Kuka hyötyy polttoaineiden päästökaupasta

Anonyymi

Maksaja tiedetään, mutta kuka korjaa hyödyn.

13

133

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      EU-komissio ehdottaa, että päästökaupasta saatavia tuloja ohjattaisiin EU:n uuteen sosiaalirahastoon, jolla on tarkoitus vähentää päästökauppajärjestelmän aiheuttamia negatiivisia vaikutuksia etenkin pienituloisiin kansalaisiin, mikroyrityksiin sekä liikenteen käyttäjiin. Nettomaksu Suomelle olisi noin 840 miljoonaa euroa.

    • Anonyymi

      Vain ikiajoiksi maan poveen jätetty fossiilipolttoaine ei aiheuta lämpenemistä. Päästökompensaatioanekauppa vain hieman viivyttää, mutta ei ehkäise lämpenemistä pitkällä aikavälillä.

    • Anonyymi

      Keskeiset autoteollisuusmaat, Saksa etunenässä, eivät allekirjoittaneet YK:n Glasgow’n ilmastokokouksen julkilausumaa polttomoottoreiden kieltämisestä.

      Se, että avainmaat ja -valmistajat eivät sitoutuneet Glasgow’n asiakirjaan lisää paineita ulottaa päästökauppa Euroopassa koskemaan myös liikennettä. Saksassa sitä jo sovelletaan. Suomen hallitus harkitsee oman kansallisen päästökaupan aloittamista ja myös koko EU:ta koskeva malli on suunnitteilla.

    • Anonyymi

      Miten se kompensointi tapahtuu? Annetaan bensaostoihin alekuponkeja kaikkein köyhimmillekö? Entäs ne köyhät joilla vielä on töitä ja auto työmatkoille. Ostaako ne niitä kuponkeja näiltä vielä köyhemmiltä? Joka tapauksessa jotenkin yhtä hullusti tämäkin tulee menemään.

      • Anonyymi

        Maksat rahaa joka besalitrasta johonkin juutalaiseen rahastoon joka antaa sinun pitää taivasosuutesi. Mutta tämä rahasto sijoittaa sen eteenpäin, esimerkiksi bensiinintuotantoon,
        ja nostelee huikeat voitot.


    • Anonyymi

      RAHA kirstuun kilahtaa, SIELU taivaaseen vilahtaa. Naurettavaa ...

    • Anonyymi

      Mihin ne päästökaupan rahat nyt kääritään kun Glasgovissakin todettiin ettei kehitysmaille ole vielä annettu lantin ropoa Pariisissa luvatusta sadasta miljardista?

    • Anonyymi

      Turvetta ei ole enää kriisivarastoissa.
      Tuulisähkön osuus pakkasilla 1% vuosi tasolla 10%. Tuulivoiman rakentajia ei velvoiteta tekemään säätövoimaa!
      Metsät pitää jättää EU:n hiilinieluiksi.

      • Anonyymi

        Motiva:
        "Kaikkiaan Suomessa oli vuoden 2020 lopussa 821 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskapasiteetti on 2 586 MW.
        Suunnitelluissa hankkeissa on yhteensä noin 380 voimalaitosta, joiden yhteisteho on noin 2800 MW. "

        Tuulivoiman osuus tulee lähiaikoina yli tuplaantumaan. Se on nopeasti kehittyvä ala.
        Erilaisia keinoja energian varastoimiseen on kehitteillä useita. Vaikka kaikki on vielä aluss, niin kyseessä on suurin teknologiamurros, mitä maailma on nähnyt. On hyvä, että Suomi on kärkiporukassa, joka kerää muutoksesta hyödyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Motiva:
        "Kaikkiaan Suomessa oli vuoden 2020 lopussa 821 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskapasiteetti on 2 586 MW.
        Suunnitelluissa hankkeissa on yhteensä noin 380 voimalaitosta, joiden yhteisteho on noin 2800 MW. "

        Tuulivoiman osuus tulee lähiaikoina yli tuplaantumaan. Se on nopeasti kehittyvä ala.
        Erilaisia keinoja energian varastoimiseen on kehitteillä useita. Vaikka kaikki on vielä aluss, niin kyseessä on suurin teknologiamurros, mitä maailma on nähnyt. On hyvä, että Suomi on kärkiporukassa, joka kerää muutoksesta hyödyt.

        Ehkä tuplaantuu, mutta tuo ei tällä hetkellä auta. Kovilla pakkasilla tuulivoimalat eivät toimi, koska kovimmilla pakkasilla ei tuulta ole ollenkaan. Eikä tuo energian varastointi auta vielä moniin vuosiin. Tuskin edes seuraavaan 10 vuoteen. Ja varastointikin on todella hankalaa ja kallista.

        Parempi olisi, että suosiolla vain lisätään ydinvoimaa, siinä on sentään hieman vähemmän ongelmia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä tuplaantuu, mutta tuo ei tällä hetkellä auta. Kovilla pakkasilla tuulivoimalat eivät toimi, koska kovimmilla pakkasilla ei tuulta ole ollenkaan. Eikä tuo energian varastointi auta vielä moniin vuosiin. Tuskin edes seuraavaan 10 vuoteen. Ja varastointikin on todella hankalaa ja kallista.

        Parempi olisi, että suosiolla vain lisätään ydinvoimaa, siinä on sentään hieman vähemmän ongelmia.

        Lisään... Itse asiassa 10 vuottakin on luultavasti liian optimistista. Noiden energiavarastojen pitää nimittäin olla jopa Suomessa valtavia. Kyse on käytännössä useiden miljardien investoinnista ja niiden rakentaminen vie todella kauan.

        Todennäköisesti riittäviä energiavarastoja ei ole vielä kymmeniin vuosiin.


    • Anonyymi

      Päästöoikeus makssa jo 67 e/tonni_CO2. Joku vetää liiviinsä hyvät rahat. Päästöt jatkavat kasvuaan ja myös polttoaineiden hinnat raketoivat.

    • No hyödyn korjaa agenda21:stä ajavat tahot, joiden tavoitteena on estää ihmisten liikkuminen ja keskittää asuminen kaupunkimaisiin slummeihin, ja energian hinnan nostoilla tehdä siitä kontrolliväline.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      130
      7162
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      14
      2519
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      263
      1204
    4. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1009
    5. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      161
      937
    6. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      890
    7. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      69
      879
    8. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      79
      764
    9. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      13
      723
    10. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      18
      711
    Aihe