Tilanteeni on todella sekava.
Kaikki alkoi siitä kun vastoin kaikkia omia ja toisen periaatteita päädyin (itse sinkku) sänkyyn naimisissa olevan miehen kanssa. Homma piti jäädä kertaan, mutta tuli toinen kolmas neljäs jne. . . Lopulta tämä seksisuhde piti lopettaa mikäli niitä syvempiä tunteita alkaa tulemaan.
Nyt niitä sitten on miehen puolelta. Itse on koskaan ole antanut mahdollisuutta omille tunteilleni, enkä tiedä mitä miestä kohtaan tuntisin.
Mies on tajunnut, että ei ole onnellinen nykyisessä liitossaan, se on kulissia, jossa ei ole tunnetta. Mies on vasta 26, mennyt naimisiin vuosi sitten 11 vuoden suhteen jälkeen. Haluaa kovasti vielä joskus ”elääkin” ja tuntea jotain.
Hän haluaisi, että meillä olisi yhteinen tulevaisuus. Suunnittelee sitä ja ajatukset kuulemma on mun luona vaikka fyysisesti onkin muualla.
Pystymme olemaan toistemme seurassa sitä mitä olemme, pystymme puhumaan todella hyvin ”oikeistakin” asioista, taustat ovat samanlaisia, arvot ja ajatukset samanlaisia, seksi toimii ym. Tiedän hänestä jopa sellaisia asioita, joita hän ei ole koskaan nykyiselle vaimolleen voinut kertoa. Kait tämäkin sanoo jotain nykyisen suhteen tilasta?
Mutta, ajatuksia, jotka päässäni pyörii
*en halua rikkoa perhettä, johon on vielä syntymässä lapsi kesällä?
*tulenko aina syyttämään itseäni erosta, vaikka olen koittanut häntä suostutella siihen jäämään ?
*onko miehenkään järkeä elää kulississa vain lapsen takia => lapsi kyllä huomaa tämän ja ei hänkään voi tällöin olla onnellinen?
*pitäisikö ”pakottaa” jäämään?
*miten nykyinen vaimo pärjää pienen lapsen kanssa?
*voinko koskaan luottaa mieheen, jos teki tämän kerran, tekeekö toistekin?
*alkaako mies syyttää minua erosta, jos homma ei toimikaan meidän välillä?
*Onko suhde aina tunteeton pitkän suhteen jälkeen?
Kaikenlaiset kommentit ja kokemukset ovat tervetulleita. Syytöksiä toisen viemisestä en halua. ”Jyrkkä ei varattuihin sekaantumisista” oli alun perin syvin periaatteeni, mutta jostain syystä tunteet heräsivät, vaikka niitä kuinka yritti estää. Ja muutenkin minä olen se joka yrittää keksiä keinoja millä pelastaa miehen nykyinen liitto. Mies on vain väsynyt kulissiin ja haluaa vielä joskus elääkin ja tuntea jotain. En haluaisi, että hänkään on onnettomassa ja kylmässä suhteessa vain lapsen takia (siis vaikka itse en miestä saisikaan)
Kaikki alkoi siitä kun vastoin kaikkia omia ja toisen periaatteita päädyin (itse sinkku) sänkyyn naimisissa olevan miehen kanssa. Homma piti jäädä kertaan, mutta tuli toinen kolmas neljäs jne. . . Lopulta tämä seksisuhde piti lopettaa mikäli niitä syvempiä tunteita alkaa tulemaan.
Nyt niitä sitten on miehen puolelta. Itse on koskaan ole antanut mahdollisuutta omille tunteilleni, enkä tiedä mitä miestä kohtaan tuntisin.
Mies on tajunnut, että ei ole onnellinen nykyisessä liitossaan, se on kulissia, jossa ei ole tunnetta. Mies on vasta 26, mennyt naimisiin vuosi sitten 11 vuoden suhteen jälkeen. Haluaa kovasti vielä joskus ”elääkin” ja tuntea jotain.
Hän haluaisi, että meillä olisi yhteinen tulevaisuus. Suunnittelee sitä ja ajatukset kuulemma on mun luona vaikka fyysisesti onkin muualla.
Pystymme olemaan toistemme seurassa sitä mitä olemme, pystymme puhumaan todella hyvin ”oikeistakin” asioista, taustat ovat samanlaisia, arvot ja ajatukset samanlaisia, seksi toimii ym. Tiedän hänestä jopa sellaisia asioita, joita hän ei ole koskaan nykyiselle vaimolleen voinut kertoa. Kait tämäkin sanoo jotain nykyisen suhteen tilasta?
Mutta, ajatuksia, jotka päässäni pyörii
*en halua rikkoa perhettä, johon on vielä syntymässä lapsi kesällä?
*tulenko aina syyttämään itseäni erosta, vaikka olen koittanut häntä suostutella siihen jäämään ?
*onko miehenkään järkeä elää kulississa vain lapsen takia => lapsi kyllä huomaa tämän ja ei hänkään voi tällöin olla onnellinen?
*pitäisikö ”pakottaa” jäämään?
*miten nykyinen vaimo pärjää pienen lapsen kanssa?
*voinko koskaan luottaa mieheen, jos teki tämän kerran, tekeekö toistekin?
*alkaako mies syyttää minua erosta, jos homma ei toimikaan meidän välillä?
*Onko suhde aina tunteeton pitkän suhteen jälkeen?
Kaikenlaiset kommentit ja kokemukset ovat tervetulleita. Syytöksiä toisen viemisestä en halua. ”Jyrkkä ei varattuihin sekaantumisista” oli alun perin syvin periaatteeni, mutta jostain syystä tunteet heräsivät, vaikka niitä kuinka yritti estää. Ja muutenkin minä olen se joka yrittää keksiä keinoja millä pelastaa miehen nykyinen liitto. Mies on vain väsynyt kulissiin ja haluaa vielä joskus elääkin ja tuntea jotain. En haluaisi, että hänkään on onnettomassa ja kylmässä suhteessa vain lapsen takia (siis vaikka itse en miestä saisikaan)
Vastaukset 51
Vanhimmat
Mulle on itselle kehkeytymässä suhde erääseen varattuun..En tullut ikään ajatelleeksi että vois olla noin monta epäkohtaa. Jos näyttää monimutkaiselta, pitäis varmaan miettiä tekiskö yhtä paljon työtä eteen jos tää mies ois sinkku...Eli kuoleeko se suhde liikaan yrittämiseen..
Tää vauva-kysymys on paljon auki...Mun mielestä tää homma pitäis paljastaa vaimolle jotta tiedät ottaa seuraavan askeleen. Siinä näet sitten sen onko mies todellakin tosissaan kanssasi. Ehkä mies ole vielä nähnyt tilanteen vakavuutta kun on pitkittänyt sitä näinkin kauan...Mutta siinä on vaaransa että kaikki kaatuu yleensä kolmannen pyörän piikkiin mutta niin tulee käymään joka tapauksessa jos te joskus vielä tuutte olemaan yhdessä. Ainahan se suhteen rikkoja on se ulkopuolinen...
Mä en osaa muuta neuvoa kuin seuraava askel eteenpäi...
pärjäile
niin käy sullekin. Ja hupsista vaan kun elämä helvetiksi muuttuu
Elän itse samanlaista tilannetta, rakastettuni on tosin vanhempi eli nelikymppinen perheellinen mies.
Satunnaisesta tapaamisesta alkanut suhteemme on nyt kestänyt kuukausia. Mies omien sanojensa mukaan elää rakkaudettomassa liitossa ja on ylläpitänyt kulisseja ainoastaan lasten vuoksi.
Ennen kuin suhteemme muuttui seksisuhteesta rakkaussuhteeksi, oli mies kertonut eroavansa vaimostaan, jatkui suhteemme tai ei. Siksi en koe olevani eron syy.
Vaimo ei suostu keskustelemaan erosta vaan saa hysteerisiä kohtauksia miehen ottaessa asian esille. Ja asioista keskustelematta on itsekästä vain lähteä. Tällä hetkellä on menossa selvittelyvaihe.
Aikuiset ihmiset selviävät mahdottomiltakin tuntuvista vaikeuksista. Rakastettusi ei kai ole hylkäämässä syntymätöntä lasta, onhan hän lapsen isä ja sitä kautta sidoksissa lapsen elämänkaareen ja tulevaisuuteen. Eri asia on,miten itse suhtaudut hänen isyyteensä ja sen tuomiin velvoitteisiin myös lapsen äidin osalta. On tultava toimeen ja tavattava säännöllisesti.
Sitä, miten voisit pakottaa miehen jäämään huonoon suhteeseen, en tiedä. Voit tietysti antaa miehelle kenkää ja katsoa puolen vuoden kuluttua että onko kasassa onnellinen ydinperhe. Tämäkin on tietysti mahdollista, velvollisuudentunto ja syyllisyys voittavat oman onnellisuuden tavoittelun.
Rakastettusi tekee omat ratkaisunsa ja elää niiden kanssa. Voit tietysti syyllistää itseäsi mutta ethän sinä aikuisen ihmisen puolesta voi asioita päättää. Voit luvata tukea ja rakastaa, siinä kaikki. Älä kuitenkaan tee tyhjiä lupauksia, ne saattavat aiheuttaa syyllisyyttä. Punnitse tunteitasi.
Kylmäpäisyyttä ja rakkautta sinulle. Toivottavasti asiat menevät ajallaan oikein. Omalla kohdallani uskon niin.
Itse aina sinkkuaikoina sanoin varatuille vonkaajille että selvittää ensin nykysuhteensa ja tulee sitten juttelemaan minun kanssa suhteen aloittamisesta.Sillä en halua sekaantua toisten suhteisiin millään tavalla. Osa näistä vonkaajista on edelleen yhdessä jo silloisen toistakymmentävuotta olleiden vaimojen/tyttöystävien kanssa.Muutama on näiden vuosien aikana jo eronnut ja uusissa suhteissa. Pointtina se ettei kukaan näistä tehnyt eroa muutaman kuukauden tai vuoden sisällä siitä kun minua vonkasivat, joku vonkasi vielä vuosienkin jälkeen.
Itse naimisiin mentyäni ja nyt jo eronneena uudelleen yrittämässä ex-mieheni kanssa tilanteessa jossa mies yritti ratkaista suhteessamme olevat ongelmat "helpoimmalla" tavalla hyppäämällä uuteen suhteesseen.
Pari vuotta ehti elää tätä kaksoiselämää. Kunnes kaikki tuli ilmi.
Tämä uusi pyysi minulta etten ota miestäni takaisin ja valitti kuinka hän ei ole tehnyt mitään väärää vain rakastanut miestäni.Että lapsillekin on parempi erota jos mies ei rakasta minua.
Sanoin hänelle että minä en olisi henk.koht tehnyt itselleni(vaikka en sitten muita osapuolia olisi miettinytkään )sitä että olisin alkanut varatunkanssa suhteeseen vaan olen sanonut vonkaajille että selvittää välinsä ensin vaimonkanssa ja katsotaan sitten uudestaa.
Tämä nainen oli ihan varma että mieheni rakastaa häntä ja tuntui tietävän kuinka kurjaa meidän elämämme oli ollut.Hän oli myös siitä varma että oli itse se oikea hänelle.Pyysi minua antamaan siunauksensa heille kun kerran mies on laskenut irti minusta.
Sanoin että niin sinä kuvittelet.
Ja laskin miehestä irti.En pyytänyt selvittämään ja puimaan asiaa enempää.
Loppujenlopuksi pointtina se, mies halusi viimein alkaa purkamaan syitä ja seurauksia. Halusi yrittää uudestaan ja jätti tämän kolmannen osapuolen. Vaikka tämä kolmas olisi ollut valmis aina perheen perustamista myöten.
Kenenkään ei pidä kuvitella että annoin miehelle helpolla uuden mahdollisuuden, mutta niin vain kävi että tosipaikan tullen minä ja yhteinen historiamme ja lapset painoivat vaa'assa enemmän.
Tällä hetkellä tämä kolmas osapuoli on se joka on onneton. Elää sinkkuaikaa ja on vielä sanonut ottavansa mieheni takaisin jos hän vain haluaa mennä.
Me taas mietimme uudestaan avioitumista.
Miettikää hyvät ihmiset. En sen enmpää ala moralisoimaan, mutta olkaa itsekkäitä. Jos se varattu teitä oikeasti rakastaa niin laittakaa se selvittämään ensin entiset suhteensa ja ottakaa sitten vasta takaisin tai aloittakaa sitten vasta suhde hänen kanssaan. Sillä kuka varattu tulee teille hehkuttamaan miten onnellinen on vaimonsa/tyttöystävänsä kanssa mutta rakastaa silti sinua.Näin säästäisitte ennenkaikkea itseänne sekä samalla niitä muita turhilta murheilta.
joo olen kyllä samaa mieltä,että ensin pitäs suhde selvittää
ja olla esim yksin vähä aikaa.
useinkaan miehet eivät kykene jäämään yksin vaan sännätään heti uuteen ,tää tietysti vaan mun mielipide.itse ainakin ajattelin katsella rauhassa mitä elämä tuo tullessaan.
toi kulissiliitto sana kun se nyt on kaikenkaikkiaan niin muodissa:))
Kaikenlaista omassa liitossanikin nähneenä en ymmärrä koko sanaa ja sen käyttöä.
Sinuna kysyisin mieheltä (jos sana on hänen suustaan ja väittää sellaisessa liitossa elävänsä) että mitä sillä tarkoittaa.
Alkuhuuma menee aina ohi, onko se sitten kulissiliittoa sen jälkeen?
Olen samaa mieltä yhden kirjottajan kanssa että suurimmassa tapauksessa miehet palaa vaimojensa luokse häntä koipien välissä....valitettavasti tämä on totuus.....
..kertoo mitä kulissi -sana tarkoittaa. Sitten pikkiriikkisen omaa luovuutta ja ymmärrät mitä kulissiavioliitto tarkoittaa. On kuin ulkopuolelta komia ja toimivan näköinen linna, mutta kun oven avaa sisällä ei ole mitään. Linnassa on vain pelkät kuoret, vai pitäisikö sanoa seinät. Myös teatterissa käytetään kulisseja.
tekeekin. Ensimmäinen avioliitto solmitaan yleensä tosi rakkaudesta. Myöhemmin tulevat ovat vaan vaihtelun hakua. Miehet yrittävät pönkittää omaa itsetuntoaan sortumalla lemmenkipeiden ulpukoiden haaviin ja niitähän löytyy, ns. sinkkuja. Ei tosi mies hylkää vaimoaan ja lapsiaan. Ainahan voi pelitellä aikansa ja sitten heittää pois kuin märän rukkasen. Toivottavasti tässä vaiheessa ei entinen vaimo ota vastaan. Sama pätee myös naisiin. Naisistahan löytyy enemmän narsistiluonteita, joten kehut menee kuin häkä päähän ja ollaan valmiita hyppäämään sängystä sänkyyn. Miten moni äitikin on hylännyt lapsensa mukamas uuden rakkauden myötä. Toisin sanoen he ovat vaaan synnyttäjiä eikä äitejä.
ei kannata ainakaan syyllistää itseänsä kyllähän liitossa jotain vikaa on jos noi käy.oon kyllä aina ihmetelly tota lasten tekoo jos asiat ei oo hyvin.
itselläni vuosien saatossa ollut monia nais suhteita avioliiton aikana enkä koskaan eronnut vaikka sitä usein mietinkin.nyt sitten viimein eroamassa koska liitto ei koskaan toiminut kunnolla elikä syynä ei olekaan toinen.
parempi näin nyt voin rauhassa miettiä mitä haluan elämältä.
odottele mitä ukko meinaa,mutta älä loputtomiin paskaa tuut saamaan niskaas ,kun tai jos asia paljastuu se on varma.
mielestäni vika ei koskaan ole sen kolmannen suhde on pielessä jos siihen joku väliin mahtuu.
Näin on, mutta usein syyllistetään se kolmas kun avioliitto kaatuu. Harvinaisen fiksua tekstiä mieheltä ;-)
"Jätä" mies. Irrottaudu hänestä, tai paremminkin hänen on irrottauduttava sinusta voidakseen ajatella asioita ilman sinun vaikutuspiiriä. Laita mies miettimään, oikein todella, avioliittoaan. Miettimään aikoja jolloin tapasi vaimonsa, avioliiton syitä. Syitä miksei enää olisi onnellinen. Puhumaan vaimonsa kanssa, nimittäin avioliittokaan ei pysy kasassa itsekseen. Miettimään asioita uudelleen sen jälkeen kun ovat vaimon kanssa puhuneet. Joskus tilannekeskustelut vievät aikaa. Viikkoja, jopa kuukausia. Jos mies vielä haluaa erota, vaikka olettaa ettei sinua enää ole, siis on valmis elämään vaikka yksin ja jättämään vaimonsa, siitä tiedät että hänen päätöksensä on aito. Sinun vaikutuspiirissäsi hän saattaa "elää toisessa maailmassa". Miehen velvollisuus on hoitaa asia vaimonsa kanssa, älä sinä ota sitä kantaaksesi, vaikka miestä tuetkin.
Yritä selvittää mieheltä myös motiiveja sinun suhteesi. Onko kyseessä hyvä seksi ja vapautunut olo, joka suhteenne vakiinnuttua kuitenkin muuttuisi. Aivan kuten hänen suhteensa vaimoon on muuttunut. Mieti sydämessäsi miehen asennetta ja vastauksia. Mieti sydämessäsi myös itseäsi. Mieti millainen tulevaisuutenne olisi, miehellähän on lapsia ja velvollisuuksia heitä kohtaan. Joudut siten myös jollain tavalla tekemisiin lasten äidin kanssa. Hänen suhteen asiat saattavat sujua asiallisesti ja hyvin. Tai päinvastoin: varautukaa kaikenlaiseen myllytykseen. Kestääkö rakkautenne, pysyttekö yhdessä kaiken tulituksen keskellä, ettekä ala epäilemään toisianne. Tulevaisuutta ei kukaan osaa ennustaa. Voi toivoa parasta ja pelätä pahinta.
Joka tapauksessa ei ole millään lailla mahdottomuus että suhteenne onnistuisi. Ei ole myöskään mahdottomuus, että mies toteaa olleensa kanssasi "harhapoluilla". Sekin asia on selvitettävä ennen kuin lähtee avioliitostaan, ettei suhteenne kaadu sitten ongelmiin, joita ei selvitetty ajoissa.
Toivon teille voimia ja onnea.
Minun mielestä eron jälkeen pitäisi aina olla jonkin aikaa yksin. Että pääsee kunnolla yli edellisestä suhteesta eikä kanna edellisen suhteen ongelmia uuteen suhteeseen. Tyhmintä mitä voi tehdä on hypätä suoraan uuden miehen/naisen syliin. Pahimmassa tapauksessa jompikumpi tai molemmat joutuu toisen terapeutiksi ja sitten kun on "parannuttu" on kiva nousta siivilleen ja maistaa vapautta.
Toiseksi: suurimmassa osassa tapauksista mies palaa vaimonsa luo. Varsinkin jos on yhteisiä lapsia. Siinä vaiheessa kun vauva syntyy, miehen elämä tulee muuttumaan rajusti ja hän saattaa tajuta omaavansa vielä hyvinkin syviä tunteita vaimoaan kohtaan, joka sentään kantaa hänen lastaan. He tulevat olemaan sidoksissa toisiinsa niin kauan kuin lapsi elää.
Olen minäkin ollut vastaavassa tilanteessa mutta onneksi pääsin siitä irti. En olisi kestänyt syyllisyyttä ja "julkista häpeää" siitä että rikoin perheen. Loppujen lopuksi jätin sekä aviomieheni että rakastajani ja parin vuoden yksinolon jälkeen olen löytänyt puhtain paperein ihanan miehen jota saan rakastaa ja helliä hyvällä omallatunnolla.
Tunnen myötätuntoa sinua kohtaan, tiedän miten repivää kielletty rakkaus on. Itsestäni tuntui etten selviä siitä mutta selvisin sittenkin. Ja loppujen lopuksi kun toimimaton avioliitto oli ohi, huomasin että haluankin elämältä ihan muuta kuin suhteen ukkomieheen. Vaikka aiemmin tuntui etten voisi elää ilman häntä.
Ja jos mies on sellainen että ruikuttaa toiselle naiselle siitä miten on vaikeaa oman vaimon kanssa, niin miten hän sitten toimisi jatkossa kun te olisitte yhdessä? Ihminen on mitä on ja jos ei osaa nyt ratkoa ongelmia sen kanssa jonka kanssa ne pitäisi ratkoa niin..
Itseäsi säästääksesi, jätä hänet. Maailma on miehiä pullollaan ja se oikea tulee kun se aika on. Eikä tartte riistää lapselta isää.
Niin kai. Kun sinä ajattelet asiasta jotain, niin täytyy kaikkien tehdä, koska se on kaikille parhaaksi ? Oletko ajatellut että joku olisi ollut yksikseen jo useamman vuoden, pari kolme viisi vuottakin, vaikka on asunut saman katon alla puolisonsa kanssa ? Etpä tietenkään. Et tietenkään ole ajatellut että siinä vaiheessa jo kaipaa ihmistä lähelleen. Jonkun kenen kanssa jakaa arjen, juhlan, ilot, surut ja elämän.
Ihmiset ovat eri tavalla kypsiä. Mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Sinä ehkä tarvitset aikaa opetellaksesi elämään yksin. Hienoa että olet sen oivaltanut. Tarvitset sen konkreettisesti, fyysisesti yksin oman katon alla. Yksin olo voi olla myös henkinen olotila, ei ainoastaan fyysinen.
Minä sen sijaan en usko että lapsen kautta syntyisi rakkaus äitiin uudelleen. Kolmas osapuoli ei vaikuta kahden ihmisen välisiin tunteisiin, olkoonkin että tässä tapauksessa kolmas osapuoli on lapsi. Elleivät ihmiset sitten ole niin heikkoja ja ja manipuloitavissa, mutta se onkin jo toinen asia.
Itse tunsin olleeni kolme vuotta yksin avioliitossa. Siltikään en usko että olisin ollut suoraan valmis uuteen suhteeseen koska tarvitsin suruajan. Vaikka itse halusinkin lähteä.
Jokainen tekee kuin parhaaksi näkee mutta omat riskinsä tuossa alkuperäisen hommassa on. Mutta eipä hänen murheensa ole multa pois.
Kai mä olen sitten saanut vanhanaikaisen kasvatuksen kun en voinut hyväksyä itselleni sellaista ratkaisua että ottaisin jonkun toisen miehen ja lapsilta isän. Vaikka kuinka olisin rakastanut.
Luuletko sinä etten ole kaivannut ihmistä lähelleni? Luuletko etten ole halunnut jakaa elämääni rakastamani ihmisen kanssa? Luuletko että yksinolo on ollut helppo ratkaisu? Halusin silti odottaa että olen henkisesti täysin toipunut erosta ja täysillä valmis uuteen suhteeseen. Ja onneksi odottaminen palkittiin. Yksinäisten iltojen ja öiden ja viikonloppujen jälkeen osaan arvostaa nyt sitä että on syli ja olkapää ja joku joka nukkuu vieressä ja pitää unessakin kädestä. Eikä tartte ajatella että miten monen ihmisen mielen olen pahoittanut.
Kiitos sinulle, kun oivalsit sen, että avioliitossa ollessakin voi jo olla yksin! Olen itse 1 kk sitten muuttanut pois mieheni luota ja tavannut uuden ihastuksen, jonka kanssa vietin juuri lähes täydellisen viikonlopun. Olen pelännyt elää hänen kanssaan täysillä ja ajatellut tässäkin keskusteluketjussa olelleita varoituksia uuden ottamisesta liian pian. Mutta omalta kohdaltani olen elänyt avioliitossani jo 3 v yksin, en päästänyt miestäni metriä lähemmäksi. Pyöritin eroa ajatuksissani joka suunnalta, pohdin ja mietin ja kypsyin lopulta ero ratkaisuun. En todellakaan eronnut hetken mielijohteesta vaan pitkän kypsyttelun jälkeen. Jotenkin tuntuu kornilta, että tämän jälkeen minun pitäisi kieltäytyä uudesta ihastuksestani, jotta voisi vielä pohtia asioita. Asioita, jotka on jo puhki pohdittu!
Hallelujaa. Koska alat pitää OIKEAN ERON kursseja? Olet guru. Kyllä sä olet kestänyt kaikenlaista. Me muut ihmiset maan päällä emme tiedä kärsimyksestä ja yksin olosta mitään. Emmekö olekin pikkumaisia marisijoita? (kun vertaa sinuun siis)
Eiköhän täällä ole jokaisella oikeus mielipiteeseensä. Jos et sitä kestä niin mene pois.
Mutta et siis muuttanut pois tuon toisen takia? Siinä on eroa...
Puhutko itseksesi?
Vanha kiinalainen sanalasku sanoo; "avioidu, jos haluat olla yksin"
Mutta seuraavaa asiaa en todellakaan ymmärrä, että miksi pitää mennään naimisiin ja sitten ollaan "päästämättä toista metriä lähemmäksi" ja vieläpä monta vuotta. Ja sitten aletaan täällä vinkumaan, että kun on niin helvetin yksinäistä...
Ja miehen vika varmaan, kun vaimolla pyyhkii huonosti??!!
Olisko syytä ehkä katsoa peiliin ja miettiä missä mahtaa olla vika, pieleen menneessä avioliitossa?
Seuraavan miehen kanssa käyttäydyt varmaan ihan samoin, "papin aamenen jälkeen", vaikka nyt onkin "melkein täydellistä".
työn jo tuossa kolmen vuoden aikana. Sen muuten kuulemma eron työstäminen vie (tai 1-3 vuotta). Tiedän vastaanlaisia "tapauksia" kuin sinun ja suhteesta on kehkeytynyt avioliitto, joka on kestänyt hamaan loppuun asti. Valitettavasti me olemme vain ihmisiä, ja myöskin voimme ihan oikeasti mennä naimisiin väärän ihmisen kanssa. Siis alunperin ja jossain vaiheessa huomaa virheensä. Ei tämä elämä niin yksinkertaista ole. Rohkea uskaltaa muuttaa elämänsä suunnan, pelkuri kituu ja leikki martyyriä.
Sinulle voimia, hyvää kevättä ja onnittelut rohkean päätöksen vuoksi.
Nauti elämästä!
Enpä pysty miestäni syyttämään, vaikka toisaalta olisihan se helpompaa, jos syypää löytyisi muualta kuin omien korvien välistä. Yhdessä ehdittiin olla 19 vuotta ja lapsiakin on kaksi, joten kyllä mies lähellekin pääsi. Mutta jos toisen kosketus tuntuu vastenmieliseltä, niin onko oikein, että säälistä antaisin hänen tulla lähelle? Tuskinpa se olisi oikein meille kummallekaan.
On se minun mielestä ihan eri asia pyöritellä eroajatuksia yksin omassa päässä, kuin että asia nostetaan pöydälle ja yhdessä mietitään asiaa. Tuliko puolisollesi täytenä yllätyksenä eroajatuksesi, kuten tuli minulle mieheni eropäätös? Perustelut oli ihan samat: yksin on päässänsä jo kauan asiaa pohtinut ja päättänyt. Kas, kun minä en aavistanut mitään niin vakavaa olevan kyseessä! Tottakai jotain selvitettävää oli minunkin mielestä tullut, mutta ajattelin että ne asiat olisi voitu yhdessä selvittää, jos olisi annettu mahdollisuus.En ole ajatustenlukija, mistä olisin tiennyt että asiat mättää niin pahasti, kun asiasta ei puhuttu. ja kyseessä oli minun mielestäni asioita, jotka olisi ollut helppo korjata. väärinkäsityksiä, ajattelemattomuutta yms.
Mutta se siitä...
Minä kanssa olin itsekseni miettinyt eroa jo muutaman vuoden tai en ehkä aluksi suorastaan eroa. Mutta avioliitto oli pahasti pielessä. Tein mitä vaimo pyysi, yritin tosissani mutta muuta en saanut kuin haukkumisia. En hoitanut lapsia riittävästi, enkä tehnyt kotitöitä. Syyt olivat aika selkeät: jouduin työn puolesta matkustamaan joka viikko ulkomailla pääasiassa. Mutta se aika jonka olin kotona toimin vaimon juoksupoikana (tein kotitöitä, korjasin taloa ja autoa) ja lasten harrastus- ja koululäksyapurina. Omat kaverit olivat jääneet yhteen, joka asui aivan lähellä mutta siltikin tavattiin vain muutama kerta vuodessa. Työ oli aikanaan vaimonkin hyväksymä ja toivoma, kun siitä saisi niin hyvää palkkaa että vaimo voisi jäädä osa-aikaisesti kotiin, halusi olla lasten kanssa. Lapsilla oli molemmat isovanhemmat lähellä ettei sellaista "tarvetta" olisi ollut, mutta halusi. Joten minä elätin perhettä sitten työllä.
Viimeiset kerrat vaimo päästi lähelleen kun nuorin lapsi oli jotain 2-3 vuotias ja sen jälkeen tullut kylmää kättä, ilkeitä kommentteja ja selkää kääntänyt. Mainittakoon etten todellakaan ollut pettänyt vaimoa. Hän oli oikeastaan nuoresta asti käyttänyt alkoholia ajoittain reilustikin. Ei siis päiviä peräkkäin mutta vapaa-aikoina veti pään täyteen, ei osannut ottaa maltilla. Siitä muuten olisi haittaa ollut mutta kun aina kännissä alkoi sättiä minua. Vaikka oltaisi oltu kylässä tai meillä vieraita. Pidin sellaista turhanpäiväisenä enkä ottanut osaa, annoin jäkättää. Monena kertana jäkätys päättyi kun vaimo halusi erota. Erosta ei sitten kuitenkaan muulloin puhuttu. Yritin sitten aina jäkätyksen jälkeisinä aikoina korjata niitä asioita jotka tein väärin mutta ei auttanut.
Kun tätä oli jatkunut vuosia (yli 5 ainakin) meinasin pettää vaimoa. Tilaisuus oli ja kaikkea, kaipasin ihmisen läheisyyttä. No eihän siitä hommasta mitään tullut kuin noloa. Olin jo ollut niin monta vuotta ilman seksiä että olin kai kuivunut kasaan. Sen pahemmin ei olisi voinunt käydä, tai paremmin. Sen seurauksena aloin vakavasti miettiä että pakko on erota. En erittele tarkemmin mutta avioliiton jatkamista puolsi ainoastaan lapset. Heistä en olisi eroon halunnut ja yritin kestää vaimoa vain lasten takia. Kyllä ne lapsekin huomaisvat että asiat on pielessä. Eivät enää juuri kotona viihtyneet. Nuorinkin lähti aina ulos kun vaimon ääni alkoi koveta, koulu alkoi sujua huonosti.
Sitten vaan kerran avasin suuni ja kerroin että haluan erota. Sain taas päälleni kuinka itsekäs olen, avioliitosta ei lähdetä, olen niin surkea että jään yksinäiseksi, lapset vihaavat... plaa plaa. Sain kuulla miten huono isä ja aviomies olin ollutkin, mutta "et sinä uskalla erota". Kysyin voitaisiko sitten saada tämä homma jotenkin toimimaan paremmin. Vastaus oli että voitaisi jos vaan tekisin asiat paremmin, sillä kaikki vika oli vain minussa. Ei mennyt perille vaikka kuinka yritin kertoa että asiat ovat hyvin mutta meidän välit ei. Kysyin miksen päässyt hänen lähelleen enää, sain vastaukseksi että olin hänestä vastenmielinen. Kerroin, haluan jatkaa mutta hieman positiivisemmassa ilmapiirissä. "Vai niin". Sitten asiasta ei puhuttu. Eikä mikään muuttunut. Olin lihonut parissa vuodessa yli 15 kiloa, olin lihava ja huonokuntoinen. En ehtinyt hoitaa itseäni kun piti juosta joka paikassa. Eikä juuri huvittanutkaan, vapaahetkinä mielummin uppouduin kirjaan, joka vei toiseen maailmaan.
Puoli vuotta reilu meni, mikään ei muuttunut ja sitten taas kerroin että nyt haluan eron. "Oletko löytänyt toisen vai?? Mihin sä muuttaisit? Mikset ole aikasemmin sanonnu että tässä on jotain vikaa? Koita tehdä asiat paremmin niin ei tarvi erota". Tilanne paheni sitä mukaa kun erokin, alkaen siitä kun muutin pois. Vaimo kyllä sopi kaiken jaosta valittamatta, hänelle nimittäin jäi suurin osa, talosta lähtien. Eropaperit allekijoitti vapaaehtoisesti ja omien sanojensa mukaan mielellään, elatusmaksut sovittiin hiukan yläkanttiin, minulle jäi vielä lasten harrastukset kokonaan. Siltikin kun erosta on yli kaksi vuotta, sama valitus jatkuu ja rahan kinuaminen.
Kerroin tämän vain siksi että on monenlaisia tarinoita siitä miksi mies ehkä miettii asioita itsekseen, eikä miestä voi väittää itsekkääksi. Mutta olen silti sitä mieltä etät ennen varsinaista päätöstä pitäisi puhua ja yrittää. Vaikeuksia voi tulla jos toinen osapuoli ei kuuntele eikä hyväksy. Toisenkin pitäisi kuunnella sydämellä mitä on sanottavaa ja miettiä myös omaa asennettaan avioliiton suhteen. Se on myös parisuhde, ei ainoastaan perheenpyörityssopimus.
Mulle miehen eroilmoitus tuli ensi kertaa ja myös viimeistä kertaa. Mies oli tehnyt päätöksensä ja vasta sitten asioita alettiin selvittää. Minusta asiat pitäisi hoitaa toisin päin. Ensin selvitetään ja vasta sitten tehdään lopullisia päätöksiä. Tosin myöhemmin selvisi, miksi päätös olikin niin ehdoton: uusi nainen kiikarissa.
Vaikka heille ero tulisikin, älä ota vastaeronnutta!
Asiasta on monet sosiaalialan tutkimuksetkin (grauduina tai väitöksinä peräti) saaneet ihan varmaa tietoa, että jokaisen vastaeronneen olisi asuttava yksin mielellään pari, jollei enemmänkin, vuotta.
Aina kun näistä aiheista akkain lehdissäkin kirjoitetaan, varoitetaan sellaista vastaanottamasta.
Kun itse hyppäsin entisen vaimon kelkasta suoraan toisen luo, kaikki meni alkuun ihan jees. Sit alko ongelmat ja ne ei ollu sen uuden syy, eikä kai oikeen sen exänkään.
Jotenki sitä vaan alko oleen semmonen hällä välii-meininki, sitä istu töitten jälkeen klubeilla ja vaan otti bissee enemmän ku sietokyky olis ollu.
Duunit oli ihan paskaa, elämä ihan paskaa, kaikki ihan paskaa. Tajuatko mitä tarkotan?
Uus ei tajunnu ollenkaan. Uskoi ja kyseli koko ajan että ikävöinkö vanhaan. Ei uskonut vaikka monta kertaa vakuutin etten todellakaan.
Tapeltiin vaan koko ajan eikä sänkyhommat luistanu enää ollenkaan. No joo, joskus harvoin mut jotenki oli maku menny.
Ero tuli parin vuoden sisään.
No, nyt oon asunut 2 1/2 vuotta yksin ja rakentanu elämää itselleni. Kerran oon tuonu naisen kämppääni ja se juttu kestikin melkein kuukauden.
Sisko antoi jonkun naisten lehden jutun luettavaks ja kysy että lukisinko sen ja katsoisinko onks sillä mitään annettavaa mulle.
Jotenki se artikkeli kolahti: Älä ota vastaeronnutta, oli otsikko. Jutussa todisteltiin jollain tutkimuksilla että eronnu, oli se sitten mies tai nainen, vie aina vanhat ongelmat mukanaan jos niitä ei selvitä ja kasva ensin sisäisesti.
Tuntui että se juttu oli asiaa.
Nykysin vähän v**tuttaakin että ihan kuin olisin pettänyt sitä M*** jonka kanssa alettiin asumaan avoliitossa avioeroni aikana. Silläki oli kuitenki jo halu perustaa perhe ja saada lapsia mut mä en ollu sittenkään se, joka olis ollu sille sopiva kun oma elämäkin oli sekaisin.
Tää nyt oli mun kokemus.
No miten Ridge ja Brooke olis asian hoitanut?
Voi se onnistuakin.
Olin jonkin aikaa "toinen nainen". En patistanut eroon koska ajattelin, että ei kannettu vesi kaivossa pysy ja mies kyllä fiksuna ihmisenä älyää itse erota sitten kun aika on kypsä. Viime kesänä se sitten ilmeisesti oli.
Emme asu yhdessä vielä, hän hankki oman kodin n. kilometrin päästä minun kodistani. Tämä on hyvä välivaihe. Olemme kuitenkin toistaiseksi varmoja siitä, että yhteisen katon alle päädytään ehkä jo vuoden kuluttua, kun muutamat muut asiat loksahtavat paikoilleen. Olen onnellinen, ja uskon että pitkän aikaa kulissiliitossa elänyt rakkaanikin on.
Asia voi siis onnistuakin, mutta ei kannata hötkyillä. Kun pitää pääasioissa järjen kädessä, voi myös toisinaan antaa tunteilleen vapaasti vallan - eikä toisinpäin. Eikä koko asialta - kuten ei ylipäätään elämältä - kannata odottaa mahdottomia ihanuuksia: arki on arkea myös uudessa suhteessa.
Mistä tiedät ettei mies tee parin vuoden päästä sulle samat. Hups, tuli arki suhteeseen ja jännitys on poissa ja taas nurmikko vihertää aidan toisen puolen.
Sitähän en koskaan voi tietää. Mutta ei elämää niin voi elää ettei koskaan aloita mitään siinä pelossa, että pieleen menee kuitenkin, hups.
Kun nainen on raskaana,voi hän hormonien vaikuruksesta "kääntyä sisäänpäin" ja keskittyy tulevaan lapseen.Silloin mies kokee olevansa ulkopuolinen ja saattaa hakea uutta suhdetta.
Kun lapsi syntyy,palaa entinen vaimokin,onko mies sitten halukas jättämään.
Kun vanhempi näkee ja saa syliin ensimmäistä kertaa lapsensa,kokee hän maailmanmullistuksen.
Rakkaus tuota pientä ihmettä kohtaan on valtava ja moni ei pysty sitä jättämään.
Kun yhdessä ollaan tehty lasta,ei ole oikein jättää toista yksin oman onnensa varaan,kaikki on vaikeaa,alussa jopa ruokakaupassa käynti.
Onko silloin moraalisesti oikein elää toisen kanssa,kun lapsikin on yhteinen.
Onko liitto oikeasti kulissi,vai onko mies niitä,jotka ei raskaana olevaa naista halua lempiä ja himo ajaa muualle.
Mieti näitä ja mieti sitä millaista olisi itse odottaa vauvaa ja tulla silloin jätetyksi ja jättäisikö mies sinutkin vastaavassa tilanteessa.
Tarkoitus ei ole moralisoida,vaan saada sinut näkemään maailma muutenkin kuin rakastuneen silmin.
Jos päädytte yhteen,niin onnea tulevaan ja jos,ette niin kyllä se oikeakin sinulle löytyy.
Jos tämä mies vaimonsa jättää, tulee hän olemaan kiinni varmasti vauvassa ja haluaa tämän synnyttyä viettämään PALJON aikaa lapsensa kanssa. Olen itse seurannut tällaista tilannetta sivusta. Pari oli eronnut raskausaikana, mutta lapsen synnyttyä muuttivat takaisin yhteisen katon alle koska lapsen tuoman yhtenäisyyden myötä löysivät uudelleen ne puolet joita toisissaan olivat ennen rakastaneet.
Minä en välttämättä itse kestäisi sitä että miehelläni olisi vastasyntynyt vauva jonkun kanssa. Se on niin iso juttu joka toisella on johon ei itse pääse osalliseksi että se jo luo jännitteitä.
Olisi kamalaa jos mies nyt tulisi sinun luoksesi ja lähtisi sitten.
Ja mieti sitäkin että heidän parisuhteensa saattaa olla nyt raskauden takia vain lujilla, mutta miten käy sen jälkeen...?
No, niin... eiköhän Sinun tulisi ensimmäiseksi selvittää itsellesi "mitä miestä kohtaan tuntisit". Turhaan spekuloit hänen nykyisen vaimonsa elämää ellet ole oikein selvillä omastasikaan...?
Et halua rikkoa perhettä, hieno juttu. Enemmän tai vähemmän olet sen rikkomiseen ollut jo osallisena - mutta vain osallisena, miehellä on toki vastuu omista tekemisistään.
Lapsen syntymä on jokaiselle vanhemmaksi tulevalle suuri askel ja valtava muutos elämään. Tässä vaiheessa parisuhde on (kuten muidenkin suurien elämänmuutosten kynnyksellä) haavoittuvaisimmillaan. Se aiheuttaa myös monissa miehissä mitä omituisimpia reaktioita...
Haluatko todellakin miehen joka on valmis hyppäämään suhteeseen vaimon odottaessa esikoistaan? Oli parisuhteen tila sitten aivan mitä tahansa... Really? Jos olet valmis muodostamaan suhteen mieheen joka toimii näin, on jatko vain ja ainoastaan Sinun murheesi.
Oikeasti saatat tehdä vaimolle palveluksen pelastaessasi hänen elämänsä! Omakohtaisesti voisin kuvitella, että elämällä on paremmat mahdollisuudet ilman tätä miestä.
Kysymys siitä, voitko koskaan luottaa itse tähän mieheen on varmasti jo omassa mielessäsi selvä.
Kysymys sinänsä sisältää vastauksen.
Kulissiliitto on totta, vaikka täällä joku sen kyseenalaisti. Se on sellaisten ihmisten liitto, jotka ovat heikkoja itsetunnoltaan, joku pitää näyttää hyvältä ulospäin...
Sinä ystäväiseni, mietit asioita aivan oikealta kannalta. Nyt Sinun kai on parasta miettiä mitä itse haluat, tunnet ja tahdot. Ole vahva päätöksessäsi, mitä sitten teetkin. Kaikkien osapuolten kannalta kuitenkin on oikeudenmukaista että myös vaimo saa tietää tilanteen. Eli mieti ensin mihin olet valmis, kysy sitten mieheltä mihin hän on valmis, jos epäröi, jatka elämääsi yksin, jos ei, aloittakaa yhteinen taivalluksenne. Lasta mies ei koskaan menetä, eikä Sinua jos hän niin haluaa ja ennekaikkea Sinä.
Voimia kevääseenne kävi miten kävi.
Olen itse taistellut saman asian kanssa vuosia. Nyt on mieheni, joka on toisen naisen, vuoro tehdä ajatustyönsä, minä jatkan eteenpäin ja jos hän joskus tulee ovelle kolkuttelemaan, ovi on avoin, mutta ei liian kauan.
Mielenkiintoista että "elämä"loppuu avioliittoon.Ja milenkiintoista että halua särkeä perhettä,,,selittelyn makua olet tehnyt sitä kokoajan.Ota nyt hyvä ihminen koko se aivokapasiteetti käyttöösi mitä omaat ja anna miehen mennä äläkä enä ota häntä luoksesi.Sinullahan ei ole kuin niitä kiellettyjä tunteita häntä kohtaan.
On aivan paska puhetta että miehen liitto on vain kulissi.Jos jotain mätää siinä liitossa on niin se on sitä ettei tämä mies osaa sitoutua,ja sinä et tee sitä yhtään helpommaksi.
Minä en sitten tajua teitä sinkku naiset miten ihmeessä te voitte tehdä tällaista parisuhteessa olevan miehen kanssa.Se on aivan kuin jotain kiusantekoa.Jos minä saisin päättää niin määräisin tuosta sellaisen rangaistuksen että ei montaa kertaa yksi ihminen vehkeilisi toisen suhteilla ja varatuilla ihmisillä.
Mene itseesi ja mieti mitä olet tehnyt millaista tuhoa kylvät!!!!!
höpö,höpö ei se niitten sinkkujen vikaa ole jos miehes pettää sua nii teidän suhdehan jo oli huono.
ei sitä kukaan voi pilata jos asiat on kunnossa
Katkerat läheisriippuvaiset akat taas vollottaa, yrittää syyllistää ulkopuolisia siitä että itse on niin vastenmielinen ihminen ettei oma ukkokaan enää kestä. Eikä tule mieleenkään että voisi muuttaa omaa asennettaan ja käyttäytymistään. Että kun joku ukko kerran on rengastettu niin äijää voi kohdella miten haluaa eikä vankilasta muka saa lähteä pois. Mutta kyllä ne ukotkin aika stupideja kun menee sellasten naisten kanssa lapsia tekemään. Lapset oppii kieroutuneen äidin mallin ja ... no niin, lopputulos tiedetään. Mies parat. :-)
jep itse viimein kyllästyin ja otin eron nyt on kyllä hyvä ettei niitä lapsia ole.saatanan ruikuttajia ei niitä ukkoja eikä akkoja kukaan keltään pysty viemään jos asiat on parisuhteessa ok.
itse ainakin petin sen takia ,että suhde oli perseestä enkä välittänyt tarpeeksi oonpahan nyt ainakin rehellinen ja lähden omille teilleni.
Niin kyllä varmaan tuottaa vaikeuksia otta järkeä käteen sellaisten joilla sitä ei ole.Ainakaan tällaisilla itsekeskeisillä pettureilla sitä ei ole,kuten ei myöskään pettureiden puolesta puhujilla.Te ette nää todellakaan omaa napaanne pidemmälle.
miehessä eikä miehen nykyisessä suhteessa. Kokemuksesta (oman kavereiden) voin sanoa, että kun mies lähtee toiselle kierrokselle, niin tottakai aluksi on mahtavaa, mutta mutta..kysymys ei ole siitä naisesta vaan miehen sisäisestä maailmasta..
Summa summarum: Todennäköisesti mies lähtee kävelemään myös sinun kanssasi aloittamastaan suhteesta...järkevin tapa on antaa miehen selvittää ihan itse nykyistä suhdettaan, äläkä helvetissä rupea häntä neuvomaan, vaan lähde salarakas kävelemään!!!
Minun miehellä on aina ollut elämäntyyli se, että yskin ei voi elää, mutta rinnakkaissuhteita täytyy olla aina. Hänellä on nyt toinen avioliitto menossa ja se oli päättyä samoista syistä kuin ensimmäinen; uskottomuus. Meillä ei ole yhteisiä lapsia.
Minä aloin mietimään myös, että voiko todellakin olla niin, että ihmisellä on ehkä elämän aikana ollut 5 vakavampaa suhdetta ja aina niissä kaiksissa suhteissa tai kumppaneissa olisi ollut vika? Ja toisaalta, hän ei koskaan kiintynyt yhteenkään rinnakkaissuhteen toiseen osapuoleen; kohteli näitä todella törkeästi kun suhde loppui. Niinpä aloin miettimään, jospa sittenkin ihmisellä menisi "syylliset" sekaisin.. Ainahan sanotaan, että suhde oli huono ja kumppanissa ties mitä vikoja. Mutta, se ongelma todellisuudessa on jokaisen korvien välissä. On siis ihan mahdollista, että omat kehityskriisit ja kasvukivut koetaankin suhteen ongelmiksi. Olisihan se suunnattoman vastuun ottamista, jos joutuisi myöntämään olevansa vastuussa teoistaan ilman kausaalisuuksia.
Mieheni ei koskaan halunnut erota. Toiset naiset ottivat minuun toisinaan yhteyttä ja vaativat minua komentamaan miestäni, että hän pitäisi heille antamansa lupaukset - siis ero minusta ja heidän kanssa yhteiselämän aloitus.. Laiskana ;) ihmisenä ajattelin, että hakekoon eroa se, joka on lähdössä.
Mieheni on käynyt aikamoisen mankelin omien ajatustensa kanssa. En tiedä, onko kaveri vielä valmis - tosin eihän meistä kukaan ole koskaan täysin valmis.. - ihmisenä, mutta liitto jatkuu. Helppoa ei ole, mutta toisaalta, eihän mikään elämässä pidemmän päälle mansikoilta maistu joka päivä..
Ketjun aloittaja elää taas siinä ihme harhassa, että tietää olemassa olevasta suhteesta kaiken ja hän on erityis asemassa mitä miehen rehellisyyteen tulee; esim. se, että hän tietää miehestä asioita, joita puoliso ei. No, ehkä sen hän tietää, mitä puoliso ei vielä, että miehellä on rinnakkaissuhde..
Joskus kakkosten kannattaisi todellakin laittaa pettäjät selkä seinää vasten: vedätys voi jatkua vuosia, jos lähtee siitä, että toinen puhuu totta.. Totuus niistä kotioloista ja kumppanista voi olla taruakin ihmeellisempi!
Ihmettelen myös sitä, että eikö kakkonen koskaan mieti sitä, että sillä pettäjällä on samanlainen vastuu ollut huolehtia suhteesta; että parisuhteessa on kaksi osapuolta. Molemmilla siis sama vastuu ja mahdollsiuus suhteessa.
Mahdatkohan olla aikuinen? Tervepäinen, tasapainoinen aikuinen ymmärtää, ettei ketään voi kahlita avioliittoon, ja että vaikka naimisiin olisi jostain syystä mennyt, ei se ole vankila. Myös se puoliso, joka vielä rakastaa ja haluaisi avioliiton jatkuvan, ymmärtää tilanteen ja antaa toisen mennä. Rakkautta ei ole väkisin suhteessa pitäminen uhkailulla ym.
Uskon että alkuperäinen kirjoittaja ymmärtää jättää lapselliset kommentit huomioimatta.
näköjään ei auta vaikka olisi grandma ikäinen jos ei ole ymmärrystä. Tervepäinen täysijärkinen ihminen, mies tai nainen, pyrkii puhumaan totta läheisilleen ja kunnioittaa elämänkumppaniaan niin paljon että pitää tämän ajan tasalla siinäkin vaiheessa kun rakkaus on loppu. Olen siis sitä mieltä että rinnakkaissuhteen ylläpitäminen ja siihen suostuminen on jollain tavalla aika sairas juttu. yksi kerrallaan... pervot on sitten erikseen.
Sekö on toisen kunnioittamista, että vaatii jäämään avioliittoon ja ellei jää haukkuu juuri kuten täällä on haukuttu petturiksi huoraksi kusipääksi valehtelijaksi? Kun saat tietää puolisosi pettämisestä vieläkö sinä kunnioitat häntä vaikka avioliitto jatkuisi, etkä ikinä koskaan mainitse pettämistä, etkä kosta sitä millään tavoin? Niin monta sellaista nähnyt että taitaa olla haihattelua, itsensä pettämistä. Harva pystyy enää luottamaan saatika kunnioittamaan toista sen jälkeen kun rinnakkaissuhde tai edes kertapettäminen on tullut ilmi. Jos on rehellinen itselleen antaa sitä haluavalle eron ettei tulevaisuudessakaan kiusaa itseään tai sitä puolisoa joka ei avioliittoa haluaisi jatkaa. Jalat maahan ihmiset!
Miksi kaikki tuomitsevat miehen, ettei mies voisi olla rehellinen puheissaan kakkoselle? Ymmärtääkseni tää mies haluaisi olla rehellinen myös vaimolleen, mutta tietyistä seikoista johtuen tilanne on hiukan epäsopiva. Että ilman raskautta mies ehkä voisikin kertoa vaimolleen. Kuinka moni nainen tosissaan haluaisi sitä saatanan rehellisyyttä juuri silloin kun on raskaana?? En usko että monikaan. Kuinka moni on vilpittömästi sitä mieltä että haluaisikaan kuulla mieheltä rehellisyyttä, että mies rakastaa toista ja haluaa eron? En usko että monikaan. Mielummin elävät valheessa ettei elämä ravistele. Mitä ei näe eikä kuule, sitä ei ole? En ikipäivänä antaisi puolisolleni anteeksi, jos jättäisi totuuden kertomatta. Jos tuo minulle rakas henkilö rakastuu toiseen, miksi helvetissä haluaisin olla hänen onnensa tiellä? Kosto? Ei kiinnosta. Mielummin eroaa sovinnolla, jää lapsillekin parempi kuva sopuisista vanhemmista. Enkä sitäpaitsi voisi enää nukkua hänen vieressään, en kertoa omista arkaluontoisista ajatuksistani, meillä ei olisi enää mitään yhteistä sen enempää kuin kaveruksilla tai ystävillä. Sillä luottamus puolisoon on erilaista kuin luottamus ystäviin. Syvempää.
Mutta miksi sitten puolisoita kohdellaan huonommin kuin ystäviä?!
Hyvä kysymys. Olisko niin että puoliso on joillekkin pakollinen paha. Niinhän sitä siipasta usein työpaikoillakin puhutaan. Pahaa. Kun ei äijä koskaan tee mitään tai tekee vaan mitä huvittaa, sotkee paikkoja jne. Vaimoista harvemmin pahaa kuulee miesten suusta? Ymmärrän että akat entisinä aikoina ainakin vanhoissa suomileffoissa pitivät taloissa jöötä, mutta ei kai sellaselle enää tarvetta ole?
On se niin vaikeaa ottaa vastaan viestiä, jossa pidetään parempana nykyisen suhteen kehittämistä kuin uuteen pumpilisuhteeseen hyppäämistä..
En viitsi kommentoida enempää todella nuorelta vaikuttavan grandma:n katkeraa vuodatusta :)
t. 30v
Poika, sinullahan on vielä korvantaustat märkinä !
Terv. Mies 45-v.
Alle kolmikymppisenä aloin treffailla miestä, joka eli avoliitossa. Suhteemme (=minä) "kesti" avoliittoon syntyneet lapset ja toiselle paikkakunnalla muuton. Minä olin henkisesti kiinni suhteessa, erittäin rakastunut, enkä kovin parisuhdesuuntaunut. Pikkuhiljaa näkymätön sihde ja salainen elämä alkoi kuitenkin rassata ja päätin, että 35 vuotiaana minun pitää päättää mihin suuntaan elämääni haluan viedä. Kuinka ollakaan miehen avoliitto purkautui, kun suhteemme tuli ilmi. Koin kovaa syyllisyyttä samalla kun olin helpottuntu siitä, että voisimme yrittää rakentaa suhdettamme normaalisti. Alle vuoden kuluttua, sain miehen kiinni pettämisestä. Hän oli pahoillaan ja ahdistuntut, halusi kuitenkinjatkaa kanssani. Useammin ja useammin tunsin, että kaikki ei ole aivan kunnossa ja lopulta mies sai kakistettua, että oli jatkanut uuden naisen tapaamista vain parin kuukauden tauon jälkeen. Olin loukkaantunut ja neuvoton. En olisi kuitenkaan halunnut heittää menemään menneitä vuosia ja lähteä suhteesta. Lopputulos oli, että mies lähti ja sian kuulla ettei hän koskaan ollut ollut suhteessamme tosissaan.
Anna miehen setviä päänsä, älä suostu tapaamaan, äläkä sitoudu mihinkään vaikka hän lupaisi erota. parasta (ja vaikeinta) on antaa erotun tehdä päätökset sen suhteen pohjalta johon virallisesti on sitoutunut. Siinä ne tunteet punnitaan.
On hienoa kuulla tai siis lukea erilaisia kokemuksia, mutta se mikä ihmetyttää että tarinan kertojat antavat toiselle ohjeita sen mukaan miten itselle on käynyt. Ikäänkuin kaikille käy aina saman kaavan mukaan. Ja yllättävän usein kehotetaan jättämään mies, oli kyse alkaneesta seurustelusta tai pitkään jatkuneesta avioliitosta tai jostain siltä väliltä. Että kun mies osoittautuu ihmiseksi inhimillisine piirteineen se tyrmätään heti luonnevikaiseksi ja itsekeskeiseksi apinaksi josta ei ole kuin haittaa kellekään. Olen tainnut nyt näitä juttuja lukea riittävästi. Vaikka en tätä keskustelua aloittanutkaan, olen joitain joskus aloittanut ja lukenut muiden murheita. Kiitos niille jotka ovat asennoituneet asioihin maltilla ja monet näkökulmat huomioiden. Teitä tarvitaan, muuten tästä tulee yksi maailmanlopun alun keskustelupalsta.