Jos mahdollista painukaa takaisin

Nykyajan ihmiset eroavat liian helposti. Naimisiin mennään ja erotaan kun toisen naama alkaa kyllästyttämään.
Häpeällistä että uskovatkin tekevät niin.
25<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Moro.
Tässä sulle omenapiirakan resepti:
200 g margariinia
1,5 dl sokeria
3 dl jauhoja
1 muna
0,75 dl maitoa, huom. ei litroja.
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3-4 omenaa
kanelia ja sokeria

Ohjeet
Sulata rasva tai käytä pullomargariinia.
Sekoita kulhossa sokerin kanssa.
Lisää jauhot (ei vielä leivinjauhetta). Jauhoja kannattaa lisätä hiljalleen, sillä taikinasta ei tulisi tulla kovin kuivaa tässä vaiheessa. Ota tässä kohtaa sivuun kahvikupillinen taikinaa; se ripotellaan valmiin piirakan päälle.
Lisää nyt taikinakulhoon muna, maito, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita puulusikalla kovaa tasaiseksi. Taikina on valuvaa tässä vaiheessa, eli ei esim. pysy vuoan reunoilla, muttei myöskään ole litkua.
Kaada taikina voideltuun tavalliseen piirakkavuokaan ja ripottele päälle omenapalat. Itse käytän mitä tahansa omenalajia, jota kotona sattuu olemaan. Jos omena on hapanta, pinnalle kannattaa laittaa vähän runsaammin sokeria. Tällä taikinalla on tehty onnistuneita piirakoita kaikista hedelmistä, joten kokeilla voi.
Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria sekä sivuun alussa jätetty taikina.
Paista 200 asteessa n. 30 min.
Parasta tarjoiltuna lyhyen vetäytymisen jälkeen kylmän vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

Äänestä
  • Hyvä ohje. Kannattaa ottaa talteen. Ehkä silloin ei sandaalikaan niin purista.

    Äänestä

Mmm, kuka mistäkin syystä. Liekö syitä että pariskunnat etääntyy toisistaan tai tulee välinpitämättömyyttä, muita ongelmia arkeen?

Äänestä

Jos ne syyt on muualla kuin naamassa jne. Syitä voi olla lukemattomia.

Äänestä
  • On mutta nyky ihmiset eroavat mitättömien asioiden takia. Suurin syy on itsekkyys.

    Äänestä

Naisia alkaa ahdistaa miehen läsnäolo eikä naiset osaa asua miehen kanssa. Hyvin selväksi se tulee näissä treffi ohjelmissa. Nykyään naiset on pullahiiri sukupolvea että kaiken pitäis olla katettuna ettei suhdetta ja elämää tarvii rakentaa itse.

Äänestä
  • Hahaha just joo. Kuramaha nostaa itseään jalustalle täälläkin. Sulla ei oo käsityksiä kunnon naisista. Kiiltokuvaämmistä vaan. Kyllä sulle sellainenkin varmasti kelpais. Esittelykappaleeks.

    Äänestä

  • Eivät naiset pelkästään eroa taitaa niitä miehissäkin olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hahaha just joo. Kuramaha nostaa itseään jalustalle täälläkin. Sulla ei oo käsityksiä kunnon naisista. Kiiltokuvaämmistä vaan. Kyllä sulle sellainenkin varmasti kelpais. Esittelykappaleeks.

    Missä toisen kunnioitus? On syntiä arvostella tai arvottaa toista ihmistä.

    Äänestä

  • Ja sä kuvittelet, että siellä treffiohjelmissa on ihan tuikitavallisia naisia? Ei taida olla juuri kokemusta naisista.

    Äänestä

Aloitus on tarkoitettu lähinnä uskoville jotka ovat eronneet.

Äänestä

Pitäisi marsia kristillisenmaailman mukaan enemmän. Siinä vaan on liian monta hinttiä. Jyrkikin olisi riisuutunut jo kuudesti.

Äänestä

Ei uskovainen saisi erota. Säännöt on sellaiset. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Äänestä
  • Samaa mieltä uskovien pitäisi näyttää muille esimerkkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä uskovien pitäisi näyttää muille esimerkkiä.

    Olen samaa mieltä, periaatetasolla. Mutta uskovat ovat myös syntisiä, kuten kaikki muutkin. Jos he lankeavat ovat he silloin esimerkkinä siinä, että suurellakin syntisellä on mahdollisuus armoon, kuten sinulla tai minulla.

    Äänestä

Ihmisiä ne ovat uskovaisetkin. Minä tapailen uskossa elävää miestä joka on eronnut kesällä ja meillä on valtavan hyvä yhdessä kiirehtimättä ja toisiamme kunnioittaen.
Hän merkitsee valtavasti minulle ja minäkin hänelle. Siitä voi vain olla kiitollinen että kohtasimme toisemme.

M

Äänestä

Kaikkien avioliitto ei vain onnistu. Niiden on vaikea käsittää sitä, joilla on onnistunut ja onnellinen parisuhde.

Äänestä
  • Joillakin on sellainen käsitys että syrjähyppy tai avioero tehdään siksi, että himot vievät. Joskus niinkin. Ei miehen tai naisen tarvitse mennä vieraisiin, jos suhde puolisoon on kunnossa ja se toimii, tai jos on keskinäistä rakkautta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joillakin on sellainen käsitys että syrjähyppy tai avioero tehdään siksi, että himot vievät. Joskus niinkin. Ei miehen tai naisen tarvitse mennä vieraisiin, jos suhde puolisoon on kunnossa ja se toimii, tai jos on keskinäistä rakkautta.

    Niin, joskus joku muu näkee ja kuulee sinut, kun puoliso kieltäytyy niin tekemästä. Enkä puhu seksistä, vaan ihmisen tarpeesta tulla kohdatuksi ihmisenä.

    Kaikki ei todellakaan perustu seksiin, eikä ala seksistä. Vaan voi alkaa siitä, että joku kuuntelee sinua, ymmärtää ja välittää. Ihmisenä.

    Äänestä

Ennen naisella ei ollut niin paljon mahdollisuuksia lähteä liitosta kuin nyt. Piti vain kestää, vaikka liitto olisi ollut huono. Ja oli se ennen miehellekin hieman häpeä (varsinkin maaseudulla), jos jätti vaimonsa. Eronneet joutuivat tekemään ihan eri tavalla tiliä sukulaisten ja yhteiskunnan kanssa kuin nykyään. Ero saattoi olla kuin leima niin kuin leskeyskin joskus oli. Ja ennen vanhaan lapset (jos pariskunnalla lapsia) eron sattuessa jäivät usein miehelle (joskus toki nainenkin saattoi saada lapset, riippui niin tapauksesta).

Nykyään on paljon helpompi erota ja lapsistakin voidaan sopia tasapuolisesti, että kuka ottaa tai asuvatko lapset välillä toisen vanhemman luona ja välillä toisen. Monet naiset ovat nykyään työssäkin, niin ei ole ihan niin paljon taloudellista huoltakaan kuin ennen ja sosiaaliturvakin on kehittynyt.

Nykyään on myös helpompi mennä naimisiin ja ikään kuin kokeilla avioliittoa, että sopiiko se (vähän niin kuin esim. tv-ohjelmassa "Ensitreffit alttarilla" tehdään, ensin naimisiin ja sitten katsellaan jatketaanko vai erotaanko).

Äänestä
  • Se on avioliiton pilkkaamista.

    Äänestä

  • Kai aina lapset äidille niin itse en osais elättää ja kasvattaa ja ruokkia ym ei siitä mitään tulisi eli lapset jääköön äidille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kai aina lapset äidille niin itse en osais elättää ja kasvattaa ja ruokkia ym ei siitä mitään tulisi eli lapset jääköön äidille

    Ja mist sata varmasti tietää onko lapset edes omia

    Äänestä

Hyvä sanonta tyttösille jooh että mikä on KestoMagneetti ;D

Äänestä

Jotkut niin magneetitkin ovat varmaan tytöillekin aika jänniä laityteita..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nykyajan ihmiset eroavat liian helposti. Naimisiin mennään ja erotaan kun toisen naama alkaa kyllästyttämään.
Häpeällistä että uskovatkin tekevät niin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu