Namurin alueen oikeusistuin päätti, että Belgian Vallonian alueen on korjattava koronassia (Covid Safe Ticket -CST) koskeva politiikkansa ”ilmeisen laittomana” viikon kuluessa tai uhkasi sitä 5 000 euron (5 660 dollarin) sakolla jokaiselta viivästyspäivältää. Asiasta tiedoti Belgian ryhmä vapauden puolesta, Notre Bon Droit (NBD). Valloniassa, johon kuuluu suurin osa Etelä-Belgiasta, on noin 3,5 miljoonaa asukasta
Belgialainen tuomioistuin julisti tiistaina koronapassin laittomaksi järjestelmäksi ja uhkasi sakottaa aluetta, joka määräsi sen käyttöön.
NBD huomautti, että useita asiantuntijoita on viime aikoina suhtautunut epäilevästi Covid Safe Ticketin tarkoituksenmukaisuuteen, erityisesti kun otetaan huomioon rokotteiden kyvyttömyys hillitä tartuntaa, minkä viranomaiset näyttävät olevan tietoisia myöntyessään äskettäin, että CST ja rokotukset eivät voi johtaa rajoitustoimenpiteistä luopumiseen.
Jotkut asiantuntijat ovat syyttäneet koronapassien järjestelmää tapausten lisääntymisestä: ”CST ei tehnyt sitä, mitä siltä odotettiin”, mikrobiologi Emmanuel André sanoi De Morgenille maanantaina.
”Se ei niinkään lisännyt rokotusastetta, mutta se johti kontaktien lisääntymiseen ja siten epäsuorasti useampaan infektioon – nämä kaksi liittyvät toisiinsa.”
Koska yli kolme neljäsosaa Belgian väestöstä on ”täysin rokotettu”, maa on kuitenkin raportoinut viime viikkoina ennätyksellisestä virustapausten määrän noususta. Pahin levinneisyyspiikki on tapahtunut Flanderissa, maan kaikkein rokotetuimmalla alueella, Brussels Times raportoi.
”Tehohoidossa olevien vuoteiden määrä on kaksinkertaistunut viikossa”, Belgian pääministeri Alexander De Croo sanoi lehdistötilaisuudessa viime viikolla varoittaen, että ”punainen viiva on ylitetty”.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Rokotteet saati rokotepassi eivät estä tartuntoja. Päinvastoin näyttää että lupa tartuttaa -passi lisää tartuntoja!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17090634/nalkaiset-ja-itkuiset-elakelaiskoyhat-suorittamassa-veroparatiisi-sote-ihmiskauppaa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16528519/veroparatiisi-soten-quotmielenterveysstrategistitquot-pahentavat-elakelaiskoyhyytta-suomessa
Narsistisia finanssimaailman pörssikeinottelija-lääkäreitä / veroparatiisi-sotemonopoleja, käytettiin perustuslakivaliokunnan "asiantuntijoina" lausuntoihin, joilla veroparatiisi-sote-orjuuttaminen- ja ihmiskauppa, virallistettiin Suomessa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16928807/8400-suomalaista-laakaria-sai-v--2016-lahjuksia-laakeyhtioilta-85-milj--euroa-#comment-107984430
Milloin sitä on täysin rokotettu
Jos uutisia on uskominen, täysin rokotettu et ole koko ikänäsi. Eilen Pfizerin johtajisto kertoi miljardivoittojensa yhteydessä, että koronarokotteesta tulee, jatkuvan rahavirran mahdollistava lääkitys. Eli tahtonee sanoa, että muutamien kuukausien välein teidät tullaan rokottamaan uudelleen ja uudelleen. Kunnes elimistösi sanoo, poks.
https://elpais.com/sociedad/2021-12-01/las-restricciones-antes-que-los-datos-asi-se-explica-en-un-grafico-la-crisis-mundial-por-la-variante-omicron.html
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17218553/quotrajoitukset-ennen-dataaquot---uutisoi-espanjan-paasanomalehti-el-pais#comment-111447140
Suomessa korruptio-eduskunnan-yksipuoluejärjestelmän, kaikki "koronatoimenpiteet" pakkoineen, keskittyvät vain veroparatiisi-sote-ym monopolien, pörssikeinottelijarikkaiden ansaitsemattomien etujen turvaamiseen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17217415/muissa-pohjoismaissa-ei-sairauselakelaisia-verrata-hyvaosaisiin-elakelaisiin
Kaikissa muissa Pohjoismaissa, riskiryhmät jotka eivät voi, vakavista terveyssyistä, eli hengenvaaraan joutumisen takia, ottaa mitään koronarokotteita, suojattiin heti taloudellisesti, että pystyvät selviämään, normaalia merkittävämmästä koronavirus-torjunnasta ja 1 500€/kk MINIMIELÄKKEET, aidon oikeusturvan minimi niissä jo onkin, jokaisen kansalaisen oikeusturvana.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17172464/suomessa-n--700ekk-huonommat-koyhyyselakkeet-kuin-muissa-pohjoismaissa
ÄÄNESTYSPAKKO on korruptiopoliitikkojen tavoite ja se tulee, jos vielä niitä äänestelette ja annatte painostaa itsenne äänestämään, aidosta demokratiasta ja kansalaisoikeuksista, valovuosien päähän kaikonneita, vallan- ja rahanhimoisia pörssikeinottelija-poliitikkoja.
Aivan loistava päätös
Miten niin? Eihän tämä vaikuta sinuun mitenkään ellet asu Belgiassa ja juuri tuolla alueella.
Siellä todettiin, että koronapassi on EU lainsäädännön vastainen, joten kyllä sillä on vaikutusta tännekin.
Köyhyyteen oikeusturvattomiksi 800€/kk orjuuttamiseläkeläisten pakottaminen, ON KORONAVIRUKSILLE ALTISTAMISTA, erityisesti riskiryhmien, kuten autoimmuuni-reuma-tulehdus-kipusairaiden, jotka on nälissään ja köyhyyden uuvuttamina, pakotettuja koronavirusruuhkaisille, veroparatiisi-sote-asemille-kela-sos-byrokratialla pahoinpitelyn kohteiksi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17150453/ei-ole-mitaan-quothoitaja-hoitopaikka-laakaripulaaquot-on-suuri-elakelaiskoyhyys-hatatila
Pushomot Suomessa tekee samoin https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/6470d4b2-23ae-4da4-8ac6-e52d931974c0
Valtio pettää joka tapauksessa.
Merkittävää tässä oli myös se, että tuomiostuin totesi koronapassin olevan nimenomaan ristiriidassa EU lainsäädännön kanssa. Eli tämä ei ole yksinomaan Belgiaa koskeva asia, vaan sama koronapassin laittomuus koskee ko EU aluetta.
EU painostaa suomea rikkomaan omia lakejaan ja olemaan fasistisempi omia kansalaisiaan kohtaan.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/eu-patistaa-suomea-tiukempiin-koronatoimiin-mtv-uutiset-julkaisee-komissaarin-kirjeen-krista-kiurulle-tama-vaatii-valitonta-toimintaa/8302422#gs.i7y1en
Eipä siinä. Yhteiskunta syrjäyttää satojatuhansia kansalaisiaan. Sairasta. Ja laitonta
Ja media kannusttaa, sekä suurinosa kansasta hurraa vieressä. Miten tämä tuntuu kovin tutulta historiasta?
Luuliko joku että nämä natsipassit ovat laillisia suomessa? Ei todellakaan. Ei kannata alistua natsihallinnon alle. nouskaa vastarintaan
passit halutaan pika vauhtia uudella viirus muodolla, samalla oikeusturva jää jalkoihin valitus rosessin kestäjessä pitkään jos valittaa,