Sanovat että elekieleli paljastaa kaiken. Väitin erään keskustelun jälkeen mieheni jutelleen erään henkilön kanssa, jolloin hänen silmänsä kävivät räpsymään voimakkaasti. Hän väitti minun olevan väärässä ja perusteli vielä että oli lukenut asian sanomalahdestä. Uskoin häntä, mutta jäin miettimään mitä elekieli kertoi.
Elekieli
silmät paljastaa
1397
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Usein ihmiset räpsyttelevät osoittaakseen hämmästystä tai arvostellakseen kysymyksen esittäjää ajattelemattomuudesta. Toisaalta ihminen voi omaksua sen tavaksi, jolloin hän räpsyttelee vain vaikka yrittäessään esittää uskottavia vastaväitteitä. Riippuen puhujan muista eleistä voidaan päätellä, että onko hän esimerkiksi vihainen tai ärtynyt. Siinä tapauksessa räpsyttely on aggressio. Tässä olikin melkein kaikki merkitykset =)