Voiko näin käydä?

Onnea!En tiedä voiko luovuttamisen jälkeen.Hyvä ettet kerennyt.Melko mäihä.Teitkö jotain toisin?

Rakkaus ei todellakaan kysy aikaa eikä paikkaa. Se tulee vastaan yllättäen ja joskus jopa täysin ilman etsimistä. Kaikkien aikojen pisin parisuhteeni alkoi aikoinaan juuri näin - kohtaaminen sattuman kautta ja eteneminen kaveruudesta parisuhteeksi asti. :)

Oman lapsen syntymä = kaikista suurin rakkaus.

Olin päättänyt,että ei yhtään miestä enää. Sitten yhtäkkiä löysin miehen, jonka luo muutin kahden viikon päästä tapaamisesta. Talo oli 70- luvulta eikä siinä ollut mitään kallista, joten suurin yllätys oli miehen rikkaus. Hän teki päivittäin pieniä tekoja, joista välillä liikutuin kyyneliin, koska tajusin vasta silloin mitä avioliitostani oli puuttunut. Mies oli tavatessamme 52 vuotias eikä ollut koskaan vienyt yhtään naista ennen minua äidilleen näytille jasitten mies kuoli yllättäen 57- vuotiaana.

Niinhän kakki löytyy, ihan kaikki. Kun yrittää ratkaista jotakin ja luovuttaa asian hetkeksi kokonaan niin että alkaa tehdä jotain muuta, niin jonkin ajan kuluttua ratkaisu tulee vastaan ihan puf vaan. Insinörteille ja tieteilijöille ja kirjailijoille tuttua, pätee ihmissuhteissa myös.
Kysy vaikka Al Bundylta.

Jos olet nainen, tuo tapahtuu keskimäärin joka toinen viikko. Siinä ajassa varmaan kerkiää jo toivonsa menettää ja voi jakaa iloisia elämänohjeita, että sen oikean löytää, kun lakkaa etsimästä.

Jos taas olet tavallista rumempi mies, niin päinvastoin kukaan ei tule kotoa hakemaan, eli luovuttamalla vain varmistat loppuelämän yksinäisyyden. Luovuttaminen voi kuitenkin taata mielenrauhan pitkässä juoksussa, jos on sinut asian kanssa, että on loppuelämänsä yksin. Maailma ei ole reilu eikä oikeudenmukainen, ja toisille ainoa tapa voittaa on, ettei ole koko pelissä mukana.

Tokkopa.

Siihen tarvitaan kahta avointa ihmistä, jotka heittääntyvät sille rakkaudelle. Mä en aio heittääntyä, joten se siitä.