Minusta toimisi.
Voisiko siperiassa tuottaa koko euroopan ruuan ?
9
71
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä. Jahkas se iänikuinen routa sieltä sulaa, viljelysmaata on enemmän kuin koko maailman ihmiset tarvitsee.
Onko se huono juttu?
Jonkun jönssin mielestä ehkä on. - Anonyymi
Ikiroudassa kasvaisi maailman parhaat pakasteperunat.
- Anonyymi
Sinut kuuluu lähettää Siperiaan työleirille sitä ruokaa tuottamaan. Katotaan toimiiko
- Anonyymi
Kyl kai sit ku ilmasto lämpenee tarpeeksi. Tosin asiaan saattaisi liittyä jonkinlaisia poliittisia jännitteitä, joiden johdosta esim. EU-alueen ruokkiva maatalous voineekin sijaita esim. Grönlannissa, periaatteessa osin jopa Suomessakin.
- Anonyymi
Tuossa on se "pieni" ongelma siinä, että silloin oltaisiin Venäjän kulloisenkin diktaattorin hyväntahtoisuuden varassa.
- Anonyymi
Puola riittää.
Siperiassa multakerros on ohut. Se pienentää satoja.
- Anonyymi
Multa on tosiaan ohutta ja vääräntyppistä (hapanta havupuista kertynyttä podsolia) suurimmalta osaltaan. Vaatisi rajusti fosfori- ja kalkkilannoitusta ja niistä huolimatta olisi ongelmana raskasmetallien ja alumiinin kertyminen kasveihin. Toki Etelä-Siperiasta löytyy hyvääkin maata joka olisi käyttökelpoista viljelyyn mutta sitä on pieni osa kaikesta pinta-alasta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Siberian_agriculture
- Anonyymi
Yksi syy kaikkeen on että ihmisiä on tällä planeetalla aivan liikaa. Taulukossa on arvoitu miljardin asukaan rajan ylitys tiettyinä ajan hetkinä:
1. miljardi --- 1800-luvun alkupuoli
2. miljardi --- 1920-luku
3. miljardi --- 1960
4. miljardi --- 1974
5. miljardi --- 1987
6. miljardi --- 1999
7. miljardi --- 2012
8. miljardin ennuste --- 2025
Enemmän ihmisiä = enemmän luonnonvarojen kulutusta ja suurempi ruuan tarve = enemmän jätettä ja enemmän saasteita.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä751440Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa
Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.2481342Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.1551122Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava2551108- 51805
- 65774
Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa
Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em62757Miksi mies tuntee näin?
Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui39738Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg
parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤44711- 30657