moi!!
rahat on tiukilla ja pitäis tehdä jotain halpaa ja hyvää ruokaa, olisko vinkkejä, siis maistuvaa ja silti halpaa, yksinkertaista ruokaa, tonnikalan ystävä en ole
rahat on tiukilla ja pitäis tehdä jotain halpaa ja hyvää ruokaa, olisko vinkkejä, siis maistuvaa ja silti halpaa, yksinkertaista ruokaa, tonnikalan ystävä en ole
Vastaukset 11
Vanhimmat
Moikka!
Itse olen hyviksi havainnut muutamia ruokia:
Erilaiset keitot. Keitän kerralla suuremman määrän ja pakastan annoksina. Esim. perus jauhelihakeitto on edullista.
Nuudelit. Ostan valmiita pakkauksia jossa on mukana makuaine. Paistan joukkoon esim. tarjousbroilerinsuikaleita tai laitan keitinveteen kiehumaan pakastevihanneksia.
Laatikot on aina hyviä ja helppoja sekä edullisia. Vaikka peruna-jauhelihaloota. Kustannukset kahdelle ihmiselle parin euron luokkaa.
Pyttipannu edellisen päivän ruuantähteistä
Wokki. Sinne voi heittää lähes mitä tahansa
Pakastekalasta saa hyvää uunikalaa kun heittää päälle hiukan mausteita ja esim sipulia, purjoa ja ruokakermaa
Kannattaa hakea ohjeita netistä ja soveltaa niitä oman mielen mukaan. Myös Penninvenyttäjän keittokirjaa kannattaa kysellä kirjastosta.
Ukkoni oli juuri männä perjantaina ostanut neljän kanankoiven pakkauksen, maksoivat alle euron kilo. Yhdestä koivesta tein keiton, josta tuli neljä runsasta lautasellista:
- kanankoipi
- kanaliemikuutio
- kaalia suikaleina
- purjon vihreää osaa
- keittojuurespussi
- hiukan herne maissi paprikaa
- reilusti pastaa 4 lautasellista varten
- mausteita maun mukaan
Kaikki kattilaan ja reilun tunnin keitto.
Koipi pois, jäähdytys ja perkaus.
Kananpalat takaisin kattilaan ja kuumennus.
Ja voi että oli hyvää...
Keitot, laatikot ja pataruuat sopivat laihalle kukkarolle. Minä saan omasta marketistani ostettua lohenpään 5 Kr:lla. Joskus lisään kalaa keittoon, useimmiten sitä on kalanpäässä tarpeeksi.
Jauhelihawok on edullinen ja maittava ruoka. Varsinkin, jos tekee vihannessekoituksen itse.
Kaalista saa pizzasalaatin edullisesti.
Kokeilin ohjeitten hakua ja edullinen ruoka haulla löytyi seuraava osasto:
http://www.nicehouse.fi/keittio/reseptit/kilpailures/halvalla04.htm
olipas hyviä vinkkejä, kiitos vaan kaikille. muutenki ärsyttää ku menee rahaa ruokaan niin paljon ja sitte vielä syö mitä sattuu...
ei muutako kohti parempaa ja halvempaa elämää
Mielestäni juttu ei ole niinkään siinä, mitä ruokaa tehdään, vaan siinä, miten ja millä hinnalla sen ruuan raaka-aineet on ostettu. Meillä tehdään oikeestaan ihan mitä vaan, vaikka köyhiä opiskelijoita ollaankin. Tietty laatikot yms. ovat edullisempia kun niistä riittää pidempään mutta ei niitäkään aina jaksa syödä. Meillä ei kuitenkaan mene paljon rahaa ruokaan, kun ostamme kaiken mahdollisen silloin kuin se on tarjouksella ja muutenkin pyrimme pitämään rahankulutuksen minimissä. Eli siis kauppojen viimeisen päivän tuotteita, esim. erilaisia lihoja ja leipiä kannattaa ostaa silloin kuin niitä löytyy ja laittaa heti pakastimeen niin säilyvät kyllä. Myös juustoja, maitoja, jogurtteja yms. voi ostaa viimeisen päivän tarjouksella kunhan muistaa syödä pian pois. Aamuisin laittavat yleensä kaupoissa nuo tarjouslaput viimeisen päivän tuotteisiin, joten mitä varhemmin käyt katsomassa, sitä paremmin saat ns. "parhaat päältä". Ja tietysti kauppojen ilmoittelua sanomalehdissä kannattaa seurailla. Ruokien hinnat on toki hyvä ainakin noin niinkuin suurinpiirtein tietää, sillä jonkun muun kaupan tarjous voi olla toisen normaalihinta. Koskaan ei ole tällä tavalla nälkä tullut eikä ole samaa ruokaa syöty kahta päivää peräkkäin. Ja mikä parasta, saamme yleensä molemmat ostettua ruokamme ja muut yleistarvikkeet tuon ruhtinaallisen opintotuen turvin.
Kun meillä on menossa viimiset senttiset, niin ostamme perunoita. Niitä keittelemme kuoripäällisinä, muusiksi, keitoiksi ym. Siihen sitten lisäksi sitä mitä halvalla saamme. Kituviikon ruokia ovat veri- ja pinaattilätyt, seisoppa, makkarakeitto, jauhelihakastike... Perusruokia, halpaa hyvää maistuvaa, mutta ei mitenkään erityisen houkuttelevaa. Onneksi kituviikkoja ei niin kovin usein ole!!
Kala - ainakin seiti - on halpaa. Siitä saa hyvää einestä sitruunapippurilla, öljyllä ja kermalla. Joka kerma tietysti kannattaa ostaa "punaisilla" lapuilla.
Kannattaa myös käydä hakemassa "eu-kassi" työttömien paikasta. Ovat tarkoitetut työttömien lisäksi opiskelijoille ja eläkeläisille.
Ja kun vitsit on vähissä, googlaa netistä - löytyy vinkkejä...
ja martoilta varmasti...
no, itse lähes köyhänä joudun miettimään syömisiä lapselleni ja itselleni...ostan kaalia, se on halpaa - ja tarjouksesta jauhelihaa.
keitän sopan tai padan.
sitä syödään pari päivää.
jos hyvin käy, saan tarjouksesta myös juustoa. sitten nautiskellaan - kaalisopan päälle juustoraastetta ja uuniin - nam!
Makaroonimössö on ihan ehdoton ruoka - ja edullinen, siitä kun syö 2 henkeä ainakin 2 päivää.
1pss makarooneja
400g jauhelihaa
sipuli
mausteita oman maun mukaan...
Kaikki sekaisin ja valmista! nopeaa ja hyvää...
Vähän kuin makaroonilaatikkoa, mutta ilman munamaitoa ja odotusta...
1. Vihanneskeitto: perunaa, porkkanaa, punajuurta, lanttua, juuriselleriä, kesäkurpitsaa tai kukkakaalia pataan ja keitetään kunnes valmista soseutettavaksi. Nesteeksi lisätään runsaasti tomaattimehua sekä yrttimaustetta ja tästä riittää koko viikoksi tai pakastettavksi annoksina. Jos on tiukka tilanne, niin kannattaa kiltisti kysellä lähikaupan hevivastaavalta mahtaisiko olla poistettavia vihanneksia tarjolla.
2. Makaronimuhennos: keitetään 4 desiä makaronia 4 desin kasvisliemessä (halvinta tehdä itse), 6 min keittämisen jälkeen kaadetaan liemi pois (ota talteen ja lämmitä vaikka välipalaksi työpäivän jälkeen) ja lisätään 6-8 desiä maitoa ja haudutetaan varttitunti. Sopii erityisesti tarjousbroileripullien kanssa.
3. Riisi paistettujen sipulien kera: kuullota riisiä pannulla vähässä öljyssä ja keitä vähässä vedessä lisättynä puolikkaalla tomaattimurskapurkilla. Paista kokonaisia tai puolikkaita sipuleita pannulla, ruskista ensin ja lisää sitten noin desi vettä, hauduta sipulit kypsiksi. Jos sinulla on voita, mustapippuria ja hunajaa, mausta sipulit niillä.
Lisäksi tulee käytettyä paljon kananmunia (ne antavat paljon energiaa aamulla kun pitää jaksaa koko päivä aamupalan voimalla) sekä niistä saa halpoja munakkaita veden ja mausteiden kanssa aamiaisen lisäksi. Pannukakku on täyttävää ja sitä voi valmistaa sekä suolaisena että makeana, ja jos haluaa herkutella niin Ahvenenmaan pannukakku saa masun on onnesta ähkyyn pitkäksi aikaa. Parasta on se, että niin riisiin, makarooniin, munakkaisiin kuin pannukakkuunkin voi helposti yhdistää niitä "alelöytöjä" ja kaikki ovat erittäin täyttäviä ruoka-aineita.
Puuro on kuitenkin päivittäinen suosikkini, sillä jos kun on varaa niin syön sen aamuisin pakastemarjojen kera (ei maksa extraa jos kerää itse tai saa lahjoituksina äidiltä/mummolta/kummilta) eikä nälkä tule seuraavan kerran kuin vasta myöhään iltapäivällä.
Tähän loppuun vielä muutama muutama vinkki joiden toteuttamiseen kaikilla ei tietenkään ole mahdollisuutta, mutta kaikkea kannattaa yrittää kokeilla...
Joten jos käyt loppukesästä/syksystä metsäalueiden lähellä (lähiömetsäkin käy, voin vakuuttaa omasta kokemuksesta kunhan ei ole ihan tien vieressä) niin ottaa mukaan muovipussin ja kerää sieniä ja marjoja, myös suolaheinää löytyy joistain paikoista. Kirjastoista löytyy sienikirjoja jos ei ole varma mitä kannattaa kerätä. Suolaheinää taas voi käyttää ruoanlaitossa pinaatin tai nokkosen tapaan. Alkukesästä voi kerätä myös voikukan versoja ja nokkosta, jopa ihan työmatkoilla jos malttaa jättää pyörän hetkeksi tien varteen ja kävellä sivumpaan. Kannattaa myös kuulostella onko tuttavapiirissä ketään jolla on runsauden pulaa satokaudella, meiltä ainakin liiat omenat ja "ylijäämäkesäkurpitsat" on annettu niille jotka ovat tulleet luvan kanssa poimimaan.
Lisäksi jos on mahdollisuus päästä tarjoilu- tai keittiökeikoille esim. opiskelijana niin yleensä niissä tarjotaan palkan lisäksi ruokaa ja useimmissa paikoissa (etenkin pienemmissä pitopalvelupaikoissa) annetaan ruokaa mukaankin. Ainakin tällaiselle aikanaan laihalle opiskelijatytölle oli juhlaa syödä niitä salaatteja, punaviinikastikkeita, lohifileitä ja hunajaglaseerattuja vihanneksia keikan jälkeen vaikka seuraava viikko putkeen. Aina ei tietenkään käynyt tsägä, mutta kyllä useimmiten käteen jäi edes iso kakkupala, pikkuleipiä ja jämäpullo viiniä, jotka eivät tietenkään täyttäneett vatsaa mutta tyydyttivät vaihtelun tarvetta kuitenkin ;)
En tiedä,maistuuko mikään näistä,mutta kokeilla voi! Ensimmäinen on tomaattimurskasta tehty kastike. Jos löydät tarjouksesta, laita sekaan jauhelihaa, mutta muuten pieni määrä kermaa tms. käy oikein hyvin. Todella maistuva kastike siitä tulee,jos laitat myös sipulia ja reippaasti mausteita...=)
Sitten on ehdottomasti risotto. Tylsää ehkä, mutta mausteilla voi tätäkin perusruokaa(riisiä, hernemaissipaprikaa ja lihaa) maustaa mieleisekseen! Olen monesti keittänyt riisin kanaliemessä ja laittanut valmiin risoton joukkoon currya, ihan syötäväksi kelpaavaa siitä tulee.
Nuudeleista/pastasta saa aikaan vaikka mitä, juuri jauheliha-makaroonimössö on eräs loistava vaihtoehto(luin ylempää), samoin peruna on terveellinen ja monipuolinen. Kokeile vaikka "köyhän naisen keittoa", johon tulee kaikkea mahdollista! =D Tarjoilin tätä kerran ystävilleni ja vaikka keitosta löytyi niin makaroonia kuin perunaakin, kaikki tykkäsivät ja söivät useamman lautasellisen...=)
Tonnikalavinkkejä en antaisi muutenkaan, koska eihän se oikeasti ole enää halpaa- ehkä joskus 80-luvulla, mutta ei kyllä enää! Tsemppiä ruokakokeiluihin!
ps. jos hedelmät ym. maksavat liikaa, c-vitamiinia saa mehun lisäksi myös piltin hedelmämössöistä. hinta alkaen 0,25€, eli ei kovin kallista.=)