Käytättekö koulutustanne arjessa?

Käytättekö koulutustanne/työssä oppimaanne arjessa? Itse käytän paljonkin varsinkin nyt kun olen eläkkeellä.

Kotikilju on hemmetin yksinkertaista tehdä vaikkapa kuivatuista hedelmistä ja putkisubi... Teistä monet on onnellisia, kun ovat saaneet netin avulla tehtyä jonkin kotelonrämän.

Ei pojat, putkisubissa on paras hyötysuhde ja äänenlaatu, kunhan muistaa alipäästösuotimen pitää väh. 36dB/oct.

Mutta yhtä asiaa en ole oppinut lukuisista yrittämisistä huolimatta. Nyt saa nauraa, mutta leipomista en vuosikymmentenkään saatossa ole oppinut. Jonkun pizzataikinan toki osaan tehdä, mutta en mitään monimutkaisempaa.

Sen takia olenkin eloni järjestänyt, että aina on joku osaava nainen rinnallani. Heiltä voi oppia myös muita hyödyllisiä taitoja.

Timpalla on asiat hyvin organisoitu ja kaikki on kivaa. Kroonisia kipuja ei nyt lasketa tähän mukaan, niitä on itse kullakin.
21504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Intissä opin siivoamaan. Ja käytän sitä yhä. 😬👌

Osaan rakentaa kylkimiinan muovailtavasta räjähdysaineesta ja teräksenpalasesta, mutta Ajaxhoitaa senkin...’muistanet sen kai? 😄

Äänestä
  • Kyllä. M-Hexogeeni on tuttua kamaa. Muistanethan senkin, että kyseisellä aineella saadaan parempi leikkausjälki, kuin sirkkelillä.

    Toki taidat olla pioneeeri (tervetuloa kerhoon) niin osaat tehdä räjähdysaineita ihan kotitarvikkeista? Itse menin hieman pidemmälle ja kouluttauduin kemian prosessihoitajaksi. Minä voin tuhota koko Suomen ihan kaupasta ostamillani tarvikkeilla. Mutta en tee sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä. M-Hexogeeni on tuttua kamaa. Muistanethan senkin, että kyseisellä aineella saadaan parempi leikkausjälki, kuin sirkkelillä.

    Toki taidat olla pioneeeri (tervetuloa kerhoon) niin osaat tehdä räjähdysaineita ihan kotitarvikkeista? Itse menin hieman pidemmälle ja kouluttauduin kemian prosessihoitajaksi. Minä voin tuhota koko Suomen ihan kaupasta ostamillani tarvikkeilla. Mutta en tee sitä.

    Olen kyllä sissi ihan. Varsinaisesti käytetään sodan aiksna valmiita tuotteita, mutta ilmeisesti lupa on myös soveltaa kenttäolosuhteissa.

    Mä oon muuten kyllä sähkäri ja kotitalossa on toki itse väsäämät sähköt. 😬👌

    Äänestä

  • interlocutrice kirjoitti:

    Minä taasen olen pieruvirtamekaanikko alkuperäiseltä koulutukselta. Olen toki ihan itse kytkenyt hellani, vaikka virallisesti en saisi.

    Äänestä

  • Itse opein tekemään kravatti solmun mut eipä pahemmin ole tarvinnut tehdä kravattisolmuja mut osaan tehdä sen jos tarvii

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä taasen olen pieruvirtamekaanikko alkuperäiseltä koulutukselta. Olen toki ihan itse kytkenyt hellani, vaikka virallisesti en saisi.

    Väri väriin ja loput yhteen. Sillä mennään. 😬👌

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itse opein tekemään kravatti solmun mut eipä pahemmin ole tarvinnut tehdä kravattisolmuja mut osaan tehdä sen jos tarvii

    Sissisolmu on muuten kätevä. Siinä vastustelija laitetaan ohkaseen puuhun sopivasti omien jalkojen päälle nököttämään, eikä kovin moni pääse siitä irti enää. Lyhtypylväs/tolppa ois paras...

    Äänestä

  • interlocutrice kirjoitti:

    Väri väriin ja loput yhteen. Sillä mennään. 😬👌

    Eikös se keltavihreä ole miinusjohto?🤣🤣🤣

    Joo, on ihan hyvä, että jonkinlainen koulutus tarvitaan ammattitöissä. Asunnon sähköt ei kuitenkaan ole ihan sama, kuin autovahvistimen kytkeminen. Ei vaikka olisi 2:n faradayn konkka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös se keltavihreä ole miinusjohto?🤣🤣🤣

    Joo, on ihan hyvä, että jonkinlainen koulutus tarvitaan ammattitöissä. Asunnon sähköt ei kuitenkaan ole ihan sama, kuin autovahvistimen kytkeminen. Ei vaikka olisi 2:n faradayn konkka.

    Siihen voi laittaa savimällin, kun se on maajohto. 😜

    No joskus mitä olen vanhoissa omakotitaloissa toisten jälkiä korjsillut, on sähköasentajissakin eroja.... sähkömies muuten on eri... se löytyy ikänsisen piironginlaatikosta. 🤣

    Äänestä

Opin että en juurikaan pysty kävelemään.

Äänestä

Oletko siis Vitalisti, eli vihaat kaikkea lihaa kuten kanaqnmuni?

Ellet peräti Kasvisti,

Äänestä

Kaiken oikeastaan oppinut vasta koulujen jälkeen, sisäistänyt kaikessa rauhassa. No vaikka nyt nuo kädentaidot, ne koulussa käytiin niin kiireellä hälyssä läpi, että tuli aina niin hutiloitua jälkeä ettei mitään uskoa omiin taitoihin oikein ehtinyt syntyä.
Kaikki leipomisen kaltaiset yksinkertaiset hommat oppii kyllä kirjoista, resepteistä ja nykyään juutuubista tietenkin.
Ja noihin just sellaisia uusia niksejä, kuten vaikka leipä rautapadassa, ettei vaivata juurikaan jne. Asioita pyritään yksinkertaistamaan, vaiheita mahdollisimman vähän.
No hifistelijöitäkin tietenkin on, kuten nyt vaikka juureen leivottua pullaa esim.

Äänestä
  • Piti sitten leuhkia? Sano nyt että siinä juureen leivotussa pullassa on kermavaahtoa välissä ja punainen sokerikuorrutus. PRK.

    Mutta tottahan sinä höpötät. Ei koulukirjat tee ainoatakaan ammattilaista. Kokemus tekee.

    Äänestä

Kyllä niistä kaikista opeista on ollut paljon hyötyä muuallakin, kun töissä. Kyllä siis käytän.

Äänestä

Kerran keittokirjaa käyttäessä jouduin laskemaan verrannon avulla eri ainesosien määrät.
Olihan se sellainen JEE !!!-elämys.

Äänestä
  • Löysitkö verrannolla, paljonko on hyppysellinen tai ripaus?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Löysitkö verrannolla, paljonko on hyppysellinen tai ripaus?

    Ne ovat vaikeita mittoja.
    Hyppysellinen on sormien likaamista ja ripaus on se mitä tölkistä kattilaan tupsahtaa.

    Äänestä

  • Carl-Gustaf kirjoitti:

    Ne ovat vaikeita mittoja.
    Hyppysellinen on sormien likaamista ja ripaus on se mitä tölkistä kattilaan tupsahtaa.

    👍👍👍 Onneksi selvenssit nuo mitat.👍👍👍

    1Äänestä

Kyllä tekniikan alan oppeja tulee käytettyä jatkuvasti.

Puutyöt, metallityöt ja sähkötyöt.

Matikka ja fysiikka ovat tietysti aina tärkeitä.

Äänestä

No jos ajatellaan mun koulutusta (labra-alan pt) niin aika vähän niitä oppeja arjessa tai nykyisessä työssä tarvitsee. Ehkä se, että selkäytimestä tulee esim. suojavarusteiden käyttö, jätteenkäsittely/lajittelu asianmukaisesti, tietää suunnilleen eron esim. vesi- ja rasvaliukoisten liuottimien välillä jne. Ja ollakseen amistutkinto, niin tuohon sisältyi aika paljon matikkaa, fysiikkaa, Ecxel taitoja yms, niin onhan niistäkin ollut apua esim. kirjanpitojutuissa. Fysiikka koulussa oli tietenkin aivan erilaista ja paljon teoreettisempaa, mutta on senkin ymmärryksestä jotain hyötyä vaikkapa tuossa virtuaalikilpa-autoiluharrastuksessa kaikkine säätöineen yms.

Englantihan mulla oli peruskoulussa 9, amiksessa 3 eli paras silloinen arvosana, mutta omasta mielestäni englanninkielentaitoni on kehittynyt valtavasti ihan viimeisen sanotaan 11 vuoden aikana vaikka en koulunpenkkejä ole pahemmin kuluttanutkaan. Kuten olen joskus sanonutkin, niin mun paras englanninopettaja on ollut Sky-kanavan asiantuntija Martin Brundle 😂 On mulla toisinaan työjuttuja, joissa englanti on ainoa yhteinen kieli, kansainvälisillä keskustelupalstoilla pitää osata kirjoittaa englanniksi, ja mikä tekee asiasta hauskan niin mulle on pari-kolmekin ulkomaalaista huomauttanut hyväntahtoisesti että kuulostan ihan britiltä tai australialaiselta enkä stereotyyppiseltä suomalaiselta puhumassa englantia 😅 Tosin englanninkielentaito ei tänä päivänä ole tietenkään mikään keulimisen aihe vaan enemmänkin yleissivistystä, mutta kyllä netissä näkee toisinaan todella huonosti kirjoitettua tekstiä ja joidenkin asiakkaiden ääntäminen on hieman erikoista, joten esim. noihin nähden oma englantini on mielestäni varsin hyvä. Enemmänkin olen nykyisen ammattini sanastoon vuosien varrella perehtynyt paremmin, sillä sitähän ei koulussa opetettu tietenkään tuolla linjalla.

Äänestä

Äijien keskinäisen itsensä kehumisen kerho, mitäpä tähän huomauttaisi naisena.
Nauratti itseäni, hetken ajattelin kirjoittaa vastineen; synnytysvalmennuksesta ja ihan itse kokemastani synnytysestä! Tuskin oisitte pystyneet paremmaksi asiantuntijoiksi kyenneet! Lepo vaan... kaikella ystävyydellä, mun oli pakko sotkea lusikkani mukaan.
tr.. likka

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Käytättekö koulutustanne/työssä oppimaanne arjessa? Itse käytän paljonkin varsinkin nyt kun olen eläkkeellä.

Kotikilju on hemmetin yksinkertaista tehdä vaikkapa kuivatuista hedelmistä ja putkisubi... Teistä monet on onnellisia, kun ovat saaneet netin avulla tehtyä jonkin kotelonrämän.

Ei pojat, putkisubissa on paras hyötysuhde ja äänenlaatu, kunhan muistaa alipäästösuotimen pitää väh. 36dB/oct.

Mutta yhtä asiaa en ole oppinut lukuisista yrittämisistä huolimatta. Nyt saa nauraa, mutta leipomista en vuosikymmentenkään saatossa ole oppinut. Jonkun pizzataikinan toki osaan tehdä, mutta en mitään monimutkaisempaa.

Sen takia olenkin eloni järjestänyt, että aina on joku osaava nainen rinnallani. Heiltä voi oppia myös muita hyödyllisiä taitoja.

Timpalla on asiat hyvin organisoitu ja kaikki on kivaa. Kroonisia kipuja ei nyt lasketa tähän mukaan, niitä on itse kullakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu