77 päivää ratkaisi asian

Presidenttimme oli oikeassa sanoessaan tiedotustilaisuudessa, että Ukrainan sodan aloittaja voi katsoa peiliin.

https://yle.fi/uutiset/3-12442420
"Nyt, kun Nato-hakemuksen jättämiseen on muutama päivä, Niinistö ja Marin toteavat yhdessä: “Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta. Naton jäsenenä Suomi vahvistaisi koko puolustusliittoa. Suomen on ensi tilassa haettava Naton jäseneksi. Toivomme, että tämän ratkaisun tekemisen vielä edellyttämät kansalliset askeleet otetaan lähipäivinä ripeästi.”

Toisaalla tämä päättävien elimien ulkopuolinen, valtakuntamme iki-oppositiota edustava "valtiomies" tuo edelleen Natoon liittyviä kielteisiä tuntemuksiaan julki ja omalla besserwisserimäisellä tavallaan antaa jopa ymmärrystä itänaapurin johdolle:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/mita-vladimir-putin-sauli-niiniston-peilista-nakisi/

Valtakuntamme on luojan erityisessä suojeluksessa koska tuo opportunisti ei ikinä päässyt sellaiseen asemaan jossa olisi ollut em. asioista päättämässä.

...ja päinvastoin ajateltuna kiitos luojalle, että maatamme johtaa hallitus ja presidentti jonka kyky ymmärtää ulkopolitiikan lainalaisuuksia suhteutettuna turvallisuuspolitiikkaan aikaansai sen välttämättömän reaktion joka tässä tilanteessa tuli tehdä. Natoon liittymisen.

Itse olen elämäni varsitiellä eri rauhanturvaan liittyvien yksiköiden jäsenenä olen nähnyt omin silmin mitä sota saa aikaan. Nuo kokemukset vahvistivat käsitystäni siitä, että Suomen kaltaisen pienen valtion tulee kuulua suurempaan turvallisuuttamme lisäävään ja sitä ylläpitävään voimaryhmittymään.

Nyt tuo on toteutumassa. Vihdoin voimme alkaa hengittämään vapaammin

25

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täysin samaa mieltä, joku venäläinen, olisiko ollut Gogol, kirjoitti aikoinaan, että ei ole peilin vika, jos naama on vino... Kyllä , venäläiset saa katsoa peiliin, he aloittivat tämän, mutta eivät välttämättä enää ole se, joka tämän lopettaa. Tarkoitan ainakin venäjän nykyisen hallinnon.

    • Anonyymi

      Elämme historiallista aikaa. Natoon liittymisen päivästä tulisi tulla toinen itsenäisyyspäivä jolloin toisen kerran vapauduttiin itäisen naapurin ikeestä.

      t. E.Uusilato

    • Voi Hyvä Luoja tuota Väyrystä! Enpä olisi häntä ihan tuollaiseksi uskonut. Ja ottaa tukijakseen Juhani Suomen, joka taatusti elää edelleen siinä Kekkosen ajassa, jossa näköjään Väyrynenkin. Siis hyvin kaukana menneisyydessä, jossa tilanteemme ja myös turvallisuuspoliittiset tarpeemme olivat aivan muuta kuin nyt. Silloin ne TÄYTYI hoitaa niin kuin hoidettiin, nyt ne on hoidettava niin kuin turvallisuutemme nyt vaatii.

      Tietenkin täysin yhdyn näihin sanomiisi:

      ”Valtakuntamme on luojan erityisessä suojeluksessa koska tuo opportunisti ei ikinä päässyt sellaiseen asemaan jossa olisi ollut em. asioista päättämässä.

      ...ja päinvastoin ajateltuna kiitos luojalle, että maatamme johtaa hallitus ja presidentti jonka kyky ymmärtää ulkopolitiikan lainalaisuuksia suhteutettuna turvallisuuspolitiikkaan aikaansai sen välttämättömän reaktion joka tässä tilanteessa tuli tehdä. Natoon liittymisen”.

      • Huomasithan että tuo Juhani Suomen haastattelu oli vuodelta 2017 eli tehty aivan toisenlaisessa tilanteessa. Mielestäni on Väyryseltä epäreilua käyttää sitä näkemystensä tukena. Kukapa tietää, vaikka Juhani Suomikin olisi tarkistanut näkemyksiään samaan suuntaan kuin useimmat meistä muistakin suomalaisista.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Huomasithan että tuo Juhani Suomen haastattelu oli vuodelta 2017 eli tehty aivan toisenlaisessa tilanteessa. Mielestäni on Väyryseltä epäreilua käyttää sitä näkemystensä tukena. Kukapa tietää, vaikka Juhani Suomikin olisi tarkistanut näkemyksiään samaan suuntaan kuin useimmat meistä muistakin suomalaisista.

        Enpä huomannut tuon haastattelun ajankohtaa. Juhani Suomikin saattaa olla nykyisin toisissa näkemyksissä ja Väyrynen sen ehkä tietää ja siksi tukeutuu tuohon viiden vuoden takaiseen haastatteluun.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Enpä huomannut tuon haastattelun ajankohtaa. Juhani Suomikin saattaa olla nykyisin toisissa näkemyksissä ja Väyrynen sen ehkä tietää ja siksi tukeutuu tuohon viiden vuoden takaiseen haastatteluun.

        Minultahan tuo. Kirjautumiseni oli tippunut pois päältä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Minultahan tuo. Kirjautumiseni oli tippunut pois päältä.

        "Kekkostutkielmissasi" sinulle kelpasi ja sinä löysit Juhani Suomen kirjoituksista monenlaista negatiivistä asiaa Kekkosen ulkopolitiikasta?
        Sinä et ymmärtänyt kokonaisuutta.
        Nyt on globaali sotakiima päällä :)))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulta on tippunut järki pois päältä jo ajat sitten !

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Huomasithan että tuo Juhani Suomen haastattelu oli vuodelta 2017 eli tehty aivan toisenlaisessa tilanteessa. Mielestäni on Väyryseltä epäreilua käyttää sitä näkemystensä tukena. Kukapa tietää, vaikka Juhani Suomikin olisi tarkistanut näkemyksiään samaan suuntaan kuin useimmat meistä muistakin suomalaisista.

        Kulloisenkin ajan tilassa täällä aina eletään. Olisiko J.Suomi on muuttanut mielipidettään 14 vuoden aikana? Tuolloin esitti Kunto Kalpa nikillään mielipiteenään:

        "Elokuussa 2008, kansainvälisen tilanteen kiristyessä Etelä-Ossetian viiden päivän sodan seurauksena, nimimerkki palasi vielä yhdellä kolumnilla. Eläkkeelle siirtyvän päätoimittajan Erkki Laatikaisen kunniaksi tehdyssä erityisjulkaisussa ilmestyneessä kolumnissa Kalpa arvosteli rajusti Suomen Venäjä-politiikkaa. Kalvan mielestä Suomessa on nostanut päätään ”henkinen suursuomalaisuus”, jota hänen mielestään vaalii erityisen auliisti ”oma Pravdamme” eli Helsingin Sanomat.[10]"

        Nyt miltei 90-vuotiaana en usko, että hänen viisautensa olisi näistä ajoista lisääntynyt.

    • Anonyymi

      Halonen väyrys luokkaa ei hyväksy Natoa. Ja nyt olevaan aikaan reakoida, ei 5 vuoden takaisiin eikä vanhempiinkaan. Kgb käytti Halosta mannekiinina alkuun, sitten huomatessaan ettei tuo saa Suomea Venäjän yhteyteen kun alkoi homottaan ja naisista puhumaan kuin keväinen kolli kiimassa. Jos Putin olisi ollut nainen Tarja olisi raiskannut hänet.

      • Anonyymi

        Olisiko uhannut putleria sllä ja sai kuitenkin mirriä? Siis Halonen sai mirriä, ei putler, putler sai melaa DDRässä ja muualla.

    • Anonyymi

      Olisin itse halosena ottanut henk koht suhteen Putiniin
      ja lähettänyt hänelle heti silloin
      väinö linnan kirjallisen tuotannon venäjäksi

      siten
      että olisi alleviivannut eräitä kohtia tuntemattmasta ja ja pohjantähdestä
      ja sanonut että tuntematon oli kielletty bolshevistivenäjällä
      ja että

      lukemalla nämä vladimir vladimirovitsh
      toivon että ymmärrät
      ettet tee
      väärää arvioita kuin Stalin
      ja
      erityisesti lyö päätäsi Ukrainen mäntyy luullen että ne ovat puolellasi

      nyt sitten
      olisin halosena kirjoittanut henk kohta avoimen kirjeen
      että

      vladrimis vladirimovitsh

      etkö lukenut niitä mitä lähetin
      sinähän teit juuri sen virheen josta varoitin

      pitäisikö minun tulla nyt sinne Altaille luolaasi
      auttamaan sinua pääsemään tästä kiipelistä
      voisimme tehdä yhteisen rauhansuunnitelman joka
      kelpaa zelenskyille jne
      tervehtien

      tua
      Tarja

    • Anonyymi

      Ennen heinäntekoa päästään kotiin.

      • Anonyymi

        Sotakiimaiset kaipailevat näköjään Suomessakin uusiin sotiin. Kannattaa huomata, että kiivaimpia ovat nämä lerppakullit.

    • Anonyymi

      Viro ja Tanska ovat kärsineet tappioita Naton operaatioissa. Jos se yksi kahjo lähtee höökimään painaako meidän nilkit perässä?

    • Anonyymi

      Perinteisesti Venäjään kallellaan oleva Maalaisliitto käänsi Nato-takkinsa Ukrainan tapahtumien myötä:

      5.1.2022 Eduskuntaryhmien puheenjohtajat täysin eri mieltä Natosta, Keskustalta ehdoton ei. Saarikko: ”Keskusta ei kannata Suomen Nato-jäsenyyttä”.

      9.4.2022 Keskustan puoluevaltuusto antaa hyväksyntänsä Nato-jäsenyyden hakemiselle. Lehmänkäännöksensä jälkeen Saarikko julisti Nato-hakemuksen tarpeellisuutta kirkkain silmin!

      Tälläisiä nämä tollukat ovat.

    • Olihan tuo hieno nähdä tänään presidentti ja pääministeri tiedotustilaisuudessa.

      Helpompi hengittää koska lukuisien jälkeläisieni tulevaisuus on turvattu.

      • Minusta Nato-päätöksen jälkeen ei ole helpompi hengittää eikä jälkeläisteni tulevaisuus ole taattu. Nato-sopimukseen ei kannata ladata sellaisia toiveita, jotka voivat osoittautua katteettomiksi.

        Elämme aika epävarmoja ja vaikeasti ennustettavia aikoja eikä helpotusta ole lyhyellä aikavälillä näköpiirissä. Nato-sopimuksemme ei poista Venäjän päätöksenteon arvaamattomuutta eikä muuta sen suuntaa. Voi päinvastoin kuvitella, että pettymys ja turhautuminen sillä suunnalla vain kasvavat. Kriisin eskaloitumisen vaara on merkittävä eikä Nato-sopimus suojaa Suomea sodan eskaloitumiselta. Asia on melkeinpä päinvastoin. Venäjällä on yhä enemmän perusteita - olkoonkin että ne ovat kuviteltuja - tuntea kansallisen olemassaolonsa uhatuksi, mikä Venäjän doktriinin mukaan kynnys ydinaseiden käytölle. Eskalaatiotilanteessa Suomessakin voi olla vaikeampi hengittää, kun olemme Natossa kuin että emme olisi.

        Muitakin pidemmän ajan vaaroja on olemassa. Toinen niistä on USA ja toinen Kiina. USA muodostuu ongelmaksi, jos Trump valitaan uudestaan presidentiksi tai USA jakaantuu kahtia. Trumphan uhkasi jopa hajottaa koko Naton. Hänen ulkopolitiikkaansa oli vetäytymispolitiikkaa, joka ei halua uhrata amerikkalaisia muiden takia. USA on Naton ylivoimaisesti merkittävin jäsen ja sen ulkopolitiikan muutos heiluttaisi mannerlaattoja täällä Euroopassa. Biden palautti entisen luottamuksen USAhan, mutta onko se ikuista, voi olla epäselvää.

        Kiinan ja USAn mahdollinen välirikko voi johtaa sotaan Aasiassa ja siihen suomalaiset tuskin tuntevat vetoa ryhtyä. Naton jäseninä Suomi voi joutua mukaan sotiin niin Aasiassa kuin Lähi-idässä. Sotaan joutumisen riskit kasvavat.

        En tunne siis monestakaan syystä suurta helpotusta, vaikka kannatankin Suomen liittymistä Natoon tässä tilanteessa. Vaikka Venäjä ei ole uhannutkaan Suomea, riski siihen on kasvanut Ukrainan hyökkäyksen takia. Se kertoo siitä, että Venäjä ei kunnioita naapurimaiden suvereniteettia.

      • aito-arska
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Minusta Nato-päätöksen jälkeen ei ole helpompi hengittää eikä jälkeläisteni tulevaisuus ole taattu. Nato-sopimukseen ei kannata ladata sellaisia toiveita, jotka voivat osoittautua katteettomiksi.

        Elämme aika epävarmoja ja vaikeasti ennustettavia aikoja eikä helpotusta ole lyhyellä aikavälillä näköpiirissä. Nato-sopimuksemme ei poista Venäjän päätöksenteon arvaamattomuutta eikä muuta sen suuntaa. Voi päinvastoin kuvitella, että pettymys ja turhautuminen sillä suunnalla vain kasvavat. Kriisin eskaloitumisen vaara on merkittävä eikä Nato-sopimus suojaa Suomea sodan eskaloitumiselta. Asia on melkeinpä päinvastoin. Venäjällä on yhä enemmän perusteita - olkoonkin että ne ovat kuviteltuja - tuntea kansallisen olemassaolonsa uhatuksi, mikä Venäjän doktriinin mukaan kynnys ydinaseiden käytölle. Eskalaatiotilanteessa Suomessakin voi olla vaikeampi hengittää, kun olemme Natossa kuin että emme olisi.

        Muitakin pidemmän ajan vaaroja on olemassa. Toinen niistä on USA ja toinen Kiina. USA muodostuu ongelmaksi, jos Trump valitaan uudestaan presidentiksi tai USA jakaantuu kahtia. Trumphan uhkasi jopa hajottaa koko Naton. Hänen ulkopolitiikkaansa oli vetäytymispolitiikkaa, joka ei halua uhrata amerikkalaisia muiden takia. USA on Naton ylivoimaisesti merkittävin jäsen ja sen ulkopolitiikan muutos heiluttaisi mannerlaattoja täällä Euroopassa. Biden palautti entisen luottamuksen USAhan, mutta onko se ikuista, voi olla epäselvää.

        Kiinan ja USAn mahdollinen välirikko voi johtaa sotaan Aasiassa ja siihen suomalaiset tuskin tuntevat vetoa ryhtyä. Naton jäseninä Suomi voi joutua mukaan sotiin niin Aasiassa kuin Lähi-idässä. Sotaan joutumisen riskit kasvavat.

        En tunne siis monestakaan syystä suurta helpotusta, vaikka kannatankin Suomen liittymistä Natoon tässä tilanteessa. Vaikka Venäjä ei ole uhannutkaan Suomea, riski siihen on kasvanut Ukrainan hyökkäyksen takia. Se kertoo siitä, että Venäjä ei kunnioita naapurimaiden suvereniteettia.

        Minä olen eri mieltä, Sen jälkeen kun olemme Naton jäseniä ei venäjä lähde edes yrittämään minkään tyyppisiä aseellisia konflikteja. Kyllä erilaisia hybridimallin häirintäoperaatioita voi tulla mutta niistä selvitään. Ei venäjä ole puolaa eikä baltian maitakaan uhannut koska ovat naton jäseniä vaikka em. maat tukevat runsailla asetoimituksilla Ukrainaa.

        Valtiollinen olemassaolomme itsenäisenä valtiona on Naton jäsenenä turvattu.

      • aito-arska kirjoitti:

        En itsekään pidä suurena riskinä sitä, että Venäjä hyökkäisi Suomeen niin kuin se hyökkäsi Ukrainaan. Tämä riski joutua hyökkäyksen kohteeksi ei vaan pienenä Nato-jäsenyyden vuoksi kovin merkittävästi. Riski on koko ajan vähäinen huolimatta siitä, että Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tämä johtuu siitä, että Venäjä ei monien syiden vuoksi pidä Suomea jo länteen kuuluvana uhkana samalla tapaa kuin länteen päin kallellaan olevaa Ukrainaa, jonka Venäjä halua pitää etupiirissään.

        Mutta siitä, etteikö Venäjä voisi ryhtyä sotaan Natomaata vastaan, ei minusta ole mitään epäilystä. Jos Nato olisi taannut Ukrainaan lentokiellon, se olisi hyvin todennäköisesti johtanut sotaan Venäjän ja Naton välillä samoin kuin Natojoukkojen tuominen Ukrainan avuksi. Jopa hävittäjien luovuttamisen Ukrainalle on nähty sisältävän tällaisen riskin. Lisäksi on aina mahdollisuus, että joku ohjus lentääkin vahingossa Puolan puolelle emmekä voi tietää, mitä siitä seuraisi. Ja jos se lentää Puolan puolelle ja Puola vetoaa siinä tapauksessa Naton 5. artiklaan, niin mitä siitä seuraa. Sellaisessa tilanteessa Venäjä ei olisi suoraan hyökännyt Natomaahan nimeltä Suomi, mutta Suomi joutuisi näihin karkeloihin tuon 5. artiklan tuoman automaation voimalla. Ei siis kannata ajatella erilaisia mahdollisuuksia vain yksinkertaistuksina niin, että Venäjä jostain syystä päättäisi hyökätä vain Suomeen. Sellainen on epärealistinen ajatus. Esim. Itämerellä uhkana voisi olla se, että Itämeri syystä tai toisesta suljettaisiin Venäjältä, joka voisi silloin johtaa sotaan, koska Venäjä saattaisi kokea olemassaolouhkaa tällaisen "piiritystilanteen" vuoksi.

        Ukrainan tilanne on jo yksin ongelmallinen, kun ajatellaan tilanteen jatkumisen seurauksia. Länsimaiden kannalta ei ole hyvä asia, että Venäjä voittaisi sodan ja saisi sodan avulla vallattua alueita itselleen. Mutta samalla voi sanoa, että länsimaiden kannalta voi olla huolestuttavaa myös se, että Ukraina voittaisi sodan ja Venäjä kokisi nöyryyttävän tappion. Uhka nöyryyttävästä tappiosta voi ajaa putlerin epätoivoisiin tekoihin kuten ydinaseiden käyttöön Ukrainassa. Miten Nato reagoisi sellaiseen? Ja mitä mahdollisesta reagoinnista seuraisi?

        Valtiollinen itsenäisyytemme saattaa olla Naton jäsenenä turvattu, mutta minua kyllä huolettaa enemmän sotaan joutuminen. Sodan seurauksia katsellessa sillä itsenäisyydelle ei ehkä ole enää käyttöä.

      • Mielipidepankki kirjoitti:

        >> Venäjä ei monien syiden vuoksi pidä Suomea jo länteen kuuluvana uhkana samalla tapaa kuin länteen päin kallellaan olevaa Ukrainaa, jonka Venäjä halua pitää etupiirissään.<<

        Suomi on ollut jo 30 vuotta tiukasti lännen etupiirissä. Venäjän ja Suomen historiallisesta yhteydestä samana valtiona on jo yli sata vuotta, kun taas Venäjän ja Ukrainan vastaavasta yhteydestä vain tuo noin 30 vuotta, joten enpä Putinin kokeneen Suomea millään tavalla läheiseksi omana elinaikanaan. Olettaisin jopa, että Venäjällä pelätään Suomesta kehittyvän melkoisen terroristipesäkkeen erityisesti Pietarin ja Karjalan Kannaksen alueelle, mikäli se valtiomme joskus vallottaisi.

        Yksi Puolan rajojen sisälle suuntautunut ohjus ei välttämättä vielä aiheuttaisi Naton ja Venäjän välistä sotaa, sillä olihan USA:n ja Neuvostoliiton välilläkin erilaisia "vahinkoja", kuten tämä:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Lockheed_U-2

        Kun Puolan rajojen läheisyydessä on käynnissä täysi sota, Puolaan ammuttu ohjus, joka surmaisia ihmisiä on vähän eri asia kuin aseistamaton tiedustelukone rauhan aikana. Jos Nato ei vastaisi tuollaiseen ohjushyökkäykseen, sitä alettaisiin pian hampaattomana paperitiikerinä.

      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kun Puolan rajojen läheisyydessä on käynnissä täysi sota, Puolaan ammuttu ohjus, joka surmaisia ihmisiä on vähän eri asia kuin aseistamaton tiedustelukone rauhan aikana. Jos Nato ei vastaisi tuollaiseen ohjushyökkäykseen, sitä alettaisiin pian hampaattomana paperitiikerinä.

        Tällä hetkellä Venäjän armeija on osoittautunut niin heikoksi, ettei edes Putin uskalla uhitella Ukrainan lisäksi kenellekään. Edes ydinaseellaan.

        Venäjäkin ottaa opikseen. Niin se teki (silloin Neuvostoliiton nimellä) Toisen maailmansodan aikaankin, Talvisodassa puna-armeija osoittautui varsin kehnoksi, eikä ensimmäiset sotakuukaudet Saksaa vastaankaan hyvin sujuneet. Mutta siitä opittiin. Niinpä Putin sai juhlia voitonpäivää tänäkin vuonna.

        Venäjä tulee kehittämään asevoimiaan kunhan Ukrainan sota on saatu johonkin päätepisteeseen. Vaikka Putin syrjäytettäisiin tai kuolee syöpään, niin tuleva johto joutuu vahvistamaan armeijaa. Korruptoituneet kenraalit vaihdetaan ja asejärjestelmiin satsataan. Vuosia tuo hanke ottaa, mutta ennemmin tai myöhemmin naapurissa on taas vahva armeija.

        Ennemmin tai myöhemmin siellä on taas joku kaheli vallankahvassa. Silloin on parasta, että lännellä on kollektiivinen puolustus. Se on paras turva niin Puolalle kuin Suomelle. Myös Ukrainalle kunhan maa onnistuu ajamaan Venäjän joukot pois maasta.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      328
      7885
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2206
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1886
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1442
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1307
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1291
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      172
      1249
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1230
    9. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      0
      1110
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1091
    Aihe