Savorinen selvitti miten maailmankaikkeus oikeasti toimii.

Anonyymi

Maailmankaikkeuden toimintatapa savolaisittain ajateltuna.

Kierrätys on kaiken A ja O

Kaikki koostuu pohjimmiltaan yhdestä ja samasta asiasta.

Se mistä kaikki pohjimmiltaan koostuu, on itsessään työntävää voimaa.

Ei ole olemassa erikseen ainetta ja erikseen neljää erillistä voimaa.

Atomimalli ja maailmankuva mullistuu lähiaikoina.

Suora havainto siitä miten galaksit ovat syntyneet keskeltä / sisältä ulos päin todistaa nykyiset teoriat virheellisiksi. Tuo havaittaneen viimeistään uudella avaruusteleskooppi James Webbillä.

Ok, ja nyt asiaan.

Avaruudessa laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden syntymä.

Ensin syntyivät galaksien keskusten supermassiiviset kohteet omissa 3 D ”alkuräjähdyksissään” jo olemassa olevaan avaruuteen jo olemassa olleesta työntävästä voimasta ja myöhemmin nämä avaruudessa laajenevat supermassiiviset kohteet törmäilivät toistensa kanssa alkumatkastaan jyrkässä kulmassa ja niistä törmäyksistä uusia laajenevia galakseja.

Avaruudessa laajenevat tähdet syntyivät siitä laajenevasta pimeästä aineesta jota työntyy ulos galaksien keskusten laajenevista supermassiivisista kohteista.

Laajenevat tähdet ovat aina työntyneet pois päin oman galaksinsa keskustan supermassiivisesta kohteesta spiraalirataa pitkin jotakuinkin samassa suhteessa kuin ovat laajentuneet.

Vaikka ne työntyvätkin koko ajan pois päin avaruudessa laajenevan galaksinsa keskustasta, ne eivät juurikaan loittone sieltä suhteellisesti ottaen, koska laajenevat samassa suhteessa.

Atomimalli savolaisittain

Avaruudessa laajenevat atomien ytimet kierrättävät kaikkien muiden laajenevien atomien ytimien kanssa laajenevaa pimeää työntävää voimaa jolla on mm. laajenevan valon luonne ja näin ne työntävät koko ajan toisiansa pois päin toisistansa keskimäärin samassa suhteessa kuin laajenevat.

Työnnä laajeneva kätesi laajenevan rintakehäsi päälle ja tunne miten sydämesi laajenee sykäyksittäin koska sydämesi laajenevat atomien ytimet laajenevat synkronissa, työntäen toisiansa pois päin toisistansa sykäys sykäykseltä.

Laajenevat valot koostuvat suurimmaksi osaksi laajenevasta työntävästä voimasta jota ei voi rekisteröidä meidän laitteilla. Näissä laajenevan valon pimeissä laajenevissa aalloissa on ERITTÄIN paljon enemmän massaa kuin rekisteröitävissä olevissa fotoneissa jotka myös koostuvat avaruudessa laajenevasta työntävästä voimasta.

Rekisteröitävissä olevat elektronit ja fotonit syntyvät näistä ziljoonista erillisistä laajenevista tihentymistä joista laajenevan valon laajenevat pimeät aallot koostuvat ja joita työntyy koko ajan ulos laajenevien atomien ytimien erillisistä laajenevista tihentymistä.

Elektronit ja fotonit syntyvät samalla periaatteella kuin avaruudessa laajenevat supermassiiviset kohteet ja laajenevat tähdet.

Tarvitaan vain ulkoinen tekijä joka kiihdyttää ziljoonien erillisten laajenevien tihentymien laajenemisen hetkellisesti räjähdyksenomaiseksi ja näin niistä syntyy / yhdistyy uusi isompi kokonaisuus jonka keskustaan heti erittäin suuri paine ilman minkäänlaisia vetäviä voimia.

Laajenevan fotonin keskustassa ei meidän mittapuulla ole suuri paine, mutta suhteellisesti suht koht vastaava kuin laajenevan tähden keskustassa.

Avaruudessa laajenevien valojen pimeät laajenevat aallot vuorovaikuttavat toistensa kanssa, kiihdyttäen toistensa laajenemista ja näin laajenevien valojen vauhti kiihtyy samassa suhteessa kuin aineet ja valot laajenevat.

Tämän todistavat seuraavat havainnot.

1. Valon kosmologinen punasiirtymä

2. Ns. gravitaatiolinssi-ilmiö

3. Ns. gravitaatiopunasiirtymä

4. Se että kaikki valot liikkuvat aina valolle ominaisella nopeudella.

5. Kaksoisrakokokeet

Valot laajenevat ja kiihdyttävät toistensa laajenemista vuorovaikuttaessaan toistensa kanssa = tieteellinen väite.

Valon liikerataa voidaan esim. yrittää manipuloida miljardeja vuosia vanhojen valojen avulla avaruudessa kaukana Maapallolta.

Kysymykseni Esko Valtaojalle, Kari Enqvistille ja Syksy Räsäselle jotka ovat tämän alan ns. asiantuntijoita.

Miten laajenevaa avaruutta voisi tutkia tieteellisesti siten että sen olemassa olo saataisiin todistettua tieteellisesti?

Käsittääkseni se ei ole mahdollista koska avaruus itsessään ei säteile infoa. Eli avaruutta itseään ei voi yrittää manipuloida siten että manipuloinnin onnistumisesta saisi infon.

Minusta laajeneva avaruus, kaareutuva avaruus ja aaltoileva avaruus ovat vastaavia käsitteitä kuin mitä antiikinajan jumalat olivat.

Jukka Savorinen

109

7790

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä olen hän joka selvitti miten maailmankaikkeus toimii.

      Tänä päivänä, vuonna 2021 fyysikoilla ei vieläkään ole fysiikan kaiken teoriaa.

      Minkä takia.

      Sen takia että nykyiset pienen ja ison mittakaavan teoriat kuvaavat maailmankaikkeutta virheellisesti.

      Matemaattisesti nämä kyseiset teoriat ovat toimineet erinomaisesti.

      Mutta niitä ei saada yhdistettyä matemaattisesti kaiken kattavaksi fysiikan kaiken teoriaksi. Se on fyysikoille iso ongelma, kun tavoitellaan fysiikan kaiken teoriaa.

      Herää epäilys. Kuvaavatko kvanttiteoriat ja suhteellisuusteoria maailmankaikkeutta oikealla tavalla.

      Minun mielestäni ne kuvaavat maailmankaikkeutta virheellisesti.

      Suhteellisuusteoria sisältää käsitteitä joita ihminen ei voi ymmärtää. Tämän kertovat avoimesti ns. asiantuntijat itsekin.

      Esim. ns. avaruuden laajenemista ei voida kuvailla sanoin, eikä visuaalisesti.

      Valon on havaittu olevan sitä venyneempää eli punasiirtyneempää mitä kaukaisemmista galaksijoukoista valo on peräisin. Tästä on tulkittu galaksijoukkojen loittonevan meistä sitä nopeammin mitä kauempana ne ovat.

      Äkkiseltään tästä voisi päätellä että me olemme maailmankaikkeuden keskellä ja kaikki galaksijoukot liikkuvat meistä pois päin sitä nopeammin mitä kauempana ne ovat.

      Tämä ei tietysti ollut sopiva näkemys melkein heti sen jälkeen kun olimme luopuneet maakeskisestä mallista, jonka virheellisen näkemyksen mukaan me olimme maailmankaikkeuden keskustassa.

      Ei, ei me voida olla maailmankaikkeuden keskellä.

      Jotakin piti keksiä ja näin myös tehtiin. Georges Lemaître belgialainen tähtitieteilijä ja pappi kehitti täysin uuden näkemyksen kaiken alusta jossa ensin ei ollut olemassa mitään, ei edes avaruutta, eikä aikaa.

      Tämä uusi teoria sai nimekseen Big Bang eli alkuräjähdys. Teorian mukaan kaikki on lähtöisin yhdestä pisteestä siten ettei tuossa pisteessä ollut energia ja avaruus laajentunut ulos päin jo olemassa olevaan paikkaan. Eli kyseessä ei ole räjähdys perinteisellä tavalla ajateltuna. Kyse on jostakin ihan muusta. Jostakin jota ei osata kuvata sanoin, eikä visuaalisesti. Onkin hyvin erikoista että kyseisestä mallista on kehittynyt ns. standardimalli jota opetetaan totuutena. Siis silti vaikka kyseistä tapahtumaa ei voida kuvailla sanoin, eikä visuaalisesti.

      Tämä oli minusta noin 20 vuotta sitten sen verran erikoista että päätin selvittää miten maaimmankaikkeus oikeasti toimii. Niin myös tein.

      Lähdin siitä että avaruus on ääretön kolmiulotteinen aina olemassa ollut tila joka itsessään on ei yhtään mitään. Eli tämän lähtökohdan mukaisesti minun piti pystyä selittämään kaikki havainnot avaruudessa olevien, avaruudessa liikkuvien ja avaruudessa muuttuvien systeemien avulla.

      Mihin muutos perustuu.

      Muutos perustuu tietysti siihen että muuttuvan systeemin erilliset osat liikkuvat suhteessa toisiinsa ja tuo liike tapahtuu jossakin paikassa. Tuo paikka on tämä aina olemassa ollut ääretön kolmiulotteinen avaruus joka on ei yhtään mitään.

      Ja kun avaruus itsessään on ei yhtään mitään, niin silloinhan se ei voi muuttua millään tavalla ja näin ollen avaruuden taustalle ei enää tarvita mitään paikkaa.

      Miten sitten selitämme sen että valot ovat sitä venyneempiä eli kosmologisesti punasiirtyneempiä mitä kauempaa ne ovat peräisin. Siis jos avaruus ei laajene.

      No, yksinkertaisesti siten ettei ole olemassa erikseen ainetta ja neljää erillistä voimaa, niin kuin nykyisin oletetaan.

      Pitää ymmärtää että kaikki koostuu pohjimmiltaan yhdestä ja samasta asiasta joka jo itsessään on työntävää voimaa.

      Aine koostuu tämän työntävän voiman ruuhka-alueista siten että nämä ruuhka-alueet kierrättävät kaikkien muiden vastaavien ruuhka-alueiden kanssa tätä työntävää voimaa.

      Kierrätykseen ei tarvita muuta kuin sitä mitä kierrätetään koska nämä työntävän voiman ruuhka-alueet pystyvät hidastamaan itsensä sisälle työntyvän työntävän voiman vauhtia työntävän voimansa avulla.

      Työntävän voiman ruuhka-alueet koostuvat vielä pienemmistä työntävän voiman ruuhka-alueista ja koska nämä pienemmät ruuhka-alueet kierrättävät tätä työntävää voimaa, niin silloin näistä pienemmistä ruuhka-alueista koostuvalla systeemillä on automaattisesti sisäinen paine joka saa siinä olevan työntävän voiman hajaantumaan isommalle ja isommalle avaruuden alueelle. Eli se laajenee avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen.

      Myös tämä kierrätettävä työntävä voima koostuu erillisistä työntävää voimaa kierrättävistä työntävän voiman ruuhka-alueista.

      Ja näin ollen voimme todeta että atomimalli työntyy uusiksi.

      Atomien ytimet laajenevat ja kierrättävät laajenevaa työntävää voimaa kaikkien muiden avaruudessa laajenevien atomien ytimien kanssa ja näin ne työntävät toisiansa pois päin toisistansa samassa suhteessa kuin laajenevat.

      Minkä takia tätä ei ole oivallettu, eikä havaittu.

      Juju on siinä että tämä kierrätettävä laajeneva työntävä voima on siinä muodossa etteivät meidän laitteet pysty rekisteröimään sitä. Tämä selittää valon mysteerin. Eli valon aalto ja hiukkasluonteen.

      Jukka Savorinen

      • Anonyymi

        Avaruudessa laajenevan valon aallot ovat meille pimeitä eli emme pysty rekisteröimään niitä.

        Rekisteröitävissä olevien fotoneiden avulla valon aaltoluonne kuitenkin on työntynyt esiin.

        Laajenevan valon laajenevat aallot koostuvat ziljoonista erillisistä laajenevista tihentymistä jotka kierrättävät keskenään tätä laajenevaa työntävää voimaa. Yhden laajenevan fotonin syntymiseen tarvitaan ziljoonittain näitä erillisiä laajenevia tihentymiä joista valon pimeät laajenevat aallot koostuvat.

        Ziljoona ei ole oikea numero matematiikassa, mutta se kuvaa hyvin sitä että kyse on erittäin suuresta määrästä erillisiä laajenevia tihentymiä.

        On hyvä ymmärtää valolla on erittäin paljon massaa, mutta lähes kaikki avaruudessa laajenevan valon massasta on näissä pimeissä aalloissa.

        Ja juuri tämän takia rekisteröitävissä oleville fotoneille on erittäin vaikeaa mitata massaa.

        Myös elektronit syntyvät näistä tihentymistä joista valon meille pimeät aallot koostuvat.

        Eli tästä laajenevasta pimeästä työntävästä voimasta jota laajenevat atomien ytimet keskenään kierrättävät.

        Eivät ainetta tutkivat fyysikot saa atomin ytimen ympäriltä irtoamaan jo olemassa olevaa elektronia, vaikka niin fyysikko luulee kun lähettää ytimiä kohti sopivan energian omaavaa valoa.

        Eli fyysikot eivät ole oivaltaneet että he itse saavat syntymään uusia elektroneja siitä pimeästä laajenevasta työntävästä voimasta jota työntyy ulos laajenevista atomien ytimistä.

        Heidän lähettämät fotonit kohtaavat tätä laajenevaa pimeää työntävää voimaa sopivalla etäisyydellä laajenevasta atomin ytimestä ja vuorovaikutuksen seurauksena pimeän työntävän voiman tihentymien laajeneminen kiihtyy räjähdyksenomaiseksi ja näin ziljoonista erillisistä tihentymistä yhdistyy uusi isompi kokonaisuus, uusi rekisteröitävissä oleva elektroni.

        Ok. Tältä pohjalta kun lähdetään hahmottamaan maailmankaikkeutta pienestä mittakaavasta lähtien, saamme rakennettua myös ison mittakaavan mallin maailmankaikkeudesta siten että saadaan mahdollisuus kehittää toimiva fysiikan kaiken teoria.

        Jukka Savorinen


      • Anonyymi

        K uolema U krainalle


      • Anonyymi

        NYT ON ASIAA KERRANKIN TÄSSÄ AVAUKSESSA!


      • Anonyymi

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        MENE HOITOON! JA K uolema U krainalle


    • Anonyymi

      Juttusi ovat lakanneet naurattamasta jo 10 vuotta sitten. Alipainehitsarikin on hauskempi.

      • Anonyymi

        Montakos kuperkeikkaa sinä lupasitkaan tehdä kun gakaksien havaitaan syntyneen sisältä / keskeltä ulos päin?

        😃


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Montakos kuperkeikkaa sinä lupasitkaan tehdä kun gakaksien havaitaan syntyneen sisältä / keskeltä ulos päin?

        😃

        Kuperkeikkoja Kuopion torilla luvattiin, ellei tiedemaailma omaksuisi OSP mallia Savorisen ilmoittamassa ajasa. Muutaman huomautuksen jälkeen hän kävi heittämässä myöhästyneet kuperkeikat. Siitä on jo vuosia aikaa ja tiedeyhteisö taitaa olla aivan yhtä välinpitämätön OSP:n suhteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Montakos kuperkeikkaa sinä lupasitkaan tehdä kun gakaksien havaitaan syntyneen sisältä / keskeltä ulos päin?

        😃

        SATUJA!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuperkeikkoja Kuopion torilla luvattiin, ellei tiedemaailma omaksuisi OSP mallia Savorisen ilmoittamassa ajasa. Muutaman huomautuksen jälkeen hän kävi heittämässä myöhästyneet kuperkeikat. Siitä on jo vuosia aikaa ja tiedeyhteisö taitaa olla aivan yhtä välinpitämätön OSP:n suhteen.

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E


      • Anonyymi

        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!



        HURUJEN HURU!


    • Anonyymi

      Laajeneva avaruus on keisari alasti 😃

      • Anonyymi

        Savorinen selvitti miten niuvasta pääsee karkuun.


      • Anonyymi

        Ootko kuopiossa alasti, vai pelkässä popliinitakissa?


    • Anonyymi

      Tihentymät laajentuvat ja laajentumat tihentyvät. Savorisen teorian keskeinen kaava:

      Y X = Yks

      • Anonyymi

        Sen ainoa teoria on Google!


    • Anonyymi

      Nyt kun Savorinen on selvittänyt maailmankaikkeuden toimintatavan, niin voisi se kai selvittää miten tonttutihentymät, ikuinen kierrätys, laajenevat fotonit yms. hoitavat sellaisen näennäisesti yksinkertaisen puuhan kuin esimerkiksi köydenveto, ellei kerran vetäviä voimia ole olemassakaan. Miksi puhutaan mm. vetolujuuksista, ellei mikään tai kukaan ikinä vedä mitään tai ketään?

      Lyhyemmin: Sujuuko OSP:ltä köydenveto? (köydentyöntö se kai OSP:ssä on, mutta vaihdetaan nimi sitten kun on kuvaus tutkittu ja hyväksi havaittu.)

      Lisää "maanläheisiä" kysymyksiä sitten luvassa kun tuo on ensin selvitetty.

      • Anonyymi

        Tuo on liian vaikea kysymys maestrolle. Köydenvetoon kun saattaa köyden lisäksi osallistua kaksi joukkueellista ihmisiä, siis helposti hyvinkin monta henkilöä.

        Minulla olisi astetta yksinkertaisempi esimerkki ja siihen liittyvä kysymys:

        Näin tässä ihan äskettäin tapauksen, jossa isä veti lasta pulkassa. Oletan että olivat samaa joukkuetta, eikä esimerkiksi lapsenryöstö tai sen sellainen ollut kyseessä. Siihen pulkkaan oli kylläkin kiinnitetty naru ja jonkinmoinen vetokahva. Näytti kuitenkin oudosti siltä että naru oli kiinni pulkan keulassa - ei siis perässä kuten pulkantyönnön kohdalla olisi odottanut - ja silti homma toimi ihan hienosti. Se lapsi siis tuli perässä kun isä kiskoi narusta. Miten tuo on selitettävissä OSP:n mukaan?

        Lyhyesti: Onnistuuko OSP:n mukaan lapsen vetäminen pulkassa?

        (Joulu oli kuitenkin lähellä. Ehkä OSP ei toimi juhlapyhinä, mutta on noita lapsia pulkassa kiskovia isiä, äitejä ja ties mitä isovanhempia sun muita näkynyt muulloinkin. Eivät kaikki voi olla taikureita tai silmänkääntäjiä.)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on liian vaikea kysymys maestrolle. Köydenvetoon kun saattaa köyden lisäksi osallistua kaksi joukkueellista ihmisiä, siis helposti hyvinkin monta henkilöä.

        Minulla olisi astetta yksinkertaisempi esimerkki ja siihen liittyvä kysymys:

        Näin tässä ihan äskettäin tapauksen, jossa isä veti lasta pulkassa. Oletan että olivat samaa joukkuetta, eikä esimerkiksi lapsenryöstö tai sen sellainen ollut kyseessä. Siihen pulkkaan oli kylläkin kiinnitetty naru ja jonkinmoinen vetokahva. Näytti kuitenkin oudosti siltä että naru oli kiinni pulkan keulassa - ei siis perässä kuten pulkantyönnön kohdalla olisi odottanut - ja silti homma toimi ihan hienosti. Se lapsi siis tuli perässä kun isä kiskoi narusta. Miten tuo on selitettävissä OSP:n mukaan?

        Lyhyesti: Onnistuuko OSP:n mukaan lapsen vetäminen pulkassa?

        (Joulu oli kuitenkin lähellä. Ehkä OSP ei toimi juhlapyhinä, mutta on noita lapsia pulkassa kiskovia isiä, äitejä ja ties mitä isovanhempia sun muita näkynyt muulloinkin. Eivät kaikki voi olla taikureita tai silmänkääntäjiä.)

        Tää on helppo.

        Pitää vaan ymmärtää mitä siellä pienessä mittakaavassa tapahtuu kun laajenevat atomien ytimet kierrättävät laajenevaa pimeää työntävää voimaa keskenään, työntäen näin toisiansa pois päin toisistansa jne.

        Heti kun vierellä oleva laajeneva atomin ydin työntyy vähän kauemmaksi kuin toisella puolella oleva, se lähempänä oleva työntää sitä kohti sitä joka oli työntynyt kauemmaksi jne.

        Tämä tietysti ketjureaktiona koko laajenevan narun läpi.

        Hyvä myös ymmärtää että laajeneva pimeä työntävä voima välittyy valon nopeudella jokaisesta laajenevasta atomin ytimestä jokaiseen laajenevaan atomin ytimeen 😃

        Niin, ja kun pohdit mikä kohta laajenevasta narusta sitä laajenevaa työntävää voimaa kohdistaa siihen laajenevaan pulkkaan, niin huomaat minne päin se laajeneva naru sitä laajenevaa pulkkaa työntää 😃

        Oliko jotakin oikeasti vaikeaa selitettävää soveltamalla OSP mallia?

        😃


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tää on helppo.

        Pitää vaan ymmärtää mitä siellä pienessä mittakaavassa tapahtuu kun laajenevat atomien ytimet kierrättävät laajenevaa pimeää työntävää voimaa keskenään, työntäen näin toisiansa pois päin toisistansa jne.

        Heti kun vierellä oleva laajeneva atomin ydin työntyy vähän kauemmaksi kuin toisella puolella oleva, se lähempänä oleva työntää sitä kohti sitä joka oli työntynyt kauemmaksi jne.

        Tämä tietysti ketjureaktiona koko laajenevan narun läpi.

        Hyvä myös ymmärtää että laajeneva pimeä työntävä voima välittyy valon nopeudella jokaisesta laajenevasta atomin ytimestä jokaiseen laajenevaan atomin ytimeen 😃

        Niin, ja kun pohdit mikä kohta laajenevasta narusta sitä laajenevaa työntävää voimaa kohdistaa siihen laajenevaan pulkkaan, niin huomaat minne päin se laajeneva naru sitä laajenevaa pulkkaa työntää 😃

        Oliko jotakin oikeasti vaikeaa selitettävää soveltamalla OSP mallia?

        😃

        Miksi kirjoitat semanttista soopaa ja hokkuspokkus-hömppää silloin kun pitäisi selittää jotain?

        Käytä nyt tilaisuus hyväksesi ja kerro mikä sitä työntävää voimaa ohjaa ja määrää mihin suuntaan milloinkin pitää työntää. Toisin sanoen mikä on se ohjausmekanismi ja miten se toimii?

        Lisää kukaties kysytään kun olet ymmärrettävästi selittänyt nuo edelliset ihan oikeassa maailmassa havaitut ilmiöt sen "teoriasi" perusteella. Sönkkääminen ei ole selittämistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tää on helppo.

        Pitää vaan ymmärtää mitä siellä pienessä mittakaavassa tapahtuu kun laajenevat atomien ytimet kierrättävät laajenevaa pimeää työntävää voimaa keskenään, työntäen näin toisiansa pois päin toisistansa jne.

        Heti kun vierellä oleva laajeneva atomin ydin työntyy vähän kauemmaksi kuin toisella puolella oleva, se lähempänä oleva työntää sitä kohti sitä joka oli työntynyt kauemmaksi jne.

        Tämä tietysti ketjureaktiona koko laajenevan narun läpi.

        Hyvä myös ymmärtää että laajeneva pimeä työntävä voima välittyy valon nopeudella jokaisesta laajenevasta atomin ytimestä jokaiseen laajenevaan atomin ytimeen 😃

        Niin, ja kun pohdit mikä kohta laajenevasta narusta sitä laajenevaa työntävää voimaa kohdistaa siihen laajenevaan pulkkaan, niin huomaat minne päin se laajeneva naru sitä laajenevaa pulkkaa työntää 😃

        Oliko jotakin oikeasti vaikeaa selitettävää soveltamalla OSP mallia?

        😃

        Mistä ne ihmiset arvaavat rynnätä siihen köyteen kiinni juuri silloin kun laajenvat atomien ytimet työntävät "toisiansa pois päin toisistansa"?

        Samoin mistä peevelistä joku osaa tarrata pulkan naruun sillä hetkellä kun joku kohta siitä narusta kohdistaa työntävää voimaa laajenevaan pulkkaan?

        (Savorisen selitykset ovat tosiaan syvältä. Nyt sen kait jo muut kajahtaneetkin huomaavat, vaan ei Savorine itse. 😃 )


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä ne ihmiset arvaavat rynnätä siihen köyteen kiinni juuri silloin kun laajenvat atomien ytimet työntävät "toisiansa pois päin toisistansa"?

        Samoin mistä peevelistä joku osaa tarrata pulkan naruun sillä hetkellä kun joku kohta siitä narusta kohdistaa työntävää voimaa laajenevaan pulkkaan?

        (Savorisen selitykset ovat tosiaan syvältä. Nyt sen kait jo muut kajahtaneetkin huomaavat, vaan ei Savorine itse. 😃 )

        🤣🤣🤣

        Ihmiset puristavat laajenevaa köyttä laajenevilla käsillään ja työntävät sitä johonkin suuntaan.

        Ei se että sanotaan, nyt vedetään köyttä, tarkoita sitä että ihminen kohdistaisi köyteen jotakin hokkus pokkus vetävää voimaa.

        Too much for you 😃


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        🤣🤣🤣

        Ihmiset puristavat laajenevaa köyttä laajenevilla käsillään ja työntävät sitä johonkin suuntaan.

        Ei se että sanotaan, nyt vedetään köyttä, tarkoita sitä että ihminen kohdistaisi köyteen jotakin hokkus pokkus vetävää voimaa.

        Too much for you 😃

        "Ihmiset puristavat laajenevaa köyttä laajenevilla käsillään ja työntävät sitä johonkin suuntaan."

        Ei tuohon puristamiseen ihmisiä tarvita. Puristusside riittää. Puristuspihdit ja -holkit olisivat jo liikaa.

        "Ei se että sanotaan, nyt vedetään köyttä, tarkoita sitä että ihminen kohdistaisi köyteen jotakin hokkus pokkus vetävää voimaa."

        Ei tuollaista ole kukaan väittänytkään tarkoitettavan.

        Too shitty for me 🤣🤣🤣


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        🤣🤣🤣

        Ihmiset puristavat laajenevaa köyttä laajenevilla käsillään ja työntävät sitä johonkin suuntaan.

        Ei se että sanotaan, nyt vedetään köyttä, tarkoita sitä että ihminen kohdistaisi köyteen jotakin hokkus pokkus vetävää voimaa.

        Too much for you 😃

        Seuraavassa köydenvedon säännöt Savoriselle englanniksi:
        https://www.rulesofsport.com/sports/tug-of-war.html

        Too much for you? :D


    • Anonyymi
      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Kuka ihmeen Savorinen? Ja kuka on aloituksen kirjoittanut esittelijä?

      • Anonyymi

        Suomen Noobel ehdokas.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen Noobel ehdokas.

        TEHKÄÄ HOIVAILMOITUS!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TEHKÄÄ HOIVAILMOITUS!

        Mielummin huoli-ilmoitus.


    • Mitä todisteita sinulla on siitä että kaikki aine laajenee?

      • Anonyymi

        Kaikki se, mistä aineet ja valot pohjimmiltaan koostuu, laajenee / hajaantuu avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen.

        Se on sitä entropiaa.

        Ei ole mitään syytä olettaa etteikö entropia vaikuttaisi myös kvarkkien ja fotoneiden sisäisesti.

        Tietysti vaikuttaa.

        Tietysti kvarkeilla ja fotoneillakin on tiheys ja tilavuus. Tietysti niillä on oma sisäinen paineensa joka saa niissä olevan asian hajaantumaan isommalle ja isommalle avaruuden alueelle.

        Kuinkas muutenkaan 😃

        Typerää väittää ettei kvarkeilla ja fotoneilla muka ole tiheyttä ja tilavuutta!!!

        Se on naurettavan typerää!!!

        Ps. Avaruus ei laajene!!!

        Eikä kaareudu!!!

        Eikä aaltoile!!!

        Eikä poreile!!!

        Eikä kierry!!!

        Eikä mitään muutakaan!!!

        Ylimääräiset tilaulottuvuudet ovat vastaavia käsitteitä kuin antiikinajan jumalat olivat!!!

        Avaruus on aina olemassa ollut ääretön 3 D tila joka itsessään ON ei yhtään mitään.

        Pelkkä näyttämö ja tämän tiesi ajat sitten jo itse Newtonkin 😃


      • Anonyymi

        Mitå todisteita sinulla on siitä ettei aineet ja valot laajene koko ajan samassa suhteessa?

        🤔


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki se, mistä aineet ja valot pohjimmiltaan koostuu, laajenee / hajaantuu avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen.

        Se on sitä entropiaa.

        Ei ole mitään syytä olettaa etteikö entropia vaikuttaisi myös kvarkkien ja fotoneiden sisäisesti.

        Tietysti vaikuttaa.

        Tietysti kvarkeilla ja fotoneillakin on tiheys ja tilavuus. Tietysti niillä on oma sisäinen paineensa joka saa niissä olevan asian hajaantumaan isommalle ja isommalle avaruuden alueelle.

        Kuinkas muutenkaan 😃

        Typerää väittää ettei kvarkeilla ja fotoneilla muka ole tiheyttä ja tilavuutta!!!

        Se on naurettavan typerää!!!

        Ps. Avaruus ei laajene!!!

        Eikä kaareudu!!!

        Eikä aaltoile!!!

        Eikä poreile!!!

        Eikä kierry!!!

        Eikä mitään muutakaan!!!

        Ylimääräiset tilaulottuvuudet ovat vastaavia käsitteitä kuin antiikinajan jumalat olivat!!!

        Avaruus on aina olemassa ollut ääretön 3 D tila joka itsessään ON ei yhtään mitään.

        Pelkkä näyttämö ja tämän tiesi ajat sitten jo itse Newtonkin 😃

        Hei Hourimo! Et tainnut onnistua kuvaamaan köydenvetoa OSP:n mukaan. Oli selvästi "too much for you".
        Ei silti huolta, ei sinun tarvitse niin monimutkaisia touhuja selittää, kun löytyy yksinkertaisempiakin, esimerkiksi seuraava:

        Onnistuuko OSP:ltä onanointi? Tiedät varmaan mitä se tarkoittaa. Ellet, niin vedä käteesi (ja kerro miten se sujui ilman vetävää voimaa)! Ole oman elämäsi sankari äläkä jätä tätä tilaisuutta hyödyttömän hautomisen tasolle. Newton osasi. Pane sinäkin parastasi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei Hourimo! Et tainnut onnistua kuvaamaan köydenvetoa OSP:n mukaan. Oli selvästi "too much for you".
        Ei silti huolta, ei sinun tarvitse niin monimutkaisia touhuja selittää, kun löytyy yksinkertaisempiakin, esimerkiksi seuraava:

        Onnistuuko OSP:ltä onanointi? Tiedät varmaan mitä se tarkoittaa. Ellet, niin vedä käteesi (ja kerro miten se sujui ilman vetävää voimaa)! Ole oman elämäsi sankari äläkä jätä tätä tilaisuutta hyödyttömän hautomisen tasolle. Newton osasi. Pane sinäkin parastasi.

        Mikä on tämä teidän vetävä voima?

        Kerro miten se syntyy, toimii ja välittyy.

        Et pysty siihen!!!

        Kukaan ei pysty siihen yksinkertaisesti sen takia ettei minkäänlaisia vetäviä voimia ole olemassa.

        Kaareutuva avaruus on keisari alasti 😃

        😃


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei Hourimo! Et tainnut onnistua kuvaamaan köydenvetoa OSP:n mukaan. Oli selvästi "too much for you".
        Ei silti huolta, ei sinun tarvitse niin monimutkaisia touhuja selittää, kun löytyy yksinkertaisempiakin, esimerkiksi seuraava:

        Onnistuuko OSP:ltä onanointi? Tiedät varmaan mitä se tarkoittaa. Ellet, niin vedä käteesi (ja kerro miten se sujui ilman vetävää voimaa)! Ole oman elämäsi sankari äläkä jätä tätä tilaisuutta hyödyttömän hautomisen tasolle. Newton osasi. Pane sinäkin parastasi.

        Newtonilta kysyttiin miten tämä vetävä voima syntyy, toimii ja välittyy.

        Hän totesi siihen ettei hän tiedä ja ettei hän ala sitä arvailemaan.

        Eli Newton väittänyt ymmärtävänsä miten kappaleet vetävät toisiansa puoleensa, vaikka oletti niiden sen jotenkin jotenkin tekevän.

        😃


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Newtonilta kysyttiin miten tämä vetävä voima syntyy, toimii ja välittyy.

        Hän totesi siihen ettei hän tiedä ja ettei hän ala sitä arvailemaan.

        Eli Newton väittänyt ymmärtävänsä miten kappaleet vetävät toisiansa puoleensa, vaikka oletti niiden sen jotenkin jotenkin tekevän.

        😃

        Eli EI Newton väittänyt ymmärtävänsä miten kappaleet vetävät toisiansa puoleensa, vaikka oletti niiden sen jotenkin jotenkin tekevän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on tämä teidän vetävä voima?

        Kerro miten se syntyy, toimii ja välittyy.

        Et pysty siihen!!!

        Kukaan ei pysty siihen yksinkertaisesti sen takia ettei minkäänlaisia vetäviä voimia ole olemassa.

        Kaareutuva avaruus on keisari alasti 😃

        😃

        Vetävät voimat, kuten sähkömagneettinen voima tai vahva ydinvoima tunnetaan hyvin ja tiedetään, miten ne välittyvät.
        Gravitaatio on näennäisvoima, joka johtuu siitä, kun massa kaareuttaa avaruutta. Vaikutus kuvattiin matemaattisen tarkasti yleisessä suhteellisuusteoriassa jo yli sata vuotta sitten.

        Fysiikka on matematiikkaa. Muu on käsien heiluttelua. Muuhun kuin käsien heilutteluun sinä et kykene, etkä tule ikinä kykenemään. Et ymmärrä fysiikan maailmasta edes alkeellisimpia perusteita. Heitä sinä vaan kuperkeikkoja Kuopion torilla.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki se, mistä aineet ja valot pohjimmiltaan koostuu, laajenee / hajaantuu avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen.

        Se on sitä entropiaa.

        Ei ole mitään syytä olettaa etteikö entropia vaikuttaisi myös kvarkkien ja fotoneiden sisäisesti.

        Tietysti vaikuttaa.

        Tietysti kvarkeilla ja fotoneillakin on tiheys ja tilavuus. Tietysti niillä on oma sisäinen paineensa joka saa niissä olevan asian hajaantumaan isommalle ja isommalle avaruuden alueelle.

        Kuinkas muutenkaan 😃

        Typerää väittää ettei kvarkeilla ja fotoneilla muka ole tiheyttä ja tilavuutta!!!

        Se on naurettavan typerää!!!

        Ps. Avaruus ei laajene!!!

        Eikä kaareudu!!!

        Eikä aaltoile!!!

        Eikä poreile!!!

        Eikä kierry!!!

        Eikä mitään muutakaan!!!

        Ylimääräiset tilaulottuvuudet ovat vastaavia käsitteitä kuin antiikinajan jumalat olivat!!!

        Avaruus on aina olemassa ollut ääretön 3 D tila joka itsessään ON ei yhtään mitään.

        Pelkkä näyttämö ja tämän tiesi ajat sitten jo itse Newtonkin 😃

        Kuinka nopeasti aine laajenee? Jos et voi mitata laajenemista mitenkään, se ei ole tieteellinen teoria.

        Mutta olen samaa mieltä, että kaikkien hiukkasten, kuten kvarkkien, pitää tietysti viedä jotain tilaa, muuten niitä ei olisi olemassa.

        Kun fyysikot puhuu avaruudesta, ne ei vaikuta puhuvan täysin tyhjästä tilasta. Siksi se voi kaareutua ja laajentua, koska se on oikeastaan jostain substanssia. Fyysikko Michio Kaku on sanonut että painovoima ei ole vetävä voima, koska Einsteinin mukaan painovoima johtuu siitä, että avaruus painaa meitä alas.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vetävät voimat, kuten sähkömagneettinen voima tai vahva ydinvoima tunnetaan hyvin ja tiedetään, miten ne välittyvät.
        Gravitaatio on näennäisvoima, joka johtuu siitä, kun massa kaareuttaa avaruutta. Vaikutus kuvattiin matemaattisen tarkasti yleisessä suhteellisuusteoriassa jo yli sata vuotta sitten.

        Fysiikka on matematiikkaa. Muu on käsien heiluttelua. Muuhun kuin käsien heilutteluun sinä et kykene, etkä tule ikinä kykenemään. Et ymmärrä fysiikan maailmasta edes alkeellisimpia perusteita. Heitä sinä vaan kuperkeikkoja Kuopion torilla.

        No kerrohan miten se gluoni välittää tätä ns. vahvaa voimaa.

        Onko se peräisin siitä toisesta kvarkista?

        Minkä takia se irtoaa siitä?

        Törmäämällä siihen toiseen kvarkkiinko se välittää sen vahvan voiman?

        Ei, koska silloin se työntäisi sitä pois päin siitä toisesta.

        Jarruttaako se vauhtinsa työntävällä voimalla, pysähtyy sen toisen kvarkin viereen ja pyytää siltä ettei se loittonisi siitä toisesta kvarkista?

        Kerrohan 😃


      • Anonyymi
        Trexnonar kirjoitti:

        Kuinka nopeasti aine laajenee? Jos et voi mitata laajenemista mitenkään, se ei ole tieteellinen teoria.

        Mutta olen samaa mieltä, että kaikkien hiukkasten, kuten kvarkkien, pitää tietysti viedä jotain tilaa, muuten niitä ei olisi olemassa.

        Kun fyysikot puhuu avaruudesta, ne ei vaikuta puhuvan täysin tyhjästä tilasta. Siksi se voi kaareutua ja laajentua, koska se on oikeastaan jostain substanssia. Fyysikko Michio Kaku on sanonut että painovoima ei ole vetävä voima, koska Einsteinin mukaan painovoima johtuu siitä, että avaruus painaa meitä alas.

        Niin, en ole väittänyt ettå minulla olisi teoria.

        Väitän että olen selvittänyt miten maailmankaikkeus toimii.

        Ensin syntyivät avaruudessa laajenevat supermassiiviset kohteet omissa 3 D alkuräjähdyksissään samalla periaatteella kuin avaruudessa laajenevat tähdet syntyivät laajenevasta pimeästå aineesta jota työntyy ulos näistä avaruudessa laajenevista supermassiivisista kohteista.

        Eli laajenevat galaksit syntyivät sisältä / keskeltä ulos päin kun kaksi laajenevaa supermassiivista kohdetta ohitti toisensa läheltä alkumatkastaan jne.

        Ok, näin väitän ja väitän että tämä voidaan todistaa kun katsotaan kauaksi ja mahdollisesti jo James Webb telrskoopilla.

        Kun tämä nähdään, se on goodbye teidän kaikille nykyisille höpö höpö teorioillenne sen suhteen kun mietitään sitä miten maailmankaikkeus oikeasti toimii 😃


      • Anonyymi
        Trexnonar kirjoitti:

        Kuinka nopeasti aine laajenee? Jos et voi mitata laajenemista mitenkään, se ei ole tieteellinen teoria.

        Mutta olen samaa mieltä, että kaikkien hiukkasten, kuten kvarkkien, pitää tietysti viedä jotain tilaa, muuten niitä ei olisi olemassa.

        Kun fyysikot puhuu avaruudesta, ne ei vaikuta puhuvan täysin tyhjästä tilasta. Siksi se voi kaareutua ja laajentua, koska se on oikeastaan jostain substanssia. Fyysikko Michio Kaku on sanonut että painovoima ei ole vetävä voima, koska Einsteinin mukaan painovoima johtuu siitä, että avaruus painaa meitä alas.

        No kerrohan mihin sen avaruuden laajeneminen perustuu.

        Kerro mikä ylipäätään mahdollistaa tämän laajenevan avaruuden jotenkin jotenkin laajenemisen jotenkin jotenkin.

        Et pysty. Kukaan ei sitä koskaan missään tule kertomaan ikinä.

        Laajeneva avaruus on keisari alasti.

        Täyttä huuhaata 😃


      • Anonyymi

        Niin, ja se vastavoima on ihan sitä yhtä ja samaa voimaa eli työntävää voimaa.

        Eikä se edes ole erillinen aineen kanssa se voima.

        Kaikki koostuu pohjimmiltaan yhdestä ja samasta fyysisen konkreettisesti olemassa olevasta asiasta joka pohjimmiltaan on jo työntävää voimaa.

        Ja sen tiheys vaihtelee aluettain äärettömässä 3 D avaruudessa sen mukaisesti miten se itse itseään kierrättää.

        😃


      • Anonyymi kirjoitti:

        No kerrohan mihin sen avaruuden laajeneminen perustuu.

        Kerro mikä ylipäätään mahdollistaa tämän laajenevan avaruuden jotenkin jotenkin laajenemisen jotenkin jotenkin.

        Et pysty. Kukaan ei sitä koskaan missään tule kertomaan ikinä.

        Laajeneva avaruus on keisari alasti.

        Täyttä huuhaata 😃

        <<Kerro mikä ylipäätään mahdollistaa tämän laajenevan avaruuden jotenkin jotenkin laajenemisen jotenkin jotenkin.>>

        Avaruus laajenee kuin pullataikina. Kun syntyy uusia galakseja ja ainetta, tulee lisää lämpöä, mikä saa avaruuden laajenemaan.


      • Anonyymi
        Trexnonar kirjoitti:

        <<Kerro mikä ylipäätään mahdollistaa tämän laajenevan avaruuden jotenkin jotenkin laajenemisen jotenkin jotenkin.>>

        Avaruus laajenee kuin pullataikina. Kun syntyy uusia galakseja ja ainetta, tulee lisää lämpöä, mikä saa avaruuden laajenemaan.

        Uutta ainetta ei ole BB:n jälkeen syntynyt. Lämpö ei laajenna avaruutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kerrohan mihin sen avaruuden laajeneminen perustuu.

        Kerro mikä ylipäätään mahdollistaa tämän laajenevan avaruuden jotenkin jotenkin laajenemisen jotenkin jotenkin.

        Et pysty. Kukaan ei sitä koskaan missään tule kertomaan ikinä.

        Laajeneva avaruus on keisari alasti.

        Täyttä huuhaata 😃

        Tuossa se laajeneminen on selitetty. Ja ihan matemaattisen tarkasti.

        https://wikimedia.org/api/rest_v1/media/math/render/svg/184dbaaef64a62231abbd40d4684279ddd138b32


      • Anonyymi kirjoitti:

        Uutta ainetta ei ole BB:n jälkeen syntynyt. Lämpö ei laajenna avaruutta.

        En oikein usko BB:hen. Ja kuten selitin aikaisemmin, avaruus on eräänlaista ainetta, siksi lämpö laajentaa sitä.


      • Anonyymi
        Trexnonar kirjoitti:

        En oikein usko BB:hen. Ja kuten selitin aikaisemmin, avaruus on eräänlaista ainetta, siksi lämpö laajentaa sitä.

        Saathan sinä haaveilla mitä vaan, mutta "Science Doesn't Care What You Believe."


      • Anonyymi
        Trexnonar kirjoitti:

        En oikein usko BB:hen. Ja kuten selitin aikaisemmin, avaruus on eräänlaista ainetta, siksi lämpö laajentaa sitä.

        Eli tarvitset tämän lämmöllä laajenevan avaruuden taustalle vielä erikseen paikan / tilan / tausta-avaruuden jossa se laajenee ulos päin jo olemassa olevaan paikkaan.

        Alkuräjähdysteorian mukaan jotenkin jotenkin sisältä sisälle päin jotenkin jotenkin jotenkin hokkus pokkus laajeneva avaruus ei laajene ulos päin jo olemassa olevaan paikkaan.

        😃


      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli tarvitset tämän lämmöllä laajenevan avaruuden taustalle vielä erikseen paikan / tilan / tausta-avaruuden jossa se laajenee ulos päin jo olemassa olevaan paikkaan.

        Alkuräjähdysteorian mukaan jotenkin jotenkin sisältä sisälle päin jotenkin jotenkin jotenkin hokkus pokkus laajeneva avaruus ei laajene ulos päin jo olemassa olevaan paikkaan.

        😃

        Joo. Loogisesti ajatellen, jos avaruus laajenee, sen pitää laajentua jo olemassa olevassa tilassa, joka on sen ulkopuolella, koska muuten sillä ei olisi tilaa laajentua.

        En voi hyväksyä aika-avaruutta joka laajenee ilman että sen ulkopuolella on jotain, koska minun pitäisi ensin nähdä demonstraatio jossa näkyy että sellainen on mahdollinen, eikä pelkkää mielikuvitusta.


      • Anonyymi
        Trexnonar kirjoitti:

        Joo. Loogisesti ajatellen, jos avaruus laajenee, sen pitää laajentua jo olemassa olevassa tilassa, joka on sen ulkopuolella, koska muuten sillä ei olisi tilaa laajentua.

        En voi hyväksyä aika-avaruutta joka laajenee ilman että sen ulkopuolella on jotain, koska minun pitäisi ensin nähdä demonstraatio jossa näkyy että sellainen on mahdollinen, eikä pelkkää mielikuvitusta.

        Ei alkuräjähdysteoriaa ja sen sisältämää hokkus pokkus laajenevaa avaruutta tarvitse hyväksyä.

        Laajeneva avaruus on keisari alasti.

        😃


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutta ainetta ei ole BB:n jälkeen syntynyt. Lämpö ei laajenna avaruutta.

        Satusetäkö sama henkilö!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutta ainetta ei ole BB:n jälkeen syntynyt. Lämpö ei laajenna avaruutta.

        Onko sulla kauha persiissä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitå todisteita sinulla on siitä ettei aineet ja valot laajene koko ajan samassa suhteessa?

        🤔

        AINEELLA ON MASSA!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä. Kerrohan omin sanoin 😃

        😃

        MENE HOITOON AVAUSTA NOSTAMASTA!


    • Anonyymi

      Savorinen selvitti, miten Kuopion torilla heitetään kuperkeikkoja.

      Minullekaan ei selvinnyt, miten Savorinen aikoi käyttää peltisepällä teettämäänsä metallikourua fotonien tutkimiseen. Liekö mies tiennyt itsekään?

      • Anonyymi

        Kyseinen alumiinista valmistettu tötterö tietysti myydään isolla rahalla sitten maailmankuva ensin mullistuu 😃


    • Anonyymi

      Google: Savorinen

      ja käy lukemassa lisää asiaa 😃

    • Anonyymi

      Legenda 😃

    • Anonyymi

      Lantiossani on työntävä voima. Kysy vaikka naiseltani.

      • Anonyymi

        PERVOILUKSI SE TAASKIN MENI!


      • Anonyymi

        Kysyin ja Mansikki vastasi että muu. En tiedä oliko kyllä vai ei.


    • Anonyymi

      Kyllä 😃

    • Anonyymi

      Savorinen on kohdannut voimakkaan tenttutihentymän.

    • Anonyymi

      Ok 🙂

    • Anonyymi

      Legenda on hän!

      • Anonyymi

        Saimaanapina se on, 80+ vihapapparainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saimaanapina se on, 80 vihapapparainen.

        JA MISTÄÄN SE EI MITÄÄN TIEDÄ!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saimaanapina se on, 80 vihapapparainen.

        Savorinen selvitti miten tena-vaippoja käytetään!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Savorinen selvitti miten tena-vaippoja käytetään!

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E

        K
        U
        O
        L
        E
        M
        A

        U
        K
        R
        A
        I
        N
        A
        L
        L
        E


    • Anonyymi

      tämä taitaa olla elämän mittainen dadaistinen performanssi.

    • Anonyymi

      Pöhköllä on pöhkön jutut.

    • Anonyymi

      Ihan täyttä puppua.

    • Anonyymi

      Miksi kirjoitat itsestäsi kolmannessa persoonassa?

      • Anonyymi

        Kyllä se kohta muuttuu muotoon Meidän Armomme, Jukka Savorinen Suuri. Odota vaan.
        Tuon sortin suruuudenhulluus ei parane iän myötä.


    • Anonyymi

      Hullulla on hullun jutut

    • Anonyymi

      Savorinen EI TIEDÄ MISTÄÄN MITÄÄN!

    • Anonyymi

      Savorinen ei ole mieleltään terve ihminen.

      • Anonyymi

        Hirviniemi tarvisi nyt huonetoverin, Sinne siis..


    • Anonyymi

      Savorinen on nero ja muut ovat tymhiä.

      • Anonyymi

        TÄYSIN TOISIN PÄIN, Savorinen ei mistään mitään tiedä!


    • Anonyymi

      Savorinen ei osaa selvittää edes miten kertotaulu toimii. Vai montako kaavaa olette nähneet hänen maailmaselityksessään? Fysiika kieli on matematiikka.

      • Anonyymi

        Ei osaa, koska ei malta opiskella. Päissään keksinyt hienoja teorioita kontatessaan Joensuun torilla öiseen aikaan. :D


      • Anonyymi

        Se ei selviä edes sinolista!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei osaa, koska ei malta opiskella. Päissään keksinyt hienoja teorioita kontatessaan Joensuun torilla öiseen aikaan. :D

        Onko se muttanut Joesuuhun? Kuopioko on menettänyt suuren kylähullunsa?


      • Anonyymi

        Se puhuu Marsin globaalista säästä. (globaali tarkoittaa maapallon ilmiöitä) Maapallo aktivoi sitä kuulemma linjautumasta johtuvalla pimeällä energialla ja siellä on myrskyjä ja tulvia. Odottelee lisää uutisia Marsista, kunhan auringon pimeä puoli kääntyy maapallon suuntaan ja kuu ei ole enää täysi, eikä aktivoi Auringon pilkkuja, kuten täysi kuu. :D


    • Anonyymi

      Nyt se myy parkkisakkojaan, jotka ovat kuulemma kohta miljoonien arvoisia...

    • Anonyymi

      Sillä ei ole mitään itsekriittiikkiä, eikä se hyväksy mitään kriittisiä kommentteja. Saa niistä raivokohtauksia. Epäilen, että se on hullu.

      • Anonyymi

        Henkisesti lapsen tasolla


    • Anonyymi

      "Atomimalli ja maailmankuva mullistuu lähiaikoina."

      Montako vuotta on "lähiaikoina" ?
      Nyt on kohta jo kaksi vuotta mennyt, eikä kukaan ole korvaansa lotkauttanut.
      Mutta niinhän kävi aikaisemminkin ja monen kyselyn jälkeen kävit heittämässä kuperkeikkoja Kuopion torilla.
      Taas olisi uusien kuperkeikkojen aika.

      • Anonyymi

        Sillä ei ole edes fysiikan alkeet hallussa. Ylpeyttä ja röyhkeytta senkin edestä. Narsistihan tuo on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä ei ole edes fysiikan alkeet hallussa. Ylpeyttä ja röyhkeytta senkin edestä. Narsistihan tuo on.

        Ei sillä ole mikään muukaan hallussa, paitsi rajaton megalomania. Selvempää esimerkkiä Dunning-Kriger oireyhtymästä saa hakea.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sillä ole mikään muukaan hallussa, paitsi rajaton megalomania. Selvempää esimerkkiä Dunning-Kriger oireyhtymästä saa hakea.

        Olen havainnut saman. Johtuu tietämättömyydestä ja kyvyttömyydestä ymmärtää niitä, joilla on paljon tietoa. Ärtymys, viha ja naureskelu näiden "pahvien" teorioille on selvä indikaattori. Kyse on sairaudesta.


    • Anonyymi

      Rankkasateita ja tulvia tulvii edelleen paljon sinne ja tänne ympäri maailmaa.

      Näinhän ennakoin jo hyvissä ajoin lokakuussa.

      Oli meinaan sellaiset aktivoitumiset lokakuun loppupuolella ja marraskuussa, että huh huh.

      Vielä yksi isohko aktivoituminen 21.12.2023.

      Sitten alkaa helpottamaan.

      Kunnes elokuussa 2024 alkaa loppuvuoden 2024 linjautumiset.

      Vuoden päästä Jupiter on toki jo ehtinyt melko hyvin karkuun Uranukselta, joten ei niin tiheään tahtiin tule loppuvuodesta 2024 näitä linjautumia.

      Parin kolmen vuoden päästä Golfvirtakin alkaa sitten taas piristyä kun saadaan Jupiter reilusti toiselle puolelle Aurinkokuntaa.

      🙂

      • Anonyymi

        Rankkasateita sinne ja tänne. Onpas vaikea emnnustaa.
        Tiesitkö, että joka sekunti maapallolla lyö n. 200 salamaa. Maapallolla on samaan aikaan lukuisia ukkosmysrkyjä menossä ja tropiikissa ne saattat kestää useita vuorokausia.

        On se kova temppu ennustaa tulvia sinne ja tänne. Vain pari dekaadia helpompi kuin intiaanikesän ennustaminen, joka sitten kääntyikin pakkasen kiristymiseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rankkasateita sinne ja tänne. Onpas vaikea emnnustaa.
        Tiesitkö, että joka sekunti maapallolla lyö n. 200 salamaa. Maapallolla on samaan aikaan lukuisia ukkosmysrkyjä menossä ja tropiikissa ne saattat kestää useita vuorokausia.

        On se kova temppu ennustaa tulvia sinne ja tänne. Vain pari dekaadia helpompi kuin intiaanikesän ennustaminen, joka sitten kääntyikin pakkasen kiristymiseksi.

        On tosiaan helppo ennustaa sitä ja tätä sinne ja tänne. Kun sitten tulee sitä ja tätä sinne ja tänne, voi kehuskella, että minähän ennustin sen.


    • Anonyymi

      Hyvä, että Uranus pääsi karkuun. Ehdinkin jo huolestua.

    • Anonyymi

      Maanantai yönä ulkona kalsarit jalassa ja ilman paitaa heiluminen ei ole ihan tervettä.

    • Anonyymi

      On tainnut saada eston Uuden Suomen sivulle jatkuvan roskapostin levittämisestä.

      • Anonyymi

        Ja pian myös tänne.


    • Anonyymi

      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!



      HURUJEN HURU!

    • Anonyymi

      Fotoni ei ole ainetta, vaan aaltomaista energiaa. Se ei siis laajene, kuten väität. Opiskele fysiikkaa, äläkä arvaile asioita.

    • Anonyymi

      @Nobody:Tuoreessa Ottawan yliopiston tutkimuksessa todistettiin, että pimeää ainetta ei ole olemassa. Maailmankaikkeus on oletettua suurempi ja sen kiihtyvä laajeneminen johtuu luonnonvoimien heikkenemisestä.

    • Anonyymi

      Google Savorinen. Mies, joka keksi, miten maailmankaikkeus toimii. Einsten was wrong. Savorinen right!

    Ketjusta on poistettu 62 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      76
      2691
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      276
      1539
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1497
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1341
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      399
      1301
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      385
      1246
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      997
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      889
    9. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      812
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      316
      805
    Aihe