Tavallista tummemmalle ihanuudelle

Ihminen voi eläessään kokea, keille harvoille meistä se vain suodaan, yhden ainoan, puhtaan ja vilpittömän rakkauden. Meidän välillämme vallitseva rakkaus on niin aitoa ja oikeaa, kuin se vain ikinä olla voi. Se on uusi, se on vanha, ja nyt jo täysin varma. Rakkaus, minulle se olet sinä. Vain sinä olet koskaan merkinnyt minulle tosi rakkautta. Tuo rakkaus välillämme on niin tavattoman vahvaa ja voimakasta. Niin syvä ja laaja kuin meri on... Jotain niin tavattoman kaunista ja ainutlaatuista. Olet kuin itse ihanuuksien ihanuus. Ja ihan tost vaan, olemalla oma itsesi. Saat ison miehen nytkin rustaamaan ihania itsellesi. Eivät tällaiset yleensä tavallisesti kuulu sanavalikoimaan. Paitsi kun sinä olet kyseessä, merkiten minulle rakkautta. Niin kuin sen voi kaikkeudessaan mies käsittää. Nimesi on jo vuosia ollut kuin synonyymi rakkaudelle. Sinä, olet nytkin viime aikoina ollut suorastaan ihan pilvilinnoihin saakka harhautuvissa lukuisissa ajatuksissani, joskus ihan luvattomankin pitkään... Sinä sen teet ja aiheutat. Vain sinä pystyt siihen, tahallasi tai tahtomattasi. On käynyt selväksi, että mun sydämessäni sun asemaasi ei voi kukaan koskaan millään tavoin uhata eikä korvata. Se on täysin järkkymätön ja lahjomaton. Ei se siitä muutu. Ei edes pidä eikä tarvitse. Sydämeni on varattu, lukittu ja sinetöity, ja vain sinulle. Niimpä voit olla täysin huoletta, sinun ei tarvitse enää koskaan epäillä. Ennemminkin, usko, toivo ja luota. Sinuun ja minuun, ja siihen lahjaan joka meille on annettu. Meidän rakkauteemme.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kaunista tekstiä.

Äänestä
  • Kiitos. Yritettävä on kun sen rakkaimmalleen osoittaa.

    Äänestä

  • Jäi sitten multa kappalejaot kokonaan pois. Nooh, se on joskus semmoista kun särö näyttöisellä kännykällä tunteistaan rustaa. Koneelta parempi pidempiä juttuja kirjoitella joissa pitää keskittyäkkin.

    Äänestä

Viittaako otsikko ihonväriin?

Äänestä
  • Hän tunnistaa kyllä itsensä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ihminen voi eläessään kokea, keille harvoille meistä se vain suodaan, yhden ainoan, puhtaan ja vilpittömän rakkauden. Meidän välillämme vallitseva rakkaus on niin aitoa ja oikeaa, kuin se vain ikinä olla voi. Se on uusi, se on vanha, ja nyt jo täysin varma. Rakkaus, minulle se olet sinä. Vain sinä olet koskaan merkinnyt minulle tosi rakkautta. Tuo rakkaus välillämme on niin tavattoman vahvaa ja voimakasta. Niin syvä ja laaja kuin meri on... Jotain niin tavattoman kaunista ja ainutlaatuista. Olet kuin itse ihanuuksien ihanuus. Ja ihan tost vaan, olemalla oma itsesi. Saat ison miehen nytkin rustaamaan ihania itsellesi. Eivät tällaiset yleensä tavallisesti kuulu sanavalikoimaan. Paitsi kun sinä olet kyseessä, merkiten minulle rakkautta. Niin kuin sen voi kaikkeudessaan mies käsittää. Nimesi on jo vuosia ollut kuin synonyymi rakkaudelle. Sinä, olet nytkin viime aikoina ollut suorastaan ihan pilvilinnoihin saakka harhautuvissa lukuisissa ajatuksissani, joskus ihan luvattomankin pitkään... Sinä sen teet ja aiheutat. Vain sinä pystyt siihen, tahallasi tai tahtomattasi. On käynyt selväksi, että mun sydämessäni sun asemaasi ei voi kukaan koskaan millään tavoin uhata eikä korvata. Se on täysin järkkymätön ja lahjomaton. Ei se siitä muutu. Ei edes pidä eikä tarvitse. Sydämeni on varattu, lukittu ja sinetöity, ja vain sinulle. Niimpä voit olla täysin huoletta, sinun ei tarvitse enää koskaan epäillä. Ennemminkin, usko, toivo ja luota. Sinuun ja minuun, ja siihen lahjaan joka meille on annettu. Meidän rakkauteemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu