Elikkä siis sairastuin syksyllä syömishäiriöön (ilman että huomasin sitä itse) sitten lokakuussa aloin tajuta tilanteeni.
Paino oli 49kg ennen joulua, sitten nyt 2vkoa olen kirjaimellisesti vain mättänyt ruokaa ja herkkuja naamaani joka ilta ollut ihan ähkyssä, kävin aamulla vaalla niin näytti 54.7kg… ja tänäänkin ahmin vain itteni ähkyyn.
Loma loppuu ylihuomenna (onneksi) niin pääsen takaisin normi arkirutiineihin. joulukuu oli kaikista pahin mietin vain joka päivä tappaa itseni ja en vaan jaksanu enää ja mietin että kohta on joulu yms alkaa loma, ei enää kauaa kestettävää. Nyt ajattelen sitä että palaan takaisin tohon pa*kaan, se ahdistaa niin paljon että masennus saa taas voiton mutta taas se helpotus kun pääsen siihen syömishäiriön rutiineihin ja pakkoliikuntaan ja paino laskee.
En oikeasti tiedä mitä teen. Elämässäni ei ole muuta sisältöä kun kalorit, pakkoliikunta ja paino. Mutta en ole valmis vielä hankkimaan apua…
Syömishäiriö
3
149
Vastaukset
- Anonyymi
Olin itse kesällä täysin samassa tilanteessa. Minullakin koulu/arki toi pakkoajatuksia enemmän. Joululoman lopussa ei tullut samaa fiilistä ja yritän neuvoa, miten sain sen pois. Nää auttaa mulla, mutta ehkä ei kaikilla.
-Tohon itsemurhaan kirjotin ittelleni listan, mitä haluan tehdä ennen kuolemaa ja kaivan sen esille aina kun alan ajatella itsetuhosesti
-Kirjoitit, että elämässäsi ei ole muuta sisältöä, kuin nuo. Itse ainakin sain syömishäiriöajatuksia pois sillä, että yksinkertaisesti pakotin itseni kiinnostumaan jostakin. Ehkä kiinnostus ei ole aitoa, mutta mitä väliä. Ota jokin aihe, ja paneudu siihen kunnolla, vaikka tuntuisi miten tylsältä (esim. jokin uusi kieli, kouluaine, harrastus…). Aloin opiskelemaan ihan järkyttäviä määriä, vaikka en halunnut. Nyt ainakin kuvittelen nauttivani siitä.
-Et ole valmis hakemaan apua. Saatan olla hirveä, mutta mielestäni se ei ole välttämätöntä. Omalla kohdalla paraneminen vain hidastui avun saamisen jälkeen. Ensin olin kertonut ystävälleni, joka ei auttanut, mutta ei tuominnut. Sain nostettua painon normaaliin ja suhteeni ruokaan oli jo lähes terve, kunnes isä haki minulle apua. Alkoi ahdistamaan uudelleen ja paino tippui aina vain lisää. Ja eihän siitä avusta pääse helpolla eroon, joten olen tälläkin hetkellä hoidossa. Avun hakeminen ei mielestäni siis ole välttämätöntä, jos et usko sen auttavan.- Anonyymi
Siinä on vain se puoli, että nuori ihminen on vielä ajatuksiltaan ja keholtaankin joustava. Syömishäiriö on mielenterveyden häiriö. Jos sitä ei hoideta, voi myöhemmin seurata jotain muuta. Vähintäänkin sosiaalinen elämä kärsii - ja sitä harmittelee sitten vanhana. Sosiaaliset taidot ja ystäväpiiri luodaan kuitenkin nuorena. Vanhempana se on vaikeampaa.
Itselläni oli nuorena hoitamatonta syömishäiriökäyttäytymistä. Lihomista pelkäsin ihan turhaan - en ole koskaan lihonut, vaikka noista ajoista on yli 30 vuotta aikaa. Mutta mielenterveyssyillä olen eläkkeellä. Viestini on se, että sama häiriö, mikä saa syömiskäyttäytymisen sekaisin, voi vaikuttaa muullakin tavoin mieleen ja sekoittaa elämää ja tulevaisuutta laajemminkin. Eli avun hakeminen olisi siltä kannalta hyvä vaihtoehto.
Katsoin muuten Areenasta joskus dokkarin reilut 30 v ikäisestä naisesta, joka oli sairastunut anoreksiaan ihan lapsena. Hän ei syönyt enää mitään, joi vain vähän jotain ravinnejuomia, ja oli hyvin pieni ja luurankomaisen laiha. Murrosiän kehitys ei ollut alkanut hänellä koskaan. Hän harrasti valokuvausta, ja otti itsestään sairaan hyviä valokuvia, ja näistä valokuvista oli jokin näyttelykin. Hän kuoli, sydän pysähtyi. Asui kuolemaansa asti äitinsä luona. Ei elänyt päivääkään normaalia itsenäistä aikuisen ihmisen elämää. Se oli erään anorektikon tarina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä on vain se puoli, että nuori ihminen on vielä ajatuksiltaan ja keholtaankin joustava. Syömishäiriö on mielenterveyden häiriö. Jos sitä ei hoideta, voi myöhemmin seurata jotain muuta. Vähintäänkin sosiaalinen elämä kärsii - ja sitä harmittelee sitten vanhana. Sosiaaliset taidot ja ystäväpiiri luodaan kuitenkin nuorena. Vanhempana se on vaikeampaa.
Itselläni oli nuorena hoitamatonta syömishäiriökäyttäytymistä. Lihomista pelkäsin ihan turhaan - en ole koskaan lihonut, vaikka noista ajoista on yli 30 vuotta aikaa. Mutta mielenterveyssyillä olen eläkkeellä. Viestini on se, että sama häiriö, mikä saa syömiskäyttäytymisen sekaisin, voi vaikuttaa muullakin tavoin mieleen ja sekoittaa elämää ja tulevaisuutta laajemminkin. Eli avun hakeminen olisi siltä kannalta hyvä vaihtoehto.
Katsoin muuten Areenasta joskus dokkarin reilut 30 v ikäisestä naisesta, joka oli sairastunut anoreksiaan ihan lapsena. Hän ei syönyt enää mitään, joi vain vähän jotain ravinnejuomia, ja oli hyvin pieni ja luurankomaisen laiha. Murrosiän kehitys ei ollut alkanut hänellä koskaan. Hän harrasti valokuvausta, ja otti itsestään sairaan hyviä valokuvia, ja näistä valokuvista oli jokin näyttelykin. Hän kuoli, sydän pysähtyi. Asui kuolemaansa asti äitinsä luona. Ei elänyt päivääkään normaalia itsenäistä aikuisen ihmisen elämää. Se oli erään anorektikon tarina.itse olen nähnyt tuon dokumentin.En siis sairasta syömishäiriötä.Mutta en ymmärrä miten anorektikot näkee itsensä kauniina kun luut törröttää ja posket on lommollaan.Musta luuranko ei ole kaunista katseltavaa ja en usko että kukaan terve näkee luurankomaisissa anorektikossa mitään kaunista. Olen ymmärtänyt ettei enorektikot ole useinkaan parisuhteessa koska heidän elämänsä pyörii vaan syömättömyyden ja liikunnan parissa.Ja jatkuvan itsensä tarkkailun piirissä. Korjatkaa jos olen väärässä jos on miehiä jotka rakastaa luista naisen vartaloa.Paitsi jos miehelläkin on anoreksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä15111406- 288102
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565874Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1624749- 154671
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai324331Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas844193- 843477
- 803240
- 481741