Hei kaikki kateelliset työläistoverit ja muut.

Hei.

Olen ollut sellutehtaalla töissä kohta 30 vuotta.

Aikoinaan 70-luvulla (puhumattakaan aiemmista vuosikymmenistä) oli vallalla käsitys, että mennään sitten tehtaalle töihin, jos ei muualle päästä.

Silloin ei oikein kehdannut edes kavereille kertoa, että on tehtaalla hommissa, puhumattakaan, että olisi tuntemattomille asiasta maininnut, etenkään ravintoloissa naisille:-).

Kaikki katsoivat vähän nenänvartta pitkin, että kaipa tuonkin luuserin jotain on henkensä pitimiksi tehtävä.

Näyttääpi vahvasti siltä, että samat halveksijat ovat nyt naamat vihreinä huutamassa, että liikaa saavat liksaa, "pois kaikki heti tänne nyt mieluiten minulle!".

Luulisi kaikkien tajuavan, että jokainen euro, jonka työläinen, liittoon ja alaan katsomatta, saa palkkapussiinsa, on yhteiskunnalle pelkkää plussaa.

Mitä enemmän esim. paperimiehet tienaavat, sen enemmän verorahoja on käytettävissä mm. julkisen sektorin palkkoihin.

Se, mikä jää paperiteollisuusfirmojen tuloslaskelmien alariville, menee suurimmaksi osaksi ulkomaille suomalaisen yhteiskunnan tappioksi.

Usein verrataan paperimiesten ja sairaanhoitajien tai poliisien palkkoja keskenään, ja ulvotaan, että väärin menee.

Sairaanhoitajat ja poliisit ovat erittäin tärkeitä ihmisiä, jotka todella ansaitsisivat parempaa palkkaa työstään. Kuitenkaan paperimiesten palkan alennus ei auttaisi heidän tilannettaan, koska metsäteollisuus ei ole heidän työnantajansa.

Poliiseilla ei taida olla lakko-oikeutta, joten he ovat hieman huonossa asemassa etujensa puolustamisessa.

Sairaanhoitajilla lakko-oikeus lienee. Mikseivät he tee mitään etujensa parantamiseksi?

Voisiko syynä olla kokoomuslainen ajattelutapa liiton johdossa ja jopa sen kentässä?
151682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ei niilläkään taida kovin kummoista lakko-oikeutta olla.
Mutta on kyllä törkeät palkkaerot vaikkapa norjaan verrattuna.

Äänestä
  • ...mutta otapa selvää, mikä on hoitajan palkka Norjassa ja mikä öljytyöläisen, joka siellä vastaa samaa kuin paperiduunari Suomessa. Ero on hiukan paljon enemmänkin suurempi. Sitä paitsi sairaanhoitajien työt eivät norskeille edes kelpaa. Sen takia sinne pitää tuoda halpatyövoimaa sairaanhoitajiksi mm. Filippiineiltä, Thaimaasta ja Suomesta. Ei Norjassa sairaanhoitajan palkalla elä yhtään sen leveämmin kuin Suomessa, päinvastoin.

    Äänestä

  • Röhnö kirjoitti:

    ...mutta otapa selvää, mikä on hoitajan palkka Norjassa ja mikä öljytyöläisen, joka siellä vastaa samaa kuin paperiduunari Suomessa. Ero on hiukan paljon enemmänkin suurempi. Sitä paitsi sairaanhoitajien työt eivät norskeille edes kelpaa. Sen takia sinne pitää tuoda halpatyövoimaa sairaanhoitajiksi mm. Filippiineiltä, Thaimaasta ja Suomesta. Ei Norjassa sairaanhoitajan palkalla elä yhtään sen leveämmin kuin Suomessa, päinvastoin.

    mun tuttu oli norjassa töissä kertoi tunteneensä oleva kiinalainen

    Äänestä

ansaitsevat kovat palkkansa koska he työskentelevät vientiteollisuudessa joka tuottaa tärkeää "uutta" rahaa tähän peräkylään, jolla sitten maksellaa mm. poliisien ja sairaanhoitajien ja kaikkien muiden yleisen sektorin työläisten palkkoja. Tämä ulkoapäin (eli viennistä) tuleva raha on tärkeää talouden kasvamisen kannalta, asia joka näyttää välillä unohtuvan kokonaan.

Äänestä
  • puheena jo vuosisatoja sitten.

    Äänestä

  • ja aate on haudattu pelkkän... kirjoitti:

    puheena jo vuosisatoja sitten.

    asia, jonka perusteet ei ole muuttuneet mihinkään ainakaan näin pääomaköyhässä maassa kuin Suomi on.

    Äänestä

  • Hellsinkin´ kirjoitti:

    asia, jonka perusteet ei ole muuttuneet mihinkään ainakaan näin pääomaköyhässä maassa kuin Suomi on.

    Tuollainen "vientitulot on ainoaa oikeata rahaa" -ajattelu ei päde. Esim. jenkit on maailman ylivoimaisin talous, kiitos suurten ja tehokkaiden sisämarkkinoiden. Talouskasvu syntyy nykyään enimmäkseen tuottavuuden kasvun myötä, eikä sillä ole väliä tuleeko se sisämarkkinoilla toimivan yrityksen vai vientiyrityksen toimesta.

    Äänestä

  • on monimutkainen asia kirjoitti:

    Tuollainen "vientitulot on ainoaa oikeata rahaa" -ajattelu ei päde. Esim. jenkit on maailman ylivoimaisin talous, kiitos suurten ja tehokkaiden sisämarkkinoiden. Talouskasvu syntyy nykyään enimmäkseen tuottavuuden kasvun myötä, eikä sillä ole väliä tuleeko se sisämarkkinoilla toimivan yrityksen vai vientiyrityksen toimesta.

    Ei vientitulot ole ainoata "oikeaa" rahaa vaan erittäin tärkeää rahaa näillä pääomaköyhillä markkinoilla. Suomen ja USA:n sisämarkkinavertailu on vähän ontuvaa johtuen valtavasta koko-ja pääomaerosta.
    Jos me täällä työllistetään sisäisesti vain toisiamme eikä panosteta vientiin niin kerroppa mistä niitä uusia euroja tähän talouteen saadaan?
    Tää on ihan perusasia että ennemmin tai myöhemmin sisämarkkinat köyhtyy ilman vetävää vientiä ei siinä paljon sisämarkkinatehokkuus auta.

    Äänestä

Mutta luulen papmiesten ja ahtaajien käyttävän lakkoasetta hieman liian herkästi..

Muut teollisuuden alat eivät lakkoile niin herkästi kuin em. porukka.

Entiedä sittemmin syytä tähän. Lienee tuottavuuskysymykset työnantajan puolelta.

Äänestä
  • sovittiin tupo,ja paperiliitto olisi sen hyväksynyt.Työnantaja ei,joten...

    Äänestä

Hyvänen aika, totta maar teille täytyy maksaa hyvin, kun on tosi v.........t työajat. Siitä ei ihmisen fysiikka ainakaan riemastu ja sitä vähemmän mitä enemmän ikää tulee.

Äänestä

"Luulisi kaikkien tajuavan, että jokainen euro, jonka työläinen, liittoon ja alaan katsomatta, saa palkkapussiinsa, on yhteiskunnalle pelkkää plussaa."

Juu. Näin on paitsi jos korkeastikoulutetut vaatii palkankorotusta niin heti herää joku ihme herranpelko ja jumalaton naukuminen solidaarisuudesta ja heikompien asemasta.

Äänestä
  • Ja minäkin olen muuten ollut sellutehtaalla töissä. Sitten tuli viitattua koulunpenkillä vähän useammin ja heitin pois ne hommat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työn orja kirjoitti:

Hei.

Olen ollut sellutehtaalla töissä kohta 30 vuotta.

Aikoinaan 70-luvulla (puhumattakaan aiemmista vuosikymmenistä) oli vallalla käsitys, että mennään sitten tehtaalle töihin, jos ei muualle päästä.

Silloin ei oikein kehdannut edes kavereille kertoa, että on tehtaalla hommissa, puhumattakaan, että olisi tuntemattomille asiasta maininnut, etenkään ravintoloissa naisille:-).

Kaikki katsoivat vähän nenänvartta pitkin, että kaipa tuonkin luuserin jotain on henkensä pitimiksi tehtävä.

Näyttääpi vahvasti siltä, että samat halveksijat ovat nyt naamat vihreinä huutamassa, että liikaa saavat liksaa, "pois kaikki heti tänne nyt mieluiten minulle!".

Luulisi kaikkien tajuavan, että jokainen euro, jonka työläinen, liittoon ja alaan katsomatta, saa palkkapussiinsa, on yhteiskunnalle pelkkää plussaa.

Mitä enemmän esim. paperimiehet tienaavat, sen enemmän verorahoja on käytettävissä mm. julkisen sektorin palkkoihin.

Se, mikä jää paperiteollisuusfirmojen tuloslaskelmien alariville, menee suurimmaksi osaksi ulkomaille suomalaisen yhteiskunnan tappioksi.

Usein verrataan paperimiesten ja sairaanhoitajien tai poliisien palkkoja keskenään, ja ulvotaan, että väärin menee.

Sairaanhoitajat ja poliisit ovat erittäin tärkeitä ihmisiä, jotka todella ansaitsisivat parempaa palkkaa työstään. Kuitenkaan paperimiesten palkan alennus ei auttaisi heidän tilannettaan, koska metsäteollisuus ei ole heidän työnantajansa.

Poliiseilla ei taida olla lakko-oikeutta, joten he ovat hieman huonossa asemassa etujensa puolustamisessa.

Sairaanhoitajilla lakko-oikeus lienee. Mikseivät he tee mitään etujensa parantamiseksi?

Voisiko syynä olla kokoomuslainen ajattelutapa liiton johdossa ja jopa sen kentässä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu