Savorinen selvitti muailmankaikkeuden salat

Anonyymi

Avaruudessa laajenevat valot vuorovaikuttavat toistensa kanssa, kiihdyttäen toistensa laajenemista ja näin laajenevien valojen vauhti kiihtyy samassa suhteessa kuin aineet ja valot laajenevat.

Ja tämähän on jo todistettu tieteellisesti.

Ja sinäkin hyväksyisit asian jos Einstein ei olisi tempaissut hatustaan uutta jumalaa jolle antoi nimeksi kaareutuva avaruus.

Nyt kuitenkin uskot tuon jumalan, kaareutuvan avaruuden olemassa oloon. Ja syyllinen tähän on Einstein. Ja sinä itse.

Ajatellaan että Einstein olisi esittänyt saman kuin minä eli että atomien ytimet laajenevat ja kierrättävät pimeää laajenevaa työntävää voimaa jolla on mm. laajenevan valon luonne.

Hän olisi kertonut että esim. Auringon ohi työntyvän laajenevan valon liikerata taipuu kohti Aurinkoa, koska miljardeja vuosia avaruudessa laajentunut valo, jota Aurinkoakin kohti työntyy, sisältää työntävää voimaa joka työntää Auringon ohi työntyviä fotoneita kohti Aurinkoa.

Einstein olisi ennustanut että Auringonpimennyksen aikana tämä voitaisiin todistaa havainnoimalla Auringon taustalla olevia tähtiä joiden paikka tiedetään.

Ja sitten asia olisi todistettu tieteellisesti.

Eikä kellekään ikinä missään enää tuon jälkeen olisi tullut mieleen esittää idioottimaista väitettä hokkus pokkus avaruudesta joka muka kaareutuu, laajenee, aaltoilee, kiertyy, venyy ja paukkuu aina sen mukaan mitä jonkun havainnon selittämiseen tarvitaan.

Vain luuserit selittävät havaintoja hokkus pokkus avaruudella, koska eivät kykene selittämään havaintoja avaruudessa liikkuvien ja avaruudessa muuttuvien systeemien avulla.

Hokkus pokkus avaruudelle on helppo antaa ominaisuuksia joiden avulla hokkus pokkus avaruus tekee sitä ja tätä aina sen mukaan mitä milloinkin pitää selittää ilman että oikeasti selittää yhtään mitään.

Laajeneva avaruus on keisari alasti

😃

Laajeneva avaruus on huuhaata

Kaareutuva avaruus on huuhaata

Aaltoileva avaruus on huuhaata

Kiertyvä avaruus on huuhaata

Mitään näistä hokkus pokkus avaruuksista ei tarvita.

Riittää että valot koostuvat suurimmaksi osaksi meille pimeistä laajenevista aalloista jotka vuorovaikuttaessaan toistensa kanssa, kiihdyttävät toistensa laajenemista ja saavat näin toistensa vauhdin kiihtymään samassa suhteessa kuin aineet ja valot laajenevat.

Kun tämän ymmärtää ja hahmottaa, ymmärtää ettei tuollaisia hokkus pokkus avaruuksia tarvita.

Samalla selittyvät monet tähän asti mysteereinä pysyneet asiat ilman selittämättömiä pimeitä aineita, pimeitä energioita, vetäviä voimia jne.

Kuten myös

1. Valon kosmologinen punasiirtymä

2. Ns. gravitaatiolinssi-ilmiö

3. Ns. gravitaatiopunasiirtymä

4. Kaksoisrakokoe

5. Miten valot osaavat aina liikkua valolle ominaisella vauhdilla.

27

716

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lähtökohtani voi syystä tai toisesta tosin olla väärä, mutta jos se on oikea, niin sitten oletan hyvinkin todennäköisesti olevani ainakin oikeilla jalanjäljillä.

      Siis sen suhteen miten maailmankaikkeus toimii.

      Eli kysymys kuuluu,

      Voiko avaruudella itsellään olla mitään sellaisia ominaisuuksia jotka vaikuttaisivat avaruudessa oleviin, avaruudessa liikkuviin ja avaruudessa muuttuviin systeemeihin.

      Minä väitän ettei ole.

      Väitän myös että tuo väite voidaan perustella tieteellisesti siten että todetaan että loogisesti ajateltuna avaruudella itsellään ei voi olla mitään sellaisia ominaisuuksia jotka vaikuttaisivat avaruudessa liikkuvaan aineeseen tai avaruudessa liikkuvaan valoon.

      Olen itse pyöritellyt aihetta juuri sen takia että olisi hyvä saada aikaiseksi lyhyt ytimekäs teksti jossa todetaan loogisesti minkä takia avaruus ei voi vaikuttaa mihinkään mitenkään.

      Ja ettei se itse voi muuttua millään tavalla.

      Yksi hyvä toteamus on siinä että

      jos se liikkuu ja muuttuu, se liikkuu ja muuttuu avaruudessa, jolloin se ei voi olla avaruutta.

      Toinen hyvä on tässä

      Muuttuvan systeemin muutos vaatii sen että muuttuva systeemi koostuu erillisistä osista jotka liikkuvat suhteessa toisiinsa ja tuohon muuttuva systeemi tarvitsee taustalleen paikan / tilan / avaruuden jossa muuttuva systeemi liikkuu siten että sen omat erilliset rakenteet liikkuvat saman aikaisesti avaruudessa suhteessa toisiinsa.

      Ja kun avaruuden itsensä taustalla ei enää ole mitään paikkaa / tausta-avaruutta, voidaan todeta ettei avaruuden itsensä muuttuminen ole mahdollista.

      Eli avaruus itsessään ei voi koostua erillisistä osista jotka liikkuvat suhteessa toisiinsa.

      Jos muuttuvan avaruuden taustalla olisi joku paikka, niin sitten tietysti voisi, mutta muuten ei.

      Näin ollen olen perustellut loogisesti sen että ne jotka selittävät havaintoja avaruuden avulla, ovat luusereita!!!

      Vain luuserit turvautuvat avaruuteen kun selittävät havaintoja.

      😃

      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jukka-savorinen/olen-selvittanyt-miten-maailmankaikkeus-toimii-😃/

    • Anonyymi

      Auringolla on havaittu myös lyhyt noin 330 päivän sykli. Siis pidemmän noin 11 vuoden syklin lisäksi.

      Jos joku luulee että tuotakin sykliä ylläpitäisivät vain Auringon sisäiset prosessit, niin lukisin mielelläni siitä mitä nämä sisäiset prosessit ovat ja mikä niitä ylläpitää. Ja luen mielelläni myös siitä miten pelkästään Auringon sisäiset prosessit voisivat ylläpitää tuota noin 11 vuoden sykliä.

      Kiviplaneettojen kierrosajat Auringon ympäri on yhteensä 1363 päivää.

      1363 / 4 = 340,75 päivää

      Tuosta on helppo ennustaa että pitemmällä tarkastelulla lyhyt sykli tarkentuu lähelle 340 päivää.

      😃

      Eli avaruudessa laajenevista planeetoista työntyy ulos avaruudessa laajenevaa pimeää työntävää voimaa jota työntyy laajenevan Auringon sisälle ja siellä vuorovaikutus Auringon laajenevan aineen kanssa. Se kiihdyttää tuon pimeän laajenevan työntävän voiman laajenemista ja syvällä Auringon sisällä sitä alkaa lopulta törmöilemään laajenevien atomien ytimien erillisiin laajeneviin tihentymiin
      ja näin tuolla alueella oleva laajeneva aine laajenee normaalia voimakkaammin ja lähtee työntymään kohti laajenevan Auringon pintaa.

      Eri kiviplaneettojen vaikutus on eri syvyyteen Auringossa, mutta ylös päin kohti Auringon pintaa työntyessään nämä laajenevat aineet yhdistyvät ja kiihdyttävät entisestään toistensa laajenemista ja näin Auringon pinnalle työntyy magneettista ainetta about 340 päivän sykleissä.

      Tähän liittynee oleellisesti galaksin keskustan laajeneva supermassiivinen kohde josta peräisin oleva laajeneva pimeä aine laajenee Auringon ja planeettojen sisällä havaittavaksi laajenevaksi aineeksi.

      Eli tätä kautta löytyy selitys sille minkä takia Auringon pintaan ei työnny tasaisena virtauksena normaalia nopeammin laajenevaa ainetta.

      Aurinko kun on aika ajoin planeetan ja galaksin keskustan supermassiivisen kohteen välisellä alueella sen mukaisesti miten nopeasti planeetta Aurinkoa kiertää.

      Ja silloin pienen mittakaavan törmäyksiä vastapalloon Auringon sisällä.

      Jupiter esim. isossa roolissa ajatellen noin 11 vuoden isompaa sykliä ja muut kaasuplaneetat taas sen verran mukana että kiihdyttävät Jupiterin aikaansaannosten työntymistä kohti Auringon pintaa ja näin tuo about 11 vuoden sykli.

      Samalla selittyy pitkät kymmenien vuosien pilkuttomat jaksot, koska välillä Jupiterin aikaansaannokset eivät pääse työntymään Auringon pinnalle asti. Eli esim. Uranus ja Neptunus ovat itse Auringon ja galaksin keskustan supermassiivisen kohteen välisellä alueella ja näin niistä peräisin olevat tihentymät liikkuvat Auringon sisällä samaan suuntaan kuin supermassiivisesta kohteesta peräisin olevat pimeän aineen erilliset laajenevat tihentymät. Ei siis vastapalloon törmäyksiä ja näin Jupiterin noin 12 vuoden aikaan saamat uuden magneettisen aineen kuplat eivät saa apuja näiltä kaasuplaneetoilta.

      😃

      Ja tämä siis ihan perusfysiikkaa. Lämpölaajenemista, entropian voimistumista, hiukkasten / tihentymien sisäisen paineen kasvamista jne.

      Juju vain siinä että esim. tihentymät kuten kvarkit laajenevat koko ajan ja kierrättävät keskenään kaikkien muiden laajenevien kvarkkien kanssa meille pimeää laajenevaa työntävää josta sopivissa olosuhteissa syntyy rekisteröitävissä olevia elektroneja ja fotoneita.

      😃

      Avaruudessa laajenevat planeetat vaikuttavat siis selkeästi enemmän syvällä Auringon sisällä olevaan aineeseen kuin Auringon pintakerrosten aineeseen ja niiden vaikutus työntyy viiveellä esille kun syvältä Auringon sisältä työntyy Auringon pinnalle magneettista ainetta.

      ”Aivan” kuten radioaktiivinen säteily vaikuttaa ihmisen sisäisesti ja viiveellä sitten esiin työntyy kasvaimia.

      Jos planeetat olisivat vaikuttaneet Auringon havaittavaan pintaan suoraan, niin sehän olisi jo havaittu.

      Mutta tämä planeetoista peräisin oleva laajeneva pimeä työntävä voima ei juurikaan vuorovaikuta Auringon pintakerrosten laajenevaan aineen kanssa.

      Näin sitä pääsee työntymään syvälle laajenevan Auringon sisälle, mutta näiden työntävän voiman tihentymien entropia / sisäinen paine kasvaa mitä enemmän niiden itsensä sisälle työntyy laajenevaa työntävää voimaa joka peräisin Auringon laajenevista atomien ytimistä ja näin niitä törmää laajeneviin atomien ytimiin syvällä Auringon sisällä paljon enemmän kuin pintakerrosten atomien ytimien erillisiin laajeneviin tihentymiin.

      Ja edelleen, tämähän on ihan perusfysiikkaa eli ns. lämpölaajenemista, mutta nyt kyseessä valonnopeudella liikkuvat työntävän voiman laajenevat tihentymät ja atomien ytimien erilliset laajenevat tihentymät.

    • Anonyymi

      Aikahan on ihmisen keksimä käsite joka helpottaa havainnoista keskustelemista. Päivittäinen
      eläminenkin on helpompaa kun on olemassa käsitteenä aika.

      Mutta mutta. Miten tämä ns. aika siis etenee ja elää.

      Newton oli oikeassa siinä että avaruus on pelkkä näyttämö. Ääretön 3 D tila joka ei vaikuta mihinkään mitenkään.

      Ok.

      Einstein oli oikeassa siinä että aika on suhteellista.

      Mihin tämä perustuu.

      Se perustuu siihen että aika elää sitä mukaa kuin laajenevaa työntävää voimaa kierrättävät laajenevat atomien ytimet kierrättävät laajenevaa työntävää voimaa

      1. ja koska systeemiin työntyy ulkoa päin koko ajan laajenevaa työntävää voimaa, niin kierrätettävissä olevan laajenevan työntävän voiman määrä ja tiheys vaihtelee sen mukaisesti millaisessa ympäristössä avaruudessa laajeneva aine on

      2. ja millaisella nopeudella avaruudessa laajeneva aine liikkuu suhteessa ympäristöön.

      Eli tässä kyse pitkälti tähdistä ja varsinkin niistä peräisin olevasta laajenevasta työntävästä voimasta, jota avaruudessa isosti työntyy joka suunnasta joka suuntaan.

      Eli laajenevan työntävän voiman kierrätyksen olosuhteet muuttuvat sitä mukaa mitä nopeammin laajeneva aine kohtaa vastaan työntyviä laajenevan valon / työntävän voiman laajenevia aaltoja jotka ovat meille rekisteröimättömiä.

      Eli kaksi asiaa jotka vaikuttavat aikaan eli siihen miten nopeasti laajenevaa työntävää voimaa kierrättävät laajenevat tihentymät laajenevaa työntävää voimaa kierrättävät.

      Ympäristön tiheys ja liikkeen nopeus suhteessa ympäristöön.

      😃

      Ajatellaan avaruudessa laajeneva avaruusalus joka kiihdyttää vauhtiansa suoraviivaisesti eteenpäin.

      Se kohtaa edestä päin alusta kohti työntyviä laajenevan työntävän voiman tihentymiä nopeammin ja nopeammin.

      Sen takia aluksen etuosan laajenevat atomien ytimet alkavat laajenemaan nopeammin ja nopeammin.

      Nyt alus kohtaa vastaan työntyviä työntävän voiman tihentymiä leveämmältä alueelta eli aluksen atomien ytimiä kohti työntyy tiheämmin eli enemmän erillisiä työntävän voiman tihentymiä.

      Tämä kasvattaa vastusta ja kiihdyttää atomien ytimien erillisten tihentymien laajenemista.

      Ja tämän takia laajeneva alus tarvitsee koko ajan enemmän ja enemmän laajenevaa polttoainetta eli laajenevaa työntävää voimaa siihen että saa vauhdin kiihtymään edes vähän.

      Jos laajeneva alus saavuttaa lähes valonnopeuden, se on laajentunut todella paljon ja näin sen aikakin on paljon hitaampaa suhteessa Maapallon laajenevan aineen aikaan eli siihen miten nopeasti Maapallon laajenevat atomien ytimet laajenevaa työntävää voimaa keskenään kierrättävät.

      Lopulta laajenevan aluksen laajeneva aine alkaa itse laajenemaan suoraan laajenevaksi valoksi ja näin osa laajenevan aluksen laajenevasta aineesta voi saavuttaa laajenevan valon nopeuden.

      Laajeneva valo jatkaa laajenemistansa, vuorovaikuttaen muiden laajenevien valojen kanssa ja se kiihdyttää sen vauhtia samassa suhteessa kuin aineet ja valot laajenevat.

      Laajeneva avaruus on keisari alasti

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Fyysikot väittävät että massa kertoo avaruudelle miten kaareutua ja kaareutunut avaruus kertoo massalle / energialle miten liikkua.

      Ok.

      Laitetaan kumikalvon päälle kuula ja kysytään fyysikolta mikä tämän saa aikaiseksi. Mihin se perustuu.

      Fyysikko vastaa, se perustuu siihen että massa kaareuttaa avaruutta.

      Ok.

      Kysytään fyysikolta, mikä juttu tämä kaareutuva avaruus on.

      Fyysikko ottaa saman kuulan kalvolta, laittaa sen takaisin kalvolle ja kuvailee kaareutuvaa avaruutta montulle painuneen kalvon avulla.

      Niin, missäs se selitys oli?

      Ei missään. Kehäselitys.

      Ok. Laitetaan sen ison kuulan ympärille pyörimään pienempi kuula ja mietitään minkä takia pienempi kiertää isompaa.

      Onko niin että montulle painunut kalvo kohdistaa työntävää voimaa pienempään kuulaan ja näin pienen kuulan liikerata taipuu isomman ympärillä siten että se kiertää isompaa.

      Työntävä voima.

      Ei, ei siis mitään tekemistä avaruuden kanssa.

      Minkä takia fyysikot uskovat hokkus pokkus avaruuteen joka tekee sitä ja tätä ilman että kukaan kertoisi MITEN.

      😃

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Mualimankaakkeus kuulostaa hyvin kiinnostavalta paikalta, vaikka fysiikan kannalta sillä ei mitään yhtymäkohtia maailmankaikkeuden kanssa olekaan.

      • Anonyymi

        Saiko Jukka kohtauksen. Kuperkeikat Kuopion torilla voisivat selvittää pään.


    • Anonyymi

      Tyhjenemät vain jatkavat tyhjenemistä....

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Olen selvittänyt minkä takia fotoneiden massaa on lähes mahdotonta mitata.

      Ok, eli aine siis koostuu laajenevaa työntävää voimaa kierrättävistä laajenevista tihentymistä joita on jokaisen laajenevan atomin ytimessä.

      Tämä laajeneva työntävä voima, jota laajenevat atomien ytimet kaikkien muiden laajenevien atomien ytimien kanssa kierrättävät, on rekisteröimätöntä laajenevaa työntävää voimaa.

      Voidaan sanoa sen olevan pimeää meille.

      Eli meidän avaruudessa laajenevat laitteet eivät pysty havaitsemaan näitä ziljoonia erillisiä laajenevia tihentymiä joista laajenevan valon laajenevat pimeät aallot koostuvat.

      Rekisteröitävissä olevat laajenevat fotonit ovat näiden laajenevien pimeiden aaltojen laajenevia vaahtopäitä.

      Eli fotonit ovat erittäin pieni osa laajenevan valon massasta.

      Kenties jotain miljardisosa tai sitten paljon pienempi osuus.

      Mutta joka tapauksessa erittäin pieni osa laajenevan valon massasta on rekisteröitävissä olevissa laajenevissa fotoneissa.

      Ok, jos nyt joku väittää etteivät avaruudessa laajenevat planeetat voi syklittää avaruudessa laajenevaa Aurinkoa, niin sitten minä sanon ettei kyseinen tyyppi kykene hamottamaan miten totaalisen erilaista aine oikeasti on, kuin millaiseksi fyysikot aineen nykyisin kuvaavat.

      Aurinkohan on erinomainen kohde siinä mielessä että pimeän energian / työntävän voiman erilliset laajenevat tihentymät, joita meidän laajenevat laitteet eivät pysty rekisteröimään, joutuvat työntymään laajenevan Auringon sisällä todella pitkän matkaa, jolloin niiden itsensä sisälle työntyy sitä laajenevaa työntävää voimaa jota Auringon laajenevat atomien ytimet kierrättävät.

      Joten mitä tästä ette ymmärrä?

      Sitäkö että avaruudessa laajenevista planeetoista voi työntyä vaikka miljardeja kertoja enemmän energiaa avaruudessa laajenevan Auringon sisälle kuin nykyisin luullaan.

      Vai sitäkö että jos nykyinen fysiikka kuvaa aineen totaalisen väärällä tavalla, niin eihän tämän totaalisen virheellisen fysiikan avulla silloin voi todistaa sitä etteivät avaruudessa laajenevat planeetat voisi muka syklittää avaruudessa laajenevaa Aurinkoa.

      😃

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      James Webb teleskoopilla havaitaan galaksien syntyneen keskeltä ulos päin.

      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jukka-savorinen/james-webb-teleskoopilla-havaitaan-galaksien-syntyneen-keskelta-ulos-pain/

      😃

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Onhan tämä tapaus hyödyllinen esimerkki muille...

      • Anonyymi

        Samaa sekopäistä jaaritusta vuodesta ja kai kohta jo vuosikymmenestä toiseen. En tiedä, mitä hyödyllistä tuollaisessa on. Yksi esimerkki nyrjähtäneestä mielestä lisää muun joukon jatkeeksi.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Totta se on 😃

      Minä olen hän joka selvitti miten muailmankaikkeus oikeasti toimii 😃

      Savorinen

      😃

    • Anonyymi

      Joko niitä James Webbin kuvia on julkaistu?

    • Anonyymi

      25 päivää ja maailmankuvamme alkaa mullistua isosti 😃

    • Anonyymi

      Joko maailmankuva mullistui?

    • Anonyymi

      Joko?

    • Anonyymi

      Joko James Webb teleskoopilla havaittiin galaksien syntyneen eri tavalla kuin ovat luulleet?

      • Anonyymi

        Vai pitäisikö taas käydä heittämässä muutama kuperkeikka Kuopion torilla?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2900
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1079
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe