Suostut avioliittoon. Lapsi tulossa. Mitä sukulaisetkin sanoo, jos ei avioliittoon mennä. Ok, ok, mennään, mennään.
Päätän lopettaa avioliiton sitten, kun on uhkana, että jäämme kahden. Avioitumisesta on n. puolitoista vuotta. En pidä enää sormuksia.
Siinä se meni yli kaksikymmentäviisivuotta. Olihan se mielenkiintoista ja vaihtelevaa, muttei koskaan turvallista ja onnellista.
Kaikellalailla sitä ihminen voi elää😅
Päätän lopettaa avioliiton sitten, kun on uhkana, että jäämme kahden. Avioitumisesta on n. puolitoista vuotta. En pidä enää sormuksia.
Siinä se meni yli kaksikymmentäviisivuotta. Olihan se mielenkiintoista ja vaihtelevaa, muttei koskaan turvallista ja onnellista.
Kaikellalailla sitä ihminen voi elää😅
Vastaukset 6
Vanhimmat
Elämä on valintoja ja olet valinnut jatkaa vanhalla totutulla mallilla niin ilmeisesti se turvallisuus ja onnellisuus eivät ole olleet prioriteeteissa korkealla.
Jokainen elää tavallaan.
Niin, kun ihminen ymmärtää, että voi itse päättää elämänsä suunnan ja itse valinnoillaan vaikuttaa, millainen elämästä tulee, se on jo paljon. Vielä kun ottaa vastuun valinnoistaan, teoistaan ja sanoistaan, ihminen voi olla tyytyvänen elämäänsä, ajoittain jopa onnellinen
Kyllä. Noin se on. Itsekkin 30 aviovuoden jälkeen tuohon totuuteen herännyt. Eikä vielä ole myöhäistä.
Tottakai siitä, mitä on päättänyt, ottaa vastuun. Elää elämänsä ja pitää päätöksensä.
Tunnen onnistuneeni elämässä, vaikka en avioliitossa, se kun ei mitenkään ollut minua varten.
Ajelehdin poikamiehenä muutaman vuoden yhden tasavallan ja kahden kuningaskunnan alueella.
Siis ajelehdin. Ilman tavoitteita. Ilman muuta päämäärää kuin huominen toimeentulo ja tilapäisiä ihmissuhteita.
Tuli mitta täyteen ja aloin kaipaamaan vakiintuneempaa elämää.
Opiskelin Suomessa ja tapasin arkiasioissa aidosti minun kanssani samoin ajattelevan nuoren naisen. Taisi silloin olla 19v.
Parin vuoden vaihteleva seurustelun jälkeen yhtenä aamuna opiskelijakämpässäni hän sanoi, että hänen mielestään meidän pitäisi mennä kihloihin.
Varoin sitoutumista koska siihen liittyy riivatunmoinen vastuu.
Kuitenkin vastasin joo, joo. Tapahtui 54 vuotta sitten.
Vasta äskettäin vaimoni sanoi, että hänen äitinsä oli pannut tiukan päälle, että siitä luuhamisesta pitäisi syntyä jotain tai loppua.
Vielä avioitumisen jälkeen elimme kahdestaan koska halusin varmistaa, ettei lastemme tarvitse varttua yhtä riitaisessa kodissa kuin minä.
Yhtään aviollista kriisiä ei ole ollut. Kaikki on ollut yhteistä. Tavoitteet, onnistumiset, epäonni ja selviytyminen yms.
Joskus se menee noinkin. Minä en noin koskaan tuntenut. Entinen mieheni puhui jostain sukulaisten sanomisista, niin suostuin sitten naimisiin ja jatkoin omaa elämääni.
Ei meillä ollut riitaista kotia lapsille, kun minä tein kaikki päätökset, niin ei tarvinnut riidellä. Oli paljon tekemistä ja menemistä muutenkin.
Lapset olivat jo aikuisia, kun kaksikymmentäviisivuotta oli kulunut ja totesin, että nyt oli aika päättää mokoma hullutus. Ja siihen päättyi!