EI KORONAPÖPÖILLÄKÄÄN OLE OIKEUS ELÄÄ

Anonyymi

Monet perustelee kasvissyöntiä sillä, että kaikilla pitää olla oikeus elää. Eikö koronakin ole elollinen, lisääntymiskykyinen ja ainutlaatuinen? Sanotaan että korona elää pinnoilla joitain päiviä. Ei kai kukaan oikeasti ole sitä mieltä, että sitä pitäisi auttaa selviytymään pidempään, tai mitään muitakaan pikkueläimiä, joita pestään kasvisten pinnalta pois.

Jotkut asiat vaan on säädetty etukäteen. Kuten nyt vaikkapa elämän kiertokulku. Kaikelle on säädetty tietty aikansa. Jo aikojen alussa on ihminen suunniteltu tiettyyn asetelmaan tässä järjestyksessä. Tässä systeemissä meidät on asetettu viljelemään ja varjelemaan maata. Tässä me ihmiset ollaan ylimpänä, luomakunnan kruunuina.

Kuten todettu, kaikille ei kaikki ravinto sovi. Toinen ei erilaisen elimistönsä vuoksi voi syödä lihaa, toinen ei voi syödä kasviksia. On viisaasti suunnitellun luomistyön ansiota, että meillä on kaikenlaista tarpeellista ravintoa olemassa. Jokainen tarvii elääkseen monenlaisia aineksia, mutta ei meidän tule ahnehtia. Ei myöskään ahdistaa itsejämme tai toisia turhiin rajoitteisiin. Jos haluat syödä lihaa, se on ok. Jos haluat tänään olla kasvissyöjä, se on ok. Sulla on oikeus molempiin. Mutta jos sulta puuttuu vaikka proteiinia, ja lentokoneet lakkaisi tuomasta soijaa enää Aasiasta, niin ole vapaa syömään lihaa. Sinulla on luomakunnan kruununa ensisijainen oikeus elää.

Tärkein asia kuitenkin on, että Jeesus voi vapauttaa meidät syyllisyyden taakasta. Sitä ei tarvitse lisätä sellaisilla laeilla, joita ei kukaan kykene noudattamaan. Rukoile Jeesusta että hän puhdistaisi sydämesi kaikesta synnistä, ja pyydä Jumalan johdattavan sua kaikessa. Hän haluaa antaa sinulle iankaikkisen elämän ja rauhan sydämeen. Hänen kätensä on ainoat, joihin voi ja kannattaa luottaa kaikki elävä, koska Hän on kaiken tehnytkin ja Hän Rakastaa luotujaan. "Koko luomakunta yhdessä kaipaa Lunastajaansa."

Summa Summarum: Luoja kaipaa yhteyttä luotunsa kanssa ja Jumala kutsuu sinuakin pelastukseen Jeesuksessa. Luotu kaipaa yhteyttä Luojaansa ja kaipaa asettua Luojan suunnitelmaan varjellakseen luomakuntaa oikein. Kannattaa kysyä Luojalta, miten voisi toimia parhaiten koko luomakunnan kannalta. Luoja kaipaa luotuaan, ja luotu kaipaa Luojaansa. Sinä kaipaat Jumalaa, eikö vaan?

0

694

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        113
        2396
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        37
        1433
      3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        640
        986
      4. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        106
        983
      5. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        962
      6. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        97
        868
      7. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        865
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        700
      9. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        70
        696
      10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        31
        686
      Aihe