Koko totuus vs osatotuudet (alustava assosiatiivinen hahmotus)

Koko totuus on mysteeri jota ei voida tietää. Ehkä se selviää sitten myöhemmin tämän elämänkoulun jälkeen.

Jeesus väitti olevansa totuus. Häntä on kutsuttu myös Sanaksi ja Logokseksi.

Onko mikään inhimillinen ja järkevä asia mahdollista ilman konsensus todellisuutta ?

Näkökulma->perusoletukset->tulkinnat->loogisesti koherentti kokonaisuus joka on kulttuurisidonnainen hahmotustapa joka on opittu ja omaksuttu ainoaksi oikeaksi.

Näkökulmassa aletaan "vivuta" todellisuuden hahmotusta jostain varmaksi ja pysyväksi koetusta kokemuksen aspektista lähtien kuten taivaanmekaniikka joka koettiin ikuiseksi ja varmaksi totuudeksi ja jonka oletettiin olevan täysin deterministinen eli laskettavissa ja ennustettavissa täydellisesti.

Taivaanmekaniikan perusteella postuloitiin maanpäällisten asioiden selitykseksi atomimallit joiden oletettiin olevan vastaavanlaisia kuin taivaanmekaniikka eli Auringon ja planeettojen liikkeet. Atomimallien perusteella taas oletetaan että kaikki fysikaaliset ilmiöt ovat pohjimmiltaan tuon atomimallin mukaisia eli täydellisen deterministisiä ja matemaattisesti laskettavissa olevia.

Taivaanmekaniikan kautta etenevä todellisuuden hahmotus lähtee siis vipuamaan todellisuuskuvaa itsensä eli kokijan ulkopuolelta ollen näennäisen objektiivinen vaikka kyseessä on kollektiivinen subjektiivisuus jossa lähtökohdaksi on valittu sellainen mahdollisimman kaukainen mutta varmaksi ja pysyväksi koettu ilmiö kuten taivaanmekaniikka.

Toisenlainen mallinnus lähtee kokijasta itsestään eli psyyken ja elämän itse koetuista 1. persoonan kokemuksista ja kaukaisesten kohteiden säännönmukaisuuksista) ja pyrkii sitten mallintamaan itsen ulkopuolista todellisuustta psyykensä ja kehonsa kautta käyttäen niitä mittauslaitteina sekä "mittatikkuna.

Koska kaikki kokijat eivät ole samanlaisia ja heidän kykynsä hahmottaa sekä sisäiseksi että ulkoiseksi koettua kokemusta on siis erilainen niin tämäntyyppinen hahmotustapa helposti koetaan liian subjektiiviseksi ja myös usein vallitsevan kulttuurin hahmotustavan suhteen poikkeavaksi niin tuo objektiiviseksi koettu 3. persoonan hahmotus koettiin oikeammaksi näkökulmaksi koska se ei ollut samassa määrin riippuvainen yksilöllisten kokijoiden/havaitsijoiden ominaisuuksista vaikka periaatteessa tuo itsestä ja kunkin omista kokemuksista ponnistava hahmotus voi olla paljon tarkempi ja lähempänä sitä aistihavainnolta ja mittauslaitteilta "piilossa" olevaa perimmäistä totuutta.

Kaikki erilaiset näkökulmat kertovat aina jotain todellisuudesta mutta se kertomus on aina suhteellista eli tuottaa osatotuuksia. Koko totuus voi löytyä vain erilaisia näkökulmia yhdistelemällä kunhan muistaa että looginen ristiriidattomuus voi säilyä vain samanlaisen premissikokoelman sisällä eli eri näkökulmista tuotettuja käsitteellisiä väitteitä ei voi sotkea samaan päättelyyn joutumatta samalla näennäisesti loogisiin ristiriitoihin koska ns. totuus on aina näkökulma/paradignasidonnaista.

Pitää löytää jonkinlainen korkeamman tason hahmotus tai näkökulma joka kattaa ja yhteensovittaa alemman tason näennäisesssä ristiriidassa keskenään olevien näkökulmien aspektit yhdeksi loogisesti ristiriidattomaksi kokonaisuudeksi mikä usein edellyttää täysin uuden kuvailukielen kehittämistä ja sisäistämistä ja jollainen kieli on neutraali suhteessa vastakkaisten näkökulmien taustalla olevaan metafysiikkaan.

Tällaisia metafyysisesti neutraaleja kuvailukieliä on jo olemassa kuten esim. yleinen systeemiteoria ja topologia jotka soveltuvat yhtä hyvin ns. fysikalistisen eli taivaanmekaniikasta lähtevään tutkimukseen ja toisaalta ns. idealistiseen 1. persoonan kokemuksista lähtevään tutkimukseen ja niiden yhteensovittamiseen.

Suuri osa ns. filosofisista ja eli näennäistieteellisistä ongelmista syntyy kun erilaisia näkökulmia/paradigmoja sotketaan samaan päättelyyn (esim. ns. vapaan tahdon ongelma) vaikka niihin on mahdotonta löytää uskottava ratkaisu sillä samalla hahmotuksen tasolla kuin ne ongelmat alunperin ovat syntyneet vaan edellyttävät vastakkausten näkökulmien tiedostamista toisiinsa nähden suhteellisiksi ja niiden välisten ristiriitojen olevan näennäisiä ja vain erilaisesta hahmotuksesta ja näkökulmasta johtuvia.

Näkökulman laajentaminen yleensä häivyttää näennäisongelmat.