Koronapassidiktatuuri voi jäädä Suomeen luultua pidemmäksi aikaa

Anonyymi

Yllätyskäänne: koronapassi voi jäädä Suomessa käyttöön luultua pidempään – keskustelut aloitettu
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/58789912-645e-4c54-8c2e-9c005ccee50c
"Sivistysvaliokunnan mukaan ”mahdollisuus yleisötilaisuuksien rajoittamiseen ei ole päättymässä vuodenvaihteeseen”.

Suomen koronapassin piti olla voimassa vuoden loppuun.

Hallituksen ja sivistysvaliokunnan materiaaleista selviää, että keskustelut passin voimassaolon jatkamisesta tämän jälkeenkin on jo aloitettu.

Sivistysvaliokunnan mukaan ”mahdollisuus yleisötilaisuuksien rajoittamiseen” ei ole päättymässä vuodenvaihteeseen, joten koronapassin voimassaolon jatkamista on harkittava.

Epidemiatilanteen ollessa hankala paikallisia rajoituksia voidaan asettaa, mutta koronapassi mahdollistaisi sen, että toimijakohtaisesti rajoitustoimenpiteistä voi koronapassilla vapautua.

– Valiokunta katsoo, että ehdotettua pitempi voimassaoloaika (koronapassille) loisi tapahtumien suunnitteluun selkeämmän näkymän. Koronatodistus yhtenä tekijänä vahvistaa tapahtuma-alan pitkään kaipaamaa ennustettavuutta ja avaa Suomelle mahdollisuuden säilyttää asemansa alan kansainvälisessä kilpailussa."

*

Hmmm. rokotetut päästetään siis rokotepassilla levittämään koronavirusta kapakoihin ja muihin tapahtuma-alan paikkoihin mahdollisesta epidemiatilanteen pahentumisesta huolimatta. Tässähän ei ole mitään järkeä, koska tiedetysti mm. Yhdysvaltain tautivirasto CDC:n, Islannin, Israelin ja Britannian viranomaisten mukaan rokotetuilla on hengitysteissään yhtä paljon deltavirusta ja he saavat ka levittävät tartuntoja siinä missä muutkin. Tällä rokotepassitoiminnalla ajetaan ainoastaan pahimpien koronalinkobisnesten siis kapakoiden ja tapahtuma-alan koronatartuntasylttytehtaiden aukioloa epidemiatilanteesta huolimatta. Edistetään siis koronatartuntojen leviämistä ja epodemiatilanteen pysymistä pahana.

*

"Pandoran lipas”

"Perussuomalaisten valiokuntaryhmä jätti sivistysvaliolautakunnan lausuntoon eriävän mielipiteen.

– Katsomme, ettei esitys ole enää ajankohtainen, sillä koronarajoituksista luopuminen ja yhteiskunnan avaaminen on jo aloitettu rokotekattavuuden kasvaessa. Esitykseen sisältyy myös ihmisiä eriarvoistavia vaikutuksia.

Perussuomalaisten valiokuntaryhmän mukaan esitys asettaisi eri-ikäiset lapset keskenään eriarvoiseen asemaan, sillä hallituksen esityksen perusteella koronapassia vaadittaisiin yli 12-vuotiailta.

– Asiaa tulisi pohtia myös siitä näkökulmasta, onko hyväksyttävää ottaa kaikkiin kohdistuvien rajoitusten sijasta käyttöön ratkaisu, joka mahdollistaa tietyistä kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluista nauttimisen vain rajatulle ryhmälle, perussuomalaisten valiokuntaryhmän eriävässä mielipiteessä todetaan.

Myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kommentoi asiaa Etelä-Suomen Sanomien yleisönosastolla.

– Rokotepassilla avataan Pandoran lipas. Mikä estäisi ulottamasta passia myös kausi-influenssan rokotukseen? Rokotettuja ja rokottamattomia ei ole syytä pyrkiä eristämään toisistaan. Terveystietojen perusteella ihmisiä luokitteleva ja kontrolloiva valtio on vaarallinen suunta, Tavio kirjoittaa."

*

Siirryn itsekin äänestämään perussuomalaisia, jos tämä natsimeininki eli dystopinen koronapassipakkodiktatuuri demarien, kepun, vihreiden ja vasemmistoliiton sekä RKP:n toimesta saatetaan voimaan. Oppositiossa myös kokoomus ja liike nyt lobbaavat elinkeinoelämän etuja erittäin voimakkaasti rokotepassidiktatuurin saamiseksi, jonka ainoa tarkoitus on ajaa talouselämän etuja rikkomalla perustuslakia ja rajoittamalla kansalaisten perusoikeuksia.

136

517

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koko ajanhan siinä on ollut tarkoitus murentaa demokratiaa ja sananvapautta.

      • Anonyymi

        Matkailu- ja ravintola-ala (MaRa) ja tapahtuma-ala halutaan pitää auki koronapandemian tilanteesta huolimatta, se on ainoa syy koronapassiin.

      • Anonyymi

        Voihan rähmä, miten muuten pärjäät tuolla aivokapasiitillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matkailu- ja ravintola-ala (MaRa) ja tapahtuma-ala halutaan pitää auki koronapandemian tilanteesta huolimatta, se on ainoa syy koronapassiin.

        Mahtaisivatko työläiset haluta tehdä täysimääräistä ansiotyötä kysyn vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahtaisivatko työläiset haluta tehdä täysimääräistä ansiotyötä kysyn vaan.

        Varmasti kaikki haluavat, mutta tässä pitää katsoa yleisvaarallisen tartuntatautipandemian epidemiatilanne, joka voi tulla paljon kalliimmaksi sekä suomalaisten terveydelle että Suomen taloudelle, mikäli taudin annetaan vapaasti levitä rokotettuihin ja rokottamattomiin erityisesti varsinaisena hengitystieinfektiokautena, joka on alkamassa. Covid-19 on hengitystieinfektio, vai väitätkö muuta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matkailu- ja ravintola-ala (MaRa) ja tapahtuma-ala halutaan pitää auki koronapandemian tilanteesta huolimatta, se on ainoa syy koronapassiin.

        tulee itse kärsimään . rokottamattomia on noin 20% kansasta. sen mitä keskustelin eilen ystäväpiirin kanssa oli yleinen henki se ettei kiristämällä onnistu ; "jääköön ulkomaan lennot ja kapakat" . joten tapahtuma ala kärsii itse. mikäs siinä. sellasta on Sanna Marinin leirissä matkustaa- sitä voidaan sanoa hienosti diktatuuriksikin

      • Anonyymi

        Vain kommunisti voi kuvitella tuollaista.

      • Anonyymi

        Israelissa ainakin yli miljoona menettää koronapassinsa: passin saa jatkossa vain kolmesti rokotetut

        Eli muutaman kuukauden välein pitää ottaa piikki että saa pitää vapautensa.

        Sairas maa tuo Israel eikä tuo rokote näytä auttavan juuri mitään, Englannissa 67% delta-varianttiin sairastuneista on rokotettuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelissa ainakin yli miljoona menettää koronapassinsa: passin saa jatkossa vain kolmesti rokotetut

        Eli muutaman kuukauden välein pitää ottaa piikki että saa pitää vapautensa.

        Koska ihmiset uskovat ettei passilla ole mitään tekemistä terveyden kanssa? Sitten kun perusoikeudet on jo menetetty vai?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelissa ainakin yli miljoona menettää koronapassinsa: passin saa jatkossa vain kolmesti rokotetut

        Eli muutaman kuukauden välein pitää ottaa piikki että saa pitää vapautensa.

        Tai siis viimeisestä rokotteesta saa olla max puoli vuotta, joten ei se kolmas rokotetaan viimeinen ole kun teho hiipuu 15%:iin sekä israelilaisten ja ruotsalaisten tutkimusten mukaan 6-7 kuukaudessa. Joten huomattavasti ennen se pitää ottaa.

        Kahdeksan rokotetta per asukas on ostettu jo EU:ssa vuosille 2022-2023. Joten saa juosta piikille, jos haluaa pitää passinsa voimassa.

      • Anonyymi

        Kepun Antti Kurvinen on valmis uhraamaan kansan elinkeinoelämän ja bisnesten takia

        Kurvinen kannustaa ihmisiä oopperaan, festareille, kapakoihin eli elämään normaalisti yleisvaarallisen tartuntataudin pandemian riehuessa, jotta matkailu- ja ravintola- sekä tapahtuma-ala saavat asiakkaita ja voivat toimia normaalisti. Tätä varten ihmiset pitäisi pakkorokottaa ja heidän liikkumistaan rajata rokotepassipakolla. Kaveri on seinähullu.

        Vaarallisen tartuntataudin riehuessa ihmisten ryhmäytymistä pitää päin vastoin rajata ja koronariskialojen muuttaa toimintatapojaan pandemian vaatimalla tavalla. Bisneksen pitää muuttua tilanteen vaatimalla tavalla, ei ihmisten toimintaa muuttaa pakkotoimilla bisnestä edistäväksi.

        Britannian, Yhdysvaltain, Israelin, Islannin jne. hallinnon tiedot kertovat jo, että täyden rokoteannoksen saaneetkin levittävät deltavarianttia siinä missä muutkin, joten miksi heidän pitäisi antaa rokotepassilla levittää yleisvaarallista tartuntatautia väestöön, jotta pahimmat koronariskibisnekset saavat asiakkaita? Tämä parveilun ja matkailun lisääminen lisää entistä vaarallisempien varianttien synnyn todennäköisyyttä.

        Kaiken lisäksi nyt on hengitystievirusinfektioiden helpoin kausi kesä, mitä tapahtuu varsinaisella hengitystieinfektiokaudella noin lokakuusta maaliskuun loppuun, jos jo kesällä tartunnat, sairaalahoito ja koronakuolemaluvut ovat näin korkeita. Suomea voi odottaa katastrofi syksyn ja talven tullen, kun tilanne päästetään bisnesten helpottamisen takia näin pahaksi jo kesällä.

        Kurvisella ja muilla talouslähtöisillä pandemian hoitajilla raha ratkaisee, ei ihmisten terveys, turvallisuus ja henki. Mammonan ja bisnesten takia ollaan kunnon kapitalisteina valmiit ottamaan suuria riskejä.

      • Anonyymi

        Rokotepassidiktatuuri vaikka rokote ei estä tartuntaa tai sen levittämistä? Vastuutonta toimintaa.

      • Koronapassi ei murenna demokratiaa koska jokainen voi sen hankkia!

        Sitäkään miten se sananvapauteen vaikuttaa en oikein ymmärrä. Saat sanoa aiai tai voivoi tai mitä hyvänsä, kun se kauhea seiväs sinuun iskeytyy.

        Olit siis joka suhteessa väärässä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matkailu- ja ravintola-ala (MaRa) ja tapahtuma-ala halutaan pitää auki koronapandemian tilanteesta huolimatta, se on ainoa syy koronapassiin.

        Tuskimpa. Miten se passi, estää rokotettuja tartuttamasta muita?
        Rokotetutkin tartuttaa ja saa trtunnan. Joten, ovat yhtä suuri tartuntariski, kuin rokottamattomat. Mitä passin käyttö hyödyttää?
        Ainut ns. hyöty, on passilla kiristää ihmiset rokotuksille, jotka ei estä tartuntaa. Mutta, voidaan rajoittaa ihmisten liikkuvuutta, ja kiristää heitä piikeille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti kaikki haluavat, mutta tässä pitää katsoa yleisvaarallisen tartuntatautipandemian epidemiatilanne, joka voi tulla paljon kalliimmaksi sekä suomalaisten terveydelle että Suomen taloudelle, mikäli taudin annetaan vapaasti levitä rokotettuihin ja rokottamattomiin erityisesti varsinaisena hengitystieinfektiokautena, joka on alkamassa. Covid-19 on hengitystieinfektio, vai väitätkö muuta?

        Passi, ei estä tartuntaa. Kun sitä ei estä uutisten mukaan rokotekkaan.
        Ruotsissa tutkittu rokotteen suojan kestoa, saivat 3 kk suojan. Sitten laskee kun lehmän häntä. Surkea oli tutkimuksen tulos😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelissa ainakin yli miljoona menettää koronapassinsa: passin saa jatkossa vain kolmesti rokotetut

        Eli muutaman kuukauden välein pitää ottaa piikki että saa pitää vapautensa.

        Ruotsissa tutkivat, että 3 kk suojaa.

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Koronapassi ei murenna demokratiaa koska jokainen voi sen hankkia!

        Sitäkään miten se sananvapauteen vaikuttaa en oikein ymmärrä. Saat sanoa aiai tai voivoi tai mitä hyvänsä, kun se kauhea seiväs sinuun iskeytyy.

        Olit siis joka suhteessa väärässä!

        Jokainen tietysti voi rokotuttaa itseensä ties mitä mönjää saadakseen passin, mikä on voimassa vain 6kk eli seuraavaan epämääräiseen mönjäpiikkiin. Ja näin loputtomiin. Tämän farssin jatkuessa jatkavat muiden tartuttamista viruslastissaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän se olet mönjäasiantuntija!

        On tietysti parempi kun itse säästyy rokotusten ansiosta vaikka sitten niitä tyhmyreitä tartuttaisikin, jotka eivät ole rokotusta ottaneet!i

      • Anonyymi

        Mun foliohattuni ennustaa, että rajoituksia on tarkoituksellisesti purettu flunssakauden kynnyksellä. Kun flunssa ja taudit alkaa kunnolla jylläämään, todetaan, että pakko kiristää, nojataan piikkipassiin ja syyllistetään piikittämättömät.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Etenkin vihervasemmisto kamppailee aktiivisesti kansalaisten vapauksien rajoittamiseksi.

      • Anonyymi

        Se on nyt totta, persutkin pyyhkivät PeV:ssa perustuslailla ja kansalaisten peruoikeuksilla pöytää. Ranskan ja Italian meno on pian täälläkin.

        Perustuslaki heitetty lopullisesti romukoppaan - myös persut möivät persiinsä rokotepassipakolle
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17147077/perustuslaki-heitetty-lopullisesti-romukoppaan---myos-persut-moivat-persiinsa-rokotepassipakolle

        Persut pelaavat kaksinaamaista peliä - Muka vastustavat koronapassia vaikka PeV:issa siunasivat sen
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17150068/persut-pelaavat-kaksinaamaista-pelia---muka-vastustavat-koronapassia-vaikka-pevissa-siunasivat-sen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kahdeksan rokotetta per asukas on ostettu jo EU:ssa vuosille 2022-2023. Joten saa juosta piikille, jos haluaa pitää passinsa voimassa.

        Pullea pulutäti Kiuru jo kaakatti kolmannen pakko piikin olevan tulossa

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Koronapassi ei murenna demokratiaa koska jokainen voi sen hankkia!

        Sitäkään miten se sananvapauteen vaikuttaa en oikein ymmärrä. Saat sanoa aiai tai voivoi tai mitä hyvänsä, kun se kauhea seiväs sinuun iskeytyy.

        Olit siis joka suhteessa väärässä!

        Demokratia alkeisiin kuuluu ,että voi olla hankkimatta korona passia , menettämättä kansalaisoikeuksia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai siis viimeisestä rokotteesta saa olla max puoli vuotta, joten ei se kolmas rokotetaan viimeinen ole kun teho hiipuu 15%:iin sekä israelilaisten ja ruotsalaisten tutkimusten mukaan 6-7 kuukaudessa. Joten huomattavasti ennen se pitää ottaa.

        Maskit taas aktiivikäyttöön, nuhakuume hellittää jo viikossa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti kaikki haluavat, mutta tässä pitää katsoa yleisvaarallisen tartuntatautipandemian epidemiatilanne, joka voi tulla paljon kalliimmaksi sekä suomalaisten terveydelle että Suomen taloudelle, mikäli taudin annetaan vapaasti levitä rokotettuihin ja rokottamattomiin erityisesti varsinaisena hengitystieinfektiokautena, joka on alkamassa. Covid-19 on hengitystieinfektio, vai väitätkö muuta?

        Hui kauhistus!
        Huomasitko koskaan että Suomessa ja muualla Maailmassa oli ennen korona-aikaa joka vuosi infulenssakausi jolloin ihmisiä kuoli yhtä paljon tai enemmän infulenssaan kuin 2020-2021?
        Kukaan ei vaatinut rokotekiristyksiä tai sulkuja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Demokratia alkeisiin kuuluu ,että voi olla hankkimatta korona passia , menettämättä kansalaisoikeuksia

        Kun kyseessä on osin ainakin vaarallinen tauti, niin voit olla rokottamaton mutta jos enemmistö kannattaa rokotusta niin tuo passi ja sen käyttövaatimus on demokratian mukaista. Jos sen määräyksen antaa demokraattisesti valittu eduskunta laillaan, niin se on demokraattinen ja sinä vastustajana silloin et toimi demokraattisesti koska demokratia on enemmistön valtaa!

        Kun eduskunta kehoittaa, niin on viisasta mennä rokotukseen demokratian vuoksikin!

    • Anonyymi

      Tämän ymmärtäisi jos rokote estäisi tartunnat, mutta koronarokotteet eivät estä edes niitä.

      • Anonyymi

        Tarkoitus on antaa kaikille työtekiölle mahdollisuus käydä töissä. Koska väestöstä suurinosa ei sairastu enää vakavasti, miksi pitää yhteiskunta kiinne muutaman rokotevastaisen takia, Teholla tilaa, semppiä valitsemalletielle.

        Israelissa ja Britanniassa 60-70% vakavasti sairastuneista ja koronaan kuolleista heinä-syyskuussa täyden rokoteannoksen saaneilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelissa ja Britanniassa 60-70% vakavasti sairastuneista ja koronaan kuolleista heinä-syyskuussa täyden rokoteannoksen saaneilla.

        Jos haluatte tehdä valituksen toimittajasta niin ohjeet löytyy tuolta:
        https://www.jsn.fi
        Jos haluatte tietää lääkeyhtiöiden jakamista rahoista ammattilaisille ja eettiset säännöt niin tiedot löytyvät tuolta:
        https://www.laaketeollisuus.fi/etusivu.html
        Lisäksi Lääketeollisuus ry:lle tai Fimea:lle voi tehdä valituksen lääkeyrityksen toiminnasta.

        ps.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17002970/psykiatria-ei-ole-millaan-tavalla-laaketiedetta-eika-mitaan-tiedetta-psykiatriaholynpoly

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitus on antaa kaikille työtekiölle mahdollisuus käydä töissä. Koska väestöstä suurinosa ei sairastu enää vakavasti, miksi pitää yhteiskunta kiinne muutaman rokotevastaisen takia, Teholla tilaa, semppiä valitsemalletielle.

        Sairastin lievänä, kuten 20 tuntemaani sairastanuttakin. Luotan luonnonsuojaan, ilman rokotehaittoja. Fimea hukkuu haittailmoihin, huhhuh😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelissa ja Britanniassa 60-70% vakavasti sairastuneista ja koronaan kuolleista heinä-syyskuussa täyden rokoteannoksen saaneilla.

        Aivan, mutta milloinkos hourulassa on menty järjen mukaan. Tyhjästä on vaikea nyhjästä.

    • Anonyymi

      Maskeja ei tarvi enää pitää missään. Joten mihin ihmeeseen sitä koromapassia muka tarvitaan?

      Tässä on nyt ihan muut intressit taustalla kuin kansanterveys.

      • Anonyymi

        on rokotettuja ja sitten on niitä rokottamattomia anarkisteja, joita yritetään suojella passeilla.

      • Anonyymi

        Sillä kiristetään piikille. Ja jos kaikki ei suostu, voidaan passeilla rajata heidät pois harrastuksista jne.
        Ilmoitetaan vaan uutisissa, että koronatilanne heikkenee, passeilla vaan pääsee kylille. Se tapahtuu viimeistään maaliskuussa, ehkä jo loppuvuonna. Kristallipallosta näin🧐

      • Anonyymi

        Kansalaisia pakko- opetetaan digitaaliseen eu- komentotalouteen , korona vain sivujuonne

    • Anonyymi

      Hollannissa hyväksytty koronatesti maksaa 10-15 euroa, Suomessa 100-200 euroa. Kuka vetää välistä ja miksi?

      • Anonyymi

        Puhuvat päät ovat lahjottu kansainvälisten suuryritysten ja eliitin toimesta ajamaan näitä agendoja.

      • Anonyymi

        Korkealla hinnalla painostetaan piikille😉

    • Anonyymi

      Rokote ei toimi siten, että voisi sen sanoa juuri estävän tartuntoja, mutta kovin varovasti kannattaa käyttää CDC:tä aiheesta kertoilemaan. CDC on nimenomaan rokotepakotuksen kannattaja, eikä sillä ole siksi mitään rokotepassejakaan vastaan, lie selvä asia kaikille!

      • Anonyymi

        Ei suojaa tartunnalta Yhdysvaltain, Islannin, Israelin ja Britannian tietojen mukaan, mutta silti ollaan vaatimassa rokotepasseja, joiden avulla voidaan pitää pahimmat koronalinkobisnekset auki, jotta korona leviää pahenevan epodemiankin aikana maksimaalisesti rokotettujen välityksellä ja tämä luo oivat olosuhteet vielä vaarallisempia ja sairastetun taudin tai rokotteiden immuniteettia ohittavia kantoja. Melko käsittämätöntä toimintaa.

        CNBC: CDC -tutkimus osoittaa, että 74% Massachusettsin Covid -epidemian tartunnan saaneista oli täysin rokotettuja

        https://www.cnbc.com/amp/2021/07/30/cdc-study-shows-74percent-of-people-...

        "CDC: n perjantaina julkaisemien uusien tietojen mukaan noin kolme neljäsosaa Massachusettsin Covid-19 -epidemiaan tartunnan saaneista ihmisistä oli täysin rokotettu.

        Uudet tiedot, jotka julkaistiin Yhdysvaltain viraston Morbidity and Mortality Weekly Report -raportissa, osoittivat myös, että täysin rokotetut tartunnan saaneet kantavat yhtä paljon virusta nenässään kuin rokottamattomat.

        "Tämä havainto on huolestuttava ja oli keskeinen löydös, joka johti CDC:n päivitettyyn maskisuositukseen".

        CDC:n johtaja tohtori Rochelle Walensky sanoi lausunnossaan. "Maskisuositus päivitettiin sen varmistamiseksi, että rokotettu yleisö ei tietämättään välitä virusta muille, mukaan lukien rokottamattomat tai immuunipuutteiset rakkaansa."

        CDC käänsi tiistaina kurssinsa aiempiin ohjeisiinsa nähden ja suositteli täysin rokotettuja amerikkalaisiakin, jotka asuvat alueilla, joilla on korkea Covid -infektioriski, jatkamaan suojamaskien käyttöä sisätiloissa. CNBC-analyysin mukaan ohjeet kattavat noin kaksi kolmasosaa Yhdysvaltain väestöstä.

        Perjantaina julkaistut tiedot perustuvat 469 Covid -tapaukseen, jotka liittyvät useisiin kesätapahtumiin ja suuriin julkisiin kokoontumisiin heinäkuussa Barnstable Countyssa, Massachusettsissa, joka kattaa Cape Codin ja on aivan Martha's Vineyardin ulkopuolella. Tapahtumat pidettiin Provincetownissa NBC Newsin mukaan. Noin kolme neljäsosaa eli 74 % tapauksista tapahtui täysin rokotetuilla ihmisillä, jotka olivat saaneet kahden annoksen mRNA-rokosarjan tai saaneet yhden täysannospistoksen Johnson & Johnsonia.

        Kaiken kaikkiaan 274 rokotetulla potilaalla, joilla oli infektio, oli oireita CDC:n mukaan. Yleisimmät sivuvaikutukset olivat yskä, päänsärky, kurkkukipu, lihaskipu ja kuume.

        Viiden sairaalaan sijoitetun Covid -potilaan joukosta neljä oli täysin rokotettuja viraston mukaan. Kuolleita ei raportoitu."

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17062376/cnbc-cdc--tutkimus-osoittaa-etta-74-massachusettsin-tartunnan-saaneista-oli-taysin-rokotettuja

        Onko tämä muka salaliittoteoriaa???

        Jos deltavirus ja rokotteet toimivat näin USA:ssa, Israelissa, Britanniassa, Islannissa, Gibralttarissa jne. ne toimivat samoin myös Suomessa, vaikka meille koitetaan muuta myydä sen takia että matkailu, kapakat ja tapahtuma-ala saadaan pidettyä auki. Viranomaistieto on poliittisesti värittynyttä, koska siihen vaikuttaa aivan liikaa talousnäkökohdat kansan terveysturvallisuuden sijaan. Tämän takia riskeerataan ja uhrataan nyt paljon, terveyden lisäksi myös perusoikeudet.

        Suomi on poikkeuksellinen maa. Täällä kaikki menee aina erilailla kuin muualla. Samoin kuin koronarokotteet toimivat vain täällä myös elintasopakolaisten kotoutuminen onnistuu ainoastaan Suomessa. Hyvä Suomi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei suojaa tartunnalta Yhdysvaltain, Islannin, Israelin ja Britannian tietojen mukaan, mutta silti ollaan vaatimassa rokotepasseja, joiden avulla voidaan pitää pahimmat koronalinkobisnekset auki, jotta korona leviää pahenevan epodemiankin aikana maksimaalisesti rokotettujen välityksellä ja tämä luo oivat olosuhteet vielä vaarallisempia ja sairastetun taudin tai rokotteiden immuniteettia ohittavia kantoja. Melko käsittämätöntä toimintaa.

        CNBC: CDC -tutkimus osoittaa, että 74% Massachusettsin Covid -epidemian tartunnan saaneista oli täysin rokotettuja

        https://www.cnbc.com/amp/2021/07/30/cdc-study-shows-74percent-of-people-...

        "CDC: n perjantaina julkaisemien uusien tietojen mukaan noin kolme neljäsosaa Massachusettsin Covid-19 -epidemiaan tartunnan saaneista ihmisistä oli täysin rokotettu.

        Uudet tiedot, jotka julkaistiin Yhdysvaltain viraston Morbidity and Mortality Weekly Report -raportissa, osoittivat myös, että täysin rokotetut tartunnan saaneet kantavat yhtä paljon virusta nenässään kuin rokottamattomat.

        "Tämä havainto on huolestuttava ja oli keskeinen löydös, joka johti CDC:n päivitettyyn maskisuositukseen".

        CDC:n johtaja tohtori Rochelle Walensky sanoi lausunnossaan. "Maskisuositus päivitettiin sen varmistamiseksi, että rokotettu yleisö ei tietämättään välitä virusta muille, mukaan lukien rokottamattomat tai immuunipuutteiset rakkaansa."

        CDC käänsi tiistaina kurssinsa aiempiin ohjeisiinsa nähden ja suositteli täysin rokotettuja amerikkalaisiakin, jotka asuvat alueilla, joilla on korkea Covid -infektioriski, jatkamaan suojamaskien käyttöä sisätiloissa. CNBC-analyysin mukaan ohjeet kattavat noin kaksi kolmasosaa Yhdysvaltain väestöstä.

        Perjantaina julkaistut tiedot perustuvat 469 Covid -tapaukseen, jotka liittyvät useisiin kesätapahtumiin ja suuriin julkisiin kokoontumisiin heinäkuussa Barnstable Countyssa, Massachusettsissa, joka kattaa Cape Codin ja on aivan Martha's Vineyardin ulkopuolella. Tapahtumat pidettiin Provincetownissa NBC Newsin mukaan. Noin kolme neljäsosaa eli 74 % tapauksista tapahtui täysin rokotetuilla ihmisillä, jotka olivat saaneet kahden annoksen mRNA-rokosarjan tai saaneet yhden täysannospistoksen Johnson & Johnsonia.

        Kaiken kaikkiaan 274 rokotetulla potilaalla, joilla oli infektio, oli oireita CDC:n mukaan. Yleisimmät sivuvaikutukset olivat yskä, päänsärky, kurkkukipu, lihaskipu ja kuume.

        Viiden sairaalaan sijoitetun Covid -potilaan joukosta neljä oli täysin rokotettuja viraston mukaan. Kuolleita ei raportoitu."

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17062376/cnbc-cdc--tutkimus-osoittaa-etta-74-massachusettsin-tartunnan-saaneista-oli-taysin-rokotettuja

        Tiedot Israelista kertovat että CDC:n kertoman rokotettujen sairastumisen lisäksi täyden rokoteannoksen saaneet joutuvat runsain joukoin myös sairaalaan vakavasti covidiin sairastuneita. Noin 60% koronan takia sairaalassa olevista vakavasti sairastuneista on täyden rokoteannoksen saaneita.

        Iltalehti: Israelissa on rokotettu lähes kaikki aikuiset, mutta koronatilanne on nyt yksi maailman pahimmista - vakavasti sairastuneista ja sairaalaan joutuneista noin 60 prosenttia on tuplarokotettuja, kirjoittaa Science.
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ccde6034-307f-4cb9-94e3-3138d5aaa525
        "Israel on ollut rokotusten ”tosielämän laboratorio”.

        Tällä hetkellä Israelissa 78 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä on saanut kaksi rokotusta, suurin osa Pfizerin valmisteella, kirjoittaa Science.

        Silti korona leviää Israelissa nyt nopeammin kuin lähes missään muualla maailmassa, mitattuna kahden viikon aikana havaituista tartunnoista miljoonaa ihmistä kohden. Tämä ilmenee muun muassa Our World in Data -sivuston tiedoista.

        Israelissa luku on 11 505. Vertailun vuoksi Suomessa on havaittu viimeisen kahden viikon aikana 1 688 tartuntaa miljoonaa ihmistä kohden. Luvut on päivitetty 25.8.

        Tuplarokotettuja sairaalaan

        Yli puolet Israelissa tartunnan saaneista on kahteen kertaan rokotettuja ihmisiä. Vakavasti sairastuneista ja sairaalaan joutuneista noin 60 prosenttia on tuplarokotettuja, kirjoittaa Science."

        Tämän takia kapakoissa, ulkomailla ja tapahtumissa juokseminen rokotettunakin tai mahdollisella rokotepassilla on vastuutonta, mikäli sairaalahoitotarve ja koronakuolemat kasvavat, ja nythän ne kasvavat, vaikka asiasta ei talouselämän etujen takia enää valtamediassa uutisoida.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei suojaa tartunnalta Yhdysvaltain, Islannin, Israelin ja Britannian tietojen mukaan, mutta silti ollaan vaatimassa rokotepasseja, joiden avulla voidaan pitää pahimmat koronalinkobisnekset auki, jotta korona leviää pahenevan epodemiankin aikana maksimaalisesti rokotettujen välityksellä ja tämä luo oivat olosuhteet vielä vaarallisempia ja sairastetun taudin tai rokotteiden immuniteettia ohittavia kantoja. Melko käsittämätöntä toimintaa.

        CNBC: CDC -tutkimus osoittaa, että 74% Massachusettsin Covid -epidemian tartunnan saaneista oli täysin rokotettuja

        https://www.cnbc.com/amp/2021/07/30/cdc-study-shows-74percent-of-people-...

        "CDC: n perjantaina julkaisemien uusien tietojen mukaan noin kolme neljäsosaa Massachusettsin Covid-19 -epidemiaan tartunnan saaneista ihmisistä oli täysin rokotettu.

        Uudet tiedot, jotka julkaistiin Yhdysvaltain viraston Morbidity and Mortality Weekly Report -raportissa, osoittivat myös, että täysin rokotetut tartunnan saaneet kantavat yhtä paljon virusta nenässään kuin rokottamattomat.

        "Tämä havainto on huolestuttava ja oli keskeinen löydös, joka johti CDC:n päivitettyyn maskisuositukseen".

        CDC:n johtaja tohtori Rochelle Walensky sanoi lausunnossaan. "Maskisuositus päivitettiin sen varmistamiseksi, että rokotettu yleisö ei tietämättään välitä virusta muille, mukaan lukien rokottamattomat tai immuunipuutteiset rakkaansa."

        CDC käänsi tiistaina kurssinsa aiempiin ohjeisiinsa nähden ja suositteli täysin rokotettuja amerikkalaisiakin, jotka asuvat alueilla, joilla on korkea Covid -infektioriski, jatkamaan suojamaskien käyttöä sisätiloissa. CNBC-analyysin mukaan ohjeet kattavat noin kaksi kolmasosaa Yhdysvaltain väestöstä.

        Perjantaina julkaistut tiedot perustuvat 469 Covid -tapaukseen, jotka liittyvät useisiin kesätapahtumiin ja suuriin julkisiin kokoontumisiin heinäkuussa Barnstable Countyssa, Massachusettsissa, joka kattaa Cape Codin ja on aivan Martha's Vineyardin ulkopuolella. Tapahtumat pidettiin Provincetownissa NBC Newsin mukaan. Noin kolme neljäsosaa eli 74 % tapauksista tapahtui täysin rokotetuilla ihmisillä, jotka olivat saaneet kahden annoksen mRNA-rokosarjan tai saaneet yhden täysannospistoksen Johnson & Johnsonia.

        Kaiken kaikkiaan 274 rokotetulla potilaalla, joilla oli infektio, oli oireita CDC:n mukaan. Yleisimmät sivuvaikutukset olivat yskä, päänsärky, kurkkukipu, lihaskipu ja kuume.

        Viiden sairaalaan sijoitetun Covid -potilaan joukosta neljä oli täysin rokotettuja viraston mukaan. Kuolleita ei raportoitu."

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17062376/cnbc-cdc--tutkimus-osoittaa-etta-74-massachusettsin-tartunnan-saaneista-oli-taysin-rokotettuja

        Eihän maskit tartuntaa estä, nähtiin suomessa, sairaalaolosuhteissa, Se on silmälumetta, ja bisnestä myös. Osta maski😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on poikkeuksellinen maa. Täällä kaikki menee aina erilailla kuin muualla. Samoin kuin koronarokotteet toimivat vain täällä myös elintasopakolaisten kotoutuminen onnistuu ainoastaan Suomessa. Hyvä Suomi!

        Myös ilmastonmuutos torpataan vain Suomessa, eikä maksa mitään

    • Anonyymi

      Kyseessä lienee sen EU ja WHO rokotepassin tavoittelu, josta suunnitelma jo ennen koronaa. Jotenkin asia pitäisi torpata, kaataa ja tuhota, koska siihen näyttää liittyvän näin paljon pahaa ja ihmisten rajoittamista ja kiusaamista.

    • Anonyymi

      Kummallista, että rokotteita niin kovin vaaditaan, vaikkei ne ottajiaan kuitenkaan suojaa saamasta tautia.

    • Anonyymi

      Rokottamattomat ovat suorastaan mätämunia! Vai mitä sanotte UUtissuomalaisen jutusta 3.10., jossa harmitellaan tartuntoja, joita rokotekielteiset ehdoin tahdoin aiheuttavat:
      "– Nyt rokottamattomien viiden kolonna kuluttaa Suomessa terveydenhuollon resursseja ja pahimmillaan levittää yleisvaarallista tartuntatautia riskiryhmiin, joiden rokotussuoja ilman kolmatta rokotusta alkaa kohta hiipua."
      Näin HUS.-asiantuntija.

      • Anonyymi

        Onpa mätää globalistien diktatuuria kannattavaa propagandaa.

      • Anonyymi

        Rokotussuoja tulee hiipumaan, vaikka 8 piikin sarja olisi otettu. Rokote ei suojaa viruksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        antikristuksen henkeä on noissa globalisteissa. Bilderberg -mafiasta kun lukee, alkaa valjetea mistä on kysymys: muun muassa Helsingin Sanomien päätoimittajat viihtyvät vuodesta toiseen noissa kekkereissä. Sieltä ne uutiset taitaa tulla :) mutta vastarinta yltyy.

        Thl ja Nohinek ovat vain osa tätä palapeliä. Osana isompaa ratasta he eivät välttämättä tiedä itsekään mistä on kyse. Tuota Suurta Sirkusta pyörittää näet WHO. mahtava WHO. ja siellä rahoittajina tämän mailman eliitti Bill Gatesista lähtien. Iljettävää edes kirjoitta tätä.

    • Anonyymi

      Anarkisti punavihervasemmisto haluaa itselleen kaulapannan ja ketjun kaulaan se tässä on kaikista hauskin juttu 😂🤣

      • Anonyymi

        Ja porvaripuolueet ovat tätä koronapassidiktatuuria pahiten MaRalle ja muulle elinkeinoelämälle olleet lobbaamassa 😅😂😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja porvaripuolueet ovat tätä koronapassidiktatuuria pahiten MaRalle ja muulle elinkeinoelämälle olleet lobbaamassa 😅😂😆

        Kommunistit on niin tyhmiä ettei ne tajua ku niitä kusetetaan joka päivä 😂🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunistit on niin tyhmiä ettei ne tajua ku niitä kusetetaan joka päivä 😂🤣

        Kommari anarkisti hörhöt osoittaa mieltä Globalistien puolesta eipä ole tämmöstä ennen nähty eli rikkaat rikastuu lisää ja köyhät köyhtyy lisää ja saa vielä ketjut kaupanpäälle kaulaan 😂🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommari anarkisti hörhöt osoittaa mieltä Globalistien puolesta eipä ole tämmöstä ennen nähty eli rikkaat rikastuu lisää ja köyhät köyhtyy lisää ja saa vielä ketjut kaupanpäälle kaulaan 😂🤣

        Nimenomaan. Globalimihan on uutta kolonialismia. Tarkoitus on murentaa pienen ihmisen oikeuksia puoltavat kansallisvaltiot ja antaa kaikki valta kansainvälisille suuryrityksille. Tämän totean sekä myönnän vaikka itse olen kapitalisti ja sijoittaja henkeen ja vereen.

        Ei se haittaa,jos lampailla vähän tienaa 😂🤣

      • Anonyymi

        Vielä hauskempaa olis kun vihersossut kuvittelevat olevansa pannan toisessa päässä taluttamassa 😂. 🛃. ... 😁. 😆

    • Anonyymi

      Hyvä juttu, kannatan koronapassia ehdottomasti.

      • Anonyymi

        Passin täytyy olla hyvä asia kun sitä lahopäät niin kiivaasti vastustaa. 👍👍👍

      • Anonyymi

        Niin minäkin. Saadaan anarkia valloilleen ja sitten saa tehdä, mitä haluaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Passin täytyy olla hyvä asia kun sitä lahopäät niin kiivaasti vastustaa. 👍👍👍

        Tarkoitat mainostaa

    • Anonyymi

      "Tässähän ei ole mitään järkeä, koska tiedetysti mm. Yhdysvaltain tautivirasto CDC:n, Islannin, Israelin ja Britannian viranomaisten mukaan rokotetuilla on hengitysteissään yhtä paljon deltavirusta ja he saavat ka levittävät tartuntoja siinä missä muutkin. Tällä rokotepassitoiminnalla ajetaan ainoastaan pahimpien koronalinkobisnesten siis kapakoiden ja tapahtuma-alan koronatartuntasylttytehtaiden aukioloa epidemiatilanteesta huolimatta. Edistetään siis koronatartuntojen leviämistä ja epodemiatilanteen pysymistä pahana."

      Muuten erinomainen aloitus, mutta syytät ja jaat kansalaisia aivan aiheetta. Ei ole olemassa mitään koronalinkobusineksiä, kun koko korona on aiheeton kiusanteko ja hälytila. Jos sylttytehdasta haluat asiaan hakea, niin FAKTA on se, että kaikkein suurimmat koronaryppäät ovat busineksista koko ajan olleet hoitolaitoksissa. Eivät ravintoloissa. Tartuntoja on sitten tapahtunut eniten kotona. Korona on kaikkiaan suht harmiton sairaus, ja siksi kaikki syyllistäminen ja rajoittaminen on lopetettava.

      Ellei muilla keinoin, niin sitten rajoittajia pitää rajoittaa.
      Muuten paha ei katoa!

      • Anonyymi

        Jos koronaviruksen takia tarvitaan rajoituksia, niin on olemassa koronalinkoaloja tai HUS:n Asko Järvinen puhuu nimenomaan koronatartuntojen "sylttytehtaista", joista THL:n Mika Salmisen mukaan tulee noin kolmasosa kaikista koronatartunnoista 41 maata kattavan laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan. Tähän tietoon on puhtaalla logiikalla helppo yhtyä.
        Kotonaepidemian hillitsemiseksi nämä paikat pitäisi tautitilanteen niin vaatiessa sulkea, ei antaa tuplarokotettujen juosta niissä levittämässä tartuntoja ja ylipäänsä sars-cov-2 virusta lisää väestöön, joka lisää myös uusien vielä vaarallisempien ja immunitteetia ohittavien varianttien syntymisen todennäköisyyttä. Tässä laitetaan talouselämä ja elinkeinoelämän bisnekset täysi etuasemaan ja suojellaan niitä kansanterveyden ja suomalaisten terveysturvallisuuden sekä hengen sijaan. Yhdysvaltain, Britannian, Israelin, Islannin, Gibraltarin jne. tautitilanne kertoo että myös ttäuden rokoteannoksen saaneet erittävät deltavirusta siinä missä rokottamattomat, saavat tartuntoja, levittävät niitä ja jopa vakavasti sairastuneista, sairaalaan ja tehohoitoon joutuneista ja koronaan kuolleista on jo 60-70% täyden rokoteannoksen saaneita. Turha juoksentelu koronalinkobisneksissä ja maailmalla rokotepassin antaman turvallisuusilluusion varjolla pahentaa koronatilannetta entisestään ja varsinainen hengitystieinfektiokausi on vasta alkamassa, joka kestää lokakuusta läpi talven maaliskuun loppuun.

        60% tartunnoista on perhepiiristä. Pitäisikö perheet kieltää vai miten tartuntoja pitäisi rajoittaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        60% tartunnoista on perhepiiristä. Pitäisikö perheet kieltää vai miten tartuntoja pitäisi rajoittaa?

        Tämä on tilastointiharha, jonka sekä THL Mika Salminen että HUS Asko Järvinen ovat ampuneet monesti alas. Koti on tartuntatilastoissa korkealla, koska tartuntaketjut voidaan jäljittää toisiin perheenjäseniin. Kapakoissa, festareilla jne. joissa kokoontuu sekalainen seurakunta pääosin toisilleen tuntemattomia ihmisiä ilman henkilötietolistojen jakamista ovella, tartuntaketjujen selvittäminen on lähes mahdotonta, kuten myös paikallisbussissa, joten tartuntoja ei voida yhdistää näihin, vaikka ne todennäköisiksi lähteiksi voitaisiin päätellä.
        Salminen ja Järvinen pitävät kapakoita esim. koronatartuntojen sylttytehtaina, joista tulee 41 maata kattavan laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan noin kolmasosa kaikista koronatartunnoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        60% tartunnoista on perhepiiristä. Pitäisikö perheet kieltää vai miten tartuntoja pitäisi rajoittaa?

        Muijas kaunistuu kovasti kun pistät rätin sen lärville ja tasapuolisesti sää komistut myös

    • Anonyymi

      Pahinta on se että vainoharhaiset viranomaistahot ja muutkin kuvittelevat tämän kritiikin olevan jotain Venäjän/Pietarin/Putinin trollitehdastoimintaa, jolla koitetaan saada epävakautta aikaan ja lietsoa hallitusvastaisuutta. Tai ainakin tämä on heistä "hyödyllisten idioottien toimintaa", joka palvelee kuviteltua infosota/hybridivaikuttamisvihollista. Tämän takia kaikenlainen koronarokotepassidiktatuurin arvostelu ja kyseenalaistaminen on jotenkin epäilyttävää toimintaa, kuten oli 2015 alkaen myös massamaahanmuuton kyseenalaistaminen. Onko venäjäkortti, jokapaikan jokeri luotu tarkoituksella tällaiseksi lyömäaseeksi? Mahdollisesti.

      • Anonyymi

        Ei ne mitään oikeasti kuvittele. Putin kortti on vaan niin helppo vetää esille kun ei ole mitään asiallisia argumentteja asiansa puolustelemiseen.

    • Anonyymi

      Tuplrakotettu sairastuu "ehkä" epätodennäköisemmin vakavasti, mutta tuon CDC-uutisen mukaan saa tartunnan ja levittää sitä yhtä todennäköisesti (74%) ja saa samoja oireita kuin rokottamattomatkin, kuten uutinen kertoi. Täyden rokoteannoksen saaneilla on myös deltavirusta saman verran hengitysteissään, joten mikään ei kerro että he tartuttaisivat vähemmän. Tämän takia koronapassi on koronaviruksen levityslupapassi.
      Ja CDC:n uutinen ei ole ainoa joka kertoo tämän, vaan myös Israelin, Islannin, Gibraltarin, Britannian.. viranomaisdata kertoo samaa. Rokote ei estä tartuntaa ja tartuttamista ja vakavasti sairastuneistakin on ko. maissa jo 60-70% täyden rokoteannoksen saaneiden "läpäisytartuntoja".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Niin. Harva muistaa tai edes tietää että kaikkien virusten kohdalla pätee, että mitä tartuttavammaksi virus mutatoituu sitä harmittomammaksi se muuttuu samassa suhteessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Jatkan vielä hiukan. Se että korona on tullut alas oman itsensä vuoksi, eikä rajoitusten, tai rokotuksien tulee esiin esimerkiksi siitä, että Ruotsin ylikuolleisuus tippui normaaliksi tänä vuonna viikolla 5.

        Siis jo ENNEN kattavia rokotuksia. Samoin maassa olivat tuolloin koulut ja ravintolat auki. EI mitään sulkutiloja.

        Lisäksi kannattaa tieysti huomata, että silloin Ruotsissa ei todellisuudessa ole mitään yli 14 000 koronaan kuollutta, luku on paljon pienempi, koska mitään ylikuolleisuutta ei ole ollut kohta vuoteen...

        Selviää seuraavasta:

        https://www.euromomo.eu/graphs-and-maps

        (Viikko 5 lukuineen (ylikuolleisuus prosentti) tulee esiin kun painaa Ruotsin käyrää siltä kohdalta)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin. Harva muistaa tai edes tietää että kaikkien virusten kohdalla pätee, että mitä tartuttavammaksi virus mutatoituu sitä harmittomammaksi se muuttuu samassa suhteessa.

        Hmmmm. deltavarianttihan on ollut tarttuvin ja tappavin, ei sun juttusi nyt oikein pidä paikkansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hmmmm. deltavarianttihan on ollut tarttuvin ja tappavin, ei sun juttusi nyt oikein pidä paikkansa.

        Monesti on todettu terveydenhoidon ammattilaisten taholta ettei deltavariantti ole yhtä vaarallinen kuin aiemmat joten lakkaa valehtelmasta.

    • Anonyymi

      Ei nyt mennä mihinkään ulkomaille, vaan pysytään Suomen tilanteessa. Turha viisastella, kun kohta kutsu käy ruumiskonttiin! Ota piikki, äläkä tartuta muita!

      • Anonyymi

        Tarkoititko sanoa ota piikki ja tartuta enemmän?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoititko sanoa ota piikki ja tartuta enemmän?

        Sulla on koronapelottelun kahle kaulassa, Olet siis osana rajoittajaa silti, rajoittajaa joka perustelee rajoituksia pelottelullaan. Olet siis osana oliota joka järsii kättään.

        Iroittaudu siitä, ja ymmärrä, että korona on tullut alas oman itsensä tähden, eikä rajoittajien tai rokottajien ansiosta. Tämä on totuus, ja siksi koronassa ei ole mitään pelättävää.

        Rajoittaja toki pelkää ja laskeskelee hirmuisesti, miten hänen käy, ellei häntä pelätä......Pelkäsi jo alusta alkaen.

    • Anonyymi

      Tottakai ja haetaan poliisilaitokselta ja maksaa satasen lärvi, että silleen.

      • Anonyymi

        Mukava että nyt jo pelotellaan korona kuolemalla, kun oikea kuolema tulee, ei tunnu missään

    • Anonyymi

      Ainoat ketkä minun tuttavapiirissäni ovat passia näkyvästi kannattaneet ovat tehneet sen jotta pääsevät matkustamaan. Näitä ihmisiä ei todellakaan kenenkään terveys kiinnosta. Ajattelematta vain hommataan passi kun äiti niin käskee. Tosi hyvä kiristyskeino tyhmille tuo että pääset lomailemaan jos omistat passin.

      • Anonyymi

        Toinen ryhmä on bilekansa, jotka eivät kestä enää kun eivät ole päässeet juoksemaan kapakoissa aamuun asti tai festareissa ym. massatapahtumissa vapaasti. Sirkushuvit mieluummin, kuin perusoikeudet, jep!

        Kummallinen vastakkainasettelu.

        Miksi ei voi olla sekä perusoikeuksia, että sirkushuveja, ja muutakin.

        Ei nämä asiat ole vastakkain, kuin ilkeän rajoittajan mielessä.

      • Anonyymi

        minua ei kiristetä. Saa jäädä ulkomaan reissut ja messukeskuksen kekkerit. Pitäkää tunkkinne. Myrkkyruiske saa jäädä. ottakaa vain se kolmas, ja neljäs.... asun ennemmin teltassa kuin tuhoan elämäni lääketehtaiden kiristysten alla.

    • Anonyymi

      Voin kertoa yhden totuuden,jos matkustatte Aasiaan niin JOKAINEN matkaaja tuo tuliaisena Suomeen superbakteerin 😂🤣

    • Anonyymi

      Kysymys teille rokote-koronapassikielteisille: miten epidemiaa tulisi teidän mielestänne nykytilanteessa hoitaa? Pitäisikö

      a) jatkaa kaikkiin kohdistuvia rajoituksia ( kokoontumisrajoitteet, ravintolarajoitukset),

      b) luopua kaikista rajoituksista vai

      c) kohdistaa rajoitteet niihin, jotka oman käytöksensä vuoksi aiheuttavat suurimman vaaran sekä itselleen että sairaanhoitokapasiteetille?

      Itse valitsen c-vaihtoehdon ja kannatan koronapassia.

      • Anonyymi

        Suurimman vaaran itselleen ja sairaanhoitokapasiteetille ovat aiheuttaneet ulkomaan matkailijat mm. nämä EM-Pietari urpo-petterit oli heidät rokotettu tai ei, ja uuden yhtä vakavan vaaran tulee aiheuttamaan se bilekansa, joka koronapassilla juoksee tapahtumissa ja kapakoissa tartuttamassa toisiaan ja nämä taas muita tuttaviaan, työkavereitaan, perheitään jne.

        Epidemiaa tulee tietenkin hoitaa epidemiatilanteen mukaan. Mikäli sairaalahoito, tehohoito ja koronakuolemat lisääntyvät, rajoitukset voimaan ja tietenkin erityisesti niille aloille joissa tartunnat eniten leviävät eli matkailu, ravintola ja tapahtuma-ala. Näin se vaan menee.

      • Anonyymi

        Tietenkin luopua kaikista rajoituksista.

        JA RANGAISTA rajoittajia!

        Esim Mika Rämet, joka on sekä uhonnut täydellisestä rokotteesta, että demonisoinut koronavirusta, joka ei maailman virusten joukossa ole mitenkään erityisen harmillinen. Hyvä jos viivan alapuolella ollenkaan. Monet Bakteeritkin ovat hyodyllisiä.

        Koronavirus voisi tuoda paremman maailman, jossa elämä on eletävä hyvin silloin kun se on todella parhaimmillaan, ja sitten kun se kääntyy iltaan niin voi sanoa, iloisestihei, minä olen nyt menossa.....

      • Anonyymi

        D kohta on turvallisin, röyhtäse, käy paskalla ja henkittele niinku ennenkin

    • Anonyymi

      Kyllä siihen koronapassiin liitetään muitakin vaatimuksia kuin pelkät rokotukset ajan saatossa. Samanlaiseen kansalaisten pisteytysjärjestelmään ollaan menossa kuin Kiinassa.

      • Anonyymi

        Siis haluut sä sen passin vai et?

        Minä en.

    • Anonyymi

      älkää suostuko tähän hullutukseen. Ei natsismille tule antaa periksi. En ota tuota myrkkyä. siinä näyttää olevankin jotain oikeasti pielessä kun sillä aletaan kiristämään kansalaisia. Vai ajatteliko joku että valtiovalta haluaa vain parastanne? Entä Who? :) en ota kirveelläkään tuota suoniini virtaamaan. never

      • Anonyymi

        Valtio on ihmiset. Kyse on siitä, että sinäkin jaat ihmisiä, hulluihin ja ei hulluihin.

        Ei korona-asialla ole hulluuden kanssa mitään tekemistä, olit Sinä hullu tai et.

        Korona on eri asia. Kehoitan jokaista ihmistä irrottamaan itsensä koronaoliosta, joka syö kättään, valehtelee ja pitää kahletta kaulassaan.

        Ilkeä koronarajoittaja vaatii pakkorokotuksiaan maailmalla, ja samaa meuhkaa Suomessakin. Koronapassin muodossa.

        Australiassa on vallassa kammottava johtaja: Daniel Andrews. Daniel Andrews on jo käytännossä säätänyt pakkorokotuslain Australiaan.

      • Anonyymi

        uli uli ime paskaa corona denialisti hörhö

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        uli uli ime paskaa corona denialisti hörhö

        Ei koronaalla ole hörhöyden kanssa mitaan tekemistä.

        On fakta, että Australiassa on pakkorokotukset, rokottamattomat ammatinharjoittajat uhataan vangita, ja niin edelleen.

        Fakta on sekin, että ylikuolleisuus tippui Ruotsissa normaaliksi jo viikolla 5 tänä vuonna, joten mitään koronakuolemia ei ole käytännossä ollut tuosta alkaen.

        Rokotukset sitten taas eivät tehoa, eli niistä vähistä potilaista, mitä on, niin Irlannissakin parasta aikaa 54% rokotetuja...

        Ei korona mitään hörhöyttä ole, korona on eti asia kuin hullut, olit sinä hullu tei et tai joku toinen.

        Koronaan liittyy ilkeys ja valehtelu, ja pakotus. Asiantuntujat, korona-asiantuntija on olio joka syo kätensä, kaikki jotka ovat heissä, siis kanssaan. Mistä muusta tässä on kyse? Vangitaan, jos ei ole rokotetta. Perutaan olympialaiset.

        Silti on todistetettavasti niin, että näitten ilkeyksien puute ei aiheuta mitään ongelmia.

        Miten edes voisi?

    • Anonyymi

      Myrkky on myrkkyä vaikka voissa paistais ja suojaako matkapuhelin tartunnalta herätkää jo 😂🤣

    • Anonyymi

      Tässä Rockefeller Foundationin 2010 julkaisussa esitellään globalistien skenaario siitä kuinka viruspandemia johtaa koviin rajoituksiin ja kansalaisoikeuksien rajoittamiseen kaikkialla maailmassa, ja kuinka rajoitukset jäävät pysyviksi pandemian päätyttyäkin. Skenaario on jo monilta osin toteutunut koronapländemiassa, saa nähdä toteutuuko loputkin:

      https://www.nommeraadio.ee/meedia/pdf/RRS/Rockefeller Foundation.pdf

      Tässä tiivistys asiakirjasta, sivulla on myös tutkivan toimittajan Harry Voxin lyhyt video joka kannattaa katsoa:
      https://principia-scientific.com/2010-rockefellers-operation-lockstep-predicted-2020-lockdown/

      • Anonyymi

        Globalistit ovat siis 2010 julkistaneet em. asiakirjan, joka kertoo melko suoraan heidän suunnitelmistaan maailman kansojen alistamiseksi eliitin eduille. Julkistaessaan sen (ja monta muutakin vastaavaa on julkaistu eri tahoilta) he ovat luottaneet siihen, että kansalaiset eivät ymmärrä, että eliitin korkealentoiset ja näennäisen edistykselliset ja humaanit visiot onkin tarkoitettu koitumaan maailman asukkaista 9999,9 prosentin päänmenoksi.

        Globalistit luottivat ja luottavat yhä, ettei heidän tarvitse salata juuri mitään koska me asioita tutkivat ja kyseenalaistavat emme muka ymmärrä tai sitten meitä ei uskota. Kaikki tullaan joka tapauksessa leimaamaan salaliittohörhöilyksi - onhan heillä tätä varten hyvät mediastrategiatkin. Maailman parhaat viestintätoimistot palkkalistoillaan. (Sometrollit siellä vain yksi pieni huomaamaton kuluerä.)

        Digitaalista rokotepassia/terveyspassia, josta myöhemmin ehkä tulee kaikki henkilötiedot sisältävä sähköinen ID-kortti, valmisteltiin jo ennen koronapländemiaa. Tässä eräs virallinen EU-asiakirja vuodelta 2017, jossa kuvataan suunnitelmia "rokote-epäröinnin" kitkemisestä ja rokotepassille myönteisten asenteiden lisäämisestä kansalaisten keskuudessa, käyttämällä hyväksi mm. hakukoneoptimointia ja sosiaalista mediaa:
        https://ec.europa.eu/health/sites/default/files/vaccination/docs/2019-2022_roadmap_en.pdf

    • Anonyymi

      Hallitushan jo sanoi, että se on "avaus", eli ei jää "ainutkertaiseksi" ja "tarkkarajaiseksi", kuten ei jäänyt "koronaelvytyskään". Valtakoneistot suunnittelee jatkuvasti valtansa tueksi erilaisia keinoja ja tässä aiheessa koronapandemia on erinomainen tilaisuus. Tautia sopivasti liioitellen, uhkakuvia luoden yms., saadaan aikaan tilanne, jossa ihmisillä on jopa "velvollisuus" toimia valtakoneiston saneluiden mukaisesti. Juuri tähän perustuu myös kansan valjastaminen avuksi, käymään niitä vastaan, jotka kyseenalaistaa vapauksia ja demokratiaa tuhoavat valtahankkeet.

      Jokainen järkevä ymmärtää, ettei jostain rokotteesta ja taudista ole normaalia lähteä vihanpitoon ja jakautumaan toisiaan vihaaviin heimoihin, mutta sen on saanut kuitenkin aikaan kylmänviileä bisneksen ja politiikan fuusio. Nämä riidankylväjät, eli ns. korona-alarmistit, ovat juuri tätä valtakoneistolle alistunutta heille hyödyllistä porukkaa. Tämän tavoitteena on erottaa kansa totteleviin ja tottelemattomiin, joka vielä vahvistetaan verkkojärjestelmällä -> koronapassi -> valvontaväline.

      Näin omilla aivoillaan ajattelevat realistit jäävät vähemmistönä alakynteen ja valtakoneisto saa enemmistön mandaatin toimia heille edullisilla tavoilla. Jokainen järkevä tietää, että koronapandemia on liioiteltu tapahtuma, aivan kuten sen kenraaliharjoitus sikainfluenssapandemiakin, jota Sanna Marinkin jämäkästi kritisoi kansaa puoluestaessaan. Nyt hän on osa valtakoneista, "väärinajattelijoita" vastaan.

      Koska ihmisten hallintaa ei toteuteta vanhoilla tutuilla selkästi näkyvillä tavoilla, tai tieteis- yms. elokuvista tutuilla tavoilla, kuten perinteisissä diktatuureissa tai jonkun yksittäisen hullun päähänpistoilla, vaan politiikasta, terveydenhuollosta, kouluista jne. lähtien, sekä ihmisiä näennäisellä lisäarvolla ja vapauksilla lahjomalla, hyveillä poseeraamalla (velvollistaminen) jne., niin tämä uppoaa hyvin enemmistöön. Juuri tällaisen sinisilmäisyyden ja reppanuuden vuoksi valtakoneistojen valta kasvaa ja vallan alaisten olosuhteet huononee. Sitä ei uskota, kunnes se oma perse kirvelee ja kertoo, että tulipa oltua tyhmä ja sokea. Mutta sitä sai mitä tilasi: turpaan.

      • Anonyymi

        Olipa aivan käsittämättömän hyvä kirjoitus! Tämä on juuri se kokonaisuus, jossa mennään.

    • Anonyymi

      Niin meillehän lääketieteen pomot ja johtajat vakuuttelivat, että parilla rokotteella päästään "normaaliin". Nyt suunnitellaankin demokratiaan alasajavia passeja joilla erotellaan ihmisiä ja halutaan varmistaa ja puskea ihmisiä rokotteille.

      Ei se ole niin, että Israelissa rokotteet eivät toimisi koronaa vastaan ja että tämä virus olisi mukamas niin tehokas virus ettei rokote tehoaisi siihen. Eikä se ole niin, että rokotteita pitäisi nyt pumpata enemmän ihmisiin koska on menty arvoimaan kaikki väärin.

      Asian on niin, että tämä rokote on alun alkenkin suunniteltu epäonnistumaan ja se tuottaa vahinkoa. "Rokotteet" ovat tämän pandemian todellinen agenda ja israelin tilanne on se, että "rokotteet" tässä vaiheessa tuhoavat ihmisen terveyden, ei virus.

      Siksi ihmisillä on niin paljon verisuoni,elin ja sydänvaivoja. Rokotteet on se agenda meitä vastaan ja kaikki mitä mediassa pusketaan on tämän peittelyä ja media tekee sitä joko tietäen tai tietämättään.

      Tämä kaikki on vain tyyntä myrskyn edellä kun ihmiset tajuavat mitä on oikeasti tapahtumassa.

      • Anonyymi

        Ei. Kyse on enemmän vallasta, kuin koronasta ja rokotteista.

        Ja et saa sita valtaa itsellesi rokotehaittoja korostamalla. Siihen tarvitaan ihan jotain muuta.

        Korona keino, rokotteet ovat keino. Ja nyt ne ovat huonoissa käsissä, kiusaavan (diktatuurisenkin) olion hallussa .

    • Anonyymi

      Meille yrittäjille koronapassi on mahdollisuus selvitä koronan kaltaisten pandemioiden keskellä. Emmekä me ole niin naivia ettemmekö ilmastonmuutoksen myötä kohtaisi tihenevissä määrin uusia kulkutautihaasteita.

      • Anonyymi

        Teille yrittäjille? Vai kuka sitten olitkaan kirjoittaja, koronapassi on keino seurata valetta, ja samalla luoda käytäntöön yksi vallan käytön muoto, jolla noudattaa valtakoneiston vaatimuksia.

        Tässä on edelleen kyse siitä vanhasta vallan pyramidista, josta Marxsilaiset kertoivat, mutta sitten itse kuitenkin lopulta noudattivat. Minusta sellainen on aina maailmassa, mutta kyse on siitä, onko se hyvä vai huono. Koronaan liittyvissä asioissa se on todella tosi huono. Ihan kamala. Australiassa johtaja Daniel Andrews laatii pakkolakejaan, suunnittelee, uhkailee ja kiristää, ehdotellen vangitsemista, ja kuuntelee lääkäreitä neuvonantajinaan. Pyramidin huippu on tässä kuitenkin se asiantuntija, ilman häntä ei koronatoimia olisi edes olemassa.

        Tämä on se järjestys maailmassa juuri nyt. Ja vaikka järjestys olisi oikea, -jota voi miettiä- niin se on silti vähintään hyvin epätäydellisten ihmisten käsissä. Toimet toteutuvat vääristelevien uhkailujen kannattelemina.

        Lopputulos on vääristelyjen na ilkeilyjen jatkuminen, ja kaikki on niiden kannattelemaa.

      • Anonyymi

        Mitähän sinäkin sanoit.

        Parempi, on, ja olisi, kun kukaan ei tarvi ihmisten asettamia koronapasseja passeja, eikä ole ihmisten asettamia koronahaasteita.

        Ne ovat olleet kaikki enemman tai vähemmän vääristelyjä annettuna niin sanotulta asiantuntijalta. Ylhäältä alas.

    • Anonyymi

      Onko hyvä esimerkki auktoriteettiuskosta, että hallitus sai meillä kansan vakuuttuneeksi 2020 keväällä, että kaikkien olisi hyvä saada tällainen yksi kulkutauti ja rokottamatta?

      Tauti jonka hetki aiemmin ei ollut edes tänne tulossa eikä aluksi ollut poliittinen juttu lainkaan. Melko aliarvio sekin. Kaikkia toimia pidettiin aluksi spektaakkeleina.

      Kun valittiin se laumasuoja strategiaksi ja noudatettiin sitä sitten koko pitkä kevät eli ei kovasti opittukaan edes kevään edetessä, kun kuitenkin dataa alkoi kertyä. Luopua piti vaan kun ei onnistunut käytännössä.

      Täällä keskustelu sitten kävi ihan samassa hengessä eli ihmisiinhän se upposi ihan oikeastikin eli onko?

    • Anonyymi

      Rokotepassin pakottajat ja rokottamattomien vainoajat ovat tulevaisuudessa maailman vihatuimpia ja etsityimpiä ihmisiä. Vertaa 40-luku.

    • Anonyymi

      Ettei vaan olisi " hihamerkki" suunnitelmissa....

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Älkää ottako rokotetta. Se nostaa kansan älykkyystasoa.

    • Anonyymi

      Tuskin menee, kuin hetki jolloin "passia" myydään muillakin, kuin virallisilla markkinoilla. Tuli tuossa huijauskirje kotiin mukamas Helsingin sairaanhoitopiirin nimissä oli niin aito, että olisi saattanut luulla yhteydenoton olevan laillisesta lähteestä vasta selvitystyö paljasti, ettei ollut sieltä päinkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Kiitos Rooman julistuksen suomennoksesta. :)

    • Anonyymi

      Vain idioottimaisten hörhöjen vähemmistö uhriutuu koronapassista.
      Ottamalla rokotteet, ei ongelmia, ei sen kummempaa.

      • Anonyymi

        Se on sun jumala, joka et ole sinä.

        Yeah.

      • Anonyymi

        Ei oo sun hallintaa kummempaa?

        Tai sä olet minä?

    • Anonyymi

      Äänestän myös PS😇

    • Anonyymi

      En koskaan ota tuota piikkiä tälläisella kiristys ohjelmilla , never

    • Anonyymi

      Vaccines and vaccine passports being sold on darknet - BBC

      Niin, että kaatukohan tämäkin "neronleimaus" mikäli virallisia asiakirjoja tai niiden vaikeasti havaittavia kopioita aidoilla qr-koodeilla tulee markkinoille????????????

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Paha juttu.

    • Anonyymi

      En osallistu ja sekaannu koko koronapassi hommaan edes ostamalla dark netistä yhtään mitään. En tule käyttämään mitään palvelua jossa kapo ovella kysele leimojen perään

    • Anonyymi

      Lipposen tapana oli tykätä kylmästä ilmastosta.

    • Anonyymi

      ihmiset ensin totutetaan palveluhin mikä tarvitsee tositteen henkilöstä lopuksi vaaditaan varmenpi tunnistus henkilöstä joka voi saada palveluja,

    • Anonyymi

      Parree valmistautua elämään tarvittaessa yhteiskunnan ulkopuolella. Ennemmin köyhempänä mutta vapaana myrkyistä kuin vauraana mutta valtion kontrollissa. Pitäkää NWO kansa tunkkinne. Australia antaa ensimakua ihanne yhteiskunnastanne. Sieltä mallia?

    • Anonyymi

      Tässä yksi turha rokotteiden uhri. Ja tuskin koskaan pääsee Fimean listoille rokote kuolemasta. " on vain ajallinen yhteys" (fimean olettettu puolustus) Ihmiset; Miettikää kaksi kertaa otatteko näitä. Teitä kiristetään ottamaan erittäin kyseenalainen rokote, jonka pitkäaikaisvaikutuksita ei tiedä kukaan.

      https://www.lansivayla.fi/paikalliset/4223292

    • Anonyymi

      En tule ottamaan. Ei herätä luottamusta. Vai että ei ole muka kokeellinen====??? Onhan ja aivan selvästi. Nythän näitä putkahtelee, "pieniä" haittavaikutuksia.
      En ota vaikka tulisi joskus hamassa tulevaisuudessa pakolliseksi. Asun ennen teltassa kuin otan. Luottamus mennyt viranomaisiin ja päättäjiin ja se ei aivan heti palaudu. Kuin sinettinä päätökselleni oli uhittelu korona passilla. Ei käy- uhkailut sikseen politikot ja terveysviranomaiset. Sillä luotte vain epäluuloa lisää.

    • Anonyymi

      Tietenkin se jää.

    • Anonyymi

      "Siirryn itsekin äänestämään perussuomalaisia, jos tämä natsimeininki eli dystopinen koronapassipakkodiktatuuri demarien, kepun, vihreiden ja vasemmistoliiton sekä RKP:n toimesta saatetaan voimaan. Oppositiossa myös kokoomus ja liike nyt lobbaavat elinkeinoelämän etuja erittäin voimakkaasti rokotepassidiktatuurin saamiseksi, jonka ainoa tarkoitus on ajaa talouselämän etuja rikkomalla perustuslakia ja rajoittamalla kansalaisten perusoikeuksia."

      Persut pettivät taas eli muiden mukana suostuivat perustuslakiovaliokunnassa siihen ettei perusoikeuksia loukkaavan koronapassin voimaansaattamiselle ole perustuslaillisis esteitä eikä se vaadi kuin normaalin eduskuntakäsittelyn. Valeoppositio paljastuu aina uudelleen kerta toisensa jälkeen. Puhuvat lue valehtelevat toista ja tekevät toista.

      • Anonyymi

        On olemassa vielä VKK joka tätä vastustaa.

    • Anonyymi

      Tuossa on "uusi normaali" siihen ei pidä suostua. Ei koskaan. Poltto uunit on tuon tien päässä

    • Anonyymi

      Jos potilas ei huomaa olevansa sairas, häntä on lyötävä niin kauan, että on. Lyöjä on hallitustyttöset ja lyöty on kansalainen

    • Anonyymi

      Odotan mielenkiinnolla, kuinka montakymmentä miljoonaa menee mustin pers... seen tässä "koronapassi" - leikissä. "Koronavilkku" oli täysi vitsi, eikä sekään ihan ilmainen ollut kaikkinensa.

      Toinen asia on se, miten yritykset kärsivät siitä, kun ei piikkimouhotukseen mukaanlähteitä jää asiakkaina pois. Kustannus sekin on. Yökerhot ei nappaa muutenkaan, mutta ulkona syömiset, kaupoilla käynnit ja muut vastaavat aktiviteetit tulee loppumaan monelta, kuten tältäkin taloudelta.

      Pohdin tässä, että annanko rokottamattoman lapseni käydä koulua ja toisen päiväkodissa, kun ei hän saa muuallekaan mennä, kuten esimerkiksi uimahalliin rokottamattomien vanhempien kanssa. Kyllähän tämä propaganda ja yksilön koskemattomuuden, terveyden uhkaaminen rokotteilla ja painostamalla loukkaaminen jollakin täysin turhalla ja typerällä "koronapassilla" on mennyt jo aivan liian pitkälle.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oho! Sointu Borg juhli rajusti Tallinnassa: Nahkarotsi hävisi, korjaussarja kutsui: "Johan oli vklp"

      No nyt! Sointu Borg on räväkkä nainen, joka ei peittele sanomisiaan, eikä muotojaan. Instagramissa hän kuvailee itseään #röyhkeästirohkea. Tarkkasilmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      6099
    2. Jyrkissä nöyryytettiin naisia avoimesti!!!

      Marko Kulmala pomona vaati naisia kertomaan karvoistaan ja näyttämään karvansa. Tea Khalifa oli neekeri ja Marika Makaroff lesbo. Harjottelijatyttöjä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      4489
    3. Tässä on tomaattipasta a la Sanna Marin - Tämä yksi ainesosa kruunaa pääministerin lempiruoan!

      Pääministeri Marin paljastaa suhteellisen tavallisen lempiruokansa, mutta siinä onkin yksi aika erikoinen ainesosa.... Unohda fetapiirakka, nyt tulee
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      1653
    4. Mikko osti Maisalle 1000e Gucci laukun

      Romanttinen Mikko jolla näyttää myös rahaa olevan vaikka kateelliset täällä muuta väittävät.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      66
      1007
    5. Kyllä mä haluun olla

      enemmän kun kaveri jos sä sitä mietit...jos sut saan, en palauta 😍😊❤️
      Ikävä
      43
      865
    6. Miehelle tiedoksi

      Haluan sinut. Haluan herätä vierestäsi, haluan antaa sinulle aamupusun, haluan jutella kanssasi kaikesta maan ja taivaan välillä, haluan käydä kanssa
      Ikävä
      48
      822
    7. Martinan alastonkuvat Hymy lehdessä

      Kaikkeen on leijonaemo suostunut. Julkisuuteen oli päästävä vaikka sitten heittämällä vaatteet pois. Koko kroppa vaan näytille tissit ja pylly paljaan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      52
      780
    8. Husin potilaista jo 23 prosenttia rokotettuja

      Mikä huomattavaa, niin nimenomaan kahdesti rokotettuja on sairaalassa. Kerran rokotettuja ei lainkaan. Toinen rokote siis heikentää entisestään ihmise
      Maailman menoa
      300
      775
    Aihe