Ollakko vai eikö olla

Jos hyvin käy niin mulla on edessä ainakin parhaimmillaan vielä 30 vuotta.

Eli kyllä minä kannatan että olla ainakin se aika.

Olla!

Olla.

Koska, jos menee tilaan 'ei- olla' niin se taitaa olla aika lopullista.

Ei missään tapauksessa! Sinä tiedät itsekin sen, että se on väärin.
Kahtalainen mitta on Jumalalle kauhistus.

Ollakko, ullakko vai aallokko?
Kas, siinä kolme pulmaa.

Pitäisi miettiä, mitä tarkoitat "olemisella". Ei-oleminen on selvä asia, mutta kaikki muu onkin sitten vaikeasti sanoitettavissa filosofisesti.

"Oleminen" itsessään ei nimittäin ole oikeastaan mitään ihmeellistä. Ajattelepa vaikka pöydän olemista. Se on sinulle ehkä alusta, jolle voit laskea tavaroita. Pöydällä on siis käyttöarvoa alustana. Tämä on kätevää, eli voidaan puhua pragmaattisesta näkemyksestä "olemiseen" [*pragmatistinen filosofia*].

Mutta ilmeisesti tarkoitat muunlaista olemista; kenties jotakin sellaista kuin "oma" olemisesi täällä muiden joukossa ja elämäsi askareissa. Silloin et voi puhua enää kätevästä alustasta kuin pöydän kohdalla teit, vaikka onhan kehosi toki kätevä siinä mielessä, että se kantaa "itsesi". Sinun olemisesi on siis juuri sinun itsesi omaa olemista (*eksistentiaalinen filosofia*].

Jos tässä viimeksi mainitussa itsen olemisen kysymyksen asettelussa tarkastelet "olemista", joudut huomaamaan nopeasti, että se on jo olemassa, vaikka et ole sitä edes miettinyt olevan olemassa. Olet jo "heitettynä" olemiseesi, eikä tätä välttämättömyyttä voi väistää millään tavalla. Sen vuoksi kysymyksesi: "ollako vaiko eikö olla?" raukeaa tyhjänä. Olet jo, vaikka mitä muuta miettisit!!

Hyvää matkaa, minne sitten menetkin.

On tainnut iltalääkkeet jäädä välistä…

Piispa Berkeleyn mukaan olla olemassa on tulla havaituksi. Elämme Keskimaassa. Keskimaassa ollaan olemassa vain, jos on tullut havaituksi tai on havaittavissa. Muitakin maailmoja on olemassa, mutta niistä saadaan havaintoa vain epäsuorasti mittalaitteilla (mikrokosmos ja makrokosmos). Itse havaintokin on havaituksi tulemista.