älykkyydessä on ylikierroksia, joita pitää mahduttaa logiikkaan

Anonyymi

vaikea selitettävä asia
mutta yritän selittää

ihan kuin olisi miettimässä tärkeän asian, mutta vain yhdellä jalalla seisten
miksi yhdellä?
se on se syykin, että kahdella ajattelu on liian helppoa

ja toisilla liiallinen saatavuus estää tuloksellista ajattelua
siksi heidän tilansa on vakavampi ja he joutuvat ajattelemaan oudolla tavoin

esimerkki tähtää sellaiseen kuin että
kun ajatellaan loogisesti niin emme aina osuu siihen
koska älymme on isompaa ja me joudumme ylimääräisille kierroksille
vähän fantasioimaan ylimääräistä
tai esittämään asian erikoisella tavalla
joka voi vaikeuttaa asian ymmärtämistä

JA MITEN YLIPÄÄTÄÄN ELÄMÄSSÄ PITÄÄ ELÄÄ IKÄÄNTYVIEN AIVOJEN KANSSA

ne supistuvat jotenkin miinus potenssiin, että vain olennainen säilyy ja epäolennainen häviää, on ehdotus
että lopussa kaiken tietämään pyrkimysten jälkeen on varaa jopa pienentää
siinä keskivaiheella tarvittiin isot aivot kapasiteetin lisäämiseksi
mutta vanhetessaan tarvitaan vain pienet aivot kun koko supistuu
että vain 'muisti pelaa' ja elämässä saavutettu kokemustieto

0

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka pistetty kylmäksi

        Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
        Kajaani
        35
        3247
      2. Mietin että

        Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
        Ikävä
        97
        1664
      3. Kaipaatko sinä

        Yhtään meidän katseita
        Ikävä
        136
        1565
      4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

        HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        42
        1415
      5. Oletko samaa mieltä

        Että on parempi olla erillään?
        Ikävä
        91
        1270
      6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

        Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
        Sonkajärvi
        28
        1166
      7. Kirjallinen varoitus

        On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
        Äänekoski
        57
        1065
      8. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
        Kajaani
        234
        1003
      9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

        Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
        Sinkut
        270
        981
      10. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

        On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
        Sinkut
        125
        970
      Aihe