Presidentin ehdotuksesta on kuulemma käynnissä "viivyttelemätön mutta tarkkaan harkitseva keskustelu". Kuitenkaan johtavat poliitikot eivät rohkene lausua, mitä hyötyjä ja mitä haittoja NATO-jäsenyydestä olisi, vaan toistavat entistä liturgiaa, että Suomella on NATO-optio.
Ennen ei ollut aika liittyä, eikä ole nytkään. Kukaan ei halua sanoa, onko olemassa sellaista aikaa, jolloin se onnistuisi.
Keskustelu toistaa vain suomettumisliturgiaa "presidentin johdolla". Onko se keskustelua?
Ennen ei ollut aika liittyä, eikä ole nytkään. Kukaan ei halua sanoa, onko olemassa sellaista aikaa, jolloin se onnistuisi.
Keskustelu toistaa vain suomettumisliturgiaa "presidentin johdolla". Onko se keskustelua?
Vastaukset 34
Vanhimmat
Olisihan se hienoa että saataisiin bioaselabroja tänne Suomeenkin.
Sotilaita olisi turha odottaa.
Joe Biden: "Venäjää vastaan taistelevat Yhdysvaltain joukot tarkoittaisivat kolmatta maailmansotaa"
Heilutellaan sitten rajalla ruttoviruspulloja pelotteena Venäläisille niin ei ne uskalla natomaahan tulla kun on hyvät pelotteet.
-harmiseikirj-
Venäjä taitaa olla ainoa maa joka jatkaa kieltämistä sopimuksista huolimatta bioaseiden kehittelyä.
Ei kiitos, venäläisyys ei kiinnosta tippaakaan.
xLiner
Ei tietenkään sinun ihailemat jenkit kehittele :D Ihan sattumalta vaan oli niiden rahoittama lepakkotutkimuskeskus wuhanissakin ihan kalatorin läheisyydessä, eikä sieltä mitään karannut, kinkin vaan söi lepakoita ja sieltä tuli virus :D harmi kun ihailemasi Bidee ei aio laittaa tikkua ristiin jos tänne hyökätään, se tietäisi kolmatta maailmansotaa eikä se sitä halua.
-harmiseikirj-
Vaan ei ollut kyse bioaseesta.
Varmasti jokaisessa maassa jossa tutkimusta tehdään, on labrat ja niissä viruksia ja bakteereja. Suomessakin. Ei niiden labrojen pommittamista meillähän hyvällä katsottais. Venäjän joukot löytäisi sieltä heti hajuvesipullollisen hermomyrkkyä ja myrkyllä käsiteltyjä kalsareita, vaikka kyse olis vaan terkkarin labrasta.
No sulla on tosi hauskaa..?
Me pärjätään ilman NATOn joukkoja, kun saamme huoltovarmuuden vaan kunnolla toimimaan. Ja hyvältähän se nyt näyttää.
xLiner
Juu, aivan varmasti ”löytyisi” novitshokkeja ukrainalaisista labroista, jos venäläiset pääsisivät ”tutkimaan”.
Kyllä löytyy, on neuvostoaikaisiakin siellä tallessa. toivottavasti ei pääse sähköt katkeamaan:
https://thebulletin.org/2022/02/us-official-russian-invasion-of-ukraine-risks-release-of-dangerous-pathogens/
Ukrainassa on nelisentuhatta mikrobiologista labraa, aika määrä:
https://www.nap.edu/read/13315/chapter/25
-harmiseikirj-
Mitä propagandaa sä tänne linkität?
🙄 Onhan Ukrainassa väkeäkin, mitä lie 45 miljoonaa. Tai ollut, ennen kun Putler hyökkäsi.
Montako labraa Suomessa on? Vai onko sulla "tietoa" vain trollitehtaan tarpeisiin?
xLiner
https://www.luke.fi/avoin-tieto/maa-ja-elintarviketalous/perunalaboratorio/
Voi gauhia.. 🤯 Suomessa!!
xLiner
Ei nuo ole propagandaa vaan tunnettuja tosiaioita., Jos liitymme natoon tulee olemaan bioaselabroja täälläkin, "yllättäen" joensuun yliopisto aloittaa yhteistyön jonkun jenkkilafkan kanssa. Jostain syystä ne jenkit tykkää niitä perustaa noita Venäjän läheisyyteen. Oonhan se mukavampi kehitellä siellä missä voivat ajatella tarvitsevansa joskus eikä vaarannu oman mantereen porukat kun kehitystyö tapahtuu sillä missä mahdollisesti käytetään. Myös jos sattuu joku vahinko ja virukset pääsee karkaamaan se on hyvä jos karkaa siellä missä muutenkin olisi sitten tapahtunut niin ei viattomat sivulliset (amerikkalaiset) turhaan vaarannu.
-harmiseikirj-
Mitä jos liittyisimme Muskin avaruusjoukkoihin.
Luultavasti keskustelut käydään virkamiestasolla ja mietitään jonkinlaista "pakettia" missä on konkreettisia puolesta ja vastaan olevia argumentteja. Luultavasti päättäjät ei tiedä kokonaisuudesta kaikkea.
Muutenhan tässä on jo Suomea ajettu Natoon monellatavalla. On suihkarit ja asejärjestelmät Nato-yhteensopivat ja jopa kaluston värityskin.
Vaikea sitä onkaan tälläisen siviilin sanoa mitä siitä saa lopulta ja mitä se käytännössä tarkoittaa? Aikamoista mutuilua ja varmaan se on sitä monen päättäjänkin kohdalla.
Ovat johtajatkin ilmaisseet, että tarkoitus on saavuttaa ihan tavallisten ihmisten mahdollisimman suuri konsensus. Miten sellainen saavutetaan RELEVANTISTI, jos oleellista tietoa pantataan? 🌹👀
Mitä oleellista sinulta pantataan?
Sotilassalaisuuksia häneltä pantataan.
Jos niitä ruvetaan julkistamaan, niin nehän ovat sitten vihollisenkin tiedossa ihan ilman vakoilua.
Odotas nyt rauhassa, kun tutkivat asioita. Maailmatilanne on muuttunut ja muuttuu nyt niin nopeasti, että haitta-hyöty -listan tekemiseen menee hetki.
xLiner
Pitää punnita edut ja haitat. Molempia on.
Itse en ole mitenkään Nato intoinen, mutta joo voi olla joskus vielä pakko siihenkin liittyä.
Riippuu nyt naapurista Venhäläisestä miten dorka meinaa olla.
Jos antaa meidän olla rauhassa, ei Natoa tarvita, että vois melkeen kysyä Putelta kumpaako kaipaa rauhaa vai Natoa naapuriin.
Ja uskotko siihen mitä Putte vastaa.. 🤨
xLiner
En kai. Mutta siltähän sitä pitäs kysyä. Että kumpaako se pelkää. Meitä vai Natoa naapurissa.
Mä luotan tässä asiassa täysin niihin, jotka sen päätöksen tekevät. Oli se sitten mikä vaan. Tyydyn siihen. Tietävät varmasti paremmin nekin asiaan kuuluvat koukerot, mitä kansalle (ja venäläisille) ei voi kertoa.
xLiner
En mä usko että NATO naapurikaan on se ongelma. Vaan demokratia, sitä se pelkää.
xLiner
Juu. Tuo on teoreettinen kysymys kysyä Putelta. Hän voisi istua alas ja miettiä kumpaako hän oikeasti pelkää.
Jos hän jatkaa räyhääjänä on pakko turvautua Natoon, vaikka ydinsodan uhalla. Puttehan sen periaatteessa ratkaisee tai ratkaisi jo osittain. Siksihän Suomi liikkuu kohti USAA, Putinin räyhäämisen vuoksi.
Olis ihmisiksi, niin näkis että mekin ollaa. Aina oltu.
No sekin, mutta onhan tuo kertonut olevansa huolissaan, että USA tulisi liian lähelle liittolaisena. Ties vaikka koittais vallata Venäjän.
Olen varma, että Putte tietää ettei NATO ole sille uhka. Nähtiinhän se nytkin, ei puuttunut sotaan. Nato on vain tekosyy ja pelote omalle kansalle, jotta hyökkäys voidaan perustella.
Ymmärtääkseni Baltian rajoilla ei ole nyt venäläisiä sotilaita, kaikki ovat Ukrainassa. Jos Putte pelkäisi NATOa, se varmaan pitäisi natomaiden rajojen läheisyydessä vähän enemmän sotilaita.
xLiner
No niin se on kuitenkin itse sanonut aikoinaan Naton alettua kasvaa. Enkä jaksa enkä ehdi etsiä googlella tuota todisteeksi.
Vien tenavan kohta kaverilleen.
Jep, mutta oon varma ettei se halua demokratiaa lähelleen. Natomaat ovat.
Venäjän kansan ei sovi nähdä miten muualla kansa saa päättää ketkä valtion ylimmillä portailla istuvat, ja miten mukavasti tämä toimii. Ihmisoikeuksineen ja sananvapauksineen.
xLiner
Sinä on myös se etupiiriajattelu. Oltais kaikki venäjän naapurimaat alusmaita, joita voi kyykyttää.
xLiner
Ei se oikeasti Natoa pelkää.
Natopelko on vain sitä retoriikkaa, jolla se pyrkii hyökkäyssotansa oikeuttamaan omalle kansalleen.
Jos se pelkäisi Natoa, se ei olisi siirtänyt sotajoukkojaan Natorajoiltaan Ukrainaan, kuten se nyt on tehnyt.
Suomi taas pitää pitää Naton ulkopuolisena maana, että tänne voi hyökätä Naton puuttumatta asiaan.
Mutta olethan sinäkin nähnyt, ettei puten puheisiin voi luottaa yhtään. Usein ne tarkoittavat ihan päinvastaista, mitä hän sanoo.
Pakkoko retorinen kysymys on ymmärtää kirjaimelliseksi?
No jos ei pelkää, niin sitten on puhunut syntymästään asti paskaa.
Kansa saadaan yhtenäisemmäksi, kun on yhteinen "vihollinen". Vaikka sitten keksitty.
xLiner
No sen ne osaa. Satuja kertoa.
Keskustelua naisten kanssa Punaisten Lyhtyjen alueilla.
Faktaa on se, että nyt haettu liittymisprosessi saa suomelle ukrainan kohtelun, mutta jos olisi mahdollista liittyä nyt ja heti täysin ehdoin suomi saisi nato pelotteen ja venäjä ei uskaltaisi käydä kimppuun. Jälkimmäinen ei ole mahdollista.
Totuus on siis se, että suomen aika oli liittyä natoon silloin kun baltian maatkin liittyi. Ja ketkä olivatkaan taas liittymisen esteenä? Sama sakki joka nyt tuhoaa suomea hallituksessakin.
Jossain tilanteissa suomettuminen takaisi rauhan, jos vaihtoehtona on verinen hyökkäys. Onko siis nyt jääräpäisyydelle varaa tapattaa sodassa kansaa ja infrastruktuuria vain sanomalla "meillä on oikeus"? Tottakai se oikeus on, mutta hullu ja harhainen naapuri kannattaa ottaa vakavasti, vaikka itsetunto kolhun saisikin. Jyrkkiä liikkeitä kannattaa yleensä se sakki joka ei sotimaan joudu tosipaikan tullen. Harkintaa käyttää se sakki joka joutuu ottamaan sen kaiken vastaan.
Naton aika ei ole siis nyt kun palo on päällä, mutta sen aika on heti kun naapurissa tapahtuu vallanvaihto/kumous.