Loppu kun kananlento. Selviskö ne ylimäärästä taksimaksut. Missä kunnanjohtaja oli. Piilossa vai Kittilässä.
Valtuustokokous
Anonyymi
121303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sen mitä näkyi, niin taitaa olla asiat pahemmin kuin sekaisin, kokouksen pöytäkirja voi viipyä.
Totta vissiin viipyy ko ei kaikkia asioita käyty läpi .
Mennee kyllä edellisen valtuuston ja hallintohoitajan pikkiin. Kuttasen ja keyomellan mummo ja pari muuta ja hallinnonhohtaja pihalle että kunnanjohto ja valtuusto pääsevät hoitamhan kunnan asioita. Pelleilyt saapii loppua.
Kylä se on kun vanhukset ei älyä jäädä pois. Eivät ymmärrä nykypäivästä mitään. Jankkaavat ja jankkaavat samoista asioita vaikka kuinka heille selittää. Ymmärrys kun ei riitä niin uskottava on ettei riitä ja luopuvat vapaaehtoisesti ettei tarvi erottaa. Olisko kokouksests poissaoleva ylempi kaiken takana kun joutuu lähtemään kunnasta. Mummot menkää jo kinkereihin.
Riitasaa selkärangatonta vastuutonta porukka
Kyltimä ulos ja runoilija vai mikä uskonto kuntaan kuuluva.
Ei kyltimä ja runomummo tunne lakipykäliäkään. Tuomoset pois kunnan päättäjistä.
Ei tässä kovassa maailmassa, pärjää linnunlaululla, onko itellä mitään ajatusta, vai pelilataanko, "isopyllyistä" ajattele omilla aivoilla, jos on resurssia, voi hyvne aika, miks ihmiset alistuu tälläiseen, vastaus on ei aivokapasio riitä, uskon että, asia on näin.....
Tulikohan kyltimälle ohjeistusta puhelimeen,seinilläkin korvat.Eikö ymmärtänyt että se kuuluu.Hahahaa
Hyvä että muutkin huomasi asian!
Melkein arvaa kuka on takapiruna ;)
Jumalan siunausta valtuuston päätökselle.