Oma vakuutusyhtiö

Sampo Pohjola

Kysyn vaan:

Kuinka Hankalaa Suomessa olisi perustaa vakuutusyhtiö?

Mitä juridisia toimenpiteitä tarvitaan?

Toiminnan voisi aloittaa jotenkin osuuskuntaperiaatteella.
Esim. kaikki Smoton jäsenet saisivat kyselykirjeen jossa tiedusteltaisiin halukkuutta moiseen.
Hankkeeseen voisi lähteä mukaan jollain sijoitussummalla ja toimintaa pyöritettäisiin -0 tulos periaatteella. Jos vakuutus irtisanottaisiin, niin sijoitussumma palautettaisiin.
Vakuutusmaksut vakiintuisivat parin vuoden kuluttua jollekin tasolle.

Tottakai yhtiöllä pitäisi olla tietty henkilökunta hoitamassa operatiivista toimintaa, mutta heidän palkkansa maksettaisiin vakuutusmaksuista, tietysti. Henkilökunta voisi olla sijoittunut vaikka Hikiälle, sen ei kai ole väliä? Vakuutustarkastajia pitaisi sitten ilmeisesti olla suht taajaan, ettei tarkastusmatkat olisi kohtuuttoman pitkiä.

Kuinka tällainen toiminta sitten käytännössä käynnistyisi? En tiedä!
Esim bonusten siirto nykyisestä vakuutusyhtiöstä, uudet bonuskriteerit jne. Pitäisi ilmeisesti aloittaa nolla bonuksista, ettei tarvitse ollaa yhteensopiva minkään muun vakuutuslaitoksen kanssa, vai onko tässä joku lakisääteinen juttu? Ei kai pitäisi jos kyse olisi osuustoiminnasta? Tietysti uuden yhtiön pitäisi esim. tarkastaa vastapuolen vahingot, mutta ei kai se estä oman vaikkapa bonussysteemin luomista?

Tämä ei ole mikään yksinkertainen asia, mutta kyllä motoristit mahtaa melkoisia vakuutusyhtiöiden tuloksen rahoittajia olla.

Onko tämä raatona syntynyt ajatus?
Ei muuta kun Eu rahoitusta hakemaan ja pankinjohtajan puheille, että nyt tarvittaisiin laina vakuutusyhtiön perustamiseen. Olis ainakin johtajan ilmeen näkeminen kokeilemisen arvoinen asia.

9

5414

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muristi

      ...Vakuutusyhtiölain mukaan vakuutusyhtiöiden valvonta kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle. Valvontaa varten vakuutusyhtiön on toimitettava ministeriölle yhtiön taloudellista asemaa koskevia tietoja ja selvityksiä...

      Toimilupaa ei anneta, jos:

      1) luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön ja vakuutusyhtiön välillä olevan merkittävän sidonnaisuuden arvioidaan olennaisesti vaikeuttavan sosiaali- ja terveysministeriön 14 luvun mukaisen valvonnan suorittamista; tai

      2) perustettavaan vakuutusyhtiöön merkittävässä sidonnaisuudessa olevaan luonnolliseen henkilöön tai oikeushenkilöön sovellettavan sellaisen valtion, joka ei kuulu Euroopan talousalueeseen, lainsäädännön tai sen täytäntöönpanoon liittyvien seikkojen arvioidaan olennaisesti vaikeuttavan 1 kohdassa tarkoitetun valvonnan suorittamista.

      http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1996/19960091

    • aloittaa toimintaa

      Eipä taida onnistua ihan helposti; jo yksistään pääoman hankkiminen, puhumattaakaan lain koukeroiden tuntemisesta. Luvan alaista hommaa, kaiketi vielä; eipä ole naapurimaiden vakuutusyhtiötä ollut tunkua tänne.

      • Sampo Pohjola

        helppoa ei.

        Eikä ole naapureilla eikä muillakaan kiinnostusta, mutta onko siihen syynä markkinoiden pienuus, Suomi on kumminkin monelta kantilta pieni markkina-alue, eikä sijoitetun pääoman tuotto ole täällä varmasti paras mahdollinen. Voihan sitä itsekin ajatella että sijoitanpa pennoseni niin hyvin, että makselen tuotolla mopovakuutukset, ei tarvi moisella asialla päätä vaivata.

        Rahoituslähteenä esitin tuota sijoitusmaksua joka olisi samalla ikäänkuin vuokratakuu.

        Tällainen vaatisi varmasti laskelmia enemmän kuin monen mopoilijan yhteenlaketulla koulupohjalla saisi aikaiseksi, mutta olisi se aika mielenkiintoista tietää, paljonko meidän vakuutusmaksuista menee jonkun muun leivän päälle.

        Eikohän mopoilijoissa ole joku juristikin, että noista lakikoukeroista selvittäisiin, ja kyllähän tekevälle sattuu, jos tulee joku moka, niin eikö pian ole joku viskaali neuvomassa, kunhan nyt ei kukaan kiven sisään joutuisi.


    • perspektiiviin

      Jos vakuutusten hinnat jurppii, selvitäpä ensin kuinka onnistuisi vakuuttaa Suomen kilvissä oleva pyörä ulkomaille. Vakuutusten hinnathan vaihtelevat eu-maissa paljonkin, eikä ulkomaille vakuuttamiselle pitäisi käsittääkseni olla juridista estettä. Mahdollisessa korvaustapauksessa saattaa toki syntyä lainopillisia dilemmoja, esim. minkä maan lakien mukaan korvausvastuu ratkaistaan. Myös vakuutusehdoissa ja -turvassa on eroja, joiden selvittäminen tuskin on helppoa vieraskielisistä vakuutusasiakirjoista.

      Mitä tulee tuohon mainitsemaasi " -0 tulos periaatteeseen", sellainenhan on oikeastaan jo käytössä vakuutusyhtiöissä liikennevakuutuksen osalta. Liikennevakuutuslaissahan (18§) todetaan, että maksujen on oltava kohtuullisessa suhteessa maksettuihin korvauksiin. Joskus moottoripyörien liikennevakuuttaminen on ollut jopa alijäämäistä:
      http://www.vakes.fi/lvk/suomi/index.jsp?cid=lvk_fi_leh23052003

      Väitänpä siis, ettei uuden yhtiönkään osakkailla olisi se enempää mielenkiintoa harjoittaa hyväntekeväisyyttä, vaan vakuutusten kipuaisivat vahinkojen edellyttämälle tasolle. Vapaaehtoisissa vahinkovakuutuksissa tilanne voisi olla toinen, joskaan saavutettu etu tuskin olisi kaiken vaivan arvoinen.

      Jotkut myös arvostavat asiakaspalvelun toimivuutta - ainakin ne, joille vahinko on joskus sattunut. Itselläni on mp-vakuutus pohjolassa, mutta olen hautonut ajatusta sen siirtämisestä Nordeaa parempien keskittämisalennusten toivossa. Soitinkin asiakaspalveluun, jossa ystävällinen naishenkilö ilmoitti, ettei tiedä pyörien vakuutuksista mitään, vaikka olin palveluvalikon perusteella ohjautunutkin liikennevakuutusasioista vastaavan henkilön puheille. Ilmoitin, että käyn konttorissa puhumassa asiat selviksi. Konttorissa kaksi eri henkilöä ohjasi minut eteenpäin ja kolmannelta sain käteeni tarjouspyyntökaavakkeen, jonka käskivät mennä kotiin täyttämään ja antoivat palautuskuoren. Vaikka olin ilmoittanut, että olen aikonut siirtää useita vakuutuksia Pohjolasta Nordeaan, laskivat potentiaalisen asiakkaan ns. "menemään". Miksi uskoisin, että asiakaspalvelu vahinkotapauksessa toimisi yhtään paremmin?

      Tässä valittamisen ja mitään tekemättömyyden luvatussa maassa (mp-)vakuutuksenottajilta unohtuu se vakuutuksen perimmäinen tarkoitus: jos ajat jalankulkijan kauniina kesäiltana pyörätuoliin, satojen tuhansien sairaalalaskut, kipupumput, lääkkeet ja työkyvyttömyyskorvaukset maksaa vakuutusyhtiö etkä sinä.

      Mutta minullehan se ei koskaan satu. "Eikä täällä kaasu haise..."

    • terris

      Perustakaa vakuutusrengas.

      Vakuutusrenkaan kaikki jäsenet sitoutuvat korvaamaan jonkin jäsenen vahingosta syntyvät kustannukset. Vakuutusmaksut voivat olla kohtuu pienet, jos ei haluta valmiiksi kunnon pesämunaa tulevien vahinkojen varalle.
      MP vahingoissa saattaa tulla pitkä centtimäärä maksuun, joten jäseniä on hyvä olla useita kymmeniä - satoja.

      Näin tehtiin ennen valtion yhtiöissä....

      • Rengas

        Vai rengas.. Pikkuvahingot hoituisi helposti mutta mitenhän olisi puolen miljoonan henkilövahinko, tai vaikka muutama sellainen..


      • mätää on !
        Rengas kirjoitti:

        Vai rengas.. Pikkuvahingot hoituisi helposti mutta mitenhän olisi puolen miljoonan henkilövahinko, tai vaikka muutama sellainen..

        Lakia pitäisi muuttaa niin,että liikennevakuutus korvaisi vain vastapuolen vahingot,(harvinaista pyöräonnettomuuksissa)oma henkiökohtainen vakuutus sitten kuskin!


      • mopo.nen
        mätää on ! kirjoitti:

        Lakia pitäisi muuttaa niin,että liikennevakuutus korvaisi vain vastapuolen vahingot,(harvinaista pyöräonnettomuuksissa)oma henkiökohtainen vakuutus sitten kuskin!

        Jos kuljettajan omat henkilövahingot jäisivät vaikka oman vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen hoidettavaksi, niin korvaukset olisivat jonkin prosentin nykyisistä.
        Liikennevakuutus korvaa täyden korvauksen, mutta esimerkiksi työeläkkeistä korvaustaso on huomattavasti alempi.

        Esimerkiksi Espanjassa oli muutama vuosi liikennevakuutuksen enimmäishenkilövahingossa rajana vain n. 350.000 euroa, Suomessa ei rajaa. Suomessa konginkankaan onnettomuudesta olisi tullut "tosihalpa" jos näin olisi myös meillä.


      • mopo.nen

        Kaskovakuutuksissa tuollainen rengas toimisi.
        Riittävän suuri omavastuu ja maksut aina etukäteen sekä vakuutusrenkaaseen myös jälkilaskutus mahdollisuus huonojen vuosien varalle.

        Korvauspalvelut ostettavissa nykyisiltä autovahinkotarkastajilta.

        Liikennevakuutuksessa ei toimisi suurten vakavaraisuusvaatimusten takia.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      67
      3788
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3169
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      96
      2421
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      15
      1649
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      70
      1408
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      98
      1280
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      42
      1208
    8. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      50
      1021
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1021
    10. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      56
      1020
    Aihe