Meillä on taas täällä yöllinen ongelma käsillä. Yritin tuossa äsken varovasti lähteä meidän parisängystä pissille niin ettei mies herää, mutta hänpä nyt sitten heräsi kesken kuorsauksen ja säikähti minua ihan kamalasti. Minulla on päivällä tapana pitää tukkaa kiinni, mutta yöllä tämä valtava tukka on auki. Tietysti iltasuihkun jälkeen tukka oli noussut pystyyn ja mies siinä sitten täydestä unesta heräsi ja näki ensimmäisenä minut siinä tukan kanssa ja purukiskot suussa. Mies rupesi huutamaan ja valaisemaan minua tikkapetzl 1000 lumenia-otsavalolla. Nyt on ikään kuin sellainen tilanne, että minä olen loukkaantunut tästä, koska hän kivenkovaan väitti nähneensä juurihoidon saaneen maahisen eikä nyt vartin sisään ole pyytänyt anteeksi sitä. Sitä lausettaan siis. Mitenhän tämä aamulla ratkeaa? Aika loukkaantunut kyllä olen, joten olen nyt ajatellut etten ainakaan aamukahveja keittele. Minusta vihkivalassa oli kohta ettei toista nimitellä peikoksi eikä hattivatiksi eikä miksikään muuksi.
Vastaukset 9
- Anonyymi
Kumppani kuin toveri tai kumppani, jos laitat eriväriset kummarit vääriin jalkoihin,m vaikka että sininen kuppani toisessa jalassa ja punainen toisessa jalassa sekä väärinpäin, jotta isovarpaat osoittavat eri tietä..
Jusiinpa joo kuin Mahtavus tai Justimus, Maximus.... höpöttely nuorten naisten kansaa joooh, jos on hupia niin sitten on vaikka olenkin oikeasti aika vakavamielinen Realisti, en kuitenkaan hillitön Surrealisti. - Anonyymi
En tiedä mitä vihkivalassa lukee, kun en ole sellaista vannonut, mutta ilman huumorintajua parisuhteesta (tai paremminkin -suhteessa) ei selviä. Sulla sitä tuntuu riittävän :) niin eiköhän tuosta hyvä tule. Mistäs sitä saataisiin sinun miehelle?
-keinovaginamies- - Anonyymi
Arvaa edes kun komeaxti nukkumassa niin joku arbaustyttö herättää kutittelemalla; herää jotain pitäisi tehdä.
Kutittamalla herättelee...syvästä unesta. - Anonyymi
tuollasinen juttu niin painoit siis pehmeästi sojemllsa jotsin ylikomentajaa, heräsi ja itse säikähdit, nän oli ottamassa lepoa, sormella painaa :D
- Anonyymi
arvaustyttö oli unessani joku superankarina, ja oli muitakin jutuja siinä unessa ;D
- Anonyymi
Tuo peli kyllä on kerrasaan aika hauska duke-nukke vforever.... minkällaisia juttujakin pikkuautolla pitää ajella jossain Lady Killer kasinossa.....
Ei varmastikaan ole tytöillekään paha tai loukkaava peli, on vaan niin... dukea. Tämähän on kuules ihan hoidettavissa oleva homma, eikä mitään. Tietty voi olla jo, että tää on selätettykin jo.
Mutta lähdetään sinusta.
Ymmärrän, että vihlaisee, mutta tiedäthän, että pitkänaikaa kaikki menninkäis ja muut ömmiäiset on olleet Tolkiensin kirjoitusten löytyessä elokuvamaailman käsille varsin pop.... elikkä suosittuja. Siellä oli sankarina vaikka minkälaista hobittia kuules. Toi vertaus ei ehkä kuitenkaan ole ivaus... vaan ehkäpä miehesi on iskenyt silmänsä elokuvassa juuri maahisiin ja heidän hmmmm... aitouteen... enkä tarkoita sitä päätyyppiä... se oli vähän ronski...
Hänhän on tehnyt jo kohdallasi valinnan... sen on täytynyt perustua kokonaisuuteen, eikä pelkästään päivittäiseen julkiasuun. (Miehet tekee yöllisiä heräämisiä ja heräävät myös yöllisiin äkillisiin anaaliregressioihin, mutta eivät niistä tuo julki kaikkia, jos hajun kanssa voi elää yön yli, ehkä mulkoilevat vaan aamulla ja näyttävät loukkaantuneilta). Joten tästä lopputulemana: Olet hänestä unelma...
Ja loppuksneettina.... mikä voisikaan olla ihaninta unelmalle? No juurihoito. Hammasta ei tarvitse repiä ja kipu poistuu hampaan juurien mukana.
Aikas hiton romanttista. ❤
Ps. Olisin laittanut jo tämän aiemmin, mutta suoli24 tökki. Sorppa. 😁- Anonyymi
En tiedä mitä tämä on, mutta äsken kuului eteisestä ”alas lyllertää sieltä tänne maahinen...” Siis mitähän …ua??
Oon siis ollut koko aamupäivän hiljaa. Mitä nyt meikkasin vähän rajummin, kulmat aika mustiksi ja teräviksi.
Aion katsoa ovelta vihaisesti.
En varmasti sano mitään. - Anonyymi
Putosko se päästä, ei ohme, vaik säikähtääkin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77798Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?146775- 57666
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25663Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
- 31531
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27521Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20513Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506- 6476
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee403468Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭79459- 30436
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29411En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39404Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3400- 36392