Parin vuoden pandemian kärsittyäni päätin lähteä karaokebaariin. Ajattelin että tuskin saan seuraa mutta kyllähän sitä riitti. Olen siis mies ja kiinnostunut naisista. On kuitenkin tunnettua että miehet tuppautuvat kaikenlaisten ihmisten seuraan ja niinhän minullakin oli hetken istuttuani jo toinen yksinäinen kulkija seuranani. Sitten seuraan liittyi vielä kolmaskin. Olisi ollut mukava istua yksin mutta eipä sitä mahdollisuutta tarjota. En osaa edes kuvitella millainen vienti olisi yksin liikkeellä olevalla naisella kun miehelläkin on tällainen kysyntä.
Miesseuraa saa helposti
12
111
Vastaukset
- Anonyymi
Älä edes edesmenneenäsi naurioita ollenkaan Duke-Nukkem Duke Nukem on siis Duke-Nukke.
Vähän kanssa luulen, että meno kaupungilla on aika hillitöntä. Monella on paljon patoutunutta biletysintoa ja varmaan myös patoutunutta tarvetta iskeä naisia. Toisaalta kaupungilla voi olla sen verran humalaista porukkaa, ettei noiden kahden patouman yhdistyminen enää onnistu kunnialla. 🤣
Enpä tiedä koska tuonne uskaltaa mennä. Täti-ihmisenä ei vappumeininki on vähän liikaa. 😁- Anonyymi
Oikeastaan ilmiö oli vain jatkoa sille mikä oli ennen kulkutautia. Yksin ei saa istua. Aina tunkee känniläisiä seuraan ja känniläisen tuoksu houkuttelee muita känniläisia. Voi kun joskus edes saisi istua yksin....
Anonyymi kirjoitti:
Oikeastaan ilmiö oli vain jatkoa sille mikä oli ennen kulkutautia. Yksin ei saa istua. Aina tunkee känniläisiä seuraan ja känniläisen tuoksu houkuttelee muita känniläisia. Voi kun joskus edes saisi istua yksin....
Miksi mennä baariin, jos haluaa olla yksin? Valitse mielummin joku vähän parempi viinibaari, jos haluat vain nautiskella ilman häiriötä tai paikka, jossa porukka ei ole ihan tillin tällin.
- Anonyymi
Emberizi kirjoitti:
Miksi mennä baariin, jos haluaa olla yksin? Valitse mielummin joku vähän parempi viinibaari, jos haluat vain nautiskella ilman häiriötä tai paikka, jossa porukka ei ole ihan tillin tällin.
Viinibaarissa kukaan ei laula Juha Vainion lauluja.
Anonyymi kirjoitti:
Viinibaarissa kukaan ei laula Juha Vainion lauluja.
Kaikkea ei saa. Pitää valosta Juha ja juopot tai oma-aika ilman häiriötä (kalliin lasin kanssa).
Jaa'a, kyllä se on enemmän henkilöstä ja henkilön habituksesta kiinni. Itse saan kyllä istua hyvinkin rauhassa niin syöttölöissä, juottoiloissa kuin tanssijuottoloissakin, jos niin haluan. Enkä tosiaankaan ole mikään kulmakunnan karju tai MC-poju, ihan peruspetteri vain.
- Anonyymi
Ehkä olen enemmän puoleensavetävä mies. En kyllä haluaisi olla.
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä olen enemmän puoleensavetävä mies. En kyllä haluaisi olla.
Hyvinkin mahdollista, tosin itsekin kerään kanssaolijoita ympärilleni ellen ole "äijäilmeellä" liikkellä. Eikä se paha ole laisin, mutta tosiaan välillä olisi kiva vain olla, issekseen. Se ihmisten lähelle saaminen on omanlaisensa lahja, sitä ei kannata väheksyä ainakaan 👍
- Anonyymi
Harkitsin yhtä opiskelijatapahtumaa, juurikin koska pitkään aikaan ei ollut mitään. No en mennyt, koska ajattelin, että meno on varmaan… niin. No, eilen kuulin, että hyvin monella tapahtumaan osallistuneella todettu korona. Olin tyytyväinen, että olin taas ”nössönä” jäänyt kotiin.
- Anonyymi
Eikö viinaa juomalla tutustu naisiin.?
- Anonyymi
Naisiin ei tutustu mutta miehiin kyllä pääsee tutustumaan varsin helposti.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6632498Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,301236- 1091148
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki111073- 93955
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k104915Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?101863Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e236795Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50769- 64741