Voisit seurustella aseksuaalin kanssa?
Voiko olla että
Anonyymi
26109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
En. Ei kannata yhtään kiillottaa kuvaa kaikkeen en suostu. Sitten jos mies vammautuu ettei pysty asia on eri.
Mitä järkeä. Eikö suhteessa olla myös osittain seksin vuoksi.
Periaatteessa voisin, ainakin aseksuaalin miehen kanssa, jolta puuttuisi kokonaan halu seksiin, mutta pitäisi halailusta ja tuntisi rakkautta. Osa aseksuaaleistakin harrastaa seksiä, vaikkei heillä seksuaalisen vetovoiman tuntemuksia olisikaan lainkaan tai on vain vähän toista kohtaan. Hän voi myös nauttia seksistä toisin, kun monesti luullaan.
Aseksuaalin naisen kanssa voisi olla vaikeaa olla parisuhteessa, koska itse en varmaan kykenisi olemaan haluamatta häntä ja seksiä kanssaan.
Ei tulisi mieleenikään. Seksuaalisuuteni vaatii täydentymistä.
En olisi yhteensopiva ihmisen kanssa joka ei haluaisi seksiä.
Sopisit hyvin kääpiönheiton pelivälineeksi.
Pituudeltani melkein kyllä. Olen tosin 9.5cm ylitse naisten kääpiörajan. Ja tuota elopainoakin on sen verran, ettei minua ole mukava heittää.
Jostakin kumman syystä miehet kuvittelevat että kun halaan heitä, he voivat nostella minua.. ja siitä en pidä ollenkaan. Sitä en ymmärrä mihin se perustuu...
Aseksuaalisuus ei tarkoita sitä, ettei ole libidoa, toisin kuin luullaan. Kuten muillakin ihmisillä, libidon vahvuus riippuu täysin ihmisestä aseksuaalienkin kohdalla. Joillain voi olla kova seksuaalinen vietti ja joillain ei sitä ole ollenkaan. Se on kuitenkin eri asia kuin se, ettei seksuaalisuuttaan koe tarvetta toteuttaa muiden kanssa.
Tai voi olla kuten minä, tunnen helpommin romanttisia tunteita, mutta vain harvoja kohtaan seksuaalista vetovoimaa tai voimakasta seksuaalista vetovoimaa. Ennemmistö ei herätä mitään seksuaalista mielenkiintoa. Yhtään.
Seksiä toki voi harrastaa ilman seksuaalista vetovoimaakin tai vähäisellä seksuaalisella vetovoimallakin. Ihan vaikka romanttisen rakkauden lahjana rakastetulleen.
Olen tästä täysin samaa mieltä. Nainen, kuin nainen ei herätä välttämättä voimakasta seksuaalista vetovoimaa. Joidenkin kanssa se vain tuntuu paljon paremmalta. Yksi syy on naisen oma aktiivisuus, joka lisää tunnetta huomattavasti. Jos se puuttuu, niin tulle ns "työmiehen kelit".
Paljon vaikuttaa miten viehtynyt on persoonastakin, joillain on sitä jotakin mitä enemmistöllä ei ole ollenkaan.
Jooh hauska paikka asua ja ehdä juttuja sitten jonkin ylitehokkaasn ja bvarakksasn ohjelmoijsan luons tekemässä mitä normaali poppella ei ole rahaa :D
Kaipa aseksuaalia voisi rakastaa. Ja tuskin seksi hänen kanssaan olisi kurjaa.
Kaikki naiset ovat välillä aseksuaaleja.
Mutta jos nainen inhoaa seksiä, sellaisiakin on kai olemassa, en lähtisi parisuhdetta kokeilemaan.
Kaikki naiset eivät ole välillä aseksuaaleja, ei todellakaan.
- Sheena
Ehkä minun pitää tutkia aseksuaalisuuden määritelmää tarkemmin.
Minun mielestä seksi muuttuu melko yhdentekeväksi (eli surkeaksi) silloin kun vaan minä haluan ja toinen vain suostuu minun mielikseni.
Naisen pitää olla haluava ja nauttiva, jotta hommassa on järkeä. Suuri osa nautinnossa on se, että saa toisen nauttimaan.
-keinovaginamies-
Näinhän se on.
Mun kommentissa oli se lapsus, etta en tarkkaan tiedä miltä aseksuaali tuntuu sängyssä.
Ja varmasti heissäkin on eroja.
Teininä muistaisin olleeni aika itsekäs näissä hommissa, mutta kyllä silloinkin kylmä nainen puistatti. Nykyään seksi alkaa naisen mielentilan kohtaamisesta.
Meistä miehistä tulee vanhemmiten tunteellisempia ja näin ollen parempia rakastajia.
(Tämäkin väite varmaan ammutaan alas :-)
Ai niiku kuudestilaukeevan kaa?
Jaa, voiko olla vähä-älyinen liikkeellä taas, huoh!
Seksi on juuri se mikä erottaa parisuhteen muista suhteista, joten vastaan en voi.
Eri juttu sitten kun lähemmäs 100 v niin ehkei tunne enää tarvetta toteuttaa seksuaalisuutta kumppanin kanssa 🤔
- Sheena
Vaan jos seksihaluja ei ole, niin ei kai parisuhteessa pakko ole seksiä olla ja se silti on hyvä parisuhde, nuorillakin.
Höpö höpö. Et ole edes parisuhteessa, niin et voi tietää moisia asioita. Jotkut lääkkeet esim. laskevat seksuaalisia haluja, sitten ihmisillä on myös pieniä lapsia, voi olla myös stressiä työelämässä. On paljon asioita, jotka vaikuttavat seksielämään parisuhteessa. Pitkissä suhteissa myös automaattisesti halut toista kohtaan vähenevät.
Joka toinen on ....
Vaikeasti ahdistunut kyvytön
Tuurilla mennään.
Hmmm, pirukseen hyvä kysymys. Kyllä kai, kun ei tässä iässä noita haluja ole nyt ollut liikoja muutenkaan. Tietty tilanne muuttuu, jos kohdalle kopsahtaa ihastuminen, joten vähän hankala arvioida, mutta luulisin, että voisin.
Enpä uskoisi... Seksi ei ole pakko, mutta pidän siitä, että sitä halutaan minun kanssa.