Eilen illalla viestissäni avaukselle ”Nyt ylläpito siivomaan palstaa!!” sanoin näin:
Tänään olen muutaman viestin tänne heittänyt, mutta tätä enempää en nyt täällä viihdy. Jospa tuo palstahistorian ylivoimaisesti pahin häirikkö kokisi sen voitokseen - varmaan ainoaksi missään koko elämässään - ja hellittäisi.
Tietenkin te hyvin monet muut edelleen joudutte minuksi hänen teatterissaan - sanon näin, kun en halua uskoa, että hänen päänsä olisi niin hajalla, että oikeasti uskoisi teitä minuksi. Mutta jos ette koskaan mitenkään reagoi häneen, varmaan hän ajan oloon hellittää. Vaikka hänellä ei olisi aihetta vähäisimpäänkään oman arvon tuntoon kai hän lopulta sentään ymmärtää olla sitä tuolla tavalla joka päivä näyttämättä - ja aina tullen oikein palstan valvonnankin ymmärtämäksi.
Lähiaikojen suunnitelmissani on yhtä ja toista tätä harrastusta mielenkiintoisempaa. Koronarajoitusten höllennettyä tiivistyvät yhteyteni läheisiini kuten myös muihin ystäviini ja myös rientoihini Päällystöliiton evp-yhdistyksissä, Rauhanturvaajissa ja Valioeläkeläisissä.
En sentään sano lopullisia jäähyväisiäni, mutta jos lähiaikoina tapahtuu politiikassa jotain merkittävää, mieluummin menen puhumaan siitä yleisen politiikan palstalle, jos silloinkin tämän palstan tilan näen samanlaiseksi kuin nyt.
Nyt ei muuta kuin vain kaiken hyvän toivotukset Teille minua tukeneille ja muillekin asiakirjoittajille ja toivottavasti vielä näkemiin täälläkin!
xxxxxxxxxxxxxxxx
Taisin olla liian tuohtunut tuosta vainoajastani. Tänään on tullut tuolle viestilleni muutama vastaus, jossa hyvillä perusteilla pyydetään minua perumaan aikomukseni tämän palstan jättämisestä. Suostun pyyntöihin. Jospa tuo vainoajani hellittäisi, kun teen tämän tunnustuksen:
En todellakaan koe olevani minkäänarvoinen sotilas. En kelpaisi enää edes tykinruoaksi. Sotilasurani päättymisestä 31.8.1980 on nyt jo yli 41 vuotta eli pitempi aika kun siitä taaksepäin oli talvisodan alkamiseen 30.11.1939, josta tuolloin oli kulunut vasta vajaat 41 vuotta.
Joten kirjoittelen tänne vielä vastakin, jos siihen asiallista aihetta tulee ja jos näissäkin voimissa vielä pysyn. Nyt ei kuitenkaan aihetta enempään.
En sittenkään hylkää Keskustan palstaa
5
96
Vastaukset
- SOTILAShuipulta
Kyllä Sinä ihan kernaasti voisit häipyä ja lopettaa potaskan mm vainoamisesta.
Kirjoitan vain tosiasiaa. - Anonyymi
Upea uutinen, pidä vaan keput lämpöisinä ja teet palstan parhaat avaukset. MPP ja Pystyy Kuollut tekevät myös hyviä avauksia ja fiksuja vastauksia muiden avauksiin.
MPP kirjoituksista paistaa sivistys ja myös lakimiehen tarkkuus. - Anonyymi
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/taleban-palauttaa-amputoinnit-ja-teloitukset-rangaistusvalikoimaan-kasien-irti-leikkaaminen-valttamatonta/8244502
kepulaisuuttako?
pitäskö heille omaa lakia täälläkin soveltaa kun omatkin tietää mikä mikä pitää kurissa?
Sipilä ja kepu se näitä haalii...- Anonyymi
Tuo on lestakepulaisten märkä päiväuni,, Olisipa meilläkin veri-ja tulijärvi;-)))))))) Lestakepulaisten rantatontit siellä;-))))))
- Anonyymi
Kepulit on lehmänperseeseen vetäjien puolue!
Suurimmalla osalla kannattajista ja jäsenistä on navetassa tyttöystävä!
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171105124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?133668Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2492528Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja262505Deodoranttiteollisuus
Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin31810- 2011308
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491244- 721180
Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo591079Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?771019