Kamalaa seurata miten ihmisiä houkutellaan juoksemaan jotta heidät saadaan koukkuun ja huijattua mukaan hajottamaan paikkojaan. Riippuvuudesta siinä on kyse, siihen tämä juttu pitkälti perustuu. Huijataan uusia ihmisiä mukaan.
Jos lehdessäkin on kirjoitus juoksun harrastamisesta niin jo siinä heti alkuun sanotaan mitä kaikkia vaivoja voi tulla. Ja on joku fysioterapeutti peräti kertomassa vaivoista ja mainostamassa omia palveluitaan ennen kuin on edes aloittanut juoksemaan. Pahimpia vaivoja ei näissä juoksun mainostus jutuissa uskalleta kertoa. Eli sitä miten suuri osa juoksijoista päätyy tekonivelpotilaiksi kun on riittävän pitkään paukutettu jalkoja asvalttia vasten ja kulutettu niveliä. Ei mitään järkeä.
Jos haluaa pysyä laihana niin siihen ei juoksua tarvita vaan syömisen säännöstely ja järkevä ravinto riittää.
Ne haluaa vaan teidän rahat. Haluavat myydä juoksuvermeitä, kevään uusin mallisto ja korostetaan miten pitää olla monta paria kenkiä samaan aikaan ja että kannattaa vaihtaa uusiin kengät usein. Ostakaa, ostakaa. Sitten myydään juoksukoulun palveluja ja tapahtumiin osallistumismaksuja. Ja kun tulee juoksemisesta vaivoja niin olette tervetulleita vastaanotolle. Kerrankin kävin jossain en muista mikä olikaan ukon ammattinimike ja puhelin siihen tyyliin että ei kai sitä kannattaisi juosta, ei se oikein mikään terveellinen tai järkevä harrastus ole pitemmän päälle. Niin ukko vaan ovelalla äänellä sanoi että juokse vaan. Vähän tuli fiilis että tarvisko hän lisää töitä ja lisää rikkinäisiä juoksun harrastajia asiakkaikseen.
Ja sitten on nämä pahimmat tapaukset jotka raahustaa eteen päin vaikka mikä olisi ja sillä kohkataan netissä ja foorumilla. Pakko vaan painaa ihan viimeiseen asti. Koska kuntohan voi huonontua jos ei juokse! Sepä olis kauheata. Vaikka todellisuudessa se on ihan sama, onko hyvä kunto vai huono kunto.
Säälittävät juoksijat.
5
61
Vastaukset
- Anonyymi
Juokseminen on mukavaa ja terveellistä, kun sen tekee realiteetit tunnustaen oman kunnon mukaisella tasolla. Ei pidä yrittää pakottaa väkisin. Joskus se voi olla vaikea myöntää miten huonolla tasolla onkaan, mutta sen kun tekee, sitten löytää uuden rentouden harrastukseen. Se kun on vain harrastus, jonka olisi tarkoitus tuottaa hyvää oloa ja mieltä, eikä kuluttaa voimia ja tuhota kroppaa. "Vaikka uskot itseesi, voit silti olla aivan paska." Se tie vie tuhoon, jos on paska joka yrittää kovaa.
- Anonyymi
Miksi ihmisiä houkutellaan kilpailemaan puolimaratoneille? Se on tuhon tie. Eikö voi vain nauttia treenin tuomasta hyvästä olosta ja energiasta?
- Anonyymi
Juokseminen on aivan mahtavaa silloin kun se sujuu, mutta aloittaminen on toki vaikeaa ja ensimmäisinä vuosina palkintoja uurastuksesta saa harvoin.
- Anonyymi
"
Lisää määrää ja vauhtia rauhallisesti.
Kiinnitä huomiota oikeaan tekniikkaan (apuna kamera ja YouTube).
Suosi mahdollisimman paljon muita alustoja kuin kovaa asfalttia.
Muista lämmitellä esimerkiksi dynaamisilla venytyksillä ennen lenkkiä.
Voimaharjoittelu tutkitusti ehkäisee loukkaantumisia myös juoksijalla.
Juokse sinulle sopivilla kengillä.
Vastapainona loukkaantumisriskille koet juostessa sekä sen jälkeen mm. seuraavia terveyshyötyjä:
Sydän vahvistuu ja verenkierto paranee.
Vahvistaa ala- ja keskivartalon lihaksia sekä samalla niveliä ja luita.
Tutkitusti auttaa stressin hallinnassa ja parantaa mielialaa.
Parantaa unenlaatua.
Kiihdyttää aineenvaihduntaa. " - Anonyymi
Jos ihminen laiskuuttaan jaksa juosta ja kilpailla, se on itse kunkin oma asia.
Sitten kun sen oman laiskuuden varjolla tulla höpisemään aktiivijuoksijoille siitä, miten näidenkään ei kannattaisi juosta, on ansainnut itselleen aasinhatun päähänsä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 901249
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511046En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse63797Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14740Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli288704- 60694
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?37656- 60638
En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634