HUOMIO !! OPR Finance/Tuottoa.fi sijoittajat nyt ryhmäkannetta vireille.

Anonyymi

Onko siis tosi että kukaan tuohon OPR Financeen tuottoa.fi palvelun kautta sijoittaneista 1152 henkilöstä kukaan ei saa aikaiseksi laittaa tänne tai kauppalehden tuottoa piste nimellä olevalle sijoittajien keskustelupalstalle sähköpostiosoitetta jonne kaikki halukkaat OPR sijoittajat voivat antaa yhteystietonsa ja sitten porukalla palkkaavat asianajajan tekemään rikosilmoituksen ja jos rikosilmoitus johtaa oikeudenkäyntiin asti niin ei tule paljonkaan yhtä sijoittajaa kohden kustannuksia kun isompi joukko maksamassa mahdolliset oikeudenkäyntikulut. Nyt teidän pitää alkaa toimia sillä OPR on tehnyt ja tekee jatkossakin tappiota ja menettää sijoittajien rahaa ja omapääomaansa kovaa tahtia jatkuvasti Q2 2021 oli enään 13.1 milj. OPOa jäljellä ja Dubaissa asuva pääomistaja ja yrityksen johto nostaa valtavia palkkioita vaikka yritys suurissa vaikeuksissa, konkurssi on väistämättä edessä tällä menolla ja konkurssissa jos jotain jaettavaa jää nämä tuottoa.fi kautta sijoittaneet saavat viimeisenä rahansa ja yleensä konkurssi tilanteessa jaettavaa jää 0 - 9% . Uskon että myös ylen MOT-ohjelman tekijöitä saattaisi kiinnostaa tämän ja myös muiden pikavippialan yritysten touhut.

704

24541

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pitäis olla jotain konkretiaa. En oikein näe muuta konkretiaa kuin omistajan miljoonalainat yhtiöstä. Oisko tässä tulokulmaa?

      • Anonyymi

        Yhtiöjärjestyksessä on sääntö, että jaetaan osinkoa ja lunastetaan osakkeet, jos on jaettavia voitto varoja, mutta eihän niitä varoja ikinä Kerry, kun pääomaa karkaa koko ajan kannattoman yrityksen pyörittämiseen ja ylisuuriin palkkioihin. Ruuska ja kumppanit ovat varmaan jo alkujaan huomioineet valtiovallan puuttumisen korkokattoon ja epämääräisessä yhtiöjärjestyksessä on tätä varten pykälä, ettei sitä jaettavaa voi kertyä edes osinkojen maksuun, vaan ainoastaan yhtiön palkka- ja palkkiomenoihin. Finanssivalvonta on kiinnostunut vain pankkien vakavaraisuudesta, eikä tuottoa.fi: lle toiminta luvan antanut et- Suomen Avi liioin välitä mainoksessa ykkösasiaksi nostetun osakkeiden lunastamisen ja osinkojen maksamisen suorittamatta jättämisestä vaikka yhtiöjärjestyksessä nimenomaan näin määrätään. Tilintarkastus ei moraalisiin seikkoihin koskaan takerru. Kun Yhtiöllä on enää 13 miljoonaa pääomaa, on aika selkeää ,että konkurssi toteutuu, etenkin kun Svea pankkiinkin on ensisijaista velkaa ,40 milj(pankin saatava tietysti paremmin suojattu kuin sijoittajan, fiva). Yhtiöjärjestys on laadittu siten, ettei a- osakkaan pääse kastumaan missään tilanteessa, sijoittajien koivet kylläkin, aluehallintoviraston suosiollisella välinpitämättömyydellä . Toki ketjun ensimmäinen voi sähköpostin avata ja kuulostella onko halukkuutta ryhmäkanteeseen, suurin osa sijoittajista toivonee kuitenkin pikaista konkurssia, jotta edes muista tuotoista voisi silloin vähentää tuottoa.fin( Heh) tappiollisen osakkeet. Pöyhittävää on kuitenkin paljon ja aikaa ottaa, Ruuskan laina yhtiöltä muunmuassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikaisesti yhtiön nettisivuilta katsottuna tähän sijoittaneiden 1152 sijoittajan keskimääräinen sijoitussumma per henkilö on 32000 euroa ja joukossa oli yli 70 kpl sijoittajia jotka sijoittaneet tähän yli 100 000 euroa per sijoittaja . Oudolta kuulostaa jos kaikki ainakaan näistä suuremman summan sijoittaneista tyytyy pelkästään odottamaan tulevaa konkurssia ja tästä koituneiden tappioiden saamista vähennyksiin eikä edes yritä saada rahojaan oikeusteitse takaisin.

      • Anonyymi

        Heikit on jo housuissa, Ruuska teki onnistuneen rikoksen.
        Lämpimät onnittelut.

      • Anonyymi

        Hybrididiilillä ruuska kaappasi kaikki tulot itselleen ja svea bankille.

        Kyseessä on rikos muita osakkaita kohtaan. Hybridilainassa ei ole eräpäivää, vaan piikki on ruuskalle jatkuvasti auki. Laina on nyt 90 miljoonaa.

    • Anonyymi

      Haluaisin nostaa ryhmäkanteen. Nokian osake ei ole enää huippuvuosien tasolla ja heidän työntekijänsä saavat silti palkkaa

      • Anonyymi

        Opr maksaa neljä kertaa suurempia palkkiota kuin esim blue finance, eli tuloksesta riippumatta, palkkiot samat kuin ennen, ei kerro mistään yhtiöön sitoutumisesta, Tämä menettely

      • Anonyymi

        Opr täyttä kusetusta, pyramidirikos kyseessä

      • Anonyymi

        Lupasiko Nokia lunastaa osakkeen arvon vai lupasiko laskea osakkeen arvon nollaan.

        Paljon luvataan ja sitten todetaan arvon olevan olevan nolla kuten opr financen osakkeella vieläpä ilman konkurssia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opr maksaa neljä kertaa suurempia palkkiota kuin esim blue finance, eli tuloksesta riippumatta, palkkiot samat kuin ennen, ei kerro mistään yhtiöön sitoutumisesta, Tämä menettely

        ...tuo "Blue Finance" nyt ei maksa latin latia kenellekään , euroista tai senteistä puhumattaan siirrettyään toimintansa jonnekin missä laillisuuden ja oikeuden valvonta ja toteutus on ... sanoisinko "keskusjohtoisen hallinnon perinteiden mukaista "...

    • Anonyymi

      Itselläkin on pieni määrä saatavia OPR Financelta, ei onneksi mitään valtavaa määrää. Aika heikolta näyttää mahdollisuus saada tuolta mitään merkittävää paitsi tappiot verotukseen on merkittävä. Ei minulle ole ainakaan vielä tullut mitään virallista tiedotetta. Ajattelin tälläkin kertaa noudattaa omaa sijoitustrategiaani eli olla passiivinen. Vaikea nähdä, että ammattiräkyttäjäkään pökälettä kullaksi muuttaisi, mutta lisää kuluja voi tulla. Yksittäisiin tämän tyyppisiin yhtiöihin ei koskaan yli 2% sijoitusvarallisuudesta.

    • Anonyymi

      Kannattaa teettää kokeneella yrityslakiasioihin perehtyneellä asianajajalla rikosilmoitus jos haluaa että poliisi ottaa asian tutkittavakseen, lainsäädäntöä huonosti tuntevien sijoittajien itse rustaamat rikosilmoitukset ei yleensä johda tutkinnan käynnistämiseen.

      • Anonyymi

        Tai heittää rahat liikkuvasta autosta. Jos lähdet rahattomalta vaatimaan rahaa lakimiehen välityksellä, niin vain lakimies voittaa ja vain sinä häviät

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai heittää rahat liikkuvasta autosta. Jos lähdet rahattomalta vaatimaan rahaa lakimiehen välityksellä, niin vain lakimies voittaa ja vain sinä häviät

        Joka on tähän firmaan suuren summan sijoittanut niin hän tuskin lakimiehen laskun takia jättää viimeistä oljenkorttaan käyttämättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai heittää rahat liikkuvasta autosta. Jos lähdet rahattomalta vaatimaan rahaa lakimiehen välityksellä, niin vain lakimies voittaa ja vain sinä häviät

        Eihän rahattomuus ole ongelma, sitä varten on Svea pankki jakamassa rahaa aina Ruotsista asti.
        Näin osakkaat pääsevät nauttimaan rahan iloista eikä konkurssista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai heittää rahat liikkuvasta autosta. Jos lähdet rahattomalta vaatimaan rahaa lakimiehen välityksellä, niin vain lakimies voittaa ja vain sinä häviät

        Ruuskan rikoksen toimivuutta on ihailtu monelta taholta, fiva mm tokaisi käsittämättömän ovelasti ja kokonaivaltaisesti toimittu!

        Oprn sekundaosakkaat tuntuvat olevan hieman näreissään, koska menettivät rahansa ruuskan tehopyykissä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai heittää rahat liikkuvasta autosta. Jos lähdet rahattomalta vaatimaan rahaa lakimiehen välityksellä, niin vain lakimies voittaa ja vain sinä häviät

        Kyllä kunnon rikollisuus voittaa!

    • Anonyymi

      Olisin tässä messissä koska Ruuska ottaa miljoonia lainas kassasta.

    • Anonyymi

      Olen myös mukana jos vain joku alkaisi keräämään nimilistaa.

    • Anonyymi

      Tämän OPR Financen ongelmat alkoivat jo 2018 vuoden lopulla ja sitten 2019 tehtiin suuri alaskirjaus 40 milj. jonka piti olla tilapäinen. Yhtiöllä ilmeisesti riskienhallinta petti pahasti ja siitä asti onkin sitten tehty tappiota jatkuvasti. Mitä teki yhtiön johto asian korjaamiseksi ? Nosti palkkioitaan ja bonuksiaan moninkertaiseksi ja pääomistaja Ruuska nosti 2.5 miljoonan osakaslainan yhtiöstään. Jos OPR olisi toiminut sijoittajiensa kannalta reilusti sen olisi pitänyt aloittaa jo silloin yhtiön ns. hallittu alasajo ja palauttaa sijoittajien varat takaisin vaikka pienemmissä erissä kun yhtiön johto näki että nyt bisnes on karahtamassa kiville. Nyt on jo myöhäistä sen asian suhteen.

      • Anonyymi

        Onko valtiovalta AINA jäljessä rikollisista. Kyllä näin on opr finance oy (tuottoa,fi) suhteen.
        Valtiovalta yritti korkokatollaan ajaa harmaan ja varjopankkiuden alas, mutta ei onnistunut myöhästyneellä toimenpiteellään korjaamaan tilannetta. Näin ollen A OSAKAS ruuska siirsi ketterästi " liiketoiminnan" vastuun eli tappiot osakkaille,
        .
        A OSAKAS näyttää edelleen tekevän kovaa vuosittaista tulosta osakkaiden kustannuksella.

    • Anonyymi

      Sijoitusta tehtäessä taisi jossakin olla maininta, että sijoittamansa pääoman voi menettää kokonaan. Nyt se on sitten realisoitumassa. Että on tyhmyyttään mennyt sijoittamaan ja että firma on toiminut taitamattomasti ja hassannut rahat, ei anna aihetta menestykselliseen ryhmäkanteeseen . Tyhmyys ja osaamattomuus ei ole rikos.

      • Anonyymi

        Anna rahasi oprlle ja sinne ne myös jäävät ikuisesti, tätähän yhtiöjärjestys erityisesti korostaa.

      • Anonyymi

        Hassannut rahat! Missä viipyy konkurssi? Ruuska vedättää edelleen rahat itselleen käyttäen rikollisesti yhtiötä opr toiminnassaan, vaikka ei ole hoitanut velvotteitaan tuossa opr virityksessä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Yritys peräänkuuluttaa avoimuutta, mutta todellisuus on toinen. Neljännesvuosiraportit laahaavat, eikä sijoittajille viitsitä lähettää edes sähköpostia missä mennään. Milloin sieltä on viimeksi tullut postia? Ei luulisi olevan iso asia olla vähän useammin yhteyksissä niihin, jotka ovat laittaneet rahojaan yritykseen. Kun mitään ei kuulu, alkaa tyhjiö täyttyä tällaisilla keskusteluilla.

      • Anonyymi

        Q3 raportin sisältö nyt on jo ennalta arvattavissa, liikevaihto lähes ennallaan, tappiot jatkuneet edelleenkin jokaisessa yhtiön toiminta maassa ja omapääoma taas sulanut lisää mennyt jo varmaan alle 10 miljoonan, omikronin aiheuttamat sulkutilat toimintamaissa aiheuttavat ongelmia, lunastukset ja osingon maksu ei mahdollisia, odotettavissa samanlainen niukka raportti kuten aina ennenkin.

    • Anonyymi

      Mulla on täällä iso raha jumissa. Samaan aikaan omistaja ottaa lainaa yhtiöstä itselleen. Mukana oon jos rahoja vaaditaan porukalla oikeusteitse.

    • Anonyymi

      OPR on hävinnyt jo ison osan etuosakkeiden pääomista.

      • Anonyymi

        Oprn perustajat ovat syyllistyneet rikokseen varastamalla sijoittajien rahat, eihän oprllä ollut rahalaitoslupaa toimimiseen eikä myöskään finanssivalvonta seurantaa

    • Anonyymi

      Ei näistä lapuista pääse oikein eroon.

      • Anonyymi

        Avi (aluehallintovirasto) antaa kaikenlaisille puljuille luvan toimia finanssilaitosten ja puljut mainostelee, niin typerimmät tarttuu koukkuun ja tuloksena rahojen menetys, mitä muutakaan. Onneksi Olkoon.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Nauttia kyydistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nauttia kyydistä

        Suuri on vaara olla että vuoden 2022 aikana menee konkurssiin ja sijoittajat menettävät rahansa. Ihmeitä pitää tapahtua jos OPR vielä tuosta nousee ja sijoittajat saisivat rahansa takaisin.

    • Anonyymi

      Tottakai menee konkkaan ja senttiäkään ei saa sijoittajat takaisin. Korkokatto oli liian pitkään 10% ehti mennä liian heikkoon tilanteeseen kiittäkää Suomen hallitusta.

      • Anonyymi

        Yhtiön kaikki muutkin toimintamaat tuottivat tappiota vaikka niissä on paljon Suomea suuremmat korkokatot.

      • Anonyymi

        Nyt saa kiittää myös oppositiota finanssilaitosten yrittämisen merkittävästä vaikeuttamisesta. Yrittäjä puolueena itseänsä mainostava Kokoomus esittää lakia, ettei lainoja saisi enää myöntää käytännössä kuin liikepankit. Kuitenkin tähän asti aluehallintovirasto on antanut luvat finanssilaitosten toimintaan, mutta toimintaympäristöä on vaikeutettu koko ajan laskemalla korkokattoa. Jyrätyksi Tässä tulee nimenomaan sijoittajat , jotka ovat uskoneet finanssilaitosten mahdollisuuteen vakaaseen yrittämiseen. Tähän astikaan eivät sijoittajat ole yli vuoteen saaneet edes osinkoa saati luvattua lunastusta sijoitukseensa.
        Itse finanssilaitokset voivat pitkittää liiketoimintaansa mm. Bisnes finlandilta saamallaan tuella( opr finance800 00 e). Mutta Tämä tuki ei liiketoimintaa pitkään mahdollista, koska toimintaympäristö on lähes mahdoton. Osakkaiden yhdenvertaisuus ei toimi, a,-osakkeiden omistaja Ruuska saa hallituspalkkionsa, lienee vieläkin satojatuhansia, b,-

        osakkeiden omistajat saavat loputtomasti odottaa , edes sitä konkurssi-ilmoitusta. Kun yrittäjä puolue Kokoomuskin On sitä mieltä, että lainaus toiminnat monopolisoidaan liikepankeille, tulee sijoittajalle tilanne että on totaalisesti kahden tulen välissä, valtiovalta ei Anna toimintaedellytyksiä ja yksityinen finanssiyritys ei toteuta antamaansa yhtiö lakia eikä lupauksiaan.
        Ainakaan tulevaisuudessa ei valtio( ahv) saa antaa toiminta lupaa yksityiselle finanssilaitokselle, koska valtion finanssivalvonta ei todistettavasti valvo mitä ,esim opr-finance, yksityisessä Osakeyhtiö ssä Osakkaiden tasapuolinen kohtelu toteutuu vai toteutuuko?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Konkurssiin ollaan menossa. 40 miljoonan laina, jota ei pystytä maksamaan äärellisessä ajassa ja etuosakkeiden hassatut 37 miljoonaa ovat ratkaisematon yhtälö. Etuosakkeet olivat käytännössä yhtiölle laina. Eikä yhtiön intressissä ole ryhtyä lunastamaan etuosakkeita takaisin, koska 37 miljoonaa pitäisi ensin ansaita tai mistäpä saisi korotonta lainaa ilman takaisinmaksuvelvoitetta. Konkurssi olisi sijoittajan kannalta selkeä vaihtoehto, jolloin tappion voisi hyödyntää, mikäli kaikki sijoitukset eivät olisi menneet näin p...eelleen.

        katse peiliin ja toive pikaisesta konkurssista. Toivottavasti Ruuska saa kähminnästään jonkinlaisen sanktion jossain vaiheessa.

      • Anonyymi

        Oprn 40 miljoonan lainalle 20% korko, jota ei edes lyhennetty senttiäkään. toimitusjohtaja alanko valehtelee edustavansa B osakkaitakin, mutta tekee kaikkensa että B osakkaat edes konkurssin kautta saa lain turvaamia verovähennyksiä konkurssissa.

        Perustajat kiittävät B osakkaita kaappaamastaan pääomasta, joka on hyödynnetty heidän hyväkseen aiemmin ja nyt säätelevät bisnestään 40 miljoonan lainalla, josta ei jaettavaa voittoa B osakkaille ei saa syntyä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Alanko tietää.

    • Anonyymi

      Ei oo tiedotettu.

    • Anonyymi

      Aika kehnoa tiedottamista. Lainan korot siirretään vaan tulevaisuuteen eikä siitä tiedoteta kaikkia. Voittovarat ovat niin syvällä pakkasella ettei etuosakkeiden lunastuksia taikka osinkoja ole näköpiirissä. Jos joku vie asiaa eteenpäin, niin oon messissä.

      • Anonyymi

        Q4 veikkaan etuosakkeiden arvo lähestyy nollaa. Kova mälli, jos on laittanut 100 000 egee sisään. Mut heiluu pörssikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Q4 veikkaan etuosakkeiden arvo lähestyy nollaa. Kova mälli, jos on laittanut 100 000 egee sisään. Mut heiluu pörssikin.

        Kyllä on mennyt yöunet jo moneen kertaan. 200 000 euroa haihtui todennäköisesti kuin tuhka tuuleen, prkl!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on mennyt yöunet jo moneen kertaan. 200 000 euroa haihtui todennäköisesti kuin tuhka tuuleen, prkl!!

        Sama täällä. Yöuniin tulee.

      • Anonyymi

        Svea pankki hyödyntää antamansa lainan takaisinmaksua , saamalla vähennyksiä opr:n maksamattomasta lainasta.
        Opr b-osakkeen omistajat koko ajan kusetuksen kohteena, valtiovallan ( Avi,) toimista( korkokattoa) myös johtuen. Ruuskakin naureskelee makeasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on mennyt yöunet jo moneen kertaan. 200 000 euroa haihtui todennäköisesti kuin tuhka tuuleen, prkl!!

        200 000 meni, mutta onneksi ehdin saada 6 vuoden aikana "osinkoina" yli 80 000. Aika pieni lohtu, mutta kuitenkin...

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei ole katsauksia tullut vaikka tilanne on heikohko.

    • Anonyymi

      Onko Esa vastannut?

    • Anonyymi

      Ei oo Esa on kakilla...

    • Anonyymi

      Onks menny pakki riukulille? Mikä rahotusyhtiö kärsi tappion Vasankarin kans? Väyrynen oli kans niisä Siilo hommisa Oulusa.

    • Anonyymi

      Ei ole kuulunut luvattuja suorituksia.

      • Anonyymi

        Linnaan koko sakki. Joka euro istuttava loppuelämä. Omaisuus takavarikkoon.

    • Anonyymi

      Milloin saamme tietoa omistaja Ruuskan yhtiöltään OPR:ltä ottamasta vakuudettomasta miljoona lainasta? Onko hallitus ja toimistusjohtaja Esa Alanko hoitanut asiaa huolellisesti?

      • Anonyymi

        Kaveri
        sakki, silloin laillisuutta ei hallinnossa ensimmäisenä ajatella.
        Lainaa on otettu ja annettu, ilman vakuuksia.
        Pyramidihuijaus koko yhtiö, ja tämän on eteläsuomen Avi on sallinut tapahtua.
        Kusetus jatkuu vielä vuositolkulla ja avi hyväksyy tapahtuvan.
        Vähintä että menisi heti konkurssiin, ei toimintaedellytyksiä laillisesti kannattavasti toimia, niin valtiovalta muuttuvasta korkoprosentista vastuullisena, on maksettava vähintään valtiollisen Business antaman 750 000 e, per b osake.

    • Anonyymi

      Asianajaja Heikkilä voisi penkoa Ruuskan lainaa -asiaa. Se on varma lähipiiritoimi. Onko siinä huomioitu etuosakkaiden etu tasapuolisesti?

    • Anonyymi

      Tais olla yli 2 miljoonaa.

    • Anonyymi

      Huvittaa ny kaikki nää uudet myyntipuhheet. Että pittäis maksaa että joku alakaa tutkimaa.

    • Anonyymi

      ”Tuntuu olevan ammattitaidoton firma.

      Mitä ovat muut vastuuperusteet sijoittajille, kuin osingonjaon vanheneminen ja tai sijoitetun pääoman lunastuksen evääminen?

      Kauhealla kiireellä pitää yrittää saada porukkaa kasaan, jotta eivät ehdi miettimään mihin ovat ryhtymässä, kunnes lakitoimisto on mukaan lähitijöille jo laskun lähettänyt.

      Menikös jo konkkaan, kun heidän suunnaltaan puhutaan eritystilintarkastuksesta tai julkisselvityksestä, jotka eivät kuitenkaan etuoikeutettuja osakkeenomistajia kosketa. Entäs siirtohinnoitteludokumentit, paljonkos niitä tässä on??? Lisäksi tuokin päin persettä kirjoitettu, ne ovat siirtohinnoitteludokumentaatio ts. siirtohinnoittelun dokumentointi. Luulisi lakitoimiston osaavan kirjoittaa asiat oikein, juurikin juridiikan saralta. Ja mitä tämäkään koskettaa sijoittajia, koska tämä on verottajan taholta asetettu, jonk tarkoituksena on yhteisöverojen turvaaminen.

      Lakitoimiston jopa painostavan kuuloinen viestintä kuulostaa ihan Top Financelta, paina äkkiä nappia ja maksa, vain pari päivää aikaa liittyä:

      Ryhmään kannattaa liittyä nyt alkuvaiheessa. Olettaen, että suositustemme mukaan asiaa kannattaa jatkaa, ryhmään liittymisen kustannus nousee huomattavasti.”

      • Anonyymi

        Tuosta vuodatuksesta ei Erkkikään ota selvää?

    • Anonyymi

      Huhu kertoo, että asianajotoimiston kulut ovat korkeat ja voi joutua maksamaan vielä vastapuolen kulut.

      • Anonyymi

        Halvin ja paras keino sijoittajien saada oikeutta on että kaikki näihin firmoihin sijoittaneet soittavat Finanssivalvontaan eli FIVAAN ja kun yhteydenottoja kertyy tarpeeksi on Finanssivalvonnan otettava nämä pikalaina-alan yritykset valvontaansa ja seurantaan kun tällä hetkellä nämä yritykset eivät kuulu FIVAN ei minkään muunkaan viranomaistahon valvonnan piiriin.

    • Anonyymi

      Heikkilä tulee pitäkää lompakosta huolta.
      ->
      Jos soitat keskustellaksesi aiheesta tai lähetät kysymyksiä tai selvitettävää, joihin odotat vastauksia, niistä syntyy sinulle asiakaskohtaisia kustannuksia, joka maksaa 285 e/h (sis. alv).

      • Anonyymi

        Etuosakkeita vielä 7 miljuunaa :) eli palanut about 50 miltsii.

    • Anonyymi

      Ryhmäkannetta voi Suomessa ajaa vain kuluttajaviranomainen, kuluttaja-asiamies.

      Varatuomari Alanko on nimitetty konsernin toimitusjohtajaksi 8.3.2021 alkaen. Tehty nimitys on keskeinen osa yhtiön strategiaa, jonka mukaisesti yhtiö jatkaa toiminnan tehostamista entisestään ja saattaa sen jälleen kannattavaksi nykyisestä haastavasta ja mahdollisesti pidempäänkin jatkuvasta epävakaasta toimintaympäristöstä huolimatta.

      Yhtiöllä on omaa pääomaa vain 15 t€, jonka lisäksi sijoitettua omaa vapaata pääomaa eli sijoittajien osakesijoituksia noin 37 M€. Sijoittajien potista on jäljellä enää vain noin 7,7 M€.

      Pitkäaikaista korollista velkaa on 45,49 M€; onko kenelläkään tietoa, mistä rahoituslaitoksesta tämä velka on ja millaisilla (etuoikeus)ehdoilla? Onko tämä se samainen velka, jonka korkoa yhtiö on kieltäytynyt maksamasta?

      Lyhytaikaista korollista velkaa on lisäksi 30 M€; etuoikeudesta tai rahoittajasta ei liene tietoa. Vierasta pääomaa on siis noin 80 M€.

      Viime tilikauden tulos oli tappiolla -12 M€ ja oman pääoman osuus on enää vain mainittu noin 7,7 M€. Saatavia yhtiöllä on 74,8 M€.

      --

      Sijoittajien potista leijonanosa on syöty. Koska yhtiö toimii hyvin riskialttiilla alalla ja nykyisin todella pienillä marginaaleilla, lienee siten, että yhtiön tavoitteena on vain ja ainoastaan turvata ensijaisten velkojiensa saamiset. Sijoittajat ovat nyt yhtiölle toissijaisia ja riskisijoittajia. Koska vierasta korollista pääomaa on noin 80 M€ ja saatavia vain noin 74,8 M€, yhtiö ei koskaan selviä ko. tilanteesta ilman merkittäviä uusia antolainauksia.

      VT Alangosta huolimatta toiminnan saa kannattavaksi vain uusilla mutta vähäriskisillä antolainauksilla. Suomessa tämä tie lienee jo korkokaton kautta loppuunkaluttu. Koska liikevaihtoa tulkiten toimintaa on ajettu koko ajan alas, ei kasvattamaan, uusia asiakkaita ei edes olla aktiivisesti etsimässä.

      On vain toivottava parasta, mutta kyllä yhtiön itsensä julkaiseman ja käyttäytyminen mukaisesti tilanne on "adjö".

      • Anonyymi

        Pieniä mahdollisuuksia on olemassa vielä. Kuinka pieniä?

        "Koska vierasta korollista pääomaa on noin 80 M€ ja saatavia vain noin 74,8 M€, yhtiö ei koskaan selviä ko. tilanteesta ilman merkittäviä uusia antolainauksia."

        En tunne "pikavippialan" käytäntöä merkitä asioita, mutta antolainausta oli 2021 vuodelle noin 65 M€, josta noin puolet yrityksille ja puolet yksityisille. Kasvua edelliseen vuoteen oli yli 20 %, ja tuottojen osuus yli 31 miljoonaa.

        Suurin osa saatavista eli noin 71 M€ on lyhytaikaisia saamisia, joista voisi ajatella, että ne ovat riskialtteimpia mutta myös tuottoisimpia.

        Maallikkona ajattelen, ja reittejä kenties oikoen, että 80 miljoonan vieraalla korollisella pääomalla omalla vapaalla pääomalla tehdään 31 miljoonan euron tuotto, jossa korkotuottoja noin 16 M€. Tuotto on ihan huikea.

        Herää kysymys siitä, että mistä muodostuvat 35 M€ euron vuotuiset kulut? Tietenkin juoksevista kuluista (vuokrat, palkat, mainonta, todelliset lainankorot jne...), mutta ei tuollaisia summia. Kirjataanko takaisin maksetut lainat suoraan kuluihin? Ja mihin kirjataan ns. roskalainat, joita asiakas tuskin maksaa koskaan takaisin - ovatko ne suoraan yhtiöltä pois alaskirjauksina ja luottotappioina vai onkohan niissä vielä jonkinlaisia takaisinsaantimahdollisuuksia?

        "VT Alangosta huolimatta toiminnan saa kannattavaksi vain uusilla mutta vähäriskisillä antolainauksilla. Suomessa tämä tie lienee jo korkokaton kautta loppuunkaluttu. Koska liikevaihtoa tulkiten toimintaa on ajettu koko ajan alas, ei kasvattamaan, uusia asiakkaita ei edes olla aktiivisesti etsimässä."

        Jos kyseessä olisi suoraan moitittava liiketoiminta, juristi menettää tietenkin automaattisesti maineensa, jonka kautta uudet työmahdollisuudet on menetetty. Sama koskee tilintarkastustoimistoja, joista isot toimistot eivät suostu minkäänlaisiin sovitteluihin, vaan kaikki tehdään juuri kirjanpito- ja osakeyhtiölain mukaan. Uskottavuus on kaikki kaikessa.

        Jos ja kun antolainainausta oli kuitenkin yli 60 M€ ja ilmeisen kunnioitetun luottolaitoksen antamaa velkaa on 45 (80) M€, toimintaa ei niin vain ajeta alas. Nopein reitti olisi tai olisi jo ollut myydä toiminta ja ainakin velat kolmannelle. Koska näin ei ole tehty, toimintaa yritettäneen optimistisesti ajateltuna aidosti tervehdyttää. Toinen vaihtoehto on, että annetut lainat ovat roskalainaluokkaa, joita kukaan ei suostu ostamaan.

        --

        Tiedoksi, että vielä vuonna 2018 lopussa oman pääoman osuus oli 95 M€, vuoden 2019 lopussa 48 M€ ja vuoden 2021 lopussa enää 7,6 M€. Oman pääoman kato on ollut nopea ja rankka. Konserni ei enää kerro, paljonko liiketoiminnasta tapahtuu missäkin maassa.

      • Anonyymi

        Kun lunastukset menivät säppiin 2020 maaliskuussa niin jo silloin arvelin että tähän OPR financeen sijoittamiani rahoja en tule koskaan saamaan takaisin, myös yhtiön johto on tiennyt jo kauan että peli on menetetty ja ei siksi ole enää viitsinyt vaivautua sijoittajien kysymyksiin vastailemaan....

        Tuossa esitit muutamia arvelevia mielipiteitä. Otatko kantaa numeroihin, paitsi vuosilukuun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa esitit muutamia arvelevia mielipiteitä. Otatko kantaa numeroihin, paitsi vuosilukuun?

        Kyllä täytyy olla todella sinisilmäisen positiivinen usko niillä jotka vielä odottavat ja kuvittelevat että tämä yritys jollain konstilla välttäisi konkurssin ja saisi toimintansa kannattavaksi ja osinkojen maksu alkaisi pyöriä ja jopa lunastuksetkin onnistuisi.

        Miksi puutut asiaan, ellet ymmärrä noista luvuista mitään? Anna siis aikuisten keskustella ihan rauhassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi puutut asiaan, ellet ymmärrä noista luvuista mitään? Anna siis aikuisten keskustella ihan rauhassa.

        Noista luvuista jokainen ymmärtää, että bankrotti on tulossa ja että sijoittajat saavat nuolla näppejään, keskustelkoot aikuiset miten rauhassa tahansa.

      • Anonyymi

        Svea imaisee ajan ollen , antamastaan 40 miljoonan lainastaan korot, joiden maksamisesta hyötyy Svea pankki, ruotsi.
        Suomalainen,, b-osakkeen omistaja seuraa vuositolkulla ihmeissään huijausta ja eteläsuomen Avi on kai olemassa ja niinkai suomen finanssivalvonta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun lunastukset menivät säppiin 2020 maaliskuussa niin jo silloin arvelin että tähän OPR financeen sijoittamiani rahoja en tule koskaan saamaan takaisin, myös yhtiön johto on tiennyt jo kauan että peli on menetetty ja ei siksi ole enää viitsinyt vaivautua sijoittajien kysymyksiin vastailemaan....

        Opr johto pitää sijoittajia vihollisiaan, kun ovat ilmaisseet rahat omiin menoihinsa(palkkiot ,vuokrat varmaan a osakkaitten omistajille tiloille).

        Joku velkojista vaikka, verottaja vois lopettaa pelleilyn jää ajaa virityksen konkurssiin !!

        Aosakkaat taitavat pelätä liiketoimintakieltoa, sen verran kuppruja ja lainaa ruuskalle.
        Eikä näitä varjopankeja valvota (ei fiva) ahi myöntää automaattisesti luvat kelle vaan.

        Eduskunta laski vielä pikalainojen korkokattoa puolella, niin syöksykierre oli valmis.

        Tässä varjopankkicasessa, ei valvottu valtion taholta niiden toimintaa ja senjälkeen vaikeutettiin korkokaton alennuksella toimintaa.
        Näin suomalaisten rahoja ryövättiin pikavippipelleilyyn 100 miljoonaa euroa puutteellisten lakien ja liiketoiminnan seuraamisen ja vaikeuttamisen myötä.

        Kaikki pikavippiyhtiöt ovat konkurssissa tai sen partaalla.
        Eduskunta auttoi pikavippaajia ja ajoi tuhannet varjopankkeihin sijoittaneet samalla köyhyyteen.

      • Anonyymi

        Eiköhän B osakkailta 8 vuotta sitten kerätty alkupääoma Siirry SVEA pankin hyödyksi, kun sieltä se hybridilaina annettiin Näissä toivottomissa toiminta olosuhteissa oprlle.

        Perustaja Ruuska myi jo aiemmin A osakkeet SVEAlle, ja ruotsalaisella rahalaitoksella on aikaa odotella vuosikymmeniä itselleen myönnettyä hybridilainaa.

        Bisnes pyörii oprllä pikkuhiljaa hybridilainan turvin, palkkiot juoksee hallituksessa, SVEAlla on niitä olkapäitä odotella vuosikymmeniä, mutta ei kiireitä sillä ole, käytännössä hän se hallitsee oprtä ja itselleen myönnetyssä lainassa ei ole edes aikarajaa.

        Ydinhomma oli saada noin kolmasosa kerätystä pääomasta perustajan, sittemmin SVEA pankin, hallintaan.

        Lisämausteena oli matkan varrella korkokattoa, perustaja Ruuskan "laina" ja valtion välinpitämätön asenne pikavippailun valvomiseen ja moninaisiin rikostutkimuksiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun lunastukset menivät säppiin 2020 maaliskuussa niin jo silloin arvelin että tähän OPR financeen sijoittamiani rahoja en tule koskaan saamaan takaisin, myös yhtiön johto on tiennyt jo kauan että peli on menetetty ja ei siksi ole enää viitsinyt vaivautua sijoittajien kysymyksiin vastailemaan....

        Opr on rikollisen käsissä. Ruuska hyödyntää häikäilemättä A asemaansa muita osakkaita vastaan.

        Ainoa mitä rikosluonteiselta oyltä voi vaatia, on konkurssi. Liikeidea on nolla ja ruuska on häikäilemätön muita osakkaita kohtaan.

        Ainoa tavoite on konkurssi ja pian!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Niillä on omat paperit sekaisin. Eivät oo edes omia tilinpäätös asioita hoitaneet kunnolla. Siitä löytyy tietoa heidän ketjusa. Yrittävätkö rahastaa OPR sijoittajien pelkoa? Missä moraali?

      • Anonyymi

        Moraali on mitattavissa rahassa.
        Ei ole näkynyt 2 vuoteen.
        Mainos voittaa ns. Moraalin.

    • Anonyymi

      Jos haluaa tietää missä kohtaa on menty mönkään ja pahasti, niin kannattaa perehtyä yrityksen toimintaan Petteri Kleemolan ajoilta.

    • Anonyymi

      Esa Alanko on Ruuskan jääkiekkokaveri, siinä oli meriitit kohdillaan pestiin. Luulisi toimarin olevan mielummin talouspuolen myllyn käynyt kuin lakimies noin rahoitusalalla.

      Kyllä siellä johto on tiennyt tilanteen jo pitkään ja rahojen nostot haisee. Lisäksi jos katselee verotietoja niin mistä johto on on bonarit saaneet kun yhtiö tekee todella paljon turskaa samaan aikaan? Lisäksi yhtiön kulut ovat ihan käsittämättömät niin miten niitä ei ole yritetty karsia oikeasti? Täysin vastuutonta toimintaa!

      Kyllä tässä on keissin ainesta oikeuteen ja lähden mukaan jos tätä joku lähtee ajamaan.

      GF money btw pääsi uutisiin samasta asiasta ja sitä ollaan ainakin ilmeisesti ponnistamassa oikeudessa

    • Anonyymi

      Kauppalehen provosointia. Numeroita kattoesa GF on vahavempi kuin OPR.

      ” Yhtiön tilintarkastajana toimii PricewaterhouseCoopers, joka tarkastaa lain mukaisesti yhtiön tilit ja hallinnon. Tarkastuksissa ei ole havaittu epäasiallisia liiketoimia yhtiön lähipiirin kanssa, jollaisista Heikkilä & Co vihjailee. Muutakaan epäasiallista tarkastuksissa ei ole tullut esiin.

      Yhtiön hallitus on myös hyvän hallintotavan mukaisesti hankkinut riippumattomien asianajotoimistojen, eräiden Suomen suurimmista asianajotoimistoista, neuvoja varmistaakseen lain ja yhtiöjärjestyksen mukaisen menettelyn varojenjakoon liittyvissä kysymyksissä. Uskomme näin ollen vahvasti, että kaikki yhtiön päätökset ovat lain mukaisia. Mikäli yhtiön päätöksiä kuitenkin riitautettaisiin, yhtiö tulee käyttämään parasta saatavilla olevaa juridiikan asiantuntemusta asian käsittelyssä. Kaikkien osakkeenomistajien edun mukaisesti yhtiö tulee luonnollisesti vaatimaan kaikkia vaatimusten esittäjiä korvaamaan kaikki yhtiön kulut yhteisvastuullisesti riippumatta siitä, mitä vaatimusten esittäjät ovat mahdollisesti keskenään sopineet käyttämänsä asianajotoimiston palkkioiden maksamisesta.”

      https://gfmoney.com/artikkelit/yhtion-oikaisu-talouselaman-kauppalehden-ja-arvopaperin-kirjoitusten-johdosta/

    • Anonyymi

      Tutkisiko, miksi näin?

      #prh
      #suomen asianajajaliitto
      #talouselämä

      ”Blue Financen naapuri Heikkilä ei ole edelleenkään rekisteröinyt (PRH) tilinpäätöstään 2020.

      Tilikausilta 2018-2021 löysin PRHsta vain yhden rekisteröidyn tilinpäätöksen. Kolmea en löydä.

      Mikä on ongelmana, jos asianajotoimisto ei halua, ei pysty taikka ei ei ehdi rekisteröimään lakisääteisiä tilinpäätöstietojaan?”

    • Anonyymi

      Katkera ketju lapsellisia vuodatuksia.

    • Anonyymi

      Millo Opr puhuu omistajan ottamasta lainasta? Onko sitä maksettu takas?

    • Anonyymi

      Hallitus ja tilintarkastajat taitavat olla vastuussa Ruuskan miljoonalainan seurannasta ja perinnästä. Luuri kouraan ja puhelu Alangolle tai Roseniukselle.

      • Anonyymi

        Opr voisi pitää kiirettä konkurssissaan, jotta edes eteläsuomen hallintoviraston takaama osakkeiden tappioiden vähennysmenettely verotuksessa hetimiten käynnistyisi.
        Finanssivalvonta tietysti tästäkin vastuuseensa kuuluvasta yhtiöstä pyramidihuijauksineen tietää paljon, mutta julkisuudessa ei mitään kerro.

    • Anonyymi

      Toivottavasti Alanko, Rosenius ja Ruuska ovat huolellisia varojen kanssa ja vaativat Ruuskalta lyhennyksiä taikka vakuuksia.

    • Anonyymi

      Tilinpäätöksestä näkkee sen onko Ruuska lyhentänyt monen miljoonan lainaansa yhtiölle.

      • Anonyymi

        Huvittavaa tämä sijoittajien Jari Ruuskan yhtiöstään nostaman 2.5 miljoonan euron lainan perään kysely kun OPR Finance on jo siinä taloudellisessa tilassa että omapääomaa jäljellä 2021 vuoden lopussa enää 7.7 milj. että vaikka Ruuska palauttaisi yhtiöltään lainaamansa rahat niin niiden ainoa vaikutus olisi että tappiollista toimintaa voitaisiin jatkaa ehkä muutaman kuukauden pidempään ennen kuin peli pelattu.

    • Anonyymi

      Olisihan se tärkeää saada mahdolliseen pesään mahdollisimman paljon varoja takaisin, jos Rosenius, Alanko ja Ruuska olisi toiminut huolimattomasti tai väärin?

    • Anonyymi

      Mennyt mikä mennyt. Etuosakkeiden 37 miljoonan pääoma oli tarkoitettu edelleen lainattavaksi ja näin tuottamaan. Nyt kun miljoonat on menetetty, on turha kuvitella, että liiketoiminta kääntyisi niin voitolliseksi, että etuosakkeista jotain palautuisi. Eli jos on 1000 euroa sijoittanut, arvo on nyt korkeintaan 1 euro.

    • Anonyymi

      Vaikka noi olisi nii eikö ois tärkiää kaivaa hallituksen ja tilintarkastajan taskuja jos on syytä?

    • Anonyymi

      Tässä ketjussa on uteliaiden kysymyksiä, mutta ei yhtään asioista tietävää vastausta. Siis kukaan ei tiedä mitään, vaan kyselee tyhmänä. Ja haukkuu.

      • Anonyymi

        Jos tiedät, niin kerro! Luulenpa, ettet tiedä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tiedät, niin kerro! Luulenpa, ettet tiedä.

        Mikä on ongelmasi? Oletko menettänyt tai menettämässä rahasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on ongelmasi? Oletko menettänyt tai menettämässä rahasi?

        No mitä luulisit? En minä muuten täällä vinkuisi pahaa oloani.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mitä luulisit? En minä muuten täällä vinkuisi pahaa oloani.

        1152 sijoittajaa on käytännössä menettänyt sijoituksensa. Joidenkin rahoissa menetys tuntuu, joidenkin ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1152 sijoittajaa on käytännössä menettänyt sijoituksensa. Joidenkin rahoissa menetys tuntuu, joidenkin ei.

        Kerro lisää tuosta? Onko kyseessä fakta vai ennustus ja perustuuko kaikki rikokseen vai huonoon taloudelliseen menestykseen? Onko mitään tehtävissä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro lisää tuosta? Onko kyseessä fakta vai ennustus ja perustuuko kaikki rikokseen vai huonoon taloudelliseen menestykseen? Onko mitään tehtävissä?

        Siis kukaan ei tiedä mitään, vaan kyselee tyhmänä.

    • Anonyymi

      Esa Alanko ei vastaa.

    • Anonyymi

      Onko toivoa saada takas edes jotain?

      • Anonyymi

        Oma pääoma oli v 2017 95 milj, v2018 95 milj, v 2019 48 milj, v2020 21 milj ja v 2021 enää 7,7 milj.
        Liiketoiminnan tuotot v 2021 31 milj ja liiketoiminnan kulut 35 milj, korko-ja rahoituskulut olivat 7,7 milj eli kauden tulos oli -12 milj.
        Mitään ei ole takaisin tulossa.

        Tuohon väittämään että mitään ei ole takaisin tulossa on helppo yhtyä. Kuinkahan paljon on myös niitä henkilöitä jotka ovat sijoittaneet OPR hybridilainaan jonka koko oli 40 milj. euroa, hybridilainan koron maksu lopetettiin helmikuussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oma pääoma oli v 2017 95 milj, v2018 95 milj, v 2019 48 milj, v2020 21 milj ja v 2021 enää 7,7 milj.
        Liiketoiminnan tuotot v 2021 31 milj ja liiketoiminnan kulut 35 milj, korko-ja rahoituskulut olivat 7,7 milj eli kauden tulos oli -12 milj.
        Mitään ei ole takaisin tulossa.

        Hurjia tappio ukuja. Miksi menee noin huonosti? Lakiasiat varmaan suurin syy, mutta on jotain vissiin huonosti tehty?

    • Anonyymi

      Helppoheikkilöillä tais mennä lokki ommaan ropelliin?

    • Anonyymi

      Milloin Alanko ja Ruuska julkaisee tilinpäätöksen 2021? Onko Ruuska lyhentänyt lainaansa?

    • Anonyymi

      Tilinpäätöksen deadline on kesäkuun loppu ja siinä pitää kertoa lähipiiritoimet. Tilinpäätöksestä näkee Ruuskan lsinatilanne. Onkohan Alanko ja Rosenius pyrkineet perimään lainaa takaisin? Perinnän voisi antaa Svealle. Grant Thortonin tilintarkastaja Pelkonen tarkistaa että kaikki on tehty oikein ja lain mukaan.

    • Anonyymi

      Rovaniemen kunnanhallitus

      • Anonyymi

        Tunteeko aluehallintovirasto mitään vastuuta antamastaan tuottoa.fi Osakeyhtiön luvasta toimia finanssialalla.
        Toivottavasti lakiin kirjataan, että ainoastaan liikepankeilla on oikeus lainanantoon.
        Jottei näitä kusetuksia tule tulevaisuudessa enempää, ja tähänkin kusetuksen, oli

        näppinsä eduskunnan Kokoomuksen edustajilla, liikepankkien mannekiineilla satonen, kiuru.

    • Anonyymi

      Saapi nährä kumpi tekkee isomman tappion 2021 Suomesta. Opr vai Blue finance. Blue financi kertoili että tappioo tuli -25 miljuunaa eurua.

      • Anonyymi

        Opr julkaisi Q1 2022 raporttinsa, opoa enää jäljellä 3.3 milj. vähiksi käy rahat ennen kuin loppuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opr julkaisi Q1 2022 raporttinsa, opoa enää jäljellä 3.3 milj. vähiksi käy rahat ennen kuin loppuu.

        Nyt kun Q2 2022 on päättymässä viikon kuluttua on opo ilmeiseti tärvätty loppuun. B sarjan osakkaat ovat vuosien saatossa saaneet osinkoina jotakin, C sarjan osakkaat vähän vähemmän, E sarjan osakkkaat eivät mitään. Että se siitä sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opr julkaisi Q1 2022 raporttinsa, opoa enää jäljellä 3.3 milj. vähiksi käy rahat ennen kuin loppuu.

        Oprn rikostoiminta on lopetettava.
        Pilannut monen osakkaan loppuelämän valheilla ja ryöstämisellä!

    • Anonyymi

      Milloin Ruuska, Alanko ja Rosenius tiedottaa näkymistään? Vai kuullaanko jotain oman pääoman menettämisestä? Entä Ruuskan ottama laina yhtiön kassasta?

    • Anonyymi

      Voipi olla notta kuuluu ennen syksyä.

    • Anonyymi

      Ootteko saaneet kirjettä joltain Heikkilältä? Miten se liittyy sijoitukseen?

    • Anonyymi

      40 miljoonan lainan korkoja ei maksettu helmikuussa. Samanlainen ilmoitus tuli nyt eli elokuussa erääntyviä korkoja ei myöskään makseta. Korkoa korolle.

    • Anonyymi

      Etuosakkaiden kaikki rahat on pian hävitty. Tilintarkastaja Grant Thorton Pelkonen varmasti seuraa omaa pääomaa ja Ruuskan lainan kokoa sekä käsittelyä. Hallitus on vastuussa.

    • Anonyymi

      Kyhnyä mä metsästän, tahdon saada suuren 💵

      Mutta kun suurta yrittää niin välillä tulee näpeille.

    • Anonyymi

      Etuosakkeiden pitäisikö saada enemmistö äänivallasta OPR:ssä? Etuosakkeiden kappalemäärä on suurempi kuin A-osakkeiden.

      • Anonyymi

        Opr n antamat yhtiön säännöt:
        Jaetaan kuukausittaiset osinkotulot osakkeista
        Lunastetaan pääomaosakkeet koska tahansa

        Ja nyt oleellinen, paljon pienemmällä tekstillä:
        Jos Yhtiöllä on jakokelpoista voittutuloa

        Kun ei löydy voittotuloa, ja sveapankilta otettiin lainaa 40 miljoonaa ja jari ruuskalle, jostain syystä, annettiin pääomasta "velkaa 2,4 miljoonaa, niin tyhjinä pysyvät b osakkeen sijoittajan saldot

        Hallituspalkkiot ovat koko aika juosseet, ettei opr perustajilleen mikään katastrofi ole ollut, päinvastoin

        Jos lainat laman kunniaksi sattuvat menemään kaupaksi, saa svea-pankki oman 40 miljoonan lainan ja korkonsa ennenkuin b osakkeen omistajat

        Ei sitä jakokelpoista voitto varaa tule koskaan

        Tämä oli rahastoa suunniteltaessa tiedossa, ettei roscherin, Ruuskan , alankon kintut pääse missään vaiheessa kostuun, kun sitä jakokelpoista voittavaraa vaan ei synny.

        Yhtiön osakkaiden yhdenvertainen kohtelu oprssä on kehno vitsi

        Jos asianajoyhtiö Heikkilä penkoisi paskaläjää, se olis pelkästään hyvä

        Mutta taitaa Heikkilän laskutukset myös kestää Tässä monitahoisessa pyramidissa, niin kauan kun itse opr venyttää asioita.

        500 e kiinteän summan voisi maksaa heikkilälle jos sais putiikin ajettua edes pikimmiten konkurssiin

        Tässä ehtii vanha ihminen jo kuolla, kun tulevan konkurssipesän asioita vain pitkitetään

        Yhtiön johto on vain hiljaa, on aika helppoa "johtamista"

        Ensimmäinen vippaaja, joka ei saa vippilainaansa, voi hakea vippaaja oprn konkurssiin, kun laillinen liiketoiminta ei toimi.

        Näin sitä varakkaat vippaajat muuttuvat perseaukisiksi vippien anojiksi, johonkin toiseen yhtiöön kuin opr. Tästä korkokaton isät Arto satonen ja Pauli Kiuru yrittäjä puoleen edustajina ovat tietysti riemuissaan

        Tavallaan aika ironinen tarina tästäkin ketkuilusta syntyi

    • Anonyymi

      Talouselämä 8/2022

      ” OPRään on sijoitettu omaa pääomaa 37,2 miljoonaa euroa. Rahoista on jäljellä vain murusia. Osingonjakokelpoisia varoja ei ole, sillä tappiota on kertynyt 31,6 miljoonaa euroa.

      ”OPR:ssa rahat ovat jumissa vähän samoin kuin Top Financessa. Tosin tilintarkastajat eivät ole huomautelleet taseen omaisuusarvoista OPR:ssä”, sanoo Talouselämän analyytikko Ari Rajala.

      OPR-Financen toimitusjohtaja Esa Alanko sanoo, että hän ei halua kommentoida yhtiön asioita julkisuudessa.

      Miksi et halua lähteä kommentoimaan?

      ”En kommentoi sitäkään”, hän sanoo.”

    • Anonyymi

      Vastuullinen rahoitusyhtiö ei vaan saa vuoden 2021 konsernitilinpäätöstä valmiiksi.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Eikö Heikkilä saanut tähänkään porukkaa kasaan? Ei ole kuulunut mitään.

    • Anonyymi

      Joku taksiautoilija mainnostaa ja muut naureskelee. Millo Grant Thorton Satu Peltola lausuu jotain omista pääomista? Ehtiikö Esa Alanko ensin?

    • Anonyymi

      Vähiks käy ennenkuin loppuu!

      • Anonyymi

        Loppuisi pian,

    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        En luota revico grant thorntonin tilintarkastuksen objektiivisuuteen, kaikki menee automaattisesti läpi. Toimintakertomus puuttuu, siis kokonaisnäkemys yhtiön tilanteesta.
        Samat on laulut, kuin palkkion maksajan edut.

    • Anonyymi

      Haha pyramidihuijaus ja sijoittajat maksaa vielä johdon luksuspalkkiot loppuun saakka:) kukaan ei inise eikä ketään tuomita, johto jatkaa kohti uusia koukkuja :D kiitos sijoittajille!:)

    • Anonyymi

      Tästäkin on varmaan joku aikaisemmin kirjoittanut:
      Tämä harkittu järjestys, ensin pysäytettiin sijoitusten takaisinlunastusmahdollisuus ja vuoden päästä pakon edessä lakkautettiin osinkojen maksu.
      Rehellistä toimintaa olisi ollut päinvastainen järjestys eli myöntää ettei osinkoja voida (kauan) maksaa jolloin jopa meikäläinen hidasjärkinen olisi ehtinyt pelastautua ja nostaa rahat pois.
      Mutta syynhän tuohon jokainen ymmärtää, lypsetään vielä kun jotain tirisee, sitten myydään kanttura lihoiksi!

    • Anonyymi

      Nyt OPR pyörittäminen on vaan johdon, Svean ja tilintarkastajan intressissä kun voittoa ei tule? Edellä mainitut nostaa suuret palkkiot. Etuosakkaille ja hybridilainan haltijoille ei jää mitään. Kuinka pitkään tämä voi jatkua?

    • Anonyymi

      Milloin sijoittajille toimitetaan tilintarkastettu tilinpäätös 2021?

      • Anonyymi

        Milloin alkaa etuoikeusosakkeiden lunastukset? Voisiko Rosenius tai Alanko vastata?

    • Anonyymi

      Eikö OPR:ltä ja Blur Financelta ole vielä
      2021 tilinpäätöstä? Vuosi 2022 loppuu myös pian.

    • Anonyymi

      Tehokkaampaa tehdä kaksi vuotta kerralla?

    • Anonyymi

      Osaisiko KHT Satu Peltonen kertoa, milloin yhtiön omistaja Jari Ruuska maksaa takaisin 2,5 miljoonan euron vakuudettoman lähipiirilainansa? Se kiinnostaisi meitä yli tuhatta sijoittajaa, jotka ovat sijoittaneet varoja yhtiöön.

    • Anonyymi

      Tiedotteita kaivataan. OPR on menettänyt melkein kaiken oman pääoman. Nyt ois tärkeää tiedottaa yhtiökumppaneitasn eli etuoikeusosakkeenomistajia!

    • Anonyymi

      Svea pankki omistaa ison osan opr:stä ja toinen puoli on Dubaissa Ruuskalla . Kiire ei ole kummallakaan.

      • Anonyymi

        Eikös se Julius Kivimäki ole Dubaissa? Menikö miehet sekaisin?

    • Anonyymi

      Onko faktaa?! Pyydetään osakasluettelo Esa Alangolta.

    • Anonyymi

      Soita enemmin sille Richard Roseniukselle. Alanko ei vastaa.

    • Anonyymi

      Enää en ylläty mistään. Alanko, Rosenius ja Top Financen Kylätie tienasivat 2021 verotietojen mukaan paljon enemmän kuin vastaavissa tehtävissä Blue Financessa tai GFssä. Onko niin että siitä pitää maksaa moninkertaisia palkkoja notta häviää etuosakkeiden pääomat?

    • Anonyymi

      Miksi OPR tekee tappiota, kun GF tekee samoissa maissa voittoo?

    • Anonyymi

      Olisiko valtavat palkkakulut ja huonompi johto? Bisnes pitäis olla samanlainen.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        eihän tuo Q3 ollut enää tappiolla, ja 1Q-3Q oli vajaa miltsin pakkasella. Jos Q4 tulee +1M kuten Q3 niin 2022 menee +- nolla. Onhan tilanne vaikea, eikä tämä tästä nopeasti käänny.

    • Anonyymi

      Sanotaanko siinä mitään Ruuskan lainasta?

    • Anonyymi

      Toiminta on kutistunut aika lailla huippuvuosista. Vaikeaa nähdä miten kaikki etuosakkeet pystyttäisiin lunastamaan täyteen hintaan. Tuleeko jonkinlainen osakkeiden sosialisointi?

      • Anonyymi

        Nopea konkurssi ja tappiot vähennyksiin on sijoittajien ainoa keino saada tästä sontaläjästä edes jotain tappioitaan takaisin.

    • Anonyymi

      Miten se vois tapahtua?

    • Anonyymi

      Jos velkojat haluais eräpäivänä rahat takas?

    • Anonyymi

      Milloin etuosakkeiden lunastus alkaa?

    • Anonyymi

      Saiko AA Heikkinen tälläkään mitään aikaan? Ainakin ovat poistaneet OPR mainokset sivuiltaan.

    • Anonyymi

      Tämän juristitoimiston työn tuloksista ei kukaan osaa sanoa mitään. Eli todennäköisin anti oli vain laskuja asiakkaille.

      Lähtökohtakin tuntui minusta kummalliselta eli jos jotkut osakkaat yrittivät saada osakeyhtiölain vastaisesti itselleen ylimääräisiä etuja ohi muiden osakkeenomistajien?

      Osakeyhtiössä kaikkia osakkeenomistajia pitää kohdella samalla tavalla. Eli tästä näkökulmasta juristitoimiston asiakkaiden todennäköisin saalis casesta on omat juristikulut ja yhteisvastuullisesti vastapuolen kulut.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Onko Heikkilä saanut mitään aikaan? Kertokaa nyt ihmeessä. Se yrittää saada asiakkaita mutta kukaan ei kerro tuloksista.

    • Anonyymi

      Aika hiljaista on… paljonkohan juristit ehti laskuttaa? Ovat poistaneet nyt mainoksetkin kotisivuiltaan.

    • Anonyymi

      Ihan turha noista on ruikuttaa ja maksaa lisää juristeille. Jos firmalla menee huonosti tai nurin, niin osakkeenomistajille ei jää mitään. Näin se menee, sitä varten on yhtiön oma pääoma.

      • Anonyymi

        Menis nyt opr nurin, kun oma pääoma jaettu, nyt Svea pankin ,40 milj lainaåääoma käytössä!!

        Ankaraa kusetusta b osakkaille, etteivät KOSKAAN saisi lafkasta mitään, edes
        Konkurssiosakkeen arvoa pääomaverotukseen.

        Rasenius, alanko ja Ruuska pelkäävät 10 vuoden yrittäjä kieltoa, kun opr tilejä lainoineen tutkitaan.

    • Anonyymi

      Miksei Alanko kommentoi mitään? Onko kaikki etuosakkeiden varat hävitty?

    • Anonyymi

      Milloin täällä alkaa lunastukset? Tietääkö kukaan?

    • Anonyymi

      Kysy Satu Peltoselta. Hän tietää ulkopuolisista ihmisistä sen parhaiten.

    • Anonyymi

      Onko kukaan OPR:n sijoittajista Heikkilän asiakas? Ovatko saaneet mitään aikaan? Kukaan ei osaa sanoa mulle mitään tuloksia. Miksi näin?

    • Anonyymi

      Yhtiön lähipiiri kertoi ettei ole aiheuttanut muuta kuin hymyä

      • Anonyymi

        Julkistetuista tuloksista ei ainakaan saan hymyä. Mitä tarkoitat?

    • Anonyymi

      Milloin alkaa lunastukset? Koska Ruuska maksaa miljoonien lähipiirilainan takaisin?

      • Anonyymi

        Löytyykö tietoa tilinpäätöksestä?

    • Anonyymi

      OPRllä ei liene omaa pääomaa eikä maksukykyä lunastuksiin.

      • Anonyymi

        Oprllä lienee 40 miljoona 20% lainaa , jota ei ole lyhennetty kertaakaan!

        😂😂😂🤣🤣🤣🤣🤣🤣🎼😆😆😆😆😆😆😆😆😁😁😁

    • Anonyymi

      100 000 000 miljoonaa sijoittajien rahaa jumissa varjopankeissa. Miten Suomessa ovat viranomaiset antaneet toimiluvat tällaisille. Tappiota tulee koko ajan. Suomi ei ole enää oikeusvaltio. Paljon kärsimystä paljon taloudellisia menetyksiä. Eikö kellekään kuulu tutkia näiden lafkojen toimia.

    • Anonyymi

      Miksei Esa Alanko ja Richard Rosenius ei kerro mitään etuosakkeiden lunastuksista? Paljonko omaa pääomaa on jäljellä? Luin että noin95 % olisi jo havltty.

    • Anonyymi

      Kohta kai tullee vuoden 12/2022 lukuja. Sitte ollahan viisaampia.

      • Anonyymi

        Niin kai

    • Anonyymi

      Mitä veikkaatte, onko Jari Ruuska palauttanut yhtiön kassasta ottamansa vakuudettoman miljoonalainan?

      • Anonyymi

        Miksi tuon Ruuskan ottaman lainan perään jatkuvasti kysellään ? Luulevatko vielä jotkut sijoittajat että Ruuska maksaa lainansa takaisin ja ne rahat 2.5 miljoonaa jaettaisiin sitten takaisin sijoittajille, ettekö jo ymmärrä että tästä OPR sijoituksesta ei ole sijoittajille tulossa koskaan enää yhtään euroa takaisin ei lunastuksina eikä osinkoina.

      • Anonyymi

        Ei kai ole - miksi olisi? Kustaanko etuosakkaiden ja hybrilainasn sijoittaneiden muroihin? Vastaisitko hallituksen puheenjohtaja Richard Rosenius.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi tuon Ruuskan ottaman lainan perään jatkuvasti kysellään ? Luulevatko vielä jotkut sijoittajat että Ruuska maksaa lainansa takaisin ja ne rahat 2.5 miljoonaa jaettaisiin sitten takaisin sijoittajille, ettekö jo ymmärrä että tästä OPR sijoituksesta ei ole sijoittajille tulossa koskaan enää yhtään euroa takaisin ei lunastuksina eikä osinkoina.

        Vaikka opr-finance vei rahani, olisi se vaan mukava nähdä rikollinen Ruuska häkissä ja alenus ja roschierr "lainan " antajina ehtoollisella ja maksumiehinä!

    • Anonyymi

      Jos näin olisi niin miksi Satu Peltonen Revico Grant Thorton ei vaadi Ruuskan lainan alaskirjaamista?

      • Anonyymi

        Taitaa suurin osa tähän sijoittaneista jo aikoja sitten tehnyt" henkisen alaskirjauksen " tästä sijoituksestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa suurin osa tähän sijoittaneista jo aikoja sitten tehnyt" henkisen alaskirjauksen " tästä sijoituksestaan.

        Ei ole kyennyt moiseen, kyllä kova vituts on pinnassa, nimet Ruuska, rosechnius, alanko ovat ainakin mustalla listalla.

    • Anonyymi

      Jännää nähdä miten Richard Rosenius, Esa Alanko ja Satu Peltonen arvostaa tilinpäätöksessä Jari Ruuskan yhtiöltä ottaman vakuudettoman miljoonalainan? Kerrovatko he, onko Ruuska hoitanut lainaansa? Jos ei ole hoitanut, niin pitäisikö lähipiirilaina alaskirjata?

    • Anonyymi

      Voiko noin toimia? Eikö se pitäisi maksaa takaisin?

      • Anonyymi

        Huolehtiiko tj Esa Alanko huolellisesti että pääomistaja Jari Ruuska hoitaa yhtiöltä otttamaansa miljoonalainaa?

    • Anonyymi

      Katsotaan mitä tilintarkastaja Revico Grant Thorton sanoo kertomuksessaan tänä keväänä.

      • Anonyymi

        Ei tilinpäätöksessä mitään sanota , on itse päätettävä luvuista , että lafka on konkurssikypsä.
        Käytännön konkurssiin, vetänee verottaja, sveapankille 40 miljoonaa on Pikku rahaa se , voisi rauhassa odotella jonkinasteista ihmettä vielä parin vuoden vuoden ajan ihan rauhassa.

        B-sijottajalle paras ihme olis saada lafka konkurssiin ja saada pääomatulojen verovähennykset heti.

    • Anonyymi

      Kuinka nopeasti konkurssi voisi tulla?

      • Anonyymi

        Mainoksia oli vielä silloin kuin ei osinkoja eikä pääomaa saanut piavippareilta pois, vaikka. Mainokset valehtelivat toisin!!

        Saatte heti sijoituksenne takaisin ja osinkoja maksetaan ,vaikka pulju. ei enää näin toiminut

        Mainos on valttia, vai mitä b sijoittajat?
        Vähän tuli 5 vuotta osinkoja ja senjälkeen valehtelua, tulisi se konkurssi äkkä ainakin oprssä, että saisi omaa rahansa edes jonkin verran takäisin

    • Anonyymi

      Satu Peltolan tulisi olla valppaana, kun näitä osakaslainoja tutkitaan. Pitäisikö ne alaskirjata, jos niitä ei ole lyhennetty ja korkoja maksettu?

      • Anonyymi

        Montako miljoonaa se Ruuskan ottama laina oli?

    • Anonyymi

      Kyllä tilintarkastaja voi joutua vastuuseen jos tarkastaa tosi huolimattomasti.

    • Anonyymi

      Enron -casessa tilintarkastaja joutui vastuuseen.

    • Anonyymi

      Niin kävi. Muistaakseni tilintarkastaja meni konkurssiin.

    • Anonyymi

      Olikos Arthur Andersen tms?

    • Anonyymi

      OPR tase ei kestä yhtään kunnon alaskirjauksia. Jos Jari Ruuskan ottama vakuudeton laina kirjattaisiin alas, niin menisikö yhtiö selvitystilaan? Tähän Revico Grant Thorton Satu Peltola joutuu pohtimaan lopputulemia.

      • Anonyymi

        Tilintarkastaja Revico Grant Thorton veloittaa OPR yhtiöltä niin hyvän vuosittaisen palkkion palveluksistaan että eipä taida tilinpäätöstä tehdessään edelleenkään ottaa mitään kantaa Ruuskan ottamiin lainoihin. Sijoittajan kannalta OPR sijoituksen huonoin mahdollinen tulevaisuuden näkymä on että tämä OPR voi jatkaa kituuttamistaan vielä vaikka kuinka monta vuotta ja mikään taho ei saa haetuksi konkurssiin kunhan OPR saa pakolliset maksunsa ja veronsa hoidettua, palkat ja etenkin mykäksi heittäytyneen toimitusjohtajansa ruhtinaallisen palkan, sijoittajille ei tarvitse maksaa euroakaan takaisin ja kun toiminta vaan jatkuu ja jatkuu niin sijoittajat eivät saa edes tästä aiheutuneita tappioitaan vähennyksiin.

        Talouselämä lehti kertoi että Blue Financea haettu konkurssiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudelle lähetetty hakemus kahden sijoittajan toimesta, hakemus laitettu vireille 26.1. 2023 voi kunpa joku OPR sijoittajista tekisi samoin.

    • Anonyymi

      Taitaa joutua nuo kaksi sijoittajaa itse maksumiehiksi, jos häviävät käräjillä. Voi tulla kallis paukku heille.

      • Anonyymi

        Ei Suomessa oikeuskäytäntö toimi, toivotaan linjalla mennään!

        Ehkä hallituksen vaihtuminen tuo jotain salemaista tolkkua?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tyhmästä päästä kärsii myös lompakko…

    • Anonyymi

      Avaakohan Esa Alanko ja Richard Rosenius postinsa? En ole saanut kysymyksiini vastauksia.

    • Anonyymi

      OPR näyttäisi olevan jopa Blue Financea heikommassa kunnossa.

    • Anonyymi

      Joo, oma pääoma on melkein kokonaan hävitty. Esa Alangon johdolla.

      • Anonyymi

        Eikö OPR:n hybridilainaan sijoittaneet voisi hakea tätä yritystä konkurssiin kun heidän hybridilainansa korkojakaan ei ole maksettu enää aikoihin ja eikös hybridilaina ole selkeästi velka joten edellytykset konkurssihakemuksen läpimenoon pitäisi olla kiistattomat ?

        Kuinkahan suuri joukko noita 40 milj. hybridilainaan sijoittaneita on ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinkahan suuri joukko noita 40 milj. hybridilainaan sijoittaneita on ?

        Olisiko han kaikki b-osakkaat ottaneet lainan Svea pankilta suuruudeltaan 40 miljoonaa, korko% 10,25 ja pääomaa eikä korkoja ole lyhennetty lainkaan, Tämä lainannosto tapahtui n 3 vuotta sitten.
        Bosakkailla ei äänioikeutta ole lainkaan, niin aosakkaiden päätöksillä mennään.

        Aosakket omistaa ainakin svea-pankki, Jari Ruuska lienee myynyt omansa aosakket myös svealle.
        Bosakkaille ei ole herunut mitään tietoa Q 3. Jälkeen. Jossa ei ollut jäljellä
        40 milj lainastakaan juuri mitään.
        Menopuolella on työntekijöiden palkat ja johdon palkkiot ja varmaankin tilojen vuokrat maksetaan oprjohdon omistajille liiketiloille.

        Johdolta ei mitään kannanottoa Suomen kielellä ole tullut, vaan on Kai olemassa?

        Liiketoimintakiellon välttely on Kai ainoa syy, että vastuuhenkilöt melkein tyhjää opr firmaa ilman mainontaa hiljoksiin , näennäisesti pyöräyttelevät.

        Nämä johdon nimet kannattaa pistää muistiinsa ja myös svea-pankki, kun ajattelee liiketoimintaa mitä ovat harjoitelleet.

        Eivät edes konkurssia saa tehdyksi.

    • Anonyymi

      Onko omistaja Ruuska vielä veroparatiisi Dubaissa? Ei taida mitään saada tästä sijoituksesta takas.

    • Anonyymi

      Ehdottaisin, että siirrytään keskustelemaan Kauppalehden keskustelupalstalle OPR-Financesta. Jos joku avaisi sinne uuden ketjun tai liityttäisiin jo olevaan tuottoa.fi ketjuun.

    • Anonyymi

      On aivan sama missä tästä OPR sontakasasta keskustellaan lopputulema on kuitenkin se sama : sijoittajat ovat menettäneet rahansa !!!

      • Anonyymi

        Hiljaista on

        Onkohan Tämä vedätys lakien mukaista.

        Kestää ja kestää, tietoa ei Tipu, Q4 Osavuosikatsaus puuttuu edelleen

    • Anonyymi

      Blue finance sai 2021 luvut ulos vasta just. Siihen nähden ovat oikein ajoissa. OPR:n ostaa kohta joku Ruotsista ja tilanne raukeaa.

    • Anonyymi

      Miksi ostois tän kun parempiakin yhtiöitä on Suomessa? OPR:llä on mm. 40 m€ velat kovalla korolla, iso osakaslaina ja muuta epäseksiköstä.

    • Anonyymi

      Omituinen keskustelu.

      Näyttää siltä, että yksi keskustelija käy puhumassa Ruuskan lainasta järjestelmällisesti ja konkurssista, ja vastaa sitten itselleen, jos vastaa. Koko säikeessä 1 - 2 eri keskustelijaa koko viimeisen vuoden aikana.

      Kyllä talon oma varatuomari hoitaa asian kuntoon, ellei Heikkilä & Co ehdi ensin.

      Paljonko sä hävisit?

    • Anonyymi

      Ruuskan laina oli päätynyt myös Taneli Koposen Talouselämän juttuun. Aika hurja summa.

    • Anonyymi

      Missä on Jari Ruuska?

    • Anonyymi

      Ruuska ja Kylätie ovat muuttaneet pois Suomesta.

      • Anonyymi

        Talouselämän mukaan poliisitutkinta molemmilla päällä.

    • Anonyymi

      Tuohon porukkaan pitää lisätä vielä Lehtonen.

      • Anonyymi

        Eduskunnan on kiellettävä varjopankit nyt ja korvattava näiden aikaisemman toiminnan valvomattomuudesta ja vaikeuttamisesta, korvaukset niihin sijoittuneille tuhansille ihmisille!!

    • Anonyymi

      SVEA pankki taitaa imeä OPRn/Ruuskan kuivaksi. Konkkaa ennen kaikki rahan arvoinen otettu Ruotsiin talteen. Norskit teki saman 90-laman jälkeen monelle KOP/SYP asiakkaalle roskapankin kautta. Nyt menee vaan omistaja vielä konkkaan, kun valtio ei pelasta.

    • Anonyymi

      Q4 2022 osarin mukaan enää 2.6 miljoonaa opoa jäljellä.

      • Anonyymi

        Sama summa kuin Jari Ruuskan kavallus laittomin perustein kerätystä oprn pääomasta!

    • Anonyymi

      Huomasitteko, että tuossa raportissa 1-12/2022 yhtiön omaa pääomaa oli kadonnut enemmän kuin tilikauden tappio -1,7 miljoonaa euroa? Onko Ruuskan osakkeille maksettu osinkoa tms?

      • Anonyymi

        Onko Jari Ruuska talousrikollinen? Kyllä on!

    • Anonyymi

      Osakkaiden tasapuolista kohtelua, ei tapahdu, ainoastaan a osakkaat saavat kokouksista palkkionsa ja tiloista vuokratulot, muut ei sitten saakaan yhtään mitään.

    • Anonyymi

      Q1 - Q 4/2022: liikevoitto 8 161t€, kun vastaava lukema oli vuotta aikaisemmin -3 981t€.

      Positiivista.

      Korko- ja rahoituskulut ovat kuitenkin niin suuret, että operatiivinen tulos painuu edelleen tappiolle.

      Ongelma on siinä, että kun halvalla joutuu lainaamaan ulos, pitäisi myös halvalla lainata sisään. Nyt on lainattu kalliilla sisään.

      Jos rahaa pitää antolainata enemmän ulos. Omavaraisuusaste ja oman pääoman määrä ovat tällä hetkellä surkean ja onnettoman välillä. Koska saatujen sijoitusten kumulatiivinen nettokertymä on ollut 37,2M€, ja jäljellä on enää omaa pääomaa 2,6M€, tarkoittaa se sitä, että kahden vuoden sisällä kaikki oma pääoma on syöty.

      • Anonyymi

        Toimitusjohtaja alanko on hengissä,tuli hieman tietoa opr tilanteesta.

        Lyhyesti suomennettuna tarkoittaa, että etuosakkaan tilanne on lähes toivoton, ei riitä ihmiselämä, että edes osinkoa saisi.
        Hybridilainaa on otettu 40 miljoonaa , 20% mahtavalla korolla, lainaa ei ole lyhennetty ja svea-pankki on ensisijainen tuotonsaaja.
        Ilman hybridilainaa, pulju olisi konkurssissa ja etuosakaat olisivat saaneet edes vähnnysokeuden päomatuloihinsa.
        Nyt Tämä venytetty tarina jatkuu , johdon ja alaisten saadessa palkkionsa, Seuraavana Svea pankin saadessa omansa korkoineen.
        Jotain mainitsi Ruuskan käsittämättömästä 2,5 miljoonan "lainasta", jota poliisi selvittelee, ei maininnut onko lyhentänyt lainkaan velkaansa.

        Vaikka Tämä yrityskohtainen luotonanto alkaisi tuottamaan, on etuosakkaan osakkeen arvo nollilla, koska " hybridilainan" ottaminen opr:lle varmisti sen, että opr johto ja svea pankki hyötyvät mahdollisesta liikevoitosta.

        Konkurssi olisi palvellut etuosakkeen omistajaa paremmin, kuin Tämä nyt menossa oleva Show!

        Hybridilaina 40 miljoonaa euroa 20 % korolla. Viimeisin korkoerä on maksettu 17.8.2021. Eikös tämä tarkoita sitä, että velkaa maksamattomine korkoineen on ensi elokuussa 57,6 miljoonaa euroa?

      • Anonyymi

        Ongelma on se että varat eivät riitä korkeintaan kuin oyn pyörittämiseen ja palkkioiden maksamiseen ja ehkäpä Svea pankin 40 miljoonan lainan lyhentämiseen vaatimattomalla 20 % korolla.

        Tästä ei hyödy kuin Jari Ruuska ja Svea Bank, kusetuksen maksajat , B osakkaat, eivät mitenkään.

        Nykynäkymin opr saa jatkaa " liiketoimintaansa" kannattamattoma , ja B osakkaat eivät ikinä saa pääomiaan takaisin, koska he tyhminä alaskirjattiin eli saatettiin taloudelliseen konkurssiin suomen FIVAn välinpitämättömällä avustuksella.

    • Anonyymi

      Jari Ruuska otti yhtiöstään miljoonien vakuudettoman lainan. Tämän lainan hoitamista, mistä ei ole kerrottu, seuraa Esa Alanko ja Richard Rosenius, joille Ruuska omistajana on samaan aikaan päättänyt suuret palkkiot. Mitä sanoo tilintarkastaja Satu Peltola?

      • Anonyymi

        Satu Peltola ainoastaan hyväksyy kirjanpidon, koska siitä hänelle opr maksaa että hyväksyy.
        Grant thorthorn, ja haiskahtaa..

    • Anonyymi

      Tollasesta nelssonista ei nousta enää omin jaloin. Tuleeko SVEA pelastamaan?

      • Anonyymi

        Ei Svea pelasta, vaan hyötyy antamastaan hybridilainasta kun sitä ei tarvitse ikinä maksaa, koska laina on aikarajaton.

        Ja sitä paitsi Svea omistaa ainakin puolet oprstä, kun perustaja Ruuska" jakoi "vastuuta" svean vahvoille olkapäille!

    • Anonyymi

      40 miljoonan euron hybridilaina, josta maksetaan 20 % korko. Voiko asia enää yhtiön ja varsinkaan sijoittajien kannalta huonommaksi mennä? No ei voi.

      Jos ottolainauksen korko on 20 % ja antolainauksen 10-15 %, tappiota tulee jokaisesta annetusta uudesta lainasta. Kun oman pääoman määrä on enää minimaalinen, konkurssi on enää kuukausien kysymys. Pelkkä koron osuus vuodessa tekee 8 M€, joka tarkoittaisi 10 % antolainauksella 80 M€ pottia. Täysin mahdoton yhtälö selvitä tuosta, ellei vastapuoli neuvottele koron laskusta.

      Luulisi olevan rikollista kiskoa tai rikollisen tyhmää maksaa lainasta 20 % korkoa. Yksityiseltä henkilöltä tuollainen kiskonta on laissa varta vasten kielletty.

      • Anonyymi

        Näillä lainaehdoilla liikepankit pudottavat samalla alalla toimivat varjo- eli pikavippiyhtiöt liiketoiminnasta,20 % korolla ,40 miljoonan lainasta, joka on saatu nordeasta. Näin siis oprssä.

        Pikavippiyhtiöt tulevat fivan valvontaan heinäkuun alusta, jolloin todetaan ala lähes rikolliseksi , moraalittomaksi ja kannattamattomaksi. Fivan on säilytettävä lainananto vakavaraisissa liikepankeissa, jotta vältytään pikavippiyhtiöiden yksittäisten sijoittajien ( tuhansia) rahan puhalluksesta ja konkurssi oikeudenkäynneistä, jotka kestävät ja ovat kalliita.
        Tänä aikana et.suomen aluehallintovirasto, ei ole seurannut ja puuttunut mitenkään pikavippitoimintaan, paitsi antamalla luvan lainailuun.

        Tuhannet sijoittajat menettivät rahaa Tässä pikashowssa, ja on toivottavaa, ettei samanlaisia "varjopankkeja"ei saa enää perustaa ja vanhat ajetaan alas.

        Valtiovalta oli myös huolimaton, kun lakiin oli jäänyt porsaanreikiä ilman lainojen korkokattoa, kun näitä pikavippilaitoksia kymmenittäin tuli rahamarkkinoille.

        Eduskunnan laatiman korkokaton 10% lainalle, pikavippiyhtiöillä ei ole kannattavuusmahdollisuuksia, kun ei ole muuta kuin lainattua pääomaa, oma pääoma 39 miljoonaa hävittiin ja hävitettiin 5 vuodessa
        Nyt tulee koko eduskunnan äänin laki 10% lainakatoksi ja pikavipin ottaneiden maksutaakan helpottamiseksi, mutta tästä eivät oprn äänettömät sijoittajat hyödy mitenkään.

        Valtion holtiton lupien antaminen ja toiminnan seuraamattomuus ajoi pikavipin ottajat ja sijoittajat talousvaikeuksiin. Ei yksikään luottolaitos ole pitänyt kiinni lupauksistaan
        Maksaa pääoma pois tai jakaa osinkoa.

        Tällainen tyhjän saaminen pitää muuttaa opr sijoittajien iloksi edes konkurssissa, eikä venytellä.! Ja A osakkaan palkkiomaksamisiin riittää korkeintaan tuloja mitättömän pienestä liiketoiminnasta.
        Voihan verottaja arvottaa osakkeen hinnaksi 666 euroa konkurssissa jos n huono omatunto, kun ei alv etsuomi seurannut tehtäviään ja eduskunta vaikeutti toimialaa uudella 15% korkotatolla.

        Ei toteudu osakkaiden yhdenvertaisuus

        , kun opr maksaa kovat palkkiot a osakkaille ja B osakkaille ei vuosiin makseta mitään.

        Tällainen puolittainen pyramidihuijaus on lopetettava ja annettava osakkaille konkurssissa vähintään osakkeen arvo n ,333 e per osake, jonka voi vähentää pääomatuloistaan tai menoistaan!

    • Anonyymi

      Nordea Pankki järjesti tuon hybrilainan OPR:lle. Eli siellä on laadittu ehdot Ruuskan ja Roseniuksen kanssa.

      • Anonyymi

        Suuri Puhallus toimi jälleen kerran.

        Kun puhaltaa, ei ole rikollinen ja mukana oleva Bsijoittajakin vain puhaltaa itsensä huonoon happeen.

      • Anonyymi

        Eikö Nordea välitä ESG?

    • Anonyymi

      Taneli Koponen vois jututtaa myös Richard Roseniusta että Tomi Kleemolaa. Molemmat saaneet issoo palkkioita tahi palkkaa yhtiöstä kun Jari Ruuskalle lainaa annettihin tahi ehdoista sovittihin.

    • Anonyymi

      Haastemies soitteli jostain tuollaisesta. Aika varma. Eipä ole soitelleet pitkiin pitkiin aikoihin. Meinasin sanoa, että sen verran omituisia velkoja tullut maksettua ulosottoon kaiken maailman joukkokanteista alkaen joista ei löydy mitään tietoa eikä haastemieheltä tullut ilmoitusta. Teki mieli sanoa että en ota vastaan. Eipä tosin yli kymmenen vuoden takaa velkoja pitäisi muutenkaan tipahdella maksettavaksi kun eivät edes näkyneet asiakastiedossa vaan tulivat suoraan maksettavaksi. Mut maksoin velkani. Työllä. Vähemmän jäi puolentoista vuoden aikana kuussa kuin työttömillä enkä edes valittanut kertaakaan. Saa itsestään olla ylpeä.

      Miksi kirjoitan? Koska en jaksa enää välittää tai pelätä. Jostain se kumpuaa että piti tämäkin saada ulos.

    • Anonyymi

      >>>> 40 miljoonan euron hybridilaina, josta maksetaan 20 % korko. Voiko asia enää yhtiön ja varsinkaan sijoittajien kannalta huonommaksi mennä? No ei voi.

      Jos ottolainauksen korko on 20 % ja antolainauksen 10-15 %, tappiota tulee jokaisesta annetusta uudesta lainasta. Kun oman pääoman määrä on enää minimaalinen, konkurssi on enää kuukausien kysymys. Pelkkä koron osuus vuodessa tekee 8 M€, joka tarkoittaisi 10 % antolainauksella 80 M€ pottia. Täysin mahdoton yhtälö selvitä tuosta, ellei vastapuoli neuvottele koron laskusta. >>>>

      Q1/2023:

      -Aiemmasta poiketen yhtiö ei enää vuoden 2023 alusta lukien kirjaa hybridilainan korkoja tuloslaskelmalleen;
      -Kauden positiivinen tulos 1050 t€, vertailuna Q1/2023 -1952t€ (tappiollinen);
      -Oma pääoma on jatkanut edelleen kutistumistaan -20%;
      -Vieraan pääoman määrä on edelleen kasvanut +5%.

      --

      Tuosta voi yrittää päätellä, miten syvässä suossa uidaan. 40M€ hybridilainan korkoja ei kirjata tuloslaskelmaan, josta seurannee se, että ilmoitetut luvut eivät ole vertailukelpoisia. Kauden Q1 tulos on kuitenkin miljoona euroa positiivista.

      Hybridilainaa ei ole lyhennetty euroakaan.

      • Anonyymi

        Jos jotain opr etuosakasta vituttaa menetetyt rahat, niin yhteyttä fivaaan ja keskustelua siitä kuinka vedätys saadaan konkurssiin, kun valtio sekin heräsi vihdoin "vapaata" lainailua seurailemaan.

        Opr kuivahtaa tarkoituksella tai tarkoittamatta.

        Fiva seurailee

        Jotain ehkä tuumailee verottaja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opr kuivahtaa tarkoituksella tai tarkoittamatta.

        Fiva seurailee

        Jotain ehkä tuumailee verottaja!

        pyramidi +++++++++huijaus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opr kuivahtaa tarkoituksella tai tarkoittamatta.

        Fiva seurailee

        Jotain ehkä tuumailee verottaja!

        pyramidi +++huijaus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opr kuivahtaa tarkoituksella tai tarkoittamatta.

        Fiva seurailee

        Jotain ehkä tuumailee verottaja!

        pyramidi ++huijaus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opr kuivahtaa tarkoituksella tai tarkoittamatta.

        Fiva seurailee

        Jotain ehkä tuumailee verottaja!

        pyramidihuijaus

      • Anonyymi

        B sijottajien pääomat on nyt tuhlattu ja A osakkaat alkavat nyt yrittämään, kun huijatut rahat ovat VAIN heidän käytettävissään.

        FIVA ehkä seuraa ja ei ihmettelee kun ei mikään toimi

        Eikä nimenomaan toimi kun fiva antoi luvan rikollisten toimia!!

    • Anonyymi

      Opr täyttä kusetusta. Eli pyramidihuijaus kyseessä. Eipä juuri ketään kiinnosta.

      • Anonyymi

        Onnistunut huijaus ja kymmenien vuosien odotus konkurssista, opr on lukinnut sijottajien rahat joka tavalla täysin tuottamattomiksi, kaikki rahansa sijoittanut typerys voisi" lähteä "jo etukäteen turhaan ruikuttamasta.

    • Anonyymi

      Onkohan olemassa mitään toivoa että tämän OPR:n hakisi joku taho kohta konkurssin vai jatkuuko kuolonkorina vielä kuinka pirun pitkään? Enää ainoa hyvä asia tähän sijoittaneille olisi tämän sontaläjän nopea konkurssi.

      • Anonyymi

        40 miljoonan hybridilainan mahdollisilla tuotoilla ei saa jakaa osinkoa ja oprn velkojista,johon lasken myös B osakkaat, on ensisijainen saaja hybridilainan myöntänyt svea bank , käytännössä on mahdottomuus B osakkaan ikinä saada mitään oprltä, kun lainaa ei ole lyhennetty lainkaan ja korko on 20%.
        A osakas ruuskan pääomasta tehty 2,5 miljoonan kavallus, johon oli jopa oprn hallituksen lupa, kuvastaa toimien epämääräisyyttä, mitä tuossa puljussa vieläkin tehdään.

        kun lisäksi valtiovalta on korkokatollaan vaikeuttanut pikavippailun tuottavuutta, ei alalta voi toivoa ainakaan pienosakas, muuta kuin pikaista konkurssia.
        on häpeä, jos suomen valtio tulevaisuudessa antaa tällaiseen kusetukseen perustamislupia, on jo nähty, ettei vippailubisnes hyödytä, kuin korkeintaan perustajiaan.

        useat tuhannet ihmiset ovat menettäneet pääomansa, kun heille valtion luvalla luvattiin tuottoa ja tyhmimmiltä meni kuitenkin kaikki

        pitääkö B osakkaan odottaa esim. 30 vuotta ilman mitään tuottoa, ennenkuin konkurssi tapahtuu.

        oikeustaju on tyrmätty oprn toimissa ja koko vippailualalla, luvatusti toimineita yhtiöitä ei ole.

    • Anonyymi

      Ruuskan lisäksi kuvioissa on ollut mukana Esa Alanlo ja Petteri Kleemola.

      • Anonyymi

        Hyss, ollaan hipihiljaa ja ylpeitä..

    • Anonyymi

      Tämä olikin mielenkiintoinen ketju. Onko Taneli Koposelle ja Kato Hämäläiselle maksettu lahjuksia, koska kirjoittavat vain Top Financesta? Vaikuttaa, että OPRästä saisi myös jutun tehtyä.

      • Anonyymi

        "Etu oikeutettu "B osakas putosi b sarjaan, A sarjalaisia naurattaa ja valtiovaltaa samoin, saatiinhan moraaliton ja rikollinen pikavippailu loppumaan ja B osakkaista maksumiehiä.

        Liikepankkien tehtävä lainaaminen on, ja on oikein että välistävetäjät saatiin juoksutettua päin mäntyä, koko eduskunnan tahdosta.
        B sijoittaja saattaa ihmetellä , ettei edes sitä konkurssia anneta tehdä, josta jotain hyötyä saisi
        A sijoittajat ottavat lisävelkaa , jotta kusetusta pysyvät jatkamaan loputtomiin, elikä saavat palkkionsa, alunperin B sarjalaisten maksamasta häivytetystä pääomasta.

        Onneksi Olkoon opr perustajille ja valtiovallalle, kusetus onnistui täydellisen laillisesti, olen Sanaton ja äänetön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi Olkoon opr perustajille ja valtiovallalle, kusetus onnistui täydellisen laillisesti, olen Sanaton ja äänetön.

        Osanotto puolestaan B sijoittajille, noin moraalisessa mielessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osanotto puolestaan B sijoittajille, noin moraalisessa mielessä.

        Se oli pyramidihuijaus, Tämä pikavippibisnes, jonka valtiovalta potkaisi nurin korkokatolla.
        Tämän konkurssiaallon jälkeen, ei yksikään pääoman keräys pikavippailuun tule onnistumaan.
        Kaikki sijoittajat ymmärtävät, että pelkkiä konkursseja ja oikeudenkäyntejä tuottava ala, hyödytti ainoastaan A osakkaita eli perustajia.

        Suomen finanssivalvonta antoi toiminta luvat jo alun alkaen pyramidihuijaukselta vaikuttaneelle pikavippailuyrityksille, eikä valvonut liiketoimintaa.

        Mitäpäs muuta kuin valtio pesee kätensä toimiensa laiminlyönnistä, perustajat laittavat matkan varrella kerääntyneet palkkiot ja bonukset liiveihinsä ja tyhmät "sijoittajat" toteavat koko pääomansa kadonneen.

        Konkurssin jälkeen , muut kuin A osakkaat saavat vähentää osakkeiden arvon A 1000 e muista pääomatuloista, ellei tässäkin vaiheessa kieroilla äänettömät osakkaat sivuun.

        Suomi suomii kansalaisiaan raskaalla kädellä, annetaan lupa suomalaisille , otetaan lupa suomalaisilta pois ja aletaan urakalla suomimaan, hyvä fiva , parempi eduskunta, paras opr!!!!

    • Anonyymi

      Tässä ketjussa on harvinaisen paljon katkeraa kirjoitusta henkilöiltä, jotka eivät osaa edes suomen kielen alkeita. Ulosanti on todella surkeaa.

      Mistä se kertoo?

      • Anonyymi

        Älä tukehdu kampasimpukkaasi, vaan yritä nauttia tilillesi päätyneistä rahoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä tukehdu kampasimpukkaasi, vaan yritä nauttia tilillesi päätyneistä rahoista.

        Kerro lisää katkeruudestasi. Paljonko sinä hävisit?

      • Anonyymi

        Fivan ja varjopankkien ulosanti on virheetöntä, kun ovat vaiti pyramidihuijauksesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro lisää katkeruudestasi. Paljonko sinä hävisit?

        Minulta huijattiin 30000 euroa pääomana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulta huijattiin 30000 euroa pääomana.

        Sillä saa Lieksasta hienon kolmion.

      • Anonyymi

        Ulosanti surkeaa?
        On asiakin!
        Taisit kuitenkin jotain ymmärtää
        Kun jotain kirjoitit

        Joka tapauksessa fiva ei ole hoitanut finanssialan toimintaa, jota varten se on olemassa.

        Tästä tehtäviensä laiminlyönnistä johtuen, ei pikavippailun sallimisesta ole tullut kuin lähes pelkkää haittaa kaikille osapuolille.

        Kun sijoituksen kohde on tuottamaton , miksi se saa jatkaa toimintaansa vain perustajiensa elättämiseksi, unohtaen keräintähankintavarat jotka on kerätty virheellisillä tiedoilla ja markkinoinnilla.

        " Saat lainasi takaisin heti ja osinkoa 8% kk".
        Tästä valehtelusta on kulunut aikaa melkein kolme vuotta ilman euroakaan! Mutta missä viipyy konkurssi!!!
        Valehtelu riittää jo!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä saa Lieksasta hienon kolmion.

        Huijari ruuskalla on sitten kolmio Lieksassa, siinä satosen sijoituksen lähettyvillä, ihan Nordean liikepankin kulmilla

      • Anonyymi

        Mitä kertoo oprn tilasta, kun ei maksa osakkaille pääomia eikä osinkoja, eikä lyhennä 40 miljoonan lainaansa lainkaan, eikä noteeraa perustajansa j ruuskan ottamaa 2,5 miljoonan vippiä pääomasta!

        Miksi konkurssikypsä yritys ei hakeudu konkurssiin?? Onko taustalla jotain hämärää , jopa rikollista peittelyä. Kuka tai mikä oprn nykyisin omistaa???

        Oletko idiootti vai lukutaidoton? Sinulle on vastattu sata kertaa.

    • Anonyymi

      Heikkisen mainostoimisto?

      • Anonyymi

        Kirjoittaisit edes nimen oikein, vai etkö uskalla?

    • Anonyymi

      Esa Aulanko ja Jari Ruuska tulisi äänestää Suomen vuoden liikemiehiksi.

      • Anonyymi

        Eduskunta ja Kauppalehti kannattavat näitä lahjakkaita yrittäjiä vuosisadan liikemiehiksi.

      • Anonyymi

        opr sijoittaja ja opr lainaaja vuoden liikemiesten pääomiksi tietysti!

    • Anonyymi

      Petteri Kleemola myös. Hän teki perustukset kuplalle.

      • Anonyymi

        OPR loppusuoralla, selitykset ja valehtelut on ohitettu ja konkurssi julistettu?

    • Anonyymi

      Kleemola osti uuden Porschen ja kelloja taasen.

      • Anonyymi

        Mikä malli? Halvimman ja kunnollisen välillä reipas hintaero molemmissa vehkeissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä malli? Halvimman ja kunnollisen välillä reipas hintaero molemmissa vehkeissä.

        Mainostaminen kannattaa , etenkin et.ahv luvalla ja eduskunnan tuella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mainostaminen kannattaa , etenkin et.ahv luvalla ja eduskunnan tuella.

        Finanssivalvonta oli myöhässä kahdeksan vuotta, ennenkuin alkoi valvomaan pikavippailua.

        Sitä ennen kaikki pääomat oli jo kulutettu ennenkuin valvonta "puri".

        Onneksi eduskunta piti huolta sijoittajan eduista ja konkurssin hakeminen tapahtuu luonnollisesti salamannopeasti.

      • Anonyymi

        Kleemola on tainnut tehdä jostain hyvän tilin?

    • Anonyymi

      Mistä ihme konkurssista katkerat höpöukot selittävät vielä ihan viime aikoina? Konkurssi ei ole lähelläkään, ongelma on vain sijoittajilla: rahojaan kun ei saa takaisin! Muutoin yhtiöllä menee oikein mukavasti ja toiminta on kannattavaa.

      Osakeyhtiölakiin viitaten yhtiö jatkaa liiketoimintaansa täysin normaalisti eli antolainaa rahaa eteen päin, maksaa palkat, mainokset ja kaikki normaalit liiketoiminnan kulut, mutta ei maksa osinkoja. Ja eikä tietenkään lunasta sijoittajien osakkeita. Kaikki tämä perustuu osakeyhtiölakiin.

      OPR Financen toiminta on lain erityisessä suojeluksessa: "varoja ei saa jakaa, jos jaosta päätettäessä tiedetään tai pitäisi tietää yhtiön olevan maksukyvytön tai jaon aiheuttavan maksukyvyttömyyden". Tähän OYL luvun 13 §2 voi vedota vaikka maailman tappiin, ja laki on tältä osin ollut voimassa jo kymmeniä vuosia.

      Koska yhtiöllä on valtava määrä korkeakorkoista hybridilainaa, joka on toki maksujärjestyksessä häntäpäässä, mutta lainaa silti, omanpääomanehtoisen etuosakesijoituksen takaisinmaksuja ei voida järjestää. Velka on AINA velkaa, ja se on maksettava ennen osakesijoitusten takaisinmaksuja. Osakkeenomistaja on tehnyt osakesijoituksen yhtiöön ja luottanut sen elinkelpoisuuteen omalla riskillään ilman minkäänlaisia vakuuksia. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?

      Ongelma on tunnetusti peräisin kahdesta asiasta eli korkokatosta sekä koronaviruksesta, erityisesti tietenkin hallituksen haluamasta korkokatosta.

      Yhtiöllä menee taloudellisesti oikein hyvin velkarahalla, mutta etuosakesijoittajilla menee huonosti. Niin kauan kuin yhtiö katsoo maksukykynsä vaarantuvan, se ei maksa sijoittajille mitään. Tilanne voi jatkua 5 - 10 - 20 vuotta, eikä konkurssista tarvitse mainita sanallakaan. Kaikki yhtiön tuotot menevät hybridilainan kuluihin ja takaisinmaksuun sekä tietenkin palkkoihin ja yhtiön toimintakuluihin. Osakkeiden lunastukset ja osingot eivät ole mitään yhtiön kuluja, vaan ne ovat sijoittajien ongelma.

      • Anonyymi

        nyt täytyy vain ymmärtää että näillä svea pankin( antoi lainaa 40 miljoonaa) leveämmillä olkapäillä opr jatkaa loputonta taivaltaan omistajien(svea bank) ja oprn henkilökunnan iloksi.
        Todellakin sitä voittoa, jos tulee, niin se menee tietysti lainanantajan eduksi siis svea pankille.
        2018 otetusta lainasta ei ole lyhennetty senttiäkään ja lainan korko on vaatimattomasti 20 %/v.

        lainaa korkoineen on nyt 80 miljoonaa.

        miksi svea bank lainasi 2018 silloiselle A omistaja ruuskalle? ehkä ruuskan takuut oli kunnossa, olihan hän " lainannut" aiemmin oprn kassasta 2,5 miljoonaa. sitäpaitsi ruuska siirsi tämän jälkeen A osakkeet svea bankin nimiin. näin ollen oprn omistaja svea bank on itselleen velkaa 80 miljoonaa.
        ehkä kirjanpidossakin oli sisäpiiri lainanantoja, joita ruuska saa salattua toiminnan mahdollisesti jatkuessa maailman tappiin.
        oprn toiminnanjohtaja alanko valehtelee "neuvottelevansa" svea pankin kanssa B sijoittajien osingoista, mutta nykytilanteessa lainanantaja on aina etuoikeutettu saamisistaan korkoineen.
        uusi tilanne tulee, kun rikostutkinnan seurauksena opr julistetaan konkurssiin ja myös B osakas saa hänelle kuuluvan oikeuden vähentää osakkeen arvon verotuksessa.
        tässä opr tapauksessa B sijoittaja voi saada pääomaansa takaisin ainoastaan firman konkurssilla.
        nykytilanne on kestänyt jo kolme vuotta ilman toivoakaan pääoman palauttamisesta tai osingoista, normaalitilanteessa tuloksena on konkurssi , mutta opr vaan ehkäpä koronatuella vielä pyörittää kusetustaan.

        ei missään tapauksessa svea bankilta tai oprltä kannata lainaa ainakaan ottaa, niin paljon hämärää harmautta on noissa finanssilaitoksissa.

        Minkä rikostutkinnan? Ei ole eikä tule mitään rikostutkintaa.

        Kaikki tuotto, mitä tulee menee juokseviin kuluihin ja korkoihin. Toimintaa kannattaa silloin jatkaa sellaisenaan. Kun korot (20% korko) maksetaan, mitään ei tietenkään jää piensijoittajille. Päävelkoja on täysin tyytyväinen, sillä laina näkyy taseessa.

        Konkurssia voivat vaatia vain velkojat, mutta eivät sijoittajat. Yritys itse voi vaatia selvitystilaa, mutta miksi tappaa lypsävää lehmää.

        Svea pankki siis saa jatkaa kusetustaan ja suojella entistä omistajaa ruuskaa , kun ei huomio hänen "lainansa".
        Svea pankki on myöntänyt hallinnoimalleen opr financelle 40 miljoonan lainan 20% korolla ilman eräpäivää. Lainan määrä on nyt noin 80 miljoonaa, jota ei ole lyhennetty lainkaan.
        Svea pankki hyötyy kirjanpidossa käytännössä itselleen myönnetystä lainasta,saadessaan poistot lyhentämättömästä 40 miljoonan lainasta, jota sen ei ikinä kannatakaan lyhentää eikä maksaa , koska kirjanpidollinen hyöty on suurempi svealle.

        Tässä hullunmyllyssä B sijoittajan etu on tietysti opr finance konkurssi, koska se on ainoa tie , jolla B sijoittajatkin edes jotain taloudellista kompensaatiota saavat menetetyistä osakkeistaan.

        Svea pyörittää sirkustaan marginaalilla , että itse saa kirjanpidollisen poiston ja "henkilökunta " tuntuvat palkkiot vaikka toiminta on lähinnä näennäistä.

        Tällä kikkailulainalla Svea ja kumppanit opraa tekohengittävät, mutta se On 100 % B sijoittajan oikeuksia vastaan. Tämä täytyy kaikkien pääomansa menettäneiden ymmärtää.

        Eli rikosta ei ole missään, koska nykyinen toiminta on erittäin tuottoisaa.

        Lainanantajalle tuo on kultakaivos, työntekijöille hyvä työpaikka. Laina pitää aina maksaa pois.

        Piensijoittajat ovat hännänhuippuna, eivätkä koskaan saa rahojaan. Sijoittajien kannalta lainanotto oli surkean huono päätös, lainoittajalle loistava siirto.

        Vain idiootti ottaisi lainan 20% korolla ja lainaisi samaa rahaa 10% ulos. Täsmäohjattu teko, jolla koko yritystä johtaa nykyisin lainanantaja, joka saa kaikki firman tuotot pl. juoksevat kulut. Mutta ei rikosta vaan rikollisen hieno haltuunotto.

        Svea Bankin tekemä opr finance haltuunotto on rikollinen toimi, koska Svea pyörittää kannattamatonta liiketoimintaa vain sen vuoksi että saa taseessa vähentää kirjanpidollisesti, itselleen myönnetyn 40 miljoonan lainan korot.

        Perustajan ja entisen oprn omistajan jari Ruuskan 2,5 miljoonan laitonta vippiä ei ole yhtiölle peritty takaisin.
        Yhtiön osakkaiden tasapuolinen kohtelu ei oprssä toteudu niin kauan kuin A osakas Ruuska saa vähintään hallituksen kokouspalkkion ja jättää lainansa maksamatta.

        Oprn mainonta oli valheellista luvatessaan maksaan osinkoa ja pääoman takaisin.

        Moraalisesti on tietysti oikein, että yritys joka ei liiketoiminnallisesti kannata , hakeutuu konkurssiin ja sen toiminnan rahoittaneet B osakkaat saavat sen vähennyksen pääomatuloista, mikä heille laillisesti kuuluu. Nyt Svea bank käyttää opraa bulvaanina ja hyödyttää pankkitoimintojaan oprn avulla.

      • Anonyymi

        Minkähän takia Svea Bank antoi järjettömän ison lainan oprlle järjettömällä korolla ,vieläpä ilman eräpäivää.
        Optimistiset tuottoodotukset tai opr finance sopiva bulvaani joka tapauksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Svea Bankin tekemä opr finance haltuunotto on rikollinen toimi, koska Svea pyörittää kannattamatonta liiketoimintaa vain sen vuoksi että saa taseessa vähentää kirjanpidollisesti, itselleen myönnetyn 40 miljoonan lainan korot.

        Perustajan ja entisen oprn omistajan jari Ruuskan 2,5 miljoonan laitonta vippiä ei ole yhtiölle peritty takaisin.
        Yhtiön osakkaiden tasapuolinen kohtelu ei oprssä toteudu niin kauan kuin A osakas Ruuska saa vähintään hallituksen kokouspalkkion ja jättää lainansa maksamatta.

        Oprn mainonta oli valheellista luvatessaan maksaan osinkoa ja pääoman takaisin.

        Moraalisesti on tietysti oikein, että yritys joka ei liiketoiminnallisesti kannata , hakeutuu konkurssiin ja sen toiminnan rahoittaneet B osakkaat saavat sen vähennyksen pääomatuloista, mikä heille laillisesti kuuluu. Nyt Svea bank käyttää opraa bulvaanina ja hyödyttää pankkitoimintojaan oprn avulla.

        Kaikkia näyttöjä vaille oleva 100% rikos. Siis vain näyttö puuttuu, kaikki muu on oikeutta varten olemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkia näyttöjä vaille oleva 100% rikos. Siis vain näyttö puuttuu, kaikki muu on oikeutta varten olemassa.

        Näyttö on annettu , oikeus vielä puuttuu.

        Ja se on nimeltään KONKURSSI.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttö on annettu , oikeus vielä puuttuu.

        Ja se on nimeltään KONKURSSI.

        Miksi todella kannattava yritys ajettaisiin konkurssiin? Näyttöä rikoksesta ei ole lähimaillakaan! Yhtiöltä ja lainoittajalta erinomaisen nerokas operaatio, siitä onnea! Omistajat (ilman puheoikeutta) eivät ole velkojia.

        Ongelma on tietenkin siinä, että kaikki yhtiön tuotot menevät ison ja kalliin lainan hoitoon sekä juokseviin kuluihin kuten palkkoihin. Osakeyhtiölain mukaan piensijoittajille ei voida maksaa mitään, koska muuten iso laina jää maksamatta. Sijoittajat ovat aina huonommassa asemassa kuin lainan antajat - osake on osake mutta laina on laina, ja se pitää aina maksaa pois. Osakkeen omistaja, nyt piensijoittaja, on riskisijoittaja.

        Ison lainan ETUOIKEUTETTU antaja voi pumpata firmasta ulos kaiken haluamansa, mutta se ei ole rikos. Lainaa ei tietenkään lyhennetä, vaan kaikki ylimääräinen kuluu korkoihin. Lainoittajalle asia on todellinen kultakaivos, sillä kulujen jälkeen lainoittajalle jää arviolta 7% korkokate kaikesta. Lainoittajalla on mahdollisuus kerätä asiassa pääomansa moneen kertaan.

        Vain velkoja voi hakea yhtiön konkurssia, ei pienosakas. Miten vaikeaa sinun on ymmärtää tuota asiaa - ei kultamunia munivaa hanhea kannata tappaa. Tämä tilanne jatkuu niin kauan kuin lainoittaja haluaa eli kaikki käytännön hallinta- ja määräysoikeuden ovat lainoittajalla. Firma ajattiin tarkoituksella lainoittajan syliin ihan kuin parhaina pankkikriisiaikoina.

        Miksi yhtiö ei kirjaa hybridilainan korkoja tuloslaskelmalleen?

        Viimeksi vuonna 2022 yhtiö lyhensi 5,49M€ velkaansa; 30.6.2022 alkaen taseessa on ihan tähän päivään saakka näkynyt lyhentämätön 40M€ pitkäaikainen velka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi todella kannattava yritys ajettaisiin konkurssiin? Näyttöä rikoksesta ei ole lähimaillakaan! Yhtiöltä ja lainoittajalta erinomaisen nerokas operaatio, siitä onnea! Omistajat (ilman puheoikeutta) eivät ole velkojia.

        Ongelma on tietenkin siinä, että kaikki yhtiön tuotot menevät ison ja kalliin lainan hoitoon sekä juokseviin kuluihin kuten palkkoihin. Osakeyhtiölain mukaan piensijoittajille ei voida maksaa mitään, koska muuten iso laina jää maksamatta. Sijoittajat ovat aina huonommassa asemassa kuin lainan antajat - osake on osake mutta laina on laina, ja se pitää aina maksaa pois. Osakkeen omistaja, nyt piensijoittaja, on riskisijoittaja.

        Ison lainan ETUOIKEUTETTU antaja voi pumpata firmasta ulos kaiken haluamansa, mutta se ei ole rikos. Lainaa ei tietenkään lyhennetä, vaan kaikki ylimääräinen kuluu korkoihin. Lainoittajalle asia on todellinen kultakaivos, sillä kulujen jälkeen lainoittajalle jää arviolta 7% korkokate kaikesta. Lainoittajalla on mahdollisuus kerätä asiassa pääomansa moneen kertaan.

        Vain velkoja voi hakea yhtiön konkurssia, ei pienosakas. Miten vaikeaa sinun on ymmärtää tuota asiaa - ei kultamunia munivaa hanhea kannata tappaa. Tämä tilanne jatkuu niin kauan kuin lainoittaja haluaa eli kaikki käytännön hallinta- ja määräysoikeuden ovat lainoittajalla. Firma ajattiin tarkoituksella lainoittajan syliin ihan kuin parhaina pankkikriisiaikoina.

        Eli laina otetaan sitä varten,ettei sitä ole tarkoituskaan maksaa pois.

        Vaan suojata perustajaosakas ruuskan laittomuuksia suhteessa muihin osakkaisiin.

        Näitähän oli laiton pikavippaus itselleen 2.5 miljoonaa kerätystä pääomasta ja asettamalla itsensä etuoikeutettuun asemaan, saamalla edelleen suuret hallinto -palkkiot kun muut osakkaat saavat kylmää kättä.
        Aosakas Ruuska ja ruotsalaispankki Svea ovat ainoat hyötyjät nykytilanteessa, tuhansien pienosakkaiden jäädessä vieressä ihmettelemään kaappausta. Oprn osakkaiden tasaarvoinen kohtelu ei ole lähelläkään toteutua, nykyisellä aikataululla ei ikinä.
        Finanssivalvonta alkoi sitten jostain syystä syyskuun alusta valvomaan sille kuuluvaa sijoitustoimintaa pikavippiyhtiöiden kohdalla. Aivan liian myöhään , kaikki varjopankit ovat porsaanreiät jo hyödyntäneet ja loppua tälle ei näy.

        > Aosakas Ruuska ja ruotsalaispankki Svea ovat ainoat hyötyjät nykytilanteessa, tuhansien pienosakkaiden jäädessä vieressä ihmettelemään kaappausta.

        Myös toimitusjohtaja, hallituksen kolmas jäsen sekä tietenkin palkolliset hyötyvät toiminnasta. Toimitusjohtajan palkka ja palkkiot ovat täysin huikeat eli yli 500 000€ vuodessa.

        Jos ja kun yhtiö ei voi maksaa Svealle yli 19 % korkokuluja, Svea ottaa yhtiön osakkeet haltuunsa. Svea ei voi hävitä asiassa.

        > Oprn osakkaiden tasaarvoinen kohtelu ei ole lähelläkään toteutua, nykyisellä aikataululla ei ikinä.

        Pääosakas omistaa yhtiön kaikki äänivaltaiset osakkeet. Pääosakas saa toimiessaan yhtiön hallituksen puheenjohtajana vajaan 200 000€ vuositulot. Sen sijaan hänelle ei makseta osinkoja, vaan kaikilla palkoista ja palkkioista ylijäävillä tuotoilla maksetaan Svean korkoja.

        Koska kenellekään ei makseta osinkoja, tasa-arvoinen kohtelu toteutuu.

        oprn osakkaiden tasapuolinen kohtelu ei toteudu, koska liiketoiminta olisi päättynyt konkurssiin ilman ruotsalaisen svea bankin antamaa 40 miljoonan lainaa v. 2017.

        A osakas ruuska on esteellinen toimimaan oprn hallituksessa, koska yrityksen piensijoittajilta keräämä pääoma kerättiin ja kulutettiin loppuun v 2020 lopussa.

        heti kun osinkojen maksaminen ja pääomien palauttaminen loppui 2021 alussa , oli A osakas ruuska jäävi toimimaan ja hyötymään taloudellisesti oprn hallituksen jäsenenä.
        svea bankin edustaja kuuluu oprn hallitukseen , koska heidän lainansa turvin opr toimii jos toimii.
        osakeyhtiölaki edellyttää osakkaiden tasapuolista kohtelua. nyt laki ei toteudu kun ruuska ainoana osakkaana edelleen toimii velkavetoisen yrityksen hallituksessa erittäin suurella palkkiolla , muiden osakkaiden tilien pysyessä nollilla.
        lisäksi ruuskan kaappaamasta 2,5 miljoonan "lainasta" velkapaperi tehtiin myöhemmin kuin rahat oli annettu. lainaehdot ovat vieläkin salaiset ja luonnollisesti pikavippimäisesti laina on vakuudeton.

        Pääosakas omistaa yhtiönsä äänivaltaiset osakkeet 100 %:esti. Pienosakkaat ovat sijoittajia ilman minkäänlaista puhevaltaa. Pääosakas tekee yhtiössään ihan mitä hän haluaa, kun vain noudattaa lakia ja varsinkin osakeyhtiölakia.

        Pääosakkaalle ei ole maksettu osinkoa, joten tasapuolinen kohtelu toteutuu. Se että yhtiö on ottanut hybridilainan, ei ole laitonta. On mahdotonta osoittaa, että laina ei olisi ollut yhtiön edun mukaista. Korko on uskomattoman korkea ja hyödyttää lainoittajaa merkittävästi.

        Tilaustyö, jossa on muutamia ylivoimaisia voittajia: hallituksen PJ, TJ sekä lainanantaja. Juristit ovat tehneet asiaansa koko rahan edestä.

        Ei ole näyttöä rikoksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkia näyttöjä vaille oleva 100% rikos. Siis vain näyttö puuttuu, kaikki muu on oikeutta varten olemassa.

        tietysti näyttö rikoksesta puuttuu , muuten se ei ole 100% rikos.

        tämähän vain suomen lain puitteissa

    • Anonyymi

      Uskomatonta!

      Piensijoittajia on viety kuin pässiä narussa, eli siinä mielessä hienosti hoidettu yhtiö. Yhtiö on olemassa vain sen takia, että tietyt henkilöt ja oikeushenkilöt saavat omansa. Toimitusjohtaja ja lainoittaja ovat ihan ykkösasemassa kukkona tunkiolla. Konkurssi ei ole tietenkään lähelläkään, ja vain piensijoittajat ovat kärsijän asemassa.

      Huomatkaa alla tietyt kulut, kuten TJ:n ja hallituksen palkat ja palkkiot noin 750 000€ per annum. Tilinpäätös kertoo paljon lisää!

      --

      Ostosraha-luotto on nyt Svean hallinnoima, ja Ostosraha-luotot on siirretty Svean omistukseen. Ostosraha on OPR Finance Oy rahoitusyhtiön kehittämä rahoituspalvelu, joka myytiin vuonna 2020 Svea Bank AB:lle. OPR-Finance Oy perustajaosakas J.R. on samalla Svean rahoittamana hankkinut 50% yhtiön äänioikeutetuista A-sarjan osakkeista, omistaen nyt koko osakekannan. Järjestelyn yhteydessä Sveasta on tullut OPR:n päärahoittaja. Svealla tulee olemaan halutessaan mahdollisuus osallistua OPR:n kehittämiseen ja päätöksentekoon hallitustyöskentelyn kautta.

      Hallituksen palkkiot ovat olleet vuonna 2022 reilut 240 000€ ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot vuonna 2022 peräti 502 000€.

      Luottotappioiden määrä on aivan huikea 5,9M€, joskin luottotappiot olivat edellisvuonna yli 15M€.

      Hybridilainan korko nousi helmikuussa 20221 huippulukemaan 19,25 %. Näkyy tilinpäätöksessä joukkovelkakirjalainana JVK 2. Vuonna 2022 yhtiö on maksanut korkoa 5,88 M€. Maksamattomat korot jatkavat kertymistä korkovelkana.

      Tuotekehitysmenot (!) ovat 2 000 000€ vuodessa ja tilintarkastuskulut ovat vajaa 100 000€ vuodessa.

      https://www.opr-finance.fi/wp-content/uploads/2023/08/Konsernitilinp%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s-2022.pdf

      • Anonyymi

        Pikavippiyritys OPR-Finance järjesti 2,5 miljoonan euron lainan perustajalleen – Näin toimitusjohtaja E. A. selittää tilanteen. Helsingin poliisi tekee yhtiöstä parhaillaan esiselvitystä. OPR kiistää, että väärinkäytöksiä olisi tapahtunut.

        https://www.talouselama.fi/uutiset/pikavippiyritys-opr-finance-jarjesti-2-5-miljoonan-euron-lainan-perustajalleen-nain-toimitusjohtaja-esa-alanko-selittaa-tilanteen/43a2efb6-88e7-455f-b616-77160e5a3ccd

        Toimitusjohtaja varmasti selittää asiaa parhain päin, koska palkat ja palkkiot olivat viime vuonna yli 500 000€!

        Tj alanko kertoo neuvottelevansa Svea Bankin kanssa, josko Svea maksaisi muille osakkaille kuin ruuskalle osinkoa mahdollisista oprn tuloista.
        Alankon korvat kyllä heiluu , koska laki ei tähän pakoita. Aosakas Ruuska tienaakin halllituksen puheenjohtajana vähintään 80 000 e/v , joten hän ei osinkoja tarvitse , kun hänellä lisäksi on 2,5 miljoonan vippilaina yhtiön pääomasta otettuna.

        suomen lakiin ei ole luottaminen, rikokset saavat jatkua vuodesta toiseen ja vielä samassa puljussa, opr finance

      • Anonyymi

        Lihavat sedät voivat liukastua lakeerikengillään helposti , kuten presitentti Ahtisaari aikoinaan kompuroi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tj alanko kertoo neuvottelevansa Svea Bankin kanssa, josko Svea maksaisi muille osakkaille kuin ruuskalle osinkoa mahdollisista oprn tuloista.
        Alankon korvat kyllä heiluu , koska laki ei tähän pakoita. Aosakas Ruuska tienaakin halllituksen puheenjohtajana vähintään 80 000 e/v , joten hän ei osinkoja tarvitse , kun hänellä lisäksi on 2,5 miljoonan vippilaina yhtiön pääomasta otettuna.

        Lainoittajan kanssa ei todellisuudessa neuvotella yhtään mistään! Hulluhan sellainen olisi, joka luopuisi vapaaehtoisesti 19,25 % korkotuotosta samaan aikaan kun pääoma pysyy ennallaan. Sehän on kultamunia muniva hanhi.

        Tässä ei ole mitään rikollista, ainoastaan rikollisen hieno piensijoittajien vedätyskuvio. Omistaja saa hallituksen puheenjohtajana vajaa 200 000€ vuodessa kokouspalkkioita, toimitusjohtaja 500 000€ vuodessa ja lainoittaja kaiken mitä jää yli, ja siis viimeksi vajaa 6 000 000€ tilikaudessa. Kaikki tulot pumpataan näille kolmelle taholle, ja tämä sama kuvio voi jatkua niin kauan kuin yhtiöllä on tuottoja.

        Olisipa hienoa päästä näkemään tuo joukkovelkakirjalaina, joka kuuluu tietenkin yrityssalaisuuksien piiriin. Siinä ovat lainoittajan juristit panneet juhliin ihan parhaat päälle.

        Rikollisen hieno loppukuvio ilman todellista laissa määriteltyä rikosta.

        https://www.taalerikapitaali.com/referenssit/opr-finance-oy

        https://www.opr-finance.fi/2021/03/05/kirjallisen-menettelyn-tulos/

        Kyllä jotakin on yritetty vuonna 2021. Yhtiön hallituksen ehdotus hybridilainan korkolisän kertymisen aloittamispäivän (First Reset Date) siirtämisestä 24 kuukaudella ja siihen liittyvistä ehtojen muutoksista on tullut hyväksytyksi kirjallisessa menettelyssä.

        diktaattori ruuska olisi myynyt äitinsäkin , saadakseen hallituspalkkionsa edelleen juoksemaan konkurssikypsässä firmassa.
        lainahan on täysi ryöstö ja pilkantekoa muiden osakkaiden eduista!

        kuinka fiva on voinut antaa diktaattorin oikeudet yhdelle osakkaalle muiden osakkaiden kustannuksella???

    • Anonyymi

      Tosi on että 1152 lammasta osui samaan laumaan ja iso paha susi tuli ja söi ne.

      • Anonyymi

        Susi oli alunperin ihan tavallinen lammaskoira.

        Toiminnan ideahan oli erinomainen, kunnes valtio huomasi, että osalle ihmisistä pikavippi on loistava tapa saattaa itsensä ikuiseen velkavankeuteen. Korkokatto on helpottanut ainakin osaa pikivippareista.

        Ruuska/opr koeponnisti pikavippailumarkkinat ensin lainottajien pääomalla ja alkoi senjälkeen tekemään liiketoimintaa hyvän ystävänsä svean kanssa , kun pidot paranivat väen vähetessä.
        Nythän saa kumppanukset vedättää maailman tappiin bisnestään finanssivalvonnan siunauksella.

        Kun Ruuska firmaansa oli perustamassa samassa pöydässä todennäköisesti istui myös Svea Bankin edustaja varmistamassa , että lainaa on saatavilla mihin hintaan tahansa ja kuinka kauan tahansa , kun ensimmäiset 37 miljoonaa on kuivatettu.

        Svealle on rahaa matkan varrella siunaantunut , nytkin maksaa korkoa 3,55% talletuksista
        Oprn kautta lisää tulee vuosikymmeniä, ruuskakin saa siivunsa varjopankin menestyksestä.
        Näin on B sijoittajat pelattu pois , ja röyhkeä Show jatkuu ilman asiallista konkurssia.

    • Anonyymi

      "ilman asiallista konkurssia"

      Asiallista?

      1. Konkurssi ei auta mitään, koska kassa on tyhjä. Kassan pitää tyhjänä hybridilainasta maksettavat korot, luottotappiot ja mm. yhtiön kummalliset tuotekehityskulut ja toimintojen alasajot.

      2. Piensijoittajien varat on jo tuhlattu leväperäisyydellä; luottotappiohin ja ottolainaukseen käytettyihin korkoihin on kulunut kahtena viime tilikautena noin 30 miljoonaa euroa. Siis lähes kaikki sijoittajien varat.

      3. Kassaan voisi saada varoja vain sillä, että konkurssipesä jatkaisi toimintaa siten, että uusia luottoja ei myönnetä ja vain vanhojen lainojen takaisinsaanneista huolehditaan. Toimintaa pitaisi jatkaa pesän lukuun niin kauan, että saamiset on saatu ja kassassa on rahaa tai saamiset pitäisi myydä kolmannelle halpaan hintaan ja luottotappioriski huomioiden. Siitä huolimatta hybridilainan ehtoja pitää noudattaa.

      4. Hybridilaina on konkurssin takaisinsaantijärjestyksessä viimesijainen, jopa piensijoittajien perässä, joten hybridilainan haltijat (ainakin Svea, Aktia, Nordea) eivät voi sallia konkurssia. Edellisille osapuolille lähes 20 % korko on kuin kultakaivos eli toimintaa on erittäin kannattavaa jatkaa. Kultamunia muniva hanhi on pidettävä hengissä.

      5. Hybridilainan haltijat (merkitsijät) eivät voi hakea yhtiötä konkurssiin, sillä haltija tai lainanantaja ei ole velkoja. Konkurssia oikeudelta voi hakea vain velalliset eli velkojat sekä yhtiö itse. Yhtiön puhevaltaa käyttävät vain omistajat, ja puhevaltaisia omistajia on nyt vain yksi. Koska yhtiön päähenkilöt saavat toiminnasta jatkuvat kovat tulot, toiminta saa jatkua nykyisenä.

      6. Konkurssi voi korkeintaan auttaa saamaan piensijoittajille verotuksessa kelpaavaa pääomatuloista tehtävää vähennystä. Se on melko laiha lohtu.

      --

      7. Todellisia häviäjiä ovat vain piensijoittajat lähes kaikissa mahdollisissa tapauksissa.

      8. Ellei hybridilainasta ja sen ehdoista pääse eroon, toiminta on piensijoittajien kannalta kuin oravanpyörä. Kaikki kassaan tulevat voittovarat kuluvat hybridilainan valtaviin korkoihin, joten yhtiö itse ei voi lunastaa hybridilainaa. Ja sama jatkuu vuodesta toiseen. Koska toiminta on riskialtista eikä reaalivakuuksia ole, 7 % pankkilainaa on mahdotonta saada.

      9. Ainoa käytännön mahdollisuus olisi saada kerättyä riskittömiä antolainauksia niin paljon, että ne voisi myydä kolmannelle tai niitä vastaan saisi käyttökelpoisen lainan hybridilainan sijaan. Ellei hybridilainasta pääse eroon, ainoa mahdollisuus olisi kasvattaa toimintaa reilusti, jotta "hyviä" saamisia olisi runsaasti. Yhtiö ei kestä jatkuvia vuosittaisia 5 - 15 Miljoonan euron luottotappiovuosia. Roskalainoja ei myöskään osta kukaan.

      • Anonyymi

        asiallinen konkurssi olisi ollut kohta 6 , mutta röyhkeä diktaattori valitsi svea bankin kanssa toisin.
        kuten kaikki ymmärtävät, tuo lainasopimus svean kanssa muhkeat tulot oprn bulvaani hallitukselle ja loput tuotot menee svean tilille.

        näitä tilinpäätöksiä tulee vuosikymmeniä, ehkäpä lisälauseella: pyrimme ottamaan piensijoittajat huomioon... hah hah

        suomen lain salliessa rikollisuuden, voi vain seurata vierestä , kuinka hyvin rikollisuus kannattakaan.

    • Anonyymi

      ...pitkä oli kommenttienlista mutta yhtään oikeaa ja asiallista sijoitusneuvoa ei ollut joten kannan korteni kekoon : syö hyvin ja juo laatuaineita kohtuullisesti , saat kaiken itsellesi eikä nämä sijoitusgurut ja muut huijarit rikastu kustannuksellasi ..

      • Anonyymi

        Tapasin kerran kaltaisesi neron, joka ei osannut lukea ja asui sillan alla. Onneksi olkoon omasta menestyksestäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tapasin kerran kaltaisesi neron, joka ei osannut lukea ja asui sillan alla. Onneksi olkoon omasta menestyksestäsi.

        Asianomaisten arvostus pikavippailuun on kasvanut , kun sen lainottaa vakavaraiset ja arvostetut pankit , eikä amatöörimäinen harrastelija Aruuska ja sinisilmäisen tyhmät rahanantajat.
        Valehtelu on tämän päivän laki , on kallisarvoista oppia lain kirjain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asianomaisten arvostus pikavippailuun on kasvanut , kun sen lainottaa vakavaraiset ja arvostetut pankit , eikä amatöörimäinen harrastelija Aruuska ja sinisilmäisen tyhmät rahanantajat.
        Valehtelu on tämän päivän laki , on kallisarvoista oppia lain kirjain.

        Mitä yritit sanoa suomeksi?

    • Anonyymi

      Onko kukaan kokeillut ehdottaa OPR Financelle, että niin, sovittaisiinko että he lunaistaisivat osakkeet takaisin vaikka yhden euron (tai sentin) nimelliseen kappalehintaan? Saisi tosiaan edes luovutustappiot hoidettua verotuksessa.

      • Anonyymi

        Tuskin on, eikä OPR Financella ole sijoittajien suuntaan mitään velvoitteita lunastusten suhteen. Kaikki menee osakeyhtiölain mukaan ihan oikein, vaikka lunastusvelvoite onkin kaikkialla kirjattuna.

        Yhtiö toimii hienosti voitollisena NYT, sillä osakkaiden 37 miljoonan euron sijoitusvarat on käytetty sekä tuotekehitystyöhön että varsinkin luottotappioiden kompensoimiseen. Yhtiöhän tarjosi lainaa kenelle tahansa ilman mitään vakuuksia eli kuka tahansa sai lainan. Osalla ei ollut aikomustakaan maksaa lainaa pois, Tanskassa ja Tsekeissäkin tuli harjoiteltua miljoonien eurojen edestä. Harjoittelut on sijoittajien varoilla harjoiteltu ja nyt yhtiö pitää huolen vain siitä, että hybridilainan korot maksetaan sopimuksen mukaan. Palkkojen ja palkkioiden jälkeen mitään ei tietenkään jää yli.

        Korkokattoa ei ollut huomioitu luottotappioiden osalta. Korkokatto ei enää salli järjestelmää hyväksi käyttäviä koijareita, joten toiminta on nyt hyvää ja stabiilia.

        Luottotappioita koijareille, joilla ei ollut aikomustakaan maksaa lainoja takaisin, oli myönnetty pelkästään vuosina 2021-22 lähes 22 miljoonaa euroa. Yhtiön omavaraisuusaste on samalla täysin onneton, joten turha siis kysellä omien sijoitustensa perään.

        Nykyinen tilanne sopii osalle asianosaisista erinomaisesti. Kiitos myös Finanssivalvonnalle, joka heräsi asioihin jo vuonna 2019.

      • Anonyymi

        Aherralle täytyy ehdottaa , että hakisi lafkalle konkurssia.

        Näin luovutustappiot voi vähentää täysimääräisinä pääomatuloista.

        Aherra saa kyllä paremmat ansiot toimiessaan Svea Bankin bulvaanina , niinkuin tilintarkastus kertomuksesta näkyy.
        Hybridilainan ehdoissa taataan Aherralle muhkeat vuosipalkkiot moniksi vuosiksi menestyksellisestä liiketoiminnan hoidosta. Kaikista osakkaista vain Aherra tietää lainan ehdot, kun sitä tietoa ei saa muille osakkaille näyttää.

        Tulevat vuodet näyttävät Aherralla ja Svea bankilla menevän taloudellisesti hyvin, sen voi tilintarkastuksista varmentaa jos Nämä tiedot lämmittää.

        > Aherralle täytyy ehdottaa , että hakisi lafkalle konkurssia.

        Sulla katkeruus syö myös huumoritaidot. Ensinnäkään sinusta ei ole omilla tieto-taidoillasi esittämään yhtään mitään, ja toisekseen, miksi ihmeessä todella kannattava yhtiö haettaisiin konkurssiin. Harvoin jos koskaan noin pienellä omalla pääomalla pyöritetään noin kannattavaa liiketoimintaa.

        > Hybridilainan ehdoissa taataan Aherralle muhkeat vuosipalkkiot moniksi vuosiksi menestyksellisestä liiketoiminnan hoidosta. Kaikista osakkaista vain Aherra tietää lainan ehdot, kun sitä tietoa ei saa muille osakkaille näyttää.

        Et taida olla mikään penaalin terävin kynä...?! Laina on Finassivalvonnan sääntelyn mukainen ja Nordean liikkeellelaskema. Löydät sen ehdot netistä, minä en ainakaan viitsi sinua koko ajan olla opettamassa.

        Katkeruus ja konkurssi, ne pilaavat koko elämäsi ja ainakin mahdollisuutesi kirjoittaa mitään asiallista tekstiä. Tekstisi pyörii noiden kahden sanan ympärillä.

        Tottakai opr on ajettava alas , liiketoiminnot eivät kannattaneet alkuperäispääomalla ja nyt A osakkaan ottama hybridilaina hyödyttää yksipuolisesti vain häntä itseään ja tietysti lainanantaja Svea bankia.
        Lainan korko on älytön 20 %, korot on ollut hoitamatta jo kuusi vuotta ja itse lainan pääoman maksamiseen ei liiketoiminnan tulot riitä koskaan tiiviisti kilpailulla alalla.
        Tilanne on muiden osakkaiden kannalta toivoton ja edelleen tosiasia on , että bulvaaniyritys oprn A Herra Ruuska on ainoa tällä hetkellä , joka hyötyy jatkuvasti taloudellisesti ylläpitäessään vedätystä.
        Ilmeisesti perustaja ruuska A osakkaana Täällä kehuu ,että nyt liiketoiminta kannattaa.
        Mutta sehän kannattaa hänelle, kun saa nukkeyrityksensä käyttömenot ja palkkiot. Aherra pitää tietysti omasta edustaan sokeasti kiinni ja valehtelee tilanteen olevan erinomainen, hänelle se onkin , kun konkurssikypsä firma tuottaa hänelle leveät tulot.

        Tietysti kun näin hyvin menee , niin se heijastuu kaikkien osakkaiden osinkoina , kuten alanko lupaili.
        Mutta Tiedän että osinkoja ei kaikille makseta, vaan hyödyn korjaa A Herra Ruuska ja Svea Bank.
        Onhan mahdollista että poliisi selvitys voi tuoda aikaisemminkin ratkaisun.

        Paljonko hävisit?

        Katkeruus paistaa pääsi läpi, etkä ymmärrä asian realiteetteja juridisessa mielessä edelleenkään. Kannattavaa toimintaa ei tietenkään ajeta alas, sillä yhtiöllä on velvoitteita velkakirjan haltijoita ja lainanantajia kohtaan.

        Siinä olet oikeassa, että tämän hetken toiminnasta hyötyy vain kolme tahoa, eikä piensijoittajien intressejä tarvitse huomioida kun vain oisakeyhtiölaki huomioidaan. Ainoa tapa nousta tuosta "suosta" on kasvattaa toiminta niin isoksi, että hybrilainaa voi lyhentää. Toiminta tässä mittakaavassa voi jatkua tällaisenaan 10 - 20 vuotta ilman mitään muutoksia.

        Laki ei ole moraalin asia vaan käytännön ehdotonta juridiikkaa , jota on käytettävä hyväkseen , kun sen lain tuottaman hyödyn ymmärtää ja osaa ajankohtaistaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laki ei ole moraalin asia vaan käytännön ehdotonta juridiikkaa , jota on käytettävä hyväkseen , kun sen lain tuottaman hyödyn ymmärtää ja osaa ajankohtaistaa.

        Aha, en tiennyt tuota asiaa. Nyt tiedän että lakia eli ehdotonta juridiikkaa pitää hyödyntää ja ajankohtaistaa. Otan asian heti käyttöön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aha, en tiennyt tuota asiaa. Nyt tiedän että lakia eli ehdotonta juridiikkaa pitää hyödyntää ja ajankohtaistaa. Otan asian heti käyttöön.

        Opr Yhtiöllä pyyhkii NYT hyvin , mikäs mukavampaa
        Pääomia ja osinkotuottoa jo luvassa noin 30 vuoden kuluttua pienosakkaille .mahdollisesti.
        Jotenkin jäi huijattu olo , kun edes sitä konkurssia ei tullut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aha, en tiennyt tuota asiaa. Nyt tiedän että lakia eli ehdotonta juridiikkaa pitää hyödyntää ja ajankohtaistaa. Otan asian heti käyttöön.

        Mieti vielä ajankohtaa , hätäily ei kannata , iske vasta sitten kun tiedät lain ehdottomuuden olevan takanasi 100 %.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieti vielä ajankohtaa , hätäily ei kannata , iske vasta sitten kun tiedät lain ehdottomuuden olevan takanasi 100 %.

        laillistettua huijausta oprllä kannattaa seurata , siitä saa mahtavat naurut ja vähintään henkiset orgasmit , kun A osakas ruuska kouluttaa raskaalla kädellä tyhmiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        laillistettua huijausta oprllä kannattaa seurata , siitä saa mahtavat naurut ja vähintään henkiset orgasmit , kun A osakas ruuska kouluttaa raskaalla kädellä tyhmiä!

        Eikö sinua koskaan kyllästytä nuo omat tökeröt tekstisi, jotka ovat täynnä kirjoitusvirheitä? Sinä et voi asialle mitään, yhtään mitään, vaikka vuodesta toiseen kirjoitat "A osakas" "Aruuska". Ei kannata seurata.

        Paljonko sinä hävisit tässä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sinua koskaan kyllästytä nuo omat tökeröt tekstisi, jotka ovat täynnä kirjoitusvirheitä? Sinä et voi asialle mitään, yhtään mitään, vaikka vuodesta toiseen kirjoitat "A osakas" "Aruuska". Ei kannata seurata.

        Paljonko sinä hävisit tässä?

        Jaksat vuodesta toiseen seurata kirjoitusvirheitä.
        Kyllä siitä hyvä tulee, kun paneudut mahdolliseen sisältöönkin.
        Oletko muuten Aruuska?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaksat vuodesta toiseen seurata kirjoitusvirheitä.
        Kyllä siitä hyvä tulee, kun paneudut mahdolliseen sisältöönkin.
        Oletko muuten Aruuska?

        Osakeyhtiölaki pitää oytä vaikka väkisin "kannattavana" .
        Mainio esimerkki on opr finance , joka 40 miljoonan svea lainallaan säätelee tulonsa sellaisiksi , ettei voittovaroja ole jaettavaksi kuin opr financen toimitusjohtajalle noin 500 000 ja hallitusjäsenille noin 250 000 e / vuosi.
        Jos tuloja näyttää kassaan tulevan "liikaa", voi lainaaja opr maksaa välillä vaatimatonta 20% vuosikorkoa.
        Koska lainalla ei ole eräpäivää , eikä muitakaan velvoitteita lainan lyhentämisen suhteen kuin päätön 20 % vuosikorko , on laina käytännössä ikuinen.
        Tästä ikuisesta lainasta hyötyy opr finance johtajisto/Aosakas ruuska ja tietysti svea bankin hybridilainan osakkaat. Oprn kitkuttelu toimintakykyisenä on älyttömän ja suhteettoman kallista kuten edeltävistä vuosiansioista voi päätellä , näin on edetty jo kolme vuotta.

        Aosakas ruuska hallitsee opr oytä yksin Aosakkuudellaan ja ottamallaan hullulla lainalla. Hän itse määrittää oprn liiketoiminnan menot ja niitä riittää näillä näkymin ikuisuuksiin.
        Holtittomalla "liiketoiminnalla" on jo pienosakkailta kerätty 37 miljoonan pääoma tuhlattu ja heidän oikeutensa minkäänlaisiin tuloihin on evätty , koska ruuska säätelee hybridilainallaan ikuiset muhkeat vuosittaiset tulot itselleen/opr johdolle.

        Näin ollen pienosakkaan hirttäminen on jo tapahtunut ja peijaiset markkinapaikalla näyttävät irvokkaasti jatkuvan.
        Osakeyhtiölaki määrittää osakeyhtiön olevan ikuinen, kunhan oy jostain jonkinlaisen lainan käyttöönsä löytää. Oy opr finance löysi!

        Kannattaa edelleen seurata opr financen käänteitä osakeyhtiölain tulkinnoissa ja verrata sitä omaan oikeustajuntaansa osakkaiden tasavertaisessa kohtelussa. Tässä tapauksessa se konkussi jo aikanaan olisi ollut sitä , mutta toiveikkaasti sitä odotellen.

        Vihdoinkin ymmärsit sen, mitä sinulle asiallisesti kerrottiin!

        Hyvä että et horise enää konkurssista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihdoinkin ymmärsit sen, mitä sinulle asiallisesti kerrottiin!

        Hyvä että et horise enää konkurssista.

        Opr finance ajoi pienosakkaansa konkurssiin , mutta ei itse moiseen konkurssiin langennut , vaan kerää muhkeat tuotot A omistajalleen ja hänen hyvälle ystävälleen svea bankille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opr finance ajoi pienosakkaansa konkurssiin , mutta ei itse moiseen konkurssiin langennut , vaan kerää muhkeat tuotot A omistajalleen ja hänen hyvälle ystävälleen svea bankille.

        > Hyvä että et horise enää konkurssista.

        Nyt horiset kuitenkin yksityishenkilön konkurssista eli ilmeisesti tykkäät vain tuosta sanasta, vaikka et ymmärrä sanan sisältöä.

        Yhtiön toimitusjohtajan tulot olivat viime vuonna yli 500 000€. Raha on vain vaihtanut omistajaa, rikosta ei ole missään. Fiksummat ovat vedättäneet laillisesti tyhmempiään, ihan osakeyhtiölain siunauksella.

        Ilmeisesti olet tehnyt tämän avauksen itse, koska säännöllisin väliajoin käyt sanomassa kirjaimen "A" + osakas. Palaat kuin koira jätökselleen eli olet erittäin katkera.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        > Hyvä että et horise enää konkurssista.

        Nyt horiset kuitenkin yksityishenkilön konkurssista eli ilmeisesti tykkäät vain tuosta sanasta, vaikka et ymmärrä sanan sisältöä.

        Yhtiön toimitusjohtajan tulot olivat viime vuonna yli 500 000€. Raha on vain vaihtanut omistajaa, rikosta ei ole missään. Fiksummat ovat vedättäneet laillisesti tyhmempiään, ihan osakeyhtiölain siunauksella.

        Ilmeisesti olet tehnyt tämän avauksen itse, koska säännöllisin väliajoin käyt sanomassa kirjaimen "A" osakas. Palaat kuin koira jätökselleen eli olet erittäin katkera.

        Opr finance on röyhkeillä toimillaan vedättänyt oyn osakkaat konkurssimaiseen tilanteeseen , pääomia ei palauteta eikä osinkoa ole jaettu kolmeen vuoteen.

        Aosakas otti hullunlainan 40 miljoonaa svea bankilta joka velkamäärä on tällä hetkellä noussut yli 80 miljoonaan . Aosakas ruuska/opr hallitus ja svea bank säätelevät mahdollisia tulovirtoja siinä määrin , ettei opr joudu ikinä edes osinkotuloa osakkaille maksamaan.
        Tässä tietysti myös auttaa Aruuskan ja hallituksen itselleen maksamat mielettömät palkkiot.

        Aosakkaan ja muiden osakkaiden tasavertainen kohtelu oprssä on vain huono vitsi.
        Joku kirjoitti poliisitutkinnasta oprssä , joka valmistuisi ehkä syksyllä -24, mukana lienee Ruuskan pikavippi 2,5 miljoonaa, jota ei ole lyhennetty.

        Toivottavasti Suomen kielen maisteri , penaalin terävimpänä kynänä , muistaa tulevaisuudessakin valvoa palstan kieliasua ja sisältöä.

    • Anonyymi

      > osakkaat konkurssimaiseen tilanteeseen

      Ja taas sieltä tuli se lempisana, joka alkaa k-kirjaimella.

      Olet edelleen hukassa tuon sanan osalta - olen selittänyt sinulle tuon kaiken, mitä edellä kirjoitat, sen olet jo onneksi suostunut ymmärtämään. Yhtiö on kuitenkin kaukana konkurssista, koska yritys ja sen toiminta on kannattavaa. Kaikki rahat pumpataan ulos kultamunia munivasta hanhesta vaikka maailman tappiin eli kaikki tuotto jaetaan kolmelle osapuolelle (pääosakas, TJ sekä vaihtovelkakirjan haltijat). Pääosakas ja TJ saavat hekin vuodessa noin 700 000€ yhtiöltä.

      Konkurssi on kaukana kuin yö ja päivä ovat toisistaan. Konkurssia voivat hakea vain velkojat tai yritys itse. Velkojien ja siten rahoittajien etu on jatkaa valtavan koron pumppaamista ulos yhtiöstä, sillä roskalainoista on hankkiuduttu eroon pienosakkaiden varoilla. Yli 30M€ pienosakkaiden varoja on haaskattu vakuudettomiin ja huonoihin roskalainoihin ja yhtiön huonoon hallintaan, ja tästä kaikesta hyötyy varsinkin nykyisen vaihtovelkakirjan haltijat (Svea, Nordea ja Aktia, muiden muassa).

      Jos ihmettelet, missä juuri sinun sijoittamasi rahat ovat, niin ne on jaettu vakuudettomina lainoina lainanhakijoille, joilla ei ollut aikomustakaan maksaa lainojaan takaisin. Sitä tarkoittaa vakuudeton laina eli sinä olet antanut rahasi lahjaksi joko köyhille tai epärehellisille lainanhakijoille tai sekä että. Koska taustoja ei tarkastettu, vaan lainaa sai kuka tahansa, nämä köyhien ja epärehellisten roskalainat on jo kirjattu ulos taseesta ja myyty kolmannelle! 20 % korkomarginaali piti päällään roskalainat, koska joku rehellinen kuitenkin halusi lyhentää lainaansa, mutta valtion uusi korkokatto 10 % teki toiminnasta mahdotonta.

      Pienosakkaiden varoilla toiminta on saatu tervehdytettyä. Katkeruutesi ilmeisesti estää sinua oppimasta uutta.

      > Toivottavasti Suomen kielen maisteri

      Virheitä tekstisi on täynnä, mutta puutun vain tähän: Suomen kieli kirjoitetaan pienellä kirjaimelle eli suomen kieli.

      Ole hyvä, tämä opetus on sinulle täysin ilmaista. Kaikki on tapahtunut Suomen lain ja Finanssivalvonnan siunauksella.

      • Anonyymi

        Opr financen osakkaista vain yhdelle tulee äärimmäiset kovat vuosiansiot yhtiöstä.

        Onko kyseessä osakkaiden tasapuolinen kohtelu.

        Ei minunkaan mielestä.

        Tasapuolista olisi tietysti osakeyhtiössä konkurssi tällaisessa tilanteessa.

        Et ole ihan terävä päästäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole ihan terävä päästäsi.

        Yhtiöjärjestyksessä ei oprn kohdalla mainita konkurssista mitään ,sen sijaan osakkeen lunastamisesta ja osinkotuloista on tarkat säännöt.

        Näitä sääntöjä ei oy opr finance ole noudattanut kolmeen vuoteen ja pienosakkaat ovat menettäneet pääomansa. Onko nyt niin , että jo perustettaessa yhtiötä oli päätetty , ettei yhtiö VOI mennä konkurssiin.
        Yhtiösäännöissä pitää olla säännöt konkurssin varalta, että pienosakkaat tietävät milloin saavat edes osan pääomastaan takaisin muiden pääomatulojen verotuksen kautta.
        Sopiva aika konkurssille on silloin kuin osakeyhtiö ei pysty maksamaan edes osinkoja.
        Näin on ollut jo kolme vuotta.
        Aosakas ruuska on hyötynyt tämän ajan muitten osakkaiden kustannuksella pyörittäessään yhtiötä röyhkeillä palkkioilla ja mielettömän lainan maksimikoroilla. Lainan summa on kaksinkertaistunut alkuperäisestä , eikä lainalla ole edes eräpäivää.
        Ruuska keinottelee tulevaisuudessakin yrityksensä hallitukselle ja itselleen taivaalliset palkkiot , kuin piensijoittajia ei olisikaan.
        Jokainen ymmärtää että liiketoiminta on osakeyhtiölain vastaista, vain yhden Aosakkaan vedättessä itselleen röyhkeän ylisuuret palkkiot konkurssikypsästä osakeyhtiöstä.

        Toivottavasti ensi syksyn rikostutkinnassa löytyy näytöt yrityksen johtamisen holtittomuudesta. Se jo aikaistaisi tulevaa konkurssia.

        Yksinkertainen anonyymi kirjoittaa: "Sopiva aika konkurssille on silloin kuin osakeyhtiö ei pysty maksamaan edes osinkoja."

        Jos yritettäisiin kuitenkin mennä ihan lain mukaan, vaikka oletkin menetyksistäsi todella katkera.

        Kertoisitko ihan omin sanoin, mikä on määritelmällisesti konkurssi. Me muut voimme sitten korjata virheesi.

        "Sopiva aika konkurssille on silloin kuin osakeyhtiö ei pysty maksamaan edes osinkoja" ja oy jatkaa toimintaansa niin , että vain pääosakas hyötyy katastrofaalisin ehdoin otetusta lainasta.
        "Laina", jolla ei ole edes eräpäivää, on pääomistajan käytettävissä ikuisuuteen ja niin kauan kuin näin on, ei muut osakkaat hyödy lainasta lainkaan vaan päinvastoin kärsivät.
        Aosakas ruuska kerää käyttömenoilla yhtiönsä hallitukselle härskit palkkiot ja loput mahdolliset tuotot menevät härskillä korolla lainanantajalle. Valitettavasti tämä liiketoiminta ei huomioi pienosakkaita mitenkään vaan heille tarjotaan pelkkää tyhjää nyt ja pelkkää tyhjää tulevaisuudessa.
        Osakkaita ei kohdella oprssä tasapuolisesti. Aosakas ruuska vedättää valtavilla palkkioilla itselleen ja hallitukselleen mahtavat vuosiansiot ja lainaehtojen puitteissa lainanantaja huolehtii lopuista mahdollisista tuloista.
        Ensimmäisellä rivillä on kirjoitettu se määre, jolloin opr finance on ohittanut yhtiöjärjestyksessään takaamansa toimintatavan. Opr ohitti jo kolme vuotta sitten tämän säännön. Eli yhtiö olisi jo kolme vuotta sitten pitänyt purkaa , koska ei pystynyt noudattamaan omaa yhtiöjärjestystään ja tästä hetkestä pääsi Aosakas sooloileen vain itsensä eduksi.
        Yhtiölakia ja osakeyhtiölakia rikotaan opr financessa räikeästi koko ajan. Osakkaiden tasapuolinen kohtelu tässä tilanteessa tarkoittaa konkurssia. Omille jaloilleen ei tämä huonomaineinen yritys ikinä pääse , tuskin on haluaakaan.
        Ei kukaan uusi sijoittaja ainakaan noteeraa firmaa mitenkään.

        Tulevan konkurssin myötä muutkin osakkaat saavat balsamia haavoilleen, aikaa se vie , kun ruuska ja lainanantaja hääräilevät vielä kassalla.

        Suomen kielen Maisterikin tietysti tarkkailee edelleen kieliasua ja antaa korkean arvosanan menossaolevalle vedätykselle.

        Kirjoitat kaikin puolin huonosti.

        Hepulta taas todella lapsellinen kirjoitus, josta elämän realiteetteja, maailmaa, lakia ja taloutta tuntematon asenne sekä katkeruus paistaa läpi.

        Heppu on halunnut konkurssi-sanan jokaiseen tekstiinsä viimeisen vajaa kolmen vuoden aikana. Heppu puolustaa avaustaan kuin vesikauhuinen koira.

        Suomen kielen Maisteri toistaa sitkeästi konkurssi sanaa.

        Ole huoleti, kyllä se opr financeen osuu myös , kuten moneen muuhunkin pikavippifirmaan. Saat omiasi hieman takaisin, jos olet erehtynyt ko. Lafkaan.

        Olet hidas oppimaan.

        Paljonko hävisit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet hidas oppimaan.

        Paljonko hävisit?

        Oppiminen on elinikäistä.

        Paljonko voitat?

    • Anonyymi

      Mikään kiinnosta , ketään.

      Mukavampi lukea juoruja vaan.

    • Anonyymi

      Ootteko kuulleet Esa Alangosta mitään tai Richard Roseniuksesta? Onko tosiaan niin ettei omaa pääomaa enää juurikaan ole?

      • Anonyymi

        Omaa pääomaa on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omaa pääomaa on.

        Omaa pääomaa 2 milj ja velkaa yli 80 milj

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omaa pääomaa 2 milj ja velkaa yli 80 milj

        Eli hyvin pyörii edelleen pikkusummalla.

        Vain piensijoittajat ovat hävinneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli hyvin pyörii edelleen pikkusummalla.

        Vain piensijoittajat ovat hävinneet.

        Moraali on hävinnyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moraali on hävinnyt.

        Onko sitä itselläsi? Miten todistat sen meille muille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sitä itselläsi? Miten todistat sen meille muille?

        Opr finance osakeyhtiön suhteen moraali on 1>1152.
        Yksi taho on määräävä , osaatko Suomen kielen maisteri , nimetä hänet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opr finance osakeyhtiön suhteen moraali on 1>1152.
        Yksi taho on määräävä , osaatko Suomen kielen maisteri , nimetä hänet?

        Äläpä sotke kirjoittajia toisiinsa.

        Kerro omasta moraalistasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opr finance osakeyhtiön suhteen moraali on 1>1152.
        Yksi taho on määräävä , osaatko Suomen kielen maisteri , nimetä hänet?

        Paljonko hävisit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko hävisit?

        A osakas ruuska voittaa vuosittain vähintään 200 000 euroa , vedättäessään osakeyhtiötänsä.
        Muut osakkaat kirjaavat pääomatappioitaan tässä vaiheessa vedätystä.
        Tietysti hän voi nostaa palkkiotaan v -24 vaikka kaksinkertaiseksi, tuskin palkanalennus juolahtaa mieleen.

        Kuvaako sana katkeruus hyvin tuntemuksiasi?

        Pystytkö enää elämään muuta elämääsi, vai hallitseeko A osakas ruuska kaikkia päätöksentekojasi? Miten läheisesi suhtautuvat sinuun nykyisin?

        Päästä jo irti.

        Rikollisuus on osa arkea , kuten opr financen toiminnasta nähdään.
        Rikollisuuteen voi suhtautua monella tapaa.
        Jotkut häviävät , jotkut hyötyvät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikollisuus on osa arkea , kuten opr financen toiminnasta nähdään.
        Rikollisuuteen voi suhtautua monella tapaa.
        Jotkut häviävät , jotkut hyötyvät.

        Mikä se rikos on ollut? Sinun paha mieli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä se rikos on ollut? Sinun paha mieli?

        Joutavaa kysellä moneen kertaan että mikä rikos on tapahtunut, OPR financen ja muutamien muidenkin varjopankkien touhut ovat poliisitutkinnassa ja sitten selviää aikanaan eteneekö juttu syyteharkintaan vai ei ja jos etenee niin sitten oikeuslaitos päättää tuleeko tuomio vai ei tule. No mutta näihin varjopankkeihin sijoitetut rahat on jo kuitenkin menetetty se jo lienee kaikille selvinnyt.

        Turha sitten puhua rikoksesta, jos tuuli vain heiluttaa huuliasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha sitten puhua rikoksesta, jos tuuli vain heiluttaa huuliasi.

        Rikos ei vanhene , ennenkuin opr finance on konkurssissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikos ei vanhene , ennenkuin opr finance on konkurssissa.

        Konkurssipellen toiveajattelua.

        Ei kultamunia munivaa hanhea pidä tappaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Konkurssipellen toiveajattelua.

        Ei kultamunia munivaa hanhea pidä tappaa.

        Minä en ole konkurssipelle. Olen vain katkera, enkä ihan ymmärrä osakeyhtiölakia, puhumattakaan insolvenssioikeutta. Finanssivalvonnan osaaminen ja uskallus ei riittänyt keskeyttämään toimintaa, joten hävisin paljon rahaa. Olin ahne.

        Koska diktaattori ruuska irrottaa otteensa ylivelkaantuneesta, konkussikypsästä yrityksestään opr financesta?
        Nyt alkaa vaikuttaa siltä, ettei koskaan.
        Suomen finanssivalvonnan on puututtava ruuskan laittomuuksiin ja seurattava erittäin tarkoin oprn kirjanpitoa, sekä ns. hybridilainan toteuttamista ruuskan ja ruotsalaispankin välillä.
        Nyt muut osakkaat joutuvat vain odottamaan syksyisen rikostutkinnan tulosta ja toivomaan , että oikeus viimein voittaisi!

        Osakeyhtiössä yrittäminen on todella helppoa , kuten Aosakas ruuskakin tietää.
        Ensin hävitetään muiden osakkaiden pääomat ja sitten siirretään liiketoiminnan rahoitus vaikkapa ruotsalaiselle svea bankille.
        Näin A luokan Ruuska saa tilittää itselleen aina vaan mahtavat vuosiansiot, vain rahoittaja vaihtui matkalla.
        Muut osakkaat voivat päätellä jostain sivulauseesta, joita yhtiö pudottelee tiedoksi joka kolmas vuosi , että mahdollisesti jo 50 vuoden kuluttua osakeyhtiö jakaa taas osinkotuloa osakkailleen , mikäli mahdollista.
        Härskiä tietysti tässä yhteydessä on mainita konkurssin mahdollisuus, koska A osakas ruuskalta loppuisivat vuosiansiot.
        Mutta mainitaan kuitenkin sana , konkurssi. Se on parasta mihinkä opr finance kykenee!

        Olet kuin papukaija: toistat yhtä ja samaa asiaa kuukaudesta toiseen. Katkeruus ja ahneus on pahasta.

        #konkurssi*aosakas*1000*jasittenlisää*sitäsamaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet kuin papukaija: toistat yhtä ja samaa asiaa kuukaudesta toiseen. Katkeruus ja ahneus on pahasta.

        #konkurssi*aosakas*1000*jasittenlisää*sitäsamaa

        Kun rikos on saatu toimimaan , niin miksipä sitä sitten lopettamaan.

        Näin etenkin, kun on rikoksesta hyötyjänä , Aosakas ruuska ja sidosryhmät. Vastakkaisella käsityskannalla on n 1150 osakasta, jotka odottavat osakeyhtiöltä muutakin kuin yhden A osakkaan menestymistä.
        Osakeyhtiölaki määrää , että osakeyhtiössä on tasavertaisesti kohdeltava osakkaita. Kun laki halutaan sellaiseksi , että siihen voi tavallinen suomalainen luottaa, eikä joudu rikoksen kohteeksi, silloin on lakiin luotettava.

        Nyt ei näin tapahdu, vaan Aosakas ruuska toimii härskisti ja laittomasti osakeyhtiökumppaneitaan kohtaan opr financessa.

        Ehkäpä syksyllä 2024 rikospoliisin tutkinnat tuovat lisänäyttöä tapahtuneista rikoksista oprssä.

        Aluokan huijari ruuska ei ottanut riskejä vaan vedätti muut osakkaat puille paljaille , varmistaen hybrididiilillään, osakeyhtiö opr financen lainan kasvattamisen 40 miljoonasta 85 miljoonaan.
        Finanssivalvonnalle kelpaa mikätahansa diili, missä tilanteessa tahansa ,joten ruuska voi rauhassa rikoskumppaninsa svea bankin kanssa jatkaa vedätystä ikuisuuksiin.
        Näin voidaan seurata laillistetun rikoksen jatkumista, kun diktaattori ruuska kähmii sikamaiset vuosiansiot .
        Yksi osakas jatkaa rikostaan oprssä muitten osakkaiden kustannuksella. Velka on ikuinen, koska sillä ei ole edes eräpäivää ja vain lainan korkoja on joskus lyhennetty, itse laina on pelkästään lisääntynyt.
        Konkurssikypsä opr jatkaa sujuvasti rikostaan, ainakin toistaiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en ole konkurssipelle. Olen vain katkera, enkä ihan ymmärrä osakeyhtiölakia, puhumattakaan insolvenssioikeutta. Finanssivalvonnan osaaminen ja uskallus ei riittänyt keskeyttämään toimintaa, joten hävisin paljon rahaa. Olin ahne.

        Ei rikosta pidä hyväksyä , etenkin kun on uhri. Rikoksen tekijä on onnellinen, kun on onnistunut rikoksessaan. Toisaalta ruuskalta/opr o. 2,5 m kavallus ym. ym. useita näyttöjä rikoksista, joten asia on täysin auki vielä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Konkurssipellen toiveajattelua.

        Ei kultamunia munivaa hanhea pidä tappaa.

        Kultamunat tippuvat rikollisen kassaholviin. Rikos on ymmärrettävästi hyvinkin kannatettavaa!

    • Anonyymi

      Katkera rahansa hävinnyt:"Konkurssikypsä opr jatkaa sujuvasti rikostaan, ainakin toistaiseksi."

      Yhtiö on erittäin kannattava lähipiirilleen. Konkurssi on kaukana kuin yö on päivästä, koska pienosakkaiden varoilla on maksettu kaikki töppäilyt ja oppirahat. Katkeran on vaikea sisäistää tuota asiaa.

      • Anonyymi

        Kirjoittiko joku "lähipiirilleen" ? osakeyhtiö ei ole lähipiirilleen, vaan lain perusteella kaikille osakkaille tarkoitettu yritys , eikä vain yhdelle ruuskalle tarkoitettu , rikospohjaiseksi viritelty loukku.
        Ehkäpä jonain päivänä lain pitkä koura, tavoittaa myös tämän rikollisen yrityksen .

        Sitä edellyttävät kaikki muut osakkaat , kuin A ruuska , joka opr financea oy:tä vielä tässä vaiheessa menestyksekkään rikollisesti , edelleen vedättää.
        Mikähän on syynä , että opr finance osakeyhtiössä vain yksi osakas tekee jatkuvasti voittoa , muut osakkaat tekevät jatkuvasti tappiota? Siis tällaisen diilin ruuska on sopinut ruotsalaispankk Svean kanssa.

        Lähipiirilleen kannattava. Muille piireille ainoastaan kannattamaton.

        Epäsuhtaako 1 >1150?

        No eipä paljoakaan, koska 1 ruuska on tietysti hieman parempi osakas kuin muut. ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähipiirilleen kannattava. Muille piireille ainoastaan kannattamaton.

        Epäsuhtaako 1 >1150?

        No eipä paljoakaan, koska 1 ruuska on tietysti hieman parempi osakas kuin muut. ?

        Näin A luokan bisnesidea toimii. Ensin kuivatat muut osakkaat pyramidihuijauksella.
        Toiseksi teet hybrididiilin esim svea bankin kanssa.
        Diili ohjaa kaikki tulot itsellesi ja svea bankille määräämättömäksi ajaksi.
        Näin yksinkertaista on tehdä laillistettu rikos, kuten A osakas ruuska on näyttänyt opr finance oy yrityksessään!

        Mitä Finanssivalvonta sanoi sinulle kun kysyit asiasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä Finanssivalvonta sanoi sinulle kun kysyit asiasta?

        Tässä rikoksessa vedätys jatkuu , kunnes joku nostaa rikossyytteen tai muut osakkaat tekee ryhmäkanteen.
        Joku kirjoitti rikospoliisin tekemästä esiselvityksestä opr toimista. En tiedä mikä taho on selvityksen takana, onko asiaajotoimisto Heikkilä vai joku muu.
        Muutoin finanssivalvonnan edustaja tuntui itsekin ihmettelevän nykytilannetta, mutta pesi kuitenkin fivan kädet ja puhui oikeuskäsittelystä tai ryhmäkanteesta.

    • Anonyymi

      Esa Alanko on tj ja vastaa toiminnasta. Hän kyllä juristina tuntee hommat… Richard Rosenius auttaa sivusta ja sai kovat palkkiot hallitushommistaan.

    • Anonyymi

      Olen myös menettänyt pääomani opr financeen. En ole saanut yli kolmeen vuoteen edes osinkoja.
      Koska niitä taas maksetaan? Alan oleen jo tosi huolissani tässä tilanteessani!

      • Anonyymi

        Piikki on auki svea pankkiin, kunhan ruuska muistaa maksaa koronkorot sillointällöin.

    • Anonyymi

      Hupsista… Onko Heikkilä luopunut vai joutunut luopumaan Asianajotoimisto -statuksestaan? Uusilla sivuillaan on vain Lakiasiaintoimisto -status. Mistä tämä johtuu? Ovatko töppäilleet paljon?

      https://www.heikkilaco.fi/

      • Anonyymi

        Suomen laki on toimimaton , helppo täällä on "töppöillä". Aseet vapaaseen myyntiin, kuten USAssa , alkaa laki toimiin.

    • Anonyymi

      Sijoittaja epäili varjopankki OPR-Financen erehdyttäneen häntä, rahat jäivät jumiin. OPR:ään on sijoitettu omaa pääomaa 37,2 miljoonaa euroa. Rahoista on jäljellä vain murusia.

      Poliisi: Ei rikosta.

      E-sarjan osakkeita hankkinut sijoittaja epäili, että häntä on erehdytetty. Helsingin poliisi on tehnyt päätöksen asiassa elokuun alussa. Asiassa ei ole syytä epäillä rikosta, selviää poliisin päätöksestä. Tutkintapyynnön tehnyt sijoittaja oli hankkinut OPR:n osakkeita helmikuussa 2020.

      https://www.kauppalehti.fi/uutiset/sijoittaja-epaili-varjopankki-opr-financen-erehdyttaneen-hanta-rahat-jaivat-jumiin-poliisi-ei-rikosta/1f59d865-9d2d-46d7-9ec3-5b0ae54fb283

      • Anonyymi

        Onnistunut rikos taklaa lait tai luovii niiden ohi.

        1150 vihamiestä ruuska järjesti itselleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnistunut rikos taklaa lait tai luovii niiden ohi.

        1150 vihamiestä ruuska järjesti itselleen.

        Syytätkö siis poliisia kun rikosta ei löydy?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnistunut rikos taklaa lait tai luovii niiden ohi.

        1150 vihamiestä ruuska järjesti itselleen.

        Mitä poliisi ja Finanssivalvonta sanoivat, kun vaadit asiassa rangaistusta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syytätkö siis poliisia kun rikosta ei löydy?

        Eihän laillista rikosta ole olemassa , ainoastaan laillistettu rikos on , kuten ruuskan putiikissa nyt on käynnissä. Kohteena muut osakkaat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä poliisi ja Finanssivalvonta sanoivat, kun vaadit asiassa rangaistusta?

        Katkeruuteni vain nauratti poliisia.

        Menetin pääoman. koska olin ahne. Luulin tarjouksen olevan hyvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katkeruuteni vain nauratti poliisia.

        Menetin pääoman. koska olin ahne. Luulin tarjouksen olevan hyvä.

        Etkö menettänyt osinkotulojasi?

    • Anonyymi

      Höpöhöpö Heikkinen ei ole enää asianajaja.

      • Anonyymi

        Mitä poliisi ja Finanssivalvonta sanoivat sinulle, kun aktiivisesti yritit rikosta itse selvittää?

        Mitä Heikkinen sanoi sinulle, kun yritit saada ahneuttasi rahoja pois? Kuinka pitkään konkurssi saa Heikkisen perusteella jatkua? Miten vakavasta konkurssista on poliisin ja Finanssivalvonnan mukaan kysymys? Johtaako Heikkinen koko touhua?

        Ruuska johtaa koko rikossarjaa. Fiva on antanut ruuskalle vapaat kädet toimia roskapankkinsa opr finance oyn eduksi.
        Asiahan on täysin selkeä, älä kysele tyhmiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruuska johtaa koko rikossarjaa. Fiva on antanut ruuskalle vapaat kädet toimia roskapankkinsa opr finance oyn eduksi.
        Asiahan on täysin selkeä, älä kysele tyhmiä!

        Onkohan konkurssiaalto osunut jo tähän opr finance osakeyhtiöön.

        Kovasti on konkursseja liikkeellä. Saattaa tiemmä osua ruuskankin puotiin, kun sillä on vain velkaa ja petettyjä osakaskumppaneita.

        Mutta Heikkinen ei ole etes asian ajaja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan konkurssiaalto osunut jo tähän opr finance osakeyhtiöön.

        Kovasti on konkursseja liikkeellä. Saattaa tiemmä osua ruuskankin puotiin, kun sillä on vain velkaa ja petettyjä osakaskumppaneita.

        Kyllä Heikkinen hakee konkurssi aallot kun ei ole asian ajaja. Konkurssi aalloissa pitää olla toimitukseltaan asian ajaja eikä ihan niin vanha tai nuori. Isoimmissa aalloissa voipi surhvata jos ossaa uija vejesä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruuska johtaa koko rikossarjaa. Fiva on antanut ruuskalle vapaat kädet toimia roskapankkinsa opr finance oyn eduksi.
        Asiahan on täysin selkeä, älä kysele tyhmiä!

        Onko Heikkonen ja Ruuska sama ihminen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Heikkonen ja Ruuska sama ihminen?

        Ruuska haluaa sitä konkurssia ihan ite.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruuska haluaa sitä konkurssia ihan ite.

        Koska ei saa tarpeeksi rahoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska ei saa tarpeeksi rahoja.

        Kyllä saa ihan paljon ja laillisesti. Poliisi tutki ja Fiva mokasi. Fivalla ei ollut taitoja kun oli sopivat tietäjät vastassa. Nordea itse laati velkakirjat Fivan ohjeiden mukaan. Ihaltavaa toimintaa jossa ei Heikkosia tarvita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska ei saa tarpeeksi rahoja.

        Kyseessä on aalto, konkurssi aalto. Sen takia tarvitaan asian ajajia. K aalto alkaa heti yhtiössä kun ei ole asiakkaita vuonna 2044. Enää 20 vuotta ja tilanne voi muuttua K Aaltojen suhteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Heikkonen ja Ruuska sama ihminen?

        Luultavasti on sama opr.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luultavasti on sama opr.

        Varmaan Heikkonen ja Ruuhka ovat vaihtaneet nimeä tai muuttaneet ulko maille.

        Ulko mailla ei tarvitse korko kuluja yhtiölle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan Heikkonen ja Ruuhka ovat vaihtaneet nimeä tai muuttaneet ulko maille.

        Ulko mailla ei tarvitse korko kuluja yhtiölle.

        Kunpi kaan ei ole asian ajaja eli homma saapi jatkua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunpi kaan ei ole asian ajaja eli homma saapi jatkua.

        Roskapankki opr finance oy jatkaa onnistuneesti ryöstöään. Aosakas ruuska /opr ja svea bank ryöstävät kovat tulot vuosittain. Eipä tässä mitään uutta , näillä nyt mennään neljättä vuotta.
        Aika hyvin osakeyhtiöltä, jolla ei ole fivan luotonantolupaa. Ei noudata osakeyhtiölakia, eikä toteuta omaa yhtiöjärjestystään. Tietysti Aosakas ruuskan kavallus, pyramidihuijaus ja "kertaluonteisen" velan vedätys yli kaksinkertaiseksi sopivat tämän roskapankin toimintatapaan.

        Suomen lait ei tätä roskapankkia näytä koskevan , joten ryöstöhän jatkuu. Ruuska on siirtänyt osakaskumppaninsa sivuun niin oikeudellisesti kuin taloudellisestikin!

        Mistä johtuu, että Suomen ja Ruotsin roskapankit tekevät yhteistyötä tässä opr finance casessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä johtuu, että Suomen ja Ruotsin roskapankit tekevät yhteistyötä tässä opr finance casessa?

        Siitä että Heikkonen on nykyisin Ruuhka.

        Ei ole asian ajaja joten ei vastaa asiasta.

        Asiasta vastaa Fivan konkurssi osasto.

        Osastolle on ilmoitettu että konkurssia on pakko vaatia koska asiakkaita on niin paljon.

        Vara tuomari saa 600 000 euroa vuodessa palkkaa.

        Sen takia pankissa on roskia.

        Opr finance oy roskapankkina kaipaa siis pikaista siivousta.

        Vaikkapa konkurssista alkaen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opr finance oy roskapankkina kaipaa siis pikaista siivousta.

        Vaikkapa konkurssista alkaen?

        Heikkonen ei ole AA vaan Ruuhka on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heikkonen ei ole AA vaan Ruuhka on.

        Onko ruuska liittynyt AAhan. Sehän tietää hyvää opr oyn kehityksen kannalta.

        Loikkaa diktatuurista kohti demokraattista kon .. kohti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko ruuska liittynyt AAhan. Sehän tietää hyvää opr oyn kehityksen kannalta.

        Loikkaa diktatuurista kohti demokraattista kon .. kohti.

        Kun muut osakkaat oli röyhkeästi juonittu ulos oprstä, alkoi opr oikeasti yrittämään niin , että rikoksesta saatavat tulot menevät ruuskalle ja sen uudelle yhtiökumppani svealle.

        Röyhkeä rikos näyttää toimivan täydellisesti. Toimivaa taloudellista lainsäädäntöä suomessa ei ole. Kansalaisilla ei ole oikeusturvaa , kuten tapaus opr finance oy osoittaa.

        Huom. Tämä rikos on suunniteltu ikuiseksi.

        Kyllä, kyseessä on rikos jota ei ole laissa vielä edes määritelty.

        Vain konkurssirikos voi estää rikoksen jatkumisen.

        Vain konkursissa rahat voivat kadota. Sen takia konkurssin määritelmää pitää muuttaa laissa heti.

        Poikkeustilanne jatkuu finanssioakeyhtö oprssä.
        Tulovirrat ohjautuvat tutusti A osakas ruuskalle ja hänen rikoskumppanilleen svea bankille.

        Tähän "poikkeustilanteeseen" ei ole muutosta näkyvissä. Mukavaahan on , että yrityksellä menee näinkin hyvin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, kyseessä on rikos jota ei ole laissa vielä edes määritelty.

        Vain konkurssirikos voi estää rikoksen jatkumisen.

        Vain konkursissa rahat voivat kadota. Sen takia konkurssin määritelmää pitää muuttaa laissa heti.

        Onko kukaan tullut ajatelleeksi, kuka tässä opr rikoksessa voittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kukaan tullut ajatelleeksi, kuka tässä opr rikoksessa voittaa.

        No tietenkin konkurssi voittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tietenkin konkurssi voittaa.

        Velat ovat siis käyneet ylivoimaiseksi opr financessa.

        Olihan se pitkän aikaa nähtävissä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Velat ovat siis käyneet ylivoimaiseksi opr financessa.

        Olihan se pitkän aikaa nähtävissä!

        Tietenkin koska kyseessä on rikos niin se hoidetaan konkurssilla.

        Vielä vaan pitää odottaa todellista faktaa asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin koska kyseessä on rikos niin se hoidetaan konkurssilla.

        Vielä vaan pitää odottaa todellista faktaa asiassa.

        Osakkaat voittavat konkurssissa.

        Nyt jatkuvassa rikollisessa vedätyksessä voittavat ruuskalaiset.

        Toivottavasti opr finance oyn mahdolliset asiakkaatkin huomioivat ko. pikavippilainaamon kaikinpuolin epävakaan tilan.

        Yhtiö on konkurssissa, näin sanotaan jossakin muualla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osakkaat voittavat konkurssissa.

        Nyt jatkuvassa rikollisessa vedätyksessä voittavat ruuskalaiset.

        Toivottavasti opr finance oyn mahdolliset asiakkaatkin huomioivat ko. pikavippilainaamon kaikinpuolin epävakaan tilan.

        Epävakaan tilan, minkä epävakaan tilan?

        Yhtiö takoo vieraalla pääomalla kovaa tulosta.

        Valtio pakotti käyttämään lakimuutoksellaan pienosakkaiden sijoitusvarat vakuudettomien roskalainojen alaskirjaukseen. Roskalainat olivat persaukisten ja rikollisten ottamia lainoja, joita ottajillaan ei ollut mitään tarkoitusta maksaa takaisin.

        Valtion korkokatto oli se asia, joka tuhosi osakkaiden sijoitukset.

        Kiitos valtio kun suojasit vähäosaisia ja rikollisia lainannottajia. Pienosakkaat kiittävät.

        Opr /ruuska oli viimeistelemässä muitten osakkaitten alasajoa, olihan eduskunta yksipuolisella korkokatollaan vaikuttamassa tähän nykyiseen tilanteeseen.
        Ruuskan yhtiöpainotteinen hallinnointi edesauttaa vain häntä ja muita ruuskalaisia. Ei markkinatalouteen kuulu , että osakeyhtiössä muitten osakkaiden oikeudet yritetään haudata ikuisesti.

        Kiitä valtiota asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitä valtiota asiassa.

        Ja lämpimin kiitos mainiosta opr finance oyn hallinnosta.

        Hybrididiili viimeistään pakotti toivomaan ko roskapankin nurinmenoa.

        Järjettömät lainaehdot , viekää eteenpäin tämän roskapankin kaikinpuolista surkeutta.

        Olet kuin rikkinäinen levy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet kuin rikkinäinen levy.

        Opr finance oy on rikki sisäisesti ( oy ) , miksi ei myös ulkoisesti ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opr finance oy on rikki sisäisesti ( oy ) , miksi ei myös ulkoisesti ?

        Joko järjestit sen konkurssin, jonka lupasit?

        Mitä Nordea ja Aktia sanoivat asiassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko järjestit sen konkurssin, jonka lupasit?

        Mitä Nordea ja Aktia sanoivat asiassa?

        Laillistettu rikos jatkuu opr financessa oyssä.

        Roskapankki opr ei vastaa sitomuksistaan , vaan jatkaa rikosta uuden rahoittajansa ruotsalaispankki svea bankin kanssa. Rikos on jatkunut vuosia ja jatkunee vuosikymmeniä.

        Rikollinen toiminta kannattaa, kun lainvalvontaa ei tapahdu. Mikään taho ei puutu tähän rikokseen, mitä roskapankki opr financen toimari Alanko ja A osakas ruuska miljoonatuloineen johtavat.

        Kehenkä tuo rikos kohdistuu?

        Olisiko niin , että roskapankin omistaja ruuska ,ei lainkaan huomioi muita osakkaita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kehenkä tuo rikos kohdistuu?

        Olisiko niin , että roskapankin omistaja ruuska ,ei lainkaan huomioi muita osakkaita?

        Täytyisikö sitten , tällainen yritys joka ei halua tai kykene huolehtimaan velvoitteistaan, ajaa selvitystilaan ja jopa konkurssiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyisikö sitten , tällainen yritys joka ei halua tai kykene huolehtimaan velvoitteistaan, ajaa selvitystilaan ja jopa konkurssiin.

        Milloin sinä itse järjestät sen paljon puhumasi konkurssin?

        MILLOIN JA MITEN SEN TEET?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin sinä itse järjestät sen paljon puhumasi konkurssin?

        MILLOIN JA MITEN SEN TEET?

        Finanssivalvonta on ehkä myöntänyt opr finance oylle erityisvapauden konkurssista, mutta vain toistaiseksi.
        Ehkä jo 500 miljoonan velkasuhteen jälkeen eduskunnan oikeusasiamies huomaa, että oprssä on muitakin osakkaita kuin meneillään olevan rikoksen ainoa hyötyjä A osakas ruuska.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, kyseessä on rikos jota ei ole laissa vielä edes määritelty.

        Vain konkurssirikos voi estää rikoksen jatkumisen.

        Vain konkursissa rahat voivat kadota. Sen takia konkurssin määritelmää pitää muuttaa laissa heti.

        Ei toimimattomaan lakiin kannata tehdä muutoksia , antaa lain toimia edelleen.

        Kyllä osakeyhtiössä on selkeästi toimivampaa , kun yksi johtaa ja 1150 toteaa, kuinka johdonmukaisesti heitä johdetaan yhteisölliseen loistavaan tulokseen tai totaaliiseen yhden ruuskan voittoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin koska kyseessä on rikos niin se hoidetaan konkurssilla.

        Vielä vaan pitää odottaa todellista faktaa asiassa.

        Korjataan sen verran, ettei konkurssi ole rikos .

        Sen sijaan , konkurssiin hakeutumatta jättäminen on rikos , kuten opr finance tapauksessa on vuosien pitkitettynä ja konkurssin välttelynä toimiminen, on rikos!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epävakaan tilan, minkä epävakaan tilan?

        Yhtiö takoo vieraalla pääomalla kovaa tulosta.

        Valtio pakotti käyttämään lakimuutoksellaan pienosakkaiden sijoitusvarat vakuudettomien roskalainojen alaskirjaukseen. Roskalainat olivat persaukisten ja rikollisten ottamia lainoja, joita ottajillaan ei ollut mitään tarkoitusta maksaa takaisin.

        Valtion korkokatto oli se asia, joka tuhosi osakkaiden sijoitukset.

        Kiitos valtio kun suojasit vähäosaisia ja rikollisia lainannottajia. Pienosakkaat kiittävät.

        Yhtiö takoo vieraalla pääomalla loistavaa tulosta . Mutta kenelle? Mahdollisesti ruuskalle ja svea bankille?
        Entä yhtiön osakkaat (omistajat) , onko A osakas diktaattorimaiseen tapaan , ohittanut tyystin heidät. Vaikuttaa hyvinkin todennäköiseltä.
        Tosin oy-leiman ja toimintaluvan myöntäneen et- suomen aviautomaatin seurauksena on ehkäpä pahempiakin rikoksia syntynyt.

        Sinun lahjoittamillasi rahoilla yhtiö pyörii nykyisin kuin ruletti. Rahoillasi maksettiin roskalainatappiot jotka Suomen valtio Eduskuntineen aiheutti määräämällä korkokaton.

        Vakuudettomien lainojen ottajilla ei ollut mitään tarkoitusta maksaa lainojaan takaisin. Olet siis auttanut rahoillasi köyhiä tai rikollisen köyhiä.

        Aosakas ruuska on rikollisella roskapankillaan laajentanut köyhyyttä, pettämällä muut osakkaat roskapankillaan , jonka nimi on opr finance Oy.

        Rikoskumppanina Aosakas ruuskan kanssa toimii svea bank. Molemmat roskapankit tekevät itselleen vuosittaiset kovat tulot.

        Annoit rahasi köyhille. Pyysitkö vakuuden?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Annoit rahasi köyhille. Pyysitkö vakuuden?

        Ei ruuskaa voi sanoa köyhäksi (37,2 m)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Annoit rahasi köyhille. Pyysitkö vakuuden?

        Kyllä ruuska kääräsi omaan taskuunsa 37,2 miljoonaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ruuska kääräsi omaan taskuunsa 37,2 miljoonaa

        Rahasi on annettu vastikkeetta köyhille jotka eivät halunneet maksaa lainojaan takaisin.

        Mutta mitäpä sinä reppana asiasta ymmärtäisit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rahasi on annettu vastikkeetta köyhille jotka eivät halunneet maksaa lainojaan takaisin.

        Mutta mitäpä sinä reppana asiasta ymmärtäisit.

        Ainoa kantava liikeidea ruuskalla oli ajaa yhtiönsä tuotot alas vararikon partaalle. Nyt näin on tehty ja rikoskumppaninsa svea bankin kanssa nämä roskapankit voivat muuttaa liikeideansa toimivaksi ja rahastaa kaiken tuoton muiden osakkaiden ulottumattomiin.

        Menettelyhän on törkeän rikollista eli ns laillistettua rikollisuutta. Tavallaan reppanoita ruuskalaiset ovat rikoksella saamillaan varoilla, mutta ei todellakaan köyhiä!

        >>>Rahasi on annettu vastikkeetta köyhille jotka eivät halunneet maksaa lainojaan takaisin. Mutta mitäpä sinä reppana asiasta ymmärtäisit.

        Valtio päätti korkokatosta.

        Ilman vakuutta lainat ovat aina riskipeliä.

        Koska hävisit rahasi, voit sanoa olevasi hyväntekijä, sillä rahasi menivät ilman vakuutta niille jotka rahaa tarvitsivat. Heillä ei ollut aikomustakaan maksaa lainoja pois.

    • Anonyymi

      Ei ole enää kommentoitavissa tapaus opr finance oy!

      • Anonyymi

        Vaikuttaako kommentointi itse käynnissä olevaan rikokseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuttaako kommentointi itse käynnissä olevaan rikokseen?

        Ei vaikuta, rikos on suunniteltu jatkuvaksi.

        Toteutettu rikos saattaa jatkua hyvinkin vuosikymmeniä.

        Toisaalta saattaa olla , että on oikeusķeuskäytännössä mahdollisuus, ajaa tai tulla ajetuksi yritys varainrkkoon , myös case on oprFinance Oyn kohdalla on täysin mahdollista .
        Toistaiseksi, opr on yllättävästi kykenemätön maksamaan muille kuin ruuskalaisille tai svea bankille yhtään mitään, eikä koskaan?
        Yksinkertaisempi saattaisi ajatella rikoksen olevan meneillään tässä opr firmassa.?

        Vai onko yksinkertainen totuus , että oy opr finance ei tavoita millään tasolla oikeudellisuutta , jota finanssivalvonta oikeudenmukaisesti suomessa valvoo.

        Olipa siinä lapsellinen vuodatus. Tai siis kopio taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa siinä lapsellinen vuodatus. Tai siis kopio taas.

        Oprn tilinpäätökset v 2020 alkaen ovat kopioita toisistaan:

        Väliaikaisesti pidättäydymme maksamasta osakkaille mitään, sensijaan oprn johdolle maksetaan miljoonakorvaus vuosittain.
        Ei ole siis syytä tervehdyttää yritystä, koska rikos tuottaa ruuskalaisille paremmin ja jatkuu loputtomiin hybrididiilin turvaamana.

    • Anonyymi

      Konkreettisen täydellinen rikos!
      Opr finance oyn laatima rikossarja etsii vertaistaan.
      Osakeyhtiö opr finance toimii mitä parhaimmin , kuin muita osakkaita kuin Aosakas ruuska ei olisi olemassakaan.
      Opr finance oy on kuin oodi demokratialle ja lainkuuliaisuudelle!

      • Anonyymi

        Oletko katkera?

        Paljonko hävisit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko katkera?

        Paljonko hävisit?

        Oletko iloinen!
        Voitatko paljon?

    • Anonyymi

      Ns laillistettu rikos jatkuu edelleen opr finance osakeyhtiössä.

      Tämä uutinen ei varmaankaan ketään varsinaisesti yllätä.

      • Anonyymi

        Kuka on laillistanut rikoksen?

        Mistä lakikirjan ja rikoslain kohdasta löytyy se rikos ja missä kohdassa laillistaminen?

        Paljonko äänivaltaa sinulla on yhtiössä eli paljonko äänivaltaisia osakkeita sinulla on?

        Miksi et käytä äänivaltaasi yhtiökokouksessa?

        Vastaukseni

        Ei kukaan.

        Rikosta eI löydy kirjasta, eikä sitä ole laillistettu.

        Ei ole äänivaltaa, kun minulla ei ole yhtään äänivaltaista osaketta.

        En pysty kun minulla ei ole äänivaltaa.

        ruuskalaiset käyttää äänivaltaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on laillistanut rikoksen?

        Mistä lakikirjan ja rikoslain kohdasta löytyy se rikos ja missä kohdassa laillistaminen?

        Paljonko äänivaltaa sinulla on yhtiössä eli paljonko äänivaltaisia osakkeita sinulla on?

        Miksi et käytä äänivaltaasi yhtiökokouksessa?

        En usko että osakeyhtiön perustamalla voi kaapata myös muiden osakkaiden pääomat käyttöönsä ikuisesti.
        Ei edes oprn A osakas ruuska.

    • Anonyymi

      Finanssivalvonta laillistaa rikoksen opr finance oyssä, kun ei ole ottanut huonomaineista yhtiötä valvottavien listalle. Eikä opr llä ole edes luotonantolupaa myönnetty.
      Normaalilainaa ei opr finance olisi mistään saanut lähes tyhjällä kassallaan. Ruotsalainen svea bank kuitenkin lähti rikollisen korkealla korolla ja ikuisella takaisinmaksuajallaan uudeksi rahoittajaksi oprlle. Hybrididiili on rikollisen härski sopimus oprn ja svean välillä.
      Jokainen ymmärtää, että meneillään oleva laillistettu rikos on muita osakkaita vastaan.
      ruuska voi muuttaa firmansa omiin nimiinsä toiminimeksi, kun ei huolehdi oyssä velvoitteistaan muita osakkaita kohtaan.
      Aosakas toimii nyt kuin muita osakkaita ei olisi lainkaan. Härskiä.

      • Anonyymi

        Paljonko sinulla on äänivaltaisia osakkeita?

    • Anonyymi

      Katkera ja petetyksi itsensä tunteva pikkuinen sijoittaja vuodattaa tuntojaan: "Ruotsalainen svea bank kuitenkin lähti rikollisen korkealla korolla ja ikuisella takaisinmaksuajallaan uudeksi rahoittajaksi oprlle. Hybrididiili on rikollisen härski sopimus oprn ja svean välillä."

      Hybridilainan liikkeellelaskun pääjärjestäjä on Nordea.

      Toimivaltainen viranomainen asiassa on Finassivalvonta.

      Suurimmat hybridilainan haltijat ovat Nordea, Svea sekä Aktia (entinen Taaleri). Katkera pikkuinen sijoittaja on nostanut jostakin kumman syystä tikunnokkaan Svean, vaikka hybridilainan haltijoita on useita. Ilmeisesti katkera pikkuinen sijoittaja ei muusta tiedä, kun ei osaa ottaa asioista selvää.

      Sama katkera pikkuinen sijoittaja jatkaa: "Jokainen ymmärtää, että meneillään oleva laillistettu rikos on muita osakkaita vastaan."

      Finanssivalvonta ja Nordea ovat siis Suomen lain ja sääntelyn siunauksella saattaneet markkinoille katkeran piensijoittajan kuvaaman laillistetun rikoksen.

      Vaikka asiaa on kysytty lukuisia kertoja tuolta pikkuiselta sijoittajalta, rikokselle löytyvää lainkohtaa ei vain ole löytynyt. Ainoa sana löytyy sanakirjasta, ja se sana härski. Suomen laki ei tunne tuollaista rikosta.

      • Anonyymi

        Haitallinen teko ja jopa aikomus järjestäytynyttä ja oikeamielistä yhteiskuntaa vastaan on rikos.

        Opr finance osakeyhtiö käyttää firmassaan vain yhtä osakasta hyödyttävää johtamista. Eli A osakas ruuska ainoastaan hyötyy rikollisen huonoehtoisesta "lainasta" , joka on otettu svea bankista. Tällä niinsanotulla lainalla A osakas ruuska kerää kaikki tulot oprlle hallituspalkkioina riippumatta tuloksesta ja koronkorkomenot maksetaan svea bankille. Kovaehtoinen ja mahdoton maksettaviksi laina on lisäksi eräpäivätön! Diilissä ei ole mitään osinkomaksua kirjattu muille osakkaille, vaikka NYT on liiketoiminta yllättävästi kannattaa.
        Näin yksipuolisen röyhkeä vedätys on jatkuessaan rikos muita osakkaita kohtaan ja samalla osoittaa, ettei osakeyhtiölailla osakkaitten yhdenvertaisesta kohtelusta, ole mitään merkitystä.

        A osakas ruuska ei 100 % velkaisessa opr yrityksessään toimi osakkaitten edun vaan oman vuosittaisen maksimitulonsa vuoksi. Hän käyttää hybridiiliä rikollisesti muita osakkaita vastaan. Velka vain kasvaa 40 > 90 miljoonaa nyt!
        Siis jälleen: laillistettu rikos jatkuu opr finance OSAKEYHTIÖSSÄ.

        Svea bank on ollut aktiivisesti välittämässä hybridilainan opr finance oylle. Löytyihän mahdollisimman kovakorkoinen joukkovelkakirja, joka on eräpäivätön. Nämä joukkovelkakirjat ovat pitkälti juuri svea bankin hallussa.

        Ei ole olemassa pankkia joka ei lainaa rahaa. Etenkin kun on yksinoikeus oprn tuloihin ja ikuisesti, kuten svea bankilla nyt on. Isona ja ainoana osakkaana ruuska ja svea bank kyykyttävät satoja pikkuisia osakkaita.

        Mitähän muuta opr financesta vielä löytyy syksyllä valmistuvassa poliisin rikostutkinnassa, kuin ruuskan kavallus yhtiön pääomasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän muuta opr financesta vielä löytyy syksyllä valmistuvassa poliisin rikostutkinnassa, kuin ruuskan kavallus yhtiön pääomasta?

        Miten Svea on mukana kuviossa?

        Missä linkki asiaan, että Svea on rikollinen?

        Lainan pääjärjestäjä on Pohjoismaiden suurin pankki eli NORDEA Oyj!

        Onko Nordea rikollinen, samoin kuin Fiva?

    • Anonyymi

      Onko näitä kuvioita ollut junailemassa juristi Tuomas Helle?

    • Anonyymi

      Tuomas Helle oli Nordeassa ja sen jälkeen Puro Financessa.

      • Anonyymi

        Opr Finance oy on menossa nurin läpeensä velkaantuneena. Opr ei ole lyhentänyt lainaa lainkaan, vaan on päinvastoin lainamäärä on noussut 40 >90 miljoonaan.
        Lisäksi oyn omat osakkaat ovat jääneet ilman osinkojaan ja pääomien lunastuksia useamman vuoden.
        Opr finance oyn poistuminen lainamarkkinoilta tulee tervehdyttämään alaa, koska alalle jää isommat toimijat , joilla on riittävästi omia pääomia myös huonoina aikoja. Oprn toimintamalli perustui lähes täysin ns pyramidimalliin.

        Kerro lisää tuosta yli 90 miljoonan velasta.

        Keksitkö sen TAAS omasta hanuristasi?

    • Anonyymi

      Tuleeko Puro Finance apuun?

      • Anonyymi

        Ehkä, syksyllähän oprn rikostutkimus valmistunee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä, syksyllähän oprn rikostutkimus valmistunee.

        Ehkä?

        Valmistunee?

        Voisitko vielä olla vähän epävarmempi? MIkäs tutkinta nyt taas onkaan menossa vai onko uutinen peräisin hevosmiesten tietotoimiston toivelaarista? Yksi tutkinta lopetettiin jo turhana, koska lainasta oli kaikki tarvittavat paperit kunnossa.

      • Anonyymi

        Onkohan varmaa ,että opr finance oyn kaikki tulot ohjautuvat oprn hallitukselle?
        Hybridiilillä näin on varmistettu tapahtuvaksi myös tulevaisuudessa.
        Eli laillistettu rikos termi on osoitettu toimivaksi opr finance osakeyhtiössä.

        Muistuta vielä, paljonko hävisit?

        Vingut pahaa oloasi kuin pahainen linnunpoika.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan varmaa ,että opr finance oyn kaikki tulot ohjautuvat oprn hallitukselle?
        Hybridiilillä näin on varmistettu tapahtuvaksi myös tulevaisuudessa.
        Eli laillistettu rikos termi on osoitettu toimivaksi opr finance osakeyhtiössä.

        Mikä on laillistettu rikos? Se on rikos joka ei ole rikos lainkaan.

        Pääosakas ja toimari kahdestaan kykenevät kymmenessä vuodessa pumppaamaan itselleen yhtiöstä ulos 7-8 miljoonaa euroa. Sen jälkeen yhtiön voi myydä pilkkahintaan tai antaa pois. Missä se rikos on?

        Jos varastaminen ei mielestäsi ole rikos , niin opr finance oyssä ei ole rikos käynnissä.
        Kuitenkin yleisellä tasolla varastamista pidetään rikoksena. Ajettuaan oprn pääomat lähes nollille , A osakas ruuska otti yhtiölle diilin (joukkovelkakirjan muodossa), jonka turvin hän on päässyt varastamaan ja pääsee varastamaan HÄRSKIN KORKEAT vuosittaiset hallinnointipalkkiot.
        Lisäksi hän syyllistyy petokseen (rikos sekin) osakaskumppaneitaan vastaan. Ruuska ei lunasta osakkeita eikä maksa osinkoja kuten oprn yhtiöjärjestys vaatii. Tasaveroisesta osakkaiden kohtelusta ei ole kysymys, kun vain ruuska hyötyy hybrididiilistä , jopa ilman taka-aikarajaa.
        Ei varsinaisesti kannusta osakkuuteen osakeyhtiössä, kun A osakas käyttää umpivelkaista opr financea osakeyhtiötä vain omaksi hyödykseen.

        Oletko käynyt paljon kouluja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on laillistettu rikos? Se on rikos joka ei ole rikos lainkaan.

        Pääosakas ja toimari kahdestaan kykenevät kymmenessä vuodessa pumppaamaan itselleen yhtiöstä ulos 7-8 miljoonaa euroa. Sen jälkeen yhtiön voi myydä pilkkahintaan tai antaa pois. Missä se rikos on?

        Täytyykö yrityksessä olla kannattavaa liiketoimintaa, vai pumppaako ruuskalaiset ilmasta rahaa itselleen?

    • Anonyymi

      Kaikki palstaa seuranneet ymmärtävät rikoksen luonteen ja tavan, jota nyt toteutetaan opr finance oyssä.
      Ainakin voi oppia sen, että kun osakeyhtiössä on A osakas, muut osakkaat menettää rahojen lisäksi kaikki muutkin oikeutensa.
      Tietysti konkurssi antaisi hieman korvausta muillekin osakkaille. Mutta tuleeko sitä ikinä?
      Tähän varmasti tietää vastauksen palstan kouluja käynyt erikoisasiantuntija, joka on monta kertaa viisaampi kuin muut. Vai onko opr finance vapautettu konkurssin mahdollisuudesta. Laita linkit mukaan, että vastauksestasi tulee ymmärrettävä !
      Käytä mieluusti myös Suomen kieltä.

      • Anonyymi

        > Käytä mieluusti myös Suomen kieltä.

        Koska et ole kouluja käynyt, korjaan sinulle tämän: suomen kieltä, pienellä alkukirjaimella.

        Muissa asioissasi kukaan ei voi sinua auttaa, koska kyseessä on oppimattoman ihmisen todella syvään juurtunut katkeruus. Ellet päästä irti katkeruudestasi, elät kurjuudessasi loppuelämäsi. Mitä mukavaa siinä on?

    • Anonyymi

      Pääsisikö Tuomas Helle tänne suhmuroimaan?

      • Anonyymi

        Kuka hän on ja miksi juuri hänet tekemään mitä? Mitä annettavaa hänellä olisi asiassa?

    • Anonyymi

      Rikokset aiheuttavat uhreille katkeruutta.
      Opr finance oy ja toinen roskapankki svea bank edelleen vedättävät sopimallaan hybrididiilillään kaikki firman tulot itselleen. Kauhistuttavissa veloissa rypevä (87 m) opr pitkittää lähestyvää konkurssia, koska diili takaa hallitukselle erinomaiset vuosiansiot. Velka korkoineen lienee jo 100 milj v 2023 viimeisessä kvartaalissa. Entä hallinnointipalkkiot? Hmmm..

      • Anonyymi

        Jos kyseessä on rikos, miksi et ole tehnyt rikosilmoitusta?

        Paljonko hävisit, että katkeruutesi voi olla noin vertaansa vailla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kyseessä on rikos, miksi et ole tehnyt rikosilmoitusta?

        Paljonko hävisit, että katkeruutesi voi olla noin vertaansa vailla?

        98000 euroa hävisin. Älä kysele enää samaa asiaa joka viestissäsi kun nyt tiedät häviämäni summan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        98000 euroa hävisin. Älä kysele enää samaa asiaa joka viestissäsi kun nyt tiedät häviämäni summan.

        Ihan kelpo summan menetit.

        Nyt vain tekemään rikosilmoitusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan kelpo summan menetit.

        Nyt vain tekemään rikosilmoitusta.

        Pahinta hybrididiilin ehdoissa on , että tulojen vedätys on sopimuksessa saatettu ikuiseksi. Lainaa ei saa maksaa takaisin, vaan sitä on vain lyhennettävä. Itse lainasumma säilyy 40 m ja korkolainaa on nyt 47 m, yhteensä siis 87 m on oprn laina. Korkolainaa 47 miljoonaa opr joskus lyhentelee, mutta kun korko 20% , korkolaina vain kasvaa tuosta 47 miljoonastakin.
        Ruuskalaiset ovat tietysti onnessaan, kuten eräs heistä täälläkin käy tuulettamassa onnistunutta rikosta. Jostain syystä finanssivalvonta ei ole vielä antanut luotonantolupaa opr finance oylle, joka on toiminut v. 2005. Oprn hallitus määrittää itse vuosittaiset hallituspalkkiot, joiden suuruudesta voisi virheellisesti päätellä, että läpeensävelkaantuneella yrityksellä menisi hyvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan kelpo summan menetit.

        Nyt vain tekemään rikosilmoitusta.

        Ei tästä rikoksesta kannata tehdä ilmoitusta, koska kyseessä on ns laillistettu rikos.

        Siis rikos, johon laki antaa mahdollisuuden ja suorastaan kehottaa suorittamaan. Katso lähemmin wikipediasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahinta hybrididiilin ehdoissa on , että tulojen vedätys on sopimuksessa saatettu ikuiseksi. Lainaa ei saa maksaa takaisin, vaan sitä on vain lyhennettävä. Itse lainasumma säilyy 40 m ja korkolainaa on nyt 47 m, yhteensä siis 87 m on oprn laina. Korkolainaa 47 miljoonaa opr joskus lyhentelee, mutta kun korko 20% , korkolaina vain kasvaa tuosta 47 miljoonastakin.
        Ruuskalaiset ovat tietysti onnessaan, kuten eräs heistä täälläkin käy tuulettamassa onnistunutta rikosta. Jostain syystä finanssivalvonta ei ole vielä antanut luotonantolupaa opr finance oylle, joka on toiminut v. 2005. Oprn hallitus määrittää itse vuosittaiset hallituspalkkiot, joiden suuruudesta voisi virheellisesti päätellä, että läpeensävelkaantuneella yrityksellä menisi hyvin.

        > Lainaa ei saa maksaa takaisin, vaan sitä on vain lyhennettävä.

        Olipa tuossa maallikolta typerä valhe, et usko asiaasi edes itse.

        > Itse lainasumma säilyy 40 m ja korkolainaa on nyt 47 m, yhteensä siis 87 m on oprn laina.

        Mitäpä sinä asiasta tietäsit, kun yhtiö ei julkaise tuollaista asiaa edes itse.

        Milloin aiot tehdä rikosilmoituksen asiasta?

        Oprn ylimaksimaaliset hallinnointipalkkiot ja A osakas ruuskan "laina" pääomasta eivät herätä luottamusta oprn johdon halusta parantaa opr finance oyn liiketoimintaa kaikkia osakkaita hyödytttäväksi.
        Hybrididiili viimeistään varmisti rikollisen vedätyksen samoille tahoille kuin jo vuosia aiemminkin, eli ruuska /opr ja svea bank. Lainan korko on törkeä 20 % ja lainasumma on vain kasvanut 40 stä 87 miljoonaan , piikki on ikuinen ja lainasumma vain kasvaa.
        Ruuskan ja svea bankin yhteistyö rikollisessa mielessä on saanut ikuisuuskäytännön.

        Siinähän se valitettavasti on, siihen mitään lisäämättä tai poisottamatta, laillistettuna rikos tietysti jatkuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinähän se valitettavasti on, siihen mitään lisäämättä tai poisottamatta, laillistettuna rikos tietysti jatkuu.

        "poisottamatta"

        Poisottamatta, bois-bois-bois, boys boys boys, boysen-marja, pursottamatta.

        Onhan noita kirjaimia eri järjestyksissä.

    • Anonyymi

      Yksi katkera keksii tänne omia tarinoitaan. Huutelee täällä laillistetusti mielipidevapauttaan.

      Katkeruus kohdistuu bosakashuuskaan ja sveaan. Svea ei ole tehnyt mitään väärää.

    • Anonyymi

      A osakas ruuska vedättää firmallaan opr finance OY mukavat vuosiansiot rikoskumppani svea bankin kanssa.
      Outoa tämän osakeyhtiön menestyksessä on se, että vain yksi osakas ja svea bank hyötyvät tästä menestyksestä. Joskus on kaikki osakkaat hyötyneet, mutta nyt oprssä hyötyjänä on yksi osakas ruuska.

      Eli, kun on A osakas opr finance oyssä, saa osakas ruuska ottaa kaikki osakkeet omaan käyttöönsä. Ei laillistettu varastaminen ole lainkaan vaikeata. Hybrididiili varmentaa ettei rikoksella ole ajallista rajaa eikä myöskään lainan määrä vähene, vaan päinvastoin . Korko on sairaan korkea 20%.

    • Anonyymi

      Onko osakeyhtiössä kaikki oikein ,kun yksi osakas tekee jatkuvasti voittoa ja muut osakkaat ovat jatkuvasti tappiolla.
      On se tietysti oikein , kun on kyseessä laillistettu rikos. (opr)

    • Anonyymi

      "rikoskumppani svea bankin kanssa."

      Olet asiassa ulkona kuin lumiukko. Sinulta on jo kymmenen kertaa kysytty, mikä on Svean tekemä rikos, mutta änkytät kuin pikkulapsi työhaastattelussa.

      Mikä on Svean tekemä rikos, vastaa nyt, vaikka tiedänkin, että SINÄ ET VAIN OSAA.

      Katkeruus on sekoittanut pääsi, jos se on kunnossa koskaan ollutkaan.

      • Anonyymi

        Itse olet vahingon iloinen sadisti, tunnut nauttivan suuresti kun tyhmät sijoittajat 1152 henkilöä menettivät rahansa näissä kusetuksissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olet vahingon iloinen sadisti, tunnut nauttivan suuresti kun tyhmät sijoittajat 1152 henkilöä menettivät rahansa näissä kusetuksissa.

        Olet sekaisin. Mikä on se Svean tekemä rikos, luulisi olevan sinulle helppoa osoittaa se todeksi, kun asiaa hoet vuodesta toiseen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet sekaisin. Mikä on se Svean tekemä rikos, luulisi olevan sinulle helppoa osoittaa se todeksi, kun asiaa hoet vuodesta toiseen!

        On tietysti rikollista vedättää OSAKEYHTIÖSTÄ kaikki siitä nyt irtoavat tulot itselleen, kuten svea bank nyt tekee.
        Rikoksen tuomittavuutta lisää se , että svea bank ottaa maksimikoron diilistään ja "laina" on eräpäivätön. Näin svea bank on ryöstänyt taloudellisen vallan täysin itselleen itselleen oy oprssä. Svea bank maksattaa vain omaa HÄRSKIÄ lainaansa opr financen kautta, jonka se on kaapannut käyttöönsä. Oprn osakkaita sen ei tarvitse ajatella, vaan oman "lainansa" takaisinsaantia.
        Rikoksen toinen osapuoli on OSAKEYHTIÖ opr finance, joka teki osakeyhtiön osakkaiden kannalta rikollisen diilin. Hybrididiili hyödyttää vain yhtä Aosakasta, jonka nimi on ruuska.

        Jotenkin aina kun näkee tai kuulee opr finance oy tai svea bank, nousee mieleen HÄRSKI rikollisuus.

        Rikospoliisi tekee esitutkintaa A osakas ruuska pääoman kavalluksesta opr osakeyhtiössä.

        Mitähän muita rikoksia oprn lähipiiristä vielä ilmenee.

    • Anonyymi

      Lapsen kommentti: "On tietysti rikollista vedättää OSAKEYHTIÖSTÄ kaikki siitä nyt irtoavat tulot itselleen, kuten svea bank nyt tekee."

      Mikä on se rikosnimike?

      • Anonyymi

        Alkaako latvasi lahoamaan kun kyselet joka ainoassa viestissäsi mikä on rikosnimike tai missä on rikos. Omituinen höpöttäjä olet.

        Luulisi että on helppo kertoa Svean tekemä rikos. Miksi et vain vastaa, mikä on Svean tekemä rikos? Ei pelkkä asian hokeminen ja mielipiteesi tee asiasta totta.

        Miksi kyselet yksinkertaista asiaa . Onko käsityskyvyssäsi vikaa?

        Svea bank on ollut välittämässä joukkolainaa opr finance osakeyhtiölle. Tämä ns hybrididiili antaa kaikki elementit svea bankille vedättää kaikki oprn tulot maksimikorolla itselleen ja mikä HÄRSKEINTÄ , tämä voi jatkua ikuisesti. Tähän asti "laina " on korkoineen vain kasvanut 40 stä 87 miljoonaan, 6 miljoonan lyhennyksestä huolimatta.
        Rikos ei juuri selkeämpi voi olla kuin tämä. Svea bank käyttää täysin taloudellista valtaa opr financessa, jossa se ei edes ole osakas. Tietysti opr eli tämä yksi A osakas ruuska hyötyy ottamalla itselleen ja hallitukselleen kovat vuosiansiot.
        On hyvin mahdollista, että opr finance tarkoituksella ajoi yrityksen lähelle konkurssia ja teki sitten hybrididiilin svea bankin kanssa. Erityistarkastus kirjanpidossa paikallaan?Hybridilainalla ruuska ja svea bank säännöstellysti jakavat tuoton toisilleen.

        Tuottoahan on alkanut kertymään, kun ruuska sai siivottua muut osakkaat yrityksen tuotoista. Oli sopiva aika tervehdyttää yrityksen liiketoiminta, ehkä hybrilainakin joskus jopa alenee.
        Rikoksia ja harmaan rajan ylityksiä näillä varjopankeilla riittää. Ruuskalaiset tietysti kiistävät kieroilunsa, koska he hyötyvät nykytilanteesta. Tosin muitten osakkaitten kustannuksella. Oprllä ei ole finanssivalvonnan luotonatolupaa.. Ruuskan" laina" pääomasta..

        Olen pahoillani puolestasi, muut rikastuvat nyt sinun kustannuksellasi.

        Myös ne moraalittomat lainanottajat, joilla ei ollut aikomustakaan maksaa lainojaan takaisin, hyötyivät sinun kustannuksellasi. Sellaista on vakuudeton lainananto.

        Valtio keksi korkokaton, jotta köyhät ja rehelliset ihmiset pärjäävät tässä maailmassa.

        Ei kenenkään puolesta kannata olla pahoillaan.
        Ole pahoillasi siitä, että Suomen laki sallii rikokset välinpitämättömyydellään.

    • Anonyymi

      Onkohan tämä opr finance oy konkurssissa, kun osinkotuottoa ei ole näkynyt vuosikausiin?
      Vai onko opr siirtymässä osakkeitten lunastamiseen ensin.

      Toisaalta kuulemma opr toimitusjohtajan palkkio on 500 000/v ja svea bank on saamassa 20 % korkoa oprlainastaan.
      Velkaa on tiemmä 87 miljoonaa.
      Suuria summia siellä opr oyssä liikutellaan.

    • Anonyymi

      Niin niin ja seli-seli. Missä on se Svean tekemä rikos ja mikä onkaan rikosnimike?

      • Anonyymi

        Roskapankit opr finance oy ja svea bank ovat ryöstäneet oprn osakkaiden pääomat.

        Opr finance oy toki jatkaa toimintaansa , mutta tulot kohdistuvat svea bankille ja yhdelle osakkaalle ruuuskalle.

        Ikävää , että opr osakeyhtiö rikollisella toiminnallaan luo negatiivisen mielikuvan myös vilpittömästi osakeyhtiömuotoiseen toimintaan pyrkivien yritysten ylle.

        Yllättävää on edelleen, että eteläsuomen AVI antoi aikoinaan toimintaluvan pikavippailulle, vaikka oikeitakin pankkeja on olemassa. Nythän nämä valvonnan ulkopuolella toimivat roskapankit ovat vieneet tuhansien ihmisten sijoittamat pääomat.

        Mikä on Svean tekemä rikos? Anna rikoslain kohta tai epäilemäsi rikosnimike.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on Svean tekemä rikos? Anna rikoslain kohta tai epäilemäsi rikosnimike.

        Joku on aiemmin todennut palstalla, että rikollisella tavalla roskapankit opr oy ja svea vedättävät umpivelkaantunutta yritystä omaksi hyödykseen.
        Aiemmin yritys teki ainoastaan velkaa ja nyt jopa tulosta. Tulos siirtyy kokonaisuudessaan ruotsalaisen varjopankin tilille , kunhan oprn menot on niistä vähennetty.
        Rikollisessa virityksessä lainat vain kasvavat koko ajan , lainasumma ei pienene, vaikka ruuska siirsi 6 miljoonaa lainan korkoja svea bankille. Todella outo laina, mahtaako opr finance oy lainkaan hyötyä tästä " lainasta". Ei hyödy yhtiö , eikä sen osakkaat, vaan Aosakas ruuska/opr ja toinen roskapankki svea bank korjaavat voitot kaappaamallaan opr finance osakeyhtiöllä.
        Rikoksia on siis useampia ja yksi mm. Aosakas ruuskan maksamaton laina 2,5 miljoonaa yhtiön pääomista.
        Yhtiön tilannetta aikanaan valehtelee oprn toimitusjohtaja, koko palkkionsa edestä.

        Voiko olla niin , että oprn omistaja Aosakas ruuska myönsi itselleen lainan opr finance oy pääomasta? Aikamoinen vippi, 2.5 miljoonaa.
        Ruuskan rikollista toimintaa opr osakeyhtiössä on varmaan suuresti helpottanut Suomen finanssivalvonnan myötämä yksinvaltiaan oikeudet eli A osakkuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku on aiemmin todennut palstalla, että rikollisella tavalla roskapankit opr oy ja svea vedättävät umpivelkaantunutta yritystä omaksi hyödykseen.
        Aiemmin yritys teki ainoastaan velkaa ja nyt jopa tulosta. Tulos siirtyy kokonaisuudessaan ruotsalaisen varjopankin tilille , kunhan oprn menot on niistä vähennetty.
        Rikollisessa virityksessä lainat vain kasvavat koko ajan , lainasumma ei pienene, vaikka ruuska siirsi 6 miljoonaa lainan korkoja svea bankille. Todella outo laina, mahtaako opr finance oy lainkaan hyötyä tästä " lainasta". Ei hyödy yhtiö , eikä sen osakkaat, vaan Aosakas ruuska/opr ja toinen roskapankki svea bank korjaavat voitot kaappaamallaan opr finance osakeyhtiöllä.
        Rikoksia on siis useampia ja yksi mm. Aosakas ruuskan maksamaton laina 2,5 miljoonaa yhtiön pääomista.
        Yhtiön tilannetta aikanaan valehtelee oprn toimitusjohtaja, koko palkkionsa edestä.

        Kerro lisää Nordean roolista asiassa?

    • Anonyymi

      > Mikä on Svean tekemä rikos? Anna rikoslain kohta tai epäilemäsi rikosnimike.

      Ei ole mitään rikosta.

    • Anonyymi

      Näiden vertaislainavälittäjien osingonmaksu ja pääoman palautukset ovat heikoissa kantimissa nyt ja tulevaisuudessa. Nää on nykyään Finanssivalvonnan valvonnan alaisia. Laitoin eilen Finanssivalvonnan kirjaamoon kyselyn, voiko tilanne jatkua ikuisesti ja sijoittajat eivät pääse edes vähentämään tappioita verotuksessa. Painotin sitä, että tilanne koskee tuhansia sijoittajia ja että sijoitettu summa on iso, 200 miljoonaa? en tiedä. Kerroin myös epäilyistäni epäeettisestä toiminnasta, mikä liittyy henkilöstökuluihin, lainanantoon sisäpiirille. Blue Finance group on saanut tuomionkin ylisuurista kokonaiskoroista.

      Mitä hyötyä? Jos moni muukin muistuttaa Finanssivalvontaa tästä asiasta, niin se ehkä kiinnittää huomiota näihin toimijoihin enemmän ja se puolestaan ohjaa näitä firmoja eettisempään toimintaan, jos ne kokevat valvonnan tehostuneen. Finanssivalvonnalla on myös kuluttaja-asiakkaiden neuvontanumero. Olisi mielenkiintoista kuulla, saako Finanssivalvonnalta mitään kommenttia/vastausta.

      • Anonyymi

        Opr financen oyn ja kai muidenkin pikavippareidenkin kohdalla on osakkuudet huijattu omistajan käyttöön. Yhtiöjärjestyksessä luvattuja osinkoja saati sitten osakkuuksia ei makseta.
        Mutta ainakin oprn ainoalle omistajalle maksetaan kovat palkkiot ja hänen uudelle rahoittajalleen svea bankille äärimmäisen kovat korot.
        Ei ainakaan syksyllä fivan valvottavien listalla ei ollut opr financen nimeä, eli opr pystyi ottamaan hybridilainan yhtiön kannalta toivottomassa tilanteessa, lainan hyöty menee kokonaan sen omistajalle määräämättömäksi ajaksi.
        Itse koen , että yhtiölaeilla ei ole mitään merkitystä ,eikä yhtiötä saa päästää konkurssiin missään tilanteessa, vaan yhtiön A omistaja jatkaa "voittoisaa" toimintaansa kaikissa tilanteissa.
        Tuhannet osakkaat ovat menettäneet rahansa pikkavippiyhtiöille, mutta tästä ei esim lehdistössä juttuja näy. Aivan samankaltainen huijaus , kuin oli wincapita oikeustapaus n 10 v aiemmin.
        En enää luota Suomen lakeihin, ensimmäistä kertaa kun niihin joutuisi turvautumaan, on fivassa vastaus "nosta syyte oikeudessa". Huijattuja on paljon, tilanne vain jatkuu entise nlaisena.

    • Anonyymi

      Osakesijoitukseen liittyy aina riski menettää kaikki.

      • Anonyymi

        Eikö se riski rahojen menettämisestä koske A sijoittajaa, ruuska vetää suokuokalla rahaa hävyttömällä hybrididiilillään.

        Eduskunta asettui myös kokonaisuudessaan kansalaisiaan vastaan korkokatolla. Ei YKSIKÄÄN kansanedustaja ole puolustanut mitenkään huijattuja sijoittajia pikavippiyhtiöissä.

        Valtio antoi toimintaluvan pikavippareille ja potkaisi ne sitten tarkoituksella nurin.

        Ei rikollisessa valtiossa voi luottaa lainsäätäjiin eikä yrityksiin. Pahin rikollinen on näköjään ollut pikavippailussa sijoittaja, joka luuli ostaneensa laillisen osakkuuden.
        En ole enää äänestänyt ketään tässä paskavaltiossa missään vaaleissa.

    • Anonyymi

      >>> Eduskunta asettui myös kokonaisuudessaan kansalaisiaan vastaan korkokatolla. Ei YKSIKÄÄN kansanedustaja ole puolustanut mitenkään huijattuja sijoittajia pikavippiyhtiöissä.

      Valtio antoi toimintaluvan pikavippareille ja potkaisi ne sitten tarkoituksella nurin. <<<

      Tässä oli täyttä asiaa.

      Vuodesta 2005 alkaen kun sallitut korkomarginaalit olivat vielä korkeat, yritykset pystyivät toimimaan, vaikka osalla vakuudettoman lainan ottajista ei ollut minkäänlaista aikomusta maksaa lainojaan takaisin. Toiminta oli laskettu tätä silmällä pitäen, eli rehelliset lainaa tarvitsevat kansalaiset pitivät pyörät pyörimässä. Epärehelliset hyötyivät myös silloin.

      Toimintaympäristö muuttui totaalisesti, kun säädettiin korkokatto, jossa siirtymäaika oli kuitenkin melko lyhyt. Korkokatto tuli "pelastamaan" velkaongelmaiset eli peliongelmaiset, luottohäiriöiset ja puolirikolliset, jotka kaikki elivät pikaluotoilla. Kun yksi paikka pisti hanat kiinni, siirryttiin toiseen, ja maksuongelmaisen kokonaisvelka sen kuin jatkoi kasvamistaan. Velkakierteestä eniten vinkuvat saivat muutoksen aikaan, kun joidenkin kansanedustajein moraali koki äkkiherätyksen.

      Suurten - oikeiden pankkien - joustoluotot ja tililuotot olivat kaiken sääntelyn ulkopuolella, ja sallivat kymmenien ellei peräti satojen prosenttien vuotuiset korkomarginaalit! Tämä oli lobattu tilaustyö, jolloin kaiken hyödyn keräsivät "todelliset pankit ja lainoittajat", eli porsaanreikä salli talouksien edelleen velkaantuvan taustalla.

      Lakiin hilattiin muutoksia jo v. 2013 alkaen, ja vuosien varrella huoli suomalaisten velkaantumisesta kasvoi, jonka seurauksena nykyinen lainsäädäntö (20 % korkokatto) astui voimaan vuonna 2019. Kuluttajasuojalakiin tehtiin kuitenkin eduskunnassa väliaikainen muutos, joka rajoitti tiettyjen kulutusluottojen enimmäiskorkoa korona-ajaksi kymmeneen prosenttiin ja kielsi niiden suoramarkkinoinnin. Lakimuutos rajoitti myös luotonantajien oikeutta korottaa muita luotosta perittäviä maksuja.

      Edelleenkin yritysten oli raahattava taseessaan mukana niitä puolirikollisen aineksen "roskalainaa-huonompia-lainoja"; korkokaton jälkeen rehellisten ihmisten maksut eivät enää riittäneet kattamaan toiminnan kuluja. Kun laina annetaan ilman vakuuksia, riskit ovat aivan eri luokkaa kuin tavallisilla kivijalkapankeilla, jotka myöntävät lainan vakuuksia vastaan. Ja siis pois lukien joustoluotot ja tililuotot, jotka sallivat luotottajien keplottelun.

      Yritysten toimintaympäristöä siis rajattiin merkittävästi ja korona-aikaan lähes mielivaltaisesti. Vaikka yritykset varautuivat radikaalisti muuttuvaan tilanteeseen, varautuminen ei ollut riittävää. Sijoittajat taas tekivät joko tietäen tai tietämättään sen virheen, että he eivät huomioineet eduskunnan jatkuvia alan perustuksia nakertavia toimia pikalainojen antamisen taustalla. Sijoittajien olisi pitänyt nähdä nämä eduskunnan toimet ja yhtiöiden olisi pitänyt paremmin tiedottaa.

      Mutta mikään ei olisi muuttunut, jos toimintaa olisi halunnut jatkaa. Vaihtoehto olisi ollut lappu luukulle välittömästi, mutta sellainen ei ole lähtökohtaisesti minkään rehellisen yhtiön toimintatapa; yritys pyrkii mukautumaan. Valtio antaa toimintaympäristön, mutta se ei yleensä vedä mattoa toimijoiden jalkojen alta. Luottotappiot sen kun jatkoivat kasvamistaan - eduskunnan ja Fivan siunauksella - ja viimeinen niitti oli korona-ajan tuoma erittäin radikaali rajoitus.

      Fiva ymmärsi asiasta ilmeisesti saman kuin sika helmistä, Fiva tuskin edes ymmärsi että yhtiöiden mukana on kymmenillä miljoonilla tai kaikkiaan sadalla miljoonalla eurolla piensijoittajia. Kansanedustajien heränneellä moraalilla ylivelkaisten pelastamiseksi oli kääntöpuolensa: yksikään kansanedustaja ei puolustanut mitenkään piensijoittajia tai pienosakkaita pikavippiyhtiöissä. Tuskin edes tiesivät koko asiasta: kävi sillä tavoin että kumarrettiin puolirikollisille sekä ylivelkaisille lainanottajille ja pyllistettiin pienosakkaille, joiden olemassaoloa tuskin edes tiedettiin.

      Valtion, siis lähinnä eduskunnan ja valmistelevan valiokuntatyöskentelyn eli kansanedustajien sekä Finanssivalvonnan siunauksella järjestelmän ylösajo sallittiin ja saatettiin toimintaan. Samojen toimijoiden avulla matto vedettiin sekä tasaisesti että nykäyksittäin yritysten alta pois. Samalla pienosakkaiden rahat pakotettiin siirtämään niiden ylivelkaisten luotonottajien taskuun, jotka eivät voineet tai halunneet maksaa lainojaan takaisin. Valtion avustuksella suoritettiin varainsiirto varakkaammilta piensijoittajilta varattomille lainanottajille sekä puolirikollisille lainanottajille. Pienosakkaiden varoilla on korvattu luottotappioita eli oma pääoma on lainanottajien taskuissa.

      Olisiko yritys voinut toimia toisin? Olisi. Lappu olisi pitänyt panna luukulle heti koronaepidemian puhjettua. Yrityksen tehtävä on kuitenkin jatkaa liikentoimintaansa myös muuttuvassa ympäristössä niin kauan kuin se katsotaan mielekkääksi. Milloin toiminta on mielekästä? No silloin, kun.....

      • Anonyymi

        Osakeyhtiössä toiminta on mielekästä silloin kun se tuottaa sen kaikille osakkaille taloudellista hyötyä, eikä vain yhdelle A osakkaalle.
        Opr finance/A osakas on allekirjoittanut hybridilainasopimuksen, josta ainoastaan hänen hallituksensa hyötyy valtavan suurina vuosittaisina käyttömenoina. Lisäksi sopimus kieltää osingonjaon. Tämän rikollisen kovakorkoisen ja ikuisen diilin hyöty on pelkästään ohjattu A osakkaalle.
        Pikavippailu ei suomessa taloudellisesti ole kannattanut eikä tule kannattamaan, siitä pitää huolen vihamielisesti alaan suhtautuva eduskunta. Eduskunnan alainen finanssivalvonta on myös välinpitämätön tehtävässään valvoa näiden varjopankkien toimia. Oprn ja päälainottajan svea bankin rikollinen ja tuottoisa yhteistyö jatkuu vanhaan malliin jo viidettä vuotta. Muilla oprn osakkailla ,valtion ja ruuskan puristuksessa ,jää rikoksen uhrin rooli.

        Kuka on ruusak A osakas?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on ruusak A osakas?

        Onko opr finance oy maksanut Tuottoa taasen tai hakeutunut konkurssiin?

        Jaa, ettei havaintoa kummastakaan.

        No, sittenhän rikos on vielä kesken.

      • Anonyymi

        Yrityksen on tehtävä lähes jumalallista tehtäväänsä, kun yksikin heistä hyötyy, eikä jätä hyötymättä toisten kustannuksella, on hyötymistä jatkettaman.
        Tällä oikeudellisesti pätemättömällä mallilla oikeus jää toteutumatta, mutta opr finance oyn on jatkettava vielä tovi ajallisesti aikamatkaansa , jonka hybrididiili hänelle takaa.

    • Anonyymi

      Varjoisat finanssilaitokset näyttävät yrittämisen mallia. Opr finance oy on loistavassa tuloskunnossa, kun osakkaat on karsittu pois ja lakeja ei tarvitse noudattaa.
      Tämä toimintamalli tulee varmaankin kasvattamaan suosiotaan!

      • Anonyymi

        Tämä toimintamalli varmistaa sen , ettei yhtiö joudu koskaan konkurssiin, eikä joudu maksamaan osinkoja , eikä pääomia muille osakkaille.
        Näiden viilausten jälkeen uusi rikollinen toimintamalli tuottaa A luokan hunajaa A luokan huijariruuskalle.

        Olipas hyvin sanottu tästä osakeyhtiöstä, jonka tuho näyttää nyt jopa väistämättömältä.
        Moninaisten vaiheiden jälkeen opitaan , rikos kannattaa tehdä miltei aina.

    • Anonyymi

      Yksi hölmö käy keskustelua itsensä kanssa eikä hae lääkärin apua.

    • Anonyymi

      Ruuska taitaa sosiaalisen median mukaan asua Dubaissa. Hurjan näköinen Penthouse kiviaitoineen. Pihassa olevat autot myös Suomessa millin kappale.

    • Anonyymi

      Suomessa fiva antoi toimintaluvan A luokan viritykselle , nimeltä opr finance oy. On viritelty tuottamaan A luokan hunajaa ainoalle hyötyvälle osakkaalleen A osakas ruuskalle.
      Mukana rikoksessa on myös toinen roskapankki ruotsainen svea bank.

    • Anonyymi

      Saattaa olla , että jo 50 vuoden päästä opr finance tekee taas Tuottoa osakkailleen, nyt se tekee Tuottoa osakkaalleen.
      Parasta Tuottoa osakkailleen , tämä kaapattu osakeyhtiö tekee , kun se ajetaan konkurssiin.

      • Anonyymi

        Opr finance oyn maine on todella ryvettynyt, jopa roskapankkien joukossa.

    • Anonyymi

      Laittomuuuden myötä on osakeyhtiön A osakkaalla oikeus ryöstää muut osakkeet käyttöönsä . Eli muilla osakkailla ei oikeuksia ole enää, kun A osakas näin päättää. Osakeyhtiö on sen varassa mitä A osakas päättää.
      Opr finance oyssä A osakas ruuska päätti ryöstää yhtiön omaan käyttöönsä ja finanssivalvonnan mielestäkin ajatus on hyvä. Näin ollaan nykytilanteessa, jossa yksi osakas tekee edelleen voittoa ja 1152l:lta on pääomat ja oikeudet ryöstetty.

      Tässähän se ns laillistetun ryöstön rakenne on selitettynä.

    • Anonyymi

      ruuska jatkaa häiriöittä ryöstöään. Finanssivalvonnan ja eduskunnan suomin valtuuksin, ryöstö on saanut täydellisyyden mittasuhteet.
      Oprn yhtiöjärjestys ja osakeyhtiölaki on sivuutettu huomautuksitta. Lisäksi diktaattorin oikeudet varmistavat ruuskalle ryöstämisen vapauden opr finance oyssä. Rikoksen loppumattomuus on myös ainutlaatuista ryöstön ammattimaisuudessa.
      A osakeyhtiö takaa bisnesosaajalle takuuvarman tulolähteen, koska muut osakkaat eivät lainturvaa saa. " Laillistettu ryöstö" on jo käsite rikoksissa.

      • Anonyymi

        Etkö jo ala kyllästyä omiin toistoihisi; oletko ajatellut hakea apua päälääkäriltä, finanssivalvonnalta tai eduskunnasta? Joku noista kolmesta tahosta osannee auttaa juuri SINUA,

        Rahasi tietenkin olet menettänyt.

        Kaikki osakkaat ovat menettäneet pääomansa opr finance oy virityksessä, mikä lienee lainlaatijan tarkoituskin osakeyhtiölaissa. Kaikki osakkaan oikeudet hylätään ja ohitetaan , ainoana tarkoituksena pitää yhtiö väkisin toiminnassa ja elättää sen omistaja muitten osakkaiten kustannuksella. Näin on rikos laillistettu opr finance oyssä.
        Monitaiturina palstalla esiintyvä trolli on tällä kertaa nostattanut itsensä peräti päälääkäriksi. Vainoharharhainen trolli on ollut aiemmin jo Suomen kielen maisteri, lakitieteen nero ja tilastotieteen kandidaatti. Nyt hän haluaa olla päälääkäri . Melkoinen kirjo!

        ruuskan esikunta voi nostaa palkkioitaan, jos sitä rahaa oikein urakalla kassaan tulee. Vähemmätkin Tulot on kyllä huomioitu palkkioissa, esim toimitusjohtan palkkio on vain puoli miljoonaa vuosi.
        Työn alla on ruuskan 2,5 miljoonan kavallus. Sen lisäksi firmassa on useita rikoksia, rikkomuksia ja törkeyksiä . Pääomat on hävitetty ja ruuska jatkaa vedätystään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö jo ala kyllästyä omiin toistoihisi; oletko ajatellut hakea apua päälääkäriltä, finanssivalvonnalta tai eduskunnasta? Joku noista kolmesta tahosta osannee auttaa juuri SINUA,

        Rahasi tietenkin olet menettänyt.

        En kyllästy.

        Minulla on pata jumissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki osakkaat ovat menettäneet pääomansa opr finance oy virityksessä, mikä lienee lainlaatijan tarkoituskin osakeyhtiölaissa. Kaikki osakkaan oikeudet hylätään ja ohitetaan , ainoana tarkoituksena pitää yhtiö väkisin toiminnassa ja elättää sen omistaja muitten osakkaiten kustannuksella. Näin on rikos laillistettu opr finance oyssä.
        Monitaiturina palstalla esiintyvä trolli on tällä kertaa nostattanut itsensä peräti päälääkäriksi. Vainoharharhainen trolli on ollut aiemmin jo Suomen kielen maisteri, lakitieteen nero ja tilastotieteen kandidaatti. Nyt hän haluaa olla päälääkäri . Melkoinen kirjo!

        Päälääkärin löydät itsellesi terveyskeskuksen kautta. Sille et voi mitään, että et ole käynyt koulujasi loppuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päälääkärin löydät itsellesi terveyskeskuksen kautta. Sille et voi mitään, että et ole käynyt koulujasi loppuun.

        Vaikka olet vajakki, käsittänet sen , että sivulääkäri on sopivampi titteli sinulle.

        Mutta pääasia on , että rikollinen viritys opr finance oy on menossa kohti konkurssia , mikä on paras ratkaisu tässä miinassa.
        Tsekin opr finance toiminta on sekin jo karahtanut kiville.

        Päälääkärin tavoitat myös suoraan psykiatrisen osaston päivystyksestä.

        Sinulla on pata asiassa niin jumissa, kuin olla voi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päälääkärin tavoitat myös suoraan psykiatrisen osaston päivystyksestä.

        Sinulla on pata asiassa niin jumissa, kuin olla voi.

        Opr financen A osakas ruuska voi jatkaa laillistettua rikossarjaansa opr vedätyksessään, koska hänellä on hybrididiili svea bankin kanssa , eli hän on taloudellisesti turvassa. Tämä edellytti tietysti petosta muita osakkaita vastaan.

        Näin yksinkertaisesti rikos etenee vuosi vuodelta . opr finance oyssä on tasan yksi osakas eli Aosakas ruuska joka jatkaa sarjarikostaan näennäisesti häiriöttä. Hänellä on omat kannattajansa , kuten on idässä diktaattori putinilla.
        Tietysti on ikävää , että rikollisuudella on kannatusta, vaikkakin kyseessä onkin vain ruuskan rikoksista hyötyvä vajakki.

        Voiko rikos sitten päättyä aiemmin kuin ruuska myöntää konkurssinsa?

    • Anonyymi

      Rikollisen nerokas vedätys jatkuu, rahat kuuluu sen suunnittelijoille Ruuuskalle ja svea bankille.
      Pulinat pois, sanoi lipponenkin, ja taas..

    • Anonyymi

      Lait ja säännöt voi laittaa mainoksiin houkuttimiksi. Muuta merkitystä ei niillä olekaan.

      Kun tutustuu esim opr finance oy rikolliseen toimintatapaan ja sen rikolliseen jatkuvuuteen, ymmärtää lakikirjan olevan vain satukirja aikuisille.

      • Anonyymi

        Paljonko hävisit rahaa itseäsi viisaammille?

        Voitko syyttää ahneudestasi muita kuin itseäsi?

    • Anonyymi

      Ryöstö jatkuu. Varat menee ruuskan ja svea pankin varjoisiin taskuihin. Laillistettu rikos toimii hyvin!

    • Anonyymi

      > Paljonko hävisit rahaa itseäsi viisaammille?

      Tuhansia euroja.

      > Voitko syyttää ahneudestasi muita kuin itseäsi?

      En voi.

      • Anonyymi

        Hävisin 98000 euroa, Opr sijoittajissa oli paljon henkilöitä jotka menettivät useita satojatuhansia euroja osa jopa yli miljoonankin. Onkohan kukaan päättänyt elämäänsä tämän koijaukset takia ?

        Ruuska saattaa kupsahtaa ähkyyn.

    • Anonyymi

      Yhtiö teki jälleen huipputuloksen.

      • Anonyymi

        Ei osakeyhtiö voi tehdä huipputulosta , jollei se näy edes osinkoina. Yksi osakeyhtiön osakas voi tehdä itselleen huipputulosta.
        Tämähän on tietysti rikos muita osakkaita kohtaan. Alkeellisinkin oikeustaju tämän ymmärtää!

      • Anonyymi

        Huipputulos tarkoittaa velkojen kasvua nyt 90 miljoonaan. Ei kukaan kuvittele , että yhtiö edes yrittäisi maksaa tai voisi maksaa velkoja ikinä pois. Velkojen korkoja tuli 2023 lisää 8 miljoonaa.
        Ruuska vedättää kaappaamallaan opr finance osakeyhtiöllä kaikki tulot ahneesti liiviinsä, kuten vuosikausia ennenkin. Ns. laillistettu ryöstö toimii suomessa vuosi vuodelta.

    • Anonyymi

      Viime tilikaudelle 4,645 miljoonan euron operatiivinen tulos. Konkurssi on kaukana, joka kuuluu ja näkyy vain pääpotilaiden pelkkänä toiveunena.

      Toiminta jatkuu erittäin voitollisena, piensijoittajien rahat on hassattu Eduskunnan ja Fivan suosiollisella avaustuksella.

      Mitään rikosta ei tietenkään ole olemassa, ja toiminta jatkuu määräämättömän ajan.

    • Anonyymi

      Kertokaas viisaammat miten ja miksi hybridilainan korkoja ei kirjata tuloslaskelmaan? Jos kirjattaisi normaalisti niin taitaisi mennä rajusti miinukselle edelleen?

      • Anonyymi

        Eihän täällä sinua viisaampaa olekaan: etkös olekin itse keksinyt termin laillistettu rikos.

      • Anonyymi

        Jos hybrididiilin korot kirjattaisiin tuloslaskelmaan , olisi opr jo ajautunut konkurssiin.

        Tämähän ei sovi ruuskalle ja päälainottaja svea bankille, jotka hybrididiilin rikollisilla ehdoilla pääsevät jatkamaan omien voittojensa ajamista. Hybridiilin ehtoihin kuuluu myös osinkojen maksukielto.
        A osakas jatkaa rikostaan opr oyssä, koska fiva on ensinnäkin hyväksynyt puljun osakeyhtiöksi ja toiseksi antanut sille ns hybridilainan, jota se nyt rikosinstrumenttina käyttää muita osakkaita vastaan.

        Jos noin tapahtuisi, olisi opr jo mennyt konkurssiin.

        Sehän ei olisi ruuskan eikä päälainoittaja svea bankin etu.

      • Anonyymi

        Jos noin tapahtuisi, olisi opr jo mennyt konkurssiin.

        Sehän ei olisi ruuskan eikä päälainoittaja svea bankin etu.

      • Anonyymi

        Jos noin tapahtuisi, olisi opr jo mennyt konkurssiin.

        Sehän ei olisi ruuskan eikä päälainoittaja svea bankin etu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän täällä sinua viisaampaa olekaan: etkös olekin itse keksinyt termin laillistettu rikos.

        Termi on kieltämättä osuva opr finance oyn kohdalla.

    • Anonyymi

      Sensuuri iskee välillä, mielipidevapaus on ohitettu suomi24ssä.

      • Anonyymi

        Mukavaa, ettei sensuuri ole koko ajan päällä.

    • Anonyymi

      Erään jankkaavan kirjoittajan pääpuolen ongelmista ei saa tässä puhua. Hän vaatii poistoa niille eli vapaus ei vallitse.

    • Anonyymi

      Kuuluuko velat maksaa korkoineen, vai riittääkö velanmaksu? Ruuska ei huolehtinut kummastakaan.
      Onko velalla jotain merkitystä? Olen ymmärtänyt , että velka on maksettava takaisin jopa korkoineen.
      Lienee kai mahdollista vieläkin , että yritys ajautuu konkurssiin maksamattoman velan vuoksi.
      Oprllä oli aluksi velkaa 40 miljoonaa ja nyt on 90 miljoonaa.
      Siis lainanotto on vain väline, jolla yritys opr finance ryöstää tuotot A osakas ruuskalle ja päälainoittaja svea bankille.

    • Anonyymi

      Onnistunein rikos on se, mistä ei jää kiinni. Opr financen toimintamalli on viilattu pilkulleen , vai mitä Suomen kielen maisteri.

    • Anonyymi

      Miten kauan tuo yksi kouluttamaton voi itkeä täällä pahaa oloaan - miksi omaiset eivät reagoi asiaan?

      Miksi hän ei saa apua vai onko terveydenhuolto todellakin niin pahassa ylikuormassa?

    • Anonyymi

      Huomio, härski vedätys eli rikos jatkuu opr finance osakeyhtiössä. Yhtiön velat ovat nousseet uuteen ennätykseen 90 miljoonaan. Liiketoiminta vähentynyt - 20 %..
      Kaikkien osakkaiden on yhdessä nyt rukoiltava ruuskan härskin rikoksen loppumista vihdoinkin. Muu ei auta , koska lait ei koske ruuskan lauennutta ansaa. Finanssivalvonta on ulkoistanut tämän yrityksen Suomen lakien ulottumattomiin , ruuska voi tehdä minkälaisia diilejä tahansa firmassaan.

      • Anonyymi

        Joku trolli saattaa vajaamielisesti kysellä, missämissä rikos. Rikos on se , että konkurssikypsä opr finance on vielä olemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku trolli saattaa vajaamielisesti kysellä, missämissä rikos. Rikos on se , että konkurssikypsä opr finance on vielä olemassa.

        Miksi vastaat itsellesi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi vastaat itsellesi?

        Miksi laki sallii ikuisen velan , jota korot vain nostavat? Kertaluonteinen velka oli 40 miljoonaa, nyt velka on korkoineen 90 miljoonaa.
        Vai onko opr finance osakeyhtiössä käynnissä talousrikos?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi laki sallii ikuisen velan , jota korot vain nostavat? Kertaluonteinen velka oli 40 miljoonaa, nyt velka on korkoineen 90 miljoonaa.
        Vai onko opr finance osakeyhtiössä käynnissä talousrikos?

        Miksi et ilmoita asiasta Finanssivalvonnalle? Se osaisi varmasti hoitaa asian, niin sinun ei tarvitsisi huolehtia asiasta vuodesta toiseen. Sitähän sinä teet.

    • Anonyymi

      Rikos jatkuu: Tuottoa menee 100 % varjopankeille opr finance ja svea bank.

      Rikoksen mahdollisti finanssivalvonta, antamalla toimintaluvan A luokan huijarille jari ruuskalle.

      • Anonyymi

        Fiva edustaa valtiovaltaa. Eduskunta lailla, korkokatolla ja Fiva sääntelyllään sallivat tämän. Sijoittajien varat ovat nyt köyhillä tai epärehellisillä lainanottajilla, joilla ei ollut aikomustakaan maksaa lainojaan takaisin. Sijoitus (Ö-luokan osake) ja laina vain vaihtoivat omistajia.

        Osakeyhtiö opr finance on edelleen valitettavasti olemassa. Yhtiön osakkuudet eivät mihinkään katoa niin kauaa , kuin tuo surkuhupaisa sirkus on olemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osakeyhtiö opr finance on edelleen valitettavasti olemassa. Yhtiön osakkuudet eivät mihinkään katoa niin kauaa , kuin tuo surkuhupaisa sirkus on olemassa.

        Syy on valtiovallassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syy on valtiovallassa.

        Olemme kaikki syyllisiä , tärkeintä on ajaa tämä A luokan viritys eli yritys KONKURSSIIN .
        Olen yksi 1150 osakkaasta, joka tietää sen olevan ainoa oikea ratkaisu tämän osakeyhtiö opr financen A luokan sooloiluun.
        Trollien mielipiteillä ei ole merkitystä tässäkään asiassa, kuten ei myöskään venäjän diktaattori putinin A luokan rikoksien puolustelulla somessa.

        Syy on putinin trollien

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syy on putinin trollien

        Opr finance oyn vedätyksen on syyllinen A LUOKAN osakas ruuska. Hän käyttää diktaattorin oikeuksiaan rikollisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fiva edustaa valtiovaltaa. Eduskunta lailla, korkokatolla ja Fiva sääntelyllään sallivat tämän. Sijoittajien varat ovat nyt köyhillä tai epärehellisillä lainanottajilla, joilla ei ollut aikomustakaan maksaa lainojaan takaisin. Sijoitus (Ö-luokan osake) ja laina vain vaihtoivat omistajia.

        Osakkaiden " varat" ovat A osakas ruuskan peukalon alla. Eihän niitä varoja oikeasti enää ole olemassa. Kaikki liikevaihto menee hybridiilin turvin ruuskalle ja svea bankille. Ruuska ei kykene eikä halua maksaa hybridiä ikinä pois, vaan vedättää itselleen ja svea bankille mukavat diilitulot.
        Oikeasti firma on konkurssissa, mutta virheellisellä kirjanpidolla ruuska jatkaa rikostaan.
        "Kertaluonteinen" laina on kasvanut 40 >90 miljoonaan. Oprssä on käynnissä ns laillistettu rikos.

    • Anonyymi

      Valtiovallan vika.

      • Anonyymi

        Ruuska ja finanssivalvonta toteuttavat rikosta.
        Perusvirhe on jako osakeyhtiössä A ja B osakkeisiin.
        Yksi A osakas tekee osakeyhtiöllä jatkuvaa tiliä muiden osakkaiden kustannuksella.

        Valtiovalta sallii ylläpitää tätä toimintaa. Ei valtiovalta voi itseään haastaa käräjille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtiovalta sallii ylläpitää tätä toimintaa. Ei valtiovalta voi itseään haastaa käräjille.

        Finanssivalvonta antaa luvan toimia ja senjälkeen ei valvo toimintapaa, tämä käytäntö sallii rikoksen ja ruuska kiittää.
        Myös eduskunta potkaisi pikavippailun menestysmahdollisuudet korkokatollaan nurin. Ei muuta kuin rikosta, rikoksen päälle opr financen oyn osakkaiden niskaan. Poikkeuksena tietysti yksi osakas, joka hybrididiilillä vedättää oytä ikuisuuden.

        Valtiovallan johdolla vedetään ja vedätetään. Hyvä valtiovalta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtiovallan johdolla vedetään ja vedätetään. Hyvä valtiovalta!

        Valtiovalta suosii rikollisuutta, kuten tätä ruuskankin viritystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtiovalta suosii rikollisuutta, kuten tätä ruuskankin viritystä.

        No mikäs teet , kerro vaikka totuus.

        Velka on kasvanut kertaluonteisesti 40 > 90 miljoonaan. Kuitenkin kerrotaan että yritys tuottaa A omistajalleen jatkuvasti mahtavat vuositulot.
        Eli velka on osakeyhtiössä vain keino, jolla A osakas ryöstänyt kaikki mahdolliset tulot itselleen ja uudelle rahoittajalle svea bankille, finanssivalvontavalvonnan aikamääre tikokselle on : ikuinen.

        A luokan rikos on suunniteltu niin, ettei omistajan kintut kastu missään tilanteessa.
        Ensin Ruuska uhrasi osakkaansa ,jättämättä maksamatta heille kuuluvat etuudet.

        Tämän jälkeen Ruuska solmi hyrididiilin , jolla hän pystyy jatkamaan rikostaan iäti,

        Tälläiset toimintatavat härskiydessään näyttävät, että emme elä oikeusvaltiossa.

    • Anonyymi

      Valtiovallan johdolla asiaa hoidetaan.

      • Anonyymi

        Ruuska viimeistelee täydellisen kirjanpitorikoksen. Ei lait merkitse mitään, paitsi mainoksissa valheina.
        Maksamme teille.... haaaahhaaaaaa.

    • Anonyymi

      Asiassa edetään valtiovallan johtamana.

      • Anonyymi

        Eli Orpon ja Purran valtiovallan johdolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli Orpon ja Purran valtiovallan johdolla.

        Onkohan ruuska täysin viaton johtamassaaan osakeyhtiö opr financessa.

        No ei ole, vaan on syyllistynyt kavallukseen ja kirjanpitorikokseen ko. virityksessään.
        Mutta nämä ovat toki mitättömiä rikoksia, jotka eivät ole suuressa kuvassa mitenkään noteerattavia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan ruuska täysin viaton johtamassaaan osakeyhtiö opr financessa.

        No ei ole, vaan on syyllistynyt kavallukseen ja kirjanpitorikokseen ko. virityksessään.
        Mutta nämä ovat toki mitättömiä rikoksia, jotka eivät ole suuressa kuvassa mitenkään noteerattavia.

        Tärkeintä on että valtiovalta hoitaa asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tärkeintä on että valtiovalta hoitaa asiaa.

        Hoitaa? Ei fiva laista piittaa, oikeudenkäynti taas kestää ikuisuuksia ja maksaa mitä vaan.

        Rikos opr finance oyssä voi laillistettuna edelleen jatkua.

        Ei velallakaan ja sen maksamattomuudella näytä merkitystä olevan.

    • Anonyymi

      Valtiovaltaan on luotettava.

      • Anonyymi

        Ei ainakaan opr finance oyn toimintatapa ole kuin yhden osakkaan show, johon valtiovalta ei halua mitenkään puuttua , vaikka konkurssikypsä firma on rikoksia tuottanut kiitettävästi.

    • Anonyymi

      Valtiovalta on hoitanut alusta saakka asiaa kuntoon.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Valtiovalta hoitaa kuntoon.

      • Anonyymi

        Eiköhän tuon homma jatku niin kauan kuin vasta 58 vuotias herra Jari Ruuska haluaa yritystään pyörittää, kuten on jo havaittu valtiovaltaa ei tuollaiset pikalaina firmojen laittomat touhut paljon kiinnosta. Moni vanhempi sijoittaja kuten minäkin on jo kasvanut kauan horsmaa ennen kuin tuo touhu loppuu.

    • Anonyymi

      Esa Alanko on nyt vastuussa hallituksen lisäksi.

    • Anonyymi

      Valtiovalta on asiassa tärkein.

      • Anonyymi

        Laki antaa hyvät pohjat rikollisuudelle, kun osakeyhtiössä on A ja b osakkeet.

        A osakas kerää vuosittaisen potin ja 1150 b osakasta eivät saa mitään.

        Hybrididiilin turvin A osakas ruuska vetää kaikki tulot pohjattomaan taskuunsa.

        Konkurssikypsä opr jatkaa laillistettua rikostaan vuodesta toiseen.

    • Anonyymi

      Sen takia valtiovalta on tärkein.

      Finanssivalvonta ja eduskunta hoitavat.

      • Anonyymi

        Valtiovalta hoitaa opr finance oyssä yhden osakkaan oikeuksia, ei 1150 osakkaan oikeuksia.

        Suomessa on turha äänestää missään vaaleissa, koska asioitten laillista hoitamista ei täällä tapahdu.

    • Anonyymi

      Tärkeintä asiassa on valtiovalta.

      • Anonyymi

        Finanssivalvonnan kannalta on tärkeintä on tärkeintä antaa lupa toimia ja sen jälkeen hys, hys, eihän tässä mitään. Hiljaa vaan

    • Anonyymi

      Valtiovalta hoitaa asian kunnolla.

      • Anonyymi

        Miksi kukaan ei ole ilmoittanut asiasta Finanssivalvonnalle tai poliisille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kukaan ei ole ilmoittanut asiasta Finanssivalvonnalle tai poliisille?

        Finanssivalvonta tietää opr finance oyssä menossa olevan ryöstön, mutta koska kyseessä on laillistettu rikos, ei fiva puutu pikkujuttuun.
        Onhan toki selviö, että A luokan ruuska vetää osakeyhtiössä tuotot tililleen muitten osakkaitten kustannuksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Finanssivalvonta tietää opr finance oyssä menossa olevan ryöstön, mutta koska kyseessä on laillistettu rikos, ei fiva puutu pikkujuttuun.
        Onhan toki selviö, että A luokan ruuska vetää osakeyhtiössä tuotot tililleen muitten osakkaitten kustannuksella.

        Valtiovalta käyttää harkintaa ja hoitaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtiovalta käyttää harkintaa ja hoitaa.

        Haahhaah,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haahhaah,

        Taas meni yksi juhannus laillistetun rikoksen jatkuessa opr finance oyssä.

        ruuska jatkaa rikollista vedätystä vielä vuosikausia, koska laillistetulla rikoksella ei ole aikarajoja, se saa finanssivalvonnan päätöksellä olla iätön rikos.
        Nyt kun ruuska on potkaissut muut osakkaat sivuun yrityksestään, voisi hän palkita itsensä vaikka puolen miljoonan vuosipalkkiolla, jonka hän jo toimitusjohtajalle maksaakin.

    • Anonyymi

      Miksi sinä et luota valtiovaltaan?

      • Anonyymi

        Miksi sinä luotat valtiovaltaan?

      • Anonyymi

        Miksi sinä luotat valtiovaltaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sinä luotat valtiovaltaan?

        Kummasti tulot ajautuvat aina vaan ruuskalle tässä opr finance oyssä. Hän on nykyään ainoa osakas , joka virityksessä voittaa.
        Mitähän on tapahtunut muille osakkaille? Firma on saanut aikaiseksi 90 miljoonaa velkaa, mutta sillä ei näytä olevan mitään merkitystä. Svea bankilla ei ole tarvetta saada lainaansa takaisin.

    • Anonyymi

      Valtiovalta hoitaa kyllä kuntoon

      • Anonyymi

        En luota tuohon, valtiovalta takaa ruuskalle/oprlle laillisen turvan hävittää oprosakkaat monttuun ja rikolliseen unohdukseen.

    • Anonyymi

      Hyvä tapa pitää tämä keskustelu etusivulla, on vastailla parin päivän välein jotakin idioottimaista vaikkapa valtiovallasta.

      Pidetään yhdessä tämä avaus etusivulla, samoin se toinen vastaava.

      Valtiovalta ja OPR sopivat hyvin yhteen.

      • Anonyymi

        opr finance oy/ruuska sopii yhteen valtiovallan kanssa ainoastaan , jos finanssivalvonta katsoo ruuskan rikoksia osakkaita kohtaan sormien välistä. Eli hyväksyy ruuskan rikokset, kuten nyt tapahtuu.
        Fiva on leimasin, joka antaa lupia osakeyhtiöiden toimintaan, mutta ei valvo mitenkään miten oyssä toimitaan. Yksi osakas voi pitää pilkkanaan muita osakkaita ja heidän etujaan. Tämä ei fiva kiinnosta lainkaan, vaikka tietoa rikoksista oprssä onkin.

    • Anonyymi

      Hyvä tapa pitää tämä keskustelu etusivulla, on vastailla parin päivän välein jotakin idioottimaista vaikkapa valtiovallasta.

      Pidetään yhdessä tämä avaus etusivulla, samoin se toinen vastaava.

      Valtiovalta on ok.

      • Anonyymi

        Eihän se ole OK, kun hyväksytään laillistettu rikos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän se ole OK, kun hyväksytään laillistettu rikos.

        Hyvin me kahdestaan saadaan pidettyä tämä avaus etusivulla.

        Ps. Minulla on lieviä mielenterveysongelmia, kai sinullakin on?

    • Anonyymi

      Tasatuottoinen rikos , on huomattavasti mukavampi rikos kuin esimerkiksi konkurssi, joka taas ei ole rikos.
      Tämän realiteetin on ymmärtänyt ruuska, joka perusti virittimen nimeltä opr finance oy. Takaajaksi rikokseen löytyi valtiovallalta finanssivalvonta. Fiva antoi luvan viritykseen, yritti potkaista virityksen nurin ja nyt varjelee konkurssilta samaa viritystä eli opr financea.

    • Anonyymi

      Jo reilusti yli kolme vuotta lähinnä yksi mielenterveyspotilas on pitänyt tätä avausta etusivulla.

      Valtiovalta ei pidä potilaistaan huolta vaikka Fiva on junaillut asiaa.

      Missä on valtiovallan potilaat?

      • Anonyymi

        Valtiovallan potilas oyssä opr finance on nimeltään Jari ruuska. Tämä osakeyhtiön osakas on ainoa joka vuosittain haalii tuotot itselleen ko. firmassa.
        Osakeyhtiön pitäisi tuottaa KAIKILLE osakkaille hyötyä, eikä ainoastaan yhdelle osakkaalle. Opr finance maksaa palkkiot kuitenkin yhdelle osakkaalle, joka sattuu olemaan myös perustaja. ruuskalla ei ole syytä muuttaa rikollista tapaansa.
        Finanssivalvonta pitää tässä oyssä yhtä osakasta rikollisella tapaa liiketoiminnassa mukana , vaikka osakas on ajanut osakeyhtiön toimintakyvyttömäksi jo v 2019 lopussa , kun osinkojen ja osakkuuksien maksaminen loppui.
        Velka kasvaa oprssä, ollen nyt vähintään 90 miljoonaa. Tämähän tuo hilloa aina vaan ajattomasti , koska ruuskan liikekumppani on ruotsalainen vatjopankki svea bank.

        Etusivulle ja valtiovalta.

        Onnea!

        Olet maininnut avauksessasi tuon sukunimen nyt 380 kertaa!

        Se alkaa tulla tässä avauksessa jo tutuksi.

        Näetkö asiasta jo painajaisia? Luulisi että näet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnea!

        Olet maininnut avauksessasi tuon sukunimen nyt 380 kertaa!

        Se alkaa tulla tässä avauksessa jo tutuksi.

        Näetkö asiasta jo painajaisia? Luulisi että näet.

        Luulisi ruuskan joutuvan vastuuseen konkurssin välttelemisestä ja osakeyhtiönsä vastuiden toteuttamatta jättämisestä.
        Konkurssikypsä firma opr finance oy tuottaa vain sen yhdelle osakkaalle vuosittaiset mahtitulot.
        Finanssivalvonta seuraa rikosta mitään tekemättömänä viranomaisena.
        Kohta tilastonikkari voi juhlia kuudennen vuoden synttäreitä rikoksen alkamisesta. Suomen laki takaa ruuskalle kissan päivät ehkä ikuisesti virityksensä parissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnea!

        Olet maininnut avauksessasi tuon sukunimen nyt 380 kertaa!

        Se alkaa tulla tässä avauksessa jo tutuksi.

        Näetkö asiasta jo painajaisia? Luulisi että näet.

        Mihinkä varjopankkeja tarvitaan? No, rikoksiin ja oikeudenkäynteihin jatkuvaa materiaalia syntyy näistä "yrityksistä".

    • Anonyymi

      Ruuskan elämä on makeaa Dubaissa. Verot nolla ja lambot sekä itätytöt halpoja

      • Anonyymi

        Hyvin olet pitänyt avausta etusivulla. Kohta nimeä on toistettu 1000 kertaa.

        Oletko muuten katkera vaiko normaali ihminen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin olet pitänyt avausta etusivulla. Kohta nimeä on toistettu 1000 kertaa.

        Oletko muuten katkera vaiko normaali ihminen?

        Lääkäri sanoi minulle on tärkeää hokea tuota nimeä. Se parantaa mielenterveyttäni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääkäri sanoi minulle on tärkeää hokea tuota nimeä. Se parantaa mielenterveyttäni.

        Pääseeköhän tuo ruuskan nimi konkurssilistalle , koska sen paikka on ollut siellä pitkän aikaa. Käytännössä opr finance on konkurssissa, sen tuotto vedätetään tässä ns osakeyhtiössä kokonaisuudessaan ruuskalle.
        Toiminnanjohtajan neuvottelut svea bankin on huono vitsi, koska ei ole neuvoteltavaa. Kaikki hybrididiilin mahdolliset lyhennykset me nevät vain päälainottaja svea bankille, diilisopimus kieltää osingonjaon osakkaille.
        Härskin röyhkeä laillistett rikos jatkuuuuuu opr finance oyssä.

        Onkohan ruuska lyhentänyt pikavippiään, 2,5 miljoonaa yhtiön pääomasta vai maksanut jo kokonaisuudessaan sen takaisin.
        Rohkea veikkaus on, ettei ikinä maksakkaan. Tämähän on tämän oprn rikossarjan vanhimpia rikoksia ja uusia tulee vuosittain lisää!

      • Anonyymi

        Kuinka ruuskalla on varaa makeaan elämään, vaikka hänen yrityksensä on konkurssikunnossa?
        Onko opr finance oyssä mahdollisesti jotain tuloksellista kähmintää. Ensin tulee mieleen mieleen päälainottaja svea bank. Miksi svea bank ei halua "lainaansa" takaisin.

    • Anonyymi

      Huomio, oletteko havainneet , että laillistetun rikoksen case jatkuu edelleen opr finance oyssä.
      Aosakas ruuska vedättää konkurssikypsässä firmassa tuotot itselleen, vaikka osakeyhtiössä on 1150 muutakin osakasta. Tässä oyssä huomioidaan vain yhden osakkaan edut.

    • Anonyymi

      PIdän avausta etusivulla. Tavoite on 1000 kertaa sukunimi + laillistettu rikos.

      En luota valtiovaltaan enkä edes omaan perheeseeni. Olen katkera.

      • Anonyymi

        Onko ruuska katkera osakkailleen tuottamistaan tappioista?
        ruuska on iloinen, kun saa rauhassa ryöstää firmalla mahtitulot vuosittain itselleen. Tämän opr firman tuotot ohjautuvat vuodesta toiseen ruuskan nimiin.
        Paskafirma opr finance oy näyttää, mitenkä yhden A osakkaan järjestelmä ei voi ajautua konkurssiin suomessa, vaan voi jatkaa rikollista toimintaa, velvollisuuksistaan välttämättä.

        Täytyy korjata: velvollisuuksistaan välittämättä.
        Suomen kielen maisterikin saattaa ymmärtää tekstin, kun sisältö on pilkulleen oikein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyy korjata: velvollisuuksistaan välittämättä.
        Suomen kielen maisterikin saattaa ymmärtää tekstin, kun sisältö on pilkulleen oikein.

        > velvollisuuksistaan välittämättä.

        Mistä häntä syytetään?

        Pidetään turha avaus koko ajan etusivulla VÄKISIN. Mitään uutta ei ole ilmennyt enää vuosiin, joten olen pelkkä katkera.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        > velvollisuuksistaan välittämättä.

        Mistä häntä syytetään?

        Pidetään turha avaus koko ajan etusivulla VÄKISIN. Mitään uutta ei ole ilmennyt enää vuosiin, joten olen pelkkä katkera.

        ruuskaa syytetään osakaskumppaneittensa pettämisestä. Hän on ajanut opr finance oyn sellaiseen tilaan hullukorkoisella lainallaan, että vain hän itse voi saada virityksestä varoja.

        ruuska on härskillä menettelytavallaan tappanut osakkaiden mahdollisuudet hyötyä virityksestä millään lailla.
        Lainamäärät vain kasvavat vuodesta toiseen ja härskiruuska porskuttaa. ruuskan nimi tulevaisuudessakin tulee vuosittain aina vastaan opr finance oyn rikosketjussa.
        Varkaus toimii myös siksi, ettei finanssivalvontaa kiinnosta osakkaiden etujen valvonta mitenkään. Fiva on täysin turha virasto nykymuodossaan.

        "ruuskaa syytetään osakaskumppaneittensa pettämisestä."

        Syytetään? Mikä on jutun diaarinumero?

        Mielikuvituksesi on rajaton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "ruuskaa syytetään osakaskumppaneittensa pettämisestä."

        Syytetään? Mikä on jutun diaarinumero?

        Mielikuvituksesi on rajaton.

        Lakien valvonta ja oikeusjutut käännetään yhtiön eduksi. Näin osakeyhtiön omistaja voi loputtomasti jatkaa rikostaan, kuten tapahtuu opr finance oyn vedätyksessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lakien valvonta ja oikeusjutut käännetään yhtiön eduksi. Näin osakeyhtiön omistaja voi loputtomasti jatkaa rikostaan, kuten tapahtuu opr finance oyn vedätyksessä.

        Kyllä kyllä, paljon on mielestäsi rikosta kehissä mutta mikä on jutun diaarinumero? Sen kautta me muut löydämme rikossyytteen sisällön.

        Pitäisikö sinun kuitenkin palata takaisin elämään ja maan päälle? Katkeruus on jo pilannut perhe-elämäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kyllä, paljon on mielestäsi rikosta kehissä mutta mikä on jutun diaarinumero? Sen kautta me muut löydämme rikossyytteen sisällön.

        Pitäisikö sinun kuitenkin palata takaisin elämään ja maan päälle? Katkeruus on jo pilannut perhe-elämäsi.

        Kysy finanssivalvonnalta onko siellä tietoa diaarinumerosta.

        Tuskinpa heillä on siitäkään tietoa.

        Varma tieto on , että ruuskalle menee kaikki tulot opr finance oyssä. Hän yksistään säätelee, kenelle maksaa ja paljonko maksaa.

        Tämä diktaattorimainen toimintatapa tietysti rapauttaa yleistä käsitystä osakeyhtiöstä kaikkien osakkaiden tasapuolisena toimijana.

        Tietysti ,kun sanasta oy tulee mieleen ensimmäisenä rikos, ei sellaiseen yritykseen ole syytä antaa varastettavaksi senttiäkään.

        Alkeellisinkin oikeustaju ymmärtää, että yritys, etenkin osakeyhtiön , on maksettava tuottoa kaikille eikä yhdelle Aosakkaalle.
        Vuodesta toiseen tuotto maksetaan miljoonan vuosipalkkioina ruuskalaisille. Samalla velanmäärä nousee jatkuvasti, mahdollistaen rikoksen jatkuvuuden.
        Tässä ns laillistetun rikoksen casessa yksi oyn osakas hyväksikäyttää muita osakkaita osakeyhtiöllä, joka ei täytä laillisia velvoitteitaan muita osakkaita kohtaan.

        Finanssivalvonnan pitäisi valvoa osakkaiden tasapuolisia etuja. Tosiasiassa, annettuaan toimintaluvan opr finance oylle, ei ole mitään seurantaa tapahtunut. Aosakas ruuska saa vedätellä osakeyhtiötä miten vain muista osakkaista välittämättä.

        Olennaisia muutoksia opr finance oyn ns laillistetun rikoksen tapauksessa ei ole tullut, vaan rikollinen vedätys jatkuu entisenlaisena.
        Aosakkaan vedätyksen vuoksi ei muut osakkaat saa konkurssikypsässä tilanteessa olevasta oprstä edes pääomaverotus hyötyä.
        Mikä pahinta , rikos näyttää jatkuvan pitkälle tulevaisuuteen.

    • Anonyymi

      Onneksi luotat valtiovaltaan.

      • Anonyymi

        Ei ole syytä luottaa finanssivalvontaan, koska fiva hyväksyy rikolliset toimintatavat osakkaita vastaan osakeyhtiössä. Esim. Tässä yhteydessä useasti mainittu ruuska / opr finance oy.

        Vielä jaksat pari vuotta hokea tuota samaa. Jaksaa, jaksaa.. Älä luovuta, kun olet kerran tuon aloittanut. Tee kaikki se perheesi vuoksi - he ovat ylpeitä sinusta. Varsinkin jo vanha äitisi on ylpeä pojastaan.

        Tottakai onnistunut rikos nostattaa tuntoja. Toiseelta kun lähtee finanssivalvonnan takaamana ns laillistettuun rikokseen , ei voi epäonnistua.
        Näinollen opr finance osakeyhtiön onnistunut kaappaus nostattaa Aosakas ruuskan arvoa etenkin muiden osakkaitten mielissä? Hän on diktaattori , joka vedättää yhtiön tulot samalle osakkaalle nyt 7. Vuotta.
        Ehkäpä Suomen kielen maisteri fanittaa myös A. Hitleriä, joka oli myös aikansa A henkilöitä ja alkuunsa teki hyvää Tuottoa!

    • Anonyymi

      Vielä jaksat pari vuotta hokea tuota samaa. Jaksaa, jaksaa.. Älä luovuta, kun olet kerran tuon aloittanut. Tee kaikki se perheesi vuoksi - he ovat ylpeitä sinusta. Varsinkin jo vanha äitisi on ylpeä pojastaan.

      Kopion kopion kopio kannattaa aina.

      • Anonyymi

        Suomen lakien valvomisen perusteella opr finance oyn ei ole syytä muuttaa toimintatapaansa, vaan jatkaa sitä edelleen. Osakeyhtiön irvikuva tuottaa edelleen Aosakkaalleen ruuskalle sitä Tuottoa ja rikollinen toimintapa saa jatkua finanssivalvonnan siunauksella loppumattomiin.

    • Anonyymi

      "Vielä jaksat pari vuotta hokea tuota samaa. Jaksaa, jaksaa.. Älä luovuta, kun olet kerran tuon aloittanut. Tee kaikki se perheesi vuoksi - he ovat ylpeitä sinusta. Varsinkin jo vanha äitisi on ylpeä pojastaan."

      Havuja, prkl. Jaksaa toistaa, jaksaa.

      • Anonyymi

        Laillistettu ryöstö jatkuu opr financessa.
        Aosakas ruuska jatkaa varastamistaan osakeyhtiön muilta osakkailta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laillistettu ryöstö jatkuu opr financessa.
        Aosakas ruuska jatkaa varastamistaan osakeyhtiön muilta osakkailta!

        ruuska on onnistunut keplotteleen viritykselle 90 miljoonan velat , minkä lisäksi hän maksaa ruuskalaisille vuosittain miljoonatulot virityksen konkurssimaisen kehnosta johtamisesta.

    • Anonyymi

      Vielä jaksat, papukaija!... Foorumin kopiokone rulettaa! Samat kopiot vuoden 2028 loppuun eli mennään tosi pitkään kopiolla.

      Pidetään kopiokoneen tavoin etusivulla. Uutta asiaa ei ole ollut enää vuosiin.

      Etusivu on aina sinun sairautesi myötä.

      • Anonyymi

        Laillistettu rikos opr finance oyssä jatkuu.

        Rikoksen kohteena on oprn osakkaat ja rikoksesta hyötyvät Aosakas ruuska ja päälainottaja svea bank.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laillistettu rikos opr finance oyssä jatkuu.

        Rikoksen kohteena on oprn osakkaat ja rikoksesta hyötyvät Aosakas ruuska ja päälainottaja svea bank.

        Hyvä , että pidät satojen osakkaiden puolia, koska onhan ruuskan toimintatapa ylittänyt rikoskynnyksen jo v 2019, kun hän jätti lunastamatta osakkaiden pääomat
        2020 alusta alkaen hän ei ole maksanut muille osakkaille mitään.
        Yhtiö on selkeästi toimintakyvytön, paitsi maksamaan Aosakkaalle miljoonan vuosipalkkion!

    • Anonyymi

      Vielä jaksaa kopioida. Jaksaa jaksaa.

      • Anonyymi

        Hyvin ruuska jaksaa vuodesta toiseen "yrittää".

        Tosiasiallisesti siis varastaa muilta osakkailta osakeyhtiöllään, joka tuottaa vain tasan yhdelle osakkaalle, joka on Aosakas ruuska.

        Oletko suomen kielen Maisteri tilastoinut päivämäärän, milloin opr finance oy siirtyi ruuskalle rahantekovälineeksi. Eli hän lopetti osakkeiden lunastamisen . Oli varmaankin v 2019. V 2020 alusta hän lopetti osinkojen maksun ja otti pääomasta pikavippinsä. Sittemmin hän otti 20 % korolla 40 miljoonan lainan, joka on nyt suuruudeltaan 90 miljoonaa.
        Rikoksia on ihan tukuttain . Milloinkahan tämä viritys laukeaa mahdottomuuteensa ja tulee monen toivoma KONKURSSI.

    • Anonyymi

      Vielä jaksat, papukaija!... Foorumin kopiokone rulettaa! Samat kopiot vuoden 2028 loppuun eli mennään tosi pitkään koipiolla.

      Pidetään kopiokoneen tavoin etusivulla.

      Uutta asiaa ei ole ollut enää vuosiin, kun sitä ei ole.

      • Anonyymi

        Eipä uutta:
        Ruuska vedättää rikollisesti
        Ja hybrididiili suojaa rikoksen.

    • Anonyymi

      "Vielä jaksat, papukaija!... Foorumin kopiokone rulettaa! Samat kopiot vuoden 2028 loppuun eli mennään tosi pitkään kopiolla."

      Ei mitään uutta enää vuosiin, kopioi samaa, kopioi.

      Pysy kopioimalla etusivulla. Lääkärin määräys.

    • Anonyymi

      Ns. laillistetun rikoksen case jatkuu menestyksekkäästi opr finance oyssä.

      Aosakas ruuska on luonnollisesti kiitollinen toimintaympäristöstä, joka takaa hänelle miljoonatuoton vuosittain tuossa ns. osakeyhtiössä.

      Lakien olematon valvonta mahdollistaa tämänkin rikoksen jatkuvuuden.

      • Anonyymi

        suomen kielen maisteri on huolissaan toisarvoisista asioista, olisi viisaampaa, että kiinnittäisit huomiota lakien valvontaan, ettei lakien rapautuminen leviä entisestään.

        Suomalainen pikavippaamo opr finance oy ja ruotsalainen pikavippaamo svea bank imaisevat oprn kaikki tuotot itselleen.
        Rikollisena instrumenttina heillä on käytössään hybrididiili, joka takaa rikoksen jatkuvuuden.

        Onhan ruuska jo ottanut velkaa 90 miljoonaa ja korkoja tulee koko ajan lisää.

        Hybridilainaa joskus maksellessa , korkojen määrä kasvaa kuitenkin enemmän lyhennys on.

        Päälainottaja svea bank ja opr finance oy /ruuska ovat ryöstäneet osakeyhtiön omaan käyttöönsä.

        Muistaakseni, joku on maininnut tämän oprn toimintatavan jo aiemminkin, mutta kirjataanpa muistutuksena jälleen!

        Voiko tästä tehdä johtopäätöksen , että olisi kysymys jonkinasteisesta vedätyksestä, koska ainoastaan yksi Aosakas hyötyy ko osakeyhtiöstä
        Mahdollisesti on vedätykselle luotu toimintaympäristö, josta hyötyy ainoastaan Aosakas?
        Toisaalta on turha pohtia toimintatapaa , koska kyseessä on ns laillistetun rikoksen toimintatapa, joka osoittaa laillistetun rikoksen mahdollisuudet.
        Opr finance oy / ruuska käyttää hyväkseen finanssivalvonnan tehtävien valvonnan laiminlyönnistä johtuvaa mahdollisuutta tehdä rikollisia toimia muita oprn osakkaita kohtaan.

        Tästä on oiva esimerkki opr finance oyn hybrididiili päälainottaja svea bankin kanssa , mikä takaa jatkuvuuden Aosakas ruuskan ja svea bankin rikokseen jatkuvuudelle.

    • Anonyymi

      Lääkärin määräyksellä, että jäljelle jäänyt (vähäinen) mielenterveys pysyy kasassa. Havuja, prkl, jaksaa samaa kopiota vielä. Pari kolme vuotta enää ja ketju suljetaan eli vielä jaksaa painaa kopiota ilman uutta asiaa.

      • Anonyymi

        Onko jo tehty rikollisesta toimintavasta osakeyhtiössä normaali käytäntö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko jo tehty rikollisesta toimintavasta osakeyhtiössä normaali käytäntö?

        Rikos on arkea opr finance oyssä, kuten osakkaat , asiakkaat ja osin valtiovalta ymmärtävät.

    • Anonyymi

      Parasta kuitenkin että fyrkat on paremmissa lompakoissa . Kanteilla ei löydy mitään mistään .

      • Anonyymi

        Tietysti on ymmärrettävissä, että joku osakas uskoo /toivoo, että Aosakas ruuska tekisi opr finance oyn Adiktatuurillaan oikeaksi osakeyhtiöksi.
        Tosiasiassa A asemallaan ruuska vetää mahtavat tulot edelleen tililleen rikoskumppani päälainoittaja svea bankin kanssa.
        Koska finanssivalvonta tukee ko rikosta, saavat oprn osakkaat vain odottaa opr finance oyn mahdollista konkurssia, jotta osakkaat saisivat vihdoin oikeutta ja verotuksellista hyötyä tästä virityksestä.

    • Anonyymi

      Vieläkö jaksaa lääkärin määräyksestä suoltaa kopiota?

      Totta kai jaksaa, aina jaksaa kopioida.

      • Anonyymi

        Kopio on aina tehtävä 2 - 3 päivän välein, niin avaus pysyy hyvin etusivulla.

        Minkä takia näin? Koska on resepti asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kopio on aina tehtävä 2 - 3 päivän välein, niin avaus pysyy hyvin etusivulla.

        Minkä takia näin? Koska on resepti asiassa.

        Ovatko opr finance osakeyhtiön osakkaat havainneet Tuottoa tulleen tililleen?

        Eivät ole, mutta yhdelle osakkaalle näyttää Tuottoa tulevan mukavasti vuosittain.
        Nähtävästi tuollainen Aosakkuus sitä Tuottoa tuo hyvinkin.

        Tuottoihin voi laskea ruuskan vuosia sitten ottaman 2,5 miljoonan pikavipin, jota ruuska ei ole lyhentänyt senttiäkään.

        Yrityksen aloitus tapahtui pyramidihuijauksella, mutta yrityksen loppumisesta eivät osakkaat pääse nauttimaan, koska ruuska otti itselleen hybrididiilin käyttöön. Hybrididiilillä ruuska turvaa seuraavien vuosikymmenien tulonsa.

        Opr finance oy on ollut vuosia maksukyvytön. Osinkoja ei ole jaettu vuosiin, eikä pääomia ole lunastettu vuosiin.
        Kuitenkin ruuska jatkaa konkurssikuntoisella virityksellään vedätystä. Eihän tämä ole laillista mutta toimii kuitenkin!

    • Anonyymi

      Pitää muistaa toistaa ja kopioida sama asia tuhat kertaa. Muuten asia putoaa etusivulta.

      Kopioi, kopioi, havuja prkl.

      • Anonyymi

        Tuottoa, tuottoa jaTuottoa
        ruuska, svea bank, ruuska

        Hmmmm, Onkos tuottoa oyssä vain yksi osakas
        Jospa hän on A tason osakas!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuottoa, tuottoa jaTuottoa
        ruuska, svea bank, ruuska

        Hmmmm, Onkos tuottoa oyssä vain yksi osakas
        Jospa hän on A tason osakas!

        A taso tarkoittanee, että toiminta on lakien ja konkurssin yläpuolella.

    • Anonyymi

      Tuo kopioiva papukaija ei ole kahteen vuoteen sanonut yhtään mitään uutta. Lääkärintodistuksella ei näköjään pärjää, kun sisäänottopaikkoja on rajoitettu.

    Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3810
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2017
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      544
      1617
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1288
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1087
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      798
    Aihe