Miksi noista Väyrysen lastensuojelubisneksistä ei ole aiemmin tiedotettu. Jotensakin härski ala rikastua. Kunnilta rahat pois, ja vielä varoituksia saaden. Kuntavaaleissa Väyrynen oli vaalikuningas, koska hän "pelastaa Kemin talouden". Hän ei käy edes missään kokouksissa. Sama peli varmaan aluevaltuustossakin. Miksi hän yleensä pyrkii mihinkään, kun laistaa kumminkin kaikesta.
Mahtaa Väyrysen äänestäjiä kaduttaa.
47
911
Vastaukset
- Anonyymi
Täh? Onko rikos suojella lapsia? Enpä ole varsin näin outoa aloitusta nähnyt.
- Anonyymi
Moni pitää arvelluttavana toimintana hyötyä rahallisesti muiden ahdingosta. Esim. Kokoomus ajaa yritysmaailman etua. Kokoomus on aika usein yksityistämisen puolella.
- Anonyymi
Kyllä Väyrysen äänestäjät ja kannattajat tietävät miehen ketkuilun, jota on harrastanut koko ikänsä.
- Anonyymi
Väyrynen on äärettömän pihi ja ahne lasten kustannuksella rikastuu. Hyvä kun ei koskaan tullut pressaa on sen verran höppänä
- Anonyymi
Satu Hassi on höppänäksi todennut, niin Väyrynen itsekin kertoi.
- Anonyymi
On Pate kova talousmies,saisi meidänkin päättäjät ottaa oppia kukkaron hallintaan.
- Anonyymi
Puliveivari joka halii rahansa kunnilta ja valtiolta. Käyttänyt omaa poliittista asemaansa siinä hyväksi. Roistoksi tuollaista on ennen sanottu.
- Anonyymi
Ei kait tuossa mitään, jos toimii lakien ja säädösten mukaan, varsinkin verotuksen osalta. Kätevästi vaan nosti etelän media asian esiin taas juuri ennen vaaleja.
- Anonyymi
Kyllä siinä mitään. Pihi rahanorja.
- Anonyymi
Operaatiokeskuksen skandaaliuutinen Paavon rottailuista:
https://www.youtube.com/watch?v=bjbCrgZ_nNI- Anonyymi
Sutkihan se Paavo on aina ollut ja varsinainen kitupiikki.
- Anonyymi
On Pate talousnero,tietää tienaamisesta paljon.turha on kadehtia laillista toimintaa.jos alettas iltalehen kans kadehtiin hautureitakin.jätettäskö kuolleet vaan biojätteisiin,ois halpaa.
- Anonyymi
Laillista se on olluy myös tuottojen siirto veroparatiiseihin ja siitä on noussut Suomessa iso haloo, joten miksi ei sitten Väyrysen toimista, ne kun on samaa tasoa, vaikka laillissia olisivatkin.
- Anonyymi
Väyrynen on pohjimmiltaan kiero ja vääryyden henkinen,
Jalasmökillä halusi tienata rahaa olemalla kirjoilla pohjoi-suomessa ollen Helsingissä.
Siitä se vaan nyt on laajentunut.- Anonyymi
Matkakulujan se Jalasmökki-Paavo huijasi asumalla muka Keminmaassa vaikka asui Hesassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matkakulujan se Jalasmökki-Paavo huijasi asumalla muka Keminmaassa vaikka asui Hesassa.
Hyvin on Pate esillä mediassa. Taitaapi tulla kaikkien aikojen äänisaalis Patelle. Hyvä näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin on Pate esillä mediassa. Taitaapi tulla kaikkien aikojen äänisaalis Patelle. Hyvä näin.
Paavo on pelinsä paljastanut. Ei sitä varmaan kovin moni äänestä ja hyvä niin. Valtuutetun pitää olla rehellisempi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavo on pelinsä paljastanut. Ei sitä varmaan kovin moni äänestä ja hyvä niin. Valtuutetun pitää olla rehellisempi.
Missähän se Paavon jalasmökki on nyt?
- Anonyymi
Liekö Pate jo maksanut Viron liiketoimiensa velat virolaisille.
- Anonyymi
Normaalit lehdet eivät käytä lapsia apunaan muita vahingoittaakseen ja siksi juttuja pitäisi tehdä varovasti. Nyt uteliaimmat ovat kuulemma tunnistaneet perheen, jota Iltalehti käytti apunaan ilkeämielisessä vahingoittamisjutussaan Väyrystä kohtaan. Vihoissaan ei pitäisi juttuja julkaista, ettei satu vahinkoa. Lisäksi kunta/viranomaiset päättävät lasten sijoituksista eikä niin päin, että lastenkodista valittaisiin ketkä lapset otetaan.
- Anonyymi
Kelmi se Paavo silti on.
- Anonyymi
Kyllä ei ole Paavosta Jeesukseksi liian on musta sielu rahalle.
- Anonyymi
Paavo julkisuudenhenkilo, siksi tää juttu on lehdessä. Tosi asiassa kannattaa katsoa syvemmälle, näitä erittäin tuottoisia omakotitalo lastensuojelijoita, sekä yhdistyksiä on paljon lisää joka kunnassa ja kaupungissa. Tuo kyseinen n 500 tonnin vuosituotto saadaan aikaan jo 4 lapsella vuodessa perus omakotitalossa.......Kiitos Paavo että sun avulla saadaan asia julkisuuteen :D
- Anonyymi
Joo, mutta olisihan Iltalehti voinu tonkia juttuunsa samalla sitä Muhoksen poikakotia, että mikä siellä on tilanne nykyään? Vai eikö Muhoksen surman tausta ollutkaan Iltalehdelle mieluinen? Aiheesta on kirjakin Musta raivo 2021.
- Anonyymi
Pate kääntää iltalehden kohut hyödyksi ilmaisena mainoksena.yrityksen tehtävä on tuottaa omistajalle.hyvää tiliä paten yritykset aina tuottaa.äänivyöry taas tulossa.😀
- Anonyymi
Huono mainos, sanoo entinen Paavon äänestäjä.
- Anonyymi
Kyllä ei ole omaatuntoa rahan orjuuttamalla miehellä. Ei jaksanut olla omaishoitajanakaan puolisolleen. Muka lastenhoitaja nyt.
- Anonyymi
Kyllä se melko ketku on tuo Väyrysen akan poika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se melko ketku on tuo Väyrysen akan poika.
Katsokaa Paavon FACEBOOK sivulta hänen vastine asiaan. Täältä poistettiin kirjoitus. Näimmä Väyrystä saa haukkua täällä, puolustaa ei! Ylläpitäjä, oletko puolueellinen? (Ehkä NATO-Kokoomus?)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsokaa Paavon FACEBOOK sivulta hänen vastine asiaan. Täältä poistettiin kirjoitus. Näimmä Väyrystä saa haukkua täällä, puolustaa ei! Ylläpitäjä, oletko puolueellinen? (Ehkä NATO-Kokoomus?)
Minä ainakin puolustan Paavoa. Ei se ole läheskään yhtä sutki kuin Amerikan rumppi.
Sanovat että Paavo olisi kerran maksanut itse kahvinsakin eduskunnan kuppilassa. Ei tosi sutki niin tee. Tarina ei tosin kerro, oliko paikalla ketään, jolle sen olisi voinut maksattaa.
- Anonyymi
Patesta seuraava resitentti. Patella on suhteitä itään, etelään ja länteen. Pohjosesta ei oo niin väliä.
- Anonyymi
Kyllä raha kelpaisi kaikille,keksis vaan miten rikastua.Toisilla on järkiä.
- Anonyymi
On se maailmaltakin nähty narsististen sutkien kannattajat ovat fanaattisia, heidän uskoa ei tosiasiat heilauta. Näin se on nähtävä Paavonkin kohdalla, onneksi hänen poliittinen taival alkaa olla jo tien päässä.
- Anonyymi
Ei Väyrysen äänestäjät ymmärrä katua tai tehneensä mitään typerää äänestäessään tuota miestä.
- Anonyymi
Pate menee varppina läpi. Täytyyhän Länsi-Pohjasta saada edes yksi edustaja valtuustoon jolla on jotain älliä asioiden hoidosta. Muuthan eivät osaa hoitaa edes omia asioitaan saati sitten koko maakunnan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pate menee varppina läpi. Täytyyhän Länsi-Pohjasta saada edes yksi edustaja valtuustoon jolla on jotain älliä asioiden hoidosta. Muuthan eivät osaa hoitaa edes omia asioitaan saati sitten koko maakunnan.
Paavo on pahin.
- Anonyymi
Iltalehdestähän löytyi lisää mielenkiintoista. Kai tämän saman Iltalehden toimittajan kirjoittama juttu liian uteliaasta poliisista on tosi, kun saman toimittajan juttu Väyrysestäkin kelpaa monille? Mielenkiintoista: "iskettiin välittömästi presidentinvaalien 2018 jälkeen".
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a977c1c6-1220-497f-868e-b1619b388ca1
Tämä em.juttu on peräti oikeudessa vahvistettu todeksi. Enpä olis uskonut pressavaaleihin liittyneen salailua ja kähmintää, hienoa Iltalehti! Löytyy Googlehaullakin pelkällä tuon poliisin nimellä maaliskuun 2021 juttuna Iltalehdestä. - Anonyymi
Ei haittaa. Hyvä vain että Väyrysen laillinen liiketoiminta tuottaa tulosta ja pysyy toiminta yllä.
Lappi tarvitsee kuitenkin aluevaltuustoon konkreettista osaamista ja tietotaitoa ihmiseltä, joka tietää työnsä puolesta käytäntöjä. Mikä toimii mikä ei, missä on säästämisen varaa, voidaanko palvelumaksukäytäntöä muuttaa. Tällainen tieto on enemmän kuin arvokasta.
Siksi Ninni-Ingrid Kokkonen eli numero 272 äänestyslappuun Su.23.1.2022. - Anonyymi
Pateilla on laajin kokemus ja tietotaito alueemme parhaaksi,kateellistenkin kannattaisi ottaa järki käteen ja patelle äääänivyöööryyy jälleen kerran.
- Anonyymi
Paavo menee läpi muutenkin.
Nyt kannattaa äänestää vaikkapa juuri 272. Kokoomuskin tullee olemaan kärkipuolueita. Parempi varmistaa, että muutaman ääniharavan lisäksi menee mahdollisimman, monta pienemmillä äänimäärillä Länsipohjan alueelta läpi.
Paavo kerää ääniä koko Lapissa, osa ehdokkaista lähinnä Meri-Lapissa. Siksi on tärkeää antaa ääni pätevälle, mutta hieman tuntemattomammalle ehdokkaalle.
- Anonyymi
Väyrynen Kemin etuja ajamaan Sauvo palatsiksi. Aluevaltuustokokouksiin hyvät ilmaiset tarjoilut konjakki ryypyillä oma astia mukaan saa perhekin siis Vuokko jotain.
- Anonyymi
Äänestäkää Paavoa. Se ei ole saanut kerättyä vielä itselleen niin paljon, että ahneus olisi yhtään hellittänyt.
- Anonyymi
Kyllä paavo on eri levelillä viisaudessa ja kokemuksessa yhteiskunnan hommista,arvostan.
- Anonyymi
Saathan tyhmä arvostaa ketkua joka ajaa vain omaa etua. Kerro näytöt Lapin hyväksi. Kehtasi haukkua karvareuhka lähetystö :Mitä tänne tulette. Viron Jussi tarjosi kahvit ollen toista maata siis Viroa.
Sodat käyneet miehet oli joukoissa mukana. Suututtaa että joku häpeämätön vielä arvostaa. Äänioikeus heti pois. - Anonyymi
Mut ainahan poliitikot tyhmiä ällyyttää,turhaan raivoat.patelle vaan ääniä ja kannustusrahaakin,niin tulos on hyvä kaikille.
- Anonyymi
Ilmaiseksikko ja hyvästä tahdosta sitä pitäis pyöritellä firmaa? Ei kukaan pyörittele pitkään yritystä tappiolla eikä hyvää hyvyyttään, konkka siitä seuraisi.
- Anonyymi
Kateus pitää ansaita,Pate on pelimies ja menestyjä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 966366
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303803törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283180Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701726- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46959Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859