https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/taipuuko-peukalosi-nain-yksinkertainen-sormitesti-saattaa-paljastaa-hiljaisen-tappajan/8326474#gs.lavsoo
"Äärimmäisen liikkuvainen peukalo voi olla merkki aortan laajentumasta eli aneurysmasta, jota kutsutaan myös hiljaiseksi tappajaksi.
Aortta on sydämestä lähtevä päävaltimo. Valtimotauti eli ateroskleroosi tai synnynnäiset tekijät voivat heikentää aortan seinämää, jolloin siihen syntyy pullistuma.
Tutkijat ehdottavat peukalotestiä osaksi muita tavanomaisia tutkimuksia.
He suosittelevat koetta teetettäväksi erityisesti potilaille, joilla epäillään nousevan aortan aneurysmaa esimerkiksi perinnöllisen alttiuden vuoksi "
Meikäläisellä menee kummankin käden peukalot ylittää kämmenen uloimman reunan ihan reilusti peukalon kynnen verran ja hän ylikin.
Että se tietää sitten aortan verisuonen paukahtamista ja äkkilähtöä eli ei tartte kitua letkujen varassa.
Eno kuoli golfkentälle ja setä kiikkutuoliin. Kumpikin kuolivat äkkiä, sydän petti, varmaan aortta repesi, että meikäläisellä on hyvät edellytykset samaan.
t. Ruma mies
"Äärimmäisen liikkuvainen peukalo voi olla merkki aortan laajentumasta eli aneurysmasta, jota kutsutaan myös hiljaiseksi tappajaksi.
Aortta on sydämestä lähtevä päävaltimo. Valtimotauti eli ateroskleroosi tai synnynnäiset tekijät voivat heikentää aortan seinämää, jolloin siihen syntyy pullistuma.
Tutkijat ehdottavat peukalotestiä osaksi muita tavanomaisia tutkimuksia.
He suosittelevat koetta teetettäväksi erityisesti potilaille, joilla epäillään nousevan aortan aneurysmaa esimerkiksi perinnöllisen alttiuden vuoksi "
Meikäläisellä menee kummankin käden peukalot ylittää kämmenen uloimman reunan ihan reilusti peukalon kynnen verran ja hän ylikin.
Että se tietää sitten aortan verisuonen paukahtamista ja äkkilähtöä eli ei tartte kitua letkujen varassa.
Eno kuoli golfkentälle ja setä kiikkutuoliin. Kumpikin kuolivat äkkiä, sydän petti, varmaan aortta repesi, että meikäläisellä on hyvät edellytykset samaan.
t. Ruma mies
Vastaukset 33
Vanhimmat
Nyt kannattaa siis tehdä kaikkea sitä, mitä on aina halunnut elämässä tehdä, koska aikaa on rajallisesti.
Juu, olen tässä katsellut uutta tietokonetta sellaista 2000-3500 euron peliä.
t. Ruma mies
Mä tein pöllötestin. Mulla kiertää pää samalla tavalla 360 astetta ympäri kuin pöllöllä, ja joo kyllä näyttäs menevän peukalotkin reilusti vielä pikkurillin rystysenkin yli.
Jaaha justiinsa. Kukaan kuullut koskaan hypermobiliteetistä? Mun pumppu on kuvattu, ultrattu, tutkittu. Ei oo rysmiä eikä muitakaan laajentumia.
Jaahas, jaaaaa....
Meikäläinen on muutaman kerran yöllä heränyt omituiseen oloon, on pulssi ollut 130-150, kun normi pulssi on 52-60 välillä.
Kelloa katsoin, ja sekuntiviisari harppoi 5 sekunnin välin 2 sekunnissa eli silmissäkin oli erikoiset olot.
Jonkun aikaa, kun odotteli, niin pulssi alkoi hidastumaan.
Sit välillä jättää lyönnin välistä, että erikoista on.
Kerran heräsin yöllä, kun otsa pää oli ihan hiestä märkä ja hikeä pukkasi, vaikka pulssi oli normaali, eikä nukkumis paikka ollut edes kuuma.
Muutaman kerran on silmissä säkenöinyt kirkas piste, joka on suurentunut.
Sen jälkeen ei tekstiä erottanut, eikä olisi edes pystynyt soittamaan älypuhelimella 112, kun ei saanut näytöstä selvää.
Ohi meni noin puolessa tunnissa ja olisko 5 kertaa kyseinen ilmiö elämässä tapahtunut.
Käsivarressa on sellanen joku verisuonen pahkura, kun sitä sormella naputtaa, niin muuttuu kovaksi patiksi eli tulee veritulppa ja sormella sitä rynkyttää, niin patti hetken päästä katoaa eli verisuoni aukesi.
Missään tutkimuksissa en ole näiden takia käynyt, määräävät vaan buranaa.
t. Ruma mies
Kannatas käydä kardiologilla.
Tuota ei Buranaa jos sydänoireita vaan panadolia. Ja tutkituta kilpirauhaset (tyroksiinintasot), sokeri ja tuo sydän (kolesteroli, EKG myös). Laittaisin sinut Tkv: n eli täydelliseen verenkuvaan ja määräaikaistarkastukseen. Soita omahoitajalle, lähete kokeisiin ja samalla varaat lääkäriajan.
Oletko ottanut c-19 rokotteen vai onko oireita ollut ennen pandemiaa?
Jos on jotain sydänperäistä ja silmä oireina nuo, niin voi olla kyse pienistä valtimotukoksista. Jos näkö häviää toisesta silmästä yhtäkkiä kokonaan, on hakeuduttava kiireellisesti hoitoon.
Minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminitaa, kun olin pikkulapsi, myöhemmin ei ole mitään tutkittu.
Meikäläisellä on koko ajan väsynyt olo, samanlainen, kuin jos hihitää ja juoksee oikein pitkän matkan ja on uupunut.
Nukkumalla ei väsymys, eikä uupuntu olo lähde ja tuntuu, että kun ikää tulee lisää, niin on koko ajan enenmmän uupunut ja väsynyt, koskaan ei ole sellaista pirteää oloa.
Sitä on vielä sitten niin saamaton, ettei saa mitään aikaiseksi, on ihan tarpeeksi kova urakka, että jokapäiväiset kotityöt, kuten ruoanlaitto saa tehtyä ja käytyä kaupassa.
Ei puhettakaan, että jaksaisi töihin mennä.
En minä jaksa lääkäriin mennä, varsikaan, kun toteavat, että sinähän olet terve kuin pukki, ei se päällepäin näy väsymys.
Meikäläinen menee samaa rataa, kuin yleensä muutkin miehet, että lääkäriin mennään vasta pää kainalossa, kun mitään ei ole enää tehtävissä.
t. Ruma mies
On ollut oireet jo monta vuotta ennen pandemiaa....
t. Ruma mies
Mulla näköhäiriöitä on ollut kummassain silmässä ja silmälasit on, mutta silmälääkärissä on viimeksi silmiä tutkittu joskus 20 vuotta sitten, kuten silmänpaineet.
Aivoinfraktin oireethan oli toispuoleiset oireet ei kummankin puoleet.
Joku totesi, että voi olla migreeniä tuo, kun silmiin ilmestyy säkenöivä piste ja näkö hämärtyy.
No nyt lääkäriin. Menet sinne. Itsestä pitää pitää huolta. Et ole sen vähempi arvoisempi kuin kukaan muukaan. Kuvailet nuo oireesi kun soitat.
Minä kun satuin istumaan erään ison sairaalan labran aulassa, sinne tuli viimeisillä voimillaan hiilenharmaa mies ja sanoi luukulla että nyt on jokin kovin hullusti ja meinasi kaatua tiskiä päin. Piteli sydäntään. Itse oli lähimpään ensiapuun ajanut ilman lähetteitä. Siitä kuule mies heitettiin aulasta äkkiä baareille, ei ne kyselly kun ne näki, että äkkiä toimeks. Täytyy nostaa aulapalveluhenkilölle hattua.
Älä jätä niin tarkalle kuin tuo setä:(
Voi olla myös verkkokalvon irtauma https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00687
Migreenissä tulee myös. Valopallo vie yleensä näköä toisesta silmästä. Ei pysty lukemaan tekstiä.
Tänä päivänä saa ainakin Turussa soittaa ihan turhaan terveyskeskuksiin, TYKS:in ensiapuun tai kaupunginsairaalan keskukseen; kukaan ei vastaa puheluun. Tulee pitkä rotla kysymyksiä ja vaihtoehtoja miten toimia missäkin asiassa. Lopuksi nauhalta sanellaan; jos haluat että sinulle soitetaan takaisin, paina ykköstä ja jonotuksen lopussa soitamme sinulle puhelin numeroosi josta soitat!
8 päivää, eikä yhteyden ottoa koskaan tullut, miltään taholta! Lopulta soittivat 112 ja kysyivät; kauanko kestää hakea ruumis pois kerrostalo asunnosta? Potilas kun menettää välillä jo tajuntansa, on kuumeinen, hikinen ja hyvin tuskastunut.
Ampulanssi tuli hetken kuluttua, ja potilas lähetettiin ensiavun kautta operatiiviselle osastolle, vuodepotilaana. Sisäinen verenvuoto, sydän läpätyksiä ja jalattomassa kunnossa. Aika viimehetkellä pääsi lopulta hoitoon, muutamaksi päiväksi.
Erittäin huonokuntoisena kotiutettiin, kun itse pyysi päästä pois. Syystä koska naislääkäri sanoi että vuodepaikkoja tarvitaan todella sairaille ja samalla pyysi nousemaan sängystä, sekä kokeilemaan mennä omin voimin WC:hen, katetrin poistoon. Pyörätuolissa pääsi WCn puolelle ja katetri poistettiin. Kolme päivää virtsanpidätys vaikeuksia, (vaipat).
Epikriisissä lukee että potilas on saanut kolmen ensimmäisen päivän aikana 6 pussia verta, ja yöllä sekä lähtöpäivänä vielä kaksi pussia. Hemoglobiini kotiin päästessä, veritankkauksella 95 ja sairaalaan mennessä oli 36. Eläkkeellä oleva sairaanhoitaja ollut nyt kotihoidosta vastaavana, koska yksin potilas ei olisi tullut toimeen, siinä kunnossa.
Kauhulla odotetaan maakunnallisia uudistuksia.
Ei tarvita omikron tartuntoja, kyllä vanhukset kuolee ihan muihinkin vaivoihinsa näillä näkymin... ja tulevaisuudessa lapset saavat kunnollisen koulutuksen, siitä pitää Vasemmistoliitto ja SDP huolen, ainakin mainosten mukaan!
Serkun sydäntä on operoitu tänä vuonna muutaman kerran ja uudelleen joutuu operoitavaksi, kun oli sydämestä lähteneet suonet lähes tukossa, eikä ole mikään ylipainoinen.
Tädillä on sydäntahdistin yli 80 vuotias on.
Mistä sitä kuule tietää milloin soittaa 112, kun ei sinne pienten oireiden takia viitti soittaa ja odottelee vaan, että oireet menee ohi ja odottaa, että katotaan oireiden ohi menon jälkeen, niin ei tarvi turhaan hälyttää apua, jos puunoksalta kattelis ja sitten soittais, jos oireet menee, että sorkat suorana makaa ja totoeaa, että ei tarttekaan soittaa, henki karkasi.....
t. Ruma mies
Mulla menee sormet sormet valkoisiksi jo 8 asteen lämmössä nykyään, ennen ne meni alle 5 asteessa valkoisiksi ja joutuu aina lämmittään sormia, ennekuin pystyy ulkona mitään tekeen.
Meneekös muilla sormat valkoisiksi viileällä säällä?
t. Ruma mies
Oiskohan sulla sama kun mulla Raynardin ilmiö? Voi mennä valkoiseksi tai sinisiksikin.
Laitan linkin.
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00542
Sulla on suvussakun vielä sydäntauti (sepelvaltimo) rasitetta. Myös se pitää kertoa. Sehän ei muutes sitä painotilannetta sitte katso…hoikkakin voi sairastaa niin.
voi höppänä…:(
Noi nyt on yhtätyhjän kanssa testejä. Sama kun sanottaisiin että, jos saat kielen rullalle niin varmasti saat pahanlaatuisen syövän alle viiskymppisenä.
Kuolemanpelko saa ihmiset mitä ihmeellisempiin uskomuksiin uskomaan.
Taas hyväuskoisia höppänöitä vedätetään.
Mulla onnistuu kaikki tuollaiset tee näin ja oletko mitä tai mikä et ole! Kaikki testit läpi , nyt menee peukalo helposti kämmensyrjän ulkopuolelle.....joku aiempi oli peukalosta kuinka helposti saat sen rannetta kohti ja saan sen enemmän kuin kukaan kahvipöydässä, en muista mikä vaiva silloin tuli!
On täällä sellainen omahoito oirekysely, johon voi täyttää kaikki oireet, jotka on olleet ja sitten siellä joitajat/lääkärit lukee ja arvioi, että tarviiko mitään hoitoa.
Todennköisesti seiltä tulisi vastaus, että ottakaa yhteyttä päivystykseen vakavien oireiden ilmaantuessa.
t. Ruma mies
No tee se, pliis, nyt. Voihan sen aina katsoa. Anna ammattilaisten tehdä päätökset ja anna tiedot sinne!
Mä kun kerran tossa hakeuduin ja sanoin että en nyt tiiä ja ei mulla mikään kiire niin veivät tutkimuksiin tukka putkella ja aika lailla sitten olikin syytä. Anna sen hoitohenkilöstön päättää. Jookos?
Jokainen päivä keksitään merkkejä kuolemasta, pitkät sormet tänään . Kaikki ruoka-aineet vuorotellen lueteltu kuoleman aiheuttajaksi. Pitääkö jokaiselle päivälle keksiä lisää ahdistusta ihmisille, silläkö saadaan lööpit vetämään. Kun Tv:ssä yhden kanavan murha saadaan selvitettyä, seuraavalla kanavalla, on toisen murhan selvitys menossa.
Ihan kaikkea ei kyllä kannata lukea vaan marssia mieluummin tohtorin ovesta suorille puheille. Säästää itteään.
Ajattelin tehdä sellainen "Minua ei saa ELVYTTÄÄ" kyltin ja laittaa se kaulaan, niin tietävät sitten, etteivät ala elvyttämään, jos meikäläinen makaa jossakin ketarat ojollaan tiedottomana.
Näkevät kyltin ja toteavat, että tilataan ruumisauto.
Uniapneakin vois olla oireiden perusteella. Siis väsymys ja yölluset pulssinkohoamiset viittaisivat tuollaiseen.
Ei ole kyllä ylipainoa, kun pituus on 170 ja painoa noin 64 kg.
Uniapneahan on yleensä ylipainoisten terveys ongelma.
voi olla hoikillakin.