Palaammeko menneeseen?

Kun ikää kertyy, voi jo omakohtaisesti nähdä, kuinka ihmisen ajatusmaailma seuraa muoteja, kuinka nykyisin ajatellaan pitkälti samoin, kuin ennen muinoin, vaikka välissä on ollut aivan toinen ajatuskanta.

Historia kertoo, että muinoin elämä oli aivan kauheata, tappelua juovuspäissä vielä 1800-luvulla ja kuolleisuus tappeluissa pahimmilla alueilla monikymmenkertainen nykyiseen verrattuna. 1700-luvulla oli valtava määrä lapsenmurhia. Vielä 1900 luvulla lapsia piestiin surutta. Sitä ennen myös vaimoja.

Jo itsekin olen nähnyt, miten muodit ovat palanneet, minihameet ja pöksyttömyys, tiukat ja rönsyilevät vaatteet ja ideologioiden renessanssit.

Onko kulttuurilla varmasti suunta parempaan päin. Onko varmaa, ettemme kuitenkin palaa kokemaan menneitä kauheuksia?

27

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vanhempia naisia saattaa pelottaa paljastavan muodin tuleminen taas, koska selluliitit ja raskausarvet tulevat näkyville.

      • Anonyymi

        ”Taas”

        Koska se paljastava muoti sitten on ollut pois, niin että se voisi tulla taas ? 🤫
        Minun ymmärtääkseni muoti on ollut paljastavaa 1960-luvulta lähtien.

        Toinen kysymys: Miksi vanhempien naisten pitäisi noudattaa paljastavaa muotia, kun muitakin vaatteita on saatavissa?


      • Anonyymi

        Unohdit sen tosiasian, että nuoret naiset synnyttävät lapsia ja monet ovat jo lihavia ennen raskautta.


    • Ei ollut talon akalla pikkuhousuja 1800-luvulla. Kyllä siihen kamaluuteen ollaan nyt menossa.

      • Minusta se ei ole kamaluutta, vaan antaa tilaisuuden kauneudelle. 🌹👀


      • kynä.mi kirjoitti:

        Minusta se ei ole kamaluutta, vaan antaa tilaisuuden kauneudelle. 🌹👀

        Naisethan osoittivat tuolloin halveksuntaa pyllistämällä perse paljaana.
        Ja hygienia oli huonoa.

        Urbaanilegendan mukaan maalla asuu ihmisiä, jotka yhä peseytyvät kerran viikossa saunapäivänä. Ja kun ottaa huomioon, että konservatiivit ovat nousussa, taantuma on vääjäämätön.


      • Carl-Gustaf kirjoitti:

        Naisethan osoittivat tuolloin halveksuntaa pyllistämällä perse paljaana.
        Ja hygienia oli huonoa.

        Urbaanilegendan mukaan maalla asuu ihmisiä, jotka yhä peseytyvät kerran viikossa saunapäivänä. Ja kun ottaa huomioon, että konservatiivit ovat nousussa, taantuma on vääjäämätön.

        Tällaistakin oli, mutta on myös kansanperinnettä, että naisten sukupuolielimillä oli maaginen voima, valkoista taikuutta. 🌹👀


      • Anonyymi

        Juu, ja mekkojen helmat ulottuivat nilkkoihin…


      • Carl-Gustaf kirjoitti:

        Naisethan osoittivat tuolloin halveksuntaa pyllistämällä perse paljaana.
        Ja hygienia oli huonoa.

        Urbaanilegendan mukaan maalla asuu ihmisiä, jotka yhä peseytyvät kerran viikossa saunapäivänä. Ja kun ottaa huomioon, että konservatiivit ovat nousussa, taantuma on vääjäämätön.

        Teeveessä haastateltiin yleisestä saunasta tulevaa rouvaa. Kertoi, ettei suihkussa tule ollenkaan niin puhtaaksi kuin saunassa. Toimittaja kysyi, miten usein rouva sitten saunassa käy. Vastasi: "No säännöllisesti joka toinen viikko." 🌹👀


      • Anonyymi
        kynä.mi kirjoitti:

        Teeveessä haastateltiin yleisestä saunasta tulevaa rouvaa. Kertoi, ettei suihkussa tule ollenkaan niin puhtaaksi kuin saunassa. Toimittaja kysyi, miten usein rouva sitten saunassa käy. Vastasi: "No säännöllisesti joka toinen viikko." 🌹👀

        Muina päivinä tyytyi sitten siihen suihkuun, jossa ei saa itseään yhtä puhtaaksi kuin saunassa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Muina päivinä tyytyi sitten siihen suihkuun, jossa ei saa itseään yhtä puhtaaksi kuin saunassa.

        Voep olla niinnii, mutta voep olla toesinnii. (Sanotaan eräässä maakunnassa, mutta koska paikallinen huumori on aina toisen pilkkaa, ei tohdi sanoa maakunnan nimeä.) 🌹👀


      • Anonyymi
        kynä.mi kirjoitti:

        Voep olla niinnii, mutta voep olla toesinnii. (Sanotaan eräässä maakunnassa, mutta koska paikallinen huumori on aina toisen pilkkaa, ei tohdi sanoa maakunnan nimeä.) 🌹👀

        Ei hän olisi maininnut suihkua, ellei käyttäisi sitä. Eikä kukaan viitsi yleisessä saunassa käydä kuin parin viikon välein. Jos kotona olisi sauna, sitä varmaan lämmitettäisiin useasti viikossa.


    • Anonyymi

      Menneisyyden virheistä kuuluisi oppia.

      • Onko viitteitä siitä, että menneisyyden virheistä on opittu? 🌹👀


      • Anonyymi
        kynä.mi kirjoitti:

        Onko viitteitä siitä, että menneisyyden virheistä on opittu? 🌹👀

        Kirjoitettua historiaa on aika ajoin tuhottu milloin mistäkin syystä, sensuurin, harhaoppisuuden ja vanhentuneina. Ei ole takeita, etteikö historia toistaisi itseään , jos tieto menneestä kadotetaan.


    • No joku väkivaltaisuus ja sen lieveilmiöt on vähentyneet kulttuurin muutoksilla. Lisäksi ihmisen aivot ovat muuttuneet sen myötä. Väkivaltaisuus ei kannata, eikä sillä saada hyötyjä irti, kuten ennen.

      Jopa ihan rikollisjärjestötkin ovat tietääkseni vähentäneet väkivaltaisuutta sen aiheuttaessa enemmän harmia kuin hyötyä. Väkivallan pelko on riittävä, väkivallalla voi saada itselleen vaikeuksia.

      Luulen, että jos tämä Ukrainan sotakin olisi joku 100 vuotta sitten, olisi se eskaloitunut jo isommaksi. Mutta nyt kaikki muut varoo käyttämästä voimatoimia, vaikka miten tilanne on kehno ja epäreilu.

    • Anonyymi

      Menneisyyden virheet, noh joku filosofi joskus sanoi että: Historia toistaa itseään, ja syy on juurikin siinä kun virheistä ei opita :)

    • On tulevaisuutta kuvaavia elokuvia, joissa nykyajan ruostuneista romuista on kyhätty ihmisasumuksia, koneita ja kulkuneuvoja. Raa'at ja sivistymättömät ihmisporukat käyvät keskenään loputtomia sotia. Turvallisuutta ei ole.

      Voiko tämä olla ihmiskunnan tulevaisuus? 🌹👀

      • Anonyymi

        Mikäli meitä kohtaisi riittävän laaja luonnonkatastrofi, niin näin voisi käydä. Muodostuisi heimoja, jotka sotivat elintilasta keskenään.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikäli meitä kohtaisi riittävän laaja luonnonkatastrofi, niin näin voisi käydä. Muodostuisi heimoja, jotka sotivat elintilasta keskenään.

        Olisiko vain suuren meteoriitin törmäys riittävä, kuten 65 miljoonaa vuotta sitten? 🌹👀


      • Anonyymi
        kynä.mi kirjoitti:

        Olisiko vain suuren meteoriitin törmäys riittävä, kuten 65 miljoonaa vuotta sitten? 🌹👀

        Ei ehkä se. Tuho ei runnellut kaikkia yhtä tasapuolisesti, tuhoten suurimman osan sivistyksestä ja jättäen tasapuolisesti sieltä täältä henkiin. Mutta enhän sitä tiedä, en ollut paikalla.

        Kuitenkin on näin, että riittävän paljon pitää ihmisiä tuhoutua, että infrasstruktuuria ei saada henkiin tai että se on merkityksetön jäljelle jäävälle joukolle. Ensisijainen tehtävä on löytää puhdasta vettä ja ruokaa. Toissijainen löytää keinoja elintarvikkeiden hankintaan. Kolmas hyödyntää kadonneen maailman elintilaa laajentavia menetelmiä, josta uusiutumattomina voisi tulla kiistaa. Ja näin etenkin jos koetaan, että niiden saatavuus ja hyöty riittämätön suuremmalle ihmisryhmälle kuin se missä on.


    • Anonyymi

      Parempaan päin ollaan menty ja mennään, ainakin sivistysmaissa ja etenkin täällä pohjoisessa.

      Muoti nyt on mitä on, ei sitä kannata tosissaan ottaa.

      - Sheena

    • Anonyymi

      Jaa, toki sivistyneissä maissa ollaan menty eteenpäin mutta pitäisikö vähän olla huolissaan niistä maista joissa ei kehitystä ole tapahtunut ainakaan viimeiseen tuhanteen vuoteen. Näissä maissa on sodittu, alistettu ja orjuutettu kansalaisia mieluummin kun kehitetty kansaa ja valtiota. Aina ollaan eletty länsimaiden avustuksilla ja näköjään aina tullaan elämään.

      • Anonyymi

        Afganistan hyvä esimerkki missä mennään yksi askel eteen ja sata taakse. Lähi-itä ei kehity mihinkään.


      • Anonyymi

        Kyllä pitäisi. Toimiva opetustoimi on ainakin yksi ratkaisu. Naisten koulutus tuottaa eniten tulosta, kuin miesten, koska naiset opettavat lapsiaan ja käyttävät tulot miestä useammin perheen hyvinvointiin.

        Tämä on ongelma maissa, jossa koulutusaineistojen sisältö on valtaapitävien vääristelemä. Voidaan vain kysyä, miten paljon muualta saatu informaatio voi vaikuttaa ajatuksiin. Kouluopetus on hieman kuin uskonto, johon elämä perustetaan. Yleensä henkilökohtaiset vastoinkäymiset saavat epäilemään kaikkea aikaisemmin opittua.


    • Uskon että on tiettyjä asioita joihin ei enää palata työelämässä. Esim palkansaajien kuolemaan johtaneet työtapaturmat olivat 70-luvun lopussa luokkaa 6,4-9,2 henkeä/100t työntekijää. Nyt mennään luvuissa 0,6-1,3.
      En osaa sanoa meneekö tämä kauheuksiin mutta on viitteitä että työelämä menee yhä yksilökeskeisempiin työsopimuksiin ja voidaan vielä nähdä tilanne että aamulla ihmiset odottavat tehtaan edessä jännittämässä kuka pääsee tänään töihin.

      Sellainen pelko itsellä kyllä on että palataan yhä enenevissä määrin luokkayhteiskuntaan jossa peruskoulun jälkeen vanhempien asema ja henkilön sukupuoli vaikuttavat pitkälti millainen tulevaisuus sinulla on edessäsi.

    • Anonyymi

      Jälleen kynis avaa uuden keskustelun, jota jaksaa pyörittää parinkymmenen kommentin ajan, jonka jälkeen varmasti ilmoittaa että "kiitos keskustelusta, minä luikin nyt taas pakoon kun argumentit loppuvat kesken :( "

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      69
      4580
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      100
      4048
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      54
      3579
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      38
      2871
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      26
      2613
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      61
      2562
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      48
      2449
    8. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      39
      1937
    9. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1918
    10. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      251
      1741
    Aihe