Venäjän alkukantaiset ihmiset

Anonyymi

Stanislav Drobishevski: "Venäjän alkukantaiset ihmiset"
YouTube
-------------------


Vanhin venäläinen ihmistodistuslöytö oli 2 miljoona vuotta sitten jota nykyään löydettiin Rostov na Donu kaupungissa, jossa löytyi luu, jota on työstettu mekaanisesti.

Silloin Kaspian ja Musta meret olivat yhtä jättiisoa vesistöä ja päästäkseen Rostov na Donuhun piti kiertää järvi ympäri.

Pohjoisempaa ei menty, koska oli kylmää.

Georgiassa ihan oma apinansa.

Dagestanissa on löydöksiä.

Jakutiassa on arkeologinen paikka. 300 000, 100 000 v sitten. Aika pohjoisessa.
Sapiensin aikaan Jakutiassa oli yhä olemassa edellisiä apinoita.

20 000 v sitten esihistoriallisia eläimiä Siperiassa. Miksei ihmisiäkin?

Denisova ihmiset ja luola. Tummat hiukset, tummat silmät ja tumma iho.
800 000 v sitten eriytyivät sapiensisestä ja neandertaalialaiselta, mutta ovat vähän sekoittuneita molempiin
Denisovan ihminen antoi perinnöksi kyvyn sietää kylmää (Tibet, Eskimot)
Denisov löytyi myös Tiibetissa.

Krimin neandertaalit.
Kaukasuksella ja Siberiassa neandertaali löydöksiä. Lasten jäämistöjä.
Polaari Uralilla pohjoisimmat neandertaalit ja viimeisimmät.
14 000 ja 22 000 viimeisimmät löydökset, vaikka neandertaalit kuolivat jo 30 000 v sitten.

Venäjällä yksi vanhemmista sapiensin 45 000 v löydöksistä
Omskin alue Ust-Ishimassa lantioluu.
Krimillä 35 500-36 200 v sitten löytö sapiensit elivät neandertaali elämätyylillä.

Sungir 1, 2, 3, Vladimirin alue

Kostenki, Voronezhin alue, Dneprin ranta, 16 200- 51 100 v

Samaran alue, Mayak 10 800 -12 300 v sitten

4

280

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Korjaus:
      Samaran alue, Mayak noin 11 000 v

      Satanai Kaukasus 10 800 -12 300 v sitten

      Moskova Shodnya pääkallon osa, johon painautui kankaan muoto

      Zaraisk, Moskovan alue 22 850 v, kauhat, helmet, luut

      Malta, Irkutskin alue, 19 880 v. jako miesten ja naisten leiriin

      Sukeltajan myytti yksi levinneistä Euraasian alueella myyteistä.
      Miesten myytti ja jossa sitä kerrotaan, saattaa olla sukulaisuuden merkki.
      Alussa oli vettä. Ilmestyi sukeltajaa. Epäonninen ja onnekas sukeltaja. Sukeltaja vetää nokallaan veden pohjalta maa esiin ja niin syntyi maa.

      Pohjois-Amerikan intiaaneilla on samoja DNAita Siberian kansojen kanssa.

      Denisovilla usein viisauden hampaita olisi voinut puuttua. Kuten tiibetin kansoillakin on suuri viisauden hampaiden puute.

    • Anonyymi

      Venäjällä vieläkin noita alkukantaisia ns. ihmisiä, Putinit ja Lavrovit sun muut, aivan liikaa. Kävisi viimein se kylmä ja korjaisi nuo kremlinsit pois!!!

    • Anonyymi

      Jos avausteksti pitäisi paikkansa, niin maapallolta pitäisi löytyä miljardeja ihmisfossiileja. Oikeasti on löytynyt vain muutama tuhat.

      • Anonyymi

        Vanhan fossiilin säilyminen tarvitsee juuri oikeat olosuhteet. Sikäli on jopa yllättävää, että näinkin paljon fossiileja on jo löytynyt, ja löytyy koko ajan lisää.
        Käytännössä se tietenkin tarkoittaa sitä, että eri ihmisapinoiden kannat olivat suuria jo silloin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1582
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      648
      1039
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      720
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      32
      707
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    Aihe