Sitä voisi kuvitella, että elämä itsessään on jo ihan huomattava lahja, mutta ei ihmisen pitää kehittää itselleen joitakin lisäongelmia ajankuluksi. Elämä on kuitenkin oikeasti sen verran lyhyt, että ei kannattaisi kiinnittää huomiota mihinkään epäoleelliseen ja siten tuhlata aikaansa. On vaan.
Miksi ei riitä että "vaan" on?
Anonyymi
3104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos pysähtyy niin alkaa ahdistamaan. Siksi on koko ajan puuhattava jotain. Ja kyllähän maailmassa on paljon parannettavaa.
Heh.... ei ole kiellettyä olla vaan. Itse asiassa olet silloin asian ytimessä!
Heidegger puhuu silleen jättämisestä, mikä tarkoittaa (ei! se ei tarkoita että ollaan vaan) olemisen paljastamista sellaiseenaan. Tämä sellaisenaan-oleminen erottautuu olemisesta, jossa 'kuka tahansa' vain "on".
Kenen tahansa oleminen on nimittäin tyypillistä inhimillistä arkista kokemusta olemisesta. Ehkä se olisi sitä, mitä ajattelet "olemisella vaan". Se on kuitenkin todellisuutta peittävää olemista, jossa sinä teet kaiken vain siten kuin on "aina tehty" tai sellaista, mitä "kukin puuhailee" omassa arjessaan.
Jälkimmäisessä ei ole mitään vikaa. Antaa palaa vain!
Sellaisenaan-olemisessa voi kuitenkin saada elämästään enemmän irti, jos voisi sanoa asian siten kuin se on muodikkaasti sanottavissa. Tällöin elämä ei mene ikään kun unessa ohi, vaan olet läsnä omassa olemisessasi (= eksistenssissä).
Tieteen perustutkimus saattaa jostakin ihmisestä tuntua turhalta mutta sillä on hyvin keskeinen rooli vaikkapa lääketieteessä.
Jos tietäisimme ihmisen koostumuksesta vain hiilen, vedyn, hapen ym. alkuaineiden prosentuaalisen määrän niin ei sillä tiedolla pitkälle pötkittäisi.
Eli ei silloin tiedettäisi juurikaan mitään vaikka atomeista se ihminenkin pohjimmiltaan koostuu.