Kauniin sisareni varjosta

Sisareni on kaikkea sitä, mitä minä en ole.

Hän on valovoimainen, karismaattinen ja häikäisevän kaunis. Hän on pitkänhuiskea ja hoikka, mutta samalla muodokas - pitkät hoikat jalat ja JLo:mainen peppu, täyteläiset pyöreät rinnat. Veistokselliset mutta silti tyttömäisen suloiset kasvonpiirteet, joita kehystää kultaiset, tuuheat suortuvat.

Saapuessaan hän kerää kaikkien paikalla olevien jakamattoman huomion, hänen olemuksessaan on gasellimaista sulavuutta. Hän on kuin kuninkaallinen katsahtaessaan sinuun loistavine hymyineen, suurin kirkkaanvihrein silmin. Silti kaikessa tuossa kaudeudessa on jotain äärimmäisen nöyrää ja aseistariisuvaa.

Hän on avoin, kohtelias ja ystävällinen kaikille. En ole koskaan kuullut hänen olevan avoimen pilkallinen tai vihamielinen. Suuttuessaankin hän on oikeudenmukainen ja kykenee keskustelemaan ja kuuntelemaan. Sisartani kunnioitetaan ja ihaillaan. Hän osoittaa ystävyytensä avoimesti ja vilpittömästi.

Minä sen sijaan olen häntä paljon pienempi, lyhyempi, mitäänsanomattoman näköinen, harmaa tyttö. Olemuksessani on jotain nujerrettua, enkä osaa varauksetta keskustella vieraiden ihmisten kanssa. Joskus jopa tuttujenkin kanssa tunnen itseni hyvin varautuneeksi. Olen entinen koulukiusattu, minulla on ns kahvikuppineuroosi ja olen tavallaan hyvin yksinäinen. En kykene luomaan ihmissuhteita, eikä minulla ole esimerkiksi koskaan ollut poikaystävää, vaikka olen jo 25 vuotias.

Sisareni ei tarkoituksellisesti työnnä minua varjoonsa, mutta tekee sen kuitenkin. Hänellä on alempi koulutus kuin minulla, silti minä olen jäänyt varjoon. Minä soitan muutamia instrumentteja todella hyvin, hän ei ainuttakaan - kukaan ei koskaan ole huomioinut tätä mitenkään. Olen todennäköisesti sisartani älykkäämpi, sillä ei ole mitään painoarvoa.

Mikä logiikka tässä kaikessa on? Mitä maailma / ihmiset arvostavat?!
162183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

saat kaiken niin helpolla ja sitten ihmetellääm miksi Ruotsi tasoittaa aina viimeisellä sekunilla. Niinpä niin, kuka haluaa olla hyvännäköinen...

Äänestä

Asenne ratkaisee, luultavasti olet vetävä mimmi. Mutta kun sisaresi lähestyy vetäydyt kuoreesi kuin kilpikonna, siirryt tiedostamatta sivummalle, aivan suotta. Sulla on oma elämä edessä, tulet tekemään tekoja josta sisaresi on vielä kateellinen. Muuta asennetta ja pikkuisen kaula-aukkoa isommaksi, alkaa käymään pyörrettä jalkojes juuressa. Mmmoooiii.

Äänestä

Sisareni on hoikka ja hyvävartaloinen - minä läski ja epämuodstunut (mitä olen saanut kuulla lapsesta asti). Sisareni on jo vuoden ollut ammatissa, johon minä nyt vasta valmistuin - vaikka olen kaksi vuotta vanhempi. Minä olen söheltänyt kännissä ja saanut huonoja numeroita koulusta, kun sisareni onnistuu hyvin. Joka ikisessä työpaikassa hänestä pidetään, minusta ei niinkään. Hän ei puhu typeryyksiä, on kaveri kaikille, eikä häpeä itseään. Turha varmaan sanoa, että minulla kaikki on päin vastoin...

Kaikessa tunnen olevani huonompi ja rumempi kuin hän. Tuntuu kuin hänelle kaikki, elämä ylipäätään, olisi paljon helpompaa kuin minulle. Ihan kuin hänen ei tarvitsisi kamppailla ja taistella kaikesta kuten minun. Kuin hänen ei tarvitisisi pettyä elämässä kuten minun. Se on nöyryyttävää, kun minun pitäisi olla meistä se vanhempi, kokeneempi turva pienelle siskolle.

Kaikki kokemukseni ja tekemiseni tässä elämässä vahvistavat tätä.

Äänestä

Kylläpä oli melkoinen sepitys..Ilmiselvä provo. Kateelliset ihmiset eivät ikinä kerro tai myönnä, edes itselleen, olevansa kateellisia. Häpeä estää hyväkäytöksiset, itsekieltäminen myös huonokäytöksiset, ilmaisemasta tätä heikkoa ja alhaista tunnettaan.

Vaikea uskoa että kirjoittaja on 4 Real. Varmaan pikemminkin kirjoittaja on jonkun "kauniin sisarpuolen" hyvä ystävä: kauniin sisarpuolen poikaystävä on pettänyt, ja nyt maalataan Toisesta Naisesta mahdollisimman kielteinen kuva..SE on psyyken puolustusreaktio jos mikä.

Toista naista mollataan AINA sellaiseksi, jona on HELPOMPI hänet nähdä..Mitä jos se "mitäänsanomaton" hiirulainen ei oikeasti ole sitä. Joillakin ei ole ollut poikaystäviä, koska ovat olleet huumeidenkäyttäjiä/anorektikkoja/muuten ongelmien vaivaamia. Se ei ole TAE viehätysvoiman puutteesta, välttämättä.

Äänestä

Älykkyys ja tilannetaju saattavat välillä asua ihan eri osotteissa... Niinkuin teidän tapauksessanne.

Mistäs tiedät mitä kaikkia komplekseja siskollasi onkaan? Ihan varmasti on! Hän ei ehkä vertaile itseään muihin, mutta kyllä jokaisella on omat ongelmansa. Sinäkin voisit keskittyä omiisi... Ja sitten pyrkiä ratkaisemaan ne, ilman, että vertaat "saavutuksiasi" siskosi vastaaviin.

Itselläni on myös tälläinen valovoimainen yksilö siskona. Jos en sen takia hyväksyisi itseäni kokisin olevani vähintäänkin sisäänpäinkääntynyt egoisti.

Pääset ihan varmasti loistamaan jollain alueella... Tärkeintä on kai olla kadehtimatta sitä, mitä muilla on ja koittaa keskittyä omiin vahvuuksiinsa. Usko pois se on paljon hauskempaakin!

Äänestä

Pikkusiskoni on pitkä, hoikka, kaunis ja tekee silloin tällöin mallintöitä. Hän on myös itsevarma, ulospäinsuuntautunut, hyväpalkkaisessa ammatissa ja hänellä on laaja kaveripiiri.

Itse olen tavallisen nätti, keskipituinen ja normaalipainoinen. Varsinkin nuorena olin melko epävarma ja hieman syrjäänvetäytyvä. Kaveripiirini on aina ollut pieni, mutta toisaalta ystävyyssuhteet ovat läheisiä. Vaikka olen ehkä siskoanikin lahjakkaampi, olen huonosti palkatuissa pätkätöissä.

Silti en ole koskaan halunnut vaihtaa osia siskoni kanssa. Minä kilpailen omassa sarjassani, minulla on eri vahvuudet kuin siskollani ja olen tyytyväinen itseeni. Ja näin aikuisena olen löytänyt ympärilleni samanhenkisiä ihmisiä, joiden tiedän arvostavan minua.

Äänestä

Voisin kirjoittaa sinulle ainakin omasta puolestani että no voisin väittää olevani aika paljon samanlainen kuin tuo siskosi. Saan jatkuvasti kuulla olevani mielettömän kaunis, mutta mielestäni olen myös valovoimainen ja ystävällinen persoona, miespuoliset surastaan nuoleskelevat jne..mutta olenko onnellinen-vastaus EN! Kateutta saa kestää koko ajan , jopa PARHAILTA ystäviltäkin , kaikki naispuoliset haukkuvat, katsovat pahasti (vaikka eivät edes minua tunne) mitä tulee poikaystäviin niin niitä on ollut vain yksi(on hirveän vaikea löytää ihminen joka OIKEASTI välittää ja pelkään etten ikinä löydä (ja yhdenillanjutut eivät kiinnosta). Opiskelen tällä hetkellä fysioterapeutiksi ja harrastan teatteria. Olen myös aika hyvä pianisti ja maalaan (rakastan taidetta)joten puheesi siitä että olet älykkäämpi kuin siskosi ovat mielestäni turhia, sillä uskon että kauneus ei ole tärkein asia elämässä ja luulen että siskollasikaan ei elämä ihan ongelmatonta ole. Ehkä tuollainen asenne johtuu ihan sinusta itsestäsi ja se että sinulla ei ole ollut poikaystävää myös. Pistä itsesi nätiksi, hymyile, tuoksu hyvälle, ole ystävällinen ihmisille ja ennenkaikkea lakkaa valittamasta (muuten menetät arvokasta aikaa) En usko että olet siskosi varjossa , sinun vain pitää tuoda persoonaasi enemmän esille, mene kavereittesi kanssa ulos, pidä hauskaa ja keskity OMAAN ELÄMÄÄSI äläkä siskosi elämään! Sinä olet sinä! Toivon sinulle kaikkea hyvää ja olen varma että kaikki järjestyy, mutta se on vain sinusta kiinni=)

Äänestä
  • Giovanna kirjoitti kovaa realityä.Monilla kauniilla naisilla EI ole mitään laajaa ystäväpiiriä koska siihen tarvitaan oikeastaan samantasoiset pelaajat. Tavikset kadehtivat ja puukottavat selkään, jopa hylkäävät, tulee kuin kylmä suihku niskaan..

    En tiedä, mikä tekee tytöstä suositun kaveripiirissä. Ehkä se, ettei ole liian kadehdittava, mutta kuitenkin trendikäs, ihailtava ja söötti. Ehdottomasti olen 99% varma, että kauniimmilla ei ole helpompi elämä. Monet miehetkin kusettavat. Poikaystävältä vaaditaan paljon luonteen lujuutta: ei saa olla mustasukkainen, epävarma, tai ei kestä kantti !

    Ei ole miehenkään helppoa jos sitä pelottaa että nainen voi lähteä koska tahansa toisen matkaan.

    Kokemuksella voin sanoa että suositut ns. sopivan kauniit/muttei liian kadehdittavat tytöt ovat hylättyjen megabeibsien pahimpia vihollisia. Heillä on sosiaalinen valta.Heille yksinäinenkin bella bellissima on aina uhka, vain ulkonäön takia. Yksinäinen prinsessa puolestaan on haavoittuvainen.

    No, mitä yksinäinen tyttö voi tehdä? Aina löytyy onneksi ne muutamat ihmiset jotka ovat fiksuja.Ehkä samantasoisiakin, että ymmärtävät tilanteen. Mä olen sellainen hylätty naisten vihan ja vainon kohde, joka on kiltti tyttö "hyvästä" perheestä. Löysin ystävän "pahistytöstä" joka on myös huikean seksikäs..Hän on kohtalokas, minä herttainen..Täydennämme, tuemme toisiamme ja olemme räikeästi kamalan uhkaavia ;)

    Äänestä

  • "yksin=ruma luuseri?... kirjoitti:

    Giovanna kirjoitti kovaa realityä.Monilla kauniilla naisilla EI ole mitään laajaa ystäväpiiriä koska siihen tarvitaan oikeastaan samantasoiset pelaajat. Tavikset kadehtivat ja puukottavat selkään, jopa hylkäävät, tulee kuin kylmä suihku niskaan..

    En tiedä, mikä tekee tytöstä suositun kaveripiirissä. Ehkä se, ettei ole liian kadehdittava, mutta kuitenkin trendikäs, ihailtava ja söötti. Ehdottomasti olen 99% varma, että kauniimmilla ei ole helpompi elämä. Monet miehetkin kusettavat. Poikaystävältä vaaditaan paljon luonteen lujuutta: ei saa olla mustasukkainen, epävarma, tai ei kestä kantti !

    Ei ole miehenkään helppoa jos sitä pelottaa että nainen voi lähteä koska tahansa toisen matkaan.

    Kokemuksella voin sanoa että suositut ns. sopivan kauniit/muttei liian kadehdittavat tytöt ovat hylättyjen megabeibsien pahimpia vihollisia. Heillä on sosiaalinen valta.Heille yksinäinenkin bella bellissima on aina uhka, vain ulkonäön takia. Yksinäinen prinsessa puolestaan on haavoittuvainen.

    No, mitä yksinäinen tyttö voi tehdä? Aina löytyy onneksi ne muutamat ihmiset jotka ovat fiksuja.Ehkä samantasoisiakin, että ymmärtävät tilanteen. Mä olen sellainen hylätty naisten vihan ja vainon kohde, joka on kiltti tyttö "hyvästä" perheestä. Löysin ystävän "pahistytöstä" joka on myös huikean seksikäs..Hän on kohtalokas, minä herttainen..Täydennämme, tuemme toisiamme ja olemme räikeästi kamalan uhkaavia ;)

    Minun valokuvamallisiskollani on iso kaveripiiri varmaan siksi, koska hän on hyvin ulospäinsuuntautunut. Hänen kaverinsakin ovat yleensä hyvännäköisiä ja menestyviä, joten ei heillä ole erityistä syytä kadehtia siskoani. Siskoani ei myöskään helposti puukoteta selkään, koska häneltä tulee heti takaisin.

    Eikä siskoni kauneudestaan huolimatta kaikkien miesten keskuudessa edes ole suosittu - monet pitävät häntä liian itsevarmana ja menestyvänä. Tietty miestyyppi on selkeästi enemmän minun perääni, koska olen perusnätti, empaattinen ja ujosti hymyilevä. En siis ollenkaan pelottava.

    Äänestä

Tunnen siskokset joista kumpikin on omalla tavallaan ihan sieviä. Toinen vaan tuo itsensä esille kaikessa ja toinen vetäytyy. Heidän älyään en osaa vertailla, mutta toinen sisar on sitä mieltä että kaikki miehet ovat häneen lätkässä ja hän saa kenet vaan. Ja tekee kaikkensa että saa esim. sisarensa poikaystävät katsomaan itseään. Toinen sisko ei enää uskalla valita miehiään omien mieltymystensä mukaan, koska pelkää että sisarkin tykkää liikaa. Hänen mielestään miehillä ei ole mitään mahdollisuuksia vastustaa hänen siskoaan. Sisar on pilannut kommenteillaan monta orastavaa suhteenpoikasta tältä vetäytyvältä siskolta, koska hänen mielestään nämä miehet ovat kuolanneet tämän tyrkkysiskon perään. Ärsyttää tämmöistä vierestä katsella, vaikka kuin yrittäisi takoa järkeä hiirulais-siskon päähän, hän kuulee vain sisarensa mielipiteet.

Äänestä

jos olet itsestäsi hyvä tyyppi ja edes jonkin näköinen, pystyt parempaakin tuo itsemurhaviesti minkä kirjoitit. muista että kaikki on susta itsestäsi kiinni ei kenestäkään muusta. tärkeintä on positiivinen elämänasenne. ootko ajatellut muuttaa jotenkin itseäsi? pikku ulkoiset asiat tekee taviksesta kaunottaren ja häikäiset kenet vaan.sisäpuoli sulla näyttäis olevan kondiksessa. kyllä sulle poikaystävä löytyy se on varma...tsemppiä vaan =)

Äänestä

mulla on hieman samanlaista kokemusta kuin sulla.

pikkusiskoni on kauniinpi ja muodokkaampi kuin minä,mutta en ole kateellinen hänelle.meillä kummallakin on ollut-ja on edelleen-ihan tavallisia ongelmia:ongelmia ihmissuhteissa,opiskelussa,töissä,stressiä,väsymystä,itkua...

en tiedä,onko siskosi ns.missitason nainen.minun kaunis siskoni ei ole.viimeksi olen ollut hänelle kateellinen joskus vuosia sitten(hyvä ihmissuhde syynä).olen myös kadehtinut hänen pitkää ja paksua,alaselkään yltävää tukkaansa ja pitkiä silmäripsiä sekä muotoja,vaikkei mikään povipommi olekaan.hän on myös jonkin verran sosiaalisesti lahjakkaampi kuin minä(enemmän kavereitakin).
tiedän paljon kauniita ihmisiä,jotka eivät ole onnellisia.

mulla on tällä hetkellä hieman ylipainoa,on selluliittia ja rasvoittuva iho.olen silti suht tyytyväinen itseeni.en ole enää se sama hiirulainen,kuin ala-ja yläasteella.opiskeluni ovat loppusuoralla ja mulla on ihana muksu.

mulla on ollut senlaatuisia ongelmia,että niissä ei mikään missin ulkonäkö olisi ollut avuksi.elämässä on se pimeäkin puolensa,ja minä olen joutunut kurkistamaan sille puolelle monta kertaa.välillä olen itsekin ollut siellä "pimeässä" ja kyllä sen jälkeen taas nauttii valossa olosta.

olen onnellinen,että olen terve,mulla on kaikki raajat tallella,on ihana muksu ja tulen hyvin toimeen vanhempieni kanssa.

ok.tää on vähän sekava kirjoitus,mutta yritän tässä sanoa,että kaikki me vanhetaan,rupsahdetaan,saadaan suonikohjuja ja lopulta kuollaan.joten,yritetään käyttää se meille annettu aika mahdollisimman hyvin.

h.d.thoreau sanoi jotenkin näin:"halusin välttää kuollessani havainnon,etten ollutkaan elänyt".

kaikkea hyvää sulle ja piristystä!

p.s.se,että osaat soittaa kauniisti,todennäköisesti lohduttaa jotakin tuttavaasi hänen huonona päivänään enemmän kuin siskosi kauneus :)

Äänestä
  • Ite oon ainakin oppinu sen että on ihan turha kadehtia ketään. Jokaiselle ihmiselle tulee vaistoinkäymisiä jossain vaiheessa elämää eikä siinä vaiheessa kauneudella, rahalla tai millään muullakaan ole väliä.

    Ennen tuntu hirveen epäreilulta kun siskolla tuntui olevan kaikki se mistä itse haaveili; kauneus, ihana mies, sosiaalisuus, rahaa, oma talo jne. Myöhemmin kun ilmeni ettei mies olekaan niin ihana, talokin meni eikä lapsia kuulu kovasta yrityksestä huolimatta niin tuntee itsensä tosi pas**ksi entisistä ajatuksista. Siinä vaiheessa tajuaa että toinen on ansainnut kaiken sen hyvän koska huonojakin asioita tapahtuu varmasti.

    Kadehtiminen vie hirveästi voimavaroja itseltä.

    Kannattaa ennemmin keskittyä siihen että miten voi parantaa omaa elämäänsä ja olla tyytyväinen itseensä.

    Jokaisessa kuitenkin on ne hyvät ja huonot puolensa.

    Mieti omia hyviä puoliasi ja tuo niitä esille.

    Ole onnellinen elämääsi; tälläkin hetkellä joku voi kadehtia sinun terveyttäsi tai älyäsi tai jotakin...

    Se, minkälainen olet juuri nyt, tekee sinusta juuri SINUT.

    Äänestä

miksi se muuten on niin,että pikkusisko on aina nätimpi?

Äänestä

Kirjoituksesi perusteella sisaresi ei ole vain kaunis vaan myös sosiaalisesti taitava. Sellainen perusmukava "hyvä tyyppi", johon sekä miesten että naisten on helppo tutustua, koska hän huomioi ihmisiä ja jaksaa kuunnella ja olla ystävällinen. Itse olen (ainakin pintapuolisesti) samanlainen sekä sisaresi lailla kaunis. En silti epäile hetkeäkään, ettenkö olisi "suosittu" varsinkin miesten keskuudessa nimenomaan persoonani, ystävällisyyteni ja huumorintajuni vuoksi. Minua on helppo lähestyä. Siitä ei välttämättä seuraa pitkäaikaista ihmissuhdetta, mutta mitä sitten?

Ehkä kauniit ihmiset saavat niinsanotusti paremmat lähtökohdat elämään. Minä olin jo vauvana hyväntuulinen, nauravainen ja söötti. Juuri sellainen naapurinmummojen "pikkuneiti" jota käytiin aina leikityttämässä ja jututtamassa. Ei ihme, että sosiaaliset taidot pääsivät kehittymään. Sainhan jatkuvasti myönteistä palautetta hymyillessäni ja ollessani söötti. Minulle kehittyi terve itsetunto: minulla ei ole tarvetta polkea muita tai olla kenellekään ilkeä tai laittaa ihmisiä paremmuusjärjestykseen. Voin olla avoin ja ystävällinen jopa ihmisille, jotka eivät pidä olemuksestani ensisilmäyksellä. Tällainen on varmasti myös sisaresi tarina. Sen sijaan, että keskittyisit miettimään, kuinka sisaresi on itseäsi kauniimpi, mieti mieluummin kuinka hän kohtelee muita ja ota näistä asioista mallia. Ulkonäkö on joka tapauksessa korjattavissa pakkelilla, joten jos se siitä on kiinni niin käy kosmetologilla ja hanki itsellesi kasa meikkituotteita ja opettele tekemään itsestäsi kaunis. Teillä on samoja geenejä joten tuskin voit objektiivisesti katsottuna olla sisartasi huomattavasti rumempi.

Äänestä

Luulin jo että puhuit ex-naapuristani! Kuvauksesi siskostasi oli niin yksi-yhteen hänestä .. ainostaan hiusten väri oli enimmäkseen ruskea tai musta, ja korkeakoulutus. Hän vaikutti kertakaikkisen täydelliseltä naiselta. Kuin lauma seksistisiä geneetikkoja olisi varta vasten luonut hänet. Vaikka kroppa oli muutenkin virheetön niin hän oli tehostanut itseään silikoneilla... ääni ja vaikutelmani luonteesta - ne olivat kuin hunajaa. Aaaahh ... mutta täydellisyys on tylsää, ja sitäpaitsi tiesin ettei hän koskaan edes vilkaisisi minuun päin (no kyllä hän joskus vilkaisi ohimennessään mutta lähinnä kai itseään huvittaakseen).
Siskohan hänelläkin on, semmoinen sporttinen ja aika samannäköinen muttei läheskään niin silmiinpistävä. Vaikuttaa epäsosiaalisemmalta ja aremmalta vaikka mallin hommia taitaa hänkin jossakin määrin tehdä. Mutta pukeutuminen ja se mystinen hehku eivät ole kuten isollasiskolla.
The bottom line is: nyt olen kuitenkin iskenyt silmäni tuohon pikkusiskoon :D on se niin lutunen..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RumaSisarpuoli kirjoitti:

Sisareni on kaikkea sitä, mitä minä en ole.

Hän on valovoimainen, karismaattinen ja häikäisevän kaunis. Hän on pitkänhuiskea ja hoikka, mutta samalla muodokas - pitkät hoikat jalat ja JLo:mainen peppu, täyteläiset pyöreät rinnat. Veistokselliset mutta silti tyttömäisen suloiset kasvonpiirteet, joita kehystää kultaiset, tuuheat suortuvat.

Saapuessaan hän kerää kaikkien paikalla olevien jakamattoman huomion, hänen olemuksessaan on gasellimaista sulavuutta. Hän on kuin kuninkaallinen katsahtaessaan sinuun loistavine hymyineen, suurin kirkkaanvihrein silmin. Silti kaikessa tuossa kaudeudessa on jotain äärimmäisen nöyrää ja aseistariisuvaa.

Hän on avoin, kohtelias ja ystävällinen kaikille. En ole koskaan kuullut hänen olevan avoimen pilkallinen tai vihamielinen. Suuttuessaankin hän on oikeudenmukainen ja kykenee keskustelemaan ja kuuntelemaan. Sisartani kunnioitetaan ja ihaillaan. Hän osoittaa ystävyytensä avoimesti ja vilpittömästi.

Minä sen sijaan olen häntä paljon pienempi, lyhyempi, mitäänsanomattoman näköinen, harmaa tyttö. Olemuksessani on jotain nujerrettua, enkä osaa varauksetta keskustella vieraiden ihmisten kanssa. Joskus jopa tuttujenkin kanssa tunnen itseni hyvin varautuneeksi. Olen entinen koulukiusattu, minulla on ns kahvikuppineuroosi ja olen tavallaan hyvin yksinäinen. En kykene luomaan ihmissuhteita, eikä minulla ole esimerkiksi koskaan ollut poikaystävää, vaikka olen jo 25 vuotias.

Sisareni ei tarkoituksellisesti työnnä minua varjoonsa, mutta tekee sen kuitenkin. Hänellä on alempi koulutus kuin minulla, silti minä olen jäänyt varjoon. Minä soitan muutamia instrumentteja todella hyvin, hän ei ainuttakaan - kukaan ei koskaan ole huomioinut tätä mitenkään. Olen todennäköisesti sisartani älykkäämpi, sillä ei ole mitään painoarvoa.

Mikä logiikka tässä kaikessa on? Mitä maailma / ihmiset arvostavat?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu