Kemin virkamisejohdolla väärät lääkkeet kaupungin talousongelmiin.
Ensimmäisenä olla pienituloisia rasittavia sähkö siirtomakujen ja vevenhintoja nostamaan. Mutta eivät uskalla koskea osittain progresiiviseen kunnallisveroon, koska se leikkaisi heidän tuloja.
Se mistä Kemin pitäisi säästää on matkailun tukeminen. Kemistä ei tule koskaan matkailuaupunkia.
Molemmat niin, jäänmurtaja, kuin lumilinna ovat vuosittain alusta-alkaen toimineet täysin kaupungin tuen varassa.
Sielä missä on luontaiset matkailulle olosuhteet, kunta tekeen olosuhteet, niin kuin kaikelle toiminnalle, ja matkailuyritykset tekevät tuloksen omalla toiminnalla, maksavat jopa veroa kunnalle.
Yksi säästökohta olisi virkamieskunnan vähentäminen.
Edellinen kaupunginjohtaja ja teatterijohtaja suunnittelivat jos mitä, mikään jo valmis ei kelvanut. Koko Täikönpuiston projekti on ollut kauoungille kallis. Se on vienyt kaupungista lähes viimeisimmätkin kivijalkaliikkeet. Tori sullottu onnettomaksi, kun kaupungin täydellinen tori, joka on nykyisin parkkipaikka.
Edellisen kaupunginjohtajan toimesta, terveydenhoidosta tehtiin kallis Mehiläisen opimus, kun siihen vielä kytkettiin terveyskeskukset ja Mehiläiselle kaupunki rakensi toimimattoman terveyskeskusen Karin-kauppaan.
Se mistä kaupungin ensimmäisenä säästää, on panna Ö-mappiin, suunnitellut liikunnan uusrakentamiset. Liikuntatoiminnat jatkavat nykyisissä toimitiloissa.
Tervahallin alueen alustavasti varaneelle, kaupunki osoittaa paikan Lapin Kumin alueelta, sielä on suuri tontti, paikoitustiloineen. Halpaliike ei tarvitse rinnalleen vetäjää.
Sähkönsiirtomaksua ja vedenhintaa ei saa nostaa missään tapauksessa, vaan mieluimmin laskea.
Kemi ryhmässä hyvä kirjoitus
Anonyymi
1
109
Vastaukset
- Anonyymi
No ei tietenkään omiin tuloihin saa vaikuttaa ku korkeintaa nousevasti...kyllä tää on jo kriisikunta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 962149
- 1291398
Ammuskelua taas
Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.231360Juniorivalmennus Jokereissa..
Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau291308- 681223
Introverttinä osastolla
Yhdellä lääkäritapaamisella hoitaja valitti lääkärille etten tee mitään muuta kuin makaan ja ulkoilen. Kävin kuitenkin s3371038- 89965
Seksikkäin asu mikä päällä olet nähnyt kaivattusi ?
Seksikkäin asu mikä yllä olet nähnyt kaivattusi ?56914- 122787
- 82786