Jamie Hyneman veti Myytinmurtajia ja toteutti niissä ihmeellisiä asioita. Nyt tämä toimii Lappenrannan yliopiston kunniatohtorina ja viime marraskuusta lähtien työelämäprofessorina.
Propsit tälle nerokkaalle ihmiselle joka fanittaa Suomea.
Jamie Hyneman - nettiajan pellepeloton
2
197
Vastaukset
- Anonyymi
Myytinmurtajat oli aivan kiintoisa sarja. Tosin siinä olisi usein päästy parempiin tuloksiin, jos olisi mietitty fysiikan perusteorioita ennen kuin ryhdyttiin kokeilla koheltamaan. Eikä aivan kaikkea olisi tarvinnut ampua tai räjäyttää...
- Anonyymi
Olihan se kiintoisa ensi alkuun. Meni vain aikaa myöten tyhjän nyhjäämiseksi ja jokainen nippelijuttukin venytettiin turhan pitkäksi. Turhaa höpöttämistä myös liikaa. Eikä siihen olisi kannattanut ottaa sitä aasialaista poitsua, eikä sitä tyttöä. Ne olivat aivan turhaa täytettä itse asialle.
Tiedän, samaa menetelmää käytetään nykyään kaikissa amerikkalaisissa elokuvissa. Sankarina on aivan "pakko" olla yksi nainenkin ja musta mies, yleensä vielä johtavassa roolissa, ettei vaan kukaan epäilisi rasismia ja syrjimistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2312563- 601374
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621187Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871088- 991085
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221058Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153992Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58985