Ollaan oltu yhdessä 6 vuotta, asutaan erillään kuitenkin. Yleensä ollaan viikonloput yhdessä ja viikolla vähemmän. Ennen on vietetty n. kolmannes ajasta mun kämpillä, mutta nyt viimeisen vuoden aikana vähemmän, max.10%.
Normaali viikonloppu menee niin, että menen perjantaina töiden jälkeen tyttöystäväni kämpille ja palaan sieltä omilleni joko sunnuntai-iltana tai maananta-aamuna. Koko sen ajan hänellä on ohjelmaa järjestettynä meille. Lepohetkiä ei ole päivässä montaa, vain työtä vuorotta (alkanut minusta tuntua). Kaikki aika käytetään hänen ohjelmaansa ja suunnitelmiinsa. Hän on tosi huono hallitsemaan ajankäyttöä ja yrittää tunkea kursseja, harrastuksia ym. ym. 25 tuntia päivään. Ennen sanoin, että tietokone on aikarosvo, mutta nyt taidan olla löytänyt jotain vielä parempaa. Omia juttuja en saa tehtyä yhtään, ellen sano että mun on nyt saatava tämä tehtyä. Sittenkin kuuluu, että tee se vaikka maanantaina kun et ole täällä. Vasta kun lyön nyrkkiä pöytään ja sanon, että haluaisin saada sen pois päiväjärjestyksestä tänään, niin tulee että "tottakai, tee vain".
Prinsessani on myös niin hyvän näköinen, että on selvästi tottunut saamaan sen mitä haluaa. Yleensä miehet (ja naisetkin) tekevät asioita hänelle.
On alkanut tuntua siltä, että teen hänelle töitä ja sitten illalla saan pesää hyvin tehdyistä töistä. Tai ehkä se on vain minulle luotu illuusio, seksiäkin hän kaipaa joka ilta. Olenkohan vain kuningattaren työmuurahainen?
Viime lauantai-ilta ja koko sunnuntai meni siihen, kun järjestettiin romuhuone uusiksi. Se on yksi makuuhuone, jonne ei mahtunut enää sisään; siellä on kaikkea muuttolaatikoista säilyketölkkeihin.
Toissa kesänä tytsy muutti pariksi viikoksi entisen kollegansa kämpille kissavahdiksi. Hän kutsui sitten minut sinne myös vaikka koko ajaksi jos niin haluaisin. Meninkin ja kauhistuin sitä, missä kunnossa se asunto oli; Kauhee läävä!! Sitähän piti alkaa siivoomaan ensiksi, imuroida, siivota keittiö, pestä kylppäri ja lattiat... ei siellä muuten olisi voinut olla. Karsee työ siivota ja lopuksi tuli mieleen, että mitä h....ttiä minä oikein teen täällä siivoamassa jonkun toisen äijän kämppää ilmaiseksi? Ei ole reilua! Jos tytsy haluaa, niin siivotkoon.
Viime kesänä sama juttu, paitse sanoin sille, että minusta ei tuntunut oikealta siivota toisen äijän kotia ilmaiseksi ja tänä kesänä en halua osallistua talkoisiin. Vastaus: Se on meitä varten, että saamme olla siistissä asunnossa. Jos teen sen yksin, niin siinä menee monta iltaa ennen kuin olen saanut sen tehtyä ja voit tulla.
Äijä tienaa yli kymppitonnin kuussa, eikä voinut ottaa siivoojaa vaikka tiesi että kaveri on tulossa kissavahdiksi - sika. Töissä kuulemma hyvä tyyppi ja tosi organisoitunut. Joo, nämä tiedetään...
Yhtenä Tiistai-aamuna olin lähdössä kotiin, niin hän usutti minua tyhjentämään tiskikoneen ennen lähtöä. Yleensä olen niin tehnytkin, mutta nyt sanoin, että haluan lähteä nyt, enkä enää tehdä yhtään mitään. Totta puhuen tuli vähän semmoinen olo, että tee nyt edes tämä työ ennen kuin lähdet. Hän näytti vähän hapanta naamaa sitten, mutta illalla soitettaessa ei siitä ollut enää mitään merkkejä.
Jotenkin tuntuu, että tämä tapaus avasi silmäni ja aloin nähdä sen, että minähän teen siellä töitä vuorotta. Hän on kuin lapsi, joka työntää rajoja ja käskee tehdä aina vain uusia juttuja ihan loputtomasti, ellei sille itse pistä rajoja. Aina riittää puuhaa: etsi mistä voin ostaa tämän netistä, voitko tutkia miksei tuo ohjelma toimi enää, saisitko korjattua tämän, etsisitkö minulle netistä uuden auton näillä spekseillä ja sopisit koeajosta?
Ärsyttää, kun hän ei hallitse omaa aikaansa ja vetää minut mukaansa siihen kaaokseen.
Jos kieltäydyn jostain projektista, niin sitten usein vastine on, että ei sitten ehditä touhuta illalla, kun minun pitää työstää sitä yksin tai et sitten voi tulla lauantaina, kun teen sitä hommaa yksin.
Yksi, mistä on vähän kitkaa on keittiötyöt: Hän ei osta mitään valmista ja kaikki tehdään hyvin ja taiteen sääntöjen mukaan itse kotona. Hyvä sinänsä ja ihan kiva kokata yhdessä, mutta liika on liikaa; kaikkeen tähän menee vähintään 2 tuntia illassa (viikonloppuna tuplasti enemmän), enkä todellakaan halua käyttää niin suurta osaa vapaa-ajastani keittiössä. Meillä olisi hyviä yhteisiä harrastuksia, mutta niillekin tuntuu olevan vaikea löytää aikaa nykyään, arkipäivänä ei puhettakaan.
Tuntuu, että hän oikeasti tarvitsisi apua ajan- tilan- ja tavaranhallinnassa. Jos autan, en tiedä onko se oikeasti auttamista vai autanko vain ongelmien siirtämisessä.
Hän on tietenkin rakastava tyttöystävä ja on osoittanut lojaalisuutensa, mutta jotenkin tuntuu siltä, että minun pitäisi hallita paremmin yhteistä aikaa. Usein kun yritän laittaa rajoja, niin nostetaan "se on meitä varten" -kortti esille.
Normaali viikonloppu menee niin, että menen perjantaina töiden jälkeen tyttöystäväni kämpille ja palaan sieltä omilleni joko sunnuntai-iltana tai maananta-aamuna. Koko sen ajan hänellä on ohjelmaa järjestettynä meille. Lepohetkiä ei ole päivässä montaa, vain työtä vuorotta (alkanut minusta tuntua). Kaikki aika käytetään hänen ohjelmaansa ja suunnitelmiinsa. Hän on tosi huono hallitsemaan ajankäyttöä ja yrittää tunkea kursseja, harrastuksia ym. ym. 25 tuntia päivään. Ennen sanoin, että tietokone on aikarosvo, mutta nyt taidan olla löytänyt jotain vielä parempaa. Omia juttuja en saa tehtyä yhtään, ellen sano että mun on nyt saatava tämä tehtyä. Sittenkin kuuluu, että tee se vaikka maanantaina kun et ole täällä. Vasta kun lyön nyrkkiä pöytään ja sanon, että haluaisin saada sen pois päiväjärjestyksestä tänään, niin tulee että "tottakai, tee vain".
Prinsessani on myös niin hyvän näköinen, että on selvästi tottunut saamaan sen mitä haluaa. Yleensä miehet (ja naisetkin) tekevät asioita hänelle.
On alkanut tuntua siltä, että teen hänelle töitä ja sitten illalla saan pesää hyvin tehdyistä töistä. Tai ehkä se on vain minulle luotu illuusio, seksiäkin hän kaipaa joka ilta. Olenkohan vain kuningattaren työmuurahainen?
Viime lauantai-ilta ja koko sunnuntai meni siihen, kun järjestettiin romuhuone uusiksi. Se on yksi makuuhuone, jonne ei mahtunut enää sisään; siellä on kaikkea muuttolaatikoista säilyketölkkeihin.
Toissa kesänä tytsy muutti pariksi viikoksi entisen kollegansa kämpille kissavahdiksi. Hän kutsui sitten minut sinne myös vaikka koko ajaksi jos niin haluaisin. Meninkin ja kauhistuin sitä, missä kunnossa se asunto oli; Kauhee läävä!! Sitähän piti alkaa siivoomaan ensiksi, imuroida, siivota keittiö, pestä kylppäri ja lattiat... ei siellä muuten olisi voinut olla. Karsee työ siivota ja lopuksi tuli mieleen, että mitä h....ttiä minä oikein teen täällä siivoamassa jonkun toisen äijän kämppää ilmaiseksi? Ei ole reilua! Jos tytsy haluaa, niin siivotkoon.
Viime kesänä sama juttu, paitse sanoin sille, että minusta ei tuntunut oikealta siivota toisen äijän kotia ilmaiseksi ja tänä kesänä en halua osallistua talkoisiin. Vastaus: Se on meitä varten, että saamme olla siistissä asunnossa. Jos teen sen yksin, niin siinä menee monta iltaa ennen kuin olen saanut sen tehtyä ja voit tulla.
Äijä tienaa yli kymppitonnin kuussa, eikä voinut ottaa siivoojaa vaikka tiesi että kaveri on tulossa kissavahdiksi - sika. Töissä kuulemma hyvä tyyppi ja tosi organisoitunut. Joo, nämä tiedetään...
Yhtenä Tiistai-aamuna olin lähdössä kotiin, niin hän usutti minua tyhjentämään tiskikoneen ennen lähtöä. Yleensä olen niin tehnytkin, mutta nyt sanoin, että haluan lähteä nyt, enkä enää tehdä yhtään mitään. Totta puhuen tuli vähän semmoinen olo, että tee nyt edes tämä työ ennen kuin lähdet. Hän näytti vähän hapanta naamaa sitten, mutta illalla soitettaessa ei siitä ollut enää mitään merkkejä.
Jotenkin tuntuu, että tämä tapaus avasi silmäni ja aloin nähdä sen, että minähän teen siellä töitä vuorotta. Hän on kuin lapsi, joka työntää rajoja ja käskee tehdä aina vain uusia juttuja ihan loputtomasti, ellei sille itse pistä rajoja. Aina riittää puuhaa: etsi mistä voin ostaa tämän netistä, voitko tutkia miksei tuo ohjelma toimi enää, saisitko korjattua tämän, etsisitkö minulle netistä uuden auton näillä spekseillä ja sopisit koeajosta?
Ärsyttää, kun hän ei hallitse omaa aikaansa ja vetää minut mukaansa siihen kaaokseen.
Jos kieltäydyn jostain projektista, niin sitten usein vastine on, että ei sitten ehditä touhuta illalla, kun minun pitää työstää sitä yksin tai et sitten voi tulla lauantaina, kun teen sitä hommaa yksin.
Yksi, mistä on vähän kitkaa on keittiötyöt: Hän ei osta mitään valmista ja kaikki tehdään hyvin ja taiteen sääntöjen mukaan itse kotona. Hyvä sinänsä ja ihan kiva kokata yhdessä, mutta liika on liikaa; kaikkeen tähän menee vähintään 2 tuntia illassa (viikonloppuna tuplasti enemmän), enkä todellakaan halua käyttää niin suurta osaa vapaa-ajastani keittiössä. Meillä olisi hyviä yhteisiä harrastuksia, mutta niillekin tuntuu olevan vaikea löytää aikaa nykyään, arkipäivänä ei puhettakaan.
Tuntuu, että hän oikeasti tarvitsisi apua ajan- tilan- ja tavaranhallinnassa. Jos autan, en tiedä onko se oikeasti auttamista vai autanko vain ongelmien siirtämisessä.
Hän on tietenkin rakastava tyttöystävä ja on osoittanut lojaalisuutensa, mutta jotenkin tuntuu siltä, että minun pitäisi hallita paremmin yhteistä aikaa. Usein kun yritän laittaa rajoja, niin nostetaan "se on meitä varten" -kortti esille.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tyydy vihtorin osaasi! Jossakin vaiheessa heräät arkeen.
tosi oudon naisen olet valinnut "tytsy-ystäväksesi. Ja vielä 6 vuotta tuon kanssa!
Et taida olla penaalisi terävin kynä.
Ihmettelen vaan mitä hän tekee viikolla, kun ette ole yhdessä. Vai asutteko kaukana toisistanne.
Ei tätä jaksa tämmöistä.
Keittiössä en ole sen koommin viihtynyt kokkailemassa, .
Juurikin siksi, että se on saatanan tylsää ja aikoo vievää.
Mutta, miksi vihaan valmisateriota juhlapöydässä, siis niinkuin sama jos käy ravintolassa missä on paljon syömistä ja vaihtoehtoja seisovasta pöydästä.
Mua vitutti, kun yhessä paikassa, ( olin siis sairaana )
..
Jos ois tuotu vielä ruoka sängyn viereen, suutuin että minä syön kyllä yksin pöydän ääressä.
Tietysti ymmärrän (?) Jos nykyajan miehet haluavat tuollain huomioda Jos tyttöystävä on kipeenä.
Mutta se oli jo liikoo minulle, ,,,
Nyt tuntuu että olen kuin vauva joka kaipoo jotakin,
Tietysti Nälkä on mutta en halua tuttipulloa suuhun kun mua oksettoo verenpaineet ,sekä se että miksi miun pittee pystyä häpeemään kaikkea?
Mielelläni silti jo häpeän elämääni koska moni asia on mennyt niin, että halusin monin keinoin rimpuilla itseni vapaaksi vanhasta.
En kauheasti onnistunut siinä.
Vihhoon itseäni edelleenkin .
Miten itseään pystyy rakastamaan niinkuin joku hoitaja yritti väkisin kelpuuttoo minulle,
On oma asiani , mitä tunnen .
Lähelleni en halua ennee ketteen.
En voi sietee sitä, että minua matkitaan, minua yritetään miellyttää .
On se sitten sairautta tai ei, mutta kipeä mieli ja keho ei näe misseen mitteen hyvvöö.
En halua, että yksikään kärsii mielestäni.
Vihhoon sitä, että JOS olenkin kaunis jonkun mielestä niin ...
Miten tähän piteis suhtautua.
Tyttölapsena tiesin että prinsessat on 7han7a,
Nykyöön se on sairautta
.
Miksi olen katsonut televisioo ,
Se tekköö nykyöön pahhoo mielelle .
Tästäkö naiset tykköö, töllöttää telkkua viikkokausia?
En .
Nukun pahhoo mieltäni pois , .
Haluan, mutta en pysty näkemään vanhaa miestäni , koska tämä kaikki tekköö niin kipeää.
Voi että kun oisin ymmärtänyt pienenä että olin ,,,,
Vihreä, musta ja oranssi.
Ei minulla ole lempivärejä, vuoan käytän mieleni mukkoon vähän sekalaista mutta yritän pyrkiä selkeyteen.
Eräitä en halua ennee nähdä.
Näin ne 50- vuotis päivillä .
Käppänöitä kuin mitkäkin.
Kai se suomalainen on,
En vieläkään ymmärrä, miten muut näkevät kotini.
Onko se nuorenparin, talo,
Onneksi selveni myös välit sisaruksiini.
Kaikilla on paskat välit toisiinsa.
Ikuinen ki6su ja viha,
Mun mielestä.
Ja kaikki sairaina.
En saa suutani auki lähellä.