Miten joulu meni?

Nyt on joulu taputeltu ja lusittu. Kävin sukulaisissa syömässä valmiissa pöydissä ja varastin loput jouluruuat mukaani. Nyt on natustettavaa ainakin pariksi päiväksi. Konjakkiakin tarttui pullo mukaan, mutta taidan sen säästää pahan päivän varalle ja keskittyä nyt polttamaan pikkusikareita. Lahjojakin sain mikä lämmitti sinkkumiehen mieltä. Illan sitten vain nukuin, että jaksaa taas yön valvoa kun töissäkin kohta yöputki jatkuu. Siinäpä se.

Miten sinun joulusi meni?

43

204

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Perttikin poltteli aina pikkisikareita. Aijaijai.

      • Turpa kiinni Pönttis.


      • Toistan: Turpa kiinni Pönttis.


    • Anonyymi

      Sinkun joulu. Jouluaattonahan yleensä ihmiset jätetään rauhaan, ajatellen että saavat läheistensä kanssa rauhoittua ja hiljentyä. Sinkun kohdalla ei vastaavaa rauhaa ole vaan soittelevat pitkin iltaa, kai niillä on tylsää niin niiden kanssa sitten pitää rupatella. Ei viitsi jättää vastaamattakaan kun varmaan sitten hälyttäisivät poliisin tarkastuskäynnille kuvitellen että masentunut sinkkurukka on mennyt hirteen kun joutuu olemaan niin yksin, v..u kun saisikin olla, kerrankin edes yhden joulun ettei kukaan häiritsisi.

      -harmiseikirj-

      • Olisit lähettänyt tekstiviestin jo aamusta kaikille ja sulkenut puhelimen sitten loppupäiväksi. Mutta eivät edes kylään kutsuneet? Auts.


      • Anonyymi
        Palstakamu kirjoitti:

        Olisit lähettänyt tekstiviestin jo aamusta kaikille ja sulkenut puhelimen sitten loppupäiväksi. Mutta eivät edes kylään kutsuneet? Auts.

        Olen jokusen vuoden jo mennyt politiikalla etten lähde minnekään aattona, kyläilyt hoidan joko ennen joulua tai uudenvuoden aikana kun minusta on mukavampi olla kotona kuin kyläilemässä aattona, ei tarvitse olla vaivaksi kenellekään eikä minun takia tarvitse järjestellä mitään ruokia tai muita.

        -harmiseikirj-



      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        No kyllä nyt passaa. Onhan tuo aika tyyris mutta sisältää myös koosaamista niin varmaan ihan hyvä oppimisen kannalta :)

        -harmiseikirj-

        Kyllä lopulta löydän hyvän ja rooliaseet tuli ostettua ja myös pöytäjääkiekkopeli oli toivonut ja kun olin ihan joululahjalistasta eikä pelkkiä aseita luin tarkemmin kun poika sano kyllä se muutakin toivoin oli näköään turhautunut listaan heti alkuun kun luin vain eri aseita niin toisella puolella paperilla samaa puolen. olikin myös muutakin ja ihmettelin pojalla oli perheelle imurikin listassa.
        Myös legoja ja muutakin tavallista. En siis lukenut listaa loppuu.

        Noh poika oli ihmeissä kun sanoin oli erityisen vaikea kun pelkkiä aseita kun en ikinä halunnut niitä ostaa ja sano on siinä muitakin. piti katsoa lista uudelleen. Isänsä vaan rapsutti pojan tukkaa kannattaa aloittaa kirjoittaa muista kuin pelkistä aseista alkuun. Poika itsekin totesi samoin. Sanoinkin olin niin hyvin turhautunut ja järkyttynyt sen vuoksi mietin jo metsästyksen aloitusta sinulle kun en oikein mitä ostaa.
        Noh sekin olisi innostanut mutta totesin on se vielä minusta vielä raakaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        No kyllä nyt passaa. Onhan tuo aika tyyris mutta sisältää myös koosaamista niin varmaan ihan hyvä oppimisen kannalta :)

        -harmiseikirj-

        Muttenkin yhden joulu ei onnistunut jäi ilman lahjoja lähetys lukee toimitettu ja listassa lukee varattuna legot
        Minecraft ne sitten jäi pois postista. Se harmittaa. Ne on jossain varastossa varattuna meille ja soittikin sinne virkailija, Ihmeteltiin kun lapsen leluja ei löytynyt mistään. Ja hyvissä ajoin tilattu jo 3.11 ja myös jäi jouten kun odotti kynsisettejä tytöille(jotka olikin vielä vääriä jotka tuli , mitä taas tilattiin oli eri juttuja.)
        Joten se poistettiin tilauksesta että kerkeäisi tulemaan ja muut tuli mutta ne yhden lelun kaikki jäivät sinne.

        Mutta monet pelilaudat ja muuta tuli lapsille yhteiseksi laitettua. Kyllä harmittaa pojan puolesta onneksi on tietoinen ettei pukkia ole, 5 yötä lahjoja paketoitiin miehen kanssa..
        Niitä on paljon että kyllä harmittaa kovin pojan puolesta kun kokonaisen leikki setin kummin legoja joku 5 pakettia.


    • Anonyymi

      Nythän on vasta Aattoilta. Oikea Jouluyön kuuntelu on vasta edessä. Ja oikeana Jouluaamuna, eli huomenna, tarkistetaan takan reunan sukista, että kuinka kilttinä sitä onkaan tullut oltua.

      • Minä olen aina taputellut joulun aattoon ja laittanut pillit pussiin 25 päivä.


    • Anonyymi

      Moi, muistithan, että kylmäketju säilyi
      pöllimissäsi eväissä? Voi tulla masu kipeeks
      jos esim. mäti lämpenee. Muuten nastaa Joulua.

      • Kylmässä ovat olleet. Hyviä jouluja sinnekin :)


    • Anonyymi

      Kotona vaan möllöttelen, Heräsin ysiltä , sitten kuntoilin ja söin ja sitten menin nukkumaan ja nukuin kuuteen

      • Oho. No nyt ei tarvitsekaan yöllä sitten nukkua.


    • Anonyymi

      Siis haloo? Joulu eli 25.12. pyhäpäivä on vasta tänään. Aatto (mennyt eilinen) on tulevan pyhän päivä/ilta. Näin se maallistuminen näkyy. Huoh tätä Suomea. Onko joulu teille vain se ”pukki-ilta”?

      • Jep. Näin se vaan menee. Tänä iltana palaan jo töihin. Ei tässä enää mitään juhlita.


      • Anonyymi
        Palstakamu kirjoitti:

        Jep. Näin se vaan menee. Tänä iltana palaan jo töihin. Ei tässä enää mitään juhlita.

        Mitä työt mitään muuttaa? Juhlistaa voi muutenkin kuin ollaa vapaalla. Mä ainakin vaikka juhannuksena nautin juhlasta muuten. Keskikesän yö on kaunis.

        Samoin tämä joulu. Hoitajat, lääkärit ja mobet muut tekee töitä aina... mutta jouluyö on jouluyö...

        https://youtu.be/wjHqvbv0J4s

        Tässä teille töissä oleville. Minäkin voisin olla. Olette tärkeitä.


    • Anonyymi

      Lisäksi joulun pyhiin kuuluu vielä Tapaninpäivä eli 26.12.

      Opetelkaahan nyt joulunviettäjät nämä….

      Maanantai on sitten arki.

    • Anonyymi

      Hyvin on mennyt. Mutta jouluhan ei tähän lopu.

      Huomenna pitää hoitaa pikkujuttu ja käyn moikkaa enoa. Sit neukkaan päivän/illan aikaan erään naiseläjän kanssa treffit. Toivon, että synkkaa ja on yhtä ihana miltä kuullostaa.

      Poikkesin naapuriin vähän sekoittaen perinteitä. Ja huikeaa sakkia olivat.

      Yksi olut vielä ja sit unille. Kyllä kelpaa. 😊

      • Oho. Onnea treffeille :)


    • Joulun ihanuus piilee lahjoissa. Parikymppiseen saakka saatoin nauttia lahjoista, mutta sitten alkoi tulemaan niitä pehmeitä paketteja. Iso mies ei muka leluja kaipaa.

      Pitäisi kai ensi vuonna hankkia koko vuoden elektroniikat vasta joulun alla, jotta kokisin uudelleen lapsuuden riemun.

      • Sinun pitää kertoa mitä haluat lahjaksi. Meillä pyritään aina antamaan mitä kukin haluaa. Ja sitten jos ei halua mitään, niin oma moka.


      • Palstakamu kirjoitti:

        Sinun pitää kertoa mitä haluat lahjaksi. Meillä pyritään aina antamaan mitä kukin haluaa. Ja sitten jos ei halua mitään, niin oma moka.

        En minä kehtaa. Sellainen toivelista tuntuu suorastaan vaatimukselta. Sitä paitsi elektroniikka on niin kallista, ettei sitä ihan kympillä tai kahdella saa, mikä on tyypillisen lahjan keskihinta.

        Mutta tosiaan oma vika ja moka, kun en ole ahkerasti kyläilyt ihmisten luona. Kukapa tällaista sosiopaattia muistaisi.


      • Carl-Gustaf kirjoitti:

        En minä kehtaa. Sellainen toivelista tuntuu suorastaan vaatimukselta. Sitä paitsi elektroniikka on niin kallista, ettei sitä ihan kympillä tai kahdella saa, mikä on tyypillisen lahjan keskihinta.

        Mutta tosiaan oma vika ja moka, kun en ole ahkerasti kyläilyt ihmisten luona. Kukapa tällaista sosiopaattia muistaisi.

        Millä perusteella sanot itseäsi sosiopaatiksi? Tiedätkö mitä se tarkoittaa?


      • Palstakamu kirjoitti:

        Millä perusteella sanot itseäsi sosiopaatiksi? Tiedätkö mitä se tarkoittaa?

        Tuskin saisin sosiopaatin, tai edes narsistin diagnoosia, mutta olen tunnetusti tyyppi, joka ei vieraista ilahdu. Olen sosiaalisten ihmisten piirittämä introvertti.

        Sosiopatia on oikeasti vakava häiriötila, mutta puhekielessä sillä viitataan yleisesti eristäytyneeseen ihmiseen.


      • Anonyymi

        Pääsiäisenä sitten voit kokoilla kinder-munien yllätyslahjoja. Niissä on ohjeetkin mukana! Hellurei.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Pääsiäisenä sitten voit kokoilla kinder-munien yllätyslahjoja. Niissä on ohjeetkin mukana! Hellurei.

        Sehän kuulostaa hienolta. Pari kertaa olen koonnut tällaisen yllätyslahjan ja todennut, että olipas hirveetä muovikrääsää. Mutta voihan sillä leikkiä, kunhan muistaa, ettei laita sitä suuhun.


    • Anonyymi

      Maanantaina vasta voi vastata

      • No miten on mennyt tähän saakka :D


      • Anonyymi
        Palstakamu kirjoitti:

        No miten on mennyt tähän saakka :D

        Tähän saakka ihan hyvin


    • Anonyymi

      Palstahomo haikki on taas ihan ok.

      • Elä sössötä. Nyt juot kupin kahvia ja unohdat kiljun.


    • Erittäin huonosti, yksi ei saanut lahjoja eli henkilökohtaista lahjaa mutta olin niin mahtava äiti, ostin leluja lapsille ja äidille yhteiseksi kun ihastuin Sylvanian Families sanoinniin että minun kanssa on niiden kanssa leikittävän ostin puolen tonnin edestä kokonaisen pikkukylän. Eipä siinä ole vasta kuin kaksi perhettä. Mutta on tyyris. Kunnon lelukestit tytöt nautti leluistaan kovin ja pikkuisten kanssa leikittiin tänäänkin jatkettu leikkejä opeteltu.

      Myös puolen tonnin lelunkin ostettiin ja sain jo tilaukseen toisen itsekin innostuin kovin lelusta, joten oli pakko ostaa.

      Kannattaa katsoa miksi innostuin.🥰
      https://youtu.be/6GpdoJXpo2U


      https://www.verkkokauppa.com/fi/product/37505/nbdvf/DJI-Robomaster-S1-robotti

    • Eikös joulunaika tuonne loppiaiseen asti yllä. Toki itselläkin yleensä aattoillan saunassa on jo olo että joulu oli tässä.
      Joukkuepeleissä on sellainen termi kuin ohipeli ja minulle tämä osui kyllä jouluun. Loppuvuosi ollut niin työpainotteinen että valmistelut olivat hyvin kevyet mitä jouluun tulee. Joulu meni ohi vähän huomaamatta.

      Hyvä muistutus joulun voimasta tuli vastaan sosiaalisessa mediassa. Pitkä rivi kuvia joulukuusista, lahjoista sekä jouluruuista kera toivotuksinen onnellisesta/rauhallisesta /iloisesta joulusta; kaikilla rauha ja ihmisillä hyvä mieli.
      Siellä muiden seassa oli yksi ilmoitus joka pisti silmään. Ei kuvia, ei toivotuksia vaan kylmä toteamus että joulu oli pilalla jo enenkuin alkoi ja että vihaa joulua ja sen tunnelmaa.
      Taustat tietäen voin maalata jo kuvan hänen kodistaan jossa kuusi on nurkassa ja sen alla lahjoja joita ei tulla avaamaan. Ilmeisesti äidin "vieraannutan lapsen isästään"-projekti on taas saanut tukea viranomaisilta ja tapaaminen jäänyt toteutumatta.

      Viimeiseen kysymykseen totean että ajattelin vielä kuitenkin jatkaa joulua pikkasen ja yritän saada kaverin meillä käymään ja vähän juttelemaan tilanteestaan ja jos siinä onnistun niin siinä olisi joululahjaa itselleni kerrakseen.

    • Vituiks meni. Tai no ei.
      Flunssassa kotona, yksin kattien kanssa. Lahjoitetut konvehdit ja punaviini muistuttavat joulusta, muuten ei ole joulusta merkkiäkään, siis ulkoista.

    • Anonyymi

      Sukulaisten joulu pakko vierailut on ohi ja nyt juon kaljaa ja vedän kännit. Voitin pitkävedosta 1940 euroa joten on syytä juopotella.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      18
      2036
    2. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      56
      1824
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1463
    4. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      176
      1428
    5. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      21
      1419
    6. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      309
      1407
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      1025
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      62
      994
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      34
      985
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      349
      884
    Aihe