Työt eivät ole lakossa. Töihin saa mennä. Monella ei ole varaa lakkoilla.

Hoitajalakoissa puhutaan irtisanoutumisesta työstä. Onko se itse asiassa irtisanoutumista lakosta ja liitosta?

Työt eivät ole lakossa. Voi irtisanoutua lakosta ja mennä töihin.

Voi irtisanoutua myös ammattiliitosta. Suomessa on liittymisen vapaus. Kannattaa liittyä YTK-hon, josta saa ansiosidonnaisturvan. Pitää olla kassan jäsen, vain silloin on okeutettu ansiosidonnaiseen.

Ammattiliiton jäsenyyden irtisanominen on suurin palkankorotus ikinä. Sen verran suuret on nuo liitoille maksettavat maksut. YTK (yleinen työttömyys kassa) maksaa vain noin 120 euroa vuodessa. Lakko se vasta kalliiksi tuleekin. Niitä rahoja ei saa ikinä takaisin.

Oman ammattioikeuden irtisanominen on kuin istuskelu Mannerheimintiellä luullen, että sillä pysäytetään ilmaston lämpeneminen. Sillä vahingoitetaan vain itseä. Ketä kiinnostaa? Mitäs sitten teet, kun olet heittänyt oma ammattiylpeyden roskakoriin?

Mene töihin ja toteuta unelmaasi.
1256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lakkoportin sisäpuolelle ei päässyt yksikään rikkuri ilman sianlietteellä kuorruttamista , oli sitten työt lakossa tai ei ja olkoon iskuryhmämme toiminta sitten rikollista tai ei.
Emmepä vastaamaan joutuneetkaan vaikka moni sitä uhitteli,
Eikä kukaan lakossa ollut joutunut asunnostaan lähtemään eikä kukaan lopputiliäkään saanut, puhumattakaan että yhtään tehdasta olisi suljettu.
Lakkoilu kannattaa ja rikkurien työhönpääsyn estäminen.

Talkoo-Taavetti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hoitajalakoissa puhutaan irtisanoutumisesta työstä. Onko se itse asiassa irtisanoutumista lakosta ja liitosta?

Työt eivät ole lakossa. Voi irtisanoutua lakosta ja mennä töihin.

Voi irtisanoutua myös ammattiliitosta. Suomessa on liittymisen vapaus. Kannattaa liittyä YTK-hon, josta saa ansiosidonnaisturvan. Pitää olla kassan jäsen, vain silloin on okeutettu ansiosidonnaiseen.

Ammattiliiton jäsenyyden irtisanominen on suurin palkankorotus ikinä. Sen verran suuret on nuo liitoille maksettavat maksut. YTK (yleinen työttömyys kassa) maksaa vain noin 120 euroa vuodessa. Lakko se vasta kalliiksi tuleekin. Niitä rahoja ei saa ikinä takaisin.

Oman ammattioikeuden irtisanominen on kuin istuskelu Mannerheimintiellä luullen, että sillä pysäytetään ilmaston lämpeneminen. Sillä vahingoitetaan vain itseä. Ketä kiinnostaa? Mitäs sitten teet, kun olet heittänyt oma ammattiylpeyden roskakoriin?

Mene töihin ja toteuta unelmaasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu