Veroparatiisi-soten "mielenterveysstrategistit" pahentavat eläkeläisköyhyyttä Suomessa

Anonyymi

Attendon, Mehiläisen, Terveystalon ym veroparatiisi-soteyrityksien, lääkärit, tutkijat, tohtorit ja professorit, eli finanssimaailman kouluttamat veroparatiisi-pörssikeinottelijat, ovat näköjään saaneet laitettua, sanat Sdp:n / Marinin suuhun puoluekokouksessa.

"Muistisairaudet" ovat nyt nimi, äärioikeiston järjestäytyneiden veroparatiisirikollisten tulojensiirroille, suoraan veroparatiiseihin, puolustuskyvyttömien vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden, oikeusturvan, eli niiden 800€/kk orjuuseläkeläisille luvattujen, sairaus-kansaneläkkeiden korotusten kustannuksella.

"Kaatuminen" on kyseisten, veroparatiisi- tutkijoiden vakioselitys, mihin tahansa sairauteen, tai diagnoosiin. Samat tutkija-pörssikeinottelijat, tutkivat jokin aika sitten Suomessa lääkekannabista ja julistivat Yle:n uutisissa, että "se lisää kaatumisen riskiä". Ulkomaisissa lääkekannabis-tutkimuksissa, ei oltu todettu kaatumisriskin lisääntymistä, lääkekannabiksen lääkekäytössä, yleensäkään, eikä tulehduksien ja kipujen hoidossa.

Köyhyyteen pakottaminen, ilman aitoa oikeusturvaa, aitoja ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeuksia jättäminen, sen sijaan, aiheuttaa puutteellista ravinnonsaantia, eli nälkää ja hoitamattomia sairauksia, mikä esim. autoimmuuni-reuma-tulehdus-kipusairauksissa, varmasti lisää kaatumisen riskiä, minkä tietää jokainen 500 000:sta, köyhyysrajan alle, ilman riittävää oikeusturvaa, eli aitoja 2020-luvun korkeisiin elinkustannuksiin päivitettyjä ja luvattuja eläkekorotuksia jätetty sairaus-kansaneläkeläinen Suomessa.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16213507/pm-sanna-marin-tiesi-etta-elakekorotukset-otetaan-taka-oven-kautta-pois

Veroparatiisi-sotestrategistit, eli pörssikeinottelijat laittoivat siis, sanat pääministeri Marinin suuhun, Sdp:n puoluekokouksessa. Sdp / eduskunnan korruptoitu yksipuoluejärjestelmä, saisi hävetä, mitä se tekee 800€/kk orjuuseläkeläisille, puolustuskyvyttömille vanhuksille, vammaisille ja pitkäaikaissairaille, kun se käyttää nyt veroparatiisi-diagnooseja, kuten "muistisairaus", veroparatiisimiljardöörien rahoittamiseen, ihmishenkien kustannuksella.

https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4879034/Poliisi tutkii turkulaista yksityista saattohoidon kotisairaalaa yli sata potilasta todettu kuolleeksi vastoin saantoja

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16325328/hallituksen-irtisanouduttava-veroparatiisi-mehilaisen-quotmielenterveysstrategiaquot-ym-rahastushankkeista

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16328939/attendon-mehilaisen-terveystalon-esperin-veroparatiisirikolliset-tuomittava-ihmiskaupasta

49

933

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tekee pahaa katsoa, korruptiopoliitikkojen teeskentelyä ja valehtelemista.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tanskan minimieläke = 1750 euroa ?!


    • Anonyymi

      Kaikissa Pohjoismaissa ja EU-demokratioissa ovat 1 250€/kk MINIMIELÄKKEET ja siitä ylös päin, olleet ja ovat veroparatiisi-soten ehtona ja edellytyksenä.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16254961/varokaa-veroparatiisipsykiatria-rahastusta-kaatakaa-veroparatiisisote

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16254985/thl-on-radikalisoitunut-aarioikealle---ajaa-veroparatiisi-sotesijoittajien-voiton-maksimointia

      Suomessa korruptio-kansanedustajat, ja ministeriöt, saati perustuslaki-valiokunta, eivät ole tehneet edes rehellisiä vertailuja, muihin Pohjoismaihin ja EU-demokratioihin, Veroparatiisi-soten tavoittelussaan, vaan menneet suoraan sieltä, mistä aita on matalin, eli "asiantuntijoina" on käytetty, finanssimaailman korkeakouluttamia pörssikeinottelijoita, eli Veroparatiisi-sote-monopolien korruptio-lääkäreitä-tutkijoita-professoreja, joiden ainoa tavoite, on itsensä, lähipiiriensä ja edustamiensa Veroparatiisi-sote-monopolien, voiton maksimointi pörssissä.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16400727/800-ekk-ei-ole-sairaus-kansanelake-vaan-ihmiskauppaa-eduskunnan-yksipuoluejarjestelmassa#comment-102448912

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16894192/vale-quottakuuquotelake-ei-takaa-muuta-kuin-pahenevaa-koyhyytta-ja-poliittista-turbulenssia

      Nimiä mainitsematta, Kok-Häkkisen / perustuslakivaliokunnan, eduskunnan ja ministeriöiden yhteydet, kyseisiin Veroparatiisi-pörssiyrityksiin ja niiden "asiantuntijoihin", eli korruptio-eduskunnan "asiantuntijoina" käyttämiin Veroparatiisi-sote-monopolien edustajiin, on rikostutkinnan asia.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16928807/8400-suomalaista-laakaria-sai-v--2016-lahjuksia-laakeyhtioilta-85-milj--euroa-#comment-107984430

    • Anonyymi

      EK-Yle pyörittää studioissaan, mainostamassa Veroparatiisi-sotea, kyseisiä "mielenterveystrategisteja", eli Veroparatiisi-sotemonopolien pörssikeinottelijoita, joita korruptiopoliitikot eduskunnassa, ministeriöissä ja perustuslaki-valiokunnissa,käyttävät "asiantuntijoina", perustuslain vastaista Veroparatiisi-sotea läpi pakottaessaan.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16891009/sivistysvaltioissa-ovat-1-250ekk-minimielakkeet-kansalaisten-oikeusturvana

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16935679/aanestamatta-jattaminen-on-ihmisoikeus-kun-korruptio-lapaisee-eduskunnan-ja-kunnat

      Vaadimme poliisitutkintaa, aitoa sellaista, korruptiosta eduskunnassa, ministeriöissä ja perustuslaki-valiokunnassa.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16666010/koronan-riskiryhmat-800ekk-orjuuselakkeilla-ilman-aitoa-oikeusturvaa-suomessa

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16959947/valtakunnanoikeus-kayttoon-kansanedustajat-eivat-edusta-enaa-kansaa-eivatka-demokratiaa#comment-108201774

      Jonkin virallisen tahon, on nyt puhkaistava Arkadianmäen korruption mätäpaise.

      • Anonyymi

        kansanpalkka nyt.

        hallituksen on otettava jo kansa huomioon.


    • Anonyymi

      Kunnilla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vanhus/vammaispalvelut, kuntapäättäjät ovat kilpailuttamalla ulkoistaneet velvollisuuden yksityisille hoivayrityksille. Kunnat ovat laiminlyöneet hoivapalvelujen järjestämisen, yksityisillä hoivayrityksillä ei ole lakisääteistä velvoitetta, joten syylliset istuvat kunnanvaltuustoissa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      EK-Yle mainostelee jälleen, Veroparatiisi-sote-pörssimonopolien, mielenterveysongelma-rahastusta. Suomessa väestö on, köyhyyteen pakottamalla, painostettu vastaanottamaan "psyykediagnooseja", pysyäkseen hengissä, eli saadakseen edes, sen oikeusturvaankaan riittämättömän almun valtiolta.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17168811/elakelaiskoyhyys-on-koko-koyhyysongelman-ydinta--ikarasismia-nais-vammais-sairausvihaa

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17090870/vaadimme-kiurun-erottamista-nyt--775ekk-ei-ole-sairaus-kansanelake-vaan-ihmiskauppaa

      Ei ihme, että Suomi on EU:n nettomaksaja-valtio, kun väestökin saadaan, minkään tahon vastaan pullikoimatta, rahastaa köyhyyteen pakottamalla ja "mielenterveysongelmaisiksi" leimaamalla. Veroparatiisi-soten pörssikeinottelija-"lääkäri-professori-tohtori-tutkijat", ovat kovan luokan Veroparatiisimafia, vailla minkäänlaisia rajoja, korruptio-poliitikkojen kanssa. pahoinpitelemässä Suomen väestöä köyhyyteen.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17162319/marinin-erottava--paaministeri-valehtelee--elakekoyhyys-hatatilan-vahattely-loputtava-

      Kaikissa muissa Pohjoismaissa, 1 500€/kk MINIMIELÄKKEET, aidon oikeusturvan, aitojen ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeuksien minimi-oikeusturva, pitää huolen siitä, ettei väestöä leimata mielenterveysongelmaisiksi.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16963977/emme-tarvitse-quothoitoon-paasyaquot-vaan-1-250ekk-minimielakkeet-oikeusturvan

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv-selvitti-aliravitsemusta-ei-ulkoilua-hygieniapuutteita-tyovuorossa-vain-opiskelijoita-viranomainen-huolissaan-lain-rikkomuksista-sosiaalihuollossa/8283748#gs.futaxh

      Suomen vastuuttomat korruptiopäättäjät, yllyttävät hulluiksi leimaamiaan kansalaisia, voimaan koko ajan pahemmin. Sillä on karut seuraukset kaikille ja häviäjänä on demokratia, kun petetyt äänestäjät, jättävät jo tulevissa vaaleissa, tyhjän korruptiovaaleissa, eli kieltäytyvät enää äänestämällä, kannattamasta Veroparatiisi-mafioita, eduskunnan korruptoituneessa yksipuoluejärjestelmässä.

    • Anonyymi

      Kun korruptio-eduskunnan yksipuoluejärjestelmä / Veroparatiisi-sote-psyykemonopolit ja viranomaiset, syvässä korruptiossaan, ovat yhdistäneet voimansa, köyhyyteen pahoinpitelemiään, oikeusturvattomia kansalaisia vastaan, ollaan luiskahdettu demokratiasta etäälle ja tulkinnat yhteiskunnasta, ovat niin äärimoderneja, etteivät ne enää hipaisekaan, Suomen perustuslakia ja kansalaisoikeuksia.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17223330/korkeakoulutetut-aarioikeistopoliisit-sivistyssanoineen-keita-he-edustavat-#comment-111511603

      Erityisesti Äärioikeistokepujen Saarikolla, näyttää itsellään olevan, muistin kanssa pahoja ongelmia, kun suuret lupaukset sairaus-kansaneläkeläisköyhille: "useita satoja euroja ja siitä eteen päin lisää, koko ajan korottaen", ovat edelleen miinuksella, edes ex-äärioikeistohallituksen, kipeitä leikkauksia eivät ole kyenneet kompensoimaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      800€/kk nälkäeläkkeillä, tehdään Suomen valtion toimesta, rahanpesua Veroparatiisi-sotemonopoleille, IHMISKAUPPAA, puolustuskyvyttömiksi ja oikeusturvattomiksi tekemällä, siten sairastuttamalla lisää, eli pakottamalla Veroparatiisi-soteen.

      https://www.theguardian.com/world/2022/feb/01/video-woman-chained-wall-shack-outcry-china-mental-illness

      https://yle.fi/uutiset/3-12175567

      Omistavatko kiinalaiset Veroparatiisi-sotemonopoleja, jotka toimivat Suomessa, ja joiden rahanpesua ja likaista IHMISKAUPPA-pörssikeinottelua, Suomen valtio rahoittaa, korruptiopoliitikko-pörssikeinottelijoiden, niille lahjoittamilla valtion, eli kansalaisten varoilla ? Tiedonvälitys olisi suotavaa, jos demokratian rippeitä vielä etsitään.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16820232/quotjulkiset-organisaatiotquot-yksityistetty-demokratian-tunnusmerkit-haivytetty-suomessa

    • Anonyymi

      Saisimmeko vastauksia ns. tiedotusvälineet, onko korruptiopoliitikoilla, kuinka paljon ja minkälaisia, Veroparatiisi-sotemonopolien omistuksia ?

    • Anonyymi

      Ikävä tosiasia on se, että köyhät eivät halua käyttää terveyskeskuksien palveluja. Se on liian halpaaheille. Mehiläiseen ja Terveystaloon pitää päästä, koska rikkaatkin käyvät siellä.
      Köyhät kaatuilee enempi, niin ymmärsin aloittajan kirjoituksesta. Totta se varmasti on, raha pitää pystyssä liukkaillakin keleillä, ja sekin auttaa, kun rikas viitsii tehdä tasapainoharjoituksia kotona ihan ilmaiseksi.
      Köyhän tasapaino on kehno, hän ei halua tehdä ilmaisia tasapainoharjoituksia, mieluummin koipi poikki, kuin ilmainen tasapainoharjoittelu!

    • Anonyymi

      Älä yleistä, kyllä enemmistö köyhyyteen pakotetuista, on hoksannut, että yksityisten ostopalveluiden nimellä kulkevat, Veroparatiisirahastukset, pahentavat köyhyysongelmaa, eriarvoistamista ja eläkeläisköyhyys hätätilaa.

      https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000008588867.html

      Nälkäisten, oikeusturvattomiksi pahoinpideltyjen "terapioiminen", on KRIMINALISOITAVA.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17301692/valitkaa-aina-julkiset-julkiset-palvelut-yksityisia-ei-edes-valejulkisina

      Veroparatiisi-sote tyrkytti yksityistä "omalääkäri-alueeksi", kieltäydyin ja vaadin päästä julkiselle julkiselle sote-asemalle ja niin tapahtui. Vaihtaka kaikki, jotka ymmärtävät, että köyhyysongelmaa pahennetaan, käyttämällä yksityisiä soteja. Ei pidä käyttää edes niitä ns. ostopalveluja, sillä nekin ovat tulojensiirtoja Veroparatiisi-sote-monopoleille, poissa Suomen kansalaisten oikeusturvasta.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17272237/1-500ekk-minimielakkeet-poistivat-quotruuhkatquot-sote-asemilta-muissa-pohjoismaissa

      Aidoissa demokratioissa ja oikeusvaltioissa, ovat jo 1 500€/kk MINIMIELÄKKEET, estämässä ihmiskauppaa ja orjuuttamista veroparatiisi-sotessa. Tulee valtiollekin halvemmaksi, kun ihmisille annetaan mahdollisuudet, siihen minkä pitää tulla ENNEN mitään soteja, eli aidon oikeusturvan elementit, mahdollisuudet ihan itse, hoitaa itseä, torjua ja ennaltaehkäistä, vielä vakavemmin sairastumisia.

    • Anonyymi

      Köyhyyteen oikeusturvattomiksi, 800€/kk ORJUUTTAMIS-IHMISKAUPPAeläkkeille pakotetuilta, kielletään nyt oikeudet myös tunteisiin, "muistisairauksia aiheuttavina", eli raa´an taloudellisen, fyysisen, seksuaalisen ja henkisen väkivallan kohteet, eivät enää saa tuntea, oikeutettua "vihaa" ja "kyynisyyttä", heihin kohdistettavan, kovan väkivallan kohteina.

      https://yle.fi/uutiset/3-12306774?origin=rss

      Suoraan kuin Natsi-Saksan oppikirjoista. Tuota EK-Äärioikeisto-"Yle", sitten julistaa "uutisissaan". Tuohon kun lisätään, kova perustuslain vastainen DIGIVÄKIVALTA, pakkoineen, ehtona ns. julkisillekaan "palveluille" yhteiskunnassa, on FASISMI Suomessa jo valtavirtaa.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17306284/800ekk-hapeaelakkeilla-ei-maksella-jyrkasti-nousseita-energia-ym-elinkustannuksia

    • Anonyymi

      https://yle.fi/uutiset/3-12295857

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17150453/ei-ole-mitaan-quothoitaja-hoitopaikka-laakaripulaaquot-on-suuri-elakelaiskoyhyys-hatatila

      Pitää kiireesti löytyä, korruptiovallankäyttäjien hillitsijöitä, Suomen kansalaisoikeudet puuttuvat jo räikeästi, varsinkin pitkäaikaissairailta esim. autoimmuuni-reuma-tulehdus-kipusairauksista kärsiviltä, joita käytetään raa´asti veroparatiisi-sote-ihmiskaupan orjuudessa, pörssimogulien ja korruptio-sotemonopolien omistajien, voiton maksimointiin verokeitaissa.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16254961/varokaa-veroparatiisipsykiatria-rahastusta-kaatakaa-veroparatiisisote

      • Anonyymi

        Minulla tahallisesti jätetty hoitamatta sairaus/vamma. Perheessä yksi aikuinen ja kaksi lasta, asumistuki 600e, kuntoutusraha 640 ja yhdet lapsilisät 140e. Kela vieraannuttaa kun ei varaa toiseen lapseen. Törkeää henkistä väkivaltaa ja törkeitä valheita, maalittamista jokaisella sektorilla. Kansalainen omassa maassa saa pelätä tahoja joiden pitäisi auttaa. Siinä on jokin pahasti pielessä. Ihminen tehdään ja saadaan hiljaiseksi diagnooseilla jotta uskottavuus menee, vanhin manipuloinnin keino= hullu. Ihminen ei saisi kokea vihaa törkeästä kohtelusta ja piittaamattomuudesta ihmisen perusoikeuksiin kajoamisella, hengen ja terveyden tahalliselle vaarantamisella. Näin Suomi tappaa omia kansalaisia ilman asetta, tekopyhää tuomita raakuuksia kun niitä tehdään omassa maassa rautaesiripun takana. Mikäli avaat suun lisää ongelmia tulee. Kuinka ihmisiä kehdataan kohdella näin! Kela jättää usealta kuukaudelta sairaspäivärahat maksamatta kun raajarikkoinen monisairas, leikkaushoitoa vaativa ihminen kykenee raskaaseen fyysiseen työhön . Moni ei uskoisi mitä omassa kotimaassa ihmisille tapahtuu. Joutuuko oman hengen puolesta Suomessa pelätä? Oliko tämä siis hyvinvointivaltio vai pahoinvointivaltio. Kaikki paska ei mene läpi vaikka tyhmänä pidätte meitä b- luokan kansalaisia.


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vakava tilanne, kun koskee puolta miljoonaa Suomen kansalaista, ilmaiseksi Suomelle töitä tehneitä vanhuksia, vammaisia ja pitkäaikaissairaita.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16330532/elakerahastoissa-biljoonia-pelkat-korot-tuhansia-miljardeja-euroja---on-mista-ottaa#comment-101797888

      Missä kaikkien hallituspuolueitten mainostamat ARVOVALINNAT viipyvät, hallituksen syytä kiirehtiä, lupaamiaan 1 250€/kk vähimmäis-oikeusturvan minimieläkkeitä, kun Suomen eläkeläisten kuolevat käsiin, ennenaikaisesti, kun pieneläkkeet jo n. 550€/kk muiden Pohjoismaiden ja EU-demokratioitten
      1 500€/kk MINIMIELÄKKEITÄ jäljessä MIINUKSELLA.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17656192/67ekk-ei-ole-mikaan-korotus-paivitys-kompensointi-koyhyyselakkeisiin#comment-117802245

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Köyhyystutkimukset, ainakin eläkeläis-oikeusturvattomien osalta, on ilmeisesti lakkautettu Suomessa.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17661448/1-250ekk-itsemaaraamisoikeus-elakkeet-veroparatiisi-sote-orjuutetuille

      On häpeäksi Suomelle, että veroparatiisipresidenttinä, on heikoimpien ja haavoittuvimpien lyömiseen, erikoistunut äärioikeiston pörssijengirikollisten pomo, joka käyttää YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄÄ eduskunnassa, korruptiota hyväkseen, heikompien henkien kustannuksella.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sodan kautta,
      tää puhdistuu ainoastaan sodan kautta.

      Elätte loppuluisun aikaa.

    • Anonyymi

      Ei ihme, että tappavat jo läheisiään, Veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPA-lääkärit, kun kansanmurha köyhyyteen oikeusturvattomaksi, puolustuskyvyttömillä vanhuksilla, vammaisilla ja pitkäaikaissairailla, näytetään hyväksyttävän ek-medioita myöten, kuin vettä valaen, ilman mitään reagointia.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kymmenettuhannet-vanhustenhoidon-asiakkaat-jaaneet-taysin-vaille-ulkoilua-thl-tama-on-halyttava-tieto/8115940#gs.yp6bxn

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17673896/itkevia-nalkaisia-suomen-kansalaisia-nakyy-kauppojen-kulmilla

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kyllä siellä täytyy olla, isompaa ongelmaa, psykiatrien koulutuksessa, asenteissa ym, kun Veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPA-orjuuttajien, "työt eivät jää työpaikalle", vaan kohdistuvat väkivaltana ja surmina, myös läheisiinsä.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/61d5697a-90f0-4d9e-84f8-009e38377de2

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17629245/yksityistetty-veroparatiisi-thl--aarioikeistosdpn-korruptiokiuru-terveysuhkia

      Onko käytetty Veroparatiisi-sote-ihmiskauppiaita, veroparatiisi-sotemonopolien pörssiosakkaita, "asiantuntijoina" veroparatiisi-sote-lausunnoissa perustuslaki-valiokunnassa, tämä on kysymys, johon kansalaisilla myös pitäisi, olla oikeudet saada vastauksia.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17272237/1-500ekk-minimielakkeet-poistivat-quotruuhkatquot-sote-asemilta-muissa-pohjoismaissa

      Ihmiskaupan normalisointi, eläkeläisväestöä oikeusturvattomaksi, äärimmäiseen köyhyyteen pakottamalla, on tulehtunut haava köyhyysongelman ytimessä, jonka korjaamisen aika, on nykyisen hallituksen tehtävä ja lupauksissa, toista tilaisuutta siihen ei tule.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Suomessa tehdään elintenryöstöjä siten, että se näyttää "hoitotahdolta", veroparatiisi-sote-laitoksissa, tiedottomiksi huumatuilta vanhuksilta, "allekirjoituksia" ottamalla, ennenaikaisten kuolemien edistämisillä, kuivattamalla ja nälässä pitämällä, pakkorokottamalla jne.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17676465/raiskauksien-normalisointi-kaynnissa-ek-medioissa

    • Anonyymi

      Diktatuureissa on Veroparatiisi-sote-hirmuhallinto, IHMISKAUPPA-orjuuttaminen, kansalaisia köyhyyteen, oikeusturvattomaksi pahoinpitelemällä ja siten veroparatiisi-ihmiskaupan orjina käyttäminen.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009276615.html

      Pilkunviilaaminen ei auta, Veroparatiisi-sote-monopolit tulee laittaa verotukseen ja aitoon yhteiskuntavastuuseen.

      https://www.cbc.ca/news/politics/trudeau-health-care-funding-provinces-1.6691733

      Jopa Kanadan pääministeri hoksaa, että jatkuva miljardien syytäminen, veroparatiisi-sote-pörssimoguleille, ei tuo mitään terveyttä kenellekään.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17515592/1-500ekk-minimielakkeet-ovat-talousosaamista-aidoissa-demokratioissa

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      EDUSKUNTATALOSTA VOIDAAN KÄYTTÄ 110 % OSUVAMPAA NIMITYSTÄ JA PITÄÄ PAIKKANSA KONNA GALLERIA. TÄSSÄ KORRUPTOITUNEESSA KONNA GALLERIASSA ON HYVÄ VELI VERKOSTO TOIMINU LOISTAVASTI KÖYHILTÄ VANHUKSILTA VARASTETTU ROSVOTTU RAHAT RIKKAILLE VAIKKA MILLÄ VERUKKEILLA, PELOLLA, MANIPULOIMALLA, AIVOPESULLA, PULAAJALLA JA KAIKKI SUURTA HÖPÖ HÖPÖÄ.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      https://www.stern.de/panorama/wissen/natur/english-version-headshot-for-a-kidney-3119724.html

      Jos olisi tiedonvälitystä, riippumatonta sellaista, saisimme tietää korruptiopoliitikko-pörssirikollismafioitten, yhteyksistä kiinalaisiin pörssimoguleihin veroparatiisi-sote-IHMISKAUPASSA.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17676513/elintenryostoja-tehdaan-veroparatiisi-sote-laitoksissa-quothoitotahdonquot-nimella#comment-118123798

      Rokottivatko koronarokotteilla, tiedottomia vanhuksia, vakavasti vammaisia ja pitkäaikaissairaita, veroparatiisi-sote-ihmiskauppa-laitoksissaan, autoimmuuni-reuma-tulehdus-kipusairaita, joille kaikki rokotteet ovat hengenvaarallisia - vastauksen voi arvata, osana ennenaikaisten, köyhyyteen oikeusturvattomaksi-pakottamiskuolemien määristä.

      https://www.aljazeera.com/features/2022/12/27/why-do-the-rich-get-richer-even-during-global

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3720
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      209
      1823
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1384
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1275
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      165
      923
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      883
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      880
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      860
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      49
      840
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      839
    Aihe