https://phys.org/news/2021-10-human-brains-decrease-size-years.html
Luonnonvalinta tuohon asti suosi aivojen koon kasvua mutta syystä tai toisesta johtuen noin 3000 vuotta sitten tilanne muuttui. Kun yhteiskunta järjestäytyi ja siten mahdollisti tiedon jakautumisen omien alojensa erityisosaajille ei painetta aivojen koon kasvulle enää ollut. Jokaisen ei enää tarvinnut tietää ja muistaa kaikkea mahdollista.
Artikkelissa siis yritetään löytää syytä tuolle aivojen koon pienenemiselle.
Jos arvata pitäisi niin arvaisin että ihmisen kehityksen historiassa aikanaan nähdään aivojen pienenemisen nopeutuneen rajusti viimeisen 50 vuoden aikana. Tiedon määrä toki kasvoi mutta yhä suurempi osa tiedosta on ollut säilöttynä aivojen ulkopuolelle. Älypuhelimet entisestään vähentävät tarvetta muistaa asioita. Teollinen tuotanto vie pois tarpeen osata asioita. Kolmen tuhannen vuoden takaa tähän päivään tempaistu tai dna:n avulla kloonattu vauva kasvaisi meidän yhteiskunnassamme ylivoimaiseksi motorisilta ja älyllisiltä kyvyiltään?
Vaikka keisarinleikkausten vuoksi isoihin aivoihin liittyvä lasten pään suuri koko ei enää ole yhtä haitallista suvunjatkamiselle (lue: äiti jää nyt eloon synnytyksestä) niin turhat ja energiaa kuluttavat kehonosat usein surkastuvat pois. Peukalon liikkuvuus todennäköisesti lisääntyy kun nopeasti kännyään näpläävät menestyvät elämässä.
Evoluutio pienensi ihmisen aivoja 3000 vuotta sitten
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä16211510- 288132
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565984Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1664967- 204737
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai394384Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1014275- 953605
- 803280
- 481781