KFC ja puolalainen kananliha

Anonyymi

Ei taida saada tuo yritys meidän perheestä ja lähipiiristä asiakkaita. Kuka haluaa syödä puolalaista kananlihaa, johon pumpataan antibiootteja ja jossa salmonella rehottaa.
Hieman ontuva on tuo johtajan sertifikaatti höpinä. Mutta kai sitä jotain pitää keksiä, kun halpa kana tuotannosta on kuitenkin kyse.

Tuo jää pois valinnoista.

18

1762

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      McDonald’sin naudanliha tulee Italiasta ja sianlihatuotteet Saksasta ja Hollannista. Broilerituotteidensa McDonald’s ilmoittaa tulevan EU-alueelta, eikä erittele sen tarkemmin maita.

      Hesburgerissa naudanlihapihvit tulevat joko Tanskasta tai Suomesta. Pekoni on suomalaista. Broilerifileeviipaleet valmistetaan Puolassa ja lihan ilmoitetaan tulevan EU:sta. Kanahampurilaisen pihvin lihan alkuperä on niin ikään EU.

      Burger King kertoo sivuillaan, että sen käyttämän naudanlihan alkuperämaa on Puola ja broilerituotteet tulevat EU:n alueelta.

      • Anonyymi

        Eli noi ketjut tuo lihat suomen ulkopuolelta. Valuu aikamoinen euromäärä suomesta pois eli ostaja tukee suomen ulkopuolella olevaa tuotantoa ja ihmisiä ja eläinten olot on varmasti huonompia kuin täällä suomen maassa.

        Kyllä itse mielellään ostelen vain suomalaista lihaa ja tiedän että maatilalla tekevät arvokasta työtä. Minulla on noi ketjut ninittäin bannissa.


      • Anonyymi

        Hesburgerkin mainostaa ympäristöystävällisyyttään, mutta tuo silti lihaa Euroopan eniten maataloudella saastuttavasta maasta Puolasta.


    • Anonyymi

      Samasta syystä jätän nuokin tuotteet väliin. Ostan ainoastaan tuotteita, joissa on lähellä tuotettua aineksia.
      Ja perhe on hyvin ymmärtänyt sen.

      • Anonyymi

        Tuet siis paikallista keskustamafiaa? Onnee sulle


    • Anonyymi

      Ennenkun kana in kotimaista alkuperää, otan riskin olla ilman moista salmonella-paskaa. Järjetön ajatus tuollaisesta vielä maksaakin kun yritys syvästi ja avoimesti halveksii asiakkaitaan ja näiden terveysturvallisuutta.

    • Anonyymi

      Hienoa nähdä ja lukemastaan päätellä että meillä on valistunuttakin väkeä. Toivottavasti huomaavat myös jättää esim Lidl:n väliin, sillä yritys ei maksa Suomeen senttiäkään veroa.

      • Anonyymi

        Tuolla perusteella pitäisi jättää Lidlissä kotimainen ruoka väliin, koska tukijullit pelkästään vie valtavasti verorahoja tukiaisina, mutta ette tuota taloudellisesti mitään, vain tappiota veronmaksajille. Käytätte ulkomaista työvoimaa ja ostatte ulkomaisia koneita, kuten kaikki herkutkin s-kaupan valtavasta valikoimasta ulkomaisia.

        Lidl maksaa suhteessa enemmän veroja Suomeen kuin s ja k ja harmiksesi myy suomalaisia tuotteita myös ulkomailla.


    • Anonyymi

      Pääkaupunkiseudulla moni lounasravintoja tarjoaa kanaa, jonka alkuperämaa on Intia.

    • Anonyymi

      Ketä muka kiinnostaa mistä se kana tulee, EU:ssa kun ei edes antibiootteja käytetä... On ihmisillä ongelmat.

      • Anonyymi

        Elintarviketarkastusviranomainen seuloi puolalaisen kanan kiellettyjen antibioottien varalta. Slovakiassa tehdyissä tarkastuksissa paljastui, että Puolan tiloilta tuotu liha sisälsi Euroopan unionissa kiellettyjä lääkkeitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elintarviketarkastusviranomainen seuloi puolalaisen kanan kiellettyjen antibioottien varalta. Slovakiassa tehdyissä tarkastuksissa paljastui, että Puolan tiloilta tuotu liha sisälsi Euroopan unionissa kiellettyjä lääkkeitä.

        Sanoppa mitä ainetta,vai ootko harmissaan.kun et saa omalta eläinlääkäriltä ecoli vaivaamiin broilereihisi samaa lääkettä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoppa mitä ainetta,vai ootko harmissaan.kun et saa omalta eläinlääkäriltä ecoli vaivaamiin broilereihisi samaa lääkettä?

        Normaalit ihmiset haluaa lääkitä itseään suoraan lääkkeillä mitkä tietää eikä eläinten kautta, saati että eläimet kasvatettu surkeissa oloissa, rehuna toisten kanojen raadot ja ulosteet. Tuskinpa Puolassa asiat paljon sen paremmin kuin USA:ssa, varsinkaan jos KFC saa päättää. Ruotsissakin keittävät kanat höyhenineen omissa ulosteissaan, S-ryhmä myy saman yrityksen tuotteita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Normaalit ihmiset haluaa lääkitä itseään suoraan lääkkeillä mitkä tietää eikä eläinten kautta, saati että eläimet kasvatettu surkeissa oloissa, rehuna toisten kanojen raadot ja ulosteet. Tuskinpa Puolassa asiat paljon sen paremmin kuin USA:ssa, varsinkaan jos KFC saa päättää. Ruotsissakin keittävät kanat höyhenineen omissa ulosteissaan, S-ryhmä myy saman yrityksen tuotteita.

        Ja Puolan maatalous on Itämeren pahin saastuttaja, pitäisi laittaa tuotteet boikottiin kunnes alkavat käsitellä kananpaskat ja muut jätteet asiallisesti. Onneksi pitävät edes rajat kiinni sisäänpäin.


    • Anonyymi

      Oletteko syöneet KFC:ssä? Ainakin täällä Swennelandiassa pahempaa rasvaista mautonta kylmää moskaa saa hakea, suoraan sanottuna p*skaa! En syö.

      • Anonyymi

        Riitti kun katsoi dokumentin sen toiminnasta ja näkee amerikkalaiset monisatakiloiset läskit, en todellakaan halua edes maistella.


    • Anonyymi

      Pääsipä aika nauru kun soitin social birgerjointtiin ja kysyin minkä maalaista heidän uudet nugetit on. Kuulema brasialaista lihaa.

      Samaan aikaan lehdissä Kotipizza kirjoittaa miten käyttävät vaan suomalaista lihaa. Sitten heidän omistama yritys käyttää brasialaista.

      Kävin vielä paikanpäällä asian varmistamassa ja huomasin että eivät sisällä mainosta koko kanaa. Pelkästään woltista sain tilattua. Aika törkeää asian maton alle lakaisua näin isolta firmalta

    • Anonyymi

      Ja ihmisliha suomesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3390
    Aihe