Jäin tässä kelaamaan toisen keskustelun tiimoilta sitä, että vaikka joku elämää suurempi kumppaniehdokas kohdille purjehtisikin, niin jaksanko ruveta taas sovittamaan kahta elämää yhteen? Opetella toisen sekopäisyyttä ja opettaa omia käytöshäiriöitään toiselle?
Ilman selkeetä ihastumis/rakastumistaustaa vastaus on muitta mutkitta EI, todella ehdoton EI. Ei ole mitään intressiä moiseen, pitäköön omansa. Mutta sitten kun on ensin antanut pikkusormen ja huomaa että menossa on jo toinen takajalkakin, niin voi mieli olla hiukan joustavampi.
Mites muilla, miltä tuntuu ajatus toisen päästämisestä omaan elämään ja vastaavasti itsen sopeuttaminen toisen elämään, noin yleisellä tasolla, ilman niitä ruusunpunaisia plehoja päässä?
Opettaa uusi kumppani tavoille?
266
1948
Vastaukset
- Anonyymi
Ei sitä ole pakko saman katon alle muuttaa. Se kun tuppaa romantiikan tappamaan nopeammin kuin mummon kutoo sukat.
No ei tietty olis, mutta olen siinä suhteessa aika old school - all or nothing -tyyppi, että jos kimppa-asuminen ei kuulu tavotteisiin, niin alkaa tökkimään. Toki, jos sopiva daami osuu kohdille, niin ehkä voin alkaa vihdoin tässä iässä tekemään järkeviä kompromissejä.
Ei mulla kyllä ole kimppaan muuttaminen ikinä romantiikkaa tappanut. Ainakaan nopeammin kuin mummo sukat kutoi, koska se oli pirun nopea käsistään, ehtinyt kahvia hörpätä kun ekat oli jo valmiit. Ja riitti sitä romssua vielä pidempäänkin, vaikka sukkia oli jo muutama jätekassillinen kellarissa, hyvä yritys mummoseni!
Ei kyllä mä haluan kokea sen toisen ihmisen kaikkine puolineen, 24/7 ja koittaa oppia elämään sen kanssa, mutta just kun asiaa mietti, niin ei hitto tunnu yhtään siltä että haluais yhtään oppia mitään deittalua syvemmältä.- Anonyymi
Ei romantiikka kuole, jollei sitä omilla valinnoillaan ja arojärjestyksillään tapa. Kahdessa ensimmäisessä pitkässä suhteessa 9.5v ja 4.5v ei seksi tai läheisyys mihinkään kadonnut. Pidemmässä oli yksi n. 6kk pätkä hiljaisempaa synnytyksen jälkeen, mutta asista juteltiin ja kumpikin halusi tietoisesti palauttaa tilanteen normaaliin ja sinne palattiin. Lopussakin seksiä oli 3-5krt/vko läheisyyttä ja kosketuksia unohtamatta. Eron syynä oli muuta.
Sitten on yksi suhde, jossa mies ei halunnut koskea eikä rakastella eikä keskustellakaan koko aiheesta. Alkukin oli niukempaa kuin muissa loppu. Yksin ei asialle mitään voi tietenkään! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei romantiikka kuole, jollei sitä omilla valinnoillaan ja arojärjestyksillään tapa. Kahdessa ensimmäisessä pitkässä suhteessa 9.5v ja 4.5v ei seksi tai läheisyys mihinkään kadonnut. Pidemmässä oli yksi n. 6kk pätkä hiljaisempaa synnytyksen jälkeen, mutta asista juteltiin ja kumpikin halusi tietoisesti palauttaa tilanteen normaaliin ja sinne palattiin. Lopussakin seksiä oli 3-5krt/vko läheisyyttä ja kosketuksia unohtamatta. Eron syynä oli muuta.
Sitten on yksi suhde, jossa mies ei halunnut koskea eikä rakastella eikä keskustellakaan koko aiheesta. Alkukin oli niukempaa kuin muissa loppu. Yksin ei asialle mitään voi tietenkään!En sanoisi noin,,että se pitää tappaa. Kyllä se kuolee ihan itsestään, jos ei sitä jaksa aktiivisesti ylläpitää. Ja minkä raskaampi arki, niin sen vähemmän jää voimavaroja aktiiviseen ylläpitämiseen.
Heh, meinaako rimakauhu iskeä? 😋
Ei vainekaan, ei se ole aikuisena ja ikää jo keränneenä, vaikka vielä viriilinä ja virkeenä niin helppoa sovittaa kahden elämää yhteen. Kummallakin on omat kotkotukset jo. Piintyneet tavatkin. 🥴
Kyllähän tää arki rullaa, rutiineilla mennään. Mutta jos mietin, että pitäisi yht'äkkiä uusi ihminen kopata elämään ja opetella kaikki kopelit ja selittää omat omituisuudet, niin en ihan heti jaksais ryhtyy.
Ja kuten sanoit, ihastuminen, rakastuminen kummasti lisää kierroksia ja puhtia koneeseen. Eikä ilman niitä enää lähtis ees yrittämäänkään. Parempaakin tekemistä, kun pilan päin laittaa ittensä nalkkiin.
😄Rimakauhu... No en tiedä, mutta voisi kai sen niinkin sanoittaa. Jäin funtsimaan, että jos jostain virityksestä alkaakin yhtäkkiä jotain maagista syntymään, niin mitä sit tapahtuu? No ei helvata, ei kyl enää jaksais...
Sit jäin kelaan edellistä settiä, itse asiassa liki tasan 12 vuotta taaksepäin ja jo silloin siinä oli tekemistä, vaikka silloin silmissä kipinöi ja korvissa humisi. Ni entäs nyt, pitäisi olla likimain tiedoton ihastumisesta, että jaksais mitään kaapin paikkojen kattomisen rumbaa, niinku missään asiassa.
Ja sit kelasin yhtä tuttua, joka ryhtyi myöhäsellä iällä hieman nuoremmalle kumppaniksi (56 vs 38), mutta molemmat jo elämää eläneinä. Niin se vesseli totes, että alusta lähtien mitään ole soviteltu, vaan kumpikin muutti sisään sellasena kuin on ja niillä mennään. Kun reki ei liu'u, niin sitten riidellään siitä miksi reki ei luista kunnes löydetään ratkaisu. Ja hyvin se toimi ainakin ne pari ekaa vuotta mitä sillon yhteyksissä oltiin. Ovat yhdessä vieläkin, mutta siitä en tiedä vieläkö elämä on ihanaa 😂randombypasser kirjoitti:
Rimakauhu... No en tiedä, mutta voisi kai sen niinkin sanoittaa. Jäin funtsimaan, että jos jostain virityksestä alkaakin yhtäkkiä jotain maagista syntymään, niin mitä sit tapahtuu? No ei helvata, ei kyl enää jaksais...
Sit jäin kelaan edellistä settiä, itse asiassa liki tasan 12 vuotta taaksepäin ja jo silloin siinä oli tekemistä, vaikka silloin silmissä kipinöi ja korvissa humisi. Ni entäs nyt, pitäisi olla likimain tiedoton ihastumisesta, että jaksais mitään kaapin paikkojen kattomisen rumbaa, niinku missään asiassa.
Ja sit kelasin yhtä tuttua, joka ryhtyi myöhäsellä iällä hieman nuoremmalle kumppaniksi (56 vs 38), mutta molemmat jo elämää eläneinä. Niin se vesseli totes, että alusta lähtien mitään ole soviteltu, vaan kumpikin muutti sisään sellasena kuin on ja niillä mennään. Kun reki ei liu'u, niin sitten riidellään siitä miksi reki ei luista kunnes löydetään ratkaisu. Ja hyvin se toimi ainakin ne pari ekaa vuotta mitä sillon yhteyksissä oltiin. Ovat yhdessä vieläkin, mutta siitä en tiedä vieläkö elämä on ihanaa 😂No mut jos annat mennä painollaan, etukäteen miettimättä niitä "voihan perkele sekin sitten" juttuja?
Mut uskon ymmärtäväni ristiriitaisen jooo ja eheiii fiiliksen. Siinä on aina puolensa ja puolensa.
Jos sä vaan tsuumaat mitä se mimmi meinaa ja meet silleen smoothilla vaihteella, kevyemmin ettei heti rymisten samaan kämppään ja silleen. 😜
Voihan tuo nainen olla helpompi persoona, kun edellinen? Ehkei se ookkaan tahkoomista.
Yritän nyt lohdutella. 😆
No niin mekin tehtiin, muutettiin yhteen viikko ekoista treffeistä. Tokilla tää heppu muutti jo mun luokse. 🤣
Ei ehitty suunnitella eikä sopia ja 12 vuotta kohta menny. Tai onkin jo tunnettu niin kauan.
Vasta nyt vikat 2 vuotta on oltu nenät nyrpyssä enemmän kun ennen. Ei ennen mitään nyrpistelyä. Et akat 10 v meni kun leikiten, helposti.JasuM kirjoitti:
No mut jos annat mennä painollaan, etukäteen miettimättä niitä "voihan perkele sekin sitten" juttuja?
Mut uskon ymmärtäväni ristiriitaisen jooo ja eheiii fiiliksen. Siinä on aina puolensa ja puolensa.
Jos sä vaan tsuumaat mitä se mimmi meinaa ja meet silleen smoothilla vaihteella, kevyemmin ettei heti rymisten samaan kämppään ja silleen. 😜
Voihan tuo nainen olla helpompi persoona, kun edellinen? Ehkei se ookkaan tahkoomista.
Yritän nyt lohdutella. 😆
No niin mekin tehtiin, muutettiin yhteen viikko ekoista treffeistä. Tokilla tää heppu muutti jo mun luokse. 🤣
Ei ehitty suunnitella eikä sopia ja 12 vuotta kohta menny. Tai onkin jo tunnettu niin kauan.
Vasta nyt vikat 2 vuotta on oltu nenät nyrpyssä enemmän kun ennen. Ei ennen mitään nyrpistelyä. Et akat 10 v meni kun leikiten, helposti.Taino oli yks kumma vaihe, kun olin ilmaa. Mut hän taisi olla vähän poissaoleva. Jonkun muun lumoissa jotenkin.
JasuM kirjoitti:
No mut jos annat mennä painollaan, etukäteen miettimättä niitä "voihan perkele sekin sitten" juttuja?
Mut uskon ymmärtäväni ristiriitaisen jooo ja eheiii fiiliksen. Siinä on aina puolensa ja puolensa.
Jos sä vaan tsuumaat mitä se mimmi meinaa ja meet silleen smoothilla vaihteella, kevyemmin ettei heti rymisten samaan kämppään ja silleen. 😜
Voihan tuo nainen olla helpompi persoona, kun edellinen? Ehkei se ookkaan tahkoomista.
Yritän nyt lohdutella. 😆
No niin mekin tehtiin, muutettiin yhteen viikko ekoista treffeistä. Tokilla tää heppu muutti jo mun luokse. 🤣
Ei ehitty suunnitella eikä sopia ja 12 vuotta kohta menny. Tai onkin jo tunnettu niin kauan.
Vasta nyt vikat 2 vuotta on oltu nenät nyrpyssä enemmän kun ennen. Ei ennen mitään nyrpistelyä. Et akat 10 v meni kun leikiten, helposti.Ekat ja akat.. Vien muksut pesulle.
JasuM kirjoitti:
No mut jos annat mennä painollaan, etukäteen miettimättä niitä "voihan perkele sekin sitten" juttuja?
Mut uskon ymmärtäväni ristiriitaisen jooo ja eheiii fiiliksen. Siinä on aina puolensa ja puolensa.
Jos sä vaan tsuumaat mitä se mimmi meinaa ja meet silleen smoothilla vaihteella, kevyemmin ettei heti rymisten samaan kämppään ja silleen. 😜
Voihan tuo nainen olla helpompi persoona, kun edellinen? Ehkei se ookkaan tahkoomista.
Yritän nyt lohdutella. 😆
No niin mekin tehtiin, muutettiin yhteen viikko ekoista treffeistä. Tokilla tää heppu muutti jo mun luokse. 🤣
Ei ehitty suunnitella eikä sopia ja 12 vuotta kohta menny. Tai onkin jo tunnettu niin kauan.
Vasta nyt vikat 2 vuotta on oltu nenät nyrpyssä enemmän kun ennen. Ei ennen mitään nyrpistelyä. Et akat 10 v meni kun leikiten, helposti.No ei toi mun edellinen setti paljon jäänyt, etäisyydestä johtuen ehdittiin nähdä 4 kertaa ja viides tapaaminen olikin sitten yhteenmuutto. Sekin meni alkuun hyvin ja pitkään sen päällekin, mutta jossain kohdin keinot ja viitseliäisyys loppui, mut sellasta se on, elämä opettaa jos viittii ottaa opin vastaan.
Eihän toi yleensä silleen, mtta tuli tässä mieleen iltaa vasten, että monellako muulla käy mielessä, et jos nalli napsahtaa, niin mitäs sitten seuraa. Ei mua silleen huimaa, se tulee mitä on tullakseen ja tähänkin asti kaikesta suoriuduttu, mut näin ennalta miettien ei kyllä jaksais, et jos vaan tilais postimyynnistä jonkun barbaran...
Enkä mä osaa olla funtsimatta ennalta, oon aina käyny mielessä mahdollisia skenejä läpi ennalta ja opetellut pelaamaan niiden korttien kanssa. Nykyisin sitä saa tehdä jo ihan palkallisestikin, niin vielä vähemmän osaa siitä livetä.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
No ei toi mun edellinen setti paljon jäänyt, etäisyydestä johtuen ehdittiin nähdä 4 kertaa ja viides tapaaminen olikin sitten yhteenmuutto. Sekin meni alkuun hyvin ja pitkään sen päällekin, mutta jossain kohdin keinot ja viitseliäisyys loppui, mut sellasta se on, elämä opettaa jos viittii ottaa opin vastaan.
Eihän toi yleensä silleen, mtta tuli tässä mieleen iltaa vasten, että monellako muulla käy mielessä, et jos nalli napsahtaa, niin mitäs sitten seuraa. Ei mua silleen huimaa, se tulee mitä on tullakseen ja tähänkin asti kaikesta suoriuduttu, mut näin ennalta miettien ei kyllä jaksais, et jos vaan tilais postimyynnistä jonkun barbaran...
Enkä mä osaa olla funtsimatta ennalta, oon aina käyny mielessä mahdollisia skenejä läpi ennalta ja opetellut pelaamaan niiden korttien kanssa. Nykyisin sitä saa tehdä jo ihan palkallisestikin, niin vielä vähemmän osaa siitä livetä.Kait nyt aikuiset ihmiset osaa ehkäisystä huolehtia?
Ja tuollainen etäsuhteilu on kyllä mukuloiden hommaa.
Kyllä se ehdokas täytyy olla hyvinkin läheltä, jotta kunnon tutustuminen onnistuu riittävästi tapaillen ilman että aikaa tai kustannuksia älyttömästi tärvääntyy.
En enää usko että täällä yli 40-iässä muuttaisin siltikään yhteen. randombypasser kirjoitti:
No ei toi mun edellinen setti paljon jäänyt, etäisyydestä johtuen ehdittiin nähdä 4 kertaa ja viides tapaaminen olikin sitten yhteenmuutto. Sekin meni alkuun hyvin ja pitkään sen päällekin, mutta jossain kohdin keinot ja viitseliäisyys loppui, mut sellasta se on, elämä opettaa jos viittii ottaa opin vastaan.
Eihän toi yleensä silleen, mtta tuli tässä mieleen iltaa vasten, että monellako muulla käy mielessä, et jos nalli napsahtaa, niin mitäs sitten seuraa. Ei mua silleen huimaa, se tulee mitä on tullakseen ja tähänkin asti kaikesta suoriuduttu, mut näin ennalta miettien ei kyllä jaksais, et jos vaan tilais postimyynnistä jonkun barbaran...
Enkä mä osaa olla funtsimatta ennalta, oon aina käyny mielessä mahdollisia skenejä läpi ennalta ja opetellut pelaamaan niiden korttien kanssa. Nykyisin sitä saa tehdä jo ihan palkallisestikin, niin vielä vähemmän osaa siitä livetä.Joo elämä on. Ja oppia ikä kaikki. Aika huiskeella tekin yhteen muutitte. Meilläkin vaikutti just se satojen kilsojen välimatka, että ei viittitty pitkään etäillä. Ja pian jo sai työpaikankin.
Niiiiiin, lapsukainen jos poksahtaa alulle. No nuorten naisten kanssa se on kyllä riskaabelia, ehkäsytkään ei ole 100% idioottivarmoja. Ja näkyy ne toiset liki viiskymppisetkin vielä raskautuvan.
Onhan se järkevää miettiä tuokin puoli.
Itellä unohtu tyystin tuo asia tässä matkasta, kun itellä ei tuollasia huolia ole, kun teillä miehillä vielä vanhempanakin. Niin äkkiä ne unohtuu.
Vaihdevuosia käynnistellessä unohtuu nopsaan koko lisääntyminen. Eikä sittenkään enää tarvi miettiä jos oman sukupuolisen kanssa ikinä hömpöttää.
Barbara kyllä on aika turvallinen vaihtoehto. 😜JasuM kirjoitti:
Joo elämä on. Ja oppia ikä kaikki. Aika huiskeella tekin yhteen muutitte. Meilläkin vaikutti just se satojen kilsojen välimatka, että ei viittitty pitkään etäillä. Ja pian jo sai työpaikankin.
Niiiiiin, lapsukainen jos poksahtaa alulle. No nuorten naisten kanssa se on kyllä riskaabelia, ehkäsytkään ei ole 100% idioottivarmoja. Ja näkyy ne toiset liki viiskymppisetkin vielä raskautuvan.
Onhan se järkevää miettiä tuokin puoli.
Itellä unohtu tyystin tuo asia tässä matkasta, kun itellä ei tuollasia huolia ole, kun teillä miehillä vielä vanhempanakin. Niin äkkiä ne unohtuu.
Vaihdevuosia käynnistellessä unohtuu nopsaan koko lisääntyminen. Eikä sittenkään enää tarvi miettiä jos oman sukupuolisen kanssa ikinä hömpöttää.
Barbara kyllä on aika turvallinen vaihtoehto. 😜Joo, tavallaanhan se nopeasti yhteen on vähän kuin Ensitreffit Alttarilla 😂 Mutta tietyllä tavalla pidän sitä jopa parempana, ei ollut mitään pelejä tai muuta, vaan kun homma vaikutti kelvolliselta, niin hynttyyt yhteen ja töihin. Natsat nyt vaan loppu kesken, mutta se just opettaa.
Äääh, saishan noi narut leikeltyä mieheltäkin, niin ei tartte miettiä mukuloita, mutta len antanut olla, tiedä vaikka vielä tarttiskin niitä naruja.
Joo, Barbara on hyvä mimmi, aina valmis, ei mökötä, kiukuttele, ei muutenkaan asetu yleensä poikkiteloin minkään suhteen. Ei se kyllä kovin hyvä oo siivomaan ja muutenkin vähän jotenkin flegmaattinen, mutta hei ei kukaan oo täydellinen 🤪randombypasser kirjoitti:
Joo, tavallaanhan se nopeasti yhteen on vähän kuin Ensitreffit Alttarilla 😂 Mutta tietyllä tavalla pidän sitä jopa parempana, ei ollut mitään pelejä tai muuta, vaan kun homma vaikutti kelvolliselta, niin hynttyyt yhteen ja töihin. Natsat nyt vaan loppu kesken, mutta se just opettaa.
Äääh, saishan noi narut leikeltyä mieheltäkin, niin ei tartte miettiä mukuloita, mutta len antanut olla, tiedä vaikka vielä tarttiskin niitä naruja.
Joo, Barbara on hyvä mimmi, aina valmis, ei mökötä, kiukuttele, ei muutenkaan asetu yleensä poikkiteloin minkään suhteen. Ei se kyllä kovin hyvä oo siivomaan ja muutenkin vähän jotenkin flegmaattinen, mutta hei ei kukaan oo täydellinen 🤪Ehkei kannata vielä napsia naruja poikki tosiaan, jos vaikka tuleekin vielä mieleen perustaa perhe. Koittaa ehkäsyt kattoo vaan kuntoon ja luottamuksellinen suhde, ettei ainaskaan muija juksaa.
Juksaaminen olis kyllä törkeyden huippu. Mutta vahingoksihan sitäkin voi väittää jos kelmin vikaa olis.
Sikäli miehet on kyllä ikävässä asemassa, jos tulee huijatuksi. 😣
Mut ei nyt puhuta negaatioita. Tuli vaan ohimennen mieleen ja rönsysin aiheesta.
Mut hyvä kun funtsit. 👍- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
No ei toi mun edellinen setti paljon jäänyt, etäisyydestä johtuen ehdittiin nähdä 4 kertaa ja viides tapaaminen olikin sitten yhteenmuutto. Sekin meni alkuun hyvin ja pitkään sen päällekin, mutta jossain kohdin keinot ja viitseliäisyys loppui, mut sellasta se on, elämä opettaa jos viittii ottaa opin vastaan.
Eihän toi yleensä silleen, mtta tuli tässä mieleen iltaa vasten, että monellako muulla käy mielessä, et jos nalli napsahtaa, niin mitäs sitten seuraa. Ei mua silleen huimaa, se tulee mitä on tullakseen ja tähänkin asti kaikesta suoriuduttu, mut näin ennalta miettien ei kyllä jaksais, et jos vaan tilais postimyynnistä jonkun barbaran...
Enkä mä osaa olla funtsimatta ennalta, oon aina käyny mielessä mahdollisia skenejä läpi ennalta ja opetellut pelaamaan niiden korttien kanssa. Nykyisin sitä saa tehdä jo ihan palkallisestikin, niin vielä vähemmän osaa siitä livetä.Vertaat ihmissuhdettasi nainen vs joku barbara. Parempi onkin että otat sen barbaran. Tai jos on massia niin tilaa netistä (löytyy googlettamalla tai youtubestakin varmaan) real doll.
...
https://www.youtube.com/watch?v=czqMQWGp3zI
- Anonyymi
Kokolailla samassa junassa matkustetaan, ei helkutissa kiinnosta tosiaan etenkään ainakaan hutien teko. Vaakakuppi oltava suht. balanssissa vaikka tietty kompromissien tekoahan tämä elämä on kokonaisuudessaan. Sitä kyllä pitäisin aika tärkeänä että sitä energiaa ja halua on oikeasti siihen löytämiseen, eikä homma kaadu heti ensimmäiseen porraskiveen ja lennä nenälleen samantien.
Joo, pitäis olla aika hyvin pedattu setti, että jaksais lähtee veivaan.
Siinä olet oikeassa, että pelkkää kompromissiähän tämä elämä on, mutta kuten joku viisas oli ilmeisesti joskus sanonut, valitse taistelusi. Niin ihan joka jutun kanssa ei kannata lähteä edes niitä kompromissejä tekemään...
Jos mä löydän ihmisen, joka ei pakene itteensä millään sellaisella tavalla jonka minäkin kykenen tunnistamaan, niin se on pirun hyvä lähtökohta.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Joo, pitäis olla aika hyvin pedattu setti, että jaksais lähtee veivaan.
Siinä olet oikeassa, että pelkkää kompromissiähän tämä elämä on, mutta kuten joku viisas oli ilmeisesti joskus sanonut, valitse taistelusi. Niin ihan joka jutun kanssa ei kannata lähteä edes niitä kompromissejä tekemään...
Jos mä löydän ihmisen, joka ei pakene itteensä millään sellaisella tavalla jonka minäkin kykenen tunnistamaan, niin se on pirun hyvä lähtökohta.sivusta. Miten ihminen pakenee itseänsä?
Anonyymi kirjoitti:
sivusta. Miten ihminen pakenee itseänsä?
Siinä on hyvä aihe mietittäväksi, en jaksa alkaa avamaan tuota enempiä, on parempi että ajattelet sen asian itse auki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sivusta. Miten ihminen pakenee itseänsä?
Useimmat pakenee, toiset sukeltaa pulloon, toiset kiertää muuten vaan samaa tolppaa koko ikänsä ilman pienintäkään riskinottoa, joku taas ei pelaa niillä korteilla mitä on saanut vaan järjestelee kortteja oman mielensä mukaan. Tapoja on yhtä monta kuin persoonaakin, homman juju onkin löytää ihminen joka on kipuilunsa kipuillut ja tunnustanut omat virheensä ja tekonsa itselleen, elää ja toimii omana itsenään heikkouksineen ja vahvuuksineen rehellisesti. Osaa antaa vaatimatta välttämättä kaikkea korkoineen takaisin. No huhhuh, 😎, otanpa ja pakenen tästä youtubeen, filosofiointi sattuu päähän tähän aikaan päivästä...
- Anonyymi
Ikääntyessä joustavuus ja jaksaminen vähenevät. Mitä iäkkäämpiä ollaan, sitä harvemmat asettuvat saman katon alle. Tavataan, kun jaksetaan.
Ehkä joo tai sit ei vaan enää jaksa sellasta souvia kuin mitä se kahden elämän yhteen liittäminen lopulta on. Erillään asuen saa pitää sen oman reviirinsä, ilman että sitä tarvitsee selittää ja siitä tarvitsee keskustella.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Ehkä joo tai sit ei vaan enää jaksa sellasta souvia kuin mitä se kahden elämän yhteen liittäminen lopulta on. Erillään asuen saa pitää sen oman reviirinsä, ilman että sitä tarvitsee selittää ja siitä tarvitsee keskustella.
Niin, ja miksi muuttaa ylipäätään yhteen, jos ei olla enää missään perheenperustamisiässä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, ja miksi muuttaa ylipäätään yhteen, jos ei olla enää missään perheenperustamisiässä?
Sivusta ...
Jaa, meitä on niin moneksi. Itse taas ajattelen, että miksi vaivautua parisuhteeseen, jos ei asuta yhdessä. En jaksais jotain erillissuhdetta, jossa sitä yhteistä aikaa pitää oikein järjestämällä järjestää. Joko arki yhdessä tai antaa kokonaan olla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sivusta ...
Jaa, meitä on niin moneksi. Itse taas ajattelen, että miksi vaivautua parisuhteeseen, jos ei asuta yhdessä. En jaksais jotain erillissuhdetta, jossa sitä yhteistä aikaa pitää oikein järjestämällä järjestää. Joko arki yhdessä tai antaa kokonaan olla.Ei se ole niin vaikea järjestelykysymys, kun saman kylän eri laidoilla asutaan.
Arki yhdessä usein enemmän ottaa kuin antaa, mutta kun tavataan, niin se on hieman arjesta poikkeavaa eli virkistävää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ole niin vaikea järjestelykysymys, kun saman kylän eri laidoilla asutaan.
Arki yhdessä usein enemmän ottaa kuin antaa, mutta kun tavataan, niin se on hieman arjesta poikkeavaa eli virkistävää.Kuten sanottu, meitä on moneen junaan. Mä en todellakaan jaksais jotain "mutta kun tavataan, niin se on hieman arjesta poikkeavaa eli virkistävää". Rehellisesti sanoen karsea ajatus, suorastaan painajainen.
Sama sivusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten sanottu, meitä on moneen junaan. Mä en todellakaan jaksais jotain "mutta kun tavataan, niin se on hieman arjesta poikkeavaa eli virkistävää". Rehellisesti sanoen karsea ajatus, suorastaan painajainen.
Sama sivusta.Näin juuri. Minua ei taas kiinnosta kinastella pyykkivuoroista yms. arkipäiväisestä.
Anonyymi kirjoitti:
Sivusta ...
Jaa, meitä on niin moneksi. Itse taas ajattelen, että miksi vaivautua parisuhteeseen, jos ei asuta yhdessä. En jaksais jotain erillissuhdetta, jossa sitä yhteistä aikaa pitää oikein järjestämällä järjestää. Joko arki yhdessä tai antaa kokonaan olla.Itse olen saman veden kaloja, kyllä mä haluan sen koko paketin, vaikka voi tehdä välillä kipeääkin. Toisaalta se kipeän tekeminen sitten joko erottaa tai tuo lähemmäs toisiaan ja se ratkaisee sen miten käy pitkän päälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin juuri. Minua ei taas kiinnosta kinastella pyykkivuoroista yms. arkipäiväisestä.
Niin ... tuossa yllä kysyttiin miksi muuttaa yhteen. Itselleni arki ja sen jakaminen on se ainoa syy miksi parisuhteeseen enää ikinä lähtisin. Mä en todellakaan jaksaisi jotain "spesiaaleja hetkiä". Se on oikeasti hyvin vastenmielinen ajatus. Tosin enpä ole ikinä pyykkivuoroista tai vastaavista kenenkään kanssa joutunut kiistelemään, pikemmin juuri noista "erityisistä hetkistä". Arki on mulle helppoa, yksinkertaista ja jopa rentouttavaa.
Samoin, jos on toisella tai molemmilla lapsia, voi olla omat asunnot ihan hyvä ajatus. Näin ainakin itse ajattelen nykyään, kun lapsia on että mikäli uusio sinkkuuntuu, niin pitää oman kodin omana itselle ja lapsille. Ja mahdollinen kumppani saa myös oman rauhan omassa kodissaan, silloin kun ei viihdy kakara kämpässä. 😄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sivusta ...
Jaa, meitä on niin moneksi. Itse taas ajattelen, että miksi vaivautua parisuhteeseen, jos ei asuta yhdessä. En jaksais jotain erillissuhdetta, jossa sitä yhteistä aikaa pitää oikein järjestämällä järjestää. Joko arki yhdessä tai antaa kokonaan olla.No siis nimenomaan mäkin ajattelen noin. Ei mulla vapaa-aikaa niin hirveästi ole, että haluaisin sitä mihinkään erillissuhteen erityisiin hetkiin kuluttaa. Haluan vapaa-ajan rentouttavan en aiheuttavan stressiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ... tuossa yllä kysyttiin miksi muuttaa yhteen. Itselleni arki ja sen jakaminen on se ainoa syy miksi parisuhteeseen enää ikinä lähtisin. Mä en todellakaan jaksaisi jotain "spesiaaleja hetkiä". Se on oikeasti hyvin vastenmielinen ajatus. Tosin enpä ole ikinä pyykkivuoroista tai vastaavista kenenkään kanssa joutunut kiistelemään, pikemmin juuri noista "erityisistä hetkistä". Arki on mulle helppoa, yksinkertaista ja jopa rentouttavaa.
Niin mullekin arki on yksinkertaista ja helppoa, kun sen hoitaa yksin :) Silloin molemmat vastaa omista sotkuistaan ja omituisuuksistaan omissa osoitteissaan. Ja jos naiseni tarvitsee vaikkapa käsijarrun heristelyä autoonsa, niin ei tästä pitkä matka sinne ole. Ja kyllä se mulle napin neuloo paitaan jos pyydän ja paidan sinne jätän.
Mutta tiskikoneen täyttötavoista, wc-pöntön käytöstä tai imurointitiheydestä ei tarvitse kuunnella kommentteja.
Tärkein syy minulle parisuhteeseen on hyvä seksi vakiokumppanin kanssa ja seura joihinkin harrastuksiin. Nämä onnistuu kyllä hyvin ilman yhdessä asumistakin. Anonyymi kirjoitti:
Niin ... tuossa yllä kysyttiin miksi muuttaa yhteen. Itselleni arki ja sen jakaminen on se ainoa syy miksi parisuhteeseen enää ikinä lähtisin. Mä en todellakaan jaksaisi jotain "spesiaaleja hetkiä". Se on oikeasti hyvin vastenmielinen ajatus. Tosin enpä ole ikinä pyykkivuoroista tai vastaavista kenenkään kanssa joutunut kiistelemään, pikemmin juuri noista "erityisistä hetkistä". Arki on mulle helppoa, yksinkertaista ja jopa rentouttavaa.
Aika sama mieltä, sinällään suhteilta haluan just sen perusarjen ja siinä se, en kaipaa mitään glitteriä ja himmeleitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin mullekin arki on yksinkertaista ja helppoa, kun sen hoitaa yksin :) Silloin molemmat vastaa omista sotkuistaan ja omituisuuksistaan omissa osoitteissaan. Ja jos naiseni tarvitsee vaikkapa käsijarrun heristelyä autoonsa, niin ei tästä pitkä matka sinne ole. Ja kyllä se mulle napin neuloo paitaan jos pyydän ja paidan sinne jätän.
Mutta tiskikoneen täyttötavoista, wc-pöntön käytöstä tai imurointitiheydestä ei tarvitse kuunnella kommentteja.
Tärkein syy minulle parisuhteeseen on hyvä seksi vakiokumppanin kanssa ja seura joihinkin harrastuksiin. Nämä onnistuu kyllä hyvin ilman yhdessä asumistakin.Kuten sanottu, niin ei mun ole koskaan tarvinut tollasista kenenkään kanssa vääntää. Arki on ollut mun kahdessa parisuhteessani hyvin rentoa. Niissä ei kai ole sattunut kohdakkain kahta sellasta, jolle vessapaperirullan asennolla tai hammastahnatuubin puristamisella olis ollut väliä.
Sama sivusta. - Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Aika sama mieltä, sinällään suhteilta haluan just sen perusarjen ja siinä se, en kaipaa mitään glitteriä ja himmeleitä.
No niinpä. Ekan exäni kanssa olivat ongelma nimenomaan nuo "glitterit ja himmelit". Mies kaipasi musta jotain ohjelmatoimistoa, jonka homma olisi ollut kehittää hänelle erikoisohjelmaa, kun arki oli niin tylsää. Ton tyyppistä parisuhdetta en enää koskaan elämääni halua.
Anonyymi kirjoitti:
No niinpä. Ekan exäni kanssa olivat ongelma nimenomaan nuo "glitterit ja himmelit". Mies kaipasi musta jotain ohjelmatoimistoa, jonka homma olisi ollut kehittää hänelle erikoisohjelmaa, kun arki oli niin tylsää. Ton tyyppistä parisuhdetta en enää koskaan elämääni halua.
Voi kuvitella. Itsellä oli yhdessä pitkässä suhteessa sellanen ongelma, että kun jotain ehdotti, niin vastaus oli liki poikkeuksetta "en mää tiiä, en jaksa nyt ajatella, päätä sä". Ja no tietty päätin, eikä yleensä tullut jupinaa asiasta, mutta suhteen päättyessä se oli yks eron syy, kun minä aina päätin kaikesta 🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten sanottu, niin ei mun ole koskaan tarvinut tollasista kenenkään kanssa vääntää. Arki on ollut mun kahdessa parisuhteessani hyvin rentoa. Niissä ei kai ole sattunut kohdakkain kahta sellasta, jolle vessapaperirullan asennolla tai hammastahnatuubin puristamisella olis ollut väliä.
Sama sivusta.Mitä te tarkoitatte tällä arjen jakamisella?
"Itselleni arki ja sen jakaminen on se ainoa syy miksi parisuhteeseen enää ikinä lähtisi"
Siis täytätte yhdessä pyykkikonetta ja ihastelette toistenne likaisia kalsareita vai?
Kyllä mulle nuo on aina olleet enemmänkin romantiikan tappajia.
Se että tavataan erillissuhteessa jossain tai toisen kotona, ei ole minulle mitään "ohjelmatoimistoa tai glitteriä" kumpaankaan suuntaan. - Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Voi kuvitella. Itsellä oli yhdessä pitkässä suhteessa sellanen ongelma, että kun jotain ehdotti, niin vastaus oli liki poikkeuksetta "en mää tiiä, en jaksa nyt ajatella, päätä sä". Ja no tietty päätin, eikä yleensä tullut jupinaa asiasta, mutta suhteen päättyessä se oli yks eron syy, kun minä aina päätin kaikesta 🤣
Tuo lause kuulostaa niin tutulta. Hänellä oli aina tylsää (homma kulminoitui hänen duuniinsa), mutta juuri koskaan hän ei ite keksinyt mitään tekemistä. Mun, joka en edes tekemistä kaivannut, piti sitä aina keksiä ja kun kysyin niin vastaus oli just tollanen. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä te tarkoitatte tällä arjen jakamisella?
"Itselleni arki ja sen jakaminen on se ainoa syy miksi parisuhteeseen enää ikinä lähtisi"
Siis täytätte yhdessä pyykkikonetta ja ihastelette toistenne likaisia kalsareita vai?
Kyllä mulle nuo on aina olleet enemmänkin romantiikan tappajia.
Se että tavataan erillissuhteessa jossain tai toisen kotona, ei ole minulle mitään "ohjelmatoimistoa tai glitteriä" kumpaankaan suuntaan.Kuinka usein sä oikein pyykkiä peset, jos arkesi koostuu pyykinpesusta? Itse pesen pyykkiä yhtenä päivänä viikosta, enkä todellakaan ole koskaan saanut siitä aikaseksi sen suurempaa keskustelua kuin: "Pistän koneen pyöriin, onko sullä pyykkiä?" "Joo oota. Tuossa" "Okei" "Kiitos".
Arjen jakaminen on mulle seuraavaa. Joku on kotona, kun tulen töistä tai tulee hetken päästä. Jutellaan päivän kuulumisia, mitä ikinä ne nyt onkaan. Syödään yhdessä ja ehkä kokataan se ruokakin yhdessä. Jokunen pusu ja halauskin tulee vaihdettua. Joskus voidaan katsoa vaikka leffa yhdessä tmv. Joskus voidaan juoda jopa vaikka jokunen lasillinen yhdessä. Käydä vaikka välillä yhdessä kävelyllä, jos molemmat tykkään. Joku jonka vieressä nukkua (ja tehdä muutakin) ja jonka vierestä joskus jopa rauhassa herätä. Mun arkeeni ei mitään ihmeellistä kuulu, enkä mä mitään ihmeellistä siihen kaipaakaan. Molemmilla voi hyvin olla omia harrastuksiaan ja juttujaan ja niitä voi vapaa-ajalla myös harrastaa ihan itsekseen. Mä en jaksais harrastaa kenenkään tapailemista.
Sama sivusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo lause kuulostaa niin tutulta. Hänellä oli aina tylsää (homma kulminoitui hänen duuniinsa), mutta juuri koskaan hän ei ite keksinyt mitään tekemistä. Mun, joka en edes tekemistä kaivannut, piti sitä aina keksiä ja kun kysyin niin vastaus oli just tollanen. 😂
Tätähän moni n/m tuntuu suhteelta nykyään vaativan, että toinen on viihdekeskus joko tekemisissä tai verbaalisti. Kun on itse normaali, esim hiljaa ja tyytyväinen, niin toinen ahdistuu, tylsistyy tai suuntaa vieraisiin. Alkaa esim pommittaan viesteillä vaativasti tai ei vastaa enää viesteihin kostona. Nykyihmisen kärsivällisyys, kyky tyytyväisyyteen sekä toiminnallinen oma-aloitteisuus on ihan jotain hemmotellun 5-vuotiaan tasoa useinkin. Ihan kädetöntä meininkiä! Kuten joskus 90-luvulla sanottiin.
Eli seurustelusanastoon kuuluu nyt semmosia kun kaarnalaiva, kuumailmapallo ja viihdekeskus.
Todella houkuttelevaa.
uusi sivusta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka usein sä oikein pyykkiä peset, jos arkesi koostuu pyykinpesusta? Itse pesen pyykkiä yhtenä päivänä viikosta, enkä todellakaan ole koskaan saanut siitä aikaseksi sen suurempaa keskustelua kuin: "Pistän koneen pyöriin, onko sullä pyykkiä?" "Joo oota. Tuossa" "Okei" "Kiitos".
Arjen jakaminen on mulle seuraavaa. Joku on kotona, kun tulen töistä tai tulee hetken päästä. Jutellaan päivän kuulumisia, mitä ikinä ne nyt onkaan. Syödään yhdessä ja ehkä kokataan se ruokakin yhdessä. Jokunen pusu ja halauskin tulee vaihdettua. Joskus voidaan katsoa vaikka leffa yhdessä tmv. Joskus voidaan juoda jopa vaikka jokunen lasillinen yhdessä. Käydä vaikka välillä yhdessä kävelyllä, jos molemmat tykkään. Joku jonka vieressä nukkua (ja tehdä muutakin) ja jonka vierestä joskus jopa rauhassa herätä. Mun arkeeni ei mitään ihmeellistä kuulu, enkä mä mitään ihmeellistä siihen kaipaakaan. Molemmilla voi hyvin olla omia harrastuksiaan ja juttujaan ja niitä voi vapaa-ajalla myös harrastaa ihan itsekseen. Mä en jaksais harrastaa kenenkään tapailemista.
Sama sivusta.Aika huonosti jos kaksi ihmistä tarvii oman pesukoneen. Että jos se oma pitää olla, niin on siinä sitten joku elämää syvällisempi tarkoitus. Mulla ei oo koskaan ollu omaa konetta ja yhteisellä on menty. Ei siitä mitään basilleja tuu. Se tuntuu pieneltä säästöltä, mutta aina on rahalle parempaa käyttöö. Esim. ite hommasin autoon erikoisvärin ja sumuvalot. Ja on tosi hieno toi auto. Viime kesänäkin ajelin tosi pitkiä matkoja. Etten voisi kuvitellakaan että vastaavan ajan oisin istunu kylpyhuoneessa pesukonetta tuijottaen. Mutte näin sinkkuna on tosi vaikee ymmärtää pariskuntien harrastuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika huonosti jos kaksi ihmistä tarvii oman pesukoneen. Että jos se oma pitää olla, niin on siinä sitten joku elämää syvällisempi tarkoitus. Mulla ei oo koskaan ollu omaa konetta ja yhteisellä on menty. Ei siitä mitään basilleja tuu. Se tuntuu pieneltä säästöltä, mutta aina on rahalle parempaa käyttöö. Esim. ite hommasin autoon erikoisvärin ja sumuvalot. Ja on tosi hieno toi auto. Viime kesänäkin ajelin tosi pitkiä matkoja. Etten voisi kuvitellakaan että vastaavan ajan oisin istunu kylpyhuoneessa pesukonetta tuijottaen. Mutte näin sinkkuna on tosi vaikee ymmärtää pariskuntien harrastuksia.
Sähkön hinta nousee ihan perskuleesti eli nyt ei kyllä kantsiskaan tuijotella sitä pesukoneen pyörimistä vaan mielummin ajella autolla. Voisin hyppää kyytiin mukaan. Pari tahraa sinne tai tänne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika huonosti jos kaksi ihmistä tarvii oman pesukoneen. Että jos se oma pitää olla, niin on siinä sitten joku elämää syvällisempi tarkoitus. Mulla ei oo koskaan ollu omaa konetta ja yhteisellä on menty. Ei siitä mitään basilleja tuu. Se tuntuu pieneltä säästöltä, mutta aina on rahalle parempaa käyttöö. Esim. ite hommasin autoon erikoisvärin ja sumuvalot. Ja on tosi hieno toi auto. Viime kesänäkin ajelin tosi pitkiä matkoja. Etten voisi kuvitellakaan että vastaavan ajan oisin istunu kylpyhuoneessa pesukonetta tuijottaen. Mutte näin sinkkuna on tosi vaikee ymmärtää pariskuntien harrastuksia.
No siis todella, jos oikeasti tunnet tollasia pariskuntia. Itse en ole moiseen ikinä törmännyt. Kahteen tiskikoneeseen olen kyllä törmännyt, mutta siinä on ollut kyse ihan eri jutusta. Toista on täytetty ja toista tyhjennetty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten sanottu, meitä on moneen junaan. Mä en todellakaan jaksais jotain "mutta kun tavataan, niin se on hieman arjesta poikkeavaa eli virkistävää". Rehellisesti sanoen karsea ajatus, suorastaan painajainen.
Sama sivusta.Toinen täällä samaa mieltä. Nainen sivusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin mullekin arki on yksinkertaista ja helppoa, kun sen hoitaa yksin :) Silloin molemmat vastaa omista sotkuistaan ja omituisuuksistaan omissa osoitteissaan. Ja jos naiseni tarvitsee vaikkapa käsijarrun heristelyä autoonsa, niin ei tästä pitkä matka sinne ole. Ja kyllä se mulle napin neuloo paitaan jos pyydän ja paidan sinne jätän.
Mutta tiskikoneen täyttötavoista, wc-pöntön käytöstä tai imurointitiheydestä ei tarvitse kuunnella kommentteja.
Tärkein syy minulle parisuhteeseen on hyvä seksi vakiokumppanin kanssa ja seura joihinkin harrastuksiin. Nämä onnistuu kyllä hyvin ilman yhdessä asumistakin.Hyi helevata!!! Tahdot siis fyysisen seksisuhteen? Minä naisena panostan henkiseen kapasiteettiin ja sen myötä vasta kiinnostukseni intiimiin kanssakäymiseen syttyy mutta se ei todellakaan ole se tärkein asia se peittojen heiluttelu. Monikaan nainen ei pelkäksi seksileluksi tahdo. Osta Real doll jos pörssisi kestää! Yöks.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No siis todella, jos oikeasti tunnet tollasia pariskuntia. Itse en ole moiseen ikinä törmännyt. Kahteen tiskikoneeseen olen kyllä törmännyt, mutta siinä on ollut kyse ihan eri jutusta. Toista on täytetty ja toista tyhjennetty.
Aivan loistavaa, jos vähänkin isommassa perheessä kaksi astianpesukonetta.
Kahteen pesukoneeseenkin olen törmännyt aika usein, eritoten omakotitalossa. Jos " paljon likaantuvat vaatteet " kuuluu ammattiin tai harrastukseen, on ehdottomasti hyvä olla vähintään kaksi pyykinpesukonetta. Anonyymi kirjoitti:
Niin, ja miksi muuttaa ylipäätään yhteen, jos ei olla enää missään perheenperustamisiässä?
No syitä on moniakin, ärsättävyyteen asti pragmaattisena näen saman tien sen taloudellisen puolen.
Leikitään, että on kaksi tahoa jotka asuvat pk-seudulla ja tienaavat nettona 2000€/kk/turpa. Kumpikin asuu oman lähiönsä slummissa maksaen pikkukämpästään 700€/kk/luukku. Siihen netit, sähköt, vakuutukset jne. päälle. On helppo nähdä, että muuttamalla kahdesta kaksiosta yhteen kolmioon jää hynää heti ainakin 600€/kk handuun. Tämä siis pelkästään taloudellisena hyötynä.
Voi myös ajatella arjen hyötyä, jossa kahden ruokahuolto ja siivoaminen onnistuu kivuttomammin kuin yhden kohdalla, jos jaksaa tehdä yhdessä, niin on vieläpä hauskaa samalla.
On paljon etuja yhteen muuttamisesta, mutta erillään asuminen varmasti toimii toisilla paljon paremmin. Kukin menee omalla tavallaan, omalla radallaan 👍
Helposti ja ihan mielellään. Ei tarvi olla edes siinä vaiheessa elämää suurempi. Riittää että on potentiaalia siihen. Kunhan Vallilan verhot saan pitää keittiössä ja lakanat mankeloida niin kaikki muu on aikalailla sovitettavissa. Omat harrastuksetkin on pääosin aikatauluttamattomia ja lapset isoja joten siinäkin mielessä minulta joustoja löytyy.
En näkisi tuota jaksamisen kautta ihan kuin se veisi jotakin pois vaan lähinnä niin että nämä kompromissit ja asioiden sovittamiset toisivat kummankin elämään jotakin lisää.Ymmärrän tuon ja pidän tuota raikkaana näkemyksenä, että kompromissit yms. on lisää sen sijaan että olisivat jotain pois, koska niinhän se pääosin onkin.
Mutta muistan jokaisen alkaneen suhteeni ja sen miten rankkaa se lopulta oli katsella niitä kaappien paikkoja, täysin riippumatta siitä kuinka joustavaa siinä oltiin. Niin sitä en kyllä kaipaa, enkä pidä mitenkään erityisen todennäköisenä, että seuraa ihastus olisi jotenkin yhtä joustava kuin itse olen.- Anonyymi
Osaat kyllä ilmaista itseäsi ja ajatuksiasi täällä niin mukavasti. Erotut upealla tavalla ja aina peukutuksen myötä.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Ymmärrän tuon ja pidän tuota raikkaana näkemyksenä, että kompromissit yms. on lisää sen sijaan että olisivat jotain pois, koska niinhän se pääosin onkin.
Mutta muistan jokaisen alkaneen suhteeni ja sen miten rankkaa se lopulta oli katsella niitä kaappien paikkoja, täysin riippumatta siitä kuinka joustavaa siinä oltiin. Niin sitä en kyllä kaipaa, enkä pidä mitenkään erityisen todennäköisenä, että seuraa ihastus olisi jotenkin yhtä joustava kuin itse olen.Ja lakanoiden mankelointi on niin harvinaista tänä päivänä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja lakanoiden mankelointi on niin harvinaista tänä päivänä.
Emmää ny ehdi. Mulla on uus mankeli :)
randombypasser kirjoitti:
Ymmärrän tuon ja pidän tuota raikkaana näkemyksenä, että kompromissit yms. on lisää sen sijaan että olisivat jotain pois, koska niinhän se pääosin onkin.
Mutta muistan jokaisen alkaneen suhteeni ja sen miten rankkaa se lopulta oli katsella niitä kaappien paikkoja, täysin riippumatta siitä kuinka joustavaa siinä oltiin. Niin sitä en kyllä kaipaa, enkä pidä mitenkään erityisen todennäköisenä, että seuraa ihastus olisi jotenkin yhtä joustava kuin itse olen.Jep, opetteluahn se aina alkuun on. Jos sokeri on pippurin vasemmalla puolella suolan sijaan niin saattaa mennä muutama ruoka-annos ennenkuin muistaa.
Tietysti myös elämäntilanne vaikuttaa ja se milloin asioista aletaan keskustella. Itse olen sekasyöjä eikä varmaan olisi ongelma asustaa yhdessä vegaanin kanssa. Yleensä tällaiset asiat tulevat esiin jo varhaisessa vaiheessa mutta jos ollaan nuoria ja tulevaisuudessa siintää myös yhteinen jälkikasvu niin missä vaiheessa pitäisi ottaa esille se mitä lapselle syötetään. Onko lapsi vegaani, sekasyöjä vai vuoroviikkovegaani?
Ehkä myös se että jos kovin paljon antaa vain itse siimaa niin alkaako näyttää toisen silmissä ihan kynnysmatolta.
- Anonyymi
Tuohan se niissä parisuhteissa juuri vaikeaa onkin. Mä ymmärrä yhtään sellasia ihmisiä, jooden mielestä se uuteen ihmiseen tutustuminen ja suhteen alku on jotenkin ihanaa aikaa. Itse voisin hyvin skipata sen osuuden ja hypätä suoraa siihen kohtaan, jossa toosen jo tuntee. Mä en kaipaa yhtään sitä alun sekoilua.
- Anonyymi
Näin juuri. Pitäisi kohdata sellainen jonka on "tuntenut koko elämänsä". Sitten voisi harkita.
- Anonyymi
En mä halua alkaa sovittamaan mitään, vaan rauhassa tutustua toiseen ja hengata sitten kun voi.
Ei mitään raskasta punnertamista, vaan rentoa hengailua, sen minkä elämät mukavasti antaa myöten. - Anonyymi
Aika vaikeelta tuntuu, ei houkuta parisuhde.
Käytöshäiriöt ja syvät asenneongelmat nykypäivää. Ihmiset on kireitä ja vaativia toisiaan kohtaan kun etsitään lähisuhteita.
Toisessa pitäisi hyväksyä kaikki ilman mitään kriittisyyttä, mutta itselleen ei saa toivoa mitään, koska rakkauden kuuluu olla "ehdotonta".
Sanoin keskustelukumppanille ottaneeni parit saunakaljat, niin sekin oli jo ongelma, vaikka keskustelu käytiin kaljojen jälkeen, eli en ollut edes kännissä.
Tuli semmonen olo, että tuota en halua elämääni päsmäröimään ja määräileen.
En ala riitelemään ja tilittään omista asioistani kenenkään kans vaan siksi että saa huonoa seksiä sen kerran kuussa.
n. - Anonyymi
Kaikki on hyvin kunhan nainen ei ala pihtailemaan. Muu elämä menee siinä normaalisti.
- Anonyymi
Leviksistä pitää digata https://youtu.be/8pLGa2dNroo
- Anonyymi
Aika luonnollistahan se on. Itse haluan parisuhteesta yhteen muuttamisen, kihlat, naimisiinmenon... Koko setin.
Mikäli mies kuitenkin liikaa pohtii ja miettii menneisyyttä tms. Mielenkiinto tyssää.
Nainen haluaa kuulla että hän on mukana miehen tulevaisuidensuunnitelmissa ja kyllä uskon että suurin osa haluas muuttaa yhteen yms.
Jos mies kuitenkin sitä mieltä ettei koskaan enää saman katon alle naisen kanssa, mikä on silloin järki edes seurustella naisen kanssa joka kuitenkin toivoo sen kaiken?- Anonyymi
Komppaan tätä, kyllä toimiva parisuhde vieläkin jaksaa kiinnostaa, se vaan tuntuu niin utopiselta, kun nykyään ei saa edes ääneen sanoa olevansa yksiavioinen hetero ilman, että traumatisoi vastapuolta liiallisella riippuvuudella heti suhteen alussa.
Tuntuu siltä, että suurin osa ihmisistä tarvii lähinnä terapiaa eikä normaalia yksiavioista elämänkumppanuutta.
Tai sitten jotain vuoden kestävää aikuiskasvatusleiriä erossa yhteiskunnasta.
Kun monet hakee parisuhteissa ratkaisua omiin ongelmiinsa sillä periaatteella, että ehdottoman rakkauden kuuluu parantaa haavat, huhhuh.
Ei itseä yhtään kiinnosta alkaa vääntämään jonkun häiriintyneen ja pettyneen ihmisen kanssa. Varsinkaan nyt keski-iässä.
Monet on tehnyt huonoja parisuhdevalintoja nuorempana, pinnallisista syistä, eritoten miehet. En ala niitä paikkaan ymmärtäväisen kynnysmaton roolissa ja pilaan vuosia elämästäni tappeluun. Ei mun mielestä kuulu terveeseen suhteeseen. - Anonyymi
On olemassa myös naisia, jotka tykkää seurustella erillissuhteessa. Nämä tällaiset naimisiinmenohaaveet ovat useammin nuoremman väen listalla kuin jo vähän enemmän kolanneiden. Koskee sekä naisia että miehiä.
- Anonyymi
Itse en näe enää sellaista vaihtoehtoa, että olisin vakavassa suhteessa (yhdessä asuen) ilman niitä suuria tunteita. En usko, että ilman niitä molemmin puolisia suuria tunteita suhde kestää lopun elämän. Vaikka suhde muuttuu ja kehittyy, ja välillä tulee vaihe jolloin joudutaan väliaikaisesti kauemmaksi, silti rakkaus vetää parin taas uudestaan yhteen. Kun on kokenut suuren rakkauden, siitä ei vaan halua päästää irti.
Jos yhdessäolo, läheisyys, seksi tuntuisi hyvältä ja yhdessä viihdyttäisiin samalla tavalla kuin hyvän ystävän kanssa, voisin seurustella ja sitoutua toki myös siihen ettei muita ole samaan aikaan, mutta silti en lähtisi elämään perheenä vain ihastuksen tai ystävyyden perusteella. Ei miehen löytäminen ole se haave, vaan syvän ja kestävän rakkauden. Silti, jos kumpikin saa suhteesta riittävän paljon ja tilanne tuntuu kummastakin hyväksyttävältä, ei kevyempi suhdekaan ole mahdoton ajatus. Silti, en tiedä miten moinen oikeasti toimisi? En ole koskaan kokeillut…. mutta ajatuksen tasolla voisi olla ok.
Koen, että silloin kun kolahtaa, ei arjen yhdistäminen tunnu vaikealta. Toisen läsnäolosta saa niin paljon, että se peittoaa helposti sen pienen vaivan mitä vaatekaapin tyhjentämisestä yms. koituu vaivaa. Tosin olen ihmisenä dynaaminen, näen muutoksen voimavarana ja mahdollisuutena. Ihminen, jolle kaikki muutos on uhka (perinteinen liukuhihnatyöntekijä ja rutiinin rakastaja), tekee helpommin kaikesta taistelukentän. Maailma kaatuu kun hammastahnaa puristetaan väärästä päästä. 😂
Ainoa mitä yhteen muuttamisessa pelkäisin on miehen suhtautuminen lapsiin ja lapsien hyvinvointi muutoksessa. Tosin, en muuta yhteen, jos en ole varma, että mies tulee ja haluaa tulla lasten kanssa toimeen. Lapsiperheessä tarvitsee välillä pitkää pinnaa, empatiakykyä ja läsnäolotaitoa. Kaikista ei siihen vain ole!
Vaikka voisin ajatella kevy suhdetta (tai ainakin kokeilla kerran miten se toimii), on kuitenkin perinteinen yhdessä asuminen ja rakkausliitto se perimmäinen haave. Suhtaudun uuden etsimiseen ristiriitaisin tuntein: toisaalta kaipaan läheisyyttä, hellyyttä, rakkautta, läsnäoloa ja silmiin katsomista, mutta toisaalta pelkään epäonnistumista (=vaikeus yhdistää elämiä, lasten pettymys jos he kiintyvät uuteen ihmiseen ja sitten tuleekin ero, oman sydämen särkyminen). Silti, jos ei uskalla itse antaa, ei voi mitään saada.
Valintatilanteissa intuitio ja sydän usein tietää mitä järki ei vielä osaa pureskella valmiiksi. Joskus on vaan otettava askel pimeään ja luotettava, että askel kantaa.- Anonyymi
Aika valmiiksi mietittyä kirjoitusta. Ei ole päsähtänyt mieleen ihan juuri ennen kirjoitusta.
Tunnetila tottakai on se tärkein ja siihen tulee varmaan se pohja, joka kantaa, mutta yksin se ei riitä. Tarvitaan tekoja vahvistamaan se tunne. Eikä se teko ole suun aukaiseminen, vaan ihkaoikea kosketus ja läsnäolo, silloinkin kun on itse neuvoton ja toinen tarvitsee jotain.
Hyppy pimeään.... mikä olisikaan helpompi sen suorittamiseen, kuin tuntea kädessään toinen käsi, vaikka ei näe kuks siellä onkaan.... senhän tuntee. Tunne sekin. 😊 - Anonyymi
Ei miehen löytäminen ole se haave, vaan syvän ja kestävän rakkauden ota nainen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei miehen löytäminen ole se haave, vaan syvän ja kestävän rakkauden ota nainen
Ai mieskö ei pysty syvään ja kestävään rakkauteen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai mieskö ei pysty syvään ja kestävään rakkauteen?
Harvemmat miehet ovat tuollaisia romantikkoja. Pääosa miehistä on käytännöllisiä ja tekevät ratkaisut sen mukaan.
Siinä edellinen kommentoija oli oikeassa, että mahdollisuutesi ovat naisten keskuudessa paremmat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harvemmat miehet ovat tuollaisia romantikkoja. Pääosa miehistä on käytännöllisiä ja tekevät ratkaisut sen mukaan.
Siinä edellinen kommentoija oli oikeassa, että mahdollisuutesi ovat naisten keskuudessa paremmat.Jaa ... itse tunnen kyllä useammankin jopa liian romanttisen miehen. Itse suht käytännöllisenä naisena en kestä kaikkea sitä heidän romanttisuushöttöään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa ... itse tunnen kyllä useammankin jopa liian romanttisen miehen. Itse suht käytännöllisenä naisena en kestä kaikkea sitä heidän romanttisuushöttöään.
Onkin eroa olla romantikko, kuin romantisoija. Siinä on selkeä ero.
Romantisoija ei liiemmin ota huomioon toisen tunteita, vaan elää siinä omassa kuplassaan, mikä poksahtaa, jos toisen tunteet pitäisi ottaa huomioon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika valmiiksi mietittyä kirjoitusta. Ei ole päsähtänyt mieleen ihan juuri ennen kirjoitusta.
Tunnetila tottakai on se tärkein ja siihen tulee varmaan se pohja, joka kantaa, mutta yksin se ei riitä. Tarvitaan tekoja vahvistamaan se tunne. Eikä se teko ole suun aukaiseminen, vaan ihkaoikea kosketus ja läsnäolo, silloinkin kun on itse neuvoton ja toinen tarvitsee jotain.
Hyppy pimeään.... mikä olisikaan helpompi sen suorittamiseen, kuin tuntea kädessään toinen käsi, vaikka ei näe kuks siellä onkaan.... senhän tuntee. Tunne sekin. 😊Olen miettinyt tätä asiaa pikkuhiljaa 2-3v. 😂 Vaikka sen tuoreeltaan tuohon muotoilin tekstiksi, ei sisällössä ole sinänsä itselleni uutta.
Olen kanssasi samaa mieltä, että tunteen lisäksi tarvitaan kosketusta ja läsnäoloa. Ne on omia valintoja. Ex suhteeni loppui, koska ex kumppani ei halunnut olla läsnä, ei keskustella, ei koskettaa ja eroa edelsi pitkä selibaatti. Itse nautin ja voimaannun läheisyyydestä ja intiimistä läsnäolosta ja aiemmissa suhteissa noita on ollut paljon. Ei parisuhde ole vain yhteinen laina tai kumppani ei voi käyttäytyä kuin nurkassa pölyyntyvä nojatuoli (joka on paikallaan, muttei vastaa, kuule eikä kosketa).
Nimen omaan hyppy uuteen suhteeseen ja askel tuntemattomaan, on ajankohtainen silloin kun ei hyppää yksin. Paras hyppy tulee silloin kun yhdessä tietää toisen olevan siinä oikealla ajatuksella, vuorovaikutus on hyvää, aaltopituus on kohdillaan ja molemmin puoliset tunteet on syvät. Sen voi kokea jonkun kanssa kohtuullisen nopeastikin kun toinen vain tuntuu niin tutulta ja niin oikealta. Tai joskus se vaatii pidempää kypsyttelyä. t. 23.46 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkin eroa olla romantikko, kuin romantisoija. Siinä on selkeä ero.
Romantisoija ei liiemmin ota huomioon toisen tunteita, vaan elää siinä omassa kuplassaan, mikä poksahtaa, jos toisen tunteet pitäisi ottaa huomioon.No nuo tyypit ovat varmaan juuri sitten niitä romantisoijia. Elävät juurikin siinä ruusunpunaisessa kuplassaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei miehen löytäminen ole se haave, vaan syvän ja kestävän rakkauden ota nainen
Kumppanina nainen saattaisi olla parempi, myönnän.😆 Tosin itselleni on myös vahva jalat maassa puoli ja viimeisintä parisuhdetta lukuunottamatta mies on ollut se tunteellisempi ja romanttisempi (kiukuttelevampi, ailahtelevampi). Jos puhutaan persoonallisuudet (esim. BMTI) olen vain hieman enemmän tunteen puolella (F vs. T).
En ole ainakaan vielä kokenut rakastuvani naiseen ja koska arki sujuu ilman kumppanuuttakin, en koe tarvetta parisuhteeseen ilman rakkautta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nuo tyypit ovat varmaan juuri sitten niitä romantisoijia. Elävät juurikin siinä ruusunpunaisessa kuplassaan.
No niinpä varmasti onkin. Heidän on vaikeaa ymmärtää, että vaikka itsellään on tietynlainen tunnetila, se ei tarkoita, että toisella olisi sama.
Siihen purppurakuplaan poikittainen sana saa aikaa draaman. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen miettinyt tätä asiaa pikkuhiljaa 2-3v. 😂 Vaikka sen tuoreeltaan tuohon muotoilin tekstiksi, ei sisällössä ole sinänsä itselleni uutta.
Olen kanssasi samaa mieltä, että tunteen lisäksi tarvitaan kosketusta ja läsnäoloa. Ne on omia valintoja. Ex suhteeni loppui, koska ex kumppani ei halunnut olla läsnä, ei keskustella, ei koskettaa ja eroa edelsi pitkä selibaatti. Itse nautin ja voimaannun läheisyyydestä ja intiimistä läsnäolosta ja aiemmissa suhteissa noita on ollut paljon. Ei parisuhde ole vain yhteinen laina tai kumppani ei voi käyttäytyä kuin nurkassa pölyyntyvä nojatuoli (joka on paikallaan, muttei vastaa, kuule eikä kosketa).
Nimen omaan hyppy uuteen suhteeseen ja askel tuntemattomaan, on ajankohtainen silloin kun ei hyppää yksin. Paras hyppy tulee silloin kun yhdessä tietää toisen olevan siinä oikealla ajatuksella, vuorovaikutus on hyvää, aaltopituus on kohdillaan ja molemmin puoliset tunteet on syvät. Sen voi kokea jonkun kanssa kohtuullisen nopeastikin kun toinen vain tuntuu niin tutulta ja niin oikealta. Tai joskus se vaatii pidempää kypsyttelyä. t. 23.46Joo. Teoriassa näitä on kiva pyöritellä, mutta käytännössä monelle iskee pupu pöksyyn, kun asioista alkaa puhumaan suoraan, vaikka pitäisi kädestä kiinni ja katsoisi silmiin.
Itse alan olla samaa mieltä tuon 45-v naisen kanssa, mikä on kirjoittanut tuonne perälle tätä aloitusta. Alkaa olla nähty jo nämä ja koetettu ihan tarpeeksi vaikka mitä. Anonyymi kirjoitti:
Kumppanina nainen saattaisi olla parempi, myönnän.😆 Tosin itselleni on myös vahva jalat maassa puoli ja viimeisintä parisuhdetta lukuunottamatta mies on ollut se tunteellisempi ja romanttisempi (kiukuttelevampi, ailahtelevampi). Jos puhutaan persoonallisuudet (esim. BMTI) olen vain hieman enemmän tunteen puolella (F vs. T).
En ole ainakaan vielä kokenut rakastuvani naiseen ja koska arki sujuu ilman kumppanuuttakin, en koe tarvetta parisuhteeseen ilman rakkautta.Ilmoittele kun olet valmis rakastumaan naiseen. Vink vink vönk vönk.. 😉✨
Ei vainekaan, vitsi vitsi. 😛- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niinpä varmasti onkin. Heidän on vaikeaa ymmärtää, että vaikka itsellään on tietynlainen tunnetila, se ei tarkoita, että toisella olisi sama.
Siihen purppurakuplaan poikittainen sana saa aikaa draaman.Joo ja noilla tyypeillä on romantisoitu kuva parisuhteesta ja rakkaudesta ja naisista ja oikeastaan kaikesta. Sellaista vaaleanpunaista hattarahöttöä.
Itsekin tykkään tehdä romanttisia eleitä ja ottaa niitä vastaankin. Vaan toisilla koko elämä on yhtä pumpulipilveä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ja noilla tyypeillä on romantisoitu kuva parisuhteesta ja rakkaudesta ja naisista ja oikeastaan kaikesta. Sellaista vaaleanpunaista hattarahöttöä.
Itsekin tykkään tehdä romanttisia eleitä ja ottaa niitä vastaankin. Vaan toisilla koko elämä on yhtä pumpulipilveä.He eivät ole oppineet erilliseksi ihmiseksi.
Ja toisaalta ymmärrän, että sitä on meissä miehissä eniten. Monet miehet eivät haluakaan käsitellä oikeita tunteitaan.
Ja he sekoittavat omat tunteebsa omaksuttuun unelmaan jostain. - Anonyymi
JasuM kirjoitti:
Ilmoittele kun olet valmis rakastumaan naiseen. Vink vink vönk vönk.. 😉✨
Ei vainekaan, vitsi vitsi. 😛Huomaan kyllä, että oikeassakin elämässä kanssasi voisi synkata. Teitä, joiden kanssa aaltopituuden voisi kuvitella kolahtavan oikeassakin elämässä ystävänä, tapailuna tai kumppania, ei ole täällä kovin montaa. Muutama teitä pohtivampia ja moniuloitteisempia kirjoittajia täältä löytyy, onneksi. 👍
Tosiaan en ole rakastunut aiemmin kuin mieheen. Tässä iässä tuon asian vaihtuminen lienee kai aika harvinaista. 😂 Anonyymi kirjoitti:
Huomaan kyllä, että oikeassakin elämässä kanssasi voisi synkata. Teitä, joiden kanssa aaltopituuden voisi kuvitella kolahtavan oikeassakin elämässä ystävänä, tapailuna tai kumppania, ei ole täällä kovin montaa. Muutama teitä pohtivampia ja moniuloitteisempia kirjoittajia täältä löytyy, onneksi. 👍
Tosiaan en ole rakastunut aiemmin kuin mieheen. Tässä iässä tuon asian vaihtuminen lienee kai aika harvinaista. 😂Juu, kiinnitin vaan teksteihis huomiota ja pidin lukemastani. Ajatuksistasi, ne on niin tutun kuuloisia ja turvallisen tuntuisia, että vähän teki mieli ilmaista mieltymystä näin leikkimielisesti. 😊
Herätät positiivisia fiiliksiä minussa.
Mun huumorini on joskus hulvatonta ja voi mennä yli hyvän maun, kopauttakaa jollain jos näin käy. 😁
Noo en minäkään rakastunut vielä naiseen ole, ihastunut kyllä pari kertaa hullunlailla. Kertoo vaan siitä, että kokonaisuutena naiset vetoo muhun rajummin.
Ja päälle kolmekymppisenä vasta ekan kerran. Ettei se ikää katso, jos rakastuu oman sukupuoliseen, se itseasiassa heterona eläneillä tapahtuukin aina äkki yllättäin ja saa hölmistymään. Jälkeenpäin kun asioita kelaa sitten, voi löytää pieniä merkkejä pitkin matkaa mitkä voi tulkita mielenkiinnoksi joka on vaan vaiennettu.
Mutta joo, ei suinkaan kaikki ikinä heterosta homoudu. 😋- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo. Teoriassa näitä on kiva pyöritellä, mutta käytännössä monelle iskee pupu pöksyyn, kun asioista alkaa puhumaan suoraan, vaikka pitäisi kädestä kiinni ja katsoisi silmiin.
Itse alan olla samaa mieltä tuon 45-v naisen kanssa, mikä on kirjoittanut tuonne perälle tätä aloitusta. Alkaa olla nähty jo nämä ja koetettu ihan tarpeeksi vaikka mitä.Olen sitä mieltä, että ihan ekoilla tai tokilla eikä edes kolmansilla treffeillä ei kannata alkaa vaatia kovin syvällisiä parisuhdesuunnitelmia. Alussa täytyy antaa tilaa tutustua ilman paineita.
Kun on jo tutustuttu, ja jos kumppaniehdokas ei pysty puhumaan ilman, että puput menee housuun, eikä se kerro nimenomaan ettei kyky puhua ole kovin hyvä pitkässäkään parisuhteessa. Jos etsii hyvää vuorovaikutusta, tilanne vain paljastaa, ettei match ollut kovin hyvä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen sitä mieltä, että ihan ekoilla tai tokilla eikä edes kolmansilla treffeillä ei kannata alkaa vaatia kovin syvällisiä parisuhdesuunnitelmia. Alussa täytyy antaa tilaa tutustua ilman paineita.
Kun on jo tutustuttu, ja jos kumppaniehdokas ei pysty puhumaan ilman, että puput menee housuun, eikä se kerro nimenomaan ettei kyky puhua ole kovin hyvä pitkässäkään parisuhteessa. Jos etsii hyvää vuorovaikutusta, tilanne vain paljastaa, ettei match ollut kovin hyvä.Harmi kylläkin, ikäisieni naisten kohdalla se ei ilmene noin helposti. Naiset on minun aikana opetettu sietämään ja nieleksimään kaikenlaista. Ja syvällisiä keskusteleva mies on ihana. Alkuun...
Lopulta kuitenkin kaikki kuplii pihalle... voi mennä vuosi helposti. Siinä kerkeää jo tutustumaan ja läpeensä rakastumaan...🙄
Ja sit muuten sattuu.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen sitä mieltä, että ihan ekoilla tai tokilla eikä edes kolmansilla treffeillä ei kannata alkaa vaatia kovin syvällisiä parisuhdesuunnitelmia. Alussa täytyy antaa tilaa tutustua ilman paineita.
Kun on jo tutustuttu, ja jos kumppaniehdokas ei pysty puhumaan ilman, että puput menee housuun, eikä se kerro nimenomaan ettei kyky puhua ole kovin hyvä pitkässäkään parisuhteessa. Jos etsii hyvää vuorovaikutusta, tilanne vain paljastaa, ettei match ollut kovin hyvä.Tavallaan joo ja tavallaan ei. Itse en viitsisi kovin montaa kertaa vain tutustella ja yrittää haistella tpisen tuntemuksia. Mä en vaan yksinkertasesti jaksa tuhlata aikaani, jos ei toisesta saa mitään irti. V.ttumaista ehkä, mutta en tosiaan viitsi tuhlata aikaani sellaseen.
Enpä mä mitä "syvällisiä parisuhdesuunnitelmia" vaadi oikeastaan missään vaiheessa. Luvatut ja sovitut kestävä kuitenkin juuri tasan niin kauan kuin niitä halutaan ylläpitää. Sinällään niillä suunnitelmilla ei niin kauheasti lopulta arvoa ole. Vaan kyllä se pitää parissa kerrassa tietää kiinnostaako vaiko eikö. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tavallaan joo ja tavallaan ei. Itse en viitsisi kovin montaa kertaa vain tutustella ja yrittää haistella tpisen tuntemuksia. Mä en vaan yksinkertasesti jaksa tuhlata aikaani, jos ei toisesta saa mitään irti. V.ttumaista ehkä, mutta en tosiaan viitsi tuhlata aikaani sellaseen.
Enpä mä mitä "syvällisiä parisuhdesuunnitelmia" vaadi oikeastaan missään vaiheessa. Luvatut ja sovitut kestävä kuitenkin juuri tasan niin kauan kuin niitä halutaan ylläpitää. Sinällään niillä suunnitelmilla ei niin kauheasti lopulta arvoa ole. Vaan kyllä se pitää parissa kerrassa tietää kiinnostaako vaiko eikö.Samaa mieltä, sitä tosiaan tietää 1-3 tapaamisella kolahtaako yhtään vai ei, ja löytyykö sama aaltopituus. Ja jos keskustellaan muustakin kuin saappaan varsista, saa jo kuvaa mitä toinen arvostaa ja ajattelee.
En itsekään koe alussa syvällisiä parisuhdesuunnitelmia tarpeelliseksi, elämällä sen näkee mihin suunta jatkuu, mutta silti nimenomaan alussa pitäisi keskustella elämästä yleensä, haaveista, tavoitteista ja odotuksista, myös parisuhteen osalta. Jos toinen haluaa mennä ja harrastaa, ja toinen odottaa kotona istumista, on onnellista arkea vaikea löytää tuosta välistä. Tai toinen toivoo joka päivä tai joka toinen päivä seksiä ja hellyyttä, ja toinen ei alue ollenkaan, ei molempia tyydyttävää keskiarvoa ole mahdollista välistä löytää. Tai jos toinen on vihervasemmistolainen ja toinen persu, voi jonkin sortin arvoristiriitoja odottaa. Usein parin erot ei ole näin suuria kuin mitä kärjistin. Oikeastaan tuo kaikki puhuminen on osa syvempää tutustumista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä, sitä tosiaan tietää 1-3 tapaamisella kolahtaako yhtään vai ei, ja löytyykö sama aaltopituus. Ja jos keskustellaan muustakin kuin saappaan varsista, saa jo kuvaa mitä toinen arvostaa ja ajattelee.
En itsekään koe alussa syvällisiä parisuhdesuunnitelmia tarpeelliseksi, elämällä sen näkee mihin suunta jatkuu, mutta silti nimenomaan alussa pitäisi keskustella elämästä yleensä, haaveista, tavoitteista ja odotuksista, myös parisuhteen osalta. Jos toinen haluaa mennä ja harrastaa, ja toinen odottaa kotona istumista, on onnellista arkea vaikea löytää tuosta välistä. Tai toinen toivoo joka päivä tai joka toinen päivä seksiä ja hellyyttä, ja toinen ei alue ollenkaan, ei molempia tyydyttävää keskiarvoa ole mahdollista välistä löytää. Tai jos toinen on vihervasemmistolainen ja toinen persu, voi jonkin sortin arvoristiriitoja odottaa. Usein parin erot ei ole näin suuria kuin mitä kärjistin. Oikeastaan tuo kaikki puhuminen on osa syvempää tutustumista.No siis todellakin, tärkeistä jutuista on pakko puhua heti alkuun ja selvittää ollaanko niissä samoilla linjoilla. Valtaosassa jutuista kompromissit ovat mahdollisia, mutta aina sekään ei onnistu. Ei esimerkiksi ole mahdollista tehdä lapsia ja olla tekemättä - ei ainakaan yhdessä. Monien kompromissien kohdalla voi myös käydä niin, että kompromissi ei lopulta ole kummankaan mieleen. Toinen tahtoo kaupunkiin ja toinen maalle ja sitten asuttaan jossain pikkupaikkakunnalla tai nukkumislähiössä, eikä kumpikaan viihdy.
Ei sellaseen, jossa on ratkasemattomia ristiriitoja, kannata tuhlata aikaa. Mitä pidempään kattelee ja sovittelee niin sitä enemmän se ero lopulta sattuu. - Anonyymi
" Toisen läsnäolosta saa niin paljon, että se peittoaa helposti sen pienen vaivan mitä vaatekaapin tyhjentämisestä yms. koituu vaivaa. "
Yhdessäasuminen on paljon, paljon enemmän kuin vaatekaapin tyhjentäminen. Pelkästään asumismuodolla, taloudella, molempien persoonalla, ammatilla, vuorokaudenrytmillä on paljon merkitystä. Samoin sosiaalisilla suhteilla ja historialla.
Itsellä oli 7 vuotta riitelyä ja tuskaa , erityisen huonoa parisuhdetta mutta nyt on yli 18 vuotta yhdessä oltu.
Itse suosittelen ihmistä mikä on oman tyylinen ja kiinnostuskohteet.
Itselläni ei osunut kohdille, sen vuoksi se on ollut alku vuosien tuskaa.
Mutta tottakai suosittelen ihmisiä on jotka ymmärtää paljon ja asiat sekä ajatukset osuu hyvin yhtee.- Anonyymi
Miksi puhutte aina kumppanista. Mulle kumppanista tulee mieleen vaan musta kumisaapas. Joo tiedän että se tulee sanasta company, mutta mitä liike elämällä on tässä tekemistä.
- Anonyymi
En vastaa muiden puolesta, mutta itse etsin nimenomaan elämänKUMPPANIA. Sellaista miestä, jonka kanssa jakaa elämäni. Kumppanuus on mulle sen homman ehdottomasti oleellisin juttu.
Samoin kuin edellä kirjoittanut, haluaisin löytää nimenomaan kumppanin, en mitään perässä raahattavaa tai päähän potkijaa. Että löytyis ihminen, jonka kanssa on kiva olla, olla vaan, mutta myös tehdä asioita. Ja sitten kummallakin vois kuitenkin olla ne omat intressinsä, vaikka jotain harrastuksia, mutta ne saatais soviteltua yhteisen elämän ympärille joustavasti. Jotain semmosta.
- Anonyymi
Ei kiinnosta ei. Ei jaksa käydä sitä kaikkea vaivannäköä taas läpi, varsinkin kun se on luultavasti aivan turhaa. Ei se suhde kestäisi kuitenkaan, kun eivät ole kestäneet tähänkään mennessä. Tämä on varmaan suurin syy, miksi ei kiinnosta enää edes yrittää tutustua keneenkään.
- nainen 45 - Anonyymi
"Opetella toisen sekopäisyyttä ja opettaa omia käytöshäiriöitään toiselle?"
Jaaa, tuoko elämää suurempi kumppaniehdokas? Minulle täysin nounou, niin lähi- kuin erillissuhteeseen.
- SheenaEi se ole, mutta tähän ikään mennessä olen joutunut toteamaan, että yhtä ainutta täyspäistä ihmistä ei ole olemassakaan, ei ainakaan jos mitään tiiviimpää lähisuhdetta on tähtäimessä. Kaikki nekin, joita olen pitänyt tasapainoisina ja täyspäisinä, ovat lopulta joko osoittaneet tai itse kertoneet omista vajavuuksistaan. Joka ainoa.
Joten ei ole kuin hulluja, kuka enemmän, kuka vähemmän, sen kanssa joutuu elämään, jos meinaa läheisempää suhdetta haluta. Se, löytyykö omiin mielenhäiriöihin sopiva hullu kumppaniksi, on eri asia.
Poikkeuksena toki se tilanne, jossa voi itse sanoa olevansa puhtaan täyspäinen, vailla mitään langanpäitäkään neurooseista, katkeruuksista, mistään vihasta tai synkästä katumisesta, täynnä joustavaa hyväksyntää ja kohtuullista sopeutumista jne.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Ei se ole, mutta tähän ikään mennessä olen joutunut toteamaan, että yhtä ainutta täyspäistä ihmistä ei ole olemassakaan, ei ainakaan jos mitään tiiviimpää lähisuhdetta on tähtäimessä. Kaikki nekin, joita olen pitänyt tasapainoisina ja täyspäisinä, ovat lopulta joko osoittaneet tai itse kertoneet omista vajavuuksistaan. Joka ainoa.
Joten ei ole kuin hulluja, kuka enemmän, kuka vähemmän, sen kanssa joutuu elämään, jos meinaa läheisempää suhdetta haluta. Se, löytyykö omiin mielenhäiriöihin sopiva hullu kumppaniksi, on eri asia.
Poikkeuksena toki se tilanne, jossa voi itse sanoa olevansa puhtaan täyspäinen, vailla mitään langanpäitäkään neurooseista, katkeruuksista, mistään vihasta tai synkästä katumisesta, täynnä joustavaa hyväksyntää ja kohtuullista sopeutumista jne.Kukaan ei ole täydellinen ja hyvä niin. Täyspäinen ja tasapainoinen on suurinpiirtein, kun myöntää epätäydellisyytensä, mutta pyrkii olemaan kelpo ihminen, kuuntelee ja kohtelee läheisiään hyvin. Mielestäni juju ihmisyydessä on se, ettei jää kiinni vihaan, eikä muihinkaan tunteisiin, vaan kuuntelee vahvojakin tunteitaan, ja lopulta päästää niistä irti. On normaalia, ettei kaikenaikaa ole täydellisessä tasapainossa, vaan heilahteluita tulee luonnostaan, sama ajatus kuin sanonnassa "sateen jälkeen paistaa aurinko".
Olin kaksisuuntaisen mielialahäiriön kurssilla.. siellä oli aika hienosti taulukoitu tunteet niiden ilmentämä ihmisen (henkilökohtainen) toiminta asteikolle -5 > 5. Jos kellään on - tai 5 niin sairaalahoitoon. Muihin keksitään oma "helpdesk" -suunnitelma eli mitä tehdään, kun tunteet yrittävät ottaa liikaa valtaa. Kannattaisi kokeilla samaa sapluunaa ihan ns. taviksillakin.
- Sheena - Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Ei se ole, mutta tähän ikään mennessä olen joutunut toteamaan, että yhtä ainutta täyspäistä ihmistä ei ole olemassakaan, ei ainakaan jos mitään tiiviimpää lähisuhdetta on tähtäimessä. Kaikki nekin, joita olen pitänyt tasapainoisina ja täyspäisinä, ovat lopulta joko osoittaneet tai itse kertoneet omista vajavuuksistaan. Joka ainoa.
Joten ei ole kuin hulluja, kuka enemmän, kuka vähemmän, sen kanssa joutuu elämään, jos meinaa läheisempää suhdetta haluta. Se, löytyykö omiin mielenhäiriöihin sopiva hullu kumppaniksi, on eri asia.
Poikkeuksena toki se tilanne, jossa voi itse sanoa olevansa puhtaan täyspäinen, vailla mitään langanpäitäkään neurooseista, katkeruuksista, mistään vihasta tai synkästä katumisesta, täynnä joustavaa hyväksyntää ja kohtuullista sopeutumista jne.Mitä tarkoitat täyspäisyydellä ja vajavuudella? Puhutko mielenterveyden ongelmista vai inhimillisyydestä isompana käsitteenä?
Ihan kaikilla meistä ei ole mt-ongelmia, mutta aika harva on säästynyt vaikealta elämältä lapsuudessa, nuoruudessa tai aikuisuudessa. Eikä
virallisesti terveen ja vaikean elämän aiheuttaman tilapäisen kriisin ja siitä johtuvan laman välillä ole välttämättä kovin isoa eroa. On inhimillistä, että vaikeuksiin reagoi ja ahdistuksen kautta hakee muutosta huonoksi ajautuneeseen elämään. Toipuminen kestää aikansa ja hyvät ihmissuhteet auttaa siinä.
Sitten on bipolaarisuus, skitsofrenia, vaikea masennus tai persoonallisuushäiriöt, jotka vaatii puolisolta paljon ja sairas ei välttämättä jaksa itse olla kovin hyvä puoliso, ja osa myös helposti purkaa vihaansa puolisoon (koska ei ole ketään muutakaan). Myös selkeästi sairas on usein hyvin joustamaton ja kiukuttelee pienistäkin asioista, koska on paha olla. Anonyymi kirjoitti:
Mitä tarkoitat täyspäisyydellä ja vajavuudella? Puhutko mielenterveyden ongelmista vai inhimillisyydestä isompana käsitteenä?
Ihan kaikilla meistä ei ole mt-ongelmia, mutta aika harva on säästynyt vaikealta elämältä lapsuudessa, nuoruudessa tai aikuisuudessa. Eikä
virallisesti terveen ja vaikean elämän aiheuttaman tilapäisen kriisin ja siitä johtuvan laman välillä ole välttämättä kovin isoa eroa. On inhimillistä, että vaikeuksiin reagoi ja ahdistuksen kautta hakee muutosta huonoksi ajautuneeseen elämään. Toipuminen kestää aikansa ja hyvät ihmissuhteet auttaa siinä.
Sitten on bipolaarisuus, skitsofrenia, vaikea masennus tai persoonallisuushäiriöt, jotka vaatii puolisolta paljon ja sairas ei välttämättä jaksa itse olla kovin hyvä puoliso, ja osa myös helposti purkaa vihaansa puolisoon (koska ei ole ketään muutakaan). Myös selkeästi sairas on usein hyvin joustamaton ja kiukuttelee pienistäkin asioista, koska on paha olla.Toisella palstalla näistä mielenterveyden ongelmista oli juttua ja totesinkin, etten jaksaisi ottaa kantaakseni ihmistä, jolla näitä vakavempia mielenterveyden ongelmia on. Vaikea masennus saati nuo muut mainitsemasi.
Siis jos alkuun jo saisin niistä tiedon, niin ei houkuttaisi jatkaa. Nimittäin ei siitä mitään tulisi, että leikkii pelastajaa, vaikkei oikeasti jaksa kantaa. Omassa itsessään on tarpeeksi jaksamista ja kaksi raakkua yhdessä, toisella laulaa pää, toisella kroppa.
Ei vaan olis hyvä diili.- Anonyymi
JasuM kirjoitti:
Toisella palstalla näistä mielenterveyden ongelmista oli juttua ja totesinkin, etten jaksaisi ottaa kantaakseni ihmistä, jolla näitä vakavempia mielenterveyden ongelmia on. Vaikea masennus saati nuo muut mainitsemasi.
Siis jos alkuun jo saisin niistä tiedon, niin ei houkuttaisi jatkaa. Nimittäin ei siitä mitään tulisi, että leikkii pelastajaa, vaikkei oikeasti jaksa kantaa. Omassa itsessään on tarpeeksi jaksamista ja kaksi raakkua yhdessä, toisella laulaa pää, toisella kroppa.
Ei vaan olis hyvä diili.Olen samaa mieltä.
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tarkoitat täyspäisyydellä ja vajavuudella? Puhutko mielenterveyden ongelmista vai inhimillisyydestä isompana käsitteenä?
Ihan kaikilla meistä ei ole mt-ongelmia, mutta aika harva on säästynyt vaikealta elämältä lapsuudessa, nuoruudessa tai aikuisuudessa. Eikä
virallisesti terveen ja vaikean elämän aiheuttaman tilapäisen kriisin ja siitä johtuvan laman välillä ole välttämättä kovin isoa eroa. On inhimillistä, että vaikeuksiin reagoi ja ahdistuksen kautta hakee muutosta huonoksi ajautuneeseen elämään. Toipuminen kestää aikansa ja hyvät ihmissuhteet auttaa siinä.
Sitten on bipolaarisuus, skitsofrenia, vaikea masennus tai persoonallisuushäiriöt, jotka vaatii puolisolta paljon ja sairas ei välttämättä jaksa itse olla kovin hyvä puoliso, ja osa myös helposti purkaa vihaansa puolisoon (koska ei ole ketään muutakaan). Myös selkeästi sairas on usein hyvin joustamaton ja kiukuttelee pienistäkin asioista, koska on paha olla.Tarkoitan sitä sillä, että keskimäärin kaikki meistä on yhtä täyspäisiä tai hulluja, miten vain. Jos katson ympärilleni, en näe yhtään ihmistä jota voisin kutsua 100% täyspäiseksi ja/tai henkisesti terveeksi, en todellakaan. Enkä pidä itseänikään sellaisena, se ei varmaan muutu koskaan.
Siinä pidän meistä jokaista tavalla tai toisella mt-ongelmaisena, kuka enemmän ja kuka vähemmän, minä en sitä määrää voi arvioida, yhtenä "hulluista".
Em. kontekstissa vajavuus viittaa juuri tuohon, että syvemmin tutustuessa alkaa löytymään asioita jotka on usein piilotettu pinnan alle, ei niinkään esimerkiksi jokin tietty sairaus.JasuM kirjoitti:
Toisella palstalla näistä mielenterveyden ongelmista oli juttua ja totesinkin, etten jaksaisi ottaa kantaakseni ihmistä, jolla näitä vakavempia mielenterveyden ongelmia on. Vaikea masennus saati nuo muut mainitsemasi.
Siis jos alkuun jo saisin niistä tiedon, niin ei houkuttaisi jatkaa. Nimittäin ei siitä mitään tulisi, että leikkii pelastajaa, vaikkei oikeasti jaksa kantaa. Omassa itsessään on tarpeeksi jaksamista ja kaksi raakkua yhdessä, toisella laulaa pää, toisella kroppa.
Ei vaan olis hyvä diili.Bad news... Melko varmasti sulla on kumppanina tavalla tai toisella, enemmän tai vähemmän, mt-ongelmainen henkilö. Jos niiden ongelmien kanssa voi elää tai niitä voi pitää henkilön ominaisuuksina, niin sitten asialla ei ole pienintäkään väliä 😊
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei ole täydellinen ja hyvä niin. Täyspäinen ja tasapainoinen on suurinpiirtein, kun myöntää epätäydellisyytensä, mutta pyrkii olemaan kelpo ihminen, kuuntelee ja kohtelee läheisiään hyvin. Mielestäni juju ihmisyydessä on se, ettei jää kiinni vihaan, eikä muihinkaan tunteisiin, vaan kuuntelee vahvojakin tunteitaan, ja lopulta päästää niistä irti. On normaalia, ettei kaikenaikaa ole täydellisessä tasapainossa, vaan heilahteluita tulee luonnostaan, sama ajatus kuin sanonnassa "sateen jälkeen paistaa aurinko".
Olin kaksisuuntaisen mielialahäiriön kurssilla.. siellä oli aika hienosti taulukoitu tunteet niiden ilmentämä ihmisen (henkilökohtainen) toiminta asteikolle -5 > 5. Jos kellään on - tai 5 niin sairaalahoitoon. Muihin keksitään oma "helpdesk" -suunnitelma eli mitä tehdään, kun tunteet yrittävät ottaa liikaa valtaa. Kannattaisi kokeilla samaa sapluunaa ihan ns. taviksillakin.
- SheenaOk, nyt tyhjensit Sheena pajatson... Tuo oli fiksusti ja kauniisti sanottu.
Jälkimmäinen kappale yhteiskunnallisena työkaluna saa itseltäni painokkaat suositukset 👍randombypasser kirjoitti:
Bad news... Melko varmasti sulla on kumppanina tavalla tai toisella, enemmän tai vähemmän, mt-ongelmainen henkilö. Jos niiden ongelmien kanssa voi elää tai niitä voi pitää henkilön ominaisuuksina, niin sitten asialla ei ole pienintäkään väliä 😊
Joo, on ollut oikeen diagnooseillakin pari ja sitten ilman diagnoosiakin kajahtaneita. Alakuloon ja depikseen taipuvainenkin löytyy.
Kyllä niitä on ehditty kannatella ja yritetty auttaa, totesinkin siellä toisaalla, että olen jo osani tehnyt mielenterveyden ongelmia potevien hyväksi.
Ja yhä on tulevaisuudessa vielä kannettava ikääntyvien kuippajumitkin.JasuM kirjoitti:
Joo, on ollut oikeen diagnooseillakin pari ja sitten ilman diagnoosiakin kajahtaneita. Alakuloon ja depikseen taipuvainenkin löytyy.
Kyllä niitä on ehditty kannatella ja yritetty auttaa, totesinkin siellä toisaalla, että olen jo osani tehnyt mielenterveyden ongelmia potevien hyväksi.
Ja yhä on tulevaisuudessa vielä kannettava ikääntyvien kuippajumitkin.Ja töissä mielenterveyskuntoutujien parissa on nähty miten vaikeeta elämä voi olla kun oikeen vipottaa.
Jos ei ihan pakko ole, ei enää yhtään enempää.JasuM kirjoitti:
Ja töissä mielenterveyskuntoutujien parissa on nähty miten vaikeeta elämä voi olla kun oikeen vipottaa.
Jos ei ihan pakko ole, ei enää yhtään enempää.Plus skitso mummoni.
JasuM kirjoitti:
Ja töissä mielenterveyskuntoutujien parissa on nähty miten vaikeeta elämä voi olla kun oikeen vipottaa.
Jos ei ihan pakko ole, ei enää yhtään enempää.Joo, vähän kärjistäen terävästi kommentoin, sillä saadaan hiukan keskustelua aikaseksi, mutta todellakin myös olen sitä mieltä, että keskimäärin tällä pallolla ei ole yhtään täyspäistä yksilöä, jos kysytään kaikilta muilta maapallon ihmisiltä.
Ja historiaa katsotaan, niin ekana varmaan tulisi mieleen ehdottaa Jeesusta, äiti Teresaa jne., mutta joku kehveli nekin on halunnut tappaa ennen aikojaan, eli eivät nekään täyspäisiä todella olleet.
Omassa lähipiirissä kautta aikojen on ollut kourallinen ihmisiä, joita pidin uskomattoman täyspäisinä, mutta ei, aikaa myöten sumu haihtui silmiltä ja huomasi että jopa itsen suuresti arvostamat tahot on jollain tavalla snadisti pihalla.
Se kuuluu ihmisluontoon, olla vajavainen, olla vähän kajahtanut, olla ajoittain tosi höpsö tai vaikka mulkku. Aniharva vaan kykenee hyväksymään väittämää, että keskimäärin yhtään täyspäistä ei tämän pallon ihmisistä löydy. Ja ne jotka kiistävät ja etenkin väittävät itse olevansa täyspäisiä, prkl, ovat ne pahimmasta päästä olevat😁JasuM kirjoitti:
Plus skitso mummoni.
Terminä toi kuulostaa tosi viihdyttävältä, psykoottisella tavalla jopa lutuiselta, skitso mummi 😁
Sorry, mun mielikuvitus on vähän... Vinksahtanut, ihan kuten koko ukkelikin 🤣randombypasser kirjoitti:
Joo, vähän kärjistäen terävästi kommentoin, sillä saadaan hiukan keskustelua aikaseksi, mutta todellakin myös olen sitä mieltä, että keskimäärin tällä pallolla ei ole yhtään täyspäistä yksilöä, jos kysytään kaikilta muilta maapallon ihmisiltä.
Ja historiaa katsotaan, niin ekana varmaan tulisi mieleen ehdottaa Jeesusta, äiti Teresaa jne., mutta joku kehveli nekin on halunnut tappaa ennen aikojaan, eli eivät nekään täyspäisiä todella olleet.
Omassa lähipiirissä kautta aikojen on ollut kourallinen ihmisiä, joita pidin uskomattoman täyspäisinä, mutta ei, aikaa myöten sumu haihtui silmiltä ja huomasi että jopa itsen suuresti arvostamat tahot on jollain tavalla snadisti pihalla.
Se kuuluu ihmisluontoon, olla vajavainen, olla vähän kajahtanut, olla ajoittain tosi höpsö tai vaikka mulkku. Aniharva vaan kykenee hyväksymään väittämää, että keskimäärin yhtään täyspäistä ei tämän pallon ihmisistä löydy. Ja ne jotka kiistävät ja etenkin väittävät itse olevansa täyspäisiä, prkl, ovat ne pahimmasta päästä olevat😁Juu, ei täyspäisyyttä kaiketi pysty määrittämäänkään. Ja samaa mieltä kaikilla on jotain pöljän vikaa jossain kohtaa.
Mut lähinnä itse meinasin näitä oikeesti hoidettavia mt-ongelmia. Ei minusta ole enää yhtäkään kumppania vetämään perässä, kun sen pää laulaa.
Mun mössö urhoollisuus on tullut tiensä päähän. Et jos heti tiiän, niin en alkas. Myöhemmin sairastumisista taas vaikee olis hylätäkkään.JasuM kirjoitti:
Juu, ei täyspäisyyttä kaiketi pysty määrittämäänkään. Ja samaa mieltä kaikilla on jotain pöljän vikaa jossain kohtaa.
Mut lähinnä itse meinasin näitä oikeesti hoidettavia mt-ongelmia. Ei minusta ole enää yhtäkään kumppania vetämään perässä, kun sen pää laulaa.
Mun mössö urhoollisuus on tullut tiensä päähän. Et jos heti tiiän, niin en alkas. Myöhemmin sairastumisista taas vaikee olis hylätäkkään.Inhoon hylkäämistä. Olen itte tullut niin niin niin monet kerrat hylätyksi, kun kipeimmin oisin toisen apua ja tulea tarvinut, että ärsyynnyn suorastaan ihmisistä jotka hylkää toisen heikolla hetkellä.
JasuM kirjoitti:
Inhoon hylkäämistä. Olen itte tullut niin niin niin monet kerrat hylätyksi, kun kipeimmin oisin toisen apua ja tulea tarvinut, että ärsyynnyn suorastaan ihmisistä jotka hylkää toisen heikolla hetkellä.
Mut ymmärrän senkin avuttomuuden ja voimattomuuden, sekä sen ettei osaa tai pysty auttamaan. Eikä jaksa kantaa sairastavaa loputtomasti.
randombypasser kirjoitti:
Terminä toi kuulostaa tosi viihdyttävältä, psykoottisella tavalla jopa lutuiselta, skitso mummi 😁
Sorry, mun mielikuvitus on vähän... Vinksahtanut, ihan kuten koko ukkelikin 🤣Heh, ei haittaa. 😆
Joo se oli pahasti harhainen ja vaarallinenkin sekänitelleen että toisille, kun lääkitys ei tepsinyt. Mutta kondiksessa pääpiirteittäin maailman ihanin ihminen ja rakas mulle. On yhä rakas ja ikävöin häntä usein.
Ettei se skitsous rakastamista estänyt, kuormitti vaan kauheesti.JasuM kirjoitti:
Mut ymmärrän senkin avuttomuuden ja voimattomuuden, sekä sen ettei osaa tai pysty auttamaan. Eikä jaksa kantaa sairastavaa loputtomasti.
Juups. Mä itse asiassa alan vähän arvelemaan, että ehkä viimeisin exäni tuli just tuohon pisteeseen, totesi, että olen liian vaikea sellaisena kuin silloin olin ja väsähti siihen, että olin millainen olin ja hän varmasti koki kannattelevansa eri tavoin. Sit vaan kamelin selkä katkesi ja se oli finito, kohti kevyempää omaa elämää. Ei huono valinta laisinkaan, kyllä oma henki pitää pelastaa.
JasuM kirjoitti:
Heh, ei haittaa. 😆
Joo se oli pahasti harhainen ja vaarallinenkin sekänitelleen että toisille, kun lääkitys ei tepsinyt. Mutta kondiksessa pääpiirteittäin maailman ihanin ihminen ja rakas mulle. On yhä rakas ja ikävöin häntä usein.
Ettei se skitsous rakastamista estänyt, kuormitti vaan kauheesti.Muistan kun täti teki kuolemaa keuhkosyöpänsä kanssa ja lääkitys veti siltä vintin himmeeksi vähän väliä. Se oli aika raskasta, nyt keskustellaan ihan järkeviä, yhtäkkiä ollaan jossain 20 vuoden takaisessa tapahtumassa, minuutin päästä se kysyy irvistäen että puhuiko se äsken taas jotain pehmeitä. Aika raskasta ja surullista, mutta elämä on sellaista välillä.
randombypasser kirjoitti:
Juups. Mä itse asiassa alan vähän arvelemaan, että ehkä viimeisin exäni tuli just tuohon pisteeseen, totesi, että olen liian vaikea sellaisena kuin silloin olin ja väsähti siihen, että olin millainen olin ja hän varmasti koki kannattelevansa eri tavoin. Sit vaan kamelin selkä katkesi ja se oli finito, kohti kevyempää omaa elämää. Ei huono valinta laisinkaan, kyllä oma henki pitää pelastaa.
Se voi olla. Mä olen kaikenmaailman kivuilla ja säryillä kuormittanut kumppaneitani. En ole kyennyt aina niin spontaaniin elämään, mitä he olis kaivanneet ja se on näkynyt väsähtämisenä ja selän kääntämisenä.
Niin ymmärrän sitäkin kautta, että paljon tai vaikeesti sairastava on terveelle äkkiä kova taakka. Liian iso pala purtavaksi.
Moni ei kehtaa jättää kylmästi, mutta ne erkaantuu henkisesti ja kulkee zombina rinnalla sitten kun takki on tyhjä.randombypasser kirjoitti:
Muistan kun täti teki kuolemaa keuhkosyöpänsä kanssa ja lääkitys veti siltä vintin himmeeksi vähän väliä. Se oli aika raskasta, nyt keskustellaan ihan järkeviä, yhtäkkiä ollaan jossain 20 vuoden takaisessa tapahtumassa, minuutin päästä se kysyy irvistäen että puhuiko se äsken taas jotain pehmeitä. Aika raskasta ja surullista, mutta elämä on sellaista välillä.
Näinhän se on. Musta tuntuu, etten mitään muuta ole eläissäni nähnyt niin paljon kun sairautta ja saurauksia. Lähipiiri täynnä eri tavoin sairaita lapsesta löhtien, minä itse mukaanlukien.
Siinä se syy varmaan miksi on tämmöset ajatukset.JasuM kirjoitti:
Se voi olla. Mä olen kaikenmaailman kivuilla ja säryillä kuormittanut kumppaneitani. En ole kyennyt aina niin spontaaniin elämään, mitä he olis kaivanneet ja se on näkynyt väsähtämisenä ja selän kääntämisenä.
Niin ymmärrän sitäkin kautta, että paljon tai vaikeesti sairastava on terveelle äkkiä kova taakka. Liian iso pala purtavaksi.
Moni ei kehtaa jättää kylmästi, mutta ne erkaantuu henkisesti ja kulkee zombina rinnalla sitten kun takki on tyhjä.Näin ehkä nyksälläkin.
JasuM kirjoitti:
Se voi olla. Mä olen kaikenmaailman kivuilla ja säryillä kuormittanut kumppaneitani. En ole kyennyt aina niin spontaaniin elämään, mitä he olis kaivanneet ja se on näkynyt väsähtämisenä ja selän kääntämisenä.
Niin ymmärrän sitäkin kautta, että paljon tai vaikeesti sairastava on terveelle äkkiä kova taakka. Liian iso pala purtavaksi.
Moni ei kehtaa jättää kylmästi, mutta ne erkaantuu henkisesti ja kulkee zombina rinnalla sitten kun takki on tyhjä."Moni ei kehtaa jättää kylmästi, mutta ne erkaantuu henkisesti ja kulkee zombina rinnalla sitten kun takki on tyhjä."
No tämäpä juuri, omat voimat kuluu loppuun ja suhde kuolee siihen, kun ei kuollut ns. suoremmalla tavalla. Kuolee kuitenkin.JasuM kirjoitti:
Näin ehkä nyksälläkin.
No tokko sentäs, eiköhän tuo ole jotain muuta nyxäsi korvien välissä.
randombypasser kirjoitti:
"Moni ei kehtaa jättää kylmästi, mutta ne erkaantuu henkisesti ja kulkee zombina rinnalla sitten kun takki on tyhjä."
No tämäpä juuri, omat voimat kuluu loppuun ja suhde kuolee siihen, kun ei kuollut ns. suoremmalla tavalla. Kuolee kuitenkin.Jep. Koittaa selvitä itsekin siinä suhteessa, jonkun periaatteen ja sitoutumisen lojaaliuden voimin.
Siks välillä mietin, että vaikka mä kykenen elämään melko normisti paitsi silloin, kun oireet ottaa vallan, niin en välttämättä ole kenellekkään ihanteellinen kumppani. Kehtaisko enää alkaa kellekkään vaivaksi. 🙄randombypasser kirjoitti:
No tokko sentäs, eiköhän tuo ole jotain muuta nyxäsi korvien välissä.
On sillä yksineläjän luonne. Mutta on se joskus ollut harmissaan mun vaivoistakin. Kyllä ne kuormittaa varmasti häntäkin.
Lähinnä siks, kun ei pysty auttamaan, joutuu seuraamaan vierestä. Vetää mieltä matalaksi.
Vaikkei hän mikään hip hei hurraa ukko ole luonteeltaankaan, mikään ilopilleri tyyppi. Totinen tapaus. Niin ei varmaan silti kivaa.JasuM kirjoitti:
Jep. Koittaa selvitä itsekin siinä suhteessa, jonkun periaatteen ja sitoutumisen lojaaliuden voimin.
Siks välillä mietin, että vaikka mä kykenen elämään melko normisti paitsi silloin, kun oireet ottaa vallan, niin en välttämättä ole kenellekkään ihanteellinen kumppani. Kehtaisko enää alkaa kellekkään vaivaksi. 🙄Taidan ymmärtää ajatustasi, jossain määrin ainakin.
Pidän itseäni hankalana, ajoittain jyrkkänäkin ja ehdottomasti mulkkuna, vaikkakin aina hyväsydämisenä.
Mutta kun tuota myyntipuhetta itse omalle kohdalleen miettisi asetettavan, niin vastaus on nope, ellei sitten muu osuus tarjouksesta ole jotain tähtitieteellisen upeaa. Ja mä en ole, joten...
Tässä iässä alkaa näyttää siltä, että seuraava syvempi suhde on lääkkeisiin jossain vanhainkodissa, jos haluaa olla kusettamatta jotain viatonta sielua 🤨JasuM kirjoitti:
On sillä yksineläjän luonne. Mutta on se joskus ollut harmissaan mun vaivoistakin. Kyllä ne kuormittaa varmasti häntäkin.
Lähinnä siks, kun ei pysty auttamaan, joutuu seuraamaan vierestä. Vetää mieltä matalaksi.
Vaikkei hän mikään hip hei hurraa ukko ole luonteeltaankaan, mikään ilopilleri tyyppi. Totinen tapaus. Niin ei varmaan silti kivaa.Olen itsekin semmonen yksineläjäsielu, viihdyn varsin hyvin itekseni ja se oli rasite ainakin kahdelle edelliselle suhteelleni.
Tietty sun vaikeudet kuormittaa, sitä kutsutaan rakkaudeksi, muistatko ❤
Aaaa, mä oon kanssa totisempi ukkeli, tosin on mulla se idioottipuoleni joka jaksaa urpoillakin, mutta se saisi olla enemmänkin esillä, tupannut menemään liikaa piiloon vanhemmiten, oisko se lie ujo tai jotain 😁randombypasser kirjoitti:
Taidan ymmärtää ajatustasi, jossain määrin ainakin.
Pidän itseäni hankalana, ajoittain jyrkkänäkin ja ehdottomasti mulkkuna, vaikkakin aina hyväsydämisenä.
Mutta kun tuota myyntipuhetta itse omalle kohdalleen miettisi asetettavan, niin vastaus on nope, ellei sitten muu osuus tarjouksesta ole jotain tähtitieteellisen upeaa. Ja mä en ole, joten...
Tässä iässä alkaa näyttää siltä, että seuraava syvempi suhde on lääkkeisiin jossain vanhainkodissa, jos haluaa olla kusettamatta jotain viatonta sielua 🤨Heh, mulla taas voi olla ihan hyvä luonne ja mukavan reilu kumppani, huomioiva ainakin. Mun kanssa kyllä ei jää huomiosta eikä hellyydestä paitsi, mutta kivuliaana olen kuoreeni menevä.
Ja esitän jaksavani, vaikken jaksa. Sekään ei ole fiksua.JasuM kirjoitti:
Heh, mulla taas voi olla ihan hyvä luonne ja mukavan reilu kumppani, huomioiva ainakin. Mun kanssa kyllä ei jää huomiosta eikä hellyydestä paitsi, mutta kivuliaana olen kuoreeni menevä.
Ja esitän jaksavani, vaikken jaksa. Sekään ei ole fiksua.Niin no, kommenttiesi perusteella te silti jotenkin etäännytte, että jotain kipukohtia sisältyy siihen missä kaikki on periaatteessa ok. Jotain, mikä kummallakin kaihertaa toisessa, toisen olemisessa tai jotain, jotain mitä saada jostain syystä puhuttua auki, ainakaan nyt.
randombypasser kirjoitti:
Olen itsekin semmonen yksineläjäsielu, viihdyn varsin hyvin itekseni ja se oli rasite ainakin kahdelle edelliselle suhteelleni.
Tietty sun vaikeudet kuormittaa, sitä kutsutaan rakkaudeksi, muistatko ❤
Aaaa, mä oon kanssa totisempi ukkeli, tosin on mulla se idioottipuoleni joka jaksaa urpoillakin, mutta se saisi olla enemmänkin esillä, tupannut menemään liikaa piiloon vanhemmiten, oisko se lie ujo tai jotain 😁Jeps. Mäkin olen yksineläjä, kun olen yksin ei haittaa yhtään. Mutta parisuhteessa olen todella rakkaudennälkäinen ja nautin pienistä hellyydenosoituksista. Ilman niitä menen ryppyiseksi, kuin rusina. 😄
Joo muistan, kyllä hän mua rakastaa, vaikka se ei enää ihan hehkuvaa ja huomioivaa olekkaan. Mutta omalla tavallaan. Omilla voimillaan. 💖
Kaikki ei ole hupiukkoja sekin on ihan fine. ☺️randombypasser kirjoitti:
Niin no, kommenttiesi perusteella te silti jotenkin etäännytte, että jotain kipukohtia sisältyy siihen missä kaikki on periaatteessa ok. Jotain, mikä kummallakin kaihertaa toisessa, toisen olemisessa tai jotain, jotain mitä saada jostain syystä puhuttua auki, ainakaan nyt.
Joo. On me taas nyt lomalla oltu henkisesti lähempänä. Vastakaikuisia. Mun vaan tarttee olla se aktiivisempi herättelijä, ruokkija, ylläpitäjä. Toinen on vähän flegmaattinen, mutta herää aina välillä kun jaksan vaan pyöriä ympärillä.
Muistuttaa, että välitän hänestä.
Nyt kun mietin, hän ei ole valittanut ikinä väsymystään. Mutta on alkanut puhua, että vois jäädä töistä vuodeksi lomalle, ei haittais yhtään. Niin hän on varmasti työuupunut.
Hän ei vaan valita eikä lintsaa, hän vaan sinnittelee. Mutta luulen tajuavani, että hän on uupunut ja kotona menee kuplaansa missä saa olla rauhassa.JasuM kirjoitti:
Joo. On me taas nyt lomalla oltu henkisesti lähempänä. Vastakaikuisia. Mun vaan tarttee olla se aktiivisempi herättelijä, ruokkija, ylläpitäjä. Toinen on vähän flegmaattinen, mutta herää aina välillä kun jaksan vaan pyöriä ympärillä.
Muistuttaa, että välitän hänestä.
Nyt kun mietin, hän ei ole valittanut ikinä väsymystään. Mutta on alkanut puhua, että vois jäädä töistä vuodeksi lomalle, ei haittais yhtään. Niin hän on varmasti työuupunut.
Hän ei vaan valita eikä lintsaa, hän vaan sinnittelee. Mutta luulen tajuavani, että hän on uupunut ja kotona menee kuplaansa missä saa olla rauhassa.Voi kun voittasin lotossa ja voisin sanoa, että jää pois töistä. Ei tartte enää mennä rahan takia ellet muuten välttämättä halua mennä.
Sais huilata.JasuM kirjoitti:
Jeps. Mäkin olen yksineläjä, kun olen yksin ei haittaa yhtään. Mutta parisuhteessa olen todella rakkaudennälkäinen ja nautin pienistä hellyydenosoituksista. Ilman niitä menen ryppyiseksi, kuin rusina. 😄
Joo muistan, kyllä hän mua rakastaa, vaikka se ei enää ihan hehkuvaa ja huomioivaa olekkaan. Mutta omalla tavallaan. Omilla voimillaan. 💖
Kaikki ei ole hupiukkoja sekin on ihan fine. ☺️Niin no, mua ei myöskään haittaa suhteessa ollessa olla yksi tai edes olla yhdessä yksin, siis sinällään, kai se on vähän kausittaista. Mutta on mennyt myös överiksi eli kausittaisuus ehti venyä kaudettomuudeksi, ainakin jos niiltä toisilta osapuolilta kysyy.
Keskusteluissa muuten aikoinaan on noussut esiin tuo, että exät olisivat kaivanneet selvästi enemmän rakkauden/hellyyden/haluttavuuden osoituksia, missä mulla näyttää olevan selvä kehityksen kohde. Tai no katotaan, turha sitä itelleen on kehittää, mutta jos joskus taas joku osuu hihaan kiinni, niin jos sit muistais...
Rakkaus on tosiaan vähän toinen, ei räiskyvää ja kipinöivää, vaan ehkä ennemmin just hehkuvaa, maltillisesti kuumottavaa, jotain sellaista.
Niin, mussa vaan on ollut enemmän esillä semmonen arjen pikkuhölmö, mutta se on vuosien aikana hiipunut jonnekin hiilikellariin ja jaksaa kurkkia sieltä aika harvakseltaan. Olen mennyt hitto vie vakavoitumaan jostain syystä liikoja 🤔JasuM kirjoitti:
Joo. On me taas nyt lomalla oltu henkisesti lähempänä. Vastakaikuisia. Mun vaan tarttee olla se aktiivisempi herättelijä, ruokkija, ylläpitäjä. Toinen on vähän flegmaattinen, mutta herää aina välillä kun jaksan vaan pyöriä ympärillä.
Muistuttaa, että välitän hänestä.
Nyt kun mietin, hän ei ole valittanut ikinä väsymystään. Mutta on alkanut puhua, että vois jäädä töistä vuodeksi lomalle, ei haittais yhtään. Niin hän on varmasti työuupunut.
Hän ei vaan valita eikä lintsaa, hän vaan sinnittelee. Mutta luulen tajuavani, että hän on uupunut ja kotona menee kuplaansa missä saa olla rauhassa.Joo toi oma kupla on kyllä uupumuksen ja turhautumisen rakennelma, ainakin usein on, on ollut itselläkin.
Tosta kumppanin mahdollisesta uupumisestahan me puhuttiin jo aiemmin, paljon aiemmin, oliko kevättalvella? Puhu ukkelin kanssa, ehdota sille että ottas vähän iisimmin, kysyis vaikka lyhyempää työviikkoa joksikin aikaa, puoli vuotta ma-to -viikkoa vois tehdä aika terää.
Luulen vain, että ihan ensin kumppanin tarvii kuulla sulta toi, että pelkäät sen olevan uupunut tms. ja haluaisit että se ottais iisimmin, jos mahdollista. Sen pitää kuulla se, että sinä hyväksyt sen, uupumuksen ja sen seuraukset loman muodossa, et ole menossa minnekään etenkään sellaisen takia, vaan olet mukana koko matkan. Kun on lupa elämänsä tärkeimmältä ihmiseltä, on paljon helpompi uskaltaa näyttää vähän heikkoutta puolisolle ja lähestyä työnantajaakin.JasuM kirjoitti:
Voi kun voittasin lotossa ja voisin sanoa, että jää pois töistä. Ei tartte enää mennä rahan takia ellet muuten välttämättä halua mennä.
Sais huilata.Nooo, elähän nyt, ei se niin yksiselitteinen vapahtaja ole sekään. Lottovoitto helpottais asioita, mutta monesti (ja monille) työ on myös tärkeä rutiinin tuoja sekä omanarvontunnon ylläpitäjä, tuo merkityksellisyyttä elämään. Korvaaviakin vaihtoehtoja lottovoiton myötä varmasti löytyisi, mutta hetken aikaa se olisi hyppy tuntemattomaan ja pitäisi sietää epävarmuutta siitä löytyykö korvaavia merkityksen antajia. Yleensä jos ei löydy, niin aletaan tinttaa brenkkua ammattimaisesti, kun sitä fyrkkaakin on.
randombypasser kirjoitti:
Nooo, elähän nyt, ei se niin yksiselitteinen vapahtaja ole sekään. Lottovoitto helpottais asioita, mutta monesti (ja monille) työ on myös tärkeä rutiinin tuoja sekä omanarvontunnon ylläpitäjä, tuo merkityksellisyyttä elämään. Korvaaviakin vaihtoehtoja lottovoiton myötä varmasti löytyisi, mutta hetken aikaa se olisi hyppy tuntemattomaan ja pitäisi sietää epävarmuutta siitä löytyykö korvaavia merkityksen antajia. Yleensä jos ei löydy, niin aletaan tinttaa brenkkua ammattimaisesti, kun sitä fyrkkaakin on.
Kyllä se malttas kotiin jäädä. 😄
Hän juo harvakseltaan, niin en usko että juopoks rupeis. Pikemminkin tekis sen punttisalin tonne autotalliin.JasuM kirjoitti:
Kyllä se malttas kotiin jäädä. 😄
Hän juo harvakseltaan, niin en usko että juopoks rupeis. Pikemminkin tekis sen punttisalin tonne autotalliin.Juu, varmaan jos kokee saavansa riittävästi merkitystä elämäänsä omista jutuistaan. Eläkeläisiä kun on seurannut, niin aika moni ei sitten kuitenkaan löydä ja tympiintyvät puolessa vuodessa, sitten vaan osaviikkoa tekemään :)
randombypasser kirjoitti:
Joo toi oma kupla on kyllä uupumuksen ja turhautumisen rakennelma, ainakin usein on, on ollut itselläkin.
Tosta kumppanin mahdollisesta uupumisestahan me puhuttiin jo aiemmin, paljon aiemmin, oliko kevättalvella? Puhu ukkelin kanssa, ehdota sille että ottas vähän iisimmin, kysyis vaikka lyhyempää työviikkoa joksikin aikaa, puoli vuotta ma-to -viikkoa vois tehdä aika terää.
Luulen vain, että ihan ensin kumppanin tarvii kuulla sulta toi, että pelkäät sen olevan uupunut tms. ja haluaisit että se ottais iisimmin, jos mahdollista. Sen pitää kuulla se, että sinä hyväksyt sen, uupumuksen ja sen seuraukset loman muodossa, et ole menossa minnekään etenkään sellaisen takia, vaan olet mukana koko matkan. Kun on lupa elämänsä tärkeimmältä ihmiseltä, on paljon helpompi uskaltaa näyttää vähän heikkoutta puolisolle ja lähestyä työnantajaakin.Kyllä mä jo sanoinkin, että taidat olla väsynyt töihis. Ja kuulemma vois tehä välillä jotain muutakin, kun tuota hommaa.
Joskus on opiskelemistakin väläytellyt. Mutta pelimerkit ei riitä, jos töistä jää opintorahoille. Ja talosta ei halua luopua.
Mulle taas on ihan se ja sama asutaanko tässä vai jossain muualla. Voin asua vaikka asuntovaunussa, kunhan on oma porukka mukana.JasuM kirjoitti:
Kyllä mä jo sanoinkin, että taidat olla väsynyt töihis. Ja kuulemma vois tehä välillä jotain muutakin, kun tuota hommaa.
Joskus on opiskelemistakin väläytellyt. Mutta pelimerkit ei riitä, jos töistä jää opintorahoille. Ja talosta ei halua luopua.
Mulle taas on ihan se ja sama asutaanko tässä vai jossain muualla. Voin asua vaikka asuntovaunussa, kunhan on oma porukka mukana.Hahhaha, joo ei käy miehelle luopua omakotitalosta, forget it :)
Pitää mennä puolimatkaan vastaan. Jos kolme päivää duunia ja kaks koulua? Opinahjot sekä opinto-ohjelmat on nykyään hiton joustavia ja suhteellisesti ottaen tukia tulee kivasti.JasuM kirjoitti:
Kyllä mä jo sanoinkin, että taidat olla väsynyt töihis. Ja kuulemma vois tehä välillä jotain muutakin, kun tuota hommaa.
Joskus on opiskelemistakin väläytellyt. Mutta pelimerkit ei riitä, jos töistä jää opintorahoille. Ja talosta ei halua luopua.
Mulle taas on ihan se ja sama asutaanko tässä vai jossain muualla. Voin asua vaikka asuntovaunussa, kunhan on oma porukka mukana.Hän tietää kyllä mun arvot, että sen et mitä hän ikinä päättääkään tehdä se käy. Monet kerrat oon puhunut, että oma jaksaminen tarttee muistaa ja liikas ei saa haukata, en mä odota mitään kuita taivaalta. Riittää että ollaa yhdessä, ihan sama missä.
randombypasser kirjoitti:
Juu, varmaan jos kokee saavansa riittävästi merkitystä elämäänsä omista jutuistaan. Eläkeläisiä kun on seurannut, niin aika moni ei sitten kuitenkaan löydä ja tympiintyvät puolessa vuodessa, sitten vaan osaviikkoa tekemään :)
No me ollaa kyllä sellasia kaikki meillä, että osataan keksiä kivaa ohjelmaa ilman työtä. 😁
Kukaan ei töitä kaipaa, kun rahan takia.randombypasser kirjoitti:
Hahhaha, joo ei käy miehelle luopua omakotitalosta, forget it :)
Pitää mennä puolimatkaan vastaan. Jos kolme päivää duunia ja kaks koulua? Opinahjot sekä opinto-ohjelmat on nykyään hiton joustavia ja suhteellisesti ottaen tukia tulee kivasti.Ei etenkään, kun itse halus tämän. En minä. Mulle ois riittänyt vähempikin.
Tai etänä joku koulutus. Lukupäätä olis kyllä. Aloitekyky vaan on noh.... 😇JasuM kirjoitti:
Hän tietää kyllä mun arvot, että sen et mitä hän ikinä päättääkään tehdä se käy. Monet kerrat oon puhunut, että oma jaksaminen tarttee muistaa ja liikas ei saa haukata, en mä odota mitään kuita taivaalta. Riittää että ollaa yhdessä, ihan sama missä.
No se on bu***hit, kun old school poitsut tiedostamattaankin kantaa sitä taloudellista vastuuta perheestään ja siihen muottiin ei sovi, että aina ei pöydässä ole juustoa leivälle.
Se vaatii paljon enemmän sen tosiasian takomista jakaukseen, että kaikki on hiton hyvin vähemmälläkin, kunhan ollaan yhdessä kaikki, ollaan ME, vaikka sitten heinää syöden.JasuM kirjoitti:
No me ollaa kyllä sellasia kaikki meillä, että osataan keksiä kivaa ohjelmaa ilman työtä. 😁
Kukaan ei töitä kaipaa, kun rahan takia.Kyllähän monetkin osaa, voisin ehkä itsekin osata, ehkä. Tai no en kyllä tiiä, vois se olla vaikeeta ainakin osan aikaa viikosta/kuukaudesta tms. Mutta osan matkaa menis heittämällä mökillä puita pilkkoessa ja välillä portailla istuen lintuja kattellessa. No voi olla, että se riittäis 24/7, tiiä häntä :)
JasuM kirjoitti:
Ei etenkään, kun itse halus tämän. En minä. Mulle ois riittänyt vähempikin.
Tai etänä joku koulutus. Lukupäätä olis kyllä. Aloitekyky vaan on noh.... 😇Mun on helppo tässä laukoa, kun satun olemaan meistä se sopeutuvaisempi. Mulle käy helpommin kaikki uudetkin ideat ja variaatiot. Ihan seikkailun ja huvin kannalta voi kokeilla välillä poiketa kaavasta. 😊
Rutiinit tuo turvaa, mutta vaihtelu virkistää.JasuM kirjoitti:
Ei etenkään, kun itse halus tämän. En minä. Mulle ois riittänyt vähempikin.
Tai etänä joku koulutus. Lukupäätä olis kyllä. Aloitekyky vaan on noh.... 😇Aloitekyky ei toimi, kun on alitajunnassa vastuu perheen tuloista ja uupumus, tajunnassa sitten oma riittämättömyys puolisona kun on uupunut... Se vaatii hiukan duunia saada purettua auki. Uupumuksen vähentäminen ja yhteisen talouden vähemmälläkin "juhliminen" on avainasemassa.
JasuM kirjoitti:
Mun on helppo tässä laukoa, kun satun olemaan meistä se sopeutuvaisempi. Mulle käy helpommin kaikki uudetkin ideat ja variaatiot. Ihan seikkailun ja huvin kannalta voi kokeilla välillä poiketa kaavasta. 😊
Rutiinit tuo turvaa, mutta vaihtelu virkistää.No sekin, on aina helppo itte latoa meneen, mutta sitten jos pysähtyy funtsiin ja koittaa asettua edes sen lähimmän kenkiin ja aatoksiin, niin asiat ei olekaan enään niin mustavalkoisen helppoja :)
Mut se on parisuhde, Kompromissien Juoksuhaudat :Drandombypasser kirjoitti:
No se on bu***hit, kun old school poitsut tiedostamattaankin kantaa sitä taloudellista vastuuta perheestään ja siihen muottiin ei sovi, että aina ei pöydässä ole juustoa leivälle.
Se vaatii paljon enemmän sen tosiasian takomista jakaukseen, että kaikki on hiton hyvin vähemmälläkin, kunhan ollaan yhdessä kaikki, ollaan ME, vaikka sitten heinää syöden.Heh, ehkä se sitten uskaltaa kun mä saan uuden ammatin mistä selviydyn ja työn.
Hää tuli tuohon. Lapsukaisen kanssa leipoi kääretortun ja salakuvas muksun naamaa. 😂
Suklaakuorrutettu lapsi meillä.randombypasser kirjoitti:
Aloitekyky ei toimi, kun on alitajunnassa vastuu perheen tuloista ja uupumus, tajunnassa sitten oma riittämättömyys puolisona kun on uupunut... Se vaatii hiukan duunia saada purettua auki. Uupumuksen vähentäminen ja yhteisen talouden vähemmälläkin "juhliminen" on avainasemassa.
Kyllä me selvitään. En anna periksi. Tulee näkemään, ettei musta eroon pääse kovin helposti. 😝
JasuM kirjoitti:
Heh, ehkä se sitten uskaltaa kun mä saan uuden ammatin mistä selviydyn ja työn.
Hää tuli tuohon. Lapsukaisen kanssa leipoi kääretortun ja salakuvas muksun naamaa. 😂
Suklaakuorrutettu lapsi meillä.Ehkä uskaltaa, mutta vaatii kyllä just sulta paljon tukea, tavalla tai toisella, että uskoo Teihin aikoessaan ottaa loikan.
Suklaakuorrutetut lapset parasta, jätskikruunatut heti toisena 😂JasuM kirjoitti:
Kyllä me selvitään. En anna periksi. Tulee näkemään, ettei musta eroon pääse kovin helposti. 😝
Totta hitossa selviätte, se ei vaadi kuin yhden tahdonvoimaisen Naisen, puolikaskin voisi riittää 🤣
randombypasser kirjoitti:
No sekin, on aina helppo itte latoa meneen, mutta sitten jos pysähtyy funtsiin ja koittaa asettua edes sen lähimmän kenkiin ja aatoksiin, niin asiat ei olekaan enään niin mustavalkoisen helppoja :)
Mut se on parisuhde, Kompromissien Juoksuhaudat :DNiinhän se on. Mut nyt mää karkaan kahville ja maistan tuota miehen ja muksun tekemää kääretorttua. Se on hyvää, tiiän. Aina ollu. 🤤
JasuM kirjoitti:
Niinhän se on. Mut nyt mää karkaan kahville ja maistan tuota miehen ja muksun tekemää kääretorttua. Se on hyvää, tiiän. Aina ollu. 🤤
Hyvätkivat kahvittelut! :)
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Tarkoitan sitä sillä, että keskimäärin kaikki meistä on yhtä täyspäisiä tai hulluja, miten vain. Jos katson ympärilleni, en näe yhtään ihmistä jota voisin kutsua 100% täyspäiseksi ja/tai henkisesti terveeksi, en todellakaan. Enkä pidä itseänikään sellaisena, se ei varmaan muutu koskaan.
Siinä pidän meistä jokaista tavalla tai toisella mt-ongelmaisena, kuka enemmän ja kuka vähemmän, minä en sitä määrää voi arvioida, yhtenä "hulluista".
Em. kontekstissa vajavuus viittaa juuri tuohon, että syvemmin tutustuessa alkaa löytymään asioita jotka on usein piilotettu pinnan alle, ei niinkään esimerkiksi jokin tietty sairaus.Olen osittain olen samaa mieltä, mutta myös erimieltä. Vaikeissa elämäntilanteissa ja elämän isoissa muutoskohdissa ja kriiseissä on normaalia reagoida masennuksella tai ahdistuksella. Tai on normaalia, että vaikka lapsuutensa alkoholistivanhempien tai ongelmakäyttäjän puolisolla on traumoja tms. Joskus ihmisillä on diagnoosi tuon takia, joskus ei. Tai tunnollinen ja kiltti saattaa olla aika syvälläkin masennuksessa, ilman ensimmäistäkään lääkärikäyntiä tai ilman työtuloksen kärsimättä. Useimmat tulee parisuhteessa lievien ja elämään kuuluvien alakulojen kanssa toimeen.
Silti, hyvin vakavat mt-ongelmat on hieman eri asia. Itse elin parisuhteessa bipolaarisen kanssa (hypomania ja keskivaikea masennus). Kun menimme naimisiin ajattelin kestäväni masennuksen hyvin, siihen saakka masennusjaksot oli muutamia kuukausia. Olin valmis kantamana isomman osan silloin kun toinen on alhaalla. Mania oli kuitenkin jotain muuta… Takasin puolison puolikkaan ok-talosta ja maniassa ex saattoi ostaa 20te stereot tai uudehkon auton mielijohteesta. Oli aika lähellä, että kaikki mitä olin säästänyt olisi mennyt. Lisäksi oli raivokohtauksia pikkuasioista, jossa ei voinut toimia oikein. Lopussa oli myös itä-eurooppalainen haaremi, tonnien pornokauppa laskuja ja minä samaan aikaan maksoin laskut äitiysavustuksella. Ex oli lääkitys, mutta hypomaniassa koki olevansa elämänsä kunnossa…. eikä silloin lääkitystä tarvitse. Alussa myös masennuslääkitys sai manian päälle, ennen kuin diagnoosi muuttui. Jos olisin jatkanut hänen kanssaan, olisin luultavasti sairastunut itse.
Samoin tiedän ihmisen, jonka puoliso sai skitsofrenian. Psykoosi sai heittämään tavaroita parvekkeelta ulos äänien takia ja vaimo joutui useamman kerran pakenemaan turvakotiin ennen kuin sai lähestymiskiellon ja hänen ex saatiin suljetulle. Välillä kuvitteli itsensä perhoksi yms.
Jos ongelmat on suuret, ei puoliso tai puolisoehdokas pysty toista pelastamaan. Siihen tarvitaan ammattilaisia. Eikä vakavasti sairaalla ole usein edellytyksiä vastavuoroiseen parisuhteeseen. Joskus käy niin hyvin, että vaikka bipolaarinen ymmärtää oman hoitonsa tärkeyden ja oppii reagoimaan ennen kuin tapahtuu liikaa ja oppii hallitsemaan omaa jaksamistaan.
Silti kun on kokenut läheltä mitä vakava mielenterveyshäiriö voi olla, ei tuohon oravan pyörään lähde toistamiseen jo lasten takia. Eikä kovin sairas välttämättä jaksaisi ottaa lapsia huomioon. Sairas ei välttämättä pysty empatiaan ja mieli ei jaksa olla joustava. Lapsille haluaa taata turvallisen ja tasapainoisen arjen. - Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Joo, vähän kärjistäen terävästi kommentoin, sillä saadaan hiukan keskustelua aikaseksi, mutta todellakin myös olen sitä mieltä, että keskimäärin tällä pallolla ei ole yhtään täyspäistä yksilöä, jos kysytään kaikilta muilta maapallon ihmisiltä.
Ja historiaa katsotaan, niin ekana varmaan tulisi mieleen ehdottaa Jeesusta, äiti Teresaa jne., mutta joku kehveli nekin on halunnut tappaa ennen aikojaan, eli eivät nekään täyspäisiä todella olleet.
Omassa lähipiirissä kautta aikojen on ollut kourallinen ihmisiä, joita pidin uskomattoman täyspäisinä, mutta ei, aikaa myöten sumu haihtui silmiltä ja huomasi että jopa itsen suuresti arvostamat tahot on jollain tavalla snadisti pihalla.
Se kuuluu ihmisluontoon, olla vajavainen, olla vähän kajahtanut, olla ajoittain tosi höpsö tai vaikka mulkku. Aniharva vaan kykenee hyväksymään väittämää, että keskimäärin yhtään täyspäistä ei tämän pallon ihmisistä löydy. Ja ne jotka kiistävät ja etenkin väittävät itse olevansa täyspäisiä, prkl, ovat ne pahimmasta päästä olevat😁Vajaavuus on osa inhimillisyyttä! Mulkkuus ei sen sijaan ole!
Jokainen tekee virheitä, jokainen joskus sanoo asioita, jotka pitäisi jättää sanomatta. Silti tasapainoinen ihminen osaa pyytää anteeksi eikä tasapainoinen ihminen haaveita tarkoituksella rikkinäistä edes vihaisena. Normaali tai ”normaali” ihmisellä on jotain perusteltuja rajoja, jota ei ylitä sanoilla tai nyrkkien käytöllä. Anonyymi kirjoitti:
Olen osittain olen samaa mieltä, mutta myös erimieltä. Vaikeissa elämäntilanteissa ja elämän isoissa muutoskohdissa ja kriiseissä on normaalia reagoida masennuksella tai ahdistuksella. Tai on normaalia, että vaikka lapsuutensa alkoholistivanhempien tai ongelmakäyttäjän puolisolla on traumoja tms. Joskus ihmisillä on diagnoosi tuon takia, joskus ei. Tai tunnollinen ja kiltti saattaa olla aika syvälläkin masennuksessa, ilman ensimmäistäkään lääkärikäyntiä tai ilman työtuloksen kärsimättä. Useimmat tulee parisuhteessa lievien ja elämään kuuluvien alakulojen kanssa toimeen.
Silti, hyvin vakavat mt-ongelmat on hieman eri asia. Itse elin parisuhteessa bipolaarisen kanssa (hypomania ja keskivaikea masennus). Kun menimme naimisiin ajattelin kestäväni masennuksen hyvin, siihen saakka masennusjaksot oli muutamia kuukausia. Olin valmis kantamana isomman osan silloin kun toinen on alhaalla. Mania oli kuitenkin jotain muuta… Takasin puolison puolikkaan ok-talosta ja maniassa ex saattoi ostaa 20te stereot tai uudehkon auton mielijohteesta. Oli aika lähellä, että kaikki mitä olin säästänyt olisi mennyt. Lisäksi oli raivokohtauksia pikkuasioista, jossa ei voinut toimia oikein. Lopussa oli myös itä-eurooppalainen haaremi, tonnien pornokauppa laskuja ja minä samaan aikaan maksoin laskut äitiysavustuksella. Ex oli lääkitys, mutta hypomaniassa koki olevansa elämänsä kunnossa…. eikä silloin lääkitystä tarvitse. Alussa myös masennuslääkitys sai manian päälle, ennen kuin diagnoosi muuttui. Jos olisin jatkanut hänen kanssaan, olisin luultavasti sairastunut itse.
Samoin tiedän ihmisen, jonka puoliso sai skitsofrenian. Psykoosi sai heittämään tavaroita parvekkeelta ulos äänien takia ja vaimo joutui useamman kerran pakenemaan turvakotiin ennen kuin sai lähestymiskiellon ja hänen ex saatiin suljetulle. Välillä kuvitteli itsensä perhoksi yms.
Jos ongelmat on suuret, ei puoliso tai puolisoehdokas pysty toista pelastamaan. Siihen tarvitaan ammattilaisia. Eikä vakavasti sairaalla ole usein edellytyksiä vastavuoroiseen parisuhteeseen. Joskus käy niin hyvin, että vaikka bipolaarinen ymmärtää oman hoitonsa tärkeyden ja oppii reagoimaan ennen kuin tapahtuu liikaa ja oppii hallitsemaan omaa jaksamistaan.
Silti kun on kokenut läheltä mitä vakava mielenterveyshäiriö voi olla, ei tuohon oravan pyörään lähde toistamiseen jo lasten takia. Eikä kovin sairas välttämättä jaksaisi ottaa lapsia huomioon. Sairas ei välttämättä pysty empatiaan ja mieli ei jaksa olla joustava. Lapsille haluaa taata turvallisen ja tasapainoisen arjen.Täältä huikkaan tekstisi luettuani, että siinä juuri kerroit niitä seikkoja joihin törmäsin minäkin bipolaarin ja skitson kanssa.
Holtitonta käytöstä, järjettömiä ostoksia, velkaantumista selän takana, yhteisen omaisuuden päälle riskien rakentelua, pelkotiloja, päihteiden sekakäyttöä, väkivaltaisuutta, harhoja yms.
Helvettiä siis parisuhteena. En kanssa ottas kantaakseni enää. Lapset menee kaiken edelle. Heillä on oltava turvallinen ja tasapainoinen perhe ja rauha.Anonyymi kirjoitti:
Olen osittain olen samaa mieltä, mutta myös erimieltä. Vaikeissa elämäntilanteissa ja elämän isoissa muutoskohdissa ja kriiseissä on normaalia reagoida masennuksella tai ahdistuksella. Tai on normaalia, että vaikka lapsuutensa alkoholistivanhempien tai ongelmakäyttäjän puolisolla on traumoja tms. Joskus ihmisillä on diagnoosi tuon takia, joskus ei. Tai tunnollinen ja kiltti saattaa olla aika syvälläkin masennuksessa, ilman ensimmäistäkään lääkärikäyntiä tai ilman työtuloksen kärsimättä. Useimmat tulee parisuhteessa lievien ja elämään kuuluvien alakulojen kanssa toimeen.
Silti, hyvin vakavat mt-ongelmat on hieman eri asia. Itse elin parisuhteessa bipolaarisen kanssa (hypomania ja keskivaikea masennus). Kun menimme naimisiin ajattelin kestäväni masennuksen hyvin, siihen saakka masennusjaksot oli muutamia kuukausia. Olin valmis kantamana isomman osan silloin kun toinen on alhaalla. Mania oli kuitenkin jotain muuta… Takasin puolison puolikkaan ok-talosta ja maniassa ex saattoi ostaa 20te stereot tai uudehkon auton mielijohteesta. Oli aika lähellä, että kaikki mitä olin säästänyt olisi mennyt. Lisäksi oli raivokohtauksia pikkuasioista, jossa ei voinut toimia oikein. Lopussa oli myös itä-eurooppalainen haaremi, tonnien pornokauppa laskuja ja minä samaan aikaan maksoin laskut äitiysavustuksella. Ex oli lääkitys, mutta hypomaniassa koki olevansa elämänsä kunnossa…. eikä silloin lääkitystä tarvitse. Alussa myös masennuslääkitys sai manian päälle, ennen kuin diagnoosi muuttui. Jos olisin jatkanut hänen kanssaan, olisin luultavasti sairastunut itse.
Samoin tiedän ihmisen, jonka puoliso sai skitsofrenian. Psykoosi sai heittämään tavaroita parvekkeelta ulos äänien takia ja vaimo joutui useamman kerran pakenemaan turvakotiin ennen kuin sai lähestymiskiellon ja hänen ex saatiin suljetulle. Välillä kuvitteli itsensä perhoksi yms.
Jos ongelmat on suuret, ei puoliso tai puolisoehdokas pysty toista pelastamaan. Siihen tarvitaan ammattilaisia. Eikä vakavasti sairaalla ole usein edellytyksiä vastavuoroiseen parisuhteeseen. Joskus käy niin hyvin, että vaikka bipolaarinen ymmärtää oman hoitonsa tärkeyden ja oppii reagoimaan ennen kuin tapahtuu liikaa ja oppii hallitsemaan omaa jaksamistaan.
Silti kun on kokenut läheltä mitä vakava mielenterveyshäiriö voi olla, ei tuohon oravan pyörään lähde toistamiseen jo lasten takia. Eikä kovin sairas välttämättä jaksaisi ottaa lapsia huomioon. Sairas ei välttämättä pysty empatiaan ja mieli ei jaksa olla joustava. Lapsille haluaa taata turvallisen ja tasapainoisen arjen.Joo, ymmärrän mitä tarkoitat mt-ongelmilla ja "mt-ongelmilla" sekä tiedostan kyllä itse nuo isot erot, on paljon omaakin kokemusta ns. oikeista mt-ongelmista.
Mutta mä en nyt halunnut lokeroida asioita "kuvitellut mt-ongelmat", "arjen mt-ongelmat", "haitalliset mt-ongelmat", "oikeasti isot mt-ongelmat". Ei mua kiinnosta sellanen, hölmömpikin ymmärtää, että vaikka BiPon tai narsistin diagnoosin saanut ei ole helppo läheinen. Pitää ajatella laajemmassa kuvassa, niin pääsee kiinni galaktiseen hullujen himmeliin.
En ymmärrä, miksi on niin vaikea hyväksyä näkemys, että keskimäärin me kaikki ollaan "hulluja" nykyisillä epätieteellisillä kriteereillä, koska siinä tilanteessa ainoa validi hullun ja täyspäisen erottava tekijä on se, saako kaikilta maapallon asukkailta puhtaat paperit vai ei. Jos olisi tieteelliset kriteerit, niin tilanne olisi toinen.
Itse kohtaan jokaisen ihmisenä, mutta myös "hulluna". En tule ikinä kuvittelemaan, toivomaan saatikka uskomaan, että joku olisi 100% täyspäinen, koska meillä kaikilla on historiamme painolastina ja kukaan ei selviä historiastaan ilman vähintäänkin omituisia käytösoireita, joita myös neurooseiksi voidaan kutsua. Alle yläasteikäisen voi ollakin täyspäisiä, mutta yli kaksikymppisistä ei sellaista enää löydy.
Ja kun ihmisiä kohtaan, menee harvoin paria kohtaamista pidempään, kunnes kykenen poimimaan toisen toiminnasta diagnosoitavia pakko-oireita, neurooseja tai tiukkoja defenssejä, olkoonkin että niiden ainoa haitta kohdistuu lähinnä tekijään itseensä.
Hulluja kaikki tyynni, mutta kohtalaisesti on pärjätty tähänkin asti, ihmiskuntana.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tarkoitat täyspäisyydellä ja vajavuudella? Puhutko mielenterveyden ongelmista vai inhimillisyydestä isompana käsitteenä?
Ihan kaikilla meistä ei ole mt-ongelmia, mutta aika harva on säästynyt vaikealta elämältä lapsuudessa, nuoruudessa tai aikuisuudessa. Eikä
virallisesti terveen ja vaikean elämän aiheuttaman tilapäisen kriisin ja siitä johtuvan laman välillä ole välttämättä kovin isoa eroa. On inhimillistä, että vaikeuksiin reagoi ja ahdistuksen kautta hakee muutosta huonoksi ajautuneeseen elämään. Toipuminen kestää aikansa ja hyvät ihmissuhteet auttaa siinä.
Sitten on bipolaarisuus, skitsofrenia, vaikea masennus tai persoonallisuushäiriöt, jotka vaatii puolisolta paljon ja sairas ei välttämättä jaksa itse olla kovin hyvä puoliso, ja osa myös helposti purkaa vihaansa puolisoon (koska ei ole ketään muutakaan). Myös selkeästi sairas on usein hyvin joustamaton ja kiukuttelee pienistäkin asioista, koska on paha olla.Kommentoin tuossa pakenemista aiemmin ja kommentoin edeltävää nyt taas, kuvittelen jopa käsittäväni mitä raiteita ajatus nytkin kulkee, ei...en ole töissä Vr:llä 😎. Kyse on kokonaisuudesta ja lähinnä miltä tämä elämisen soppa maistuu ja missä määrin niitä seittejä löytyy ullakolta, oletko tasapainossa itsesi / olemisesi kanssa jopa siinä määrin että pystyt olemaan kumppani jollekulle jolla toivottavasti on edes osa omista ominaisuuksistasi. Avoin mieli ja ajattelu kunniaan juurikin vaikka turhautuneisuus ehkä mieltä painaisikin.
Anonyymi kirjoitti:
Kommentoin tuossa pakenemista aiemmin ja kommentoin edeltävää nyt taas, kuvittelen jopa käsittäväni mitä raiteita ajatus nytkin kulkee, ei...en ole töissä Vr:llä 😎. Kyse on kokonaisuudesta ja lähinnä miltä tämä elämisen soppa maistuu ja missä määrin niitä seittejä löytyy ullakolta, oletko tasapainossa itsesi / olemisesi kanssa jopa siinä määrin että pystyt olemaan kumppani jollekulle jolla toivottavasti on edes osa omista ominaisuuksistasi. Avoin mieli ja ajattelu kunniaan juurikin vaikka turhautuneisuus ehkä mieltä painaisikin.
Elämisen soppa maistuu? Juur nyt ei ole kovin kummoiset sopat kattilassa, mutta sille on syynsä ja tiedän, että soppa on vasta tulille asetettu, vielä on turha sanoa mausta paljoakaan.
Ullakko on täynnä hämähäkkejä, ei seittejä. Onko se hyvä vai huono?
Tasapainossa pysyn, yhdelläkin jalalla, mutta en tiedä pysynkö sitä yhdellä mielellä.
Pystyn mainiosti olemaan kumppani jollekulle, mutta en kelle tahansa jollekulle, se vaatii tietynlaisen ihmisen. Sellaisen, jonka haluan ja joka uskaltaa haluta minut, vielä nähtyään ullakkonikin.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Elämisen soppa maistuu? Juur nyt ei ole kovin kummoiset sopat kattilassa, mutta sille on syynsä ja tiedän, että soppa on vasta tulille asetettu, vielä on turha sanoa mausta paljoakaan.
Ullakko on täynnä hämähäkkejä, ei seittejä. Onko se hyvä vai huono?
Tasapainossa pysyn, yhdelläkin jalalla, mutta en tiedä pysynkö sitä yhdellä mielellä.
Pystyn mainiosti olemaan kumppani jollekulle, mutta en kelle tahansa jollekulle, se vaatii tietynlaisen ihmisen. Sellaisen, jonka haluan ja joka uskaltaa haluta minut, vielä nähtyään ullakkonikin....ja jopa vieläpä haluaakin nähdä ullakon sisällön, eikun onnea matkaan👍 . No ne teikäläisen hämähäkit ei ole vielä vanhuuttaan ja ravinnonpuutteen vielä kuolleet kuten täällä, seitit jäljellä...
Anonyymi kirjoitti:
...ja jopa vieläpä haluaakin nähdä ullakon sisällön, eikun onnea matkaan👍 . No ne teikäläisen hämähäkit ei ole vielä vanhuuttaan ja ravinnonpuutteen vielä kuolleet kuten täällä, seitit jäljellä...
Se joka ei ullakolle uskalla, on väärässä talossa.
Ja tuo pitää pirun hyvin paikkansa, niin talojen kuin parisuhteidenkin osalta.
- Anonyymi
Ei todellakaan kiinnosta tutustua yhteenkään uuteen ihmiseen. Näin olen ajatellut yli kymmenen vuotta.
- Anonyymi
Oli mielenkiintoista luettavaa ja selkeyttl omaa tilannetta. Jatkan yksin, niinkuin oon jo tehny 11-12vuotta (lasten kans). Kiitos teille.
- Anonyymi
"Nämä tällaiset naimisiinmenohaaveet ovat useammin nuoremman väen listalla kuin jo vähän enemmän kolanneiden. Koskee sekä naisia että miehiä."
Osui silmään ja pakko vähän kommentoida. Jokaisella on toki omat kokemuksensa mutta omien havaintojen mukaan nimenomaan tuo nuorempi väki on varsin vähän kiinnostunut aviosta.
Omassa ikäpolvessa se oli vähän ehkä automaatio, että mennään nyt naimisiin kun se kerran kuuluu asiaa. Kun taas omien lasten ikäiset ei koe samanlaista painetta/ tarvetta/ halua virallistaa suhdetta.
Monet nuoret naiset haluavat säilyttää oman sukunimensä eivätkä mm. siksi kaipaa avioliittoa. Voihan sen nimen toki säilyttää vaikka menisikin naimisiin, ei siinä. Monet nuoret tuntuvat miettivän että miksi hankkia paperi todisteeksi jostain, joka on jo kaikille selvää - että rakastetaan ja halutaan olla yhdessä.
Nuorin poikani 22v totesi että harkitsevat avovaimon kanssa pikkuhiljaa avioliittoa taloussyistä, kun yhteistä omaisuutta alkaa kodin, auton ja pian myös lapsen myötä olla.
Toinen poika 25v kävi kerran naisen painostuksesta naimisissa, ero tuli. Ei halua enää toiste moista hässäkkää, onneksi löysi uuden avovaimon jolla ei myöskään ole avioliittohinkuja.
Vanhin lapsi, tytär 28v, on tyytyväisenä elellyt avomiehensä kanssa yliopistoajoista asti vailla mitään avioliittopuheita.
Näitä nuoria ja heidän kavereitaan on seuraillut ja kuunnellut jo kauan, eikä ollut edes nuorina tyttöjenkään haaveissa häät. En sitten tiedä oliko omassa ikäpolvessakaan nuorena niin HAAVEISSA se avio, enemmän se oli vain oletettu fakta että joo sitten KUN menen naimisiin. Se vaan oli vähän niinkuin oletusarvo että avioon mennään. Nykynuoriso on kasvanut siihen että avioliitto ei ole mikään pakollinen osa elämää, niin se ei samalla tavalla nouse nuorten to-do-listalle kuin aikoinaan.- Anonyymi
Samaa sanoisin minäkin. Avio ei ole nuoremmille ikäpolville enää sen suurempi tavoite. Oma ikäpolveni on sellanen väliinputoaja sukupolvi, jolle osalle avioliitto on tärkeä juttu ja osalle suorastaan punainen vaate. Omien vanhempieni sukupolvelle avioliitto oli pitkälti selviö ja tuolle seuraavalle polvelle on pitkälti yhdentekevä ja korkeintaan käytännönsyistä kiinnostava vaihtoehto. Toki aina varmasti on niitä häistä haaveilijoita, mutta eipä avioliitto nuorille massana juuri mitään merkitse.
- Anonyymi
Avioehto kannattaa tehdä, jos sille tielle aikoo.
Eihän sitä tarvi mennä naimisiin ja järjestellä kaiken maailman häitä. Nekin rahat vois sijoittaa lasten koulutukseen. Ikinä en oo mitään hää juttuja kuvitellukaan, muttei kai miehet niitä niin paljoo aattelekaan. Mutta se ei silti tarkoita etteikö mies voisi kantaa vastuuta lapsista. Perhe elämä voisi muutenkin olla tavallista arkea, eikä mitään teatteria. Tosiaan oma toive oli joskus 3-4 lasta, etten sen suhteenkaan tykänny perus ydinperheestä eli 2 2. Että mieluummin melkein oon ilman. Ja toi oli siis vaan toive eli tilanteen mukaan aina mennään. Että tuolla abortti palstalla se Tietäjä otti mut hampaisiin, ettei naiset oo mitään lapsentekokoneita. Vaikka en mitää sellasta tarkottanu enkä aborttiin ees mitään kantaa ottanu. Ketään en oo mihinkään pakottanu, että ihan omassa päässäni uneksinu.
- Anonyymi
Oman kokemukseni mukaan juuri miehet niitä häitä (tai ainakin naimisiinmenoa) miettivät. Ehkä ne itse hääpippalot eivät ole niin miesten juttu, mutta naimisiinmeno on nimenomaan miesten juttu.
Itse en ole koskaan hinkunut naimisiin enkä ikinä järjestäisi isoja häitä ja silti miehillä on pakkomielle kosia. Jokainen miesystäväni (3) on jossain kohtaa kosinut ja vaikka kuinka olen yrittänyt sanoa nätisti, että kaikki on hyvin just näin, niin siitä on aiheutunut ongelmia. Monilla naispuolisilla ystävilläni on sama kokemus. Miehillä on tarve kosia ja sitten se järjestämällä järjestetään niin, että siitä on vaikea kieltäytyä. Joko toinen on nähnyt tajuttomasti vaivaa tai kosinta on jotenkin julkinen.
Olen ehdoton. En halua päästää ketään elämääni, enkä todellakaan halua itse tunkea kenenkään elämään.
Silti voisin nähdä itseni ehkä erillisuhteessa jos oikein kovasti rakastuisin. Ehkä.
En missään nimessä sekaantusi enää toisen elämään ja pidänkin perinteistä parisuhdetta todella vanhentuneena käsitteenä.
Tapailusuhde onkin mulle sopiva. Sitä enenpään en pysty. Enkä halua pystyä.Kyllähän sitä tapailusuhteessakin sörkitään toistensa elämää, joskin rajatusti 😉
Itse en pidä perinteistä suhdemuotoa vanhentuneena, mutta koska jatkuvasti suhteissa tuntuu olevan kommunikaation kanssa ongelmia, niin tapailusuhde voisi olla parempi vaihtoehto. Kun ei ole perinteisessä parisuhteessa, jää se joku outo muodollinen toisen "omistaminen" puolin jos toisinkin pois ja silloin voisi olettaa, että kommunikaatio sujuu paremmin, mikäli tapailusuhteen haluaa jatkuvan.
Muistelen, että olemme tästä joskus aiemminkin turisseet, ainakin ohimennen 😂randombypasser kirjoitti:
Kyllähän sitä tapailusuhteessakin sörkitään toistensa elämää, joskin rajatusti 😉
Itse en pidä perinteistä suhdemuotoa vanhentuneena, mutta koska jatkuvasti suhteissa tuntuu olevan kommunikaation kanssa ongelmia, niin tapailusuhde voisi olla parempi vaihtoehto. Kun ei ole perinteisessä parisuhteessa, jää se joku outo muodollinen toisen "omistaminen" puolin jos toisinkin pois ja silloin voisi olettaa, että kommunikaatio sujuu paremmin, mikäli tapailusuhteen haluaa jatkuvan.
Muistelen, että olemme tästä joskus aiemminkin turisseet, ainakin ohimennen 😂Mikä kullekin sopii.
Tapailusuhde on minulle ainoa mihin minun rahkeet riittävät. Laittaisin itseni 100 lasissa peliin jos rakastuisin. Kaikki tai ei mitään.
Mutta, mutta...
Se satanen lasissa tarkoittaisi myös minua kokonaan. Vastuitani, velvoitteitani. Sairauttani.
Nyt tapailen vain kevyttä ja kivaa merkeissä. En seķoita elämääni, sen enempää kuin kumppaninikaan. En vaadi, enkä velvoita mitään. Kumppaniniltani odotan vain rehellisyyttä ja sitä että on oma aito itsensä.
Onhan se tavallaan vain suhteen "tyhjä" kuori, mutta minulle se riittää vallan mainiosti. En kaipaa sielujen sympatiaa ja täydellistä harmoniaa. En arjen vastuunkantajaa. En tarvitse ketään rinnalleni ollakseni kokonainen.. tai jotakin.
Riittää kun on ihminen joka on välillä lähellä. Ihminen joka pystyy olemaan kanssani ihan vaan oma itsensä. Se riittää ja tyydyttää minut.
Minun elämääni perinteinen parisuhde on jo vanhentunut, mutta sillä en tarkoita että se olisi kaikilta sitä. Itse olen kovin konservatiivinen sen suhteen. Erosin exästä kun oli aika mennä naimisiin.. juuri siksi, kun en kokenut sitä oikeaksi itseni kannalta. Joten se olisi ollut väärin myös häntä kohtaan.
Mutta mikä kullekin sopii. Ei ole kahta samanlaista ihmissuhdetta.Pikku-pirpana kirjoitti:
Mikä kullekin sopii.
Tapailusuhde on minulle ainoa mihin minun rahkeet riittävät. Laittaisin itseni 100 lasissa peliin jos rakastuisin. Kaikki tai ei mitään.
Mutta, mutta...
Se satanen lasissa tarkoittaisi myös minua kokonaan. Vastuitani, velvoitteitani. Sairauttani.
Nyt tapailen vain kevyttä ja kivaa merkeissä. En seķoita elämääni, sen enempää kuin kumppaninikaan. En vaadi, enkä velvoita mitään. Kumppaniniltani odotan vain rehellisyyttä ja sitä että on oma aito itsensä.
Onhan se tavallaan vain suhteen "tyhjä" kuori, mutta minulle se riittää vallan mainiosti. En kaipaa sielujen sympatiaa ja täydellistä harmoniaa. En arjen vastuunkantajaa. En tarvitse ketään rinnalleni ollakseni kokonainen.. tai jotakin.
Riittää kun on ihminen joka on välillä lähellä. Ihminen joka pystyy olemaan kanssani ihan vaan oma itsensä. Se riittää ja tyydyttää minut.
Minun elämääni perinteinen parisuhde on jo vanhentunut, mutta sillä en tarkoita että se olisi kaikilta sitä. Itse olen kovin konservatiivinen sen suhteen. Erosin exästä kun oli aika mennä naimisiin.. juuri siksi, kun en kokenut sitä oikeaksi itseni kannalta. Joten se olisi ollut väärin myös häntä kohtaan.
Mutta mikä kullekin sopii. Ei ole kahta samanlaista ihmissuhdetta.Kiitos, ei nyt jäänyt kommentoitavaa, tuli sen verran kattavasti ja avomielisesti kaikki 😊
Olet ehtinyt tosiaan miettiä asioita ja sen osalta puntaroida mikä on sinulle sopivinta, myös siten että sen kerrot suoraan toiselle osapuolelle ettei jää turhia oletuksia.
Tuo sata lasissa on se juttu, se on kaunista, mutta tosiaan myös pelottavaa, raskasta, hankalaakin, valtava asia. Ja samalla se miksi aloituksen myös tein 😁randombypasser kirjoitti:
Kiitos, ei nyt jäänyt kommentoitavaa, tuli sen verran kattavasti ja avomielisesti kaikki 😊
Olet ehtinyt tosiaan miettiä asioita ja sen osalta puntaroida mikä on sinulle sopivinta, myös siten että sen kerrot suoraan toiselle osapuolelle ettei jää turhia oletuksia.
Tuo sata lasissa on se juttu, se on kaunista, mutta tosiaan myös pelottavaa, raskasta, hankalaakin, valtava asia. Ja samalla se miksi aloituksen myös tein 😁Niin, hyvän aloituksen teit.
Valtaosa ihmisistä haluavat sen perinteisen parisuhteen, vihkivaloilla tai ilman.
Se on ihan fine.
Jotenkin minua vain ajatus kaihertaa, kuin roska silmässä. En usko että minä sopisin siihen muottiin omana, nykyisenä itsenäni.
Olin exän kanssa 25 vuotta, mikä on pitkä aika. Enkä olisi siihen pystynyt ilman velvollisuudentuntoisuuttani. Haluni olla vapaa ja sitoutumaton on suurempi kuin haluni olla jonkun kanssa.
Olen vähän omintakeinen makeinen. Ja viis veisaan mitä muut minusta ajattelee.
Oletkos sinä koskaan ajatellut itseäsi laatikon ulkopuolelle.. siten, että rikkoisit rajoja suhdemielessä?
Sain sellaisen kuvan että olet tiukasti muotissa sen suhteen. Mutta kuten aiemminkin sanoin, mikä kullekin sopii...
Ei ole oikeaa tai väärää tapaa. Silti olen huomannut, että minun tapani pöyristyttää ja aiheuttaa kummallisia reaktioita. Kuten esimerkiksi huorittelua.
Seksuaalisesti vapautunut nainen kun on yhä tänä päivänäkin useimpien mielestä lortto.Pikku-pirpana kirjoitti:
Niin, hyvän aloituksen teit.
Valtaosa ihmisistä haluavat sen perinteisen parisuhteen, vihkivaloilla tai ilman.
Se on ihan fine.
Jotenkin minua vain ajatus kaihertaa, kuin roska silmässä. En usko että minä sopisin siihen muottiin omana, nykyisenä itsenäni.
Olin exän kanssa 25 vuotta, mikä on pitkä aika. Enkä olisi siihen pystynyt ilman velvollisuudentuntoisuuttani. Haluni olla vapaa ja sitoutumaton on suurempi kuin haluni olla jonkun kanssa.
Olen vähän omintakeinen makeinen. Ja viis veisaan mitä muut minusta ajattelee.
Oletkos sinä koskaan ajatellut itseäsi laatikon ulkopuolelle.. siten, että rikkoisit rajoja suhdemielessä?
Sain sellaisen kuvan että olet tiukasti muotissa sen suhteen. Mutta kuten aiemminkin sanoin, mikä kullekin sopii...
Ei ole oikeaa tai väärää tapaa. Silti olen huomannut, että minun tapani pöyristyttää ja aiheuttaa kummallisia reaktioita. Kuten esimerkiksi huorittelua.
Seksuaalisesti vapautunut nainen kun on yhä tänä päivänäkin useimpien mielestä lortto.Ymmärrän sinua, jos en lupaa hyvin, mutta ainakin että ymmärrän :)
Muistan aiemmista keskusteluitamme ajatuksiasi ja niissä myös oli paljon painoarvoa omalle vapaudelle ja itsenäisyydelle, sitoutumatta tiukasti perinteiseen parisuhteeseen, enää. Sinulla on ollut pitkä tie, mutta kuten aina, lopussa kiitos seisoo, jos sen vain haluaa kiitoksena nähdä.
Pidän tuosta, ettet välitä mitä muut sinusta ajattelevat. Ajattelen itse samoin, joskin huomaan, että työelämän puolella haluan kiinnittää asiaan hieman huomiota, mikä jossain määrin ärsyttää itseäni. Tai ehkä se on se, että tiedän muiden odottavan tiettyä minimipanostusta.... Mutta toisaalta, työnkuvaan sopien siistit vaatteet ja hillitty, asiantunteva käytös voidaan nähdä myös työkaluina, vaikka kuinka haluaisin olla jätkämäinen ja rämäpäinen pikkupoika, ehkä jopa keskisormi pystyssä ;)
En ole koskaan ajatellut itseäni laatikon ulkopuolelle. Muille toki suon sen ja iloitsen puolestaan, kun saavuttavat tavoitteensa, oli se nyt laatikon sisä- tai ulkopuolella, yksi tuttu myös jossain siinä välissä, vähän molemmilla puolilla, epämääräistä.
Olet oikeassa, olen aika tiukassa sen perinteisen mallin kanssa omien korvieni välissä, haluan ne hyvät sekä ne huonot puolet, molemmat yhdessä, Yin ja Yang ei irtoa toisistaan. Koen, että kaikki kuuluu yhteen eikä minulla lainausmerkeissä ole oikeutta poimia vain rusinoita pullasta. Enkä kyllä voisi siten elääkään, arvomaailma estää, nyt, mutta sekin on dynaaminen kapistus ja voi muuttua. Olen kyllä asiaa pohtinut, kun tuntuu ettei ole halua eikä voimia lähteä uuteen "kunnon" ponnistukseen, mutta katsotaan miten arvomaailma tulevaisuudessa elää.
Oudoksun, että saat valintasi vuoksi kuulla noinkin negatiivista kommenttia tai ylipäätään edes kummastelua. Itse en pidä valitsemaasi tietä kummana ollenkaan, joskin kiinnostavana, kun olen kiinnostunut ihmisistä suhteessa heidän valintoihinsa sekä tässä nimenomaisessa asiassa varmaan myös ihan tulevan itseni vuoksi.
- Anonyymi
Ketään ei tartte opettaa tavoille. Kumppanin tulee olla lähellä omia arvoja, mieltymyksi ja taåoja perinteitä tai ainakin lähellä niitä.
Käytöshäiriöiset terapian piiriin.Tarttee silti. Sun tapa säilyttää hammasharjaa olohuoneen tv-pöydällä on sulle ok, muttei välttämättä sun kumppanille, vaikka arvonne muuten ovat match made in heaven. Jompi kumpi teistä opettaa toisen "tavoille" tai lähdette eri teille.
Me kaikki ollaan käytöshäiriöisiä, sinäkin. Jos et usko, niin vietä vuorokausi hotellishuoneessa kymmenen eri henkilön kanssa ja lupaan, että vähintää kaksi niistä pitää sua häiriintyneenä ja luultavasti sinäkin pidät vähintään yhtä kanssamajoittujaasi.
Absoluuttisen tervemielistä, täyspäistä, käytöshäiriötöntä ei ole olemassakaan. Me kaikki ollaan hulluja, kuka enemmän ja kuka vähemmän.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Tarttee silti. Sun tapa säilyttää hammasharjaa olohuoneen tv-pöydällä on sulle ok, muttei välttämättä sun kumppanille, vaikka arvonne muuten ovat match made in heaven. Jompi kumpi teistä opettaa toisen "tavoille" tai lähdette eri teille.
Me kaikki ollaan käytöshäiriöisiä, sinäkin. Jos et usko, niin vietä vuorokausi hotellishuoneessa kymmenen eri henkilön kanssa ja lupaan, että vähintää kaksi niistä pitää sua häiriintyneenä ja luultavasti sinäkin pidät vähintään yhtä kanssamajoittujaasi.
Absoluuttisen tervemielistä, täyspäistä, käytöshäiriötöntä ei ole olemassakaan. Me kaikki ollaan hulluja, kuka enemmän ja kuka vähemmän.Sivuhuomautus, ettei kaikki ole käytöshäiriöisiä. Esimerkiksi se, että minä sanon sinun olevan käytöshäiriöinen ei vielä tarkoita sen olevan totta ollenkaan. Ensiki pitää tietää mitä tarkoittaa "käytöshäiriö".
Käytöshäiriöitä ei myöskään pidä sekoittaa ihmisten erilaisiin tapoihin, tottumuksiin ja mieltymyksiin.
- Sheena Anonyymi kirjoitti:
Sivuhuomautus, ettei kaikki ole käytöshäiriöisiä. Esimerkiksi se, että minä sanon sinun olevan käytöshäiriöinen ei vielä tarkoita sen olevan totta ollenkaan. Ensiki pitää tietää mitä tarkoittaa "käytöshäiriö".
Käytöshäiriöitä ei myöskään pidä sekoittaa ihmisten erilaisiin tapoihin, tottumuksiin ja mieltymyksiin.
- SheenaKoska psykologia ei ole tiede, ei itse asiassa edes hatarasti, niin jos sanot minua omien määritelmiesi mukaan käytöshäiriöiseksi, se todella pitää paikkansa ja olet täysin oikeassa. Mutta absoluuttisesti vain omassa todellisuudessasi. Ja koska psykologia ei ole tiede, vaan löyhästi tieteeseen perustuva näkemystulkintainen oppisuuntaus, et voi myöskään olla väärässä.
Minussa kohtaamasi käytöshäiriö voi olla sitä vain sinulle, muille se on omituinen taipumus ja valtavirran psykologeille yhden sortin köykäinen neuroosi, mutta kaikki ovat näkemyksessään yhtä oikeassa.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Koska psykologia ei ole tiede, ei itse asiassa edes hatarasti, niin jos sanot minua omien määritelmiesi mukaan käytöshäiriöiseksi, se todella pitää paikkansa ja olet täysin oikeassa. Mutta absoluuttisesti vain omassa todellisuudessasi. Ja koska psykologia ei ole tiede, vaan löyhästi tieteeseen perustuva näkemystulkintainen oppisuuntaus, et voi myöskään olla väärässä.
Minussa kohtaamasi käytöshäiriö voi olla sitä vain sinulle, muille se on omituinen taipumus ja valtavirran psykologeille yhden sortin köykäinen neuroosi, mutta kaikki ovat näkemyksessään yhtä oikeassa.Minä tarkoitan käytöshäiriöllä suunnilleen samaa mitä psykologia, eli hyvin pitkälle toistuvaa, itsepintaista, muiden oikeuksia ja tärkeitä sosiaalisia normeja rikkovaa käyttäytymismallia. Kun joku käyttäytyy sitkeästi epäsosiaalisesti eikä ota yhtään huomioon toisia ihmisiä, häntä voi täysin perustellusti sanoa käytöshäiriöiseksi. Ei tarvita näkemystä. Mutta tässä kuten muissakin asioissa merkitsee hyvin paljon millä tavalla ihminen käyttäytyy häiriösti, kuinka usein ja kenen kanssa ja mitä tai ketä se haittaa.
Absoluuttista totuutta ei olemassa.
- Sheena Anonyymi kirjoitti:
Minä tarkoitan käytöshäiriöllä suunnilleen samaa mitä psykologia, eli hyvin pitkälle toistuvaa, itsepintaista, muiden oikeuksia ja tärkeitä sosiaalisia normeja rikkovaa käyttäytymismallia. Kun joku käyttäytyy sitkeästi epäsosiaalisesti eikä ota yhtään huomioon toisia ihmisiä, häntä voi täysin perustellusti sanoa käytöshäiriöiseksi. Ei tarvita näkemystä. Mutta tässä kuten muissakin asioissa merkitsee hyvin paljon millä tavalla ihminen käyttäytyy häiriösti, kuinka usein ja kenen kanssa ja mitä tai ketä se haittaa.
Absoluuttista totuutta ei olemassa.
- SheenaJuupelis, ymmärsin hyvin mitä tarkoitit, mutta tarkoituksella myös hiukan hiillostin. Kun se psykologia tosiaan ei ole tiede ja sinällään siis jokaisen näkemys on totuus.
Absoluuttista totuutta ei ole olemassa = olemme kaikki enemmän ta vähemmä hulluja, riippuen keneltä kulloinkin kysytään. Musta se on aika hienoa 😄
- Anonyymi
Pyöreä tappi ei sovi neliön muotoiseen reikään.
Eli jos elämänarvot on kuin aurinko ja kuu, voi yhteiselon unohtaa.
Perusarvot on oltava samat, jotain pientä voi aina hioa ja säätää.Lue se aloitus uudelleen, ei siinä puhuttu perusarvojen täydellisestä erilaisuudesta, vaan kahden sinällään toisilleen lähellä olevien pienten särmien hiomisen työläydestä.
Ja muuten, pyöreän tapin saa lyötyä kulmikkaaseen reikään todella paljon helpommin kuin toisinpäin, enkä nyt puhu parisuhteista. 😉- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Lue se aloitus uudelleen, ei siinä puhuttu perusarvojen täydellisestä erilaisuudesta, vaan kahden sinällään toisilleen lähellä olevien pienten särmien hiomisen työläydestä.
Ja muuten, pyöreän tapin saa lyötyä kulmikkaaseen reikään todella paljon helpommin kuin toisinpäin, enkä nyt puhu parisuhteista. 😉Kyllä tuo pyöreän ja kulmikkaan ero taitaa päteä myös parisuhteissa…. Pyöreä muokkautuu kulmikkaaseen, mutta sama ei onnistu toiseen suuntaan. Suureen pyöreään saa sopimaan vaikka minkälaista palikkaa. Pieni kulmikas on mille tahansa muodolle vaikea.
Kaksi erilailla kulmiskasta vaatii joko paljon muokkausta höylällä tai lekalla takoen ja jompi kumpi silloin menettää ehkä silloin oman ominaismuotonsa, jos mennään loppuun asti. Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tuo pyöreän ja kulmikkaan ero taitaa päteä myös parisuhteissa…. Pyöreä muokkautuu kulmikkaaseen, mutta sama ei onnistu toiseen suuntaan. Suureen pyöreään saa sopimaan vaikka minkälaista palikkaa. Pieni kulmikas on mille tahansa muodolle vaikea.
Kaksi erilailla kulmiskasta vaatii joko paljon muokkausta höylällä tai lekalla takoen ja jompi kumpi silloin menettää ehkä silloin oman ominaismuotonsa, jos mennään loppuun asti."Kyllä tuo pyöreän ja kulmikkaan ero taitaa päteä myös parisuhteissa… Pyöreä muokkautuu kulmikkaaseen, mutta sama ei onnistu toiseen suuntaan."
Kyllä vain, kyllä se pätee siihenkin, aika moneenkin asiaan elämässä, oikeastaan :)
- Anonyymi
En halua parisuhdekumppania, mutta ystävänä voisin asua yhdessä kymmeniä vuosia tuntemani ihmisen kanssa.
Hmmm, vähän käänteistä ainakin useisiin median kirjoituksiin nähden, joissa kirotaan kaverisuhteeksi muuttunutta parisuhdetta.
Olisiko sinun yhdessä asuvat ystävät -suhteesi myös satunnaista seksiä sisältävä, mikäli toinen toisinaan viehättää riittävästi, vaiko tasan ystäväkumppanuus?- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Hmmm, vähän käänteistä ainakin useisiin median kirjoituksiin nähden, joissa kirotaan kaverisuhteeksi muuttunutta parisuhdetta.
Olisiko sinun yhdessä asuvat ystävät -suhteesi myös satunnaista seksiä sisältävä, mikäli toinen toisinaan viehättää riittävästi, vaiko tasan ystäväkumppanuus?Seksiä ei olisi ollenkaan, pelkkä ystävyyskumppanuus. Sellainen voisi toteutua kahden iäkkään ihmisen elämässä.
Anonyymi kirjoitti:
Seksiä ei olisi ollenkaan, pelkkä ystävyyskumppanuus. Sellainen voisi toteutua kahden iäkkään ihmisen elämässä.
Kyllä vain, vähän sitä juuri mietin, että varttuneemmalla iällä se seksi ei ainakaan ihan hirveesti yleensä kiinnosta. Se ihminen lähellä, ystävä, ehkä paras sellainen, on se ydinasia.
Itse... No kyllä se vähän enemmän kuin ei juurikaan kiinnostaa vielä, seksi siis, ihan en ystäväkumppanuuteen istuisi siis :)
- Anonyymi
Täällä ei kiitos. Ei .
Topakka lausunto, tuli kuin Hiihtoliitolta aikanaan Lahden kisoissa, mutta ei jätä tulkinnan varaa, se on tärkeintä 👍
- Anonyymi
Seksittömään suhteeseen voisin alkaa, aitoon rakkauteen.seksi on ällöttävää hyväksikäyttöä,kaikkea paskaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seksittömään suhteeseen voisin alkaa, aitoon rakkauteen.seksi on ällöttävää hyväksikäyttöä,kaikkea paskaa.
En ole ajatellut sen olevan hyväksikäyttöä, koska olen ollut hyvin kauan kestäneessä parisuhteessa. Kun omat halut loppuivat totaalisesti, niin oli erottava. En ole eron jälkeen, josta on jo yli kymmenen vuotta, halunnut seksiä kenenkään kanssa. Kokeilin pari kertaa itselle uuden ihmisten kanssa, mutta siitä tuli likainen ja paha olo useamman viikon ajaksi. Se kertoo siitä, että seksillä ei ole minulle enää mitään merkitystä. Olen eron jälkeen nähnyt kaikki vastakkaisen sukupuolen edustajat kavereina, en ketään mahdollisena parisuhdekumppanina.
Mikäli ajattelee parisuhteesta, kuin koiran kouluttamisesta, ei kannata moiseen ryhtyä, se nimittäin vaatii huomattavasti enemmän tunneälyä, kuin tassua antava läähättävä seurakoira.
Oma tulkintani tämän päivän parisuhde ilmastosta on, että aina voi sataa, vaikka aurinko paistaisi täydeltä terältä... Eli mikään ei kuitenkaan ole toisessa arvokasta, koska olen itse lähes täydellinen.
Mikäli toinen ihminen saavuttaa sinut solutasolla viehättävyydellään, miksi pitää analysoida eeppinen tutkimusmatka roskapussin viemiseksi räntäsateisen pihan poikki kansi kiinni jäätyneeseen roska-astiaan.
Mikä ihme siinä peilikuvassa niin monia kiehtoo, että sellainen täytyy saada elämänkumppaniksikin, laukomaan samoja väsyneitä vitsejä, kuin kaikunsakin tekee.
Minä haluan löytää hyvän ihmisen lähelleni, joka tekee mitä tahansa onneni hyväksi ja antaa minun tehdä saman hänelle. Katsomme toisiamme hiljaa silmiin ja näemme liikutuksen kyyneleen kurkistavan kyynelkanavan reunalta, vain siksi, että onnen tunne ylittää todellisuudessaan kaiken kuvitellun.
Ihmiset ovat rakastuneet niin palavasti omiin egoihinsa, että siihen ei kolmatta mahdu, silti joskus käy niin, että egomme hallinta herpaantuu ja jotain pääsee koskettamaan sisintämme.
Jos hyvin käy, pistämme egomme talutusnaruumme ja kävelytämme sitä yhdessä, naureskellen sen hölmöille tempauksille.Uskon vakaasti, että sinä kykenet ymmärtämään minua vaikka juuri ei ollakaan paljoa keskusteltu.
Minun intuitioni kertoo sinusta että olet ajattelevainen, älykäs individualisti. Yksilö jolla on painavaa asiaa.
Kielellisesti olet hyvin lahjakas ja ulosantisi on erinomaista.
Sinua on nautinto lukea.
Mutta asiaan..
Se että on muotissa, on helpompi tapa elää. Sinun kohdalla en kyllä usko, että kyse olisi siitä helppoudesta. Sinä olet vain sellainen. Mutta löytyy sinusta sitä raggariakin.. uskoisin.
Tämä nyt vain satunnaisen palstatuttavuuden perusteella lauottua. Jos haluaisin leikkiä mustalaiseukkoa, sanoisin:
" Olet monitahoinen ja kompleksinen ihminen, joka tyytyy itsessään vähempään kuin pystyy. Sisälläsi kulkeva syvä ja surullinen juopa kulkee aina mukanasi. Sen tyhjyys valtaa sinut aika ajoin ja kärsit sen mittaamattomuudesta. Turhaudut aina välillä sen käsinkoskettelemattomuuteen. Siihen tunteeseen, josta et ihan saa kiinni."
Mutta kun en ole oikea mustalaiseukko.. sanon, että kiva kun olet olemassa.Totaa... Jos sit kuitenkin ryhtyisit mustalaiseukoksi... Tuo mustalaiseukon lausuma osui kuin tikka silmään... Sait todella pysähtymään tuolla lausumalla... Muut luonnehdinnat, kiitos niistä, olkoonkin etten ehkä ihan kaikkea "osta".
Kiitos itsellesi, sinuakin on miellyttävä lukea, ulosantisi on aina selkeää ja puntaroitua, hyvin usein ajattelemaan laittavaa, etenkin jos haluaa asiasta keskustella.
Varmaan oma juurtumiseni perinteisen parisuhdemallin tavoitteeseen johtuu yh-taustasta, yllättyisin muunlaisista tulkinnoista, tuskin edes Freud kännissä olisi niin luova...
Itse koen, että olen päässyt kanssasi "sinuiksi" keskusteluissa, niin että meillä kohtalaisen hyvä ymmärrys toisistamme keskustelukumppaneina, mikä juurikin tehnee jutustelun helpoksi. Olen kiitollinen siitä :)randombypasser kirjoitti:
Totaa... Jos sit kuitenkin ryhtyisit mustalaiseukoksi... Tuo mustalaiseukon lausuma osui kuin tikka silmään... Sait todella pysähtymään tuolla lausumalla... Muut luonnehdinnat, kiitos niistä, olkoonkin etten ehkä ihan kaikkea "osta".
Kiitos itsellesi, sinuakin on miellyttävä lukea, ulosantisi on aina selkeää ja puntaroitua, hyvin usein ajattelemaan laittavaa, etenkin jos haluaa asiasta keskustella.
Varmaan oma juurtumiseni perinteisen parisuhdemallin tavoitteeseen johtuu yh-taustasta, yllättyisin muunlaisista tulkinnoista, tuskin edes Freud kännissä olisi niin luova...
Itse koen, että olen päässyt kanssasi "sinuiksi" keskusteluissa, niin että meillä kohtalaisen hyvä ymmärrys toisistamme keskustelukumppaneina, mikä juurikin tehnee jutustelun helpoksi. Olen kiitollinen siitä :)Pelottavaa..
Jos ollaan rehellisiä niin tuo mustalaiseukko oli se tunne mitä sain kun sinua ajattelin. Sellainen ääretön ja ehkä hieman painava tunne. Ei ahdistava vain raskas, höystettynä haikeamielisyydellä, tietäväisyydellä ja moninaisilla sivuvireillä. Aika jännä tunne.
Kuin jokin ikiaikaisuus olisi muodostunut tunteeksi. Tunteeksi jossa on lempeyttä, kaipausta ja ristiriitaisuuksia. Jos yksi sana pitäisi laittaa sille tunteelle, se olisi tarve.
Ja niistä muista luonnehdinnoista..
Minulla on sellainen tapa, että yritän kaikesta ja kaikista löytää hyvää sanottavaa. Ne on mielipiteitäni, eikä niitä tarvitse "ostaa".
Se on vain minun henkilökohtainen tapani pitää asiat ja ihmiset positiivisina. Itseni positiivisena. Ja vaikka minulla onkin tuollainen tapa, en oikeasti makeile. Ne ovat minun rehellisiä mielipiteitäni.
Mutta kuten exä minulle on opettanut;
"Mielipide on kuin perseenreikä,
meillä jokaisella on sellainen."Pikku-pirpana kirjoitti:
Pelottavaa..
Jos ollaan rehellisiä niin tuo mustalaiseukko oli se tunne mitä sain kun sinua ajattelin. Sellainen ääretön ja ehkä hieman painava tunne. Ei ahdistava vain raskas, höystettynä haikeamielisyydellä, tietäväisyydellä ja moninaisilla sivuvireillä. Aika jännä tunne.
Kuin jokin ikiaikaisuus olisi muodostunut tunteeksi. Tunteeksi jossa on lempeyttä, kaipausta ja ristiriitaisuuksia. Jos yksi sana pitäisi laittaa sille tunteelle, se olisi tarve.
Ja niistä muista luonnehdinnoista..
Minulla on sellainen tapa, että yritän kaikesta ja kaikista löytää hyvää sanottavaa. Ne on mielipiteitäni, eikä niitä tarvitse "ostaa".
Se on vain minun henkilökohtainen tapani pitää asiat ja ihmiset positiivisina. Itseni positiivisena. Ja vaikka minulla onkin tuollainen tapa, en oikeasti makeile. Ne ovat minun rehellisiä mielipiteitäni.
Mutta kuten exä minulle on opettanut;
"Mielipide on kuin perseenreikä,
meillä jokaisella on sellainen."Ehkä... Sulla on tiedostamattomia taitoja... Tai osaat jo pelkkien kirjoitusten perusteella haarukoida hyvin persoonallisuuden piirteitä. Pelottavaa.
Mietin sitä "Sisälläsi kulkeva syvä ja surullinen juopa kulkee aina mukanasi." -kohtaa, siinä on paljon totuutta ja selittävää, asioita joita voikin olla hyvä taas pitkästä aikaa miettiä tarkemmin.
En hetkeäkään ajatellut, että makeilisit tms., kyllä otin ne omina näkemyksinäsi. Ja minä taas en ole ikinä osannut hyvin ottaa vastaan mitään, mikä on ns. positiivinen kommentti, sanotaan tutummin vaikkapa kehu tai kiitos. Ehei, minä vain olen ja teen juttuani, kuuluu pakettiin ja palveluun, niistä kannata numeroa tehdä. Ehdin jo hyvän matkaa opetella toiseen suuntaan, mutta olen selvästi taantunut sen osalta, joten nostetaanpa sekin asia taas framille vuoden 2022 orastaessa.
MIelipide itse asiassa juurikin on se, mikä pitää saada "myytyä", mikä jonkun tulee "ostaa", vaikkei tietysti pakkoa ole, mutta sinällään transaktion läpimeno edistäisi keskinäistä yhteyttä. Puhtaasti faktapohjaista tavaraa ei tarvitse myydä, faktat on faktoja, siinä ei voi olla ostamatta totuutta, paitsi Trump sekä Putin kannattajineen, joihin em. sääntö ei päde, koska ko. isot nimet yrittävät muuttaa nk. Oman Totuutensa globaaliksi totuudeksi ja yllättävän hyvällä menestyksellä...
Pikkaisen nokitan, edesmenneen ystäväni toteamuksella, kas siinä oli aika viisas ja hyväsydäminen ukkeli:
"Mielipide on kuin perseenreikä, meillä jokaisella on sellainen, mutta toisilla se on pyyhitty ja toisilla ei"
Jep, olet kiva palstaystävä, fiksu, tarkkanäköinen ja hauska. Toivotan sinulle jo etukäteen harmonista vuotta 2022 😊randombypasser kirjoitti:
Ehkä... Sulla on tiedostamattomia taitoja... Tai osaat jo pelkkien kirjoitusten perusteella haarukoida hyvin persoonallisuuden piirteitä. Pelottavaa.
Mietin sitä "Sisälläsi kulkeva syvä ja surullinen juopa kulkee aina mukanasi." -kohtaa, siinä on paljon totuutta ja selittävää, asioita joita voikin olla hyvä taas pitkästä aikaa miettiä tarkemmin.
En hetkeäkään ajatellut, että makeilisit tms., kyllä otin ne omina näkemyksinäsi. Ja minä taas en ole ikinä osannut hyvin ottaa vastaan mitään, mikä on ns. positiivinen kommentti, sanotaan tutummin vaikkapa kehu tai kiitos. Ehei, minä vain olen ja teen juttuani, kuuluu pakettiin ja palveluun, niistä kannata numeroa tehdä. Ehdin jo hyvän matkaa opetella toiseen suuntaan, mutta olen selvästi taantunut sen osalta, joten nostetaanpa sekin asia taas framille vuoden 2022 orastaessa.
MIelipide itse asiassa juurikin on se, mikä pitää saada "myytyä", mikä jonkun tulee "ostaa", vaikkei tietysti pakkoa ole, mutta sinällään transaktion läpimeno edistäisi keskinäistä yhteyttä. Puhtaasti faktapohjaista tavaraa ei tarvitse myydä, faktat on faktoja, siinä ei voi olla ostamatta totuutta, paitsi Trump sekä Putin kannattajineen, joihin em. sääntö ei päde, koska ko. isot nimet yrittävät muuttaa nk. Oman Totuutensa globaaliksi totuudeksi ja yllättävän hyvällä menestyksellä...
Pikkaisen nokitan, edesmenneen ystäväni toteamuksella, kas siinä oli aika viisas ja hyväsydäminen ukkeli:
"Mielipide on kuin perseenreikä, meillä jokaisella on sellainen, mutta toisilla se on pyyhitty ja toisilla ei"
Jep, olet kiva palstaystävä, fiksu, tarkkanäköinen ja hauska. Toivotan sinulle jo etukäteen harmonista vuotta 2022 😊Nooh.. niin.
Jos rehellinen olen.. tää on aika vaikeaa sanoa ääneen..mutta...
Minussa on oikeasti hieman mustalaiseukkoa, mutta yleensä se vaatii fyysisen kontaktin.
Se ny on sellainen synnyinlahja jolla ei ole mitään järjellistä jubaa. Ehkä voisin sanoa vaikka intuitioksi tai värähtelyjen tulkinnaksi.. jotakin shaibaa. Minä vain tiedän. Saan tunteen ja se on siinä.
Sinällään häiritsevää kun en itsekään usko siihen. Joistakin ihmisistä sen saa hyvin voimakkaana, joistakin ei sitten irtoa yhtikäs mitään. Enkä pysty ohjailemaan tai määrittelemään sitä. Eli shaibaa. Joten siitä viis.
Jotenkin sinusta välittyy niin aito ja hyvä fiilinki, että voin rehellisesti myöntää pitäväni sinusta. Ja se miten kauniisti kirjoitit siinä 45-vuotiaan ketjussa.. vau. Mutta sepä siitäkin.
Juu, hyvää kuluvaa vuotta 2022. Olkoon se nautinnollinen ja antoisa sinulle.
Ja löytäisitpä itsestäsi sen mitä eniten tarvitset. Sillä se mitä olet vailla on sisälläsi .. ollut aina. Mutta ei siten kuin kuvittelet. Se harvoin on.Pikku-pirpana kirjoitti:
Nooh.. niin.
Jos rehellinen olen.. tää on aika vaikeaa sanoa ääneen..mutta...
Minussa on oikeasti hieman mustalaiseukkoa, mutta yleensä se vaatii fyysisen kontaktin.
Se ny on sellainen synnyinlahja jolla ei ole mitään järjellistä jubaa. Ehkä voisin sanoa vaikka intuitioksi tai värähtelyjen tulkinnaksi.. jotakin shaibaa. Minä vain tiedän. Saan tunteen ja se on siinä.
Sinällään häiritsevää kun en itsekään usko siihen. Joistakin ihmisistä sen saa hyvin voimakkaana, joistakin ei sitten irtoa yhtikäs mitään. Enkä pysty ohjailemaan tai määrittelemään sitä. Eli shaibaa. Joten siitä viis.
Jotenkin sinusta välittyy niin aito ja hyvä fiilinki, että voin rehellisesti myöntää pitäväni sinusta. Ja se miten kauniisti kirjoitit siinä 45-vuotiaan ketjussa.. vau. Mutta sepä siitäkin.
Juu, hyvää kuluvaa vuotta 2022. Olkoon se nautinnollinen ja antoisa sinulle.
Ja löytäisitpä itsestäsi sen mitä eniten tarvitset. Sillä se mitä olet vailla on sisälläsi .. ollut aina. Mutta ei siten kuin kuvittelet. Se harvoin on.Hui. Kiva että sanoit, rohkeutta arvostan, todella paljon kun itsensä tuo näkyväksi, ei ole helppo päätös, ainakaan täällä.
Nyt tarttee vetää snadisti kieli keskellä suuta, koska on muutamat oluet juotu, mutta en halua jättää tätä aamullekaan.
Metkaa, että sulla on tuollainen... Hmmm, intuitio, ehkä sukupolvien mittainen? Joka hakee ja joskus löytää, myös hieman kosketusta kauempaa, nykyään. Se tuntuu vieraalta, mutta en sinällään kyllä ylläty, omista syistäni johtuen.
Alusta asti olen huomannut, että meillä kahdella on ollut joku jännä rajapimnta keskusteluissa, sellainen mikä alkuun sai itseni miettimään tuleekohan tästä palstariitelyä. Ei tullut, se olikin aivan päinvastaista, aavistukseni oli virheellinen, ehkä kahden särmikkään ihmisen rajapinnan herättämä etiäinen virheellinen sellainen.
En tiedä kuinka aito olen, suojaan minäkin itseäni, palsta on opettanut varjelemaan asioita, kaikkea ei halua tuoda esille, vaikka sinällään itselläni ei ole salattavaa, varjeltavaa. Ehkä en varjele kovinkaan paljon, kun ei ole varjeltavaa, palstalla ei oikeastaan ole mitään mikä voisi minua vahingoittaa.
Minä myös pidän sinusta, paljon, ja kuten aiemmin jo ilmaisin, olet varsin aito ja raikas mielipiteissäsi, se haastaa itsen ajattelemaan ja kokeilemaan omia kalkkeutuneita käsityksiä sekä muureja. Ja tuntematta Pujista yhtään, veikkaan että siellä on samankaltaisia näkemyksiä lähentymisen takana :)
Toivon sinulle satoisaa vuotta 2022, mitä ikinä sadoksi tarvitsetkaan, voidaksesi hyvin :)
Se mitä minä tarvitsen... Kyllä, se on sisälläni, jos ilmeisesti osin myös ulkopuolellani, ainakin vielä tovin, siksi aikaa ei olisi hukattavaksi, mutta se osuus vaatiikin sitten hiukan rohkeutta kohdata. Ehkä se on juuri tämä vuosi, rohkeuden vuosi? Katsotaan ;)randombypasser kirjoitti:
Hui. Kiva että sanoit, rohkeutta arvostan, todella paljon kun itsensä tuo näkyväksi, ei ole helppo päätös, ainakaan täällä.
Nyt tarttee vetää snadisti kieli keskellä suuta, koska on muutamat oluet juotu, mutta en halua jättää tätä aamullekaan.
Metkaa, että sulla on tuollainen... Hmmm, intuitio, ehkä sukupolvien mittainen? Joka hakee ja joskus löytää, myös hieman kosketusta kauempaa, nykyään. Se tuntuu vieraalta, mutta en sinällään kyllä ylläty, omista syistäni johtuen.
Alusta asti olen huomannut, että meillä kahdella on ollut joku jännä rajapimnta keskusteluissa, sellainen mikä alkuun sai itseni miettimään tuleekohan tästä palstariitelyä. Ei tullut, se olikin aivan päinvastaista, aavistukseni oli virheellinen, ehkä kahden särmikkään ihmisen rajapinnan herättämä etiäinen virheellinen sellainen.
En tiedä kuinka aito olen, suojaan minäkin itseäni, palsta on opettanut varjelemaan asioita, kaikkea ei halua tuoda esille, vaikka sinällään itselläni ei ole salattavaa, varjeltavaa. Ehkä en varjele kovinkaan paljon, kun ei ole varjeltavaa, palstalla ei oikeastaan ole mitään mikä voisi minua vahingoittaa.
Minä myös pidän sinusta, paljon, ja kuten aiemmin jo ilmaisin, olet varsin aito ja raikas mielipiteissäsi, se haastaa itsen ajattelemaan ja kokeilemaan omia kalkkeutuneita käsityksiä sekä muureja. Ja tuntematta Pujista yhtään, veikkaan että siellä on samankaltaisia näkemyksiä lähentymisen takana :)
Toivon sinulle satoisaa vuotta 2022, mitä ikinä sadoksi tarvitsetkaan, voidaksesi hyvin :)
Se mitä minä tarvitsen... Kyllä, se on sisälläni, jos ilmeisesti osin myös ulkopuolellani, ainakin vielä tovin, siksi aikaa ei olisi hukattavaksi, mutta se osuus vaatiikin sitten hiukan rohkeutta kohdata. Ehkä se on juuri tämä vuosi, rohkeuden vuosi? Katsotaan ;)Kyllä minäkin olin maistissa viestiäni kirjoitellessani. Minulla ei tunnu olevan minkään näköistä itsesuojeluvaistoa, niin palstan tai muunkaan elämän suhteen. Annan palaa. Miettimättä seurauksia.
Se vain on osa minuuttani. Minä todella elän hetkessä ja kärsin seuraukset jos niitä tulee. Yleensä kykenen seuraukset sivuuttamaan olankohautuksella, sillä en välitä mitä muut ajattelevat minusta. Tämä palsta ei pysty minua vahingoittamaan niin kauan kuin olen anonyymi ja oikea nimeni pysyy piilossa. Eikä oikeastaan sittenkään. Olen mikä olen, enkä muuksi muutu. Niin palstalla kuin irl.
Tosiaan en ole paljastanut mitään sellaista mitä joutuisin häpeämään tai tehnyt mitään rikollista. Joten ainoa harmi, etteivät kaikki tykkää.. mutta se nyt ei ole minun motivaattorini muutoinkaan.
Sinusta sain jo heti alkuun sellaisen tunteen, että vierastin kauan ennen kuin aloin juttelemaan kanssasi. Pidin sinua ehkä liian älykkäänä keskustelijana kanssani. Tai jotain...
Minähän olen pikkuisen tyhmä.. tai ainakin hieman hidas. Sinun verbaalinen ulosantisi on jotenkin notkuvaa ja jouhevaa. Ehkä vierastin sitä.
No siitä viis. Ihmisiähän tässä vain ollaan. Tavallaan pitää antaa ihmiselle mahdollisuus tulla tutuksi, myös täällä palstalla, vaikka erilaisia olisikin. Ja se erilaisuus on rikkaus.
Pujis yllättyi irl minun säyseydestäni. Ilmeisesti Pirpana on räväkkä ja särmikäs. Minun alter egoni. Vaikka arvomaailmani on hyvinkin valtavirrasta poikkeava, olen oikeasti kiltti ja kunnollinen. Pienellä twistillä... heh.
Hyvä teema tuo rohkeus vuodelle 2022. Eipä olisi pahitteeksi monelle muullekin. Itse en sitä kaipaa, olen jo nyt jopa hullunrohkea. Välillä.Pikku-pirpana kirjoitti:
Kyllä minäkin olin maistissa viestiäni kirjoitellessani. Minulla ei tunnu olevan minkään näköistä itsesuojeluvaistoa, niin palstan tai muunkaan elämän suhteen. Annan palaa. Miettimättä seurauksia.
Se vain on osa minuuttani. Minä todella elän hetkessä ja kärsin seuraukset jos niitä tulee. Yleensä kykenen seuraukset sivuuttamaan olankohautuksella, sillä en välitä mitä muut ajattelevat minusta. Tämä palsta ei pysty minua vahingoittamaan niin kauan kuin olen anonyymi ja oikea nimeni pysyy piilossa. Eikä oikeastaan sittenkään. Olen mikä olen, enkä muuksi muutu. Niin palstalla kuin irl.
Tosiaan en ole paljastanut mitään sellaista mitä joutuisin häpeämään tai tehnyt mitään rikollista. Joten ainoa harmi, etteivät kaikki tykkää.. mutta se nyt ei ole minun motivaattorini muutoinkaan.
Sinusta sain jo heti alkuun sellaisen tunteen, että vierastin kauan ennen kuin aloin juttelemaan kanssasi. Pidin sinua ehkä liian älykkäänä keskustelijana kanssani. Tai jotain...
Minähän olen pikkuisen tyhmä.. tai ainakin hieman hidas. Sinun verbaalinen ulosantisi on jotenkin notkuvaa ja jouhevaa. Ehkä vierastin sitä.
No siitä viis. Ihmisiähän tässä vain ollaan. Tavallaan pitää antaa ihmiselle mahdollisuus tulla tutuksi, myös täällä palstalla, vaikka erilaisia olisikin. Ja se erilaisuus on rikkaus.
Pujis yllättyi irl minun säyseydestäni. Ilmeisesti Pirpana on räväkkä ja särmikäs. Minun alter egoni. Vaikka arvomaailmani on hyvinkin valtavirrasta poikkeava, olen oikeasti kiltti ja kunnollinen. Pienellä twistillä... heh.
Hyvä teema tuo rohkeus vuodelle 2022. Eipä olisi pahitteeksi monelle muullekin. Itse en sitä kaipaa, olen jo nyt jopa hullunrohkea. Välillä.Itse olen omasta mielestäni ennemmin varovainen ja harkitseva, liiaksikin, tosin on sitten tilanteita joissa varovaisuus lentää nurkkaan. Mutta ehkä ennemmin juuri harkitseva, mikä tekee varovaiseksi ja hitaammaksi toimimaan. Jotain sellaista.
Luulen, etten itse osaa elää kuin satunnaisesti hetkessä, muulloin mieleni askartelee milloin minkäkin asian kanssa, yleensä jonkin edessä olevan, sanoisinko suoritteen tms. Olen ollut aina sellainen, mielen rattaat raksuttaa koko ajan kiivasta tahtia ja sen on rasittavaa. Kun pitää saada rauha liian vilkkaalta pääkopalta, on esimerkiksi luonnossa liikkuminen hyvä keino.
En itsekään paljon välitä, mitä muut ajattelevat itsestäni, toissijaista. Työn puolella on tarpeen pitää yllä tietynlaista imagoa, joten sen osalta en pääse karkuun, mutta muutoin. Enkä töissäkään sinällään välitä, en ole siellä ystävyyksiä etsimässä, vaikka niitäkin on syntynyt.
Joku raja paljastusten suhteen on ihan järkevää palstalla(kin) pitää, koskaan tiedä mitä joku herneen hengittänyt hulivili keksii.
Ehei, ei kyllä ihan noin, en ole mitenkään fiksu kirjoittaja, ihan tavallinen taajaman Timo, mitä nyt ehkä osaan sinällään sanailla ajatuksiani näppäimistöltä soljuvasti, käyttää kovin monipuolista äidinkieltämme. Et sinä kyllä mitenkään pikkuisenkaan tyhmä voi olla, hidaskaan, miten ihmeessä voisit muka? Kirjoittelet hyvin fiksuja ja osaat keskustella hyvin monipuolisesti.
En ihmettele Pujiksen reaktiota, palstan Pirpana on juurikin räväkkä ja särmikäs, ja ulosantisi sellainen, joka panee harkitsemaan omia sanojaan tarkemmin, kunnes oppii tuntemaan.
Valtavirrasta poikkeava arvomaailma? Se ei suoraan välity kirjoituksiin, tosin en kaikkea kaikissa ketjuissa luekaan. Oma arvomaailmani lienee aika traditionaalinen, en ole asiaa ikinä sillä lailla miettinyt, kunhan elelen omilla tavoillani.
Itse voin hyvin tarvita hieman ylimääräistä rohkeutta vuodelle 2022, on niin monta asiaa, muuttujaa, työn alla ja osa vaatii tosiaan rohkeutta mennä ja olla katsomatta taakseen.
- Anonyymi
Mutta kun ollaan täällä ikäluokassa 40 ja elettyä elämää takana, niin kuinka todennäköistä se on että rakastut vielä niin hulluna, että olet sokea toisen vioille? Edes vähäksi aikaa.
Kyllä se realisti aina vaan puskee pintaan.Pahuksen hyvä kysymys...
Kyllä mulla on joka suhteessa sen ensimmäisen oppikoulun eli pitkän suhteen (päätty vajaa 30 vanhana) kohdalla ollut pää pilvissä ja jalat maassa, realisti on käynyt läpi opitut asiat, mutta aina silti on mennyt pyörryksiin ja kun kaikki ne suhteet on päättyneet, on myös löytynyt asioita joista ei ole ollut aiempaa kokemusta/ymmärrystä ja sitten on matka katkennut.
Se, minkä nyt vihdoin olen tiedostanut, en varmastikaan oppinut, on se puhuminen, katkeamaton tietojen vaihto siitä, missä kumpikin on, mihin on menossa, mistä voi tinkiä, miltä tuntuu, mitä kaipaa toiselta juuri nyt ja mitä matkan jatkuessa huomenna jne. Se hölötyksen määrä siis sinällään kuulostaa valtavalta, mutta ei se ole, koska se hölötys oikeista(kin) asioista on jatkuvaa.
Ainoat edellytykset sille on se, että haluaa sitä, haluaa sitä toista, haluaa jatkaa sitä matkaa yhdessä ja uskaltaa olla kivuliaallakin tavalla avoin, rehellinen ja suora sekä haluaa kestää saman siltä toiselta. Ei kuulosta pahalta, mutta on toiseksi vaikeinta maailmassa, häviten vain puolella pisteellä hyvälle vanhemmuudelle. Ja pohjimmiltaan, kumpikin ovat helppoja, kun uskaltaa antautuu rakkaudelle.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Pahuksen hyvä kysymys...
Kyllä mulla on joka suhteessa sen ensimmäisen oppikoulun eli pitkän suhteen (päätty vajaa 30 vanhana) kohdalla ollut pää pilvissä ja jalat maassa, realisti on käynyt läpi opitut asiat, mutta aina silti on mennyt pyörryksiin ja kun kaikki ne suhteet on päättyneet, on myös löytynyt asioita joista ei ole ollut aiempaa kokemusta/ymmärrystä ja sitten on matka katkennut.
Se, minkä nyt vihdoin olen tiedostanut, en varmastikaan oppinut, on se puhuminen, katkeamaton tietojen vaihto siitä, missä kumpikin on, mihin on menossa, mistä voi tinkiä, miltä tuntuu, mitä kaipaa toiselta juuri nyt ja mitä matkan jatkuessa huomenna jne. Se hölötyksen määrä siis sinällään kuulostaa valtavalta, mutta ei se ole, koska se hölötys oikeista(kin) asioista on jatkuvaa.
Ainoat edellytykset sille on se, että haluaa sitä, haluaa sitä toista, haluaa jatkaa sitä matkaa yhdessä ja uskaltaa olla kivuliaallakin tavalla avoin, rehellinen ja suora sekä haluaa kestää saman siltä toiselta. Ei kuulosta pahalta, mutta on toiseksi vaikeinta maailmassa, häviten vain puolella pisteellä hyvälle vanhemmuudelle. Ja pohjimmiltaan, kumpikin ovat helppoja, kun uskaltaa antautuu rakkaudelle.Hyvä vanhemmuus on välittämistä, empatiaa, kuuntelua, myös huolehtimista, rajoja (vaikka nuo 2 ei olisi lapsen omia toiveita 😉), henkistä läheisyyttä, halaamista ja sylissä pitämistä (lapsen iän, persoonan ja tarpeiden rajoissa). Vanhemman ei tarvitse olla täydellinen ja virheetön, mutta tiettyä epäitsekkyyden ja omasta hyvin voinnista huolehtimisen tasapainon löytyminen tuo yleensä parhaan tuloksen.
Kyse on siis perustarpeista. - Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Pahuksen hyvä kysymys...
Kyllä mulla on joka suhteessa sen ensimmäisen oppikoulun eli pitkän suhteen (päätty vajaa 30 vanhana) kohdalla ollut pää pilvissä ja jalat maassa, realisti on käynyt läpi opitut asiat, mutta aina silti on mennyt pyörryksiin ja kun kaikki ne suhteet on päättyneet, on myös löytynyt asioita joista ei ole ollut aiempaa kokemusta/ymmärrystä ja sitten on matka katkennut.
Se, minkä nyt vihdoin olen tiedostanut, en varmastikaan oppinut, on se puhuminen, katkeamaton tietojen vaihto siitä, missä kumpikin on, mihin on menossa, mistä voi tinkiä, miltä tuntuu, mitä kaipaa toiselta juuri nyt ja mitä matkan jatkuessa huomenna jne. Se hölötyksen määrä siis sinällään kuulostaa valtavalta, mutta ei se ole, koska se hölötys oikeista(kin) asioista on jatkuvaa.
Ainoat edellytykset sille on se, että haluaa sitä, haluaa sitä toista, haluaa jatkaa sitä matkaa yhdessä ja uskaltaa olla kivuliaallakin tavalla avoin, rehellinen ja suora sekä haluaa kestää saman siltä toiselta. Ei kuulosta pahalta, mutta on toiseksi vaikeinta maailmassa, häviten vain puolella pisteellä hyvälle vanhemmuudelle. Ja pohjimmiltaan, kumpikin ovat helppoja, kun uskaltaa antautuu rakkaudelle.Jos haluaa jatkaa ja pysyä suhteessa, se on ennen kaikkea tahdon asia. Se on melko helppoa kun kumppani on sopiva.
Mutta se alkuun pääsy (tai joutuminen) vaatii sen höpsähtämisen. Se taas on tunnepuolen juttu, eli vaikea. En henk.koht. usko enää tällä ikää höpsähtäväni. Kyllä sen ihmisluonnon on jo tähän ikään oppinut, niin oman kuin yleisenkin. Nainen ei enää näillä vuosilla tunnu sellaiselta ihmeellisen ihanalta asialta, jota kohti tulisi pyrkiä, niin kuin joskus nuorempana ehkä tuntui. Anonyymi kirjoitti:
Jos haluaa jatkaa ja pysyä suhteessa, se on ennen kaikkea tahdon asia. Se on melko helppoa kun kumppani on sopiva.
Mutta se alkuun pääsy (tai joutuminen) vaatii sen höpsähtämisen. Se taas on tunnepuolen juttu, eli vaikea. En henk.koht. usko enää tällä ikää höpsähtäväni. Kyllä sen ihmisluonnon on jo tähän ikään oppinut, niin oman kuin yleisenkin. Nainen ei enää näillä vuosilla tunnu sellaiselta ihmeellisen ihanalta asialta, jota kohti tulisi pyrkiä, niin kuin joskus nuorempana ehkä tuntui.Se on helppoa sanoa, tuo tahdon asia (oli muuten stanan hyvä tv-sarja, löytynee edelleen Areenasta), mutta vaikea pukea konkretiaksi, ehkä siksi, että kahta samanlaista pariskuntaa ei ole eikä tule. Mutta tiedän hyvin mitä tarkoitat, olen törmännyt tuohon tahdon riittämättömyyteen jo riittävän monasti.
- Anonyymi
Nojaa, minulla parisuhteet ovat olleet sellaisia, että toinen täydentää minun elämääni ja tyydyttää tietyt tarpeet, toivon että puoliso on ajatellut samalla lailla. Myöskään kummankaan ei tarvitse opetella toisen tavoille vaan voi olla oma itsensä. Kun rakastaa, osaa huomioida toisen ja joustaa. Rakkautta ei ole toisen käskyttäminen, määrääminen, nolaaminen tai mitätöinti.
Ehkäpä, luitko otsikkoa pidemmälle?
Jos sinä ja minä nyt ryhdyttäisiin kuviteellisesti pariksi. Ja mä tykkään jättää kertaalleen niistettyjä nessuja lojumaan sinne tänne, levittelen vähän käytetyt vaatteeni vähän hujan hajan kun ei niitä ihan vielä ehkä tartte pestä ja niin edelleen. Niin se on sulle ok? Ja jos ei jonain aamuna olisikaan, ennen aamukahvia, niin kivasti vain joustaisit?
Ok.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Ehkäpä, luitko otsikkoa pidemmälle?
Jos sinä ja minä nyt ryhdyttäisiin kuviteellisesti pariksi. Ja mä tykkään jättää kertaalleen niistettyjä nessuja lojumaan sinne tänne, levittelen vähän käytetyt vaatteeni vähän hujan hajan kun ei niitä ihan vielä ehkä tartte pestä ja niin edelleen. Niin se on sulle ok? Ja jos ei jonain aamuna olisikaan, ennen aamukahvia, niin kivasti vain joustaisit?
Ok.En ole tuo edellinen kommentoija, mutta juuri tuollaistahan parisuhde on yhdessä asuessa. Sanalla sanoen kestämistä.
Senpä tähden olen kaikille tässä ketjussakin suositellut erillissuhdetta. Anonyymi kirjoitti:
En ole tuo edellinen kommentoija, mutta juuri tuollaistahan parisuhde on yhdessä asuessa. Sanalla sanoen kestämistä.
Senpä tähden olen kaikille tässä ketjussakin suositellut erillissuhdetta.Kestämistä, joo. Mutta vain, jos ei osaa keskustella, kertoa omia näkemyksiään toista tallomatta, kuunnella toisen näkemyksiä aidosti kuullen, neuvotella kompromissista, pitäytyä sovituissa ehdoissa.
Ei ole helpointa, mutta todellakaan vaikeaa, jos vain halua riittää. Modernissa individualismin hegemoniassa toista ei oteta huomioon yhtään enempää kuin on välttämätöntä jotta omat tarpeet saa tyydytettyä. No sillä tavalla ei parisuhdetta tehdä.- Anonyymi
Noihan sen pitäisi olla! Parisuhteessa pitäisi kelpaava sellaisena kuin itsenään on. Silloin ei kulma millä astianpesukonetta täytetään ole tärkeimpien asioiden listalla tai miten hammastahnaa puristetaan. Alussa on tärkeä tajuta, että teeskentely, esittäminen ja liiallinen miellyttäminen johtaa siihen, että kumppaniehdokas ei voi nähdä aitoa sinua. Sille ei voi itse loppujen lopuksi mitään kelpaako omana itsenään vai ei.
Toisen huono kohtelu liittyy myös usein vakaviin mt-ongelmiin. Ihminen joka voi superhuonosti eikä vaikka impulssikontrollitoimi kunnolla usein kohtelee puolisoa kohtuuttomasti. Joskus huonosti voiva tarvitsee jonkun ”alapuolelleen” sätittäväksi ja kontrollinsa alle, koska tuntee niin itsensä edes vähän paremmaksi. Terve ihminen ei noin tee tietenkään.
Tasapainoinen ihminen on hyvä puolisoehdokas, koska mieli jaksaa olla joustava eikä elämä ole kiinni pikkuasioista. Jokaisella toki arki joskus käy haastavaksi ja satunnainen kiukuttelu on inhimillistä, en nyt puhu siitä vaan suuremmista linjoista. Kun kaksi ihmistä on samalla aaltopituudella, osaa ja haluaa tukea toisiaan, kemia ja läsnäolon intensiteetti toimii ja kummallakin on jäljellä seksuaalista halua, on parisuhde parhaimmillaan iso vahvuus ja voimavara. Olen sen historiassa kokenut, myös vuosien suhteessa, ei tuo ole pelkkää romanttista höttöä! Eikä voimaa-antava suhde tarkoita, että kumpikin olisi täydellisiä ihmisiä. Se onnistuu kyllä pikkuvirheiden kera, osittain asenne asia ja toisaalta parin pitää olla oikea toisilleen. - Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Kestämistä, joo. Mutta vain, jos ei osaa keskustella, kertoa omia näkemyksiään toista tallomatta, kuunnella toisen näkemyksiä aidosti kuullen, neuvotella kompromissista, pitäytyä sovituissa ehdoissa.
Ei ole helpointa, mutta todellakaan vaikeaa, jos vain halua riittää. Modernissa individualismin hegemoniassa toista ei oteta huomioon yhtään enempää kuin on välttämätöntä jotta omat tarpeet saa tyydytettyä. No sillä tavalla ei parisuhdetta tehdä.Olen ollut myös pitkässä yhdessäasumissuhteessa. Kyllä siinä saa keskustella, mutta ei ihmiset muuta tapojaan, vaikka kuinka niistä elämisen tavoista sovittaisiin. Kyllä kestin sekä joustin ja kauan, niin teki varmaan myös toinen. Ja kyllä tuollaiset 15 vuotta suhteeksi lasken.
Nyt on paljon kivempaa ja kevyempää ollut jo pari vuotta. Suhde, mutta molemmilla oma katto päänsä päällä. Anonyymi kirjoitti:
Olen ollut myös pitkässä yhdessäasumissuhteessa. Kyllä siinä saa keskustella, mutta ei ihmiset muuta tapojaan, vaikka kuinka niistä elämisen tavoista sovittaisiin. Kyllä kestin sekä joustin ja kauan, niin teki varmaan myös toinen. Ja kyllä tuollaiset 15 vuotta suhteeksi lasken.
Nyt on paljon kivempaa ja kevyempää ollut jo pari vuotta. Suhde, mutta molemmilla oma katto päänsä päällä.No ei itelläni ole ollut ongelmia neuvottelemisessa ja tapojen muuttamisessa, kyllä ne on toimineet ihan hyvin.
Ehkä sulle toimii ylipäänsä paremmin tuommoinen seurustelusuhde, ettei tartte kahta väkisin puskea samaan asuntoon 24/7?
- Anonyymi
Sinäkö se juuri olit tavannut ihanaisen naisen? Ja nyt jo tällaista mielessä. Pahalta vaikuttaa.
Joopa joo...
Kun ihmiset jaksais lukea koko kirjoituksen, sitten vielä hiukan reflektoida sitä omiin elämänkokemuksiinsa (jos niitä edes on), tarkemmin ajatella ja joustavasti hyväksyä että ihmisissä on eroa. Niin vältyttäis tällaisilta "luin puolet otsikosta, mutta kommentoin silti" -kommenteilta.
Jos olisit sen aiemman ihanaisen naisen (oma termisi) lätinän lukenut siinä alkumetreillä kunnolla, niin välttyisit siltäkin harha-ajatukselta, mutta se tuskin olisi ollut mitenkään mahdollista.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Joopa joo...
Kun ihmiset jaksais lukea koko kirjoituksen, sitten vielä hiukan reflektoida sitä omiin elämänkokemuksiinsa (jos niitä edes on), tarkemmin ajatella ja joustavasti hyväksyä että ihmisissä on eroa. Niin vältyttäis tällaisilta "luin puolet otsikosta, mutta kommentoin silti" -kommenteilta.
Jos olisit sen aiemman ihanaisen naisen (oma termisi) lätinän lukenut siinä alkumetreillä kunnolla, niin välttyisit siltäkin harha-ajatukselta, mutta se tuskin olisi ollut mitenkään mahdollista.Se et siis ollutkaan sinä, joka oli tavannut ihanan naisen, joka kuitenkin oli jossain suhteentapaisessa ja tämä palstakirjoittaja sitten pähkäili, että ei sitä varattujen kanssa aleta millekkään, vaan pitää olla ihan vapaa, ennekun aletaan edes miettimään tapailuja sun muita semmosia vehtailuntapaisia harrasteita. tällaisen keskustelun luin jokin aika sitten. Mutta minun virhe siis ja pahoittelen asiatonta kommentointiani ja aikasi kuluttamista sen lukemiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se et siis ollutkaan sinä, joka oli tavannut ihanan naisen, joka kuitenkin oli jossain suhteentapaisessa ja tämä palstakirjoittaja sitten pähkäili, että ei sitä varattujen kanssa aleta millekkään, vaan pitää olla ihan vapaa, ennekun aletaan edes miettimään tapailuja sun muita semmosia vehtailuntapaisia harrasteita. tällaisen keskustelun luin jokin aika sitten. Mutta minun virhe siis ja pahoittelen asiatonta kommentointiani ja aikasi kuluttamista sen lukemiseen.
Eiko kyllähän se olitkin sinä, nimimerkki randombypasser! Aijai, pysyn lausunnossani. Olet menenetetty tapaus. https://youtu.be/J-HbFY4A6pc Kippis!
Anonyymi kirjoitti:
Eiko kyllähän se olitkin sinä, nimimerkki randombypasser! Aijai, pysyn lausunnossani. Olet menenetetty tapaus. https://youtu.be/J-HbFY4A6pc Kippis!
Tietenkin olin, mutta sun sisälukutaidossa on vielä paljon tekemistä. Tai sitten sun tarttee snadisti laajentaa sun käsitystä elämästä, mutta kumpikaan ei ole mun murheeni.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Tietenkin olin, mutta sun sisälukutaidossa on vielä paljon tekemistä. Tai sitten sun tarttee snadisti laajentaa sun käsitystä elämästä, mutta kumpikaan ei ole mun murheeni.
sä olet jo onnettomasti rakastunut, se on sun murheesi.
Anonyymi kirjoitti:
sä olet jo onnettomasti rakastunut, se on sun murheesi.
🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Joo, kuten sanoin, sulla on tossa sisälukutaidossa vielä tekemistä, näemmä paljonkin.
Mutta hei, älä anna sen häiritä, on vuoden vaihde ja juhlan aika.
Oikein hyvää vuotta 2022 sinulle!- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Joo, kuten sanoin, sulla on tossa sisälukutaidossa vielä tekemistä, näemmä paljonkin.
Mutta hei, älä anna sen häiritä, on vuoden vaihde ja juhlan aika.
Oikein hyvää vuotta 2022 sinulle!Silkkaa psykologiaa. Ihmismieli on yksinkertainen. Luen ajatuksesi kirjoituksistasi.
Palstalla emme suvaitse rakastumisia. Varsinkaan naisiin.
Rakastumatonta uutta vuotta sinulle! Anonyymi kirjoitti:
Silkkaa psykologiaa. Ihmismieli on yksinkertainen. Luen ajatuksesi kirjoituksistasi.
Palstalla emme suvaitse rakastumisia. Varsinkaan naisiin.
Rakastumatonta uutta vuotta sinulle!Älä huoli, mä kerron sulle sitten kun olen rakastunut, joten harjoittele ajatustenluvun kanssa vielä tiukemmin. Ja siihen rakastumiseen menee vielä aikaa, jos pitäisi arvata, niin alle vuodessa ei tule tapahtumaan, mutta tulevaisuuden ennustaminen on toki hiukan hankalaa.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Älä huoli, mä kerron sulle sitten kun olen rakastunut, joten harjoittele ajatustenluvun kanssa vielä tiukemmin. Ja siihen rakastumiseen menee vielä aikaa, jos pitäisi arvata, niin alle vuodessa ei tule tapahtumaan, mutta tulevaisuuden ennustaminen on toki hiukan hankalaa.
Defenssit päällä tiukasti, kiellät kaiken, vaikka käytöksesi kertoo toista. Sellaista se on.
Anonyymi kirjoitti:
Defenssit päällä tiukasti, kiellät kaiken, vaikka käytöksesi kertoo toista. Sellaista se on.
Joopa joo, netti psykologi vauhdissa, sisälukutaidoton tosin, mutta eihän se olekaan tutkinnon vaatimuksena.
Kuinka vaan, kerro sinä millainen olen ja millaista elämää elän, ei mua haittaa, äkkiäkö siihen tarvittaessa muovaudun. Vuonna 1984.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Joopa joo, netti psykologi vauhdissa, sisälukutaidoton tosin, mutta eihän se olekaan tutkinnon vaatimuksena.
Kuinka vaan, kerro sinä millainen olen ja millaista elämää elän, ei mua haittaa, äkkiäkö siihen tarvittaessa muovaudun. Vuonna 1984.Olet huumorintajuton.
Anonyymi kirjoitti:
Olet huumorintajuton.
Täysin, se on totta, olen umpimielinen tosikko ja elän faktoista sekä kirjoitetun sanan täsmällisyydestä!
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Täysin, se on totta, olen umpimielinen tosikko ja elän faktoista sekä kirjoitetun sanan täsmällisyydestä!
Kommentoin tähän keskustelun viimeiseen, vaikka oikeastaan vastaukseni ei nyt ole suoraan kummallekaan teistä vaan molemmille. Kävin tässä välissä lasten kanssa ihailemassa paikallista ilotulitusta, taisi paikalliset kaupungin osan muutama yrittäjää ja kaupunginosan yhdistys pistää parisataa tonttua savuna ilmaan. Todella komeaa räiskintää oli. 😊
Ei rakkaus tai ihastus aina mene niin kuin toivoisi. Joskus tunne on yksipuolinen, joskus toinen tai molemmat on varattu, joskus joku muu asia estää. Mitä kovempaa omat tunteet käy, sitä kovempi kolaus epäonnistuminen on. Eikä tunteen voimakkuus oli aina edes suhteen pituudesta kiinni. Joskus kuukausien tapailun voi ohittaa olan kohautukselle (tunteet oli loppujen lopuksi vain pinnallisia ja ohimeneviä, kiinnostusta muttei syvempää) tai joskus joku kiinnittyy sieluun, vaikka ei olla edetty mihinkään suhteeseen viittaavaan (pelkästään tunnetaan muusta syystä). Ei ole kenenkään muuan asia arvioida milloin sattuu kovaa ja milloin ollaan pinnassa.
Sinänsä elämäntilanteista veetuilu kenellekään on täysin turha juttu! Mitä se kenellekään kuuluu kuin asian omaisille. Tuossa on yksi syy miksi en kirjoita itse kirjautuneena. Anonyymiin ei niin helposti tartuta. Keskustelun käyminen on kyllä helpompaa korjautuneiden kanssa, kun näkee keskustelijan eikä aina tarvitse aloittaa alusta.
t. Viimeksi 18.24 osallistunut.nainen Anonyymi kirjoitti:
Kommentoin tähän keskustelun viimeiseen, vaikka oikeastaan vastaukseni ei nyt ole suoraan kummallekaan teistä vaan molemmille. Kävin tässä välissä lasten kanssa ihailemassa paikallista ilotulitusta, taisi paikalliset kaupungin osan muutama yrittäjää ja kaupunginosan yhdistys pistää parisataa tonttua savuna ilmaan. Todella komeaa räiskintää oli. 😊
Ei rakkaus tai ihastus aina mene niin kuin toivoisi. Joskus tunne on yksipuolinen, joskus toinen tai molemmat on varattu, joskus joku muu asia estää. Mitä kovempaa omat tunteet käy, sitä kovempi kolaus epäonnistuminen on. Eikä tunteen voimakkuus oli aina edes suhteen pituudesta kiinni. Joskus kuukausien tapailun voi ohittaa olan kohautukselle (tunteet oli loppujen lopuksi vain pinnallisia ja ohimeneviä, kiinnostusta muttei syvempää) tai joskus joku kiinnittyy sieluun, vaikka ei olla edetty mihinkään suhteeseen viittaavaan (pelkästään tunnetaan muusta syystä). Ei ole kenenkään muuan asia arvioida milloin sattuu kovaa ja milloin ollaan pinnassa.
Sinänsä elämäntilanteista veetuilu kenellekään on täysin turha juttu! Mitä se kenellekään kuuluu kuin asian omaisille. Tuossa on yksi syy miksi en kirjoita itse kirjautuneena. Anonyymiin ei niin helposti tartuta. Keskustelun käyminen on kyllä helpompaa korjautuneiden kanssa, kun näkee keskustelijan eikä aina tarvitse aloittaa alusta.
t. Viimeksi 18.24 osallistunut.nainenVallan viisaita haastelet, voisit harkita uudelleen kirjautuneena kirjoittamista :)
Eikä sillä, en nyt varsinaisesti ole nokkiini ottanut, miksi ottaisinkaan, kun yksin tiedän tilanteeni todellisen tolan ja palstalle voin kirjoitella muunlaisiakin "totuuksia".
Tiedän tilanteeni, sydämessäni ei nyt ole tilaa rakkaudelle, siis uudelle rakkaudelle, mutta ainahan sitä voi ihmisestä kiinnostua ja aika voi tehdä tehtävänsä ;)
Ville Valo & Agents - Paratiisi
https://www.youtube.com/watch?v=2UxEBZqh12Y- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Vallan viisaita haastelet, voisit harkita uudelleen kirjautuneena kirjoittamista :)
Eikä sillä, en nyt varsinaisesti ole nokkiini ottanut, miksi ottaisinkaan, kun yksin tiedän tilanteeni todellisen tolan ja palstalle voin kirjoitella muunlaisiakin "totuuksia".
Tiedän tilanteeni, sydämessäni ei nyt ole tilaa rakkaudelle, siis uudelle rakkaudelle, mutta ainahan sitä voi ihmisestä kiinnostua ja aika voi tehdä tehtävänsä ;)
Ville Valo & Agents - Paratiisi
https://www.youtube.com/watch?v=2UxEBZqh12YJoo, rakkautta tai siitä toipumista ei voi kiirehtiä. Kun aika on oikea, sitten se vaan on.
Tuo genre on tuttu lapsuudesta, isäni kuunteli paljon tuota kappaletta alkuperäisenä. Oma suosikkini Ville Valolta on Olet mun kaikuluotain. Vaikka olen vahva ja itsenäinen nainen, tuo haavoittuvuus ja tarvitsevia mikä liittyy syvempiin tunteisiin kiteytyy tuossa tulkinnassa älyttömän hyvin. Hyvin harvoin tunteet tuolla tasolla kolahtaa (korkeintaan pari kertaa elämässä), mutta sitten kun se tapahtuu, ollaan isojen asioiden äärellä kun se kolahtaa.
Hyvää uutta vuotta 2020! Anonyymi kirjoitti:
Joo, rakkautta tai siitä toipumista ei voi kiirehtiä. Kun aika on oikea, sitten se vaan on.
Tuo genre on tuttu lapsuudesta, isäni kuunteli paljon tuota kappaletta alkuperäisenä. Oma suosikkini Ville Valolta on Olet mun kaikuluotain. Vaikka olen vahva ja itsenäinen nainen, tuo haavoittuvuus ja tarvitsevia mikä liittyy syvempiin tunteisiin kiteytyy tuossa tulkinnassa älyttömän hyvin. Hyvin harvoin tunteet tuolla tasolla kolahtaa (korkeintaan pari kertaa elämässä), mutta sitten kun se tapahtuu, ollaan isojen asioiden äärellä kun se kolahtaa.
Hyvää uutta vuotta 2020!Oikein hyvää uutta vuotta sinullekin, toivottavasti saavutat sen mitä halajat vuodelta 2022!
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Täysin, se on totta, olen umpimielinen tosikko ja elän faktoista sekä kirjoitetun sanan täsmällisyydestä!
Jotain sentään itsekin tajuat. Oikein hyvä!
Mutta millä nimimerkillä olit miehen logiikassa aikoinasi? Anonyymi kirjoitti:
Jotain sentään itsekin tajuat. Oikein hyvä!
Mutta millä nimimerkillä olit miehen logiikassa aikoinasi?Ehkä keksit sen vielä joku päivä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Defenssit päällä tiukasti, kiellät kaiken, vaikka käytöksesi kertoo toista. Sellaista se on.
Tuttu kaveri. Hänen on paras ollakin yksin. Nähkääs, toiset ihmiset eivät ole leikkimistä varten.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Älä huoli, mä kerron sulle sitten kun olen rakastunut, joten harjoittele ajatustenluvun kanssa vielä tiukemmin. Ja siihen rakastumiseen menee vielä aikaa, jos pitäisi arvata, niin alle vuodessa ei tule tapahtumaan, mutta tulevaisuuden ennustaminen on toki hiukan hankalaa.
Menetetyt tilaisuudet ovat menetettyjä. Niitä ei kannata enää miettiä. Historiaa.
Tähdenlentojakaan ei tarjota taivaille toista kertaa. Ne ovat yksilöllisiä, nopeita välähdyksiä. - Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Ehkä keksit sen vielä joku päivä
En keksi. Ehkä aktiiviaikamme (addiktoitumisemme) ml:ssa ei sittenkään satu samaan aikaan, vaikka itse siellä vuosikausia luuhasinkin. Eivätkä kaikki jää vain mieleen. Muutama on toki vahvasti jäänyt.
Anonyymi kirjoitti:
En keksi. Ehkä aktiiviaikamme (addiktoitumisemme) ml:ssa ei sittenkään satu samaan aikaan, vaikka itse siellä vuosikausia luuhasinkin. Eivätkä kaikki jää vain mieleen. Muutama on toki vahvasti jäänyt.
Juuri se, addiktoituminen 👍
Itse luuhasin aktiivisesti ML:ssä pääosin ~2010-2012, sitten paljon väljemmin pari vuotta. Siitä voit funtsia osuuko sopivaan aikaikkunaan.
- Anonyymi
Kyllä se nyt vaan näin on että elämä on palstalla kun jaksaa joka aloitukseen panostaa enemmän kuin korkeintaan pari riviä. Minä kommunikointikyvytön hihi🤭 en jaksa tällaiseen pskaan keskittyä. Kun alan kirjoittaan kyllästyn jo puolessa välissä enkä edes enää muista mihin kirjoitan🤭siten laitan vaan lyhyesti. Elämäni kun ei ole palstalla että .älkää palsta pervot luulko enempää olevanne. Samaa massaa ,jees.
- Anonyymi
Apelle senverran että nyt varatun huomio meni hattuun. Ihan fiiliksissä täällä vaikka toinen vaan hakee pientä piristystä.
- Anonyymi
Täällä haukutaan niitä jotka ei pitkiä ja tyhjänpäiväisiä viestejä kirjoita. Tuskinpa niitä pitkiä viestejä tämän palstan aivopirut edes lukee. Voivoivoi kun olen niin hyvä kirjanoppineena tai vuosikymmenten palstaviisaana. Olette te niin pro että itseäni hävettää🤭hihi.
- Anonyymi
Kaikenmaailman Dissejä sun muita joiden elämä on palstalla. Aika kamalaa. Ajattelevat olevansa sosiaslisesti palstaoppineina jotenkin parempia vastaan anonyymi vähäsanaisia. Sielullisella tasolla kun nähdään ei muut tasot merkitse mitään.
- Anonyymi
Jos joku osaa kirjoittaa tai ajatus kulkee, se aina täällä aiheuttaa vihaa. Koulutus myös.
Mistä viha kertoo? Katkeruutta, että itse ei jaksanut, voinut tai halunnut joskus nuorena panostaa kouluun ja nyt tekee työksenne jotain mistä ei välttämättä pidä? Haluaisin muistuttaa, ettei se ole anonyymin vika, ettei itse voinut!!! Katkeruus ja kateus harvoin tuo elämään mitään hyvää.
Äly tai fiksuus jostain syystä aiheuttaa kateutta ja pitkiä listoja mitä muuta myös kuin perinteistä älyä ihmisillä on. Niin toki on, ja hyvä niin. Jos joku sanoisi, että on komea/kaunis kroppa, ei viha leiskuisi yhtään niin kovalla liekillä. Eikä iso palkkaakaan aiheuta yhtä rajua reaktiota (mikä on iso palkka on suhteellista muuten), vain kalliilla autoilla, rahan perässä juoksevalla missinaisilla ja rahalla leveily saisi yhtä rajun reaktion aikaan kuin keskustelu- ja ajattelukykyinen ihminen.
Jos on halua ja/tai kykyä kirjoittaa pitkästi, mitä sen pitäisi lauseen verran vastaavilta pois??? Jokainen voi osallistua omalla tavallaan ja ketjuja voi olla erilaisia myös. Itse osallistun mielellään oikeaan keskusteluun, jossa mennään myös pintaa syvemmälle ja siitä myös saan jotain. Silti ymmärrän, ettei kaikki jaksa lukea paria riviä pidemmälle eikä se minua millään tavalla haittaa .Lukekoon kuka siitä jotain saa.
Meitä on erilaisia ihmisiä palstalla, niin kuin elämässäkin, eikä kaikki voi olla samalla aaltopituudella kaikkien kanssa. Vaikka en ole ruotsin suomalainen, yhdestä heidän samanlaskustaan olen samaa mieltä: lika barn leker bäst. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos joku osaa kirjoittaa tai ajatus kulkee, se aina täällä aiheuttaa vihaa. Koulutus myös.
Mistä viha kertoo? Katkeruutta, että itse ei jaksanut, voinut tai halunnut joskus nuorena panostaa kouluun ja nyt tekee työksenne jotain mistä ei välttämättä pidä? Haluaisin muistuttaa, ettei se ole anonyymin vika, ettei itse voinut!!! Katkeruus ja kateus harvoin tuo elämään mitään hyvää.
Äly tai fiksuus jostain syystä aiheuttaa kateutta ja pitkiä listoja mitä muuta myös kuin perinteistä älyä ihmisillä on. Niin toki on, ja hyvä niin. Jos joku sanoisi, että on komea/kaunis kroppa, ei viha leiskuisi yhtään niin kovalla liekillä. Eikä iso palkkaakaan aiheuta yhtä rajua reaktiota (mikä on iso palkka on suhteellista muuten), vain kalliilla autoilla, rahan perässä juoksevalla missinaisilla ja rahalla leveily saisi yhtä rajun reaktion aikaan kuin keskustelu- ja ajattelukykyinen ihminen.
Jos on halua ja/tai kykyä kirjoittaa pitkästi, mitä sen pitäisi lauseen verran vastaavilta pois??? Jokainen voi osallistua omalla tavallaan ja ketjuja voi olla erilaisia myös. Itse osallistun mielellään oikeaan keskusteluun, jossa mennään myös pintaa syvemmälle ja siitä myös saan jotain. Silti ymmärrän, ettei kaikki jaksa lukea paria riviä pidemmälle eikä se minua millään tavalla haittaa .Lukekoon kuka siitä jotain saa.
Meitä on erilaisia ihmisiä palstalla, niin kuin elämässäkin, eikä kaikki voi olla samalla aaltopituudella kaikkien kanssa. Vaikka en ole ruotsin suomalainen, yhdestä heidän samanlaskustaan olen samaa mieltä: lika barn leker bäst.Korkeasti koulutettu ja älykäs sinkkupalstalainen saa osakseen vihaa ja kateutta? Nyt pitää sanoa, että en ole moista huomannut, vaikka palstaa olen enemmän ja vähemmän aktiivisesti seurannutkin muutaman kuukau... vuoden. Tällaisella keskustelupalstalla jonnijoutavat länkyttäjät on helppo älykkään ja fiksun keskustelijan ohittaa pahaisina pölyhiukkasina.
- Anonyymi
Tuli hiljaista.
- Anonyymi
Niin tais tulla…
- Anonyymi
Läpättäkää täst lähin vähemmän mutta asiaa.Kiitos.
- Anonyymi
Me tultiin elämää tänne oppimaan ja toisiamme rakastamaan.
- Anonyymi
Jos itse et jaksa lukea ja kirjoittaa pitkiä keskusteluja, miksi ne ketkä jaksaa ja niistä pitää ei saisi niin tehdä?
Yksi ei lue ollenkaan, toinen tavata seiskaa, kolmas Aku ankkaa ja neljäs lukee paljon ja mielellään, viiden tekee sitä paljon työkseen. Miksi meidän pitäisi kaikkien siirtyä seiskan lukijaksi sen takia, että se on osan normaali. Maailmaan mahtuu erilaisia ihmisiä, ei meidän kaikkien tarvitse sopia toisillemme ystäviksi tai kumppaneiksi. Riittää kun löytyy muutama, jonka kanssa synkkaa.
- Anonyymi
Itsehän ole suhtautunut näihin suhdeasioihin aina hieman käytännönläheisemmin. Vähän niin kuin tähän tyyliin
https://youtu.be/DOcES8zx2dg
Hyvää Uutta Vuotta -22 kaikille tasapuolisesti
-keinovaginamies- - Anonyymi
Juu, älä huoli, ei kannata. Onneks meistä ei tullut mitään. Ja nyt tiedän totuuden.
Yksin sun on ihan paras. Olen samaa mieltä kuin sinä itsekin. Liian raskasta.
Sun elämä on ihan hyvä just noin. Vaikealta tuntuisi ajatus jonkun uuden ihmisen kanssa yhteen muuttaminen. Jos jostain syystä tämä pitkähkö (melkein 30v.) yhteiselo loppuisi, luultavasti nauttisin vain yksin elämisestä. Jos seukkaamaan vielä vanhoilla päivillä innostuisin, niin sitten varmaan niin, että molemmilla olisi omat lukaalit ja vaikka tapailtaisiin kerran viikossa. Paluu siis siihen ehkä, mitä oli ensimmäiset seurustelusuhteet n. 16-17v.. Viikonlopputapailua ja muuten erilliset elämät:)
- Anonyymi
Eikö vain? Järkeviä ajatuksia sinulla Ybis.
Anonyymi kirjoitti:
Eikö vain? Järkeviä ajatuksia sinulla Ybis.
No en tiedä järkevyydestä. Luonteesta varmaan kiinni. Oikeastaan ainoastaan nykyisessä pitkässä suhteessani olen asunut toisen kanssa yhdessä ja opetellut elämään yhdessä. Edellinen pitkä suhdekin (4 vuotta) oli viikonloppuseurustelua. Minä kun asuin silloin opiskelujen takia satojen kilsojen päässä ja tulin bussilla Turkuun viikonlopuksi "seurustelemaan".
Jep, siltä tuo tuntuu itsestäkin, siksi tuon aloituksen rustasin. Vaikealta, ei mahdottomalta, mutta syttyisikö sitä vielä niin paljon... Toki mussa asuu myös se taloudellinen urpo, joka on piinallisenkin tietoinen siitä, paljonko rahaa säästyisi yhdessä asuen ja mitä kivaa sillä fyrkalla voisi kahdestaan tehdä. Mutta, sitten on se kummankin oma totaalinen vapaus toisessa vaakakupissa, se on aika hintava sekin ;)
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Jep, siltä tuo tuntuu itsestäkin, siksi tuon aloituksen rustasin. Vaikealta, ei mahdottomalta, mutta syttyisikö sitä vielä niin paljon... Toki mussa asuu myös se taloudellinen urpo, joka on piinallisenkin tietoinen siitä, paljonko rahaa säästyisi yhdessä asuen ja mitä kivaa sillä fyrkalla voisi kahdestaan tehdä. Mutta, sitten on se kummankin oma totaalinen vapaus toisessa vaakakupissa, se on aika hintava sekin ;)
Minulla päinvastoin, yhdessäasuminen merkitsisi nimenomaan rahanmenoa ja tai asumisolojen kurjistumista. Eikä hermo kestäisi sitä, ettei taaskaan voisi rahoillaan tehdä sitä mitä itse haluaa.
Anonyymi kirjoitti:
Minulla päinvastoin, yhdessäasuminen merkitsisi nimenomaan rahanmenoa ja tai asumisolojen kurjistumista. Eikä hermo kestäisi sitä, ettei taaskaan voisi rahoillaan tehdä sitä mitä itse haluaa.
Hmmm, tuo on totta, joillain asia voi tosiaan olla toisinpäinkin, hyvä huomio ja kiitos että korjasit ajatteluani, olen ajatellut vain oman pienen pienen maailmankaikkeuteni kontekstissa tätä asiaa.
Omat tienestit on sen verran, että yksinkin homma on ihan ok, mutta toisen palkkatuloisen kanssa kuukaudessa voisi yhdessä jäädä useampi satanen muuhun. Sitä en kyllä taas tiedä, että mitä hittoa silläkään tekisi, kun ei ole sellaisia tarpeita tai mielitekoja.randombypasser kirjoitti:
Jep, siltä tuo tuntuu itsestäkin, siksi tuon aloituksen rustasin. Vaikealta, ei mahdottomalta, mutta syttyisikö sitä vielä niin paljon... Toki mussa asuu myös se taloudellinen urpo, joka on piinallisenkin tietoinen siitä, paljonko rahaa säästyisi yhdessä asuen ja mitä kivaa sillä fyrkalla voisi kahdestaan tehdä. Mutta, sitten on se kummankin oma totaalinen vapaus toisessa vaakakupissa, se on aika hintava sekin ;)
Mulla kyllä myös se talouksien yhteen laittaminen herättäisi epävarmuutta. Kun pääsisi taas sen makuun, että voi yksinään päättää, mihin rahat menee ja miten ne käytetään, olisi vaikeaa enää palata takaisin yhteistalouteen jonkun kanssa.
yksinkertainen.blondi kirjoitti:
Mulla kyllä myös se talouksien yhteen laittaminen herättäisi epävarmuutta. Kun pääsisi taas sen makuun, että voi yksinään päättää, mihin rahat menee ja miten ne käytetään, olisi vaikeaa enää palata takaisin yhteistalouteen jonkun kanssa.
Tavallaan tuokin joo, kolikon kaksi puolta.
Aiemmasta viisastuneena, jos joskus yksiin jonkun kanssa muutan, niin vastaisuudessa katsotaan kummankin tulot ja niistä muodostetaan suhdeluku. Sitten katsotaan pakolliset kiinteät menot sekä arviolta tai empiirisesti pakolliset juoksevat menot. Ja sitten sovitaan, että kumpikin panee yhteiseen kassaan, muodossa tai toisessa tulojensa suhdeluvun verran "vastiketta" oletetuille kuukausittaisille menoille, loput voi törspätä mielensä mukaan, ellei sitten yhdessä keksitä jotain hanketta johon pitää säästää tms. Mutta aina kaikki tapahtuisi kummankin tulojen suhteessa, niin on sitten tasapuolista eikä tarvitse rahasta tapella.randombypasser kirjoitti:
Tavallaan tuokin joo, kolikon kaksi puolta.
Aiemmasta viisastuneena, jos joskus yksiin jonkun kanssa muutan, niin vastaisuudessa katsotaan kummankin tulot ja niistä muodostetaan suhdeluku. Sitten katsotaan pakolliset kiinteät menot sekä arviolta tai empiirisesti pakolliset juoksevat menot. Ja sitten sovitaan, että kumpikin panee yhteiseen kassaan, muodossa tai toisessa tulojensa suhdeluvun verran "vastiketta" oletetuille kuukausittaisille menoille, loput voi törspätä mielensä mukaan, ellei sitten yhdessä keksitä jotain hanketta johon pitää säästää tms. Mutta aina kaikki tapahtuisi kummankin tulojen suhteessa, niin on sitten tasapuolista eikä tarvitse rahasta tapella.No mulla ei ole kokemusta rahasta tappelemisesta. Molemmat ollaan aika säästäväisiä, mies tosin vielä tiukempi euronvenyttäjä. Ja molemmilla selkeästi omat rahat. Toinen vaan maksaa tietyt yhteiset laskut, toinen tietyt. Kun ei ole yhteisiä lainoja, eikä kummallakaan edes omia lainoja enää maksettavana, eikä vuokramenoja, kun asutaan mun vanhassa mummolassa, niin raha-asiat ei sinänsä stressaa. Suurimmat menoerät liittyy kai lapsiin eikä niistä tule tappelua.
Mutta se, että pitäisi uusiksi taas ajatella raha-asiat uuden ihmisen kanssa, ja sopeutua tämän ihmisen rahankäyttöön, voisi olla näin vanhalle ihmiselle hankalaa. Vanha koira ei opi.. jne.yksinkertainen.blondi kirjoitti:
No mulla ei ole kokemusta rahasta tappelemisesta. Molemmat ollaan aika säästäväisiä, mies tosin vielä tiukempi euronvenyttäjä. Ja molemmilla selkeästi omat rahat. Toinen vaan maksaa tietyt yhteiset laskut, toinen tietyt. Kun ei ole yhteisiä lainoja, eikä kummallakaan edes omia lainoja enää maksettavana, eikä vuokramenoja, kun asutaan mun vanhassa mummolassa, niin raha-asiat ei sinänsä stressaa. Suurimmat menoerät liittyy kai lapsiin eikä niistä tule tappelua.
Mutta se, että pitäisi uusiksi taas ajatella raha-asiat uuden ihmisen kanssa, ja sopeutua tämän ihmisen rahankäyttöön, voisi olla näin vanhalle ihmiselle hankalaa. Vanha koira ei opi.. jne.Teillähän on tosi hyvin nuo raha-asiat järjestetty, oikeastaan vastaa pitkälti kuvailemaani mallia ja kun sopu on säilynyt, niin luultavasti hvyin tasapainossakin.
Emmä kans tiiä, tuntuu utopistiselta ruveta liki eläkeikäsenä enää reuhaamaan jotain kahden ihmisen yhteistä taloutta. Ja silti se malli on selkärangassa, se nitisee ja natisee liitoksissaan kun edes pohdin erillistaloussuhdetta 🤣
- Anonyymi
Lisäksi sanoisin ap:lle (kuten muillekin), että kun kerran lähtee leikkimään toisilla, ei saakaan enää tulevaisuudessa KETÄÄN. Sitten ei tarvii enää miettiä sopeutumisia eikä toisen tapoja.
Voi pelata pelejään ja pitää piiriä poikien kanssa s24:llä. Rauhassa.Sulla on aika jyrkkiä lausuntoja nähden siihen, ettet tunne ketään irl, vain palstan alter egot, jos niitäkään.
Mutta jos et asiasta keskustella halua, niin siihen tuo lausuntosi toimii todella hyvin 👍- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Sulla on aika jyrkkiä lausuntoja nähden siihen, ettet tunne ketään irl, vain palstan alter egot, jos niitäkään.
Mutta jos et asiasta keskustella halua, niin siihen tuo lausuntosi toimii todella hyvin 👍Jokainen tietää mitä tietää.
- Anonyymi
Eipäs haudata tätä ketjua nyt mihinkään.
- Anonyymi
Luin tarkkaan aloitusta.
Olihan se hieman vaikeaa, haastavaa. Kipeiden juttujen jälkeen ajatteli, että ei tule enää yhtään ihmistä, jonka uskaltaa päästää lähelleen. Kaikesta muusta puhumattakaan.
Mutta minkä sille ihastumiselle voi :-D Ja kun toinenkin oli sellainen, ettei päästänyt pois elämästään vaan suorastaan liimautui kiinni.
Oltiin verkossa kumminkin:)
Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat toisen ja oman sekopäivyydellä, neuroottisuudella ja piintyneistä tavoista kiinni pitämisellä. Olen samaa mielstä myös siinä, että jokaisella meillä on jokin mielenterveyden vika tai vamma, joka aktivoituu tai eskaloituu sopivassa paikassa. Kenellä enemmän, kenellä vähemmän. Se ei ole merkityksellsitä, jos siitä ei ole haittaa toiselle tai itselle. Mukaan vaan uimaan toisen sekopäisyyteen ja nautitaan yhteisestä elämästä. Ja tarvittaessa sitä voi hillitä hieman. Jos se on häiritsevä tekijä.
Yksi arkinen esimerkki. Itse käytän tiskikonetta. Puolisoni taas haluaa tiskata enimmäkseen käsin (eikä siedä tiskejä lojumassa, vaan tiskaa vaikka ne salaa tai heti tilaisuuden tullen kun olen vaikka wc:ssä käymässä). Itseäni moinen tuhlaavaisuus on jonninjoutavaa, tosin siisteydestä pidän itsekin. Mutta annan hänen pitää tapansa. Itse pidän omani. Kumpikaan ei vahingoitu. Koska oikeasti nämä ei ole tärkeitä asioita.
Toisen ja oman sekopäisyydessä on luovimista. Ja oppimista. Mutta aina periksi voi antaa (onko tämä tärkeä asia?). Koska kumpikin haluaa että toinen ei yritä muuttaa toista väkisin eikä pakolla, vaan antaa olla toisen oma itsensä. Minusta se on toisen kunnioittamista tavalla, johon monella parilla olisi oppimista. Ja aina voi toiselta kysyä, mikä omassa toiminassa häiritsee? Ja yrittää muuttaa tarvitaessa toimintatapojaan, jos se on tärkeää toiselle. Tai mukavempaa.
Kaiken lähtökohtahan on se, että se toinen on todella tärkeä itselle.
Sulla oli hieno ketju tässä. Vuorophelut monenkin keskustelijan kanssa olivat loistavia.Juu, itelläkin nuo kipeät jutut on se päällimmäinen mörkötin tässä, vaikka samalla realisti sössöttää taustalla että olen hölmö. Ja olenkin, mutta se ei muuksi muutu ikinä :)
Tiedän, että jos sopiva mielensekoittaja tulee kohdalle, niin sitten ei paljon taakse kattella, sitten lähetään peloista riippumatta kattomaan mitä vois olla tulossa, niinhän se useimmiten ihmisillä menee.
Niin, noi kummankin "hulluudet" on asia, jossa merkitystä on eniten sillä millaisia ne on, toisekseen ehkä sillä kuinka paljon haluaa toista vierelleen ja kolmanneksi ehkä kuinka paljon niistä hulluuksista voi keskustella ja nimenomaan rakentavasti.
Hyvä esimerkki sulla niistä pienistä arjen hassuista jutuista tai miksei neurooseistakin, joista voidaan saada älytön kina aikaiseksi. Tai sitten voi hyväksyä toisen sellaisenaan ja miettiä onko juttu sellainen, että voi hyvin joustaa ja elää toisen omituisuuden kanssa :)
Olen täydelleen samaa mieltä tuosta, ettei yrittäisi muuttaa toista, mutta se lienee yksi pahimpia helmasyntejä, ei ehkä heti alkuunsa, mutta viimeistään sitten kun on vaiettu liikaa ja toinen jo ärsyttää. Kun sen keskustelun tulisi olla jatkuvaa ja sen voi kumpi tahansa hyvin aloittaa aika ajoin, hyvällä esimerkilläsi jäitä rikkovasti kysymällä "onko hommat ok, mikä toiminnassani on viimei aikoina ehkä häirinnyt, ärsyttänyt tai vituttanut ja onko se toistuvaa?" Tuolla jos aloittaa, niin pöytä on katettu, mutta niin kauniille pellavaliinalle, ettei siinä oikein tohdi rähjäämään ruveta :)
Kiitos ja kiitos ketjuun osallistumisesta! Olin yllättynyt kuinka paljon tämä herätti keskustelua ja iloinen siitä kuinka paljon erilaisia näkökulmia ja ajatuksia pitkin ketjua on kommentoijat heitelleet. On ollut opettavaista :)
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 173846
Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1782346Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja731567Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o641157Onko muita oman polkunsa kulkijoita
Jotka ei oikein pärjää kenenkään kanssa eli on niin omat ajatukset ja omat mielenkiinnon kohteet yms. On tavallaan sella231037- 171894
Toivoisin etten jännittäisi
niin kauheasti. Hassua tässä on se, että en varmaan olisi niin ihastunut sinuun, jos et olisi niin älykäs, ja henkisesti42872Junan kylkeen autolla
Miten helevetissä voi ajaa auton junan kylkeen?? Puhelinta hivelöity kenties!!? Koirat vielä kyydissä on käsittämätöntä73831Oletko päättänyt
Jo varmasti että ensi vuonna keräät rohkeutesi ja sanot tunteesi vai et? Sitä odottaessa ja toivoessa72800- 100799