Jos luet tätä kirjoitusta ja tiedät mistä puhun, on viesti juuri sinulle.
Se miksi lopetin paikassa X työt ja laitoin kaksi ikävää sähköpostia kahdelle hyvälle miehelle, oli pitkälle seurausta siitä että kuvittelin juttujen levinneen livestä jopa nettiin saakka missä minua alettiin kiusata. Luulin että jutut on levinneet niin pitkälle että joku on nettiin ne laittanut ja mietin kuka netissä tuntemani ihminen tietäisi asioitani liven puolella. Tosiasiassa niin ei ollutkaan vaan asialla oli henkilöt jotka menivät luvattomiin paikkoihin keräämään tietoa .Se että samaa vinoilua alkoi tulla netissä oli viimeinen piste minulle ja silloin tuohtuin ja laitoin syyttä suotta näille miehille sähköpostia ja päätin että en palaa paikkaan X tekemään töitä.
Joten niillä jotka meni luvatta paikkoihin minne ei ole luvallista mennä, on isossa vastuussa siitä että lopetin työt ja päädyin umpisurkeaan ratkaisuun. Mutta sitä te ilmeisesti halusittekin. Muistelin asioiden ajankohtia ja muistin että asia meni nimenomaan niin, että tuohduin siitä kun jopa netissä alkoi tulla vinoilua. Kyselin silloin monilta nettitutuilta onko he kuulleet jotain juttuja. Epäilin syyttömiä turhaan. Tosiasiassa luvattomiin paikkoihin menneet tekivät kaiken.
En palaa lukemaan mahdollista vastausta.
ei niin filosofista nyt
Anonyymi
1
74
Vastaukset
- Anonyymi
Ei siellä netissä pidäkään kaikkea aikaansa kuluttaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh432927Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta602739- 422303
- 251763
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251669- 481556
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa691530- 361216
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä771215- 791050