Ukrainan voitto ja The Rasmuksen sijoitukset eivät ole mikään yllätys

Ukrainan voittaminen viisuissa ei taida tulla kenellekään minään yllätyksenä. Onnittelut heille voitosta. Vaikka se on ehkä tullut enemmän poliittisista syistä ja sympatiasta. Viisuissahan ei pitänyt politikoida. Mutta silti niin on tehty jo monet kerrat aikaisemminkin. Ylipäätään pisteet ja palkintosijat pitäisi kyllä tulla musiikillisilla ansioilla, eikä muista syiden perusteella.

The Rasmuksen sijoituskaan ei tule minään yllätyksenä. Näin siksi, että loppujen lopuksi kappale ei ole kovin ihmeellinen, ja esityskään kehuttava. Tavallaan toistettiin takavuosien samat virheet, joita on tehty aiemminkin. Eli kappale on ihan kiva radiobiisi, joka menee yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Muutamaa nostattavaa elementtiä lukuunottamatta, biisissä ei ole mitään, joka oikeasti saisi aikaan mitään kummempia fiiliksiä, tai jäisi edes mieleen. Lukuunottamatta kitarasooloa ja kappaleen nimen huutamista. Olen pahoillani, jos joku loukkaantuu tästä näkemyksestä.

Vaikea on myös ymmärtää, miksi rekvisiitaksi otettiin isoja ilmapalloja, tai esiintymisasun väriksi kelta-mustayhdistelmä. Se kun ei ole kaikkein positiivisempia tunteita herättävä väriyhdistelmä. Luonnossa se on yhdistetty myrkyllisyyteen ja vaarallisuuteen. Musta/punainen väriyhdistelmä, tai pelkkä mustakin olisi ehkä toiminut paremmin. En tiedä, kuka teki, tai ketkä teki päätökset rekvisiitan ja asuvalintojen suhteen. Mutta minusta ne eivät olleet onnistuneita.

Onnistunut viisu tarvitsee aina useita eri tekijöitä. Hyvän laulajan, hyvän lauluäänen, kappaleen, jota voi kuunnella useita kertoja peräkkäin kyllästymättä siihen, rytmi/tempo ja tajuntaan kolahtava, tarttuva melodia, komea/kaunis ulkonäkö on aina plussaa, ja esiintymisasuilla, vaikka moni ei tätä usko, on paljon merkitystä kokonaisuuden kannalta.

Älkää nyt suotta loukkaantuko, mutta näin se vain menee. The Rasmuksen sijoitus ei ole todellakaan häpeä, mutta kuitenkin tavallaan aivan ansaittu. Paluuta siis takaisin "vanhoihin aikoihin". Sinivalkoisten lasien läpi on helppo olla näkemättä tosiasioita.

Veronmaksajien rahoja tuhlataan joka vuosi näihin suhteellisen turhiin kekkereihin, perusteluna " Että pitäähän meidän olla siellä mukana, jotta kuuluisimme johonkin". Lapsiako tässä maassa sitten on, jotka päättävät näistäkin asioista? Että pelätään sitä, että meidät unohdetaan, jos emme ole mukana jokaikisessä kissanristiäisessä. Italiakaan ei osallistu joka vuosi näihin kisoihin.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aloittajalta, selvennykseksi: Itse olen tässä maailmanpoliittisessa kriisitilanteessa tietenkin, pienemmän valtion, eli Ukrainan puolella.

Mutta minusta politiikkaa ei pitäisi sotkea mukaan mihinkään kilpailuihin, vaikka niin on tapana tehdäkin.

The Rasmuksenkin musiikkikappale on ns. keskikastia musiikillisesti. Ei siis missään nimessä huono, mutta se ei vaan riitä isommissa karkeloissa.

Taso oli Suomen karsinnoissa edellisvuotta huonompi. Joten sinällään sijoitus ei ole missään nimessä The Rasmuksen vika ja syy. Olihan se Suomen ehdolla olevista varmasti parhaimpia. Mutta kuten sanoin keskiluokkaisella ei vain tule koskaan menestystä.

Viisuihin osallistuminen on aina niihin menevien kohdalla suuri ammatillinen riski ja uhkapeliä. Pahimmillaan se voi lopettaa koko laulajan, tai yhtyeen uran jatkamisen. Näin on joskus käynytkin.

Viime vuoden Suomea edustanut Blind Chanel ja sen tekemä kappale oli todella hyvä ja mieleenpainuva. Musiikki oli enemmän samantyyppistä, kuin muualla maailmassa. Ja se viehätti myös muitakin ulkomaita. Sinä vuonna rockilla menestyttiin muutenkin, kuten tuolloin viisujen voittaja.

Euroviisuja on aina leimannut ns. pelle/friikkishow ja touhu. Jotkin esitykset eivät minusta useimminkaan edes läpäisisi, tai ansaitsisi päästä mukaan finaaliin. Koska osa esityksistä on ennemminkin teatterilavalle kuuluvia.

Silti minusta on väärin, että voittajan, tai kärjessä olevien ja häntäpäähän jäävien pistesaldoissa on niin suuri ero ja repeämä. Mikä ei minusta ole oikein, eikä oikeutettua. Väärin on myös se, että jokin edustajamaa ja sen esittäjä ei saa omasta panoksestaan ja esityksestään, kuin alle 10 pistettä, tai jopa nolla pistettä. Tai, että oman edustajan naapurivaltiot antavat solidaarisuuspisteitä "kaverille kanssatyyliin" heille. Äänestyskäytäntöä olisi pitänyt muuttaa oikeudenmukaisemmaksi jo vuosia sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ukrainan voittaminen viisuissa ei taida tulla kenellekään minään yllätyksenä. Onnittelut heille voitosta. Vaikka se on ehkä tullut enemmän poliittisista syistä ja sympatiasta. Viisuissahan ei pitänyt politikoida. Mutta silti niin on tehty jo monet kerrat aikaisemminkin. Ylipäätään pisteet ja palkintosijat pitäisi kyllä tulla musiikillisilla ansioilla, eikä muista syiden perusteella.

The Rasmuksen sijoituskaan ei tule minään yllätyksenä. Näin siksi, että loppujen lopuksi kappale ei ole kovin ihmeellinen, ja esityskään kehuttava. Tavallaan toistettiin takavuosien samat virheet, joita on tehty aiemminkin. Eli kappale on ihan kiva radiobiisi, joka menee yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Muutamaa nostattavaa elementtiä lukuunottamatta, biisissä ei ole mitään, joka oikeasti saisi aikaan mitään kummempia fiiliksiä, tai jäisi edes mieleen. Lukuunottamatta kitarasooloa ja kappaleen nimen huutamista. Olen pahoillani, jos joku loukkaantuu tästä näkemyksestä.

Vaikea on myös ymmärtää, miksi rekvisiitaksi otettiin isoja ilmapalloja, tai esiintymisasun väriksi kelta-mustayhdistelmä. Se kun ei ole kaikkein positiivisempia tunteita herättävä väriyhdistelmä. Luonnossa se on yhdistetty myrkyllisyyteen ja vaarallisuuteen. Musta/punainen väriyhdistelmä, tai pelkkä mustakin olisi ehkä toiminut paremmin. En tiedä, kuka teki, tai ketkä teki päätökset rekvisiitan ja asuvalintojen suhteen. Mutta minusta ne eivät olleet onnistuneita.

Onnistunut viisu tarvitsee aina useita eri tekijöitä. Hyvän laulajan, hyvän lauluäänen, kappaleen, jota voi kuunnella useita kertoja peräkkäin kyllästymättä siihen, rytmi/tempo ja tajuntaan kolahtava, tarttuva melodia, komea/kaunis ulkonäkö on aina plussaa, ja esiintymisasuilla, vaikka moni ei tätä usko, on paljon merkitystä kokonaisuuden kannalta.

Älkää nyt suotta loukkaantuko, mutta näin se vain menee. The Rasmuksen sijoitus ei ole todellakaan häpeä, mutta kuitenkin tavallaan aivan ansaittu. Paluuta siis takaisin "vanhoihin aikoihin". Sinivalkoisten lasien läpi on helppo olla näkemättä tosiasioita.

Veronmaksajien rahoja tuhlataan joka vuosi näihin suhteellisen turhiin kekkereihin, perusteluna " Että pitäähän meidän olla siellä mukana, jotta kuuluisimme johonkin". Lapsiako tässä maassa sitten on, jotka päättävät näistäkin asioista? Että pelätään sitä, että meidät unohdetaan, jos emme ole mukana jokaikisessä kissanristiäisessä. Italiakaan ei osallistu joka vuosi näihin kisoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu