Siinä vajakki jankkaa vajakin kanssa ja molemmat loisivat oikeaa työtä tekevien siivellä. Pummityötön ja pummivirkailija.
Vain vajakki tarvitsee TE pellevirkailijoita
Anonyymi
554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Loispummivirkailija on yhteiskunnan syöpä.
Näin on. Pummien valtakunta. Kohta aletaan myymään Pummi-lehteä ostoskeskuksissa.
Vain kusipäät tarvitsevat Kokoomusta!
Virkalusmujen diabetes johtuu ylipainosta ja vähäisestä liikunnasta.
TE- toimiston asiakkuus on ehtona sille että selviää hengissä jos töitä ei ole eikä muuta toimeentuloa. Eikö oo kukaan tätäkään sinulle kertonut?
Kaikki eivät menneet heti viisitoistakesäisenä isin firmaan tienaamaan karkkirahaa kuten sinä. Kaikkien asema ei ole niin helppo kuin itselläsi. Toisten tietä ei ole tampattu matalaksi jo heti alkumetreillä. Toisten tielle päinvastoin on kasattu kiviä selkä vääränä alusta asti, on oltu kapulana rattaissa ja elämää hankaloitettu kaikin mahdollisin keinoin. Ja sinä olet osa sitä kuviota niiden toisten elämässä. Jos työttömien työttömyys vituttaa aloita ongelman korjaaminen ensin omista asenteistasi.