Psykopaatteja ei ole olemassa

Kyse on yhdestä näkökulmasta. Psykopaatti kuvaillaan kyvyttömäksi myötätuntoon ja olevan liian keskittynyt omaan maailmaansa. Sen voi havaita ihmisestä, joka on täysin eleetön ja kyvytön tuntemaan surua toisen puolesta.

Toisaalta psykopaatti näyttää vakavalta siksi, että hänen asiansa on vakava. Ei mikään naurun asia. Hän ilmaisee vakavaa tunnetta samalla tavalla kuin normaali ihminen. Lisäksi hän on itsevarma, assertiivinen.

Psykopaattisen persoonallisuushäiriön tarkempi määritelmä voisi olla se, että heidän asiansa on liian keskittynyt johonkin sisäsyntyiseen asiaan ja heiltä puuttuu vaihtoehdot. Tämä tietenkin tarkoittaa, että psykopaattinen persoonallisuus ei ole edes häiriö. Se ei ole kyvyttömyyttä vaan erilaisuutta ja sen voi parantaa tarjoamalla riittävästi sosiaalista virikettä. Näin minä haastaisin psykologisen näkökulman sosiaalisella vuorovaikutuksella.

19

927

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä psykopaatteja on olemassa ja se kyetään havainnoimaan ihan fyysisesti aivokuvauksella. Toisena on psykologinen testaus. Ei kaikki psykopaatit toimi kuten kansan keskuudessa psykopaatin oletetaan toimivan. Kyllä, sopivat virikkeet ja oikea suuntautuminen elämässä voi estää psykopaattia täysin suistumasta rikollisuuteen. Tosin myös psykopaateissa on eroja ja harva varmaan on ns. 100% psyko ja toisilla on toisenlaisia ominaisuuksia ja ominaisuudet painottuvat eri lailla. Lisäksi kuten tavallisia psyykkisesti terveiksi luokiteltuja ihmisiä on eri luonteisia, kyllä se perusluonne vaikuttaa myös siellä psykopatian taustalla.

      • ajatuksetovatilmaisia

        Kyse on sinun omasta näkökulmastasi, jota perustelet sosiaalisesti.


      • Kyse on sinun omasta näkökulmastasi, jota perustelet sosiaalisesti. Taustaolettamuksesi on, ettei psykopaatilla ole mitään poliittisen toiminnan kykyä.


      • Ts. sosiaalisella konstruktionismilla.


    • Tapasin teini-ikäisen henkilön, jonka ilme oli vähän vakava. Suuret silmät. Hän kysyi, hei! Mikä tämä tässä autossa lukeva juttu on? Selitin, että minun poikani on viety pois kaupungin toimesta. Hän kysyi kovalla äänellä miksi!? He valehtelivat. Sanoin antavani hänelle lentolehtisen. Kaivaessani sitå auton lattialta hän tuli viereen. Hän käveli suoraan kohti minua ja osoitti sormella rattia. Miksi tuo ratti on samanvärinen kuin tämä auto?! Vastasin, niin se onkin! Minusta tuntui, että hän pakottaa minut vastaamaan. Hänen ilmeensä jyrkkeni aina kysymyksen esittäessään. Suljin auton ovet ja hän palasi nopeasti samalle kohdalle, jossa oli seissyt. Hän kysyi, mitä minä tälle teen!? Sanoin, ihan mitä haluat. Anna se vaikka jollekin. Tiesin, että hänellä on jokin jutska, mutta yritin välttää olemasta tuomitseva ja huonoa palautetta antava. Kyse on normaalin valmentamisesta. Samalla yritin välttää olemasta vastausnukkena hänelle. Lopetin tilanteen selittämällä, että hei nyt minä menen töihin. Hyvää jatkoa ja kiitos, tosi paljon, kun otit lentolehtiseni. Hän ei ollut valmis lukemaan sitä, mutta olin kohdellut häntä inklusiivisesti ja reilusti. En ole aiemmin tavannut tällaista ihmistä.

      • Anonyymi

        Tilanne oli sinulta poikkeuksellisen hyvin hoidettu. Yleensähän olet riidoissa ihmisten kanssa.


      • Auton puskuriselityksen jälkeen kysyin mikä sinun nimesi on. se luo luottamusta ja laajentaa sosiaalista verkostoa. Hän sanoi minä olen ... Vastasin hei ,,,, minä olen ...

        Voisi aina sanoa, että minä en halua nyt vastata. Ja muuttaa puheenaihetta, miten sinun päiväsi on sujunut?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tilanne oli sinulta poikkeuksellisen hyvin hoidettu. Yleensähän olet riidoissa ihmisten kanssa.

        Miksi vastustaisin heikompaa osapuolta?


      • Anonyymi
        ajatuksetovatilmaisia kirjoitti:

        Miksi vastustaisin heikompaa osapuolta?

        Elämässä ei tarvitse olla aina kaikkien yläpuolella... terve ihminen myöntää että on toisia ihmisiä huonompi joissain asioissa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tilanne oli sinulta poikkeuksellisen hyvin hoidettu. Yleensähän olet riidoissa ihmisten kanssa.

        Minä en ole riidoissa kenenkään kanssa. Sinä yrität vääristellä asian voidaksesi pilata imagoni. Minä vain sanon, että teet väärin ja lopeta se.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Elämässä ei tarvitse olla aina kaikkien yläpuolella... terve ihminen myöntää että on toisia ihmisiä huonompi joissain asioissa.

        Paitsi että elämäni on onnellista. Sinulla taas ei ole elämää. Sinä olet riidoissa kaikkien erilaisten ihmisten kanssa, koska tyydytät sillä sisäistä itsekkyyttäsi. Sinä hyökkäät kutsumatta ja syy onket sinä itse


      • Anonyymi
        ajatuksetovatilmaisia kirjoitti:

        Paitsi että elämäni on onnellista. Sinulla taas ei ole elämää. Sinä olet riidoissa kaikkien erilaisten ihmisten kanssa, koska tyydytät sillä sisäistä itsekkyyttäsi. Sinä hyökkäät kutsumatta ja syy onket sinä itse

        "Sinä olet riidoissa kaikkien erilaisten ihmisten kanssa, koska tyydytät sillä sisäistä itsekkyyttäsi."
        Tämä ei voi pitää paikkaansa. Olen järkyttynyt tästä hyökkäyksestä.


      • Anonyymi
        ajatuksetovatilmaisia kirjoitti:

        Paitsi että elämäni on onnellista. Sinulla taas ei ole elämää. Sinä olet riidoissa kaikkien erilaisten ihmisten kanssa, koska tyydytät sillä sisäistä itsekkyyttäsi. Sinä hyökkäät kutsumatta ja syy onket sinä itse

        Mikset pysty myöntämään virheitäsi? Hyvä ihminen pystyy myöntämään kun on mokannut. Ihminen joka ei myönnä virheitään on sellainen joka pystyy nähdä toiset ihmiset vain itsensä alapuolella.


    • Myös fasisti tai lastensuojelija on yhdentekevä tai jopa vihainen siitä. että hänen uhrinsa itkee. Väärin tekevä ei ansaitse itkemistä tai surua. Sosiaalityöntekijän mielestä se on armon kerjäämistä, jotta voi laistaa vastuuta teoistaan. Se on ideologinen syy käyttäytyä kuin psykopaatti.

      • Anonyymi

        Jos raiskaaja itkee kun ei pääse raiskaamaan lisää, niin miksi häntä kohtaan pitäisi kokea myötätuntoa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos raiskaaja itkee kun ei pääse raiskaamaan lisää, niin miksi häntä kohtaan pitäisi kokea myötätuntoa?

        Niinpä jos esim joku raiskaa jonkun niin ei voi kokea myötätuntoa raiskaajaa kohtaan.


      • Anonyymi

        Psykopatia on ihan totta. Etkös sä väitä näillä palstoilla kiven kovaan aina että psykopatia ei ole totta? Miksi väität niin? Yritätjkö puolustella väärintekijöitä?


      • Anonyymi

        Etkös sinä väitä myös, että mielenterveysongelmat ei ole totta. Minä oon pennusta asti kärsinyt mielenterveysongelmista ja synnyin erilaisena tähän maailmaan sillä mulla on aspergerin syndrooma ja uskon että poden myös erityisherkän diagnoosia. Niin minusta sun kommentoinnit tällä palstalla on tosi julmia. Itse näen sun mielipiteet tosi julmina. Haluatko ikäänkuin kiusata ihmisiä tällä palstalla? Tiedät varmaankin että heikkoja ihmisiä käy lukemassa tällä palstalla kommentteja ja sinä kehtaat kirjottaa tuollaista paskaa että mielenterveysongelmat ei ole totta ja psykopatia ei ole totta.


      • Anonyymi

        oletko kenties radikalisoitunut ihminen psykiatriassa? jos olet niin todennäköisesti olet myös radikalisoitunut politiikassa ja todennäköisesti olet silloin äärioikeistolainen. Maailman tunnetuin äärioikeistolainen oli Adolf Hitler joka oli kiihkoisänmaallinen nationalisti jonka mielestä mielenterveysongelmat ei ollut totta ja hänen mielestä kaikki jotka oli sosiaalitukien varassa jotka ei tehneet töitä kun väittivät olevansa mielenterveysongelmaisia niin kuten äsken sanoin, niin hitler väitti ettei he ole sairaita ja hitler piti heitä ainoastaan pelkkänä kulueränä valtiolle ja b luokan kansalaisina piti heitä. äärioikeistolaisille on tyypillistä se että ne kiistää mielenterveysongelmat eli heidän mielestä se on valhe ja äärioikeistolainen myös ajattelee työtä tekemättömästä pahantahtoisesti ja äärioikeistolainen nimenomaan talouslinjaltaan vetää mutkat suoriksi eli halu ainoastaan leikata lähinnä koko ajan ja investoinnit lähinnä kaikki investoinnit torpata jäihin. Taustalla on ajattelukaava "raha menee ihmisen edelle" "mukava politiikka ei ole realismia" näin ajattelee äärioikeistolaiset? Oletko siis sinä äärioikeistolainen? Ihan kaikki äärioikeistolaiset ja kommunistit on radikalisoituneita ihmisiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      526
      1058
    2. 60
      691
    3. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      53
      594
    4. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      160
      593
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      166
      568
    6. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      244
      562
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      84
      542
    8. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      476
    9. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      98
      469
    10. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      187
      460
    Aihe