Totuudet

Totuus on ihmisen turva, selkänoja, ja siis sinänsä saavuttamisen arvoinen tavoite. Tämän turvan saavuttamiseksi tosin ollaan huomioideni perusteella usein tehty liian suuria kompromisseja. Pienistä vinkeistä ja vähäisten havaintojen perusteella ollaan toitotettu, että asiat ovat niin tai näin - varmasti. Kun ollaan saavutettu tuo totuus, tuo varmuus, niin se lukitaan ja kanavoidaan mieli kulkemaan noita latuja. Kun varmuus on saavutettu, latu löydetty, on helppo pysyä sillä, eikä tuhlata energiaa enää tarkastamaan lähtöoletuksia tai totuuspohjaa - penkomaan menneitä, turvallisesta nykyhetkestä käsin vaarantamaan kaikki, kaatamaan korttitaloa. Tämä on valitettavaa ja johtaa itseään vahvistaviin käsitteisiin, paradigmoihin, jopa instituutioihin, joiden purkaminen on äärimmäisen vaikeaa.

Sitten lopuksi eräs totuuden käsitteen ongelma, joka minua askarruttaa: ihmiset, jotka ovat työssään tekemisissä on-ei tyyppisten ongelmien parissa (esim. tekniikka, fysiikka pl. kvantti-ilmiöt)näkevät maailman korostuneen mustavalkoisena. Kun he ottavat kantaa oman alansa ulkopuolisiin asioihin, tulee heillä suuri houkutus ahtaa asiat niihin ahtaisiin raameihin - kahteen lokeroon - mihin he ovat tottuneet ne laittamaan esim. työssään. He pystyvät sanomaan häilyvistä ilmiöistä ehdottomia totuuksia, joita kukaan asiaan paremmin vihkiytynyt ei pystyisi hyvällä omallatunnolla esittämään. Näin todellisen asiantuntijan arvostus kansan keskuudessa vähenee, kun hän ei pysty sanomaan oikein mistään mitään varmaa, ja toden totta, varmuutta ja turvaa ihminen tarvitsee. Tätä voi ihmiselle tarjota yksinkertaiseen mustavalko -ajatteluun ajautunut henkilö. Tuo, olkoon teknikko, saa kansan arvostuksen osakseen - yksinkertaisen kansan, joka kaipaa yksinkertaisia totuuksia. Valitettavasti.


vaivaa on se, että ilmiöt, jotka eivät noudata on-ei tyyppistä jakaumaa, pakotetaan siihen.
2242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

viimeinen lause jäi sitten vahingossa deletoimatta

Äänestä

Onkohan olemassa niin mustavalkoista totuuden maailma? Jos oikein alkaa kaivamaan ihmisen omia ajatuksia (turkasen vaikeaa: Enhän minä voi sanoa mitä minä ajattelen, mitähän se naapurikin sanoo, jos minä sanon mitä minä ajattelen.)hän voi hyvin vähän ymmärtää siitä totuudesta, minkä takana hän luulee seisovansa. Tällaisiin asioihin ei oikeastaan pääsekään käsiksi muuten kuin elämällä toisen ihmisen kanssa ja tuntemalla milloin 'kalikka on kopsahtanut'. Totuus tekee kipeää puolin ja toisin.

Silloin usein huomaa, että ei ole yhteistä totuutta vaan jokaisen illuusio siitä. Totuus onkin hyvin yksilöllistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RNA kirjoitti:

Totuus on ihmisen turva, selkänoja, ja siis sinänsä saavuttamisen arvoinen tavoite. Tämän turvan saavuttamiseksi tosin ollaan huomioideni perusteella usein tehty liian suuria kompromisseja. Pienistä vinkeistä ja vähäisten havaintojen perusteella ollaan toitotettu, että asiat ovat niin tai näin - varmasti. Kun ollaan saavutettu tuo totuus, tuo varmuus, niin se lukitaan ja kanavoidaan mieli kulkemaan noita latuja. Kun varmuus on saavutettu, latu löydetty, on helppo pysyä sillä, eikä tuhlata energiaa enää tarkastamaan lähtöoletuksia tai totuuspohjaa - penkomaan menneitä, turvallisesta nykyhetkestä käsin vaarantamaan kaikki, kaatamaan korttitaloa. Tämä on valitettavaa ja johtaa itseään vahvistaviin käsitteisiin, paradigmoihin, jopa instituutioihin, joiden purkaminen on äärimmäisen vaikeaa.

Sitten lopuksi eräs totuuden käsitteen ongelma, joka minua askarruttaa: ihmiset, jotka ovat työssään tekemisissä on-ei tyyppisten ongelmien parissa (esim. tekniikka, fysiikka pl. kvantti-ilmiöt)näkevät maailman korostuneen mustavalkoisena. Kun he ottavat kantaa oman alansa ulkopuolisiin asioihin, tulee heillä suuri houkutus ahtaa asiat niihin ahtaisiin raameihin - kahteen lokeroon - mihin he ovat tottuneet ne laittamaan esim. työssään. He pystyvät sanomaan häilyvistä ilmiöistä ehdottomia totuuksia, joita kukaan asiaan paremmin vihkiytynyt ei pystyisi hyvällä omallatunnolla esittämään. Näin todellisen asiantuntijan arvostus kansan keskuudessa vähenee, kun hän ei pysty sanomaan oikein mistään mitään varmaa, ja toden totta, varmuutta ja turvaa ihminen tarvitsee. Tätä voi ihmiselle tarjota yksinkertaiseen mustavalko -ajatteluun ajautunut henkilö. Tuo, olkoon teknikko, saa kansan arvostuksen osakseen - yksinkertaisen kansan, joka kaipaa yksinkertaisia totuuksia. Valitettavasti.


vaivaa on se, että ilmiöt, jotka eivät noudata on-ei tyyppistä jakaumaa, pakotetaan siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu